Mikä on radikaali.net?
Suomen suurin kristillinen nuorisosivusto kerää tuhannet kristityt nuoret kuukausittain yhteen keskustelemaan ja kohtaamaan toisiaan. Sivuston juuret yltävät vuoteen 2001, jolloin sivuston ensimmäinen versio avattiin.
Radikaali.net sai alkunsa 6.12.2000 Mannerheimintien McDonaldsissa, Helsingissä, kun kaksi helsinkiläisnuorta - markus ja broj – pitivät sivustosta ensimmäistä kokousta. Toki ajatus sivustosta oli ollut molempien päässä jo pidempään.
Idea sivustosta oli osittain kasvanut Mika Yrjölän luotsaamien Helsingin Saalemin ”Radikaalisti Omistautunut Kristukselle”/ROK-nuorteniltoja silmällä pitäen broj:n omaksi ilokseen rakentaman sivuston päälle. Broj alkoi yhdessä Mican kanssa kehittämään sivustoa eteenpäin. Sivustolta nuortenilloissa kävijät näkivät uusimmat uutiset nuortentoimintaa koskien ja pystyivät kirjoittelemaan terveisiään maailmalle sivuston vieraskirjaan. Koulukiireiden takia Mica joutui jäämään pois ja tilalle tulleen markuksen kanssa alkoi sivuston laajentaminen. Sivusto sai nimekseen radikaali.net.
Sivuston ensimmäinen versio avattiin vuoden 2001 alussa yhteiskristilliseksi nuorisosivustoksi, ja yhteiskristillisyyden ajatuksesta onkin tullut oleellinen osa sivustoa. Ennenkaikkea sen tavoitteena oli olla keskustelu- ja kohtaamispaikka kristityille suomalaisnuorille ja haastaa heitä elämään rohkeasti uskovaisina sekä arvostamaan ja käyttämään lahjojaan. Samalla tarkoitus oli tarjota mahdollisuus kysymyksien esittämiseen myös heille, joita kristillinen maailmankuva ei puhuttele. Sivuston toimintaan vuosien varrella on kuulunut myös nettipastoritoiminta, nettiaktiot ja käyttäjien miitit jne.
Radikaali.netin tavoite oli pian täytetty; kesää 2004 voidaan pitää kesänä, jolloin sivusto tavoitti ”Suomen suurimman kristillisen nuorisosivuston” statuksen lähes 5500 rekisteröityneellä käyttäjällään ja parhaimmillaan jopa 75 000 kävijällä kuukausittain.
”Radi” on aina ollut ajassa kiinni, tai jopa sitä edellä – jo vuonna 2001 sivusto näytti harvinaisen hyvältä yleiseen tasoon verraten ja sen ominaisuudet olivat jopa samalla tasolla siihen aikaan suurien uutispalveluiden kanssa. Tähän päivään mennessä sivustosta on julkaistu viisi versiota (keskimäärin puolentoista vuoden välein), joista tuorein julkaisu tapahtui 30.4.2008.
Radikaali.net on profiloitunut ns. ajattelevien kristittyjen nuorten ja nuorten aikuisten kohtauspaikaksi internetissä. Keskusteluja leimaa ennakkoluulottomuus, vaikeatkin aiheet ja monipuoliset kannanotot. Sivustolla viihtyy monella eri tavalla ajattelevia kristittyjä, sekä usein keskusteluissa vierailevat ei-uskovaisetkin.
Sivustoa on alusta asti tehty vapaaehtoisvoimin, joka on asettanut omat haasteensa, mutta myös omat ilonsa. Rahat homman pyörittämiseen on löytynyt mainostajilta, lahjoittajilta sekä tekijöiden omasta taskusta. Radikaali.netin tekijä- ja sisältö- ja muissa tiimeissä ovat vaikuttaneet muun muassa Katja Aalto, Emppu, Fiia, Janne Halinen, Anssi Helläkoski, Satu Helläkoski, Juhis, Juhana Ilmoniemi, Jouni Lallukka, Mab, Micko, Samuel Mäkinen, Markus Nuutinen Teemu Oittinen, Rozie, Samuel Räikkönen, Silmis, Anssi Tiittanen, Tuomo Vallineva ja Mika Yrjölä.
Joulukuusta 2007 lähtien sivuston päätoimittajana on toiminut Anssi Tiittanen, luovana johtajana Samuel Räikkönen ja teknisenä koordinaattorina Tuomo Riekki. Heidän lisäkseen sivustoa tekee muitakin henkilöitä, joista voit lukea lisää täältä.