Ihan niinkuin Narnian tarinoissa, muistaakseni viimeisessä osassa, se poika joka uskoo Aslanin olevan paha ja oman jumalansa hyvä. Ja sitten kun käy ilmi että se olikin toisin päin niin Aslan sanoo sille että se on aina tietämättään palvellutkin Aslania.

Hm, jotenkin noin.

Jotenki sen vaa tietää. Ja semmoset ihmeet ja rukousvastaukset vahvistaa sitä. Ja semmoset ku joku profetoi jotai mitä se ei mitenkäään vois tietää. Ja se miten Raamatun lupauksia on nähny toteutuvan ja mite monesti sitä lukiessa se puhuu just siihe tähä päivän asiaa jota on miettiny. Ja on siihen semmosia järkeiltyjäki syitä mutta niitä en jaksa alkaa selittää. Kuitenki se suurin syy on joku semmonen sydämen tieto/usko, en tiiä. Vaikka joskus en oikeestaa ollukkaa uskossa ni silti uskoin vaikka oikei yritin olla uskomatta. Ja Jumala puhu sillonki nii paljo.

Kannattaa lukea Stefan Gustavssonin Mihin uskomme perustuu.
Filosofisetkin perusteet kristinuskolle löytyy nimittäin.

Mikään ei vakuuta minua Jumalan olemassaolosta, vaan pidän loistavana asiana, että saan nimenomaan uskoa Jumalan olemassaoloon ja luottaa uskossa häneen. Uskoani vahvistaa eniten se, miten näen uskon vaikuttavan omassa elämässäni. Uskon, sillä näen sitä kautta Hengen hedelmät omassa elämässäni. Koen rauhaa, merkityksellisyyttä sekä voimaa Jumalassa. Koen, että uskon kautta Jumala vahvistaa heikkouksiani Jeesuksessa. Haluan uskoa, sillä se on parasta mitä maailmassa on huomannut sekä luo pohjan kaikelle muulle.

Voin sanoa, että ilman uskoa on sisäisesti ahdistunut olo merkityksettömyyden ja sattumanvaraisuuden vuoksi. Myös mikään ihmissuhde ei toimi kunnolla, ilman Jumalan antamaa voimaa ja rakkautta, näinollen perhesuhteet, ystävyyssuhteet sekä mahdollinen ihmissuhde tai työ kärsii, niidenkin muuttuessa usein ahdistaviksi.