Narsistinen persoonallisuushäiriö

Alue: Terveys

6.8.2008 klo 22:53

jaakkokultanen
Käyttäjä

Tulipa tässä vielä mieleen, että populismin hyvien sääntöjen mukaan nämä oireet ovat mahdottomia havaita, toisaalta ne voidaan havaita miltei kaikissa ihmisissä.

Kun aloin lukea Raimo Mäkelän "Naamiona terve mieli" -kirjaa ensimmäisen kerran monta vuotta sitten, jätin sen kesken, koska aihe ei koskettanut minua eikä minulla ollut henk.koht. kokemusta, johon olisin voinut kirjan tekstiä verrata. Tuli vaan paha olo ja ajatus, että ei tämä ole totta eikä tuyollaisia ihmisiä ole oikeasti olemassa... tai mietin että nämä on vain jotain yleistyksiä tai ylisanoja, jossa kärpäsestä tehdää härkänen. Toisen kerran luin kirjan elämänvaiheessa jossa jouduin toimimaan narsistisen ihmisen lähipiirissä ja ihmettelin miksi kaikki on niin vaikeaa ja mitä vikaa minussa mahtaa olla, kun minua kohdellaan näin. Kirja avautui minulle uudella tavalla ja tuntui helpottavalta nähdä, että joku tietää mitä olen joutunut kokemaan. Joku on ymmärtänyt mistä kenkä puristaa, joku on antanut asioille nimet ja uskaltaa puhua niistä. Teksti oli kuin suoraan elävästä elämästä.

Jos ei teksti kolahda jytinällä, kun luet sitä, et ole joutunut narsistin hoviin tai jos olet, niin sitten silmäsi eivät ole vielä auenneet ja totuus tulee paljastumaan sinulle pikkuhiljaa.

7.8.2008 klo 15:51

freeman
Käyttäjä

Ei ollut tarkoitus väheksyä kenenkään kokemuksia, tarkoitus oli lähinnä kyseenalaistaa sitä kuinka media tekee meistä luulotautisia.

Äitipuoleni oli... jotakin. Ainakin aika lähellä persoonallisuushäiriöstä kärsivää. Hän tappoi itsensä viime vuonna. Mutta tästä huolimatta en usko että kusipäille pitää keksiä hienompia nimityksiä. Jotkut ovat vain ilkeitä/pahoja/mitälie, ilman sen suurempia häiriöitä.

8.8.2008 klo 0:02

Tenio
Käyttäjä

sielun silmin: taisipa Jeesus viitata tuossa vähän enemmän elämänasenteeseen kuin turpaanottamiseen. Että ei tarvitse sille ilkeimmällekään ihmiselle vaikeuksia tuottaa, vaan mielummin hyväksyä se, että hän ymmärtämättömyydessään aiheuuttaa vaikeuiksia ja pahaa oloa. Tuohon maailmanaikaan kun oli enempi tapana konkretisoida asiat ja puhua vertauksin, joita tavan tallaaja paremmin ymmärsi.

Tai mikäpä minä olen sanomaan, inha maan matonen, mutta näin sen tulkitsisin. Ihan vaan avatakseni omaa näkökulmaa myös sinulle puntaroitavaksi.

Eipä ole tosiaan niitä vegan mainitsemia silmättömiä ihmisiä näkynyt, mutta lieneepä ollut kyse samasta asiasta, kuten vega asian ilmaisikin. Sanotaan niin että varmasti menee perille eikä jää epäselväksi. Vahvoja vertauksia, Vahvoja vertauksia.

8.8.2008 klo 0:09

Tenio
Käyttäjä

Ja unohdimpa kirjoittaa tuohon viestiin sitten sen itse asian. Eli Narsistisuus. Näyttelijöidenhän (ja muidenkin esiintyvälle alalle hakeutuvien) sanotaan olevan usein narsisteja, tai omaavan vahvoja piirteitä ko. häiriöstä. Onko kokemuksia tästä? Kommentteja?

Itse olen huomannut että ainakin niitä piirteitä tuntuu löytyvän keskimääräistä enemmän tuolta alalta. ja mikäpä siinä, otollinen ala tällaisen häiriön omaaville. Ja useinhan narsismista kärsivät ovat erittäin taitavia esiintymään, ja sosiaaliset taidot ovat hyvät.

En itse voi suositella pysymään erossa yhtään kenestäkään, vaan enemmänkin puntaroimaan omia voimavaroja ja tarkkailemaan itseään ollessaan tekemisissä tämänlaatuisten ihmisten kanssa. Nopeasti se sosiaalisuussäkki on tyhjänä ja voimat lopussa, jos ei ole tarkkana. Sairaushan se on, ja hoitoa vaatii. Ei siis pidä kuitenkaan sairastuttaa itseään sillä toisen narsismilla, niin että on itse lataamossa loppuunpalamisen vuoksi.

8.8.2008 klo 11:41

Paratiisi
Käyttäjä

Näyttelijöidenhän (ja muidenkin esiintyvälle alalle hakeutuvien) sanotaan olevan usein narsisteja, tai omaavan vahvoja piirteitä ko. häiriöstä. Onko kokemuksia tästä? Kommentteja?

Ei ole kokemuksia, mutta tuli vain mieleen, että näyttelijän työssä on varmaan hyötyä empatiakyvystä (vrt. eläytyminen rooliin). Tai tiedä häntä.

Toisaalta tämä persoonallisuushäiriö on hiukan eri luokan juttu kuin olla muuten vaan pikkaisen itsekeskeinen tyyppi - jälkimmäiseen meistä varmaan jokainen joskus sortuu.

8.8.2008 klo 13:05

Merope
Tunnus poistettu

Näyttelijöidenhän (ja muidenkin esiintyvälle alalle hakeutuvien) sanotaan olevan usein narsisteja, tai omaavan vahvoja piirteitä ko. häiriöstä. Onko kokemuksia tästä? Kommentteja?

Minä taas olen kuullut/nähnyt aivan päinvastaista. Kaikki ne näyttelijät, joiden haastatteluja olen nähnyt/lukenut, ovat olleet tosi ujoja, vaatimattomia ja epävarmoja tyyppejä. Sitähän sanotaan, että useimmat näyttelijät ovat oikeassa elämässä ujoja ja hiljaisia, koska näytellessä asettuu toisen ihmisen nahkoihin eikä tarvitse olla oma itsensä, eli on helpompaa olla tosi äänekäs ja värikäs tyyppi. Saattaa niitä narsisteja näyttelijöissäkin olla, mutta en usko sen olevan kovin yleistä.

8.8.2008 klo 18:47

applause
Käyttäjä

Ei narsistinen persoonallisuushäiriö (oletan, että tässä nyt puhutaan ihan sairaudentasoisesta narsismista?) ole muuten ammattisidonnaista, paitsi usein narsistit ovat johtavassa asemassa. Näyttelijöissä on varmaan saman verran narsisteja kuin siivojissa, tai missä muussa ammatissa tahansa. Halu näytellä ja tuoda itseään esille ei pelkästään riitä tekemään kenestäkään narsistia.

10.8.2008 klo 23:36

neutraalialkio
Käyttäjä

Ei ollut tarkoitus väheksyä kenenkään kokemuksia, tarkoitus oli lähinnä kyseenalaistaa sitä kuinka media tekee meistä luulotautisia.

Tunnen kaksi ihmistä, jotka ovat sairastuneet masennukseen ja loppuunpalamiseen, kun ovat olleet naimisissa narsistin kanssa.

Melkein jokaisesta löytyy jotakin narsistisia piirteitä, mutta täytyy sanoa että kun tällainen sairas henkilö on lähipiirisä ja kun sairauden tunnistaa, niin kyllä sen HUOMAA eikä sitä tarvitse epäillä. Niin selkeitä ainakin ne tuntemani kaksi tapausta ovat.

11.8.2008 klo 0:06

freeman
Käyttäjä

"Tunnen kaksi ihmistä, jotka ovat sairastuneet masennukseen ja loppuunpalamiseen, kun ovat olleet naimisissa narsistin kanssa."

ns. Iso Kyynel. Ihmisten pitäisi osata jättää toinen, jos tämä tekee hänelle pahan olon.

11.8.2008 klo 20:16

slslsl
Käyttäjä

"ns. Iso Kyynel. Ihmisten pitäisi osata jättää toinen, jos tämä tekee hänelle pahan olon"

Helppo sitä on viisastella, jos ei ole itse kokenut. Enpä ole tosin kokenut minäkään, mutta tiedän kyllä jotain siitä, kun ihminen ei ihan rationaalisesti toimi. Eikä epärationaalisesti käyttäytyvä ihminen ole huonompi ihminen. Vain ihminen.

16.8.2008 klo 23:03

vammi
Käyttäjä

on kokemusta, mut koitetaan vaan siunata heitä
..:)

23.8.2008 klo 0:40

neutraalialkio
Käyttäjä

ns. Iso Kyynel. Ihmisten pitäisi osata jättää toinen, jos tämä tekee hänelle pahan olon.

Samaa mieltä. Pitäisi ja pitäisi. Aina kaikki eivät toimi rationaalisesti elävässä elämässä. Jostakin ihmeen syystä. Et ehkä sinäkään.

23.8.2008 klo 17:10

Mias
Käyttäjä

Freeman: Nuo sun kommentit kuulostaa toisten kokemuksia vähätteleviltä. Ja olet todellakin aika naiivi jos kuvittelet ettei seurakuntien johtoon hakeutuisi tai päästettäisi narsistisia henkilöitä. Monissa seurakunnissa ihmisiä on maipuloitu sairaalakuntoon saakka johtajien taholta. Ja tämä on ihan arkipäivää Suomessa joten avaa silmäsi.

23.8.2008 klo 18:49

ainotar
Käyttäjä

"niin...
käännä toinen poski...."
Enpä usko,että Jeesus tarkoitti tällä sitä,että pitäisi jäädä narsistin hakattavaksi tms,vaan sitä,ettei lähdetä koston kierteeseen:siis suomennettuna:kun joku on sinulle paha,älä ole takaisin paha. Narsistin läheltä kyllä sopii paeta.
Jeesus käski myös rakastamaan lähimmäistään,NIIN KUIN ITSEÄSI. Eli ihminen joka rakastaa itseään ei jää esim. hakattavaksi,vaan ottaa jalat alle ja lähimmäisen rakkauden nimissä ohjaa hakkaajaa hoitoon. (Jos narsisti ei ota kehoitusta kuuleviin korviinsa,kannattaa häipyä.)

23.8.2008 klo 19:07

ainotar
Käyttäjä

Ja yksi syy miksi narsistit saa joissain seurakunnissa vapaasti temmeltää,on selkärangattomat lammasuskovat,jotka nielevät kaiken eivätkä uskalla sanoa mitään. Kaikki vaan paijataan ja peitellään villaisella nöyryyden nimissä. Ja jos joku sanookin jotain,niin tätä hyssytellään tai ollaan hiljaa eikä oteta kantaa.

25.8.2008 klo 7:24

freeman
Käyttäjä

"Nuo sun kommentit kuulostaa toisten kokemuksia vähätteleviltä."

Kerro minulle, miksi vähättelisin ketään jos omaan kuolemaan asti meneviä kokemuksia asiasta. Kolme lasta jäi kuitenkin ilman äitiä tämän iloisen pikku taudin takia. Ei se silti tarkoita sitä että järki pitäisi unohtaa, ihminen kun on viime kädessä vastuussa itse itsestään. Ei esim. persoonallisuushäiriöistä voi syyttää siitä että hän käyttäytyy niin kuin tauti sanelee, mutta tervettä ihmistä voi jos hän satuttaa itse itseään. Tai antaa satutettavan.

Elleivät sitten nämä terveet puolisot/perheenjäsenet/kaverit ole ajautuneet suhteeseen nimenomaan että heitä voitaisiin pompotella, tämä on taas huonoa itsetuntoa.

18.9.2008 klo 11:30

vammi
Käyttäjä

Mut veikkaan et täs on kans se että ihminen tavallaan lopettaa esittämisen n. 2-3kk kuluttua tutustumisesta. Eli siihe mennessä siitä narsistista on saanu tosi hyvän kuvan koska hän on mukava eikä niitä piirteitä ole ollut vielä huomattavissa. Mut kun se 3kk on kulunu, alkaa se helvetillinen käytös ainaki pikkuhiljaa. Eli se voi tulla aika salakavalasti, ja kun aikaa kuluu, se vain pahenee ja on vaikea irroittaa otettaan siitä ihmisestä ja on vaikeampi kuunnella omaa päätä.

18.9.2008 klo 13:27

RouvaPii
Käyttäjä

Tv7:ssa oli jus ohjelma jossa käsiteltiin narsismia. Se psykologi nimenomaan sanoi, että narsistit hakeutuu usein johtotehtäviin esim. seurakunnassa ja on tietyllä tavalla tosi menestyviä ihmisiä. Mutta siis, kun puhutaan oikeasti narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, niin puhutaan hyvin harvinaisesta ilmiöstä. Eikä tosiaan kannata alkaa kovin heppoisin perustein diagnosoimaan ihmisiä, vaikka vaan sen takia ettei tykkää jostain tyypistä.

18.9.2008 klo 22:33

toffi
Käyttäjä

voiko narsismista parantua?

19.9.2008 klo 0:26

Cam
Käyttäjä

En edes jaksanut lukea kaikkia muiden kirjoituksia.. mutta.. kokemusta narsistista on ja aika paljonkin. Olin avioliitossa sellaisen ihmisen kanssa vuoden, jolla oli aika paljon sellaisia luonteenpiirteitä. Itseasiassa liittomme kariutui juuri tuon takia.. en vain enää jaksanut elää hänen kanssaan enkä jaksanut enää ymmärtää tai auttaa häntä.. vain Jumala hänet voi pelastaa jos vain itse sen ongelman tajuaa, mutta harvoin niin taitaa käydä, mutta onneks Jumalalle kaikki on mahdollista. Itse myös olen lukenut Raimo Mäkelän "Naamiona terve mieli"- kirjaa. Eroon pääseminen oli todella vaikeaa. Narsistihan elää toisen ihmisen kautta.

Tunsin ihmisen noin 4 vuotta ja vasta loppu aikana aloin ymmärtämään häntä ja tajusin että hän on narsisti.. ihmettelin aina että mikä minussa on vialla.. minä olin kaikessa väärässä ja hän oikeassa. Kaikki syyllistäminen kohdistui minuun. Narsismi on todella vaikea ongelma. Pakottauduin eroamaan hänestä, koska vanhemmiten se olisi vain pahentunut. Voin sanoa että pahat arvet jäi.. aika hirveä kokemus.. kannattaa todellakin pysyä erossa. :(

19.9.2008 klo 12:15

freeman
Käyttäjä

Freeman: Nuo sun kommentit kuulostaa toisten kokemuksia vähätteleviltä. Ja olet todellakin aika naiivi jos kuvittelet ettei seurakuntien johtoon hakeutuisi tai päästettäisi narsistisia henkilöitä. Monissa seurakunnissa ihmisiä on maipuloitu sairaalakuntoon saakka johtajien taholta. Ja tämä on ihan arkipäivää Suomessa joten avaa silmäsi.

Joku tyhjänpäiväisen vapaa-ajattelija liiton jäsenkö sinä olet? Yhä edelleen yleiset uskomukset ja mutu eivät auta tällaisissa asioissa, seurakunnan johtajat eivät suuresti eroa muistakaan johtajista. Lahkot ja kultit ovat asia erikseen.

Cam, itse olen luesellut samaisia teoksia. Virtahepo olohuoneessa on myös mainio teos. Tuollainen ero on varmasti haastava myös siinä mielessä että sairas ihminen elää käytännössä toisen ihmisen kautta, jolloin symbioosi voi olla aika vahva.

30.11.2008 klo 5:20

OnnellinenMelankolinen
Käyttäjä

Narsistisia ihmisiä valitettavasti on olemassa. Sen uhreille ja myöskin siitä kärsiville tarvitsee osoittaa tukea. Monesti narsistit ovat niin häikäilemättömiä, että he käyttävät alistuvaisuuteen taipuvaisia ihmisiä nostaakseen omaa egoaan. Herkkien ihmisten (varsinkin omantunnon herkkien) tulisi varoa hyvin itsevarmoja ja "oikeassaolevia" ihmisiä. On järkevää suojella itseään, eikä antaa narsistisen puolison/saarnaajan/työnantajan/työkaverin, kenenkään ahdistella sinua ja antaa sinulle aihetta huonoon itsetuntoon. On tärkeää, että uskovaisissa piireissä alettaisiin käsittelemään tätä aihetta. Narsisteja vastaan auttaa se, että kehittää omaa itsetuntoaan mahdollisimman paljon ja pakenee, kun kun näkee, että toinen haluaisi alkaa esimerkiksi muuttamaan sinua ulkonäöstä lähtien aina omaan persoonallisuuteesi asti. On erittäin tärkeää pysyä vahvana ja laittaa seinä narsistille vastaan. Narsismi on sairaus. Sen on sanottu olevan parantumaton sairaus.

30.11.2008 klo 5:24

OnnellinenMelankolinen
Käyttäjä

Cam, pahoittelen sun kohtaloasi. Minä uskon, että saat vielä hännän pystyyn! Narsisti tekee tuhoa, mutta Jumalan avulla sinä paranet. Tämä on "äkkiäsanottu", mutta onnittelen, että uskalsit lähteä pois. Jumala tahtoo, että saamme elää rauhassa. Meidän ei tarvitse alistua kenenkään uhriksi! Hyvä Cam!

30.11.2008 klo 5:28

OnnellinenMelankolinen
Käyttäjä

On myös sanottu, että lähde narsistisesta suhteesta silloin, kun kaikki menee hyvin.Silloin, kun aurinko paistaa. Narsismin uhrit kyllä tietävät mitä tämä tarkoittaa. En usko, että Jumala velvoittaa meitä jäämään narsistiseen liittoon. Siunausta sinulle Cam ja rutkasti voimia!

30.11.2008 klo 13:23

valloittaja
Tunnus poistettu

Pelkään olevani narsisti, koska olen niin hyvä.

30.11.2008 klo 13:26

Lucil
Käyttäjä

Pelkään olevani narsisti, koska olen niin hyvä.

Ei hätää, uskon täydellisyytesi olevan niin korkeaa että se on kaiken narsismin yläpuolella.

30.11.2008 klo 13:46

valloittaja
Tunnus poistettu

Ei hätää, uskon täydellisyytesi olevan niin korkeaa että se on kaiken narsismin yläpuolella.

Kiitos ystävällisyydestä.

30.11.2008 klo 19:19

laurus
Käyttäjä

Meillä on töissä narsisti jonka kanssa on erittäin vaikea työskennellä.. Kun kyseinen henkilö on poissa on töissä kaikkien helpompi olla. Hänellä on oikeus muka sanoa joka asiasta ja saada muut tuntemaan maan madoiksi , mutta kun sanot hänelle asiasta, hän suuttuu ja helvetti pääsee valloilleen. Kukaan ei mahda mitään koska pomoille ollaan hymy naamaa.

30.11.2008 klo 19:56

vinkuiita
Käyttäjä

Minulla on ollut narsistinen ystävä. Ei saisi diagnosoida näin maallikkona, mutta hän täytti kaikki narsistin tunnusmerkit. Huh huh. Sittemmin olen vain kylmästi katkaissut välini häneen, ja nykyisin tuo "ystävä" on vain himmeä muisto jossain kaukaisuudessa. Onneksi.

Siinä tilanteessa vaan oli _PAKKO_ ottaa etäisyyttä ihan oman mielenterveyden kannalta. Voin sanoa, että se kannatti.

1.12.2008 klo 19:17

huono_ihminen
Käyttäjä

Narsisti siellä, narsisti tuolla, narsisti siellä sun täällä. Harmi etteivät tilastot tue sitä että melkein jokaisen ex-puoliso, anoppi, naapuri tai työnantaja on narsisti.