Gospelbändien sanoitusten taso

Alue: Musiikki ja viihde

24.7.2008 klo 0:50

TeofilusTeofilus
Käyttäjä

Monet kristittyjen bändit korostavat mm. nettisivuillaan soittavansa evankelioinnin takia. Kuinkahan monessa tapauksessa asia on todella näin? Näitä ns. gospelbändejä kuunnellessa tulee sellainen vaikutelma, että uskovaiset ovat halunneet musisoida ja kun The Rain, Terapia ja kumppanit laulaa Jeesuksesta niin on pakko itsekin tehdä hengellisistä aiheista lauluja. Tärkeintä ei ole sisältö, kunhan on kristillistä... Tällä tavalla sanoituksista tulee jotain sellaista mistä huomaa, että ne ei tule ns. sydämestä. Joko hoetaan jotain teologisia totuuksia tai sitten voivotellaan maailman pahuutta, vaikka ei olla maailmaa nähtykään. Esim. G-Powered laulaa jotain tähän tapaan:

"Frendit sua mukaan pyyteli
Ota nappi kaks tai siideri
Muuten et kuulu porukkaan
Ja me sua turpaan laitetaan"

Mitä tekemistä tuollakin on todellisuuden kanssa? Kuinka moni oikeasti saa turpaan jos ei huvita juoda siideriä?

Olenko yksin ajatusteni kanssa vai onko kukaan miettinyt samaa?

24.7.2008 klo 2:33

Jay
Valvoja

Oot oikeassa, että on olemassa "gospelbändejä", joilla on "huonoja sanoituksia" siinä mielessä, että pidetään sitä kynttilää vakan alla, eli että lauletaan vihasta, katkeruudesta, kaiken maailman ex-tyttöystävistä, jne., mutta tärkein eli Jumala unohtuu.

24.7.2008 klo 8:20

screed
Käyttäjä

oon kyllä aika pitkälti samoilla linjoilla alottajan kanssa..
en nyt ihan hirveesti oo asiaa miettiny, mutta nyt kun aloin miettiä, nii onhan se noin..
kyllähän kokemus erottuu monissa biiseissä.. ettei alottelevalta gospel bändiltä voi odottaa samaa.. niille täytyy vaan antaa aikaa kasvaa ja kehittyä..

24.7.2008 klo 10:51

_Rosa
Käyttäjä

Mä oon miettiny kans ihan samaa. Monet "gospelbändien" sanotukset ovat evankeliumin vierestä eikä asian ytimestä.
Mut on myös niitä gospelbändejä, joilla on sanotukset ihan kohillaan.

24.7.2008 klo 15:45

Mias
Käyttäjä

Minä olen sitä mieltä että osa sanoituksista on melko naiiveja. Sen kuuloisia että kirjoittaja on elänyt jossain pumpulissa ja näkee koko maailman äärimmäisen mustavalkoisesti. Eilen kirjoitettuja sanoja ei ehkä vielä tänään kannata levyttää tai ainakin olisi syytä miettiä että haluaako ihan oikeasti sanoa asiat juuri sillä tavalla.

24.7.2008 klo 22:55

deluxse
Käyttäjä

No heittäkää jokin Golpel bändi jolta löytyy hyvää tekstiä,.,.

24.7.2008 klo 23:15

anci
Käyttäjä

Itseä ainakin ärsyttää sellaiset hengelliset biisit jossa ei mainita Jumalaa suoraan tai puhutella Häntä.

25.7.2008 klo 3:49

jonatan
Käyttäjä

ja siideri ei oo edes jees.. aika tylsää.. kunnon gospel on kyl edelleen sitä vanhaa amerikkalaista tummien ihmisten meininkiä.. mut mainitse nyt jokin biisi.. kun en tiiä mitää nyyh

25.7.2008 klo 6:40

Atte
Käyttäjä

Itseä ainakin ärsyttää sellaiset hengelliset biisit jossa ei mainita Jumalaa suoraan tai puhutella Häntä.

Minä en tajua. Itseeni uppoaa parhaiten nimenomaan ne hieman epäsuorat sanoitukset. Sitä suoraa paasausta nyt tulee muutenkin joka tuutista. Epäsuorat sanoitukset haastavat mielestäni ajattelemaan ja pohtimaan.

All that is hope within destruction, comes from You

25.7.2008 klo 8:07

screed
Käyttäjä

Minä en tajua. Itseeni uppoaa parhaiten nimenomaan ne hieman epäsuorat sanoitukset. Sitä suoraa paasausta nyt tulee muutenkin joka tuutista. Epäsuorat sanoitukset haastavat mielestäni ajattelemaan ja pohtimaan.

täysin samaa mieltä... itekki tykkään vaikeaselkosemmista sanoituksista.. niitä joutuu oikein tosissaan välillä lukee ja miettiin että mitä täs nyt koitetaan sanoa.. (esmes. antti hyyrynen / stam1na kirjottelee aika hienosti)

mutta molempia tarvitaan: suoraa paasausta ja hienompaa, monimutkasempaa lyriikkaa.. ihmiset kun on niin erilaisia..
ehkä semmonen evankelioiva musiikki saa olla aika suoraa ja helppotajuista.
mutta monta vuotta uskossa taistellut ei ehkä jaksa kuunnella niitä 'laalaalaa, Jeesus rakastaa' -lauluja koko ajan.. (uskon)elämästä kertovat laulut kaikkine solmuineen antaa ainaki itelle paljon.. tietää esim ettei oo ainut kuka painii jonkun tietyn ongelman kanssa.. saa samaistua siihen biisin kirjottajaan tai jotain...

25.7.2008 klo 12:35

Merope
Tunnus poistettu

kunnon gospel on kyl edelleen sitä vanhaa amerikkalaista tummien ihmisten meininkiä..

TOELLAKIN. En pysty kuuntelemaan kunnon mahtipontisia negrospirituaaleja itkemättä. Ne ovat jotain aivan uskomatonta!

Sori offi.

25.7.2008 klo 14:03

anci
Käyttäjä

Minä en tajua. Itseeni uppoaa parhaiten nimenomaan ne hieman epäsuorat sanoitukset. Sitä suoraa paasausta nyt tulee muutenkin joka tuutista. Epäsuorat sanoitukset haastavat mielestäni ajattelemaan ja pohtimaan.

All that is hope within destruction, comes from You


Eikös tuo ole As I lay dyinging biisi?

En halua ajatella jotain syvällisiä ajatuksia, koska ei meillä ole sellasia verrattuna Jumalaan. Haluan vain Jumalan :) Ylistysmusiikki on kyllä enemmän suoraa Jumalan puhuttelua kuin vain sellaista ajatuksia herättävää fiilistelyä. Voihan niitä tosin olla hyviä evankelioivikin biisejä ja sanotuksia.

25.7.2008 klo 14:19

Atte
Käyttäjä

Eikös tuo ole As I lay dyinging biisi?

Khyl.

En halua ajatella jotain syvällisiä ajatuksia, koska ei meillä ole sellasia verrattuna Jumalaan.

Nyt en ymmärtänyt.

Ylistysmusiikki on kyllä enemmän suoraa Jumalan puhuttelua kuin vain sellaista ajatuksia herättävää fiilistelyä.

Ylistysmusiikki on oma juttunsa kyllä, mutta nythän oli kyse yleisesti gospelbändien sanoituksista, ei ylistysbändeistä ? Ei sillä, itse olen tuntenut ylistäväni "parhaiten/eniten" (miten se nyt ilmaistaankaan) nimenomaan jonkun gospelbändin keikalla, en niinkään srk:an järjestämissä rukousilloissa tai ylistyshetkissä. Mutta kukin toki tavallaan.

25.7.2008 klo 15:47

FrankCastle
Käyttäjä

Ei ole muuten pelkästään sanoitukset, mikä suurimmassa osassa kristillistä musiikkia mättää...

25.7.2008 klo 18:44

Jyrgen
Käyttäjä

No heittäkää jokin Golpel bändi jolta löytyy hyvää tekstiä,.,.

HB

"Herralle kiitos, valta ja voima:
Pelastit meidät, syntiset kurjat."

HB - Herralle kiitos

25.7.2008 klo 19:14

Tame
Käyttäjä

HB:llä on parempaakin:

Mitä sä ikinä teit, Hän kaipaa sua. Odottaa tänäänkin sulta ratkaisua. Et omin voimin sä mee Taivaaseen. Elämäs vihdoinkin anna Herralle.

HB-Ratkaisu

Vallan saat, nyt tunnustan, että Jeesus on Herra. Hän on!

Hei! Miksi en tee niin kuin Sä tahdot, jos Sua rakastan niin paljon? Hei! Miksi en mee niin kuin sä tahdot, jos Sua ylistän ja palvon?

HB- Jeesus on Herra

Et peittää voi, Hän tuntee sun sydämen. Kun annoit sen, saat uskoa lupauksen: ”En heitä pois, sä luokseni tulla voit.” Nyt Kristuksen silmät näät, Hän pyytää että sä jäät.

HB-Yksin armosta

Näissä tulee aina varsinainen pakko laulaa mukana kun kuuntelee ihan vaan levyltäkin.

26.7.2008 klo 11:37

vily
Käyttäjä

Näin biisintekijänä ja sanoittajana voin sanoa että "hyvien" sanoiutusten tekeminen ylipäätään on ika vaikeaa. Ainakin itte kamppailen joka biisin kanssa että onko nyt hyvä ja mikä on sanoitusten sanoma ja mitä se tarkoittaa edes ittelle ja voinko tosiaan seisoa niiden takana kun kuunnelluttaa muille.

Sanoitusten teko on parhaimmilaan upeaa taidetta, kuten musiikkikin ja jos se saa aikaan ihmisessä reaktioita niin silloin ne on jo hyvä juttu. Joku omata mielestä kökkö sanotus saattaa kolahtaa jollekin ihan täysillä, joten se entisestään hankaloittaa sanoittamista, koska ei voi kuuntelijoitaan ja heidän ajatuksiaan valita.Tekstit on kuitenkin aina epätäydellisiä ja muutenkin tiettyyn hetkeen sidottuja kuvia tai tunnelmia. Monipuolisuus ja erilaiset ilmaisutavat kunniaan. Itse en esimerkiksi saa mitään tanssista (En tarkoita tanssimista, vaan anssiesitystä) ja liikkeestä irti mutta monet saa. Sama sanotusten kanssa. Eri tilanteissa ainakin mua erilaiset tekstit puhuttelee, joskus sanomattumuus on parempi kun hengelliset kliseet. Joskus musiikki ilman sanoja tehoaa paremmin kuin sanat. Joskus ylistyssanat on parasta mitä korvat voi kuulla.

26.7.2008 klo 12:48

yhteysongelma
Käyttäjä

Minun mielestä suomalaiset gospel-bändit tekee pääpiirteittäin varsin sanomarikasta musaa, mutta meren toiselta puolen amerikasta tulee jos minkälaista tuubaa gospel-nimikkeen alla. Hyvä esimerkki on bändi nimeltä The Afters. Kuunnelkaapa näiden myspacesta vaikkapa kappale "Myspace girl".

26.7.2008 klo 17:41

Jenni
Käyttäjä

Luulen, että monien kristillisten bändien taustalta löytyy kristillisissä piireissä kasvaneita ihmisiä jotka on oikeasti saanu elää siunattua elämää ja välttyä maailman harmeilta. Siks on ihan luontevaakin että sanoitukset voi kuulostaa "pumpulilta". Ja myös moni muu kristitty bändin kuuntelija voi samaistua näihin sanotuksiin oman kokemuksensa pohjalta.

Vaikka naiivit lyriikat joskus vähän ärsyttää itseänikin, niin uskon että kun joku biisi kolahtaa jonkun uskosta vielä osattoman sieluun, niin Jumala puhuttelee sen biisin kautta kuulosti se sitten naiivilta tai ei.

27.7.2008 klo 3:49

Natan
Käyttäjä

Miks gospel bändien joka toinen sana pitäis olla Jeesus? Eiks se olis jo aika puuduttavaa!? Kaikenlaista musiikkia ja sanotuksia tarvitaan varmasti. Kuuntelijoitakin on niin monen sorttisia. Ja kuka lopulta voi sanoo, et kenen sanat tulee sydämestä ja kenen ei? Kyllä ne kaikki sanat tähän maailmaan varmaan mahtuu :P

27.7.2008 klo 9:19

Jay
Valvoja

Natan: Sano yks gospelbändi, jolla joka toinen sana on Jeesus?

Kai kaikki sanat tulee sydämestä, mut se tuleeko sieltä sydämestä valoa, hapatusta vai pimeyttä, on sit toinen asia. :)

27.7.2008 klo 10:27

Atte
Käyttäjä

Natan: Sano yks gospelbändi, jolla joka toinen sana on Jeesus?

Eiköhän se nyt ollut aika kärjistys?

27.7.2008 klo 12:25

Jay
Valvoja

Antaa tulla vaan. Odotan. :)

27.7.2008 klo 12:28

Maryel
Käyttäjä

Luulen, että monien kristillisten bändien taustalta löytyy kristillisissä piireissä kasvaneita ihmisiä jotka on oikeasti saanu elää siunattua elämää ja välttyä maailman harmeilta.

Tässä lieneekin syy siihen miksi gospelbändien evankeliointimissiot eivät yleensä kanna pahemmin hedelmää, kun kristityillä ei ole käsitystä siitä millaisia ei-uskovaiset ja heidän maailmansa on.

27.7.2008 klo 13:47

anci
Käyttäjä

Tässä lieneekin syy siihen miksi gospelbändien evankeliointimissiot eivät yleensä kanna pahemmin hedelmää, kun kristityillä ei ole käsitystä siitä millaisia ei-uskovaiset ja heidän maailmansa on.

Tai sitten "evankeliumi" jota julistetaan ei ole raamatullista ja Jumalan Henki ei ole siinä mukana. Ei uskovaisten tarvitse tietää maailmasta mitään ja yrittää paketoida evankeliumia johonkin muuhun muotoon, että se olisi paremmin nieltävissä.

27.7.2008 klo 13:55

yhteysongelma
Käyttäjä

Sano yks gospelbändi, jolla joka toinen sana on Jeesus?

Ei ehkä natsaa mihinkään bändiin, mutta hyvinkin todennäköisesti joihinkin kappaleisiin.

27.7.2008 klo 18:51

Jay
Valvoja

Ei ehkä natsaa mihinkään bändiin, mutta hyvinkin todennäköisesti joihinkin kappaleisiin.

Anna tulla kappaleiden nimiä! Esim. kolme (3) biisiä riittää alkuun. :)

27.7.2008 klo 21:04

yhteysongelma
Käyttäjä

Ei tuu yhtään mieleen :p mut väitän silti, että se on todennäköistä. Jonkun ylistyskappaleen äärellä voisi onnata.

27.7.2008 klo 21:21

TeofilusTeofilus
Käyttäjä

Miksiköhän siitä maailmallisuuden pahuudesta pitää sitten niin paljon laulaa jos ei siitä yhtään mitään tiedä?

Nuo HB:n Enne -levyn sanoitukset on kanssa ihan outoja. Jotkut on innoissaan, että tuo se vasta hengellistä on kun ollaan jeesuspelastaajeesusrakastaajeesusonherra -linjalla, mutta minusta se Jeesuksen jatkuva hokeminen kertoo vaan siitä, ettei ole oikeasti mitään sanottavaa.

Yksi sanoitustyyli mikä myös ärsyttää on se, että esitellään ensin joku ongelma ja lopuksi sanotaan vaan että "Jeesus pelastaa". Esimerkiksi The Rainin Viha on sellainen kappale. Onko "Jeesus pelastaa" joku ratkaisu kaikkiin ongelmiin??

27.7.2008 klo 21:38

Jay
Valvoja

Ei tuu yhtään mieleen :p mut väitän silti, että se on todennäköistä. Jonkun ylistyskappaleen äärellä voisi onnata.

Palataan asiaan sitten kun muistuu mieleen. Itse vähän epäilen tuleeko sitä hetkeä. (: