Ei oo helppoo, ei. Eikä aina riitä, että yrittää. Ihminen on ihmiselle susi. Ihmiseen tulet aina pettymään. Itseesikin. Näin meitä murretaan.

Eroa ja aloita uusi elämä. Mut älä eroa, jos vielä rakastat miestäsi.

Tiedäthän, että mitkään elämäntilanteet eivät ole pysyviä? Tämänhetkinen vaikea tilanteesi voi jo vuoden tai jopa kuukausien päästä olla muisto vain, vaikka nyt näyttääkin toivottomalta.

Eroa, älä eroa, menkää pariterapiaan tai avioliittoleirille, puhukaa enemmän, aloita mykkäkoulu, muuta äidillesi, hanki töitä, pakota isä huolehtimaan lapsesta, hanki harrastus kodin ulkopuolelta, ole kotona enemmän ....
En usko, että kenelläkään täällä on ratkaisua tilanteeseesi, vaikka voitkin foorumeilta saada ehdotuksia ja neuvoja paljonkin.

Jos kaikki olisi mahdollista, niin mitä itse tahtoisit?

Kieku puhuu asiaa...

Olet kokenut kovia ja muistan sinua rukouksin.

Vajavainen neuvoni on: Puhukaa asioistaa avoimesti, rehellisesti. Jos miehesi rakastaa sinua, niin kuin sanoo, voitte löytää yhteisen rakkautenne toisiinne. Älkää erotko. Et saa ihastustasi rakastumaan sinuun eroamalla miehestäsi. Loppuelämäsi ei ole pilalla, vaikka varmasti sinusta siltä tuntuu nyt. Ja vielä lapsenne takia, älkää erotko!

Olen muuten samaa mieltä kuin Nasir, mutta jos rakkautta ei ole tai edes halua tai mitään tahtoa olla yhdessä, niin älkää nyt hyvät ihmiset pelkästään lapsen takia olko yhdessä. Lapsen etu ei ole kasvaa kodissa, jossa vanhemmat eivät halua elää yhdessä oikeasti. Mutta oikeastaan tässä on jo sanottu kaikki mitä voi sanoa. Voi olla, että jos keskustelet miehesi kanssa, tilanne muuttuu. Voi olla, että parisuhdeterapia auttaa. Tai sitten voi olla, ettei mikään muutu eikä mikään auta. Voi olla, että eroaminen on (lapsenkin kannalta) paras vaihtoehto, mutta mielestäni sinun pitäisi pelata tämä peli ensin loppuun ennen kuin alat haaveilemaan uudesta parisuhteesta. Se on mielestäni reiluinta kaikkia, myös itseäsi, kohtaan.

Miehesi on kyllä jättänyt sinut pahasti heittelle ja se on pätevä syy avioerolle Raamatussakin (2. Moos. 21:101-11). Toivoa on kuitenkin vielä. Olisiko mahdollista saada miehesi juttelemaan näistä asioista rehellisesti ja syvällisesti? Olisi typerää lähteä eri teille ennen kuin asioista on yritetty keskustella.

Vaikka lähtisittekin eri suuntiin, niin ei kannata kuvitella, että kukaan mies (edes uskova) tekisi elämää täydelliseksi. Siihen ei ihminen pysty, vaan perimmäinen täyttymys tulee Jumalasta .

Puhukaa asioistaa avoimesti, rehellisesti. Jos miehesi rakastaa sinua, niin kuin sanoo, voitte löytää yhteisen rakkautenne toisiinne.

Juu näin juuri. Homman nimi on se, että asiat täytyy nostaa pyödälle ja puhua poikki ja pinoon. Joskus siitä on valtavasti apua, joskus on liian myöhäistä. Jos sinusta tuntuu että avioliittonne on ns pelkkää kulissia, niin sano asiat niinkuin ne on. Jos sinusta tuntuu pahalta että miehesi lakkaa huolehtimasta sinusta, taloudesta ja terveydestään, niin kerro se hänelle, mutta NIIN vakavasti ja keskustelunhaluiseen sävyyn ettei ainoastaan nousisi riitaa asiasta ja se jäisi siihen, vaan saisitte puitua asiat läpi perinpohjaisesti ja voisit kertoa hänelle mitä haluat ja hän sinulle. Lapsessa on suuri vastuu ja tällaisissa tilanteissa on vaikea vaan kohauttaa olkaa että "voi voi, eipä se sitten toiminutkaan". Jos miehesi ei ymmärrä tilannetta alkuunkaan, selvitä se hänelle!

Komppaan kaikkia niitä viestejä, joissa on kannustettu keskustelemaan asioista. Sillä ne solmut aukeaa jos jollain. Tsemppiä ja siunausta!

Kaikki meni suhteellisen hyvin parisuhteessani siihen saakka, kun lapsi tuli maailmaan.

On ihan yleinen fakta, että lapsentulo aiheuttaa eräänlaisen kriisitilanteen parisuhteelle. Psykologit, jotka antavat kaikille lasta odottaville vanhemmille perhevalmennusta neuvovatkin, että vauva ajalle ei kannata laittaa kovin suuria odotuksia parisuhteen laadulle. Vauva vie kaiken huomion, askareet ja yövalvomiset jne. uuvuttavat vanhempia ja on ihan selvä, että se parisuhde ei voi olla silloin kukoistuksissaan.

Pienokaiseni vauva-aika ei kuitenkaan enää mennyt toiveideni mukaan. Isä kävi töissä, ei osallistunut perheen elämään ja askareisiin kuin hyvin vähän, ei lähtenyt mukaan päivittäisille kävelyille, ei osallistunut kodin ylläpitoon tai huomioinut minua riittävästi hellyydellä tai huomionosoituksin. Teki kipeää huomata, miten ystäväni joilla myös oli pieniä lapsia, saivat puolisoltaan esimerkiksi vesilasin tai lämpimän viltin hartioilleen imettäessään. Oma puolisoni ilmeisesti ajatteli, että olen vahva ja pärjään ilmankin. Edes raskausaikana en saanut mitään hemmottelua tai huolehdintaa osakseni, tosin itse olin tuolloin niin innoissani vatsassa kehittyvästä lapsesta, etten edes huomannut.

Hyvin monet äidit ovat sitä mieltä, että mies ei osallistu riittävästi kotitöihin ja vauvan hoitoon, ja niin se varmaan useimmiten on. Se on tosi harvinaista, että mies osallituisi yhtä paljon kuin äiti.

Parisuhteessa kannattaa myös vaatia ja pyytää toiselta erinäisiä asioita, jos toinen ei hoksaa itse. Ei pidä olettaa, että toinen osaisi lukea ajatukset. Ja jos ei ole kertonut toiselle omiasta toiveistaan, niin silloin ei voi olettaa, että mitään muutoksia tapahtuisi.

Itse olen sitä mieltä, että toista ei voi muuttaa, mutta olosuhteita voi muuttaa ja se lähtee siitä, että muuttaa ensin ajatteluaan.

Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen. Siksi minusta olisikin tärkeää, että oppisi arvostamaan sitä kaikke, mitä itsellä jo on sen sijasta, että murehtisi sitä, mitä puuttuu. Elämä on paljon valoisampaa sillä tavalla. Esimerkiksi kun miettii elämässään kaikkia siunauksia, mitä on Jumalalta saanut ja kun kiittää Häntä niistä asioista päivittäin, niin silloin on paljon tyytyväisempi elämäänsä.

Lisäksi mieheni on pikkuhiljaa lakannut pitämästä huolta itsestään, lihonut lähes tunnistamattomaksi, saanut fyysisiä ongelmia, ja ei piittaa mistään terveellisistä elämäntavoista.

En tiedä liittyykö tämä nyt välttämättä asiaan, mutta tuli vain mieleen, että joskus miehillekin voi tulla synnytyksen jälkeistä masennusta. Se masennushan voi siis ilmetä siinä, että on välinpitämätön eikä pidä itsestään huolta jne.

Olin erittäin pettynyt häneen, parisuhteeseen ja perhe-elämäämme. Lisäksi mieheni vaikka kohtuullinen ja aisoissa pysyvä mutta mielestäni liian runsas alkoholinkäyttö ja erilaiset käsitykset uskosta ja Jumalasta sekä hänen naureskeleva asenteensa minun perheeni uskonmaailmaan ovat vaikuttaneet minun tunteideni hiljaiseen kuolemaan.

Minusta sinun kannattaisi rukoilla miehesi puolesta, rukoile, että Jeesus vapauttaisi hänet alkoholista.

Raamatussa sanotaa, että eiuskovaa puolisoa ei pidä jättää.

1. Kor. 7:12-13
12 Sitten sanon vielä, en Herran sanana vaan omanani: Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä.
13 Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään.

Uskova voi omalla elämällään toimia todistuksena ei uskovalle puolisolleen.
1. Piet. 3:1-2
1 Samoin te, vaimot, olkaa kuuliaisia miehellenne, jotta myös ne miehet, jotka ehkä eivät usko Jumalan sanaan, nyt vaimonsa elävällä esimerkillä ilman sanojakin voitettaisiin,
2 kun he näkevät teidän elävän jumalanpelossa puhdasta elämää.

Rukoile lannistumatta, että miehesi voisi tulla uskoon.

Ja sitten piti vielä sanoa, että avioliitossa rakkaus merkitsee muutakin kuin tunne-elämystä. Sitä sanotaan, että parisuhteessa sellainen ihastumisen (voimakkaiden tunteiden) kausi kestää n. 0,5-2 v. Se on tärkeä vaihe, koska se lujittaa suhdetta, mutta ei pidä ajatella,että suhteessa olisi jotain vialla sitten, kun tietyn ajan kuluttua suhde muuttuu arkipäiväiseksi ja sellaisia samankaltaisia voimakkaita ihastuksen tunteita ei enää olekaan . Minusta avioliitto on kumppanuus suhde ja sillon toinen ihminen on vähän niinkuin parasystävä. Ja avioliitossa kysytään tahtoa rakastaa toista niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin. Ja tärkentä on se, että pystyy hyväksymään toisen sellaisena kuin hän on. Tunteen sijasta rakkaus on tahtoa ja tekoja toisen hyväksi ja sitä, että rakastaa toista vaikka hän ei tavallaan "ansaitsisikaan " sitä. Että laittaa toisen tarpeet omien edelle. Elokuvat, kirjat ja saippuasarjat vääristävät kuvaa siitä, millaista parisuhteen kuuluisi olla.

Rukoile, että Jumala voisi koskettaa sinua hänen rakkaudellaan, niin että voisit säteillä sitä hänen rakkauttaan. Ja rukoile myös, että Jumala antaisi sinulle ja aviomiehellesi voimia rakastaa toinen toisianne.

Runsas vuosi sitten tapasin uskoni harjoittamiseen liittyen miehen, jonka kohtaaminen tuntui lähes ylimaalliselta. Hänen hahmonsa "paloi minun silmieni verkkokalvoille" ja hän oli joka hetki läsnä elämässäni jonkin kummallisen yhteyden kautta. Tämä mies on tahollaan naimisissa, kuten tiesi minunkin olevan, mutta ihastuimme toisiimme vahvasti. Hän kuitenkin antoi alusta alkaen ymmärtää, että ei missään tilanteessa hylkäisi vaimoansa, mutta pyrki silti selkeästi ja määrätietoisesti suhteeseen minun kanssani. Hänen lähestymisensä oli erittäin avointa ja monet läheiseni olivat siitä hyvinkin tietoisia, joten aloin luottaa häneen ja tunteeni syvenivät. Tätä kaikkea kesti runsaan vuoden ja vaikka emme koskaan olleet fyysisessä suhteessa, voin todeta edelleen rakastavani tätä miestä täydestä sielustani. Hän lopetti yhteydenpidon, kun hänen puolisolleen selvisi asioita meidän viestittelystämme.

Nyt koko elämäni on täysin sekaisin ja rikki, en näe mitään muuta kuin toivottomuutta. Tiedän, että tämä mies on elämäni rakkaus ja olen vankina omassa vastenmielisessä avioliitossani.

Tuo kuvaamasi vaikuttaa siltä, että olet joutunut kiusaukseen. Meitä uskovia koetellaan ja saatana yrittää virittää näitä tällaisia ansoja elämäämme. Rukoile Jumalalta, että hän vapauttaisi sinut tämän väärän miehen lumoista.

Mieheni sanoo rakastavansa minua yhä, mutta en pysty vastaamaan hänen tunteisiinsa enää lainkaan.

Tilanne voi muuttua, kun pääset yli väärästä ihastuksesta. Ihastukset tulevat ja menevät, sanotaan.

Toivottavasti asiat kääntyvät parhainpäin, siunausta!

On suhteelliseen tiuhaan tahtiin muistutettu siitä, että puhuminen on lääke kaikkiin ongelmiin - etenkin parisuhdeongelmiin.

Vaan onko kukaan muu kuin mie huomannut elämän aikana sellaista kummallista ilmiötä, että on asioita joita ihminen ei kykene purkamaan sanoiksi. Tai tarkennettakoon, että oma sisäinen todellisuus ei tule tuotetuissa sanoissa, lauseissa tai kokonaisissa puheissakaan ymmärrettäväksi. Ja vaikka ihmisraukka onnistuisikin koodaamaan oman sielunelämänsä puhutuksi kieleksi, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vastapuoli osaisi tulkita kuulemansa oikein. Huh, pelkään nyt suistuvani johonkin inhimillisen olemassaolon perusdilemmaan, josta miut nostaa vain Paul Ricoeur.

Miksi edellisen kappaleen teesi, joka perustuu autoetnografiseen kenttätyöhön? Koska läheskään aina tuo hehkuttamanne kullanarvoinen keskustelu ei auta. Monet dokumentoimani parisuhdekeskustelut noudattavat seuraavaa kaavaa (olen itse ollut sivullinen havainnoitsija):

A aloittaa tarkoitushakuisella *ittuilulla
B yrittää vastata varovaisesti/ ei vastaa provosointiin lainkaan
A jatkaa *ittuiluaan
B on yhä välttelevä
A jatkaa *ittuiluaan
B alkaa vähitellen provosoitua
A toistaa itseään
B kivahtaa
A alkaa huutamaan
B alkaa huutamaan
molemmat huutavat/kymmenkunta sekunnin hiljaisuus
A huutaa vielä lisää ja poistuu paikalta

Yleensäkään yllättävistä/pahoista asioista keskustelu ei onnistu, ellei keskusteluksi todellakin lasketa yksi-(tai joskus molemminpuolista) huutamista. Hip hei ja hurraa! Eläköön puhumisen tärkeys ja suomalainen keskustelukulttuuri (mitä se sitten mahtaa merkitäkään), kun aikuiset eläimetkin osaavat olla kertakaikkisen kyvyttömiä...

merii, so why don't we just walk along the shoreline?

http://www.youtube.com/watch?v=omXwkMTrksY

Kuten täällä on kysytty, niin millaisen elämän haluaisit, jos saisit päättää tässä ja nyt (sinun ei tarvitse huomioida muita tässä ajatusleikissä)? Kirjoita vaikkapa paperille 5-10min puhdasta ajatuksenvirtaa (eli älä mielessäsi sensuroi vaan kirjoita sitä mikä tulee mieleesi) ja lue mitä paperille tuli. Ehkä se voisi auttaa selkeyttämään ajatuksiasi. Sitten kun ne ovat selkeämmät ja tiedät mitä haluat, niin tervetuloa uudelle viiden sentin vinkkinurkalle!

Parisuhteet eivät ole helppoja. Miehesi vähättely kertoo paljon suhteesi tasosta ja laadusta. Joskus jopa avioliitot ovat kevytsuhteita. Kerrot miehesi olevan nykyään vastenmielinen. Voisiko se viestiä jostain?

Vaikuttaa siltä, että miehesi on hyvin tavanomainen suomalainen mies. Suhdettasi kohtasi arki. Lapsi ei ratkaissutkaan ongelmia. Turhautuminen. Alat etsiä uutta suhdetta parisuhteen ulkopuolelta. Alat etsiä oikeutusta syrhähypylle...

En halua syyllistää sinua, mutta joskus on hyvä katsoa myös itseään peiliin. Panosta omaan parisuhteeseesi ja unohda haihattelut. Puhu miehellesi suoraan; uskon että hän arvostaa sitä. Älä passivoi miestäsi. Kaikki edellisissä viesteissä mainitut vinkit ovat myös hyviä.

Tänään tuli mielenkiintoinen ohjelma tv:stä, jossa puhuttiin perfektionismistä ja siinä tuotiin esille, että myös perfektionismi voi heijastua myös parisuhteeseen, että vaatii täydellisyyttä parisuhteelta, mikä johtaa ongelmiin. Siihen on apuna psykoterapia. Ja ihan jos muutenkin elämä tuntuu yhdeltä umpikujalta, niin kannattaa kyllä kääntyä psykologinkin puoleen. Eräs henkilö sanoi kerran, että se on oikeasti etuoikeus, jos on mahdollisuus käydä juttelemassa psykologin kanssa, että ei siinä ole ainakaan mitään hävettävää. Se tekisi varmaan ihan jokaiselle ihmiselle hyvää.

tyypillinen aviorikoskertomus tuo aloitusviesti. ei rakkaus ole mikään ihmisoikeus, jonka alttarille voi uhrata sellaisia asioita kuin aviouskollisuus, jumalausko, raamatun mukainen elämä jne. helvettikamaa.l

Eiköhän me olla helvettikamaa kaikki.

cAPilla oli varmaan oikein hieno tarkoitus, kun linkitti musiikkia... mutta kun tää on tunneköyhä ja tyhmä, niin tää ei oikein ymmärtänyt vihjettä... :(

merii, ajattelin jotain sellaista, että aina ei tarvita sanoja.

Olet laiminlyönyt suhdettasi ja antanut itsesi rakastua toiseen henkilöön. Nyt kärsit rakkauden tuskasta. Panosta tästä edes omaan suhteeseesi ja anna ajan kulua. Kyllä ne tunteet siitä laimenevat. En suosittele, että pidät enää yhteyttä tämän vieraan miehen kanssa.

Jos taas haluat pilata suhteesi, niin jatkat yhteydenpitoa tämän miehen kanssa. Voin ennustaa, että ei mene enää pitkään, kun sinulla on avioliiton ulkopuolinen suhde tuon miehen kanssa.
Jos taas olet päättänyt erota, niin suosittelen, että eroatte molemmat ensiksi tahoillanne; sinä ja tuo vieras mies. En usko kuitenkaan, että tämä vieras mies on valmis moiseen.

Olet lapsen äiti ja odottaisin sinulta vastuullisuutta. En suosittele missään tapauksessa eroa. Tämän kuvauksen perusteella otat nyt iisisti pari vuotta ja huomaat ehkä ajattelevasi vähän kypsemmin. Parissa vuodessa saat taas miehesikin näyttämään paremmalta, kun pakotat kuntokuurille.

Mä luulen, että tää edellinen suosittelija kannattaa ihan suoralta kädeltä ignoorata, niin sekavia ja ristiriitaisia ovat viestinsä...

Höpsö

Niin ja mistäs tiedät, vaikka kyseessä olisi sellainen pelimies, jolla on muitakin salarakkaita ja ns. monta rautaa tulessa. Mieheltä, joka pettää vaimoaan ei voi olettaa uskollisuutta seuraavassakaan suhteessa (joka on jo itsessään rakentunut valheen päälle). Miehellä on selvästikin heikko luonne, kun pyrki suhteeseen sinun kanssasi, vaikka oli jo ennestään varattu. Eikö sinulla yhtään hälytyskellot soineet siinä vaiheessa? Oletko valmis rikkomaan perheesi moisen häntäheikin vuoksi?

Iiteetä se vain nostattaa

Mä luulen, että elämä on aina kamalaa, mut ehkä se on vaan mulla ja meidän perheellä.
Onneks elämä on lyhyt ja öisin saa usein nukuttua. On mulla vielä toivo, että Jumala kääntää mun kohtalon ja siunaa mut. Sitä mä rukoilen. Välillä on hyvä fiilistellä taivastakin jos oma elämä ei inspiroi.

Koetin vaan kertoa, että on muillakin kun aloittajalla vaikeeta.
Mut oli raamatussakin vaikeeta melkein kaikilla jotka oli uskossa.

En tiedä muista, mutta itseäni ei yleensä lohduta se, että on muillakin vaikeeta. :/

Itse ajattelen ehkä sillä tavalla, että se ei pelkästään lohduta, että muillakin on vaikeeta, mut se lohduttaa, jos huomaa, että muutkin on selvinny vaikeesta tilanteesta ja saanut voimia siitä selviytymiseen, niin sellainen niinku rohkaisee. Ja James välitti eteenpäin tuossa sitä toivoa paremmasta.

Minusta tässä aloituksessa jää epäselväksi, miten paljon rakastat omaa lastasi? Itse koti-isänä vaan olen tottunut ajattelemaan kaikkea lapseni edun nimessä. Ei edes tule mieleen haikailla toisten perään kun kaikki rakkaus kohdistuu omaan lapseen. Perhe perustetaan lapsen etua ajatellen, eikä siinä ole tilaa mihinkää parisuhderomanttiseen tunnehäröilyyn. oletko käynyt hengellisissä tilaisuuksissa lapsesi kanssa vai sysännyt hoitovastuun miehellesi? Miten vanha lapsi on nyt?

itse muistan että kun lapsi synty, masennuin joksiki aikaa, kun se vaan on nii hienoa nähdä miten niin täydellinen olento voi tulla tämmöselle trollille lapseksi. lopulta kummiski sain itseäni niskasta kiinni ja rupesin liikkuun syömään rautaa ja multitabseja naamariin, että kasvais itekki ja sais pojan kans tehä kaikkia ja olla hyvä roolimalli, niinku mun isä on ollu mulle. jos hyvin käy pojasta kasvaa vielä kelpo trolli.

Mun viesti oli kyllä niin offtopic että oli pakko poistaa.. mun piti alunperin laitta tää sepustus muualle- sori tää söhläys.. :P