Ohan niitä ollut pilvin pimein. Tässä ehkä tunnetuimpia:

Pyhä Hildegard Bingeniläinen (1098-1179) oli monipuolinen sydänkeskiajan abbedissa ja mystikko. Hän on tunnettu myös luonnon- ja lääketieteestään, sävellyksistään ja näyistään.

Mestari Eckhart (n. 1260 - 1327) oli dominikaaniteologi ja mystikko. Hän syntyi Hocheimissa Saksassa, opiskeli filosofiaa ja teologiaa dominikaanikoulussa. Monet pitävät häntä suurimpana saksalaismystikkona.

Tuomas Kempiläinen (noin 1379/80 - 1471) oli dominikaanimunkki ja pappi, joka tunnetaan erityisesti teoksestaan Kristuksen seuraamisesta, jota pidetään maailman toiseksi luetuimpana kristillisenä kirjana.

Ristin Johannes (1542-1591) oli merkittävä katolinen mystiikan tohtori. Hän syntyi köyhään perheeseen keskisessä Espanjassa. Lapsena hänet laitettiin köyhään kouluun Medina del Campossa ja myöhemmin jesuiittakouluun. 1563 hän liittyi karmeliitoihin ja hänet lähetettiin Salamankaan opiskelemaan. 1567 hänet vihittiin papiksi. Ristin Johanneksen keskeinen ajatus on, että sielun tulee puhdistautua kaikesta maailmallisesta tehdäkseen tilaa Jumalalle. Tämän jälkeen sielu voi saavuttaa ”pimeän yön”, jossa sielu täydellistyy Jumalan vaikutuksessa, mutta omasta vapaasta tahdostaan

Ortodoksikirkon historia on pullollaan vastaavia mystikkoja. Lista olisi liian pitkä tähän.

1900-luvun alun ehkä keskeisin hamo on mielestäni Sadhu Sundar Singh, intialainen sikhi, joka kääntyi kristinuskoon. Viisitoistavuotiaana hän oppi tuntemaan Jeesuksen henkilökohtaisesti, sillä hän oli nähnyt huoneessaan kirkkaan valon, jonka keskeltä oli nähnyt Jeesuksen hahmon ja saanut rauhan sydämelleen. Suku oli yrittänyt tehdä kaikkensa saadakseen hänet kieltämään Jeesuksen ja palaamaan entiseen, mutta hän seurasi Jeesusta maksoi mitä Jeesuksen seuraaminen maksoi. Hän kuoli Himalajassa 1929.

Suomalaisista mystikoista nostaisin korkeimmalle teosofi Pekka Ervastin, joka kirjoissaan Vuorisaarna ja Jeesuksen salakoulu tuo esiin omat keskeisimmät näkemyksensä kristinuskosta mutta muitakin asiaan liittyviä kirjoja häneltä löytyy.

Minun suosikkini kristityistä mystikoista on William Blake, johon tutustuin hänen taiteensa kautta.

Aika hyvä lista löytyy http://fi.wikipedia.org/wiki/Mystiikka#Kristittyj.C3.A4_mystikoita ja http://en.wikipedia.org/wiki/Christian_mysticism#Influential_Christian_m... löytyy paljon lisätietoa.

Muistuttaisin kaikille, oltuani itse aikaisemmin mystiikasta ja mystikoista kiinnostunut, että kristinuskossa ei ole tästä kyse. Mystiikkaan "mennään" sitä varten, että sieltä tullaan joskus pois. On epäonnistunut jos "jää" sinne.

Kol. 2:8 Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.

Koko luvun voi lukea. Pointti ei ole siinä, että pääsee nimittämään joidenkin suosikkihahmojen opetuksia "tyhjäksi petokseksi." Vaan siinä, että mystiikka vie mielen pois niistä haasteista, mistä todellinen ihmisenä oleminen ja ihmiseksi tuleminen koostuu.

Pointti ei ole siinäkään, tuohon "järkeisoppiin" viitaten, että järki tai järjen käyttö itsessään olisi paha asia. Järki vie harhaan jos se itsessään asetetaan ohjaavaksi periaatteeksi tai kaiken päämääräksi. Tarkoitus on käyttää järkeä runsaasti, häpeilemättä ja innokkaasti niin paljon ja niin kauan kun sillä järjen käytöllä on joku muu, sen itsensä ulkopuolinen päämäärä.

Varsin hyvä muistutus. Riippunee kuitenkin siitä, mitä mystiikalla loppujen lopuksi tarkoittaa, että voiko se olla osa uskoa aina.

Minun mielessäni kristinusko on mysteeriuskonto, ja elävä usko ja mystiikka eivät eroa toisistaan juurikaan muuten kuin nimillä, vaikka ne nimet itsessään ovatkin monelle juuri hankala asia. Toki kristillinen okkultismi voi olla hyvinkin yliampuvaa.

Järkeisoppi kuulostaa minusta väärältä kohteelta, jos yritetään vastustaa mystiikkaa ja mysteereitä, joihin kuuluu suurena ja perustavana osana selittämättömän hyväksyminen.

Mystiikalla ei ole mitään tekemistä Jeesukseen uskon kanssa. Koko ajatus on vieras Raamatulle.

Ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi. Sentähden, kaikki, mitä te pimeässä sanotte, joutuu päivänvalossa kuultavaksi, ja mitä korvaan puhutte kammioissa, se katoilta julistetaan. (Luuk.12:2-3)

En ole minä puhunut salassa, en pimeässä maan paikassa; en ole sanonut Jaakobin jälkeläisille: etsikää minua tyhjyydestä. Minä Herra puhun vanhurskautta, ilmoitan, mikä oikein on. (Jes.45:19)

Jumala ei ole salattu kenellekään, joka Hänet tuntee. Ajatus salatusta Jumalasta nousee epäuskoisesta sydämestä.

Mysteeri on eri asia kuin mystiikka.

Siinä mielessä Jochanan olet ihan oikeassa, että kristinuskossa ei ole mitään sellaista "ylempää tasoa", joka ilmoitettaisiin vain edistyneille, vaan kaikki on julkista. (Tai jos salainen taso on olemassa, niin mulle sitä ei ole ilmoitettu...) Siinä taas oot väärässä, ettei salatusta Jumalasta voisi kristittykin puhua. Ei kukaan meistä pysty käsittämään Jumalaa täysin.

Sitä taas en tiedä alkuunkaan, mitä tekemistä tällä on sen kanssa mitä sanotaan kristilliseksi mystiikaksi.

Mystiikalla ei ole mitään tekemistä Jeesukseen uskon kanssa.

Ihanko tosissasi yrität yhdistää noita raamatunkohtia mystiikkaan?

Jumala ei ole salattu kenellekään, joka Hänet tuntee. Ajatus salatusta Jumalasta nousee epäuskoisesta sydämestä.

Mysteeri on eri asia kuin mystiikka.

Sitä taas en tiedä alkuunkaan, mitä tekemistä tällä on sen kanssa mitä sanotaan kristilliseksi mystiikaksi.

Mä olen ollut koko ikäni uskossa ja Jeesuksen ja mun välillä ei ole milloinkaan ollut mitään hämärää, vaan selkeillä vesillä ollaan oltu aina. Hämäräks on touhu menny vain, jos olen synnissä elänyt, parannusta tekemättä.

Ihmisten uskoontulotkin puhuvat vahvasti mystiikkaa vastaan: etäisestä, mystisestä ja salaisesta Jumalasta tulee läheinen, todellinen ja elävä Persoona, joka tunnetaan henkilökohtaisella tasolla, jopa intiimisti. Kun Jeesuksen tuntee, niin Jumalaa ei tarvitse etsiä mistään muualta kuin omasta sydämestä. Kaikenlainen mystisismi ja esoteerinen tieto Jumalan saavuttamiseksi on pelkkää gnostilaista harhaa. Jeesus itse on tie, totuus, elämä ja maailman valkeus. Kun Hän itse tulee ihmiseen asumaan, niin siitä on kaikki mystiikka kaukana.

Siinä taas oot väärässä, ettei salatusta Jumalasta voisi kristittykin puhua.

En ole sellaista väittänyt, joten on vaikee olla väärässäkään. Sitä saa puhua salatusta Jumalasta niin paljon kuin sielu sietää, mutta omien sanojensa mukaan Hän ei ole omiltaan salattu.

Se, että me emme vielä NÄE Häntä fyysisillä silmillämme, vaan ainoastaan sydämen silmillämme, "kuin kuvastimesta, arvoituksen tavoin" (1.Kor.13:12; 2.Kor.3:18), ei johdu siitä, että Jumala olisi salannut itseään meiltä, vaan siitä, että mikään katoavainen ei voi nähdä Pyhää Jumalaa kuolematta. Jumala ei halua tappaa meitä. Katoavaisen on ennen Jumalan näkemistä kasvoista kasvoihin pukeuduttava katoamattomuuteen.

Ihmisten uskoontulotkin puhuvat vahvasti mystiikkaa vastaan: etäisestä, mystisestä ja salaisesta Jumalasta tulee läheinen, todellinen ja elävä Persoona, joka tunnetaan henkilökohtaisella tasolla, jopa intiimisti.

Ei sanoja tarvitse pelätä, ei se sana "mystiikka" määrää mitä usko on, vaan kuvailee sitä.

Kaikenlainen mystisismi ja esoteerinen tieto Jumalan saavuttamiseksi on pelkkää gnostilaista harhaa.

On toki eri asia ymmärtää kristinuskon useimpien suuntauksien sisältävän mystiikkaa ja esoteerisuutta kuin erityisesti kuulua sen mystiseen tai esoteeriseen suuntaukseen. En minä tahdo kiistää näiden olemassaoloa tai harhaoppisuutta. Kunhan perspektiiviä tuon.

Minusta tässä mystiikassa on kyse kokemuksellisuudesta. Voidaanko Jumalan läsnäolo kokea vai ei? Minusta jokaisen uskovan tulisi jossain mielessä olla mystikko, kokea Jumalan läsnäoloa elämässään terveellä tavalla. Jumalan äärettömänä persoonana on mystinen, koska emme voi Häntä täysin käsittää. Tämä saa ainakin minussa aikaan ihastusta ja kunnioitusta. Emme voi laittaa Häntä johonkin laatikkoon, vaan Hän lyö meidät ällikällä kun Hän todella ilmaisee läsnäolonsa.

Kyllä kristinusko on nimenomaan tie kuten mystikko John Bunyan kuvaa kirjassaan Kristityn Vaellus ja siinä on aina se salattu esoteerinen puoli, joka on edistyneemmille tuttu ja aloittelijoille outo.

Tämä ilmiö on luonnollinen kaikessa opiskelussa.

Minusta tässä mystiikassa on kyse kokemuksellisuudesta. Voidaanko Jumalan läsnäolo kokea vai ei? Minusta jokaisen uskovan tulisi jossain mielessä olla mystikko, kokea Jumalan läsnäoloa elämässään terveellä tavalla. Jumalan äärettömänä persoonana on mystinen, koska emme voi Häntä täysin käsittää. Tämä saa ainakin minussa aikaan ihastusta ja kunnioitusta. Emme voi laittaa Häntä johonkin laatikkoon, vaan Hän lyö meidät ällikällä kun Hän todella ilmaisee läsnäolonsa.

Kokemuksellisuus on tietysti aina yksilöllistä, joten en voi puhua kuin omasta puolestani, mutta mulle Jeesus on läheinen, se "sama, vanha tuttu Jeesus". Tunnen Hänen läsnäolonsa ja erotan sen "muista kokemuksista" ja "muista läsnäoloista". Tiedän, milloin Hän on läsnä ja milloin ei. Tunnen ja aistin Hänen läsnäolonsa jopa konkreettisesti (fyysisesti).

Olen aina ollut "herkkä hengessä" ja minulla on henkien erottamisen armolahja. Se voi vaikuttaa omaan kokemukseeni. Toinen asia, mikä omalla kohdallani vaikuttaa asiaan on se, että olen "tottunut" Herran läsnäoloon, koska olen kasvanut Hänen kasvojensa edessä kuin juurivesa. Niin pienestä kuin muistaa saatan, Jeesus on ollut mulle läheinen ja olen erottanut ja tunnistanut Hänen läsnäolonsa Pyhän Henkensä kautta. Jotain tekemistä asialla voi olla myös taustallani, evankelikaalisella herätyskristillisyydellä ja karismaattisuudella, jossa Pyhän Hengen läsnäoloa on vaalittu armolahjojen, rukouksen ja ylistyksen kautta.

Omassa kokemuksessani Jeesus ei ole koskaan ollut mikään mystinen, vaan tuttu ja turvallinen. Se on oikeastaan kaikkein tärkein Herran tuntomerkki. Heti jos homma rupee menemään mystiseksi, niin mulla rupee hälytyskellot soimaan.

Jos joku tätä kokemustani haluaa kutsua mystiikaksi, niin ihan vapaasti. Itselleni mystinen merkitsee kaikkea muuta kuin läheistä, tuttua ja turvallista.

Olisiko niin, että evankelikaaliset kristityt kammoavat mystikko-sanaa, koska evankelikaalisissa ympyröissä suuri osa ihmisistä on aidosti uudestisyntyneitä. Katolisessa maailmassa, jossa on kaikenlaista sekaannusta pelastusopin ja evankeliumin ympärillä, monetkaan ihmiset eivät aidosti koe Pyhän Hengen vaikutusta elämässään ja siksi korottavat tietyt hartaat uudestisyntyneet kristityt mystikkopyhimyksen asemaan.

Ihan vain ajatus.

Sama ajatus on tullut mieleeni, kun olen lukenut keskiaikaisista mystikoista. Mystiikka syntyi keskiajan hengelliseen tyhjyyteen ja ihmisten hengelliseen etsintään. Se oli kuitenkin tuloksetonta. Jumala löydettiin paljon paremmin samoihin aikoihin levinneiden maallikkohengellisten liikkeiden ja virtausten parissa, joissa saarnattiin Raamattua kansankielellä (saarnakielloista huolimatta). Yksi syy keskiajan hengelliseen tyhjyyteen ja pimeyteen olikin juuri se, että tavallisella kansalla ei ollut Raamattua. Heti kun Raamattu saatiin käsiin ja maallikkosaarnaajat uhmasivat kirkkoa saarnaten sitä tavalliselle kansalle kansankielellä, syntyi herätys.

tietyt hartaat uudestisyntyneet kristityt

Luulen, että loppujen lopuksi aika harva mystikko oli uudestisyntynyt kristitty. Useimmat mystikot olivat pelkkiä huijareita. Varsinkin monet naiset keksivät näkyjään ja ilmestyksiään saadakseen hengellistä auktoriteettia ja statusta. Naisille mystiikka oli ainoa väylä saada hengellinen status luostarin ulkopuolella.

Mystikkojen ja kirkon suhde oli symbioottinen: papisto käytti mystikkoja oman julistuksensa tukena ja mystikot puolestaan tuottivat näkyjään ja ilmestyksiään kuin tilauksesta papiston tarpeisiin. Näin he saivat kirkon suojan. Mystikot puhuivat myös usein kirkon kerettiläisiksi julistamia todellisia uskovia vastaan (kuten valdolaisia, spirituaalifransiskaaneja, vapaan hengen veljiä ja siskoja ym. vastaan).

Monet mystikoiden näyt olivat aika hurjia ja niiden lähteenä on hyvin vaikeaa nähdä Pyhä Henki. Pikemminkin kyseessä oli pelkkiä mielikuvituksen tuotteita tai unia tai sitten näyt olivat suoraan syvyydestä.

Ei evankelikaaliset alunperin vierastaneet mystiikka käsitettä. Se on tän nykyajan turhislössin tapa vierastaa kaikkea sitä, mitä alkuperäinen kristinusko oli. Pietisteillä oli esimerkiksi tapana jakaa rukous kolmeen eri syvyysasteeseen:
- suun rukous
- sydämen rukous
- yliluonnollinen rukous

Tätä kolmijakoa selittää mm. Henrik Renqvist, Itä-Suomen rukoilevaisuuden johtaja 1800-luvulla kirjassaan "Iankaikkista Kesää Kohti".

Tämä on sama jako kuin varhemmilla kristillisillä mystikoilla:
-konsentraatio
-meditaatio
-kontemplaatio

Ite oot turhis. Eihän noilla termeillä ole mitään tekemistä mystiikan kanssa. Kontemplaatio ja meditaatio on ihan perusevankelikaalisia käsitteitä ('to meditate', 'to contemplate' käytetään yhtenään).

Se on ihan siellä omassa päässä se ajatus, että "sana mediataatio on kauhistus tietyissä piireissä", kun koetaan itse syyllisyyttä siitä, että harratsetaan itämaista joogaa. Näissä asioissa ihmiset yleensä aina projisoivat oman syyllisyytensä itsensä ulkopuolelle. Näin se vaan menee.

Vaan siinä, että mystiikka vie mielen pois niistä haasteista, mistä todellinen ihmisenä oleminen ja ihmiseksi tuleminen koostuu.

Indy, kiitos hienosta tiivistelmästä. Noin sanoisin itsekin - tiedä sitten tarkoittaisinko samaa.

Olen koko ajan sanonut, että meditaatio on kristillinen metodi. Mikä tässä nyt mättää?

Hyviä hommia.

T

Kaikki on subjektiivista.

Olen koko ajan sanonut, että meditaatio on kristillinen metodi. Mikä tässä nyt mättää?

Hei valvojat. Kertokaapa mitä minä kirjoitin eilen väärin tähän ketjuun, kun viestini poistettiin?
Mielenkiintoista..

Kommentoin siis tohon ancin viestiin ettei Jumalaa pitäisi sulloa liikaa ajatuksien varaan.
MOT