Ilmiselvästi et itse juuri ajattele asioita loppuun...

Ilmiselvästi tässä on ongelmana juuri se, että ajattelin asian loppuun. Minun olisi sen sijaan pitänyt pysähtyä alkumetreille, jotta puhdas anarkian käsite olisi säilynyt. Hippien versiossa kukaan ei määrää ketään ja kaikki tekevät niin kuin heitä itseään huvittaa. Mutta miten kauan luulet tai uskot tällaisen järjestelyn kestävän?

Tarkemmin määriteltynä anarkia on tilanne, jossa vahvimman oikeutta käyttää kuka tahansa yksilö, joka on riittävän aktiivinen, halukas tai kyvykäs siihen. Erilaisissa hallinnon muodoissa vahvimman oikeus sijoittuu vaihtelevasti eri tasoille ja tahoille. Juttu on siis niin päin, että vahvimman oikeus pätee aina. Se, että jokin muukin pätee, on poikkeus tähän ja erikseen järjestettävä.

Onko nykyaika korottanut nuoruuden jotenkin puolijumaliseksi asiaksi?
Korostetaanko nuoruutta ja sen arvoa liikaa?
Eikö elämän kokemus paina enää missään?

Yhteiskunta pyrkii mielistelemään nuoria mutta työpaikoilla tarttisi kyllä kokemusta jos halutaan, että asiat toimii.

Elämää on nuoruuden jälkeenkin!

Johtuuko ahdistus enemmänkin siitä, että luullaan "nyt on elämä jäänyt elämättä"?

Monet masentuvat sen takia, että jäävät murehtimaan elämätöntä elämää ja luulevat ettei ajalla tästä eteenpäin ole mitään arvoa.

Yhteiskunta ja sen ajatusmallit vääristävät monia luonnollisia asioita siihen muotoon ettei ihminen enää oikein edes tiedä mitä on elämä. :(

Otetaan itseämme niskasta kiinni, eikä enään tuijoteta mitä meistä on tullut vaan katsotaan mitä Kristus voi antaa.
Eihän Jumalakaan katso sitä mitä on takana vaan sitä mitä on edessä.
Hän on tämän päivän ja tulevaisuuden Jumala. Uusien mahdollisuuksien Isä, jolle mikään ei ole mahdotonta<3

Jää elämättä. Ei voi mitään. Risti on kannettava, jos haluaa maaliin.

Se, miten kokee, että onko nuoruus eletty vai jäänyt elämättä riippuu ihan siitä, mitä asioita elämässään arvostaa. Jos lapset on tärkeitä, niin silloin joku joka on laittanut uranasa lasten teon edelle voi kokea, että nuoruus on jäänyt elämättä ja jos taas arvostaa uraputkea, mutta on tullut hankkineeksi lapset jo nuorena voi kokea, että nuoruus on jäänyt elämättä. Jos arvostaa seikkalemista ,eikä ole seikkaillut riittävästi nuoruudessaan, niin voi kokea, että nuoruus on jäänyt elämättä. Minusta nuoruus kestää 30 v. saakka, sen jälkeen ihminen alkaa olla enemmän tai vähemmän aikuinen. Kyllähän sitä vähän mietityttää millaista elämä on sitten, kun ei ole enää nuori tai ehkä se ahdistus liittyykin enemmän siihen, että millainen pitäisi olla kypsänä aikuisena, mitä täytyy vielä kokea, että tulee kypsäksi aikuiseksi.

Tämä on aika rohkaiseva:
Room. 9:16
6 Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.

Pitää varoa ettei nykyään kasva aikuiseksi liian nopeasti.. Itellä se ei kylläkään oo ollu ongelma, en meinaa kasvaa aikuiseksi ikinä

Olen oikeasti pähkäillyt asiaa paljon, olen senikäinen kuin profiilissani. Vielä nytkin minulla on samoja ajatuksia..mitäs jos? Mut hei 20-30v on ainakin nuoruutta! Sitten se vanhuus tuleekin pikkuhijaa..

Mitä se AIKA tai IKÄ lopulta on...suhteellista sanoi mummo lumessa. Mutta kyllä se itse tekisi 25v täyttävänä tehdä jokin tilipäätös jo elämättömästä nuoruudestani ehdottomasti!

Tuohon "jääkö nuoruus elämättä" kysymykseen,mä oon myös jutellu ihmisten kanssa jotka ovat kokeneet näin tapahtuneen.Että nuoruus jäänyt elämättä ja sit vedetään viinaa ja kamaa kaksin käsin jaa tehdään muutakin.Olen huomannut,että uskovaisessa perheessä myöd vanhemmilla on suuri vaikutus..ei se että nuorella on uskovaiset vanhemmat ja perhe tarkoita aina sitä että vanhemmat esimerkiksi itse olisivat psyykkisesti terveitä.En tiedä onko se tabu,että myös uskovaisissa perheissä saattaa olla psyykkisiä ongelmia,ja näiden seurauksena myös esim. lapsen persoonallisuus vääristyy?En tarkoita sitä että pitäisi lähteä sormella osoittamaan mitä jonkun perheessä tapahtuu tai ei tapahdu.

ja sekin,että ihmisellähän on vapaa tahto.On hyvä kasvattaa lapset kristillisten arvojen mukaan ja tuoda seurakuntaan,mutta en usko että on Jumalan tahdon mukaista "pakottaa" ketään uskomaan(kuten olen kuullut näiltä tuttaviltani jotka ovat kääntyneet pois uskostaan).

Ja koska kaikki ollaan ihmisiä ja vajavaisia ja syntisiä,niin miksi se on tabu että uskovaisessa perheessä saattaa myös olla pimeitä vanhempia?

Ja tää tosiaan joidenkin ihmisten kohdalla,en sano että kaikilla menisi juuri näin.Luonnehäiriöihin liittyen vaurioitunut narsismi,jatkuva palvonnan/ihailun/kehumisen tarve,manipuloiminen,alistaminen,valehteleminen,oman tunnon ja katumuksen puute.Siinö vaiheessa on kasvuympäristössä mennyt jotain pieleen ja pahasti.