no ei todellakaan saarnaaminen toimi, vähiten ulkoistaminen ja elämäntapaan puuttuminen.
Väärin on silti jättää Totuus kertomatta. So, tilaisuus tarjoamatta.

Minut Jumala tyrmäsi rakastamalla koko ihmistä osoittaen harvinaisen syvää kunnioitusta itseäni ja arvojani kohtaan. Ei siihen muuta tarvittu. :)

"Jumala tyrmäsi rakastamalla koko ihmistä osoittaen harvinaisen syvää kunnioitusta itseäni ja arvojani kohtaan"
Voitko selventää. Epäilen vain, että kasvaako seurakuntien piirissä yhtään kovin terveesti ajattelevaa aikuista.

Nuoruus on yliarvostettua. Sama miten sen elää niin virheitä siinä tekee. Olennaisempaa on kai osata elää niiden tekemiensä valintojen kanssa.

niin minut kalastettiin tosiaan kaukana srk-kuvioista. Rakkaus oli voima, ei järki tai oppipuheet. Sama on monella muullakin ja noudattaa mukavasti Sanaa.

Niin nuoruuden voi kuluttaa, mutta sitä ei voi säästää.

Miten nuoruutta sitten pitäisi elää? Eikö sitä itsensä etsimistä voi tehdä siellä seurakunnassakin? Tekeekö jokin seurakunnasta huonomman tai paremman paikan etsiä itseään kuin vaikkapa urheiluseurasta, bändistä, ryyppyporukasta, hinkipinkokaveriporukasta, martoista, partiosta, poliittisen puolueen toiminnasta , .... ?

Sitä en kadu hetkeäkään, että ryyppybileet ja irtosuhteet on jäänyt elämättä. Olisi varmaan jäänyt, vaikka en olisi uskossakaan. Opiskelupaikan valintaan yms ei mun uskolla ole ollut mitään valtavan suurta vaikutusta. Ja tosiaan kyllä seurakunnan kuvioissakin voi etsiä itseään. En tiedä mistä merkittävästä olisin jäänyt paitsi olemalla kristitty.

Itse en ollut seurakuntanuori ja elin suhteellisen normaalia teini-ikäisen elämää ennen kuin tulin uskoon. Nyt ajattelen, että en olisi jäänyt mistään kovin suuresta paitsi, jos olisin Jumalan tahdon mukaan.

Totta kai sitä nuorempana uskoi, että uskovaisuus on kuivaa moralismia. Sitähän tämä ei ole, vaan kyseessä on yliluonnollinen suhde elävään Jumalaan. Minusta uskovien vanhempien pitäisi aina yrittää tuoda esiin tätä puolta, eikä vain laittaa lapsilleen suojavalleja ja sääntöjä.

Tunne siitä, että jää jostain paitsi - se on nuoruudessa tosi vahva, hämääväkin tuntemus. Toki vielä nykyäänkin. Kaipuu kaikenlaisten asioiden pariin, joista luulee, että ne pitäisi elää ja kokea tullakseen täysipainoiseksi ihmiseksi. Itsellä oli toisinaan nuorempana huono omatunto siitä, etten "elä täysillä". Vieläkin joskus - ehkä nykyinen jatkuva matkakuumeeni liittyy tähän. Ei näe kaikkea. Ei liftannut Lofooteille. Tällä ei oikeastaan kuitenkaan ollut mitään tekemistä uskoni kanssa. Usko ei ole pakottanut minua tekemättömyyteen.

En milloinkaan ollut ns. seurakuntanuori, vaikka olen kasvanut uskovaisessa kodissa.
Kävin kyllä seurakunnan sunnuntaitilaisuuksissa, osallistuin niihin ilman painostusta ja moraalisaarnoja omasta tahdostani. Vanhempani eivät tahtoneet tunkea minua mihinkään muottiin, ainakaan tietoisesti. Sain itse pohtia ja löytää itse oman suhteeni Jumalaan. Seurakuntanuori en ollut siinä mielessä, että olisin juurikaan käynyt seurakuntanuorille suunnatuissa tilaisuuksissa tai että kaikki ystäväni olisivat olleet seurakuntanuoria. En myöskään tehnyt enkä oikein kaivannutkaan asioita, joita "seurakuntanuoret" oletetusti tekevät. Olin hieman vetäytyvä haaveilija, kaikenlaisten piirien ulkopuolella ja minulla oli vain muutama hyvä kaveri. Jotkut heistä olivat kyllä myös uskovaisista perheistä, mutta he eivät osallistuneet seurakunnan tapahtumiin senkään vertaa kuin minä.

En siis tavallaan ollut seurakuntanuori uskovien silmissä. Kytevän uskoni ja siten arvojeni suhteen olin kai kyllä seurakuntanuori ei-uskovaisten silmissä. Jätin tekemättä asioita, joita ns. seurakuntanuoretkaan eivät ehkä tekisi. En voi sanoa kaivanneeni biletystä. Ainakaan päihdesekoiluiden muodossa. Lähinnä katselin varmaankin jostain Music TV:ltä, kuinka muut nuoret elävät ja yritin luoda siitä oman pyhäkoulupoikamaisen versioni nuoruudesta.

Yhtä kaikki, nyt ja tässä olen olen sinut historiani kanssa. Ainakin siinä mielessä olen löytänyt itseni - nuoruuteni oli siis onnistunut ja muistelen sitä lämmöllä.

Kiva kuulla näitä kertomuksia. Hienoa, että olette kasvaneet sinuiksi itsenne kanssa. En itse haikaile kokemusten perään. Niitä on seurakunnan piirissäkin valitettavasti jo ihan tarpeeksi.
Olen tarkastellut vain elämääni vähän syvemmin, kun opinnot alkavat olla loppusuoralla ja pitäisi siirtyä työelämään.

Päälimmäisenä minulla on ollut sellainen oman vastuun sysääminen elämästäni ja valinnoistani Jumalalle. Olen koko nuoruuden yrittänyt etsiä ns. suurta Jumalan johdatusta, joka on sitten kostautunut väärinä valintoina ja erinäisinä epäonnistumisina elämässäni. En ole koskaan ajatellut oikeasti, mitä minä haluan.

Pitäisikö antaa nuorten olla nuoria ja antaa heidän toteuttaa itseään täysin vapaasti vai ovatko kunnon ahdistussaarnat paikallaan.

Mua kyllä vähän harmittaa, että siellä seurakunnassa, jossa vietin nuoruudessa (alle 18v. ) aikaa, ei kuultu koskaan mitään ahdistussaarnoja. En siis tullut uskoon ko. seurakunnassa, vaikka toimin siellä isosenakin. Tulin uskoon vasta myöhemmin sen jälkeen, kun olin jo jättänyt seurakuntakuviot taakseni. Niin siellä seurakunnassa tosiaan oli vähän erikoista meininkiä muutenkin esimerkiksi jotkut isoset polttelivat pilveä rippileirillä, joillakin isosilla oli yhdenillanjuttua siellä toimivan nuorisotyöntekijän kanssa ja jotkut isoset taas pettivät siellä seurustelu kumppaneitaan (ea seksistä siis puhumattakaan). Ja muutenkin tuntu ainakin näin jälkikäteen tarkasteltuna, että siellä ei kyllä kovinkaan moni varmaankaan ollut uskossa, siis siitä ydin porukasta. Itse olisin tosiaan kaivannut sellaista seurakuntayhteisöä, jossa olisi rohkaistu esimerkiksi siihen, että kannattaa säästää neitsyys avioliittoon, että ei ole todellakaan noloa olla vielä 18 vuotiaanakin neitsyt. Nuorena varsinkin, kun on alttiimpi meneen massan mukaan, niin sillon olisi tärkeä saada "raitista rohkaisua ja tukea".

Joo mäkin olin vähän aikaa tollasessa luterijutussa, mut en kyllä yhtään istunu siihen porukkaan

Päälimmäisenä minulla on ollut sellainen oman vastuun sysääminen elämästäni ja valinnoistani Jumalalle. Olen koko nuoruuden yrittänyt etsiä ns. suurta Jumalan johdatusta, joka on sitten kostautunut väärinä valintoina ja erinäisinä epäonnistumisina elämässäni. En ole koskaan ajatellut oikeasti, mitä minä haluan.

Ihmiselle on annettu vapaa tahto ja ihminen voi päättää meneekö omia teitään vai antaako Herran johdattaa kulkemaan niitä teitä, jotka hän on nähnyt parhaaksi. Minusta sinä olet tehnyt ihan oikein, että olet valinnoissasi hakenut ensisijaisesti Jumalan johdatusta ja näkyä asiaan. Raamatussa juuri ohjataan toimimaan sillä tavalla:

jaak. 4:13-15 sanotaan näin: "Kuulkaa nyt, te jotka sanotte: "Tänään tai huomenna me lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin, viivymme siellä vuoden, teemme kauppoja ja keräämme hyvät voitot."
14 Ettehän te tiedä, mitä huomispäivä tuo teidän elämäänne! Savua te olette, joka hetken näkyy ja sitten haihtuu. 15 Näin teidän tulisi sanoa: "Jos Herra tahtoo, niin me elämme ja teemme sitä ja sitä."

ps.32:8-9
"Minä opetan sinua", sanoo Herra, "minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi."
9 Älkää olko kuin järjettömät eläimet, kuin muulit ja hevoset, joita täytyy hillitä suitsilla ja kuolaimilla, muuten ne eivät suostu ohjattaviksi.

ps. 18:33
Jumala vyöttää minut voimalla, hän osoittaa minulle oikean tien.

Jer. 10:23
Minä tiedän, Herra, ettei ihmisen tie ole hänen omassa vallassaan eikä kukaan itse ohjaa askeleitaan.

sananl. 16:1-3
Ihminen suunnittelee mielessään, mutta sanat antaa Herra.
2 Ihminen pitää oikeina kaikkia teitään, mutta Herra punnitsee ajatukset.
3 Tuo kaikki hankkeesi Herran eteen, niin suunnitelmasi menestyvät. [Ps. 22:9+]

jes. 48:17-18
Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, joka lunastaa sinut vapaaksi: -- Minä olen Herra, sinun Jumalasi, Minä opetan sinulle, mikä on sinulle hyväksi, minä opastan sinua tielläsi.
18 Kunpa kuulisit minun käskyjäni! Silloin sinun onnesi olisi runsas kuin virta, sinulle tuleva siunaus loputon kuin meren aallot,

ps.25:12
Se, joka Herraa pelkää, oppii valitsemaan oikean tien.

Joos. 1:7-9
Ole vain rohkea ja ole luja. Noudata tarkoin sitä lakia, jonka palvelijani Mooses sinulle antoi. Älä poikkea siitä oikealle äläkä vasemmalle. Silloin menestyt kaikessa mihin ryhdyt.
8 Pidä tämän lainkirjan sanat aina huulillasi. Tutki lakia päivin ja öin, niin pystyt tarkoin noudattamaan kaikkea, mitä siihen on kirjoitettu. Silloin sinä menestyt ja onnistut kaikissa toimissasi.
9 "Muista, että olen sanonut sinulle: 'Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.'"

Noista edellä mainituissa raamatunkohdissa käy ilmi, että Herran viitoittaman tien kulkeminen tuo siunauksen.

En oikeastaan tiedä, mitä tarkoitat tuolla "suurella johdatuksella". Aika harvoin se johdatus on sitä, että tapahtuu jotain suurta niinkuin esimerkiksi Paavalille silloin, kun hän kohtasi ekan kerran Jeesuksen ja kaatui maahan. Enemmänkin ajattelen, että Jumalan johdatus voi ilmetä esimerkiksi sisäisenä rauhana jostain asiasta ja väärään suuntaan meneminen taas rauhattomuutena. Ja sitten Jumalaan pitää myös luottaa. Itse olen tehnyt esimerkiksi sillä tavalla, jonkun suuren valinnan edessä, että olen pyytänyt asiassa Jumalan johdatusta ja sitten pyytänyt, että Jumala järjestää ne olosuhteet, niin kuin on Hänen tahtonsa mukaista. Aina se ei ole sitä mitä itse toivoi ja kuvitteli, eteen voi tulla myös pettymyksiäkin, mutta silloinkin voi luottaa Jumalaan ja siihen, että vaikka jokin asia sillä hetkellä tuntuisikin ehkä kurjalta, niin kuitenkin Jumala on tarkoittanut niin ja se on myös itselle parhaaksi.

Uskovatkin saattavat usein haluta tehdä Herran työtä omin voimin, oli sitten kyse koulutuksesta tai lahjoista jne. Jumalan silmissä tällöin on kyse koulutetusta lihasta tai lahjakkaasta lihasta. Uskovien olisi hyvä ymmärtää, että ihmisinä meissä ei ole mitään: ei ulkonäköä, taustaa, koulutusta, rikkautta, lahjoja tai mitään muuta, joka voisi auttaa meitä elämään sellaista elämää, jota Jumala haluaa meidän elävän.

Paavali sanoi, että hän heitti kaiken roskana pois.
Fil. 3:3-8
3 Todellisia ympärileikattuja olemme me, jotka palvelemme Jumalaa Hengen ohjaamina, ylpeilemme Kristuksesta Jeesuksesta emmekä luota mihinkään omaamme.
4 Olisi minulla aihetta kyllä siihenkin, minä jos kukaan voisin luottaa siihen mitä minulla on ollut.
5 Minut on kahdeksantena päivänä ympärileikattu, olen syntyperäinen israelilainen, Benjaminin heimoa, heprealainen heprealaisista vanhemmista. Lain noudattajana olin fariseus*,
6 intoni ja kiivauteni osoitin vainoamalla seurakuntaa, lakiin perustuva vanhurskauteni oli moitteeton.
7 Mutta kaiken tämän, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.
8 Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen

Tavoitteena ei siis ole koskaan muokata lihaa, pyhittää lihaa tai puhditaa sitä, vaan kuolettaa se.

"Kristuksen kanssa kuoleminen" on jatkuvaa prosessia. Uskova saattaa näyttäytä tällöin maailman silmissä mitättömältä, mutta jos kuolemme hänen kanssaan, niin silloin Kristuksen kirkkaus ja voima varmasti ilmenevät meissä. Tämän vuoksi Jumala valitsee usein etuoikeuksia vailla olevat, nöyrät ja köyhät.

Hengen hallitsema kristitty rukoilee joka päivä, että jokainen teko ja päätös olisi Krituksen tahdon eikä lihan mukainen.

Joh. 12:25
25 Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen iankaikkiseen elämään.

Se mistä Isabella tuossa kirjoittaa, ei ole luterilaisen nuorisotyön koko kuva.

Aamen Isabella! Ole siunattu!

Se mistä Isabella tuossa kirjoittaa, ei ole luterilaisen nuorisotyön koko kuva.

Juu en sitä tarkkoittanutkaan. Kerroin vain, millainen oli tilanne siellä meidän seurakunnassa. Sama tilannehan voisi olla missä tahansa muussa seurakunnassa, jossa Jeesus ei saa toimia päänä ja jossa ei julisteta ja pidetä vahvasti esillä sanaa ja siis Jeesuksen opetuksia. Juuri senhän pitäisi olla kokontumisen syynä ja siellä seurakunnassa taas valitettavsti muut aktiviteetit veivät keskeisemmän sijan.

Aamen Isabella! Ole siunattu!

Kiitos! Siunausta ja kaikkea hyvää myös sun elämääsi! :)

Ei jäänyt omalta osiltani. Mulla oli nuoruus uskovissa piireissä aivan elämäni parasta aikaa. Kaikkia hienoja muistoja, joista ei haluaisi luopua. Mutta sitten kun kahdeksantoista vuotiaana lähdin pois hengellisestä elämästä. Sekin oli elämää. Tosin hieman erilaisempaa, ehkä vähän monimutkaisempaa ja raskaampaa. Mutta kyllä sekin kannatti musta elää.

En tiedä kumpi olisi parempi vaihtoehto. Ehkä kannattaisi vain elää.

Millaisista syistä lähdit pois hengellisestä elämästä /srk-kuvioista?
Minulla jäi seurakunnan tilaisuudet väliin lähinnä siitä syystä, että yhteys uskoviin ei ollut sen syvempää siellä, kuin muuallakaan. Toisaalta, kotona pidettiin tilaisuuksia ja ne olivat silloinkin parasta antia. Silloinkin, kun tuolla muualla omia teitä kuljin (bilettäminen ei koskaan ole ollut mun juttu) ei käynyt mielessäkään kieltää Uskoa tai Jeesusta.

Ehkä tämänkin vuoksi en pidä esim. nuorten illoista poissaolevia uskostaan luopuneina. Tuntuu vain pahalta, kun ihmiset näin puhuvat. Toisaalta, mikä ihme vetää kokeilemaan alkoholia tai kännejä? Ymmärrän hyvin, että korostuneen kielteinen asenne ympäristössä vaikuttaa käänteisesti ja myös ristiriitainen tilanne, mutta eikö silti voisi etsiä edes jotain eksoottisempaa?

Jossain vaiheessa kuitenkin huomaa, että se kuivahtanut, jokapäiväinen kotoinen arkinen elämän leipä on kuitenkin se todellinen, ainut voimavara. Uskossa eläminen on myös jatkuvaa muutosta (pahinta on paikalleen jämähtäminen), joten ehkäpä sitä itsensä etsimistä korostetaan liikaa.
Tavalla tai toisella osa arkeahan se on. Jatkuvaa kasvamista.

Nykyään Jeesus on kuitenkin tärkeintä, Rakkainta, parasta ja aina lähellä.
Hän on osoittanut uskollisuutensa ja luotettavuutensa uudelleen ja uudelleen.
Nyt tiedän, ettei yksikään Hänen lupauksensa mene hukkaan.
Jos pitäisi kuvailla lyhyesti kaikkein järjettömimmat ajat elämässä, ne ovat olleet silloin, kun on elänyt omaa itseään varten.

No se oli sitä aktiivista etsintää. Sellaista huumorihöysteistä kun etsi ja halusi aina parempaa.
Olihan toki silloinkin omat hyvät hetkensä, mutta onnen löytäminen on käynyt aivan toista tietä.

Mä lähdin seurakunnasta lähinnä sen takia, etten jaksanut olla uskovien kanssa tekemisissä. Musta ne oli omaa ristiään pilkkaavia, kun tuomitsevat ja asettuvat Jumalan asemaan. Jotenkin ei uskovien ystävien kanssa tuntui, ettei he ole sen pahempia, vaikka heitä yhteisössä paheksuttiin. Moni ei uskova on lähempänä Jeesusta kuin pinnallinen kristitty, joka käy kirkossa ja noudattaa Raamattua, mutta ei halua luopua omasta mammonastaan.
Hapuilin siellä ja täällä. Jotenkin elin siinä keskitiessä. Sitä minä kadun, kun satutin siinä itseäni. Mutta sitten löysin pikkuhiljaa todellisuuden jossa haluan elää. Se ei löydy seurakunnassa, en voi olla vapaa jos olen yhteisössä, joka pilkkaa Jumalaa asettumalla Jumalan asemaan.

Musta on näin helpompaa. Eikä Jeesus ole elämästäni kadonnut. Se on se sama. Haluan elää omaa kristittyä elämää, jonka minä tulkitsen Raamatussa. En mä ota sieltä mieleisiä kohtia, vaan elän sitä mitä Jeesus todella oli. Jeesus oli anarkisti, se oli uudistushaluinen, Hän oli oikeudenmukainen ja rakastava. Musta tuntui, että uskovassa perheessä kasvaneena olen joutunut suuren huijauksen kohteeksi.

Siinä mielessä jokainen uskovan olisi hyvä heittäytyä tietyllä tasolla maailmaan. Elää rakkaudessa maailman keskellä, kohdata eri ihmisiä. Silloin nuoruus todellakin voisi elää hienosti.

Siinä mielessä jokainen uskovan olisi hyvä heittäytyä tietyllä tasolla maailmaan. Elää rakkaudessa maailman keskellä, kohdata eri ihmisiä.

Joo oon tossa täysin samaa mieltä.

Mutta mun mielestä seurakuntayhteyskin on tärkeä. Jumalaa oppii tuntemaan paremmin seurakunnassa kuin yksin ja eristäytyneenä muista uskovista. Jumalaa ei kykene ymmärtämään koskaan perusteellisesti ilman Kristuksen ruumiin muita jäseniä. Koska Jumala ei tahdo, että Hänen maanpäällinen ruumiinsa yrittäisi toteuttaa Hänen tahtoaan näpertelemällä kukin omassa pikku nurkassaan. Vaikka meistä jokaiselle on oma ainutlaatuinen osansa, niin vain yhteydessä toisiimme voimme ilmentää Jumalan täydellistä tahtoa.

Eli kyllä uskova missaa aika paljon ja olennaista, jos ei ole missään yhteyksissä Kristuksen ruumiin muihin osiin eli seurakuntaan.

Hepr. 10:25
25 Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan.

Lisäksi vaikka uskovalla olisi kuinka luja usko, niin yksin ilman mitään kontaktia toisiin uskoviin se maailma alkaa vähitellen, ehkä salakavalastikin vetään puoleensa ja vietteleen ja jos ei saa mitään rohkaisua toisilta uskovilta, niin sitä on aika vaikea yksin siellä taistella ja pysyä pystyssä.

Mulle tuli tästä mieleen se, kun tossa jouluna katselin telkkarista gladiator elokuvan, niin siinä yhdessä kohtauksessa se päähenkilö sanoi niille muille gladiaattoreille jotain sen suuntaasta, että jos me tässä taistellaan yhdessä, niin meillä on tsänssit selvitä siitä, mitä ikinä tuleekin vastaan, mut jos me taistellaan jokainen erikseen, niin tsänssit selvitä on yhtä kuin nolla. Ja niin kuin raamatussakin sanotaan: Ef. 6:12 Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Joten luulisin, että saatana yrittää kaikin keinoin saada eripuraa uskovien välille, koska jos jokainen vaan tosiaan näpertelee siellä omassa pikku nurkassaan, niin me ei olla niin vahvoja, silloin Jeesuksen maanpäällinen ruumis ei kykene toimimaan sillä kapasiteetilla, millä se voisi toimia, jos kaikki siihen kuuluvat olis messissä.

Siunausta sulle Babaii!

Mun piti vielä hieman jatkaa tuota edellistä viestiäni..

Meidän ei siis pitäisi alkaa rakentaa omaa valtakuntaa Jumalan valtakunnan sijaan. Meillä on vain yksi kuningas ja me rakennamme vain yhtä valtakuntaa. Joten meidän pitäisi kyetä rukoilemaan ja tekemään työtä kaikkien kanssa. Me emme voi saavuttaa maailmaa (jossa on yli 6 miljardia sielua) millään muulla tavalla.

Samalla tavalla kun jokaisen kristityn pitää olla todistuksena omalla vaikutusalueellaan, hänen pitäisi olla myös lähetyssaarnaajien "lähettäjä". Kovin monilla ei ole etuoikeutta lähteä viemään evankeliumia saavuttamattomille kansanryhmille. Mutta jokainen voi auttaa siinä, jos kukin pysyy sillä paikalla, johon Herra on valtakunnassaan meidät kutsunut.

Eli kun uskovat lakkaavat taistelemasta toisiaan vastaan, niin silloin vapaudutaan toimimaan todella tärkeiden kysymysten parissa. Tämä ei tarkoita kuitenkaan kristillisten perusasioiden vesittämistä. Ja sellaiset asiat erottavatkin harvoin kristittyjä tänä päivänä. Yleensä jakaantumista esiintyy vähemmän tärkeiden opinkappaleiden, menetelmien, persoonallisuuksien ja rakenteiden ympärillä.

Kristyt joutuvat elämään hengellisen sodan keskellä. Jos me yritämme rakentaa omaa valtakuntaamme emmekä hänen valtakuntaansa, hän ei voi tukea meitä taistelussa. Jos me haluamme saada läpi oman tahtomme emmekä hänen tahtoaan, niin silloin peli on menetetty.
Tämä on yksi tärkeimmistä syistä, miksi niin monet kristityt huomaavat olevansa tappiolla jopa seurakuntatyössä ja palvelutyössä, joka ulkonaisesti näyttää hyvältä ja vanhurskaalta itsessään.

Jeesuksen harras toive oli siis:
Joh. 17:20-21
20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.

Me emme voi vaeltaa valossa, jos meillä ei ole yhteyttä toisiimme:

1. Joh. 2:9
9 Joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä.

1. Joh. 1:7
7 Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.

No nyt kun seurustelupalstalla ollaan niin mielestäni seurustelu on ihan ok. Seurakunnissa kuitenkin painotetaan ihan liikaa seurustelun tärkeyttä ja puolison löytymistä lähinnä siksi, että naiset tarvitsevat turvallisuutta ja seurakunnissa vallitsevat feministiset (kyllä) aatteet kasvattavat myös mihistä naisia tarvitsevia, naisissa roikkuvia ja naisia tavoittelevia luusereita.

Miksi seurakunnissa ei opeteta esimerkiksi siitä, miten kovaa työtä tekemällä miehen pitää rakentaa oma elämänsä? Unohdetaan hetkeksi hengelliset viisaudet ja katsotaan realiteettejä. Kyllä se niin vain on, että jos tytöllä tai pojalla jää seurustelun takia esimerkiksi se opiskelu käymättä tai työ toisella puolen Maapalloa tekemättä, niin jossain ollaan pielessä. Ei ole kenenkään edun mukaista, jos ihminen ei saa rauhassa kehittyä sellaiseksi kuin on. En minä tarkoita sitä, että kaikkien pitäisi hypätä oravanpyörään tai uraputkeen maallisen mammonan havittelemiseksi, mutta fokus pitäisi pitää omassa kehityksessä, omissa realistisissa unelmissa ja vähän enemmän luoda kuvaa siitä, että avioitumaan ehtii kyllä.

Seurakunnissa kuitenkin painotetaan ihan liikaa seurustelun tärkeyttä ja puolison löytymistä lähinnä siksi, että naiset tarvitsevat turvallisuutta ja seurakunnissa vallitsevat feministiset (kyllä) aatteet kasvattavat myös mihistä naisia tarvitsevia, naisissa roikkuvia ja naisia tavoittelevia luusereita.

Kun puhutaan itsensä löytämisestä, niin sille voidaan antaa kaksi vastakkaista merkitystä. Toinen on se keltaisen lehdistön "lähdin tekemään ihan mitä sattuu, jätin työni ja perheeni, karkasin sihteerin kanssa, nyt opetan sukellusta ja järjestän päiväretkiä kuumassa lomakohteessa, olen onnellinen."

Toinen on se, että ihmisellä on realistinen tarve tietää se, kuka hän on. Jos tämä tarve jää täyttämättä, niin sen seurauksena on erilaisia joustamattomia fiksaatioita ja liioiteltua ulkoapäin ohjautuvuutta. Olen huomannut näin esimerkiksi, että jos haluaa löytää poikkeuksellisen räikeästi ja kirjavasti tai omituisesti pukeutuvaa naisväkeä, niin humanistiset tiedekunnat ja muut äärivasemmiston kokoontumispaikat ovat saaneet kelpo kilpailijan joistain helluntaiseurakunnista. Monet maailmalliset villitykset tarttuvat seurakuntaan jopa nopeammin kuin tavalliseen nuorisoon.

Identiteetistä puhutaan. Ongelma on siinä, että identiteetti voi muodostua vain törmäyksessä todellisuuden kanssa. Jos ei siihen anneta mahdollisuutta tai sen rakennusaineeksi esitetään vain erilaisia "teorioita" tai iskulauseita, niin sen etsintä kanavoituu kaikenlaisiin harhateihin.

Yksi uusi ilmiö on keinotekoisesti valmistettu miehisyys. On olemassa "kristillisiä miestenlehtiä" joissa mainostetaan kaikkea oletetusti "miehekästä" ja tarjotaan pehmeäksi pureskeltuja roolimalleja. Ei miehuus tule siitä, että mennään mönkijällä ajelemaan pariksi tunniksi jonnekin.

Kasvu on sitä, että yksilölle annetaan valtaa omaan elämäänsä. Tai vielä parempi on jos yksilön annetaan oppia ottamaan omaa elämäänsä koskeva valta. Mutta jos sitä valtaa voi käyttää vain näennäisiin ja triviaaleihin asioihin, niin sitä ei opi koskaan käyttämään silloin kun sillä on oikeasti merkitystä.

Ongelma ei koske vain seurakuntia. Me elämme myös yhteiskunnassa, jossa ihminen on entistä enemmän kesytetty ja riisuttu. Meidän ja fyysisen todellisuuden välissä on entistä enemmän pehmustetta. Kaikki ohjeet ja opasteet Raamatussa lähtevät siitä, että yksilöllä pitää olla valta ja mahdollisuus ojentautua niiden mukaan. Kun jossain sessioissa illan puhuja huudattaa yleisöä "lähtemään pois mukavuusalueelta", niin tarjoaako hän vain uutta uomaa, johon entisiä virran mukana menijöitä ohjataan suuntaamaan? Vai etsiikö hän niitä, joilla on oikeasti mahdollisuus päättää elämästään itse?

Se ei löydy seurakunnassa, en voi olla vapaa jos olen yhteisössä, joka pilkkaa Jumalaa asettumalla Jumalan asemaan.

Oletkohan ottanut yliherkästi nokkiisi jostain, mitä joku jostain innostunut mutta ei asiaa niin pitkälle ajatellut on sattunut vahingossa toistamaan? Minulle luterilaisuus oli "hyvien tyyppien" kerho, missä mikään ei ollut todellista. Ja helluntailaisuus oli vain kerho, missä mikään ei ollut todellista. Koska niiden ihmisten kanssa ei syntynyt dialogia, en kokenut mitään pakkoa ottaa heitä vakavasti. Minulla oli kirkon piirissä olemisen aikana liberaali kausi, jolloin suunnilleen kaikki totuusväitteet olivat pelkästään ärsyttäviä. Mutta nihilismi on älyllisestikin hyvin epätyydyttävä positio, joten aikansa kun jaksoi olla tuohtunut niin siihen kyllästyi.

Veikkaan, että sinulla ei ole mitään kovinkaan selkeää tai hyvin jäsentynyttä maailmankuvaa. Siksi et välitä vaikka kuulostat siltä, ettei mitään moraalikäsityksiä saisi olla olemassa. Jos esimerkiksi jonkin syntiluettelon lukeminen Raamatusta on "Jumalan asemaan asettumista" niin en usko sinun puhuvan samasta asiasta täällä kenenkään kanssa.

Jeesus oli anarkisti, se oli uudistushaluinen, Hän oli oikeudenmukainen ja rakastava.

Anarkia tarkoittaa vahvimman oikeutta. Sen lisäksi, ettei sinulla ole mitään älyllistä perustetta väittää Jeesusta anarkistiksi, et ole tässäkään ajatellut asioita loppuun.

Sekoitat myös uudistushalun pelkän uudistushalun vuoksi siihen, että ajaa jonkin tietyn uudistuksen ja tietää tarkalleen että mitä haluaa lopputulokseksi. Pelkkä hallitsematon uudistushalu johtaa lopulta siihen, että kaikki vain romutetaan. Hörhöjen teoriat sanovat, että silloin tilalle nousee spontaanisti jotain paljon hienompaa ja parempaa. Asiaan vähän enemmän perehtyneiden teoriat sanovat, että hajonnut yhteiskunta nousee aina ensin despotiaksi, johon vapaudet leviävät ylhäältä alaspäin.

Unohdat kokonaan että Jeesus oli juutalaisten odottama juutalainen messias. Todella monella Jeesuksen sanomalla ja tekemällä asialla oli selkeä merkitys tässä asiayhteydessä ja myös Raamatusta nämä merkitykset voidaan löytää. Mutta jos ei niistä ole tietoinen niin tottakai tuloksena on äärivasemmistolainen hippi, joka vallankumouksen kehittelyn lisäksi osasi taikoa.

Ei kristinusko ole kapinallisten (nämä "teen mulle ihan mun oman kristinuskon koska se virallinen on ihan tyhmää") ja huonojen esikuvien (tämän päivän lahokristillisyys joka osaa vain töksäytellen "tuomita" milloin mitäkin) välillä käytävässä sodassa kummallakaan puolella. Kristinusko on hyvissä esikuvissa ja johtajissa, heidän seuraajissaan ja heidän perintöään eteenpäin siirtävissä.

Musta tuntui, että uskovassa perheessä kasvaneena olen joutunut suuren huijauksen kohteeksi.

Moni, joka ei ole kasvanut uskovassa perheessä, kokee aivan samalla tavalla. En tarkoita tällä, että se perheen uskonnottomuus olisi se huijaus. Pidän vaan hieman pöhkönä, että jos olet kotiisi muutenkin tyytymätön, niin uskovaisuus on se ensimmäinen käteen sattuva ominaisuus. Olisiko perheesi ollut paljonkin järkevämpi ilman uskonasioita? Ehkä heillä olisi ollut joku muu syy kohdella sinua aivan samalla tavalla ja löytää joku erilainen, mutta ei välttämättä tasokkaampi maailmankuva?

Indiana_:

humanistiset tiedekunnat ja muut äärivasemmiston kokoontumispaikat

Menevätkö nuo argumentointivirheet vielä läpi?

Indiana_:

Anarkia tarkoittaa vahvimman oikeutta.

Valehteleminen on syntiä. Anarkia tarkoittaa hallituksetonta tilaa, Natsi-Saksassa oli vahvimman oikeutus, globaali kapitalismi on vahvimman oikeutta ilman valtion kontrollia, melkein anarkokapitalismia. Jeesus siis edusti tietynlaista anarkiaa, näkemystä, jossa kaikki ihmiset ovat samanarvoisia Jumalan edessä, hallitukset ja sen sellaiset ovat siis este Jeesuksen idean toteutumiselle, ne eriarvoistavat ihmiset, kuten hierarkioissa tapahtuu.

Menevätkö nuo argumentointivirheet vielä läpi?

Mitkä ihmeen argumentointivirheet? Mistä ihmeestä sinä keksit, että minä olen argumentoimassa jotain? Haluat päästä nokkimaan? Pitääkö minun oikeasti avata sinulle tähän että mitä sanoin ja mitä en sanonut? En jaksa. En pidä sinusta yhtään sen enempää kuin sinä minusta, eli tasaraha tuli tässä. Muuta sisältöä tuolla jutulla ei ollutkaan.

Valehteleminen on syntiä.

Mitä tekemistä sillä on tässä minkään kanssa?

Sinun onneksesi saivarteleminen ei ole vielä syntiä.

Indiana_:

Mitkä ihmeen argumentointivirheet?

Älä leiki typerää, esitit väitteen eli argumentin, että humanistiset tiedekunnat ovat erikoisen vasemmistolaisia, mikä pohjautuu ilmeisen oikeistolaiseen arvomaailmaasi eikä todellisuuteen.

Indiana_:

Mitä tekemistä sillä on tässä minkään kanssa?

Eli et ts. tiedä, mitä anarkia todellisuudessa tarkoittaa, oikeassa oleminen on ilmeisesti pääasia, faktoista viis, sääli.

Älä leiki typerää…

Ei kun ihmettelen vaan kun sinä juokset jossain ihan omassa pikku ympyrässäsi. Mutta en tämän kauempaa. Eli juokse rauhassa vaan.

Eli et ts. tiedä, mitä anarkia todellisuudessa tarkoittaa…

Tai sitten sinä et tiedä, mitä se tarkoittaa. Ja sitten saat ihmeen paljon möykkää aikaiseksi jostain omasta tulkinnastasi. Mutta tästä eteenpäin myös kaikki, jotka ovat minun kanssani eri mieltä mistään, ovat valehtelijoita. Tämä on ihan hyvä tyyli.

Indiana_:

Tai sitten sinä et tiedä, mitä se tarkoittaa.

Ilmiselvästi et itse juuri ajattele asioita loppuun, vaikka kehoitat muita niin tekemään, peiliin katsomisen paikka. Anarkia ei ole vahvimman oikeutta, koska muuten Natsi-Saksa olisi ollut anarkia, mutta siellä oli erittäin vahva ja kontrolloitu hallitus, vahvan kontrollin avulla suoritettiin juutalaisten ja muiden ryhmien joukkotuho.