Kuutim muvausta
Alue: Yleinen keskustelu
|
6.1. klo 9:16 |
Muutin omaa kuvaustani in englsih. Raamatun mukaan kaikki me muutumme: 13. Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole. 14. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan. 15. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. 16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin; 17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. 18. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.Olen monilahjaton ingenjöör. Poikani katto eilen ekaa kertaa Vilénin Suloo töllöstä. Aika hauska ja Reinikainen kiros niin ***'' (saattuhan sitä Akaan Viialas)! Täh! |
|
8.1. klo 18:03 |
Olihan tuo jonkilainen aloitus. Tässä on ollut kiireinen päivä; kun poikani vietti kavereidensa kanssa 8-vuotissynttäreitään. Oikeasti ne olivat jo 30.12.2011 klo 11:12; mutta hän oli silloin Kainuun korvessa puun alla siis tarkemmin Puolangalla. Tästä aasinsillalla eteenpäin: Joku uskis on niin huolissaan siitä; syntyikö Herramme Jeesus Kristus ihan jouluna. Mitä sillä on itse asiassa väliä; mitä se on "pikkurahaksi" muutettuna. Pääsiäisen paikkakin vaihtelee koko ajan? Oleellista onkin, että ymmärrämme/te ymmärrätte tämän: 1) JEESUS SYNTYI IHMISEKSI ja 2) JEESUS KUOLI IHMISEN KUOLEMAN; ollen kuitenkin elävä JUMALA. Muutin siksi kuvausta; koska uskon, ettei meidän tarvitse enää satoja vuosia odottaa Herramme paluuta tuulissa ja pilvissä. 7. Sen vuoksi, niin kuin Pyhä Henki sanoo: "Tänä päivänä, jos kuulette Hänen äänensä, Monelle tämän ajan uskovalle tämä Hebrealaiskirjeen paikka (tuo on Aapeli Saarisalon UT:sta) ON SILKKAA HEBREAA! Kannattaa lukea vaikka Isä Meidän-rukous! Ei mulla muuta! Siunausta ja voimia! T: Katuevankelista JJJInChristJesus aka Jari J Jääskeläinen aka J.J.J. |
|
8.1. klo 19:57 |
Herran paluuseen voi tosiaan mennä pitkäkin tovi, tai yksi vrk. Eikä huomistakaan ole luvattu. Itse pyrin elämään kuin HäN Tulisi jo tänään. Siis elämällä päivä kerrallaan entiset unohtamalla parannuksen teon kautta. Onhan meillä valtavat lupaukset ja ihana tulevaisuus. Jotain mistä voi aina pitää kiinni |
|
10.1. klo 6:07 |
Amen, Puhut väkeviä, tänään on pelastuksen päivä...ainakin nyt 10.1.2012 klo 6 (a.m.) vielä voi tulla uskoon ja saada ihan kaikki syntinsä anteeksi. Pidetään kiinni Raamatun sanasta; jos siihen luotamme niin se pitää meidät oikealla tiellä. Jos taas emme tunne kirjoituksia (sekä UT/VT) niin voimme eksyä ristin evankeliumista seuraamaan toista jeesusta, toista henkeä ja toista evankeliumia (2 Kor. 11:4; sitä oli jo Paavalin aikana; ISOISIA APOSTOLEJA): Rukoillaan; pidä radilaiset sinun Ristis ja Veres evankeliumin seuraajina. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen! Amen! Amen! |
|
11.1. klo 7:05 |
Nyt on taas uusi päivä ja uusi armo; miksi huolta siis kantaa. Vien pojan potkukelkalla tokalle tohon kahden kilsan päähän. Taitaa tulla taas mukava pakkasta pursuava "pelastuksen päivä2!" Juu, tänäänkin voit tulla uskoon ja ottaa Jeesuksen vastaan; pyydä yksinkertaisesti; tule Jeesus sydämeeni ja anna kaikki minun (siis lukijan...) syntini anteeksi! Saat uskoa syntisi anteeksi Jeesuksen mahtavassa nimessä ja aloittaa tämän uuden päivän Jeesusta seuraten. Ei haittaa vaikka taas Treen Kuninkaankadulla kahakoitaisiin (eilen oli kai joku ihmeen "kultaintopii" varkaissa); hiuskarvakaan ei sinulta putoa JUMALAN (Isä; poika ja PH) sallimatta. Saat kulkea turvassa ja hyvillä mielin! Niin ja xxxxintopiin psta voitte ruksata, että alkaisi saalis polttaa niin omaatuntoa; että olisi pakko tunnustaa rötös. Jeesus on voimallinen sen tekemään; että tiedätte kelmit! |
|
11.1. klo 7:06 |
Golgatan uhriveri on se elementti, joka antaa ne syntisi anteeksi. Siellä se Urhokin (siis Muoma) kävi takkiaan viruttamassa joka päivä; puhdasta näet tulee! |
|
11.1. klo 7:13 |
TEE SINÄ SAMOIN! VIELÄ TILAA ON....PELASTUSARKISSA...TAIVAAN KODISSA. JEESUS ELÄÄ! |
|
11.1. klo 7:53 |
Oho; painoviherpahis iski jälleen: Urho Muroma (7:06) eikä mikään muoma.? |
|
11.1. klo 14:30 |
KOSkahan Jeesus tulee tällä viikolla; a) ensi viikolla; c)keväällä; d)kesälä, c)syksyksi, abba)jouluksi vai cd)ennen yhreksän Uutisia? En tiä, mutta Raamattu lupaa, että (Isä; Abba) tiätää ajan ihan tsekunnilleen. Amen! Tule Herra Jeesus! Jari Jääskeläinen Usko tai älä; jo Paavali odotti Jeesusta tulevaksi yli 1900-vuotta sitten. Miksemme me nyt kun: euro-kaatuu, Irlanti-kaatuu, Islanti-kaatuu, Kreikka-kaatuu ja joskus myös maito kaatuu. Koivisto ei taida kaataa enää mua; tosin ei ole koskaan mua pokannut! Herra varjeli! |
|
14.1. klo 5:53 |
Alakerran voitelu on maksullista (tämän yhdenkin veli tarjosi rahasta voitelua vähän kuin Simon Noita; aito Jumalan Hengen läsnäolo saadaan rahatta ja hinnatta ilman kepulikonsteja), mutta lainaan tämän päivän fb:iani ja juon kohta väkevät presidenttikahvit. Menee näin: "Pick up your amerikanjesus" (=menestysteologia) sanoo; "mää, mää, mää, Jeesus" |
|
15.1. klo 13:07 |
Olkoon tämä Sana vaikka minulle ja läheisilleni; |
|
15.1. klo 13:09 |
Anteeksi että kopion Raamattua ja itseäni. Raamatun Sanan takia tätä ei kannata kuitenkaan minusta feidata poies. Minä lähden Tampesteriin. Siunausta ja voimia! T: Toijalan Torpedo (Aamulehden kirjapainon Rotaation lempinimi minulle v. 1988-1994; kiva työpaikka se oli...nyt Isomman J:n hommissa!) SOMMORO NY!!!!!!!!!!!!!!!!! Viestiä muokattu 15.1. klo 13:13, muokkaaja: JJJinChristJesus |
|
17.1. klo 7:07 |
No, olin eilenkin Treella Evankelistatapaamisessa KL:ssa. Suunnittelimme tulevaa koko Hämeen evankeliointia ja sovimme seuraavasta kokoontumisesta maaliskuussa Hämeenlinnassa. Kokous kesti n. 2,5 tuntia; rukoilimme ihan kohtuudella. Kyllä meillä karismaattiset armolahjat toimivat rukoustilanteessa, vaikka kukaan ei kaatunut. Eräs veli näki risti-keskeisiä ilmestyksiä ja toinen veli sai joitakin Raamatunpaikkoja yhteiseksi rakennukseksi. Koetin jakaa tilaisuuden jälkeen Arvokortteja (Joh. 3:16; uudestisyntyminen) lähellä Hotelli Cumulusta, mutta kukaan kulkija ei ottanut mitään vastaan. Toijalan Valintatalossa yritin antaa Ilon Aika-lehden, jossa oli Klimenkon Viki kannessa; muttei kelvannut. Tämä maa tarvitsisi enemmän kadulle lähtijöitä ja uskovien yhteyttä Kristuksessa Jeesuksessa (huolimatta niistä pienistä käsityseroista esim. kasteesta; Urho Muromakin oli muistaakseni Veikko Mannisen isän kaveri; vaikka kastoivat eri tahtiin; Urho tuli palavan baptistipastori Albert Lunden kokouksessa uskoon Helsingissä Johanneksen kirkossa 18.10.1912. |
|
17.1. klo 7:20 |
Muroma koki aivan kuin Kristus olisi asettunut hänen eteensä ja sanonut: ANNA MINULLE ELÄMÄSI JA MINÄ TEEN SIITÄ JOTAIN. Silloin hän sanoo "antautuneensa Herralle niin kokonaan kuin saattoi, vihkiytyneensä hänen omakseen". "Silloin vaivuin niin autuaaseen hurmokseen, että sitä en osaa kuvata", Muroma jatkaa. "Oli kuin olisin tullut nostetuksi jonnekin hyvin korkealle. Näin Johanneksen kirkon kaukana alhaalla ja siitä oli katto pois ja se aivan kuin kuhisi mustanaan ihmisiä. Miten kauan tätä autuallista tilaa kesti, en osaa sanoa. Havahduin päivätajuntaan vasta sitten, kun kävelin ylös Korkeavuorenkadun mäkeä palotornin kohdalla." (Lainaus kirjasta; Timo Junkkaala: URHO MUROMA HERÄTYSSAARNAAJA, c) Timo Junkkaala 1990, Kirjapaino: Karisto Oy, Hämeenlinna 1990, ISBN 951-888-126-X) Urho Muroman kirjoista olen eniten rakentunut uskossani; jopa enemmän kuin David Wilkersonin (jonka kirjoja on minulla siinä 30 klp:tta)! |
|
17.1. klo 7:35 |
Ilmankos Urho-veli uskoi vakaasti Morsiusseurakunnan Tempaukseen. Toiset pitävät (esim. Esiruk.SuomenPsta Ahvenanmaa-poppoon pomo) sitä helikopteripakona. No, tätä veliä ojensin joskus 2000, muttei ottanut asiaa ajankohtaisena; vaan käski lukea jonkun ihmekirjan. En ole lukenut; Raamattu (lainaus Bibliasta) puhuu siitä niin selvästi 1. Tess. 4:12-18: "Että te itsenne kunniallisesti ulkonaisten kohtaan käyttäisitte, ettette mitään tarvitsisi. Mutta emme myös tahdo teiltä salata, rakkaat veljet, niistä, jotka nukkuneet ovat, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole: Sillä jos me uskomme, että Jesus on kuollut ja noussut ylös, niin on Jumala myös ne, jotka nukkuneet ovat, Jesuksen kautta tuova edes hänen kanssansa. Sillä sen me sanomme teille Herran puolesta: että me, jotka elämme ja jälkeen jäämme Herran tulemiseen, emme suinkaan ennätä niitä, jotka nukkuneet ovat. Sillä itse Herra astuu alas taivaasta, suurella huudolla, ja ylimmäisen enkelin äänellä ja Jumalan basunalla, ja kuolleet Kristuksessa ensin nousevat ylös. Sitte me, jotka elämme ja jälkeen jäämme, temmataan ynnä heidän kanssansa pilvihin, Herraa vastaan tuulihin, ja niin me aina Herran kanssa olemme. Lohduttakaat siis teitänne keskenänne näillä sanoilla." |
|
17.1. klo 7:40 |
Social Distortionin "Don´t Take Me for Granted" soi Windows Media Playerissani juuri nyt; Mike Ness on asiallinen kaveri (selvinnyt narkkishommista ja Bruce Springteenkin käy sitä keikoilla katsomassa)! Siunausta päiväänne rakkaat radilaiset Jeesuksessa Kristuksessa. Jarno Daniel herää varmaan ihan kohta ja sitten voi kirjoitushomma lopahtaa... |

