Muutamia ajatuksia mitä tuli mieleeni.

Lapsethan on aina kuunnelleet "aikuisten musaa". Lasten- ja nuorten oma kulttuuri on verrattain uusi keksintö. Mitä on tämä "moraaliton" musiikki?

Itse olen sillä kannalla, että liika suojelukaan ei kannata, kyllä lapsetkin tajuaa asioista yllättävän paljon, on melkosta aliarvioimista ajatella, että eivät. Pelottavia ja käsittämättömiä asioita tapahtuu, ihan riippumatta siitä kertooko niistä lapsilleen vai ei. Ja lapsethan puhuu keskenään kuitenkin, niin parempihan se on kuulla asiat vanhemmilta kuin muualta sitten, eikö?

Monin tavoin on asetettu ihmiselle kehitykseen liittyviä tavoitteita, joiden mukaan koko yhteiskunta toimii. Nämä tavoitteet alkavat heti syntymän jälkeen. Tällaista ei ole aina ollut ja tämä minusta vaikuttaa sen, että lapsi aikuistuu aiemmin. Se onko se hyvä vai huono asia onkin sitten oma juttunsa. Aika tulee näyttämään, kenties se näyttää sen mitä se on tähänkin saakka näyttänyt; ihminen ei opi historiasta mitään.

Suomessa silti asiat on paremmin lapsilla kuin muualla. Täällä saa olla lapsi viellä, eikä pakoteta menemään töihin tienaamaan rahaa perheelle.

Mutta kyllä olen aloittajan kanssa samoilla linjoilla. Lapsille annetaan liikaa liekaa. Vastuun opettaminen hypätään yli ja annetaan pentujen mennä kylille rälläämään mopoilla. Eräätkin pennut (noin 13-14 v) tukkivat alikulkutunnelin pyörillä ja kun vanhuksia meni ohi niin herranjestas, sylkivät päälle. (miten muuten niillä pennuilla on rahaa maksaa moponsa bensat vai kuka ne maksaa? Minä en semmoseen turhaan rahojani laittais kun bensan hintakin on taas niin iloisesti koholla.)

Töissä olen huomannut sen että lapset kunnioittavat niitä aikuisia jotka pitävät säännöistä kiinni. Ne mököttävät ja mussuttavat aikansa sääntöjä vastaan MUTTA kun tulee jokin iso tapahtuma lapsen elämässä, oli se sitten koiran pennun saaminen tai se että joku kiusaa, lapset kertovat asiansa niille aikuisille jotka ovat pitäneet säännöistä kiinni ja luoneet turvallisuuden tunteen lapselle.

Ja mitä kulttuuriin tulee, mielestäni Petri Nygårdin saisi keittää hiljaisella tulella.. ja saman tien ne vanhemmat jotka antavat pienten lasten (5-7v) kuunnella sellaista aivopieru musiikkia.

Kasvatus on ensisijaisesti lasten vanhempien asia.

Kiusaaminenkin on lähtenyt käsistä, kiitos tämän uuden kännykkäajan.
Itse sain ensimmäisen kännykän kun olin 12 vuotias ja senkin vain sitä varten että voisin pitää yhteyttä siskoon ja isään jotka eivät asuneet saman katon alla. Ja vastuuta oppi kun joutui itse maksamaan laskut. Kuukausi raha oli noin 20 euroa (en muista oliko se markoissa silloin jotain 120 markkaa tai jotakin)
Nykyään saa kavereista videota, kuvia ja ties mitä jonka voi laittaa nettiin..

Mutta onhan se helppoa ajatella että kun lykkää kapulan lapsen käteen niin sen voi päästä kaverille kylään hyvin mielin, kyllähän meidän perttiaapeli osaa soittaa kotiin jos jotakin yllättävää ilmaantuu. Kännykkä ei ole minun mielestäni lapsenvahti..

Lapsilla on Suomessa paremmin mahdollisuus olla lapsia kuin monissa muissa maissa keskimäärin, mutta kuitenkin muihin pohjoismaihin verrattuna esim. leikkiminen lopetetaan keskimäärin aiemmin - muistaakseni jopa kaksi vuotta nuorempana.

Minä en käsitä ehkä ajatusta "lasten antamisesta olla lapsia" pääasiassa aikuisille tarkoitetun kulttuurimateriaalin kulutuksena tai kuluttamattomuutena. Ennemmin lasten ennenaikainen aikuistuminen näkyy esimerkiksi päihdeongelmaisten vanhempien perään katsomisena, pikkusisarusten "äitipuolena" olemisena. Tai vaikka kehitysmaissa, ettei saa käydä koulua vaan pakotetaan töihin sen sijaan.

Siinä vaiheessa, kun yhteiskunnan suurin ongelma lapsipolitiikassa on seksileffat ja kirosanaräppi lasten aisteille, on oikeastaan asiat melkoisen hyvin. Mitä tulee kauhuleffoihin; itse katselin telkkarista kaikkea, mitä nukkumaanmenoajan jälkeen tulee, enkä usko että ne nyt hirveesti vaikuttivat. Katsoin muuten ehdottoman salaa, että ei voi vanhempiakaan syyttää. Sitä paitsi omassa lapsuudessani ikärajat olivat suosituksia, joita kierrettiin jopa pienemmän paikkakunnan elokuvateatterissa lipputulojen hyväksi. Nykyään ikärajat perustuvat lakiin aivan kuten alkoholi ja tupakkakin.

Vanhemmilla on tietysti vastuu lasten kasvatuksesta, mutta tavallaan ymmärrän miksi eivät monet vanhemmat jaksa taistella virtauksia vastaan. Nykyään on tosi vaativaa hallita sitä, mitä lastensa sallii katselevan, kuuntelevan jne, kun informaatiota ja viihdettä ja mainontaa puskee joka puolelta. Mutta lasten kasvattaminen on myös niin vastuullista, että vanhempien pitäisi taistella vastaan vaikka se onkin haastavaa.

Oikeastaanhan ongelma ei ole siinä, että lapset kuluttaa aikuisille tarkoitettua kulttuurimateriaalia, vaan siinä että nykyään entistä suurempi osa aikuisten kuluttamasta materiaalista on kieroutunutta ja synnillistä. Esimerkiksi nykyään pidetään aika kesyinä sellaisia juttuja, joita pidettiin rankkoina silloin 1980-90 -luvuilla kun itse olin lapsi. Ei ole mikään ihme, että lapset saastuttavat itseään synnillisellä roskalla kun aikuisetkin sitä tekevät. Tarkoitan yleisesti ottaen, yksittäistapauksissa ei valitettavasti ole mitään takuuta, etteivät omat lapset saisi jostain kodin ulkopuolelta epätoivottuja vaikutteita, vaikka itse tekisi parhaansa. Siksi rukous on varmastikin yks tärkeimpiä asioita kasvatuksessa.

Muutamia ajatuksia mitä tuli mieleeni.
Lapsethan on aina kuunnelleet "aikuisten musaa". Lasten- ja nuorten oma kulttuuri on verrattain uusi keksintö. Mitä on tämä "moraaliton" musiikki?
Itse olen sillä kannalla, että liika suojelukaan ei kannata, kyllä lapsetkin tajuaa asioista yllättävän paljon, on melkosta aliarvioimista ajatella, että eivät. Pelottavia ja käsittämättömiä asioita tapahtuu, ihan riippumatta siitä kertooko niistä lapsilleen vai ei. Ja lapsethan puhuu keskenään kuitenkin, niin parempihan se on kuulla asiat vanhemmilta kuin muualta sitten, eikö?

Olen sun kanssa täysin samaa mieltä siitä, että liika suojelu ei kannata, lasta ei saa kasvattaa pumpulissa ja tietyistä asioista pitää vain puhua / varoittaa. Maailma on paha ja lapsen on tiedettävä jotain sen vaaroista osatakseen itsekin vähän varoa, jos vanhemmat eivät ole valvomassa (esim. leikkiessään pihalla kaverin kanssa tai ollessaan koulumatkalla). Itse olen ihan suoraan esim. sanonut, että on olemassa ihmisiä, jotka on sairaita päästään ja haluavat tehdä ihmisille pahaa ja että sellaiset saattavat esim. houkutella karkeilla autoon ja satuttaa lasta. Olen puhunut alkoholista, huumeista ja tupakasta, kun ne ovat lastani mietityttäneet/kiinnostaneet.

Mutta on myös olemassa asioita, joita lapsen ei tarvitse tietää. Ja ne asiat, joistä täytyy kertoa, täytyy sitten taas kertoa lapsen tasolla...jokaista yksityiskohtaa ei tarvitse kertoa, vain välttämättömyys.

Valitettavasti olen vain huomannut, että vaikka kuinka itse yrittää rajoittaa lapsensa musiikki valintoja, tv-tarjontaa ym. niin esim. Petri Nygårdia on lapseni kuunnellut, kun kaveri hänelle koulumatkalla soittaa. Ja seksistä on saanut kuulla sellaisia yksityiskohtia, jotka ei tuon ikäisen korville sovi ja ymmärrykseen mahdu, kun kaverit on kertoneet. :/ tätä jälkimmäistä asiaa tässä juuri parhailaan olen selvittämässä ja yritän saada sen loppumaan, saa nähdä tuottaako tulosta. Paras tapa tosiaan yrittää suojella lastaan, on ristiä kädet kyynärpäitä myöten ja pyytää, että se taivaan Iskä varjelisi sen, mitä en itse pysty.

Oikeastaanhan ongelma ei ole siinä, että lapset kuluttaa aikuisille tarkoitettua kulttuurimateriaalia, vaan siinä että nykyään entistä suurempi osa aikuisten kuluttamasta materiaalista on kieroutunutta ja synnillistä. Esimerkiksi nykyään pidetään aika kesyinä sellaisia juttuja, joita pidettiin rankkoina silloin 1980-90 -luvuilla kun itse olin lapsi.

Juuri näin! tv-ohjelmat on erilaisia, raaempia ja todemman tuntuisia, musiikissa paljon enemmän tarjolla ns. moraalitonta roskaa. Katselin yks päivä vanhoja lasten ohjelmia, mm. Turtlesia ja Hemania, jotka tuntui musta lapsena aika jänniltä...nyt huomasin heti suuren eron nykypäivän lasten ohjelmiin. Ne on paljon kesympiä, kun nykyisin tarjolla olevat vastaavanlaiset sarjat. Jotain vanhoja tähtien sota -leffojakin kun katsoo...melkein vois jo oman lapsensa antaa niitä katsoa, sen verran "lällyjä" ne on.

Miksei lasten anneta enää olla lapsia?

"Viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana olen keskittynyt tutkimuksissani käymään lävitse ensisijaisia lähteitä, kuten päiväkirjoja, omaelämäkertoja, lääkärien muistiinpanoja, etnografisia raportteja ja muita dokumentteja, joissa kerrotaan, minkälaista on ollut olla lapsi eilen, tänään, idässä, lännessä, kehittyneissä ja alkukantaisissa kulttuureissa.

Sadoissa tutkimuksissa, joita olen tovereideni kanssa julkaissut The Journal of Psychohistoryssä, olemme tuoneet esille laajan ja kattavan todistusaineiston, jonka mukaan lapsuuden historia on ollut painajainen, josta olemme vasta hiljattain alkaneet herätä. Mitä kauemmaksi historiassa mennään - ja mitä kauemmaksi länsimaista - sitä enemmän nähdään heitteillejättöä ja julmuutta - ja sitä todennäköisemmin ovat lasten huoltajat tappaneet, hylänneet, pahoinpidelleet, terrorisoineet ja seksuaalisesti hyväksikäyttäneet suojattejaan.

Johtopäätökseni lähes eliniän kestäneestä lapsuuden ja yhteiskunnan psykohistoriallisesta tutkimisesta todella on, että ihmiskunnan historia on rakentunut lapsiin kohdistuneen väkivallan varaan. Niin kuin perheterapeutit tänä päivänä monesti havaitsevat, että lapsiin kohdistuvat vääryydet tarjoavat purkautumistien perheen sisäisille jännitteille, samalla tavalla lasten rutiininomainen väärinkohtelu on ollut yksi yhteiskuntien tehokkaimpia tapoja sisäisen yhtenäisyyden säilyttämiseen.

Valtaosa historiallisista suvuista on aikoinaan harjoittanut lasten murhaamista, eroottista pahoinpitelyä ja insestiä. Useimmat valtiot uhrasivat ja silpoivat lapsia helpottaakseen aikuisten syyllisyydentunteita. Tänäkin päivänä harjoitamme lasten päivittäistä tappamista, vammauttamista, häpäisemistä ja nälkiinnyttämistä sosiaalisten, sotilaallisten ja taloudellisten toimiemme kautta.

Olen tehnyt tähän katsauksen osasta sitä todistusaineistoa, joka kertoo, miksi lapsiin kohdistuvat vääryydet ovat olleet ihmiskunnan tehokkain ja toimivin rituaali, miksi ne ovat olleet kaikkien sotien ja kaiken yhteiskunnan sisäisen väkivallan alkusyy ja miksi lasten huonon kohtelun ja heitteillejätön lakkauttaminen on tärkein yhteiskunnallinen haasteemme tänään."

Teksti on 25.9.1997 pidetyn konferenssipuheen alku. Sanon tähän jotain omia ajatuksiani sitten kun olen nähnyt, mitä ajatuksia tämä yksinään herättää. Olen hieman varovainen sen kanssa että jatkanko puheen suomentamista. Ei siksi, että epäilisin kielitaitoani. Pikakääntäminen on juuri tätä. Vaan siksi, että itse asian kehys on tuossa. Siitä se lähtee alaspäin. Ja alaspäin. Ja alaspäin.

Tuo yllämainittu ei suoraan sanottuna lainkaan yllätä.

Itse asiassa samansuuntaista mietiskelin itsekin, kun nyt tuota historiaa on tullut harrastettua. Tuohon voi sanoa senkin että nykyäänkin lapset ovat yksi hyväksikäytetyimpiä ryhmiä kun haetaan oikeutusta sille tai tälle asialle hysteerinen "think about the childrens!" on patakonservatiivien raamattuun verrattavissa oleva lyömäase keskustelussa kuin keskustelussa. Traagista on kuitenkin se että siitä mitä lasten elämä on aiemmin ollut ja mitä se monessa paikassa yhä on, on ollut yhtä helvettiä monessakin suhteessa. Vasta nyt lapsikin on pääsemässä ääneen edes jossain määrin täällä länsimaissa.

En menisi ihan kauheasti huolestumaan nykyisestä kulttuuristamme tai siitä mitä lapset TV:Stä katsovat, vaikka tietenkin järkevä vanhempi niihinkin on valmis puuttumaan, mutta loppupeleissä suomessa menee aika hyvin.

Tuo yllämainittu ei suoraan sanottuna lainkaan yllätä.

Itse asiassa samansuuntaista mietiskelin itsekin, kun nyt tuota historiaa on tullut harrastettua. Tuohon voi sanoa senkin että nykyäänkin lapset ovat yksi hyväksikäytetyimpiä ryhmiä kun haetaan oikeutusta sille tai tälle asialle hysteerinen "think about the childrens!" on patakonservatiivien raamattuun verrattavissa oleva lyömäase keskustelussa kuin keskustelussa. Traagista on kuitenkin se että siitä mitä lasten elämä on aiemmin ollut ja mitä se monessa paikassa yhä on, on ollut yhtä helvettiä monessakin suhteessa. Vasta nyt lapsikin on pääsemässä ääneen edes jossain määrin täällä länsimaissa.

En menisi ihan kauheasti huolestumaan nykyisestä kulttuuristamme tai siitä mitä lapset TV:Stä katsovat, vaikka tietenkin järkevä vanhempi niihinkin on valmis puuttumaan, mutta loppupeleissä suomessa menee aika hyvin.

En tarkoita yleistää, tiedän että on olemassa myös vanhempia, jotka osaa pistää lapselle rajat, jotka ymmärtää mikä on lapselle sopivaa ja mikä ei..mutta fakta on se, että surullisen moni vanhempi ei enää osaa asettaa turvallisia rajoja lapselleen.

Karu fakta todellakin. Mielestäni tänä päivänä voidaan puhua rajattomasta lapsuudesta, jonka vanhemmat ovat antaneet lapsillensa. Valta on annettu lapsille. Itse muistan nähneeni tämän konkreettisesti ollessani kouluikäinen, yli 10 vuotta sitten. Perhetuttumme lapset olivat kyläilemässä. Perheen lapsista vanhempi lapsi käyttäytyi holtittomasti, eivätkä hänen vanhempansa suuremmin toruneet häntä. Hätkähdyttävin oli kun kehtasi lyödä äitiäni kun äitini näytti hänen pikkusisarelleen jotakin lelua.

On käsittämätöntä ja surullista että tälläinen rajattoman lapsuuden sukupolvi on nousemassa. Hirvittää ajatellakin.. Ja kuinka he taas synnyttävät uuden sukupolven.

But there is always HOPE.

Indiana: Kenen teksti ja mistä sen alkuperäisen saa?

Lapset katsovat aikuisille suunnattua viihdettä, koska lastenohjelmista on tullut yksinkertaisesti _huonoja_. Joko ne on väkivaltaista animehöttöä tai sitten lässyttävää "pikkupossu menee tänään kirjastoon"-matskua. Kuulun vahvasti siihen ryhmään, joka muistelee lämmöllä Muskettikoiria, Kaukametsän pakolaisia ja Sandokania. Lapsille ei enää tehdä puhdasta viihdettä, joka olisi "vähän jännää" välttäen silti väkivallan.
Mulle on siunautunut todella hyvä muisti, ja kykenen muistamaan lapsuudestani aivan valtavan paljon. Myös sen miten tajusin heti, jos mua yritettiin pakko-opettaa.

Lapsella tulee olemaan aina lapsuus. Se on meidän biologiassamme. Mutta kaikki tämä lapsuuden heikentyminen on meidän ajan henkeämme. Sitä ajattelun muutosta, joka tapahtuu.

Lapsi syntyy erilaisempaan yhteiskuntaan kuin vanhempansa. Niin myös lapsille tulee erilainen lapsuus. Sen takia lapsi ei voi omaksua esim. vanhempiensa poliittista näkemystä tai muutakaan sellaista. On helpompi tehdä väkivaltaisempia pelejä lapsille ja sitten syyttää väkivaltaisuudesta lapsia. Mutta kuka niitä pelejä ostaa? Vanhemmat.

Ongelma on se, että lasten vanhemmat eivät ole sisäistäneet ajan muutosta. Esimerkiksi vanhemmille mainostetaan erilaisia lapsille sopivia asioita. Osa lasten vanhemmista on työttömiä, joka tuo omat haasteensa vanhemmuuteen. On mielenterveys ja päihde ongelmia. Mutta sitä korkeampi tuloinen olet sitä enemmän perheellesi tulee olemaan ongelmia. Joten olisi ehkä parempi löytää keskitie.

Itse olen vain hieman huollissani, että mitä näistä lapsista tulee isona. Jossa media luo lisää painetta ihanteille ja kulutukselle.

Juuri näin! tv-ohjelmat on erilaisia, raaempia ja todemman tuntuisia, musiikissa paljon enemmän tarjolla ns. moraalitonta roskaa. Katselin yks päivä vanhoja lasten ohjelmia, mm. Turtlesia ja Hemania, jotka tuntui musta lapsena aika jänniltä...nyt huomasin heti suuren eron nykypäivän lasten ohjelmiin. Ne on paljon kesympiä, kun nykyisin tarjolla olevat vastaavanlaiset sarjat. Jotain vanhoja tähtien sota -leffojakin kun katsoo...melkein vois jo oman lapsensa antaa niitä katsoa, sen verran "lällyjä" ne on.

Kaukometsän pakolaisissa on muistaakseni kohtaus, jossa fasaanin puoliso otetaan kiinni ja fasaani hyppii kauhuissaan ikkunaa kohti kun tämän puoliso työnnetään uuniin ja tästä tulee lounas.

Sitten myös jos katselee Disney-elokuvia niin kyllä sielläkin ruumista aina silloin tällöin pukkaa (Tarzanin vanhemmat joutuvat kissapedon syömiksi, ainakin Bambilta ja Topilta ammutaan äiti, Mufasa joutuu veljensä surmaamaksi...) että en menisi kehumaan niitä niin kilteiksi. Pikemminkin nykyajan lastenohjelmat tuntuvat olevan kovin lällyjä, niissä ei samalla tavalla uskalleta käsitellä myös vaikeita aiheita.

Lucil on tässä kyllä oikeassa. Kaukametsän pakolaiset oli tosi ahdistavaa katsottavaa lapsena. Haukka keihästi siinä hiiriä piikkipensaisiin, siilet jäivät auton alle ja fasaanit taidettiin loppupeleissä ampua kumpikin.

Ero vanhan ja uuden välillä onkin siinä, että ennen vanhaan piirretyissä tohdittiin käsitellä näitä elämän synkkiäkin puolia, niissä oli siksi myös enemmän juonta. Nykyään tuntuvat olevan samaa mitäänsanomatonta roskaa nämä.

Mut pitäähän lapsiakin näyttää kuvia tästä elämästä. Jos kaikki lastenohjelmat on pelkkää pompulia, ei ikinä lapsi myöhemmin jää miettimään kuinka vääriä nämä lasten ohjelmat oikein ovat. Ei minua ole kaukametsän pakolaiset ole masentaneet lapsena eikä kyllä jättäneet traumojakaan. Lapselle pitää näyttää vähän myös realistista ahdistavaakin maailmaa, jotta myöhemmin miettisi oliko se oikein tai ei.

Lasta ei pidä liikaa suojella. Toki katsoa, ettei kompastu tai jää junan alle. Mutta kohtuudella. Kyllä eläimetkin leikillä opettavat aikuisuuteen.

Siis sitä yritin juuri sanoa, että turha huolehtia nykylastenohjelmista ainakaan raakuuden osalta. Mutta opettavaisia ne eivät ole puoliksikaan kuin oman lapsuuteni ohjelmat. Joskus ne olivat ahdistaviakin, mutta kaikkiaan silkkaa parhautta. Olen siis Babaii_n kanssa samaa mieltä.

Totta! Kyllä mullakin itku tuli Kaukametsän pakolaisissa. Mutta sellainen liikutuksen itku, jonka yhä koen esim. hyvän elokuvan äärellä. Siksi sitä muistelenkin. :)

on varmasti totta tuo, mitä matkamies sanoi lastenohjelmista..että ne olivat ennenkin "raakoja". Mutta silti voisin kyllä väittää, että aika moni ohjelma on nykyään toteutettu laitteiden kehittyessä aidomman näköisesti, kuin mitä silloin joskus muinoin..ja onhan sitä hakkaamista ym. paljon enemmän, kuin mitä vanhoissa lastenohjelmissa, jolloin sanoisin että on ne myös raaempia kuin vanhat ohjelmat. ja niillä ei tosiaan ole juurikaan todellisuuden kanssa mitään tekemistä, toisin kuin juuri tuolla Kaukametsän pakolaisilla.

Ei ole kyllä hakkaamista tai väkivaltaa enemmän. Kun katsoo Disneyn ja Warner bros:in animaatioita niin oli niissä väkivaltaa ja paljon.

Kun katsoo Disneyn ja Warner bros:in animaatioita niin oli niissä väkivaltaa ja paljon.

Ei kuitenkaan niin paljon kuin Raamatussa. Jeesuksen kuolemahan se vasta väkivallan huipentuma oli, silti siitä kerrotaan ihan pienille lapsillekin ilmekään värähtämättä.

Ei ole kyllä hakkaamista tai väkivaltaa enemmän. Kun katsoo Disneyn ja Warner bros:in animaatioita niin oli niissä väkivaltaa ja paljon.

Ongelma on omasta mielestäni enemmän se, että me emme itse muista millaista oli olla lapsi ja nostalgialasit päässämme katselemme omaa lapsuuttamme ja uskomme, että se oli ainoa oikea lapsuuden muoto. Kauhistellaan sitä, miten nykyään lapset katsovat ikärajallisia elokuvia liian nuorina, vaikka itse teimme tismalleen samaa, miten piirretyt ovat muka väkivaltaisia ja samalla muistelemme nostalgisinia Alfred J Kwakia jossa esiintyi Kansallinen Korppipuolue ja suora allergoria Hitleriin.

Viimeisimpänä trendinä on huvittanut se, miten tämän vuoden aikana olen lukenut kauhisteluja siitä, miten "nykyään" viidennen luokan historiankirjoissa on niin raakoja juttuja ja miten "nykyään" jo viidennellä luokalla opetetaan lisääntymisbiologiaa.
Ne eivät ole mitenkään uusia helmiä opetussuunnitelmassa, vaan opetussuunnitelma on ollut sama jo monta vuotta, ja itse ainakin muistan että meistä oli ala-asteella lähinnä hauskaa miten pippeleistä ja historian hurjat jutut olivat lähinnä osastoa "sairaan siistii!" (aivot voi poistaa nenän kautta, miten tuollainen ei olisi lapsen mielestä upeaa?)
Haluamme suojella lapsia pahalta maailmalta ja sopimattomilta jutuilta, mutta ongelma tulee esiin siinä kun emme enää itse muista, millaista oli olla lapsi, ja millaiset asiat olivat oikeasti rankkoja ja mitkä vaan "siistejä." Lapsesta ei tule kouluampujaa sillä, että se katsoo aamuisin Transformers Energonia tai joskus salaa Manaajan, muut asiat ovat tärkeämpiä.

Joo ja näissä on muutenkin vaikea tehdä mitään hienoja yleistyksiä, jokainen lapsi kun on myös yksilö ja erilainen kuin muut. Emme siksi voisi esimerkiksi kieltää jotain piirrettyä sarjaa koska joku yksittäinen lapsi saisi siitä painajaisia, jos kaikki muut lapset pitäisivät sitä ihan hyvänä. Vanhempana pitäisi siis varmaan ihan vaan itse tarkkailla omaa lastaan ja katsoa mikä sille on parasta.

Lastenohjelmissa on hyvä muistaa myös sellainen juttu, että osa niistä on suunnattu tyyliin kolmevuotiaille ja osa toisella kymmenellä oleville. Näissä jälkimmäisissä on mun mielestä sekä mun lapsuudessa että nykyään ollut sellaisia joita ei pitäisi näyttää lastenohjelmina, sen verran niissä on väkivaltaa. Mutta vanhoissa piirretyissä voi olla vielä enemmän. Mää näin Leijonakuninkaan ekaa kertaa vasta aikuisena ja järkytyin miten niin julmaa ja pelottavaa materiaalia saa esittää lapsille suunnattuna.

Eli tosiaan pitää huomioida lapsen ikä ja herkkyystaso. Lapset ei ole samasta muotista kaikki. Ei kaikki aikuisetkaan pysty katsomaan kaikkea aikuisille suunnattua viihdettä.

Kaukametsän pakolaiset ja Alfred J. Kwakin koin lapsuudessa ahdistavina ilmapiiriltään (vaino, rasismi), enkä sitten seurannutkaan niitä paitsi jos "ei telkusta tullut muuta".

Kuten on todettu jo muutamallakin suulla, tv-ohjelmia enemmän tulisi huomioida muita asioita: Lapsen ikä, Lapsen luonne ja vanhemman osallistuminen. Itse muistan hämärästi että vanhemmat eivät tehneet telkusta lastenvahtia ja ohjelmissa esiintyneitä teemoja käsiteltiin ja käytiin läpi. Vanhempani myös jossain määrin huomioivat lapsikatraan eri luonteita, yrittämättä päälleliimata väkisin jotain "minua ei lapsena ikinä itkettänyt, sinä et saa itkeä"-luonteenraiskausta.

Olen pohtinut yhtä asiaa lapsuuden häviämiseen liittyen viime aikoina: "Keltaiset lehdet kauppojen kassoilla." Otsikot ovat minusta ala-arvoisia ja edustavat lähes järjestään väärää tapaa katsoa muita ihmisiä ja arvioida heidän tekemisiään, mikä johtuu niiden yksinkertaisesta tarpeesta vain myydä lehteä. Ongelma ovat 5-7 vuotiaat lapset, jotka opettelevat kassajonon seistessä lukemaan kun nuo ovat myös heidän lukukorkeudellaan. Ensimateriaalina ne ovat mielestäni aivan suolesta.
Ehdotus täällä pyöriville kaupan myyjille: Roskalehdet lehtihyllyyn roskaosastolle, vaikka pornolehtien ja normaalin lukemiston väliseksi bufferialueeksi.

Tuli mieleen piirretyt, joita hyödynnettiin 2. maailmansodan sotapropagandassa, vaikkapa nämä Disneyn natsiaiheiset piirretyt:

Der Furher's Face 1944, Disney - High Quality

http://www.youtube.com/watch?v=y00ygpgALi0&feature=related

Mitäpä, jos Aku seikkailisi nykyajan taskareissa Hitlerin kanssa, kuten 70 vuoden takaisissa piirretyissä.

Vanhat sadutkin ovat yleensä alkuperäisessä muodossaan hyvinkin raakoja, koska maailma oli raaka ja ihmisten ehkä toivottiin oppivan tarinoista.

Vanhat Suomi-elokuvatkin ovat erittäin puhtoisia ja siloiteltuja vastakohtana sille karulle arjen todellisuudelle, joka Suomessa tuolloin vallitsi, elokuviin ns. paettiin.

Suosituimmat lasten pelit ovat Super Mariot, Pokemonit yms. Väkivaltaa näissä ei nyt ole nimeksikään.

Propagandan ja lastenviihteen sekoittaminen on vähän ongelmallista. Yksi aikamme ongelma on typerääkin typerämmät idioottivanhemmat, jotka ovat oppineet että piirretty viiva on lastenjuttuja. Japaninmaasta tuleekin sillä logiikalla maailman kummallisimmat lapset. Todellisuudessa piirrostyyli ei automaattisesti kuulu lapsille, vaan se on tapa kertoa tarina. Tarinan sisältö on se mikä tekee siitä lapsen jutun. Propagandapiirretytkään eivät välttämättä ole lastenviihdettä.

Österbaumin mainitsemat pelit ovat mielenkiintoinen pohdinto. Lapsille kelpaava Super Mario ei ole väkivaltainen, mutta Mario tuhoaa, heittää rotkoon ja potkii laavaan vihollisensa. Xboxin uudet Batmanit ovat väkivaltaisia, mutta Batman jättää 99% vihollisista tajuttomiksi eikä sankarin ammattietiikkaan kuulu "pahojen tappaminen."

Propagandan ja lastenviihteen sekoittaminen on vähän ongelmallista.

Ongelmallista varmaankin, mutta silti toimintaa, jota harjoitetaan. Yleisestihän puhutaan, miten joissakin islamin maissa syötetään lännen ja Israelin vastaista propagandaa jo pienille lapsille.

Propagandapiirretytkään eivät välttämättä ole lastenviihdettä.

Saa oikaista, mutta tietääkseni ennen ajateltiin piirrettyjen olevan nimenomaan lasten juttu.

Lapsille kelpaava Super Mario ei ole väkivaltainen, mutta Mario tuhoaa, heittää rotkoon ja potkii laavaan vihollisensa.

Marion elämä jatkuu aina, vaikka töppäisikin, Bowser palaa seuraavissa peleissä, vaikka joutuikin edellisessä pelissä laavaan. Olisi aika mainio loppu, jos näiden hahmojen hautajaisia vietettäisiin jossakin pelissä.

Marion seikkailu noudattaa tätä perinteistä "sankari pelastaa prinsessan"-kaavaa.

Xboxin uudet Batmanit ovat väkivaltaisia

Se liittyy taas siihen, että peleissä on pyritty samanlaisen tunnelman luomiseen kuin näissä uusissa leffoissa.