Leenalla oli hyvä teksti!

Jochanan toi mieleeni Psalmin 69: "Kiivaus sinun temppelisi puolesta on kuluttanut minut."

Sanotaanpa nyt selkokielellä. Hyvät työt ja "synnitön" elämä pitää lähteä Kristuksesta ja rakkaudesta häneen. Ei mistään pakotetusta lainkirjaimen noudatuksesta. Aina se ei elämässä onnistu enkä näe syytä, miksi lyötyä pitäisi lyödä.

Kun tämän elämässää sisäistää, syntiä ei edelleenkään tehdä tieten tahtoen, mutta osataan antaa itsellekin anteeksi, ja muille.

^^ Nimenomaan!

Kristus yksin riittää, sen pitäisi johtaa sellaiseen asenteeseen, että oikeasti tahtoo tehdä parannuksen. Ei välttämättä pysty, mutta tahtoo. Ei saisi tulla sellaista asennetta, että mitäs pienistä, kaikkihan sitä syntiä tekee jatkuvasti.

Justiinkin näin! Tässäkin pitäänee tulla jonkinasteinen tajuaminen ja sisäistäminen ennenkuin tämän asenteen omaa. Mennyttähän ei voi muuttaa, mutta tulevaan voi vaikuttaa.

Itseä kiinnostaisi nyt tietää, että kuka tässä on loppujen lopuksi tehnyt syntiä ja miten? Lyylio, koska hän tutustui mieheen joka tahtoi puhua hänelle? Mies, joka "antoi" avioliittonsa mennä niin heikkoon tilaan ettei sitä voinut korjata? Vaimo, joka miehen tavoin oli antanut avioliiton vajota tuhoon?
Omaan korvaani ei kuulosta siltä, että ihastus olisi tappanut avioliiton. Harva (etenkään uskovainen) on kuitenkaan valmis rikkomaan omaa avioliittoaan lyhytaikaisen ihastuksen takia, vaan taustalla on jotain muuta. Kuoleeko kelopuu kun se kaadetaan, vai onko se kuivunut ja kuollut pystyyn jo kauan ennen sitä? Ymmärrän väitteen "avioliittoa tulisi suojella keinolla millä hyvänsä" mutta avioliittoa ulkopuoliset eivät voi suojella siltä tärkeimmältä sen tuhoavalta tahtolta, nimittäin avioliitossaolijoilta itseltään. Jos täytyy vältellä ihmisten kanssa keskustelua, ettei vaan tulisi kiusausta rikkoa omaa avioliittoaan, on vakavan peiliinkatsomisen paikka. Onko avioliittolupaus todellakin niin heikko?

"Mene äläkä enää syntiä tee" kehotus olisi tässä kohdin siis miehelle, toivottavasti hän ei enää anna seuraavan liittonsa kokea samaa kohtaloa.

Lucil, vastaus sun kysymykseen on mun mielestä: kaikki nämä kolme. Ja kehotus "Mene äläkä enää syntiä tee" olis tässä kohdin miehelle, vaimolle sekä lyyliolle. Syyllistä on siis sinänsä ihan turha etsiä. Kyse ei oo pelkästään siitä, että kuka teki sen viimeisen siirron, johon se avioliitto kaatui ja romahti. Ihan varmasti se on ollu monen asian summa ja pidempi prosessi. Synti ei oo vaan joku iso ja hirveä teko. Synti on myös pieniä juttuja. Synti on niin kavala, että se on vaanimassa joka paikassa. Myös niissä ajatuksissa. Minusta tästä kertoo tää yks raamatunpaikka. Jaak. 1:14-15.

Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee. Ja sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin, ja kun synti on kasvanut täyteen mittaan, se synnyttää kuoleman.

Vetää ja houkuttelee...sanoisin tähän, että totisesti! ellei se ois kaanaan kieltä. ;)

Laki ja evankeliumi kuuluu yhteen. Syntinen ja väärin tehnyt saa armon. Veka vois tähän selittää, mitä se armo noin niinku sanana tarkoittaa:). Se käsittääkseni sisältää anteeksiannon ja rakkauden ja uuden alun mahdollisuuden.

Mä en edelleenkään todellakaan tiedä, miten tässä tilanteessa pitäis toimia, mutta luulisin, että nöyrällä asenteella pääsee pidemmälle, kuin sellasella asenteella, että "minä en oo vastuussa tästä, se oli tuo toinen".

"minä en oo vastuussa tästä, se oli tuo toinen"

No niimpä. Mut ei minusta siinäkään oo järkeä että ottaa syyt jostakin mihin ei ole syyllinen. Kuten tässä tapauksessa avioliiton hajoaminen. Johan sen Lucil aika fiksusti totesi tuossa ylempänä. Mutta ymmärsin pointtisi. Tietysti kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta en kyllä lähtisi väittämään että aloittaja olisi toiminnallaan "rikkonut onnellisen avioliiton".

Vaikka tästä syntyikin aika näpsäkkä keskustelu synnin olemuksesta, on ihan hyvä muistaa, ettei aloittaja tainnut ihan sitä hakea. Lyylion viesteissä ylipäätäänkin paistaa esiin syyllisyys. Jos hän itse kokee tehneensä jotain väärää, on asialle varmasti jo rukoiltu anteeksiantoa.
Tässä oli tietääkseni kyse salailusta ja nykyisestä tilanteesta.
Koen lievästi kurjana sen, että toisen pyytäessä neuvoja homma vedetään täysin pätemiseksi. Tajuan, että muutama kirjoittaja täällä on halunnut vain "ojentaa" ja kokenut sen olevan jotenkin aloittajan omaksi parhaaksi. On vähän vaikea nähdä, että millä tavalla. Varsinkin kun Lyylio selkeästi on itsekin asiaa pohdiskellut.

Eli palataan siis alkuperäiseen aiheeseen ja siihen mielipiteeni on että älä lyylio salaile, jos se tuntuu pahalta. Toki tilanne voi näyttää ulkopuolisten silmissä ikävältä ("tuo on se nainen joka rikkoi niiden avioliiton!" "ja heti uusi nainen kainalossa"), mutta mitä se heille kuuluu? Mitä he muka tietävät siitä, mitä on tapahtunut? Teidän välinne tässä kärsivät pahiten jos suhteeseen liittyy ekstra-ahdistusta sen takia, että mitä muut voisivat ajatella. Jos muilla on ongelma, niin voivat sitten tulla suoraan puhumaan ja sittenhän voit itse kertoa, miten asiat ovat. Ei ole mitään syytä salailla tai hävetä sitä, että välittää toisesta.