Käy puhumassa sairaan/-terveydenhoitajan tahi lääkärin kanssa.

Vastaan sulle vielä...

Näin Radin (ylläpidon) kannalta on tietysti iloinen uutinen, että "tänne on helppo kirjoittaa". Se kertoo, että Radilla on todella merkitystä ja sitä ei ylläpidetä turhaan.

Sinulle sanon, että on hienoa, että avaudut asiastasi! Avautuminen sinänsä kertoo jo paljon; et suostu jäämään yksin ongelmiesi kanssa, vaan olet ottanut askeleen löytääksesi apua. Se on hyvä lähtökohta ja uskallan luvata sulle, että tulet löytämään apua valitsemallasi tiellä!

Minä en varmaan osaa auttaa sua niin hyvin, kuin monet muut tällä foorumilla. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että vain Jeesus voi auttaa sua ja ratkaista ongelmasi, mutta se edellyttää, että sinä annat Hänelle siihen mahdollisuuden. En tiedä mikä on suhteesi Jumalaan, mutta sellainen käsitys jäi, ettet ole uskossa. Siksi en osaa sanoa sulle muuta kuin että tee parannus synneistäsi ja ota vastaan Jeesuksen Kristuksen armo ja anteeksiantamus! Hän voi muuttaa elämäsi.

Toisin sanoin: rukoile! Pyydä Jumalalta apua! Jos rukoileminen ei oo sulle luontaista, niin listaa vaikka kaikki asiat, jotka mieltäsi painaa ja jätä tuo lista rukouksessa Jeesukselle Kristukselle. Hän on kantanut kaikki ongelmasi Golgatan keskimmäisellä ristillä jo 2000 vuotta sitten ja kun jätät asiasi Hänen harteilleen, pyydät anteeksi syntejäsi ja teet parannuksen elämässäsi, niin elämäsi muuttuu takuuvarmasti.

Paljon siunausta sulle!

Terve, olen yllättynyt, että tähän vastattiin ja jopa näin nopeasti, lääkärille/ sairaanhoitajalle en vaan pysty menemään =/. Vastaus toiseen. Hyvää tekstiä, kiitos siitä, arvostan sitä, että vastasit, mutta en usko jumalaan, sillä olen joutunut kokemaan niin kamalan lapsuuden ja paljon kamalia asioita, vaikka itsellä ei ole siihen ollut osaa eikä arpaa, mutta kiitos vastauksesta vielä kerran!

Sanon vielä, että älä syytä Jumalaa lapsuudestasi! Jumala ei ole milloinkaan halunnut sulle pahaa. Hänen tahtonsa sua kohtaan on vain ja ainoastaan HYVÄ! Sulle on tapahtunut pahaa, koska tää maailma, jossa me eletään, on paha. Me jokainen koetaan kolhuja ja kaikkia sattuu. Minuakin on satutettu niin paljon, että olen itkenyt koko nuoruuteni ja haavat vuotaa vieläkin verta. Mutta Jeesus on kantanut mua kaiken tuskan keskellä.

Jeesus haluaa kantaa suakin! Juuri nytkin Hän rakastaa sua niin paljon, että Hän on johdattanut sut kirjoittamaan tälle foorumille ja sen Hän tekee vain siksi, koska Hän todella välittää susta. Sä oot todella arvokas ja ainutlaatuinen ihminen Hänen silmissään. Ihmiset ovat sua vähätelleet ja vanhempasi tallanneet sut ihmisenä maahan, niin että sä olet hajonnut palasiksi. Jumala kerää joka ikisen palasen, luo uutta ja ennallistaa sut juuri siksi ainutlaatuiseksi ihmiseksi ja mieheksi, joka sä olet!

Olet Jumalan kallisarvoinen ja rakas lapsi! Anna Jeesuksen rakkauden tulla elämääsi! Älä mieti, kuinka paljon uskot Jumalaan tai uskotko vai et, sano vaan Jeesukselle, että tule mun elämään! Ja tee se, mihin kehotin sua edellisessä viestissäni. Jumala antaa sulle sen uskon, minkä sä tarvitset.

Terve, olen yllättynyt, että tähän vastattiin ja jopa näin nopeasti, lääkärille/ sairaanhoitajalle en vaan pysty menemään =/

Tähän tahtoisin kysyä, että miksi et uskalla mennä puhumaan lääkärille/sairaanhoitajalle? Mikä siinä pelottaa? Pelkäätkö, etteivät he ehkä ottaisi sinua tosissaan, tai pitäisivät sinua hulluna tai sulkisivat jonnekin pois? Pelkäätkö leimautumista?

Jos erikseen ammattilaiselle meneminen pelottaa, niin mitä jos kokeilisit vaikkapa soittaa esimerkiksi johonkin maksuttomaan auttavaan puhelimeen? Suomen mielenterveysseura tarjoaa auttavan puhelimen, jonne voit soittaa nimettömästi ja saada itsellesi mahdollisuuden jutella rauhassa peloistasi.

http://www.mielenterveysseura.fi/tukea_ja_apua/kriisipuhelin

Suosittelen aluksi samaa kuin Lucil, jospa auttavaan puhelimeen soittaminen olisi helpompi ensiaskel avun hakemisessa. Jotta ongelmat eivät entisestään pitkittyisi, niihin olisi tärkeää tarttua nyt. Terveytesi on tärkeämpää kuin se, että jaksat näytellä vahvaa, toivon ettet joudu sille tielle, sillä se on hyvin pitkä, hyvin mutkainen ja hyvin kivinen. Ei kannata pelätä sitä, että opinnost keskeytyisivät, on parempi pitää itsestään huolta ajoissa kuin yrittää liikaa liian kauan. Olet kuitenkin vielä nuori, ehdit opiskella ja paljon muuta myös myöhemmin.

Toivottavasti saat kerättyä rohkeutta ja puhuttua asiasta jollekin. Komppaan Jochananin sanoja ja haluan korostaa, että olet arvokas ja tärkeä. Toivon, että saat kaiken mahdollisen avun. Itse paljon vaikeita asioita läpi käyneenä ja niistä valoisampaan selvinneenä voin myös sanoa, että toivoa on aina, eikä toivo ole turha. Valo on olemassa, vaikkei sitä näkyisi. Toivon, että jaksat uskoa siihen. Minulle henkilökohtaisesti usko Jeesukseen on ollut tärkein tekijä parantumisessa ja takaisin jaloilleni pääsemisessä. Jumala ei kuitenkaan halua pakottaa ketään uskomaan, enkä sitä halua tai voi tehdä minäkään. Toivon kuitenkin, että voisit avata sydämesi ottamaan vastaan sen lohdun, jota Hän tarjoaa.

Toivon ja rukoilen sinulle voimia.

Käy puhumassa sairaan/-terveydenhoitajan tahi lääkärin kanssa.

unohda lääkärit ja pillerit, ne vie syvemmälle umpikujaan voivat vielä pakottaa hoitoonkin ja joudut laitokseen ja pakottavat syömään pillereitä ja sekoat ja masennut ja läskiydyt, näin on monelle käynyt, ja sitten viedään oma tahto ja päätäntävalta ja kohta et pääse sairaalasta poiskaan , vuosia voit joutua sinne kidutettavaksi

demonit ulos ja Jeesus sisään, se on ainoa tie

unohda lääkärit ja pillerit, ne vie syvemmälle umpikujaan voivat vielä pakottaa hoitoonkin ja joudut laitokseen ja pakottavat syömään pillereitä ja sekoat ja masennut ja läskiydyt, näin on monelle käynyt, ja sitten viedään oma tahto ja päätäntävalta ja kohta et pääse sairaalasta poiskaan , vuosia voit joutua sinne kidutettavaksi

demonit ulos ja Jeesus sisään, se on ainoa tie

*joop*

Tänään viimeksi hän kertoi pelkäävänsä minua, kun suutun.

Kyl kannattaa jonnekin mennä puhumaan asiasta. Jos toinen pelkää sua, niin kaikki ei voi olla kunnossa. Mies voi saada yhdelläkin lyönnillä aika pahaa jälkeä aikaan. Parempi varmuuden vuoksi mennä puhumaan ammattilaiselle kuin odottaa niin kauan että tapahtuu jotain pahempaa.

Hei

Suuttuminen on asia, jota pitäisi harjoitella kotona. Sanon sen väärin. Oikeasti se pitäisi sanoa, että suuttuminen on asia, jota joillain on ollut etuoikeus saada harjoitella turvallisessa ympäristössä kotona.

Jos ei niin ole tehnyt, on helposti saattanut ottaa malliksi sen, että hyväksyy kaiken väärän kohtelun, tekee itsestään marttyyrin ja vähän kuin nostaa itsensä erilleen muista. Mitä tästä seuraa, on lopulta väsymys ja tarve ottaa elintila takaisin ennen kuin se on kokonaan mennyttä.

Avioerot ja alkoholin käyttö perheessä ovat asioita, jotka altistavat tälle kehitykselle. Kyseessä on eräänlainen vapaasti itselle kerätty paine tai taakka, jonka piteleminen muuttuu jossain vaiheessa hankalaksi tai mahdottomaksi.

En tiedä siitä, millä tavalla paineesta voisi hankkiutua eroon a) alkamalla harrastaa jotain kamppailulajia, b) menemällä metsään ja huutamalla tai c) juoksemalla ja pyöräilemällä. Yhteistä näille tavoille on, että niissä ihminen toimii yksin.

Kyse on kuitenkin nähdyksi tulemisesta. Vanhemmat, joilla on liian paljon omia ongelmia, eivät jaksa eivätkä ehdi nähdä lapsensa huolia. Nämä huolet ovat ilmeisesti muuttuneet elämässäsi nyt pysyväksi kireydeksi ja stressitilaksi. Luulen sinun kokevan, että tyttöystäväsi ei vapaaehtoisesti halua joutua stressisi näkijäksi ja todistajaksi. Joten salaat sen häneltä. Mutta on tilanteita, jolloin se ei onnistu. Silloin hän näkee sinun kilahtavan.

Sanot, että et puhu tyttöystävällesi ongelmistasi. En sano, että sinun pitäisi. Olet itse paras henkilö tekemään päätökset. Mutta pohdi syitä. Uskon sinun pelkäävän, että hän, jos joutuisi jakamaan kanssasi ongelmasi, ei olisi vapaaehtoinen siihen.

Olet nyt menossa kohti tilannetta, jossa hän mahdollisesti jättää sinut siksi, että alkaa pelätä sinua. Ota huomioon että jätti hän sinut tai ei, kielteisten tunteidesi vastaanottaminen noiden suuttumisten todistajana siirtää niitä hänelle taakaksi. Eli vaikka hän lopulta jättäisi sinut, on hänellä siinä vaiheessa edessä toipuminen siitä kaikesta, mitä suhteenne teki hänen itsetunnolleen ja kyvylleen luottaa miehiin. Joten jos välität hänestä ihmisenä, etkä vain sillä ehdolla että hän heikkouttaan on nyt uppoavassa laivassa kanssasi, niin yrität hakea tilanteeseen muutoksen mahdollisimman pian.

Yritä tiedostaa ja hyväksyä se, että nykyisessä tilanteessasi pakenet häpeän tunnetta. Älä ota tätä tuomiona. Kyseessä on lähes universaali ongelma, jonka kanssa selviämiseen on yhtä paljon tapoja kuin ihmisiäkin. Siihen kuitenkin kuuluvat ajatukset, että "jos ihmiset tietäisivät ongelmistani, he eivät välittäisi minusta, he vain lakkaisivat ottamasta minua vakavasti ja luultavasti nauraisivat minulle tai sitten toiveistani huolimatta en merkitsisikään heille yhtään mitään."

Niin karmealta kuin se tuntuukin, niin lääkärit, psykiatrit ja terapeutit ovat olemassa sellaisia ihmisiä varten, joiden tunteet eivät kestä päivänvaloa tai ainakaan "sivistyneiden" ihmisten seuraa. Kasvatus pitäisi olla tapahtuma, jossa vanhemmat osaavat ottaa vastuun lapsen pahasta olosta kunnes lapsi kasvaa itse ottamaan vastuun siitä. En kuitenkaan nyt pohdi ihannetilanteita sen enempää. Nykyinen tilanne on se, että sinulla on niin paljon "tupa täynnä" huonoa oloa, että "henkinen liikkumatilasi" on käynyt hyvinkin vähiin.

Ehdotan, että hankit, jos jaksat ja osaat, lisätietoa pahan olosi muodosta, olemuksesta, syntytavoista ja sisällyksestä. Samaan aikaan alat purkamaan sitä luvallisilla tavoilla siellä, missä se on mahdollista. Kouluissa on psykologeja ja kuraattoreita. Kunnalla on mielenterveystoimisto. Kirkoissa on pappeja ja sielunhoitajia. Ei sinulla ole velvollisuutta hyväksyä sitä apua, mikä ensimmäisenä tulee vastaan. Mutta olet onnekas jos toisella tai kolmannella yrittämällä löydät keskusteluapua, joka on perillä tilanteestasi ja osaa alkaa purkamaan sitä. Jokainen askel on silti jotain, etkä kokeilematta voi tietää, mistä apu löytyy.

Masennuslääkkeiden kanssa minun ajatukseni on, että ne tekevät mahdolliseksi elää ongelmien kanssa. Ne kuitenkin samaan aikaan heikentävät valmiutta ja kykyä käsitellä ongelmia. Ne ovat pakoväline siinä missä alkoholikin. Myös uskoa ja uskon nimessä tapahtuvaa toimintaa on kahdenlaista. On sitä, mikä auttaa käsittelemään asioita. Ja sitä, mikä auttaa pakenemaan asioita.

Muista vaan aina, että ihminen ei luonnostaan hakeudu sinne, missä asioita käsitellään. Tämä johtuu siitä, että käsitteleminen on välittömästi ahdistavaa ja vasta myöhemmin palkitsevaa. Pakeneminen palkitsee heti, mutta lisää ahdistusta myöhemmin.

Lukiessasi näitä voit kuunnella kappaleen, joka lohduttaa ainakin minua monesti:

http://www.youtube.com/watch?v=jt5xyGjlt9A

(PS. Haluaisin vain kirjoittaa, että ole vapaa ja katso tähtiä pimeydessä - mutta se ei tietenkään onnistu niin. Täällä onkin mainioita neuvoja, eikä minulla ole uutta siltä saralta. Totean sulle vain, että armo on kaikenkaikkiaan hieno asia, valo pimeydessä. Ei ainakaan kannata syyllistää itseään tai muita ja siten lisätä omaa taakkaansa. Rehellisyys itselleen ja muille on sekin myös eheyttävää, parantavaa. Asiat ovat miten ovat. Tilanteet pitäisi kai käydä läpi jotenkin niin, että voit päästää niistä irti tai nähdä ne uudella tavalla. Kaikki tämä vaatii ehkä keskustelutuokioita ammattilaisen kanssa.

Minustakin on tosi hyvä merkki, että ylipäätään pohdit omia tunteitasi ja tiedostat uhkaavan tilanteen. Murheet ja menneisyys kaikuvat korvissa pitkään. Se on hirveää ja kuluttavaa, enkä tietenkään millään voi tietää tuskaasi. Kipeintä on pitää asioita sisällään, hävetä. Häpeässä on kai aina itsesyyttelyä. Siitä kehästä ulos astuminen voi olla tosi vaikeaa. Ilman elämäsi traagisia tapahtumia et kuitenkaan olisi kaikkea sitä, mitä olet nyt. Itse naiivisti uskon, että kaikella on tarkoitus. Jos olet hajalla ja väsynyt, silläkin on tarkoitus. Mun mielestäni tärkein lähtökohta on juuri myöntää itselleen ja muille se, mitä on. Kun selviät näistä asioista, olet vahvempi ja sulla on lisätyökaluja auttaa muita vaikkapa tulevan työsi kautta.)

Jumala ihmisessä on ratkaisu moneen ongelmaan ja siinä Jeesus on tie, totuus ja elämä. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Maailman pahuus ei ole lähtöisin Jumalasta. Jumala tahtoo olla meille Isä ja Hän on rakkaus.

Olen kokenut elämässä monenlaisia vaiheita ja voin rehellisesti sanoa, että joskus olen halunnut tappaa itseni ja siitä on noustu kuitenkin sellaiseen tilaan Jumalan avulla, että elämä on tuntunut tasapainoiselta.. masentunut voi löytää uudelleen rauhan ja ilon. Me kaikki etsimme lapsuuden vapautta.. olettaen, että on sellaista lapsena kokenut.

Kun mikään ei auta, niin ehkä silloin etsit Jumalaa. Kukaan ei oikein voi sanoa etteikö Jumalaa olisi olemassa.. sitä ei voida todistaa, joten älä ole epäuskoinen lähtökohtaisesti tai tee oletuksia Jumalasta, vaan etsi Häntä.. Jumala on ihan todellinen persoona joka on kohdattavisa ihan omassa kotona kun Häntä etsii tai kääntyy Hänen puoleensa.

Olosuhteesi kuulostaa siltä, että minä olisin myös sinuna masentunut.. aihetta tuntuu olevan, mutta sen vuoksi olenkin itse myös uskossa, että Jumalan ja uskon avulla ihminen voi nousta olosuhteiden yläpuolelle. Elämässäsi on varmasti myös monia hyviä asioita ja mahdollisuuksia vaikka mihin.. mitä jos kiittäisit niistä Jumalaa?

Jälkikäteen katsottuna moni ahdistus ja vaikeus saa aikaan hyviä asioita meidän elämissä pitkällä jänteellä. Kysymys on usein siitä, että katkeroituuko vai kiittääkö. Anna anteeksi kaikki vääryydet mitä olet kokenut. Anna anteeksi ja jätä ne unohduksiin taaksesi. Kun annat anteeksi, niin myös Jumala armahtaa sinua ja tämä on osa tietä vapauteen masennuksestasi. Tie vapauteen kulkee uskon kautta Jeesukseen, joka on hankkinut meille anteeksiantamuksen Jumalan edessä

Toivotan sulle hyviä asioita jatkossa. Kiva että kirjoitit elämästäsi tälle forumille.

e: kirjoitusvirhe

Masennuksesta kärsivä joutuu pahaan pallotteluun, kun käydään "keskusteluja" psykiatrien tai jopa saarnaajien kanssa. Keskustelut loppuvat näevettyneeseen "kyllä se siitä"-kommenttiin ja/tai annetaan lääkitystä. Lääkitys masentaa lisää ja jatkuva jauhaminen masennuksesta alkaa puuduttaa. Monesti masentunut kaipaa itsesäälissä kieriskelyä ja "silittelemistä", että "voi-voi". Tällaista saarnaaja Oswald Chambers kutsuu "harrastelija kaitselmukseksi" - siis inhimillistä lässytystä ja löpinää, mikä ei auta pätkääkään.

Kuka vie sairaan Jeesuksen luo ?? Kuka laittaa hartiansa langenneen kainaloiden alle ja kantaa tämän Kristuksen ristin luo ? Eeeeehiii... me sanotaan "mee lääkäriin, ja hommaa lääkitys". Helppo tie päästä pakoon kärsivän ihmisen auttamisesta.

Masentunut tarvitsee vain ihmistä, joka ei lässytä, vedä "raamattutuntia" tai muuten vaan näyttele mitään ultra-uskovaista. Neuvo meille jotka "kuvittelemme olevamme hyviä neuvojia" - suu kiinni, tämä on Jumalan sota !!!! Kristus on sen voittanut.

Liian paljon sanoja, liian vähän kuuntelevia korvia.

2Moos 14:14 "Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa."

Masennuksesta kärsivä joutuu pahaan pallotteluun, kun käydään "keskusteluja" psykiatrien tai jopa saarnaajien kanssa. Keskustelut loppuvat näevettyneeseen "kyllä se siitä"-kommenttiin ja/tai annetaan lääkitystä. Lääkitys masentaa lisää ja jatkuva jauhaminen masennuksesta alkaa puuduttaa.

Vaikka Jumala onkin lääkäreistä parhain, papit ja profeetat ovat niistä huonoimpia.

10 vuotta seurannut ystäväni masennusta, ja lääkityksen JATKUVAA lisääntymistä (rauhoittavista - unilääkkeisiin)... lääkitys "koukuttaa" - niihinkin syntyy helposti addiktio. Eufoorinen passiivisuus turruttaa ja muodostuu pako paikaksi johon on helppo käpertyä.

En kehoita luopumaan lääkityksestä, mutta kehoitan pohtimaan auttaako se vaiko ei.

Papit ja profeetat ovat yhtä huonoja kuin "vale-lääkäritkin" tai jopa oikeat sellaiset.
Jeesus parantaa - liian yksinkertaista monimutkaiselle ihmiselle. Miksi ? Koska lässyttäminen silloin loppuu, ja muu höösääminen - ihminen ottaa myös silloin vastuun itsestään.

Koska lässyttäminen silloin loppuu, ja muu höösääminen - ihminen ottaa myös silloin vastuun itsestään.

Kaksi vaihtoehto :

(1) Makaa sängyssä popsi lääkkeitä ja usko että paranet, siinä ohella käy valittamassa elämääsi jollekin terapeutille. Kaivele elämääsi ja pohdi pääsi puhki mikä meni pieleen. Loputon asioiden vatkaaminen ja pohtiminen, eksyt labyrinttiin missä ahdistus vain kasvaa ja masennus lisääntyy.

(2) Rukoile aito sydämen rukous, ja lähde liikkeelle. Usko Jumalaan älä ihmisiin. Heikotkin askeleet vahvistavat ihmistä. Jeesus vaikuttaa tahtomista ja tekemistä, ei passiivista loputonta jauhamista asioista. Tervehtymiseen kuuluu tahdon elämän aktivoituminen. Se on kasvua ja hidasta tervehtymistä.

10 vuotta seurannut ystäväni masennusta, ja lääkityksen JATKUVAA lisääntymistä (rauhoittavista - unilääkkeisiin)... lääkitys "koukuttaa" - niihinkin syntyy helposti addiktio. Eufoorinen passiivisuus turruttaa ja muodostuu pako paikaksi johon on helppo käpertyä.

En kehoita luopumaan lääkityksestä, mutta kehoitan pohtimaan auttaako se vaiko ei.

Lääkkeitä ei ole tarkoitettukaan ainoaksi hoidoksi masennukseen tai mihinkään muuhun mielenterveyden ongelmaan, vaan ne ovat enemmän tukevia elementtejä.
Jos kuvittelee, että pelkkä nappien nappailu parantaa, niin ei ihme jos ei tepsi.
Lääkkeet auttavat ehkä selviämään arjesta ja antavat tilaisuuden pysyä toimintakykyisenä, mutta ne eivät paranna. Masennuksesta ja muista mielialahäiriöistä parannutaan muilla kuin lääkkeillä.
Kyllä, mielialalääkkeet ovat voimakkaita lääkkeitä, joten niitä ei lopeteta sormia napsauttamalla, vaan lopetus tapahtuu pidemmän aikavälin aikana lääkärin seuraamana annoskokoa pikkuhiljaa pienentämällä. Itse ei pidä missään nimessä lähteä lopettamaan lääkitystään, vaan siitä tulee keskustella lääkärin kanssa.

Lääkitys on kuin tukikepit - joskin niitä myönnetään liian helposti ja lääkärit kirjoittelevat nykyään mitä sattuu melkein - jos edes ovat lääkäreitä, vai ovatko he puoskareita.

Ihmisen itsensä tekemä osa parantumisessa katoaa, ja passiivisesti uskotaan vaan lääkkeen voimaan. Siinä sitä sitten ollaankin. Tällaisia ihmisiä on tuhansia Suomessa.

Ennenkuin joku TAAS kääntää tämän väärin ymmärretyksi sanon vielä kerran - EN kehoita ketään luopumaan lääkityksestä VAAN vakavasti pohtimaan miksi syön lääkkeitä.

^Sinähän olet itse vastannut, että miksi masennusta potevat syövät lääkkeitä. Se ei ole se kysymys, mitä voisi kysyä, vaan pikemminkin "voisinko auttaa itseäni parantumaan?" Lääkkeitä määrätään, että voidaan tehdä edes jotain potilaan hyväksi, resurssipulat ovat valitettavasti terveydenhuollossa todellisuutta, mutta kukaan terveydenhuollon ammattilainen ei oleta, että elinikäinen lääkitys on oikea hoitoratkaisu masentuneelle.

E: Otetaanhan päänsärkyynkin buranaa ja streptokokkiin antibioottia, miksi mielialalääkkeistä täytyy tehdä niin ihmeellisiä muihin lääkkeisiin verrattuna?

Kysymys joka nousee on se, johtaako lääkitys ihmisen turtuneeseen passivoitumiseen vai siihen että ihminen alkaa rohkaistua elämään elämäänsä ? Jos lääkitys passivoittaa ihmisen, eikä vie ihmistä eteenpäin, silloin lääkitys ei vielä kykene johtamaan ihmistä eteenpäin.

Jos lääkitys on vain turtuneessa tilassa haamuilemista, se ei vielä johda tervehtymiseen vaan ainoastaan ehkäisee ja rauhoittaa. Pahimmillaan se voi jopa masentaa enemmän, koska kaikki tulee hyvin tasapaksuksi ja harmaaksi elämässä. Värit katoavat ja kaikki on vain - ilman mitään merkitystä.

Evankeliumi on sanoma Jumalan Pojasta joka ottaa pois syyllisyyden ja uudistaa ihmisen sisäisen elämän. Jeesus vaikuttaa tahtomista ja tekemistä. Lääkkeet eivät sitä näytä juurikaan tekevän, eikä myöskään jatkuva psykologinen ihmisen elämän kaiveleminen. Itse uskon että tervehtyminen on rohkaistumista Herrassa jeesuksessa, ja täten ihminen astuu yhteistyöhön Jumalan kanssa.

En ole lääkitystä vastaan, vaan näen sen monen kohdalla "pakokeinona", joka estää todellisen sisäisen tahto elämän uudistumisen ja rohkaistumisen Herrassa Jeesuksessa.

^Joo, lääkkeiden tehtävä ei ole suorittaakaan uskonnollista heräämistä, eikä se ole myöskään terveydenhuollon tehtävä. Kirkko hoitakoon omat tehtävänsä, terveydenhuolto taas omansa. Fakta tosin on, että mielenterveyden ongelmia on vaikea hoitaa jos potilas ei itse ole halukas sitoutumaan hoitoon. On paha harhaluulo, jos potilaat kuvittelevat, että mielenterveyden ongelmista paranee vain nappeja ottamalla. Sen sijaan esim. kognitiivista psykoterapiaa tai muita terapian muotoja en menisi vähättelemään. Niillä on saatu hienoja hoitotuloksia. Lääkitys on hoitomenetelmä, ei sen ihmeellisempi, eikä sitä pidä mielestäni kauhistella, mutta ei pidä myöskään kuvitella, että se ratkaisee kaikki ongelmat.

Lucil, teetköhän nyt vähän tarpeettoman jyrkän kahtiajaon...

Oon samaa mieltä kuin Lucil. Terveydenhuollon tehtävä ei ole ottaa millään tapaa kantaa uskonnollisiin kysymyksiin.

Minusta rohkaisevaa on se että voi jättäytyä Jumalan käsiin etenkin juuri masentuneena. Jumalan antama lohdutus ainakin itselleni on vahvimmillaan ollut se, että Hän on minun kanssani. Tilanteista tai mielialoistani riippumatta.

Myös hengellisessä mielessä masennus on henkivaltoihin liittyvä asia, etenkin kun se johtaa syvään passivoitumiseen ja väärään itsensä halveksimiseen. Jumala nostaa, kantaa ja pelastaa.

Joku sanoi, että paras lääke on Jumalan rakkaus - katoamaton, muuttumaton sekä aina läsnä oleva. Rakkaus joka ei käännä selkää meille, ei silloinkaan vaikka me tekisimme niin.

^Henk. koht. koen, että sairaala ei ole se paikka, minne pitäisi tulla käännyttämään, ja pidän kyseenalaisena sitä, että uskontoa tarjotaan jonkinlaisena taikapillerinä, joka parantaa mielenterveyden ongelmat. Tiedän toki, että sairaaloissa ym. saa hengellistä tukea, jos sitä kokee tarvitsevansa, mutta se ei ole asia, mitä tulisi tuputtaa siellä.

Oon samaa mieltä kuin Lucil. Terveydenhuollon tehtävä ei ole ottaa millään tapaa kantaa uskonnollisiin kysymyksiin.

Ei olekaan. Tässä oli tarkoitus pohtia missä mielessä lääkäreiden ja lääkeiden antama apu voi auttaa ihmistä, ja missä mielessä ne jättävät ihmisen loputtomaan "labyrinttiin". Itse keskustelen asiasta uskovaisena Jeesukseen uskovana ihmisenä.