Vertaistukea seksongelmaisten puolisoille?
Alue: Avioliitto ja perhe
|
31.10.2011 klo 3:03 |
Hei, Ajattelin kirjoittaa tänne, koska verataistukea seksuaaliriippuvuuksista (porno, seksi yms.) kärsivien puolisoille on vaikea löytää. Haluaisin löytää kanssasisaria, joiden kanssa voisin jakaa ajatuksia vaikka e-mailitse tai tapaamalla riippuen paikkakunnasta. On vaikea pitää kaikkia tuntemuksia sisällä. Uskon, että vertaistuki olisi parasta tukea! Sisaret, jotka ymmärtävät mistä on kysymys, kun puhutaan puolison seksuaalisuuteen liittyvistä ongelmista. |
|
31.10.2011 klo 18:33 |
Pornoriippuvuudessa on kyse tunnepuolen ongelmasta. Suomalaisessa kulttuurissa miehelle ei ole yleisesti sallittua kokea heikkoutta ilmaiseviä tunteita, jonka seurauksena miehille syntyy tunnelukkoja. Tunnelukot taas aiheuttavat miehille ahdistusta, jota helpotetaan pornon avulla. Tämä on ihan alitajuinen toimintamalli, enkä usko, että miehet sitä useinkaan näin syvällisesti miettisivät. |
|
31.10.2011 klo 18:39 |
Suomalaisessa kulttuurissa miehelle ei ole yleisesti sallittua kokea heikkoutta ilmaiseviä tunteita, jonka seurauksena miehille syntyy tunnelukkoja. Aika jännä näkökanta kun ottaa huomioon, että suomalaiset miehet ovat tänä päivänä aivan järkyttävässä heikkouden tilassa ja naiset niskan päällä. Tuleva kansallinen herätys onkin ennen kaikkea MIESTEN herätys, jota miehet johtavat ja jossa miehet nousevat. Suomen kansallinen parantuminen on ennen kaikkea miesten parantumista. Kun miehet voivat hyvin, koko kansa voi hyvin. Kun mies on perheen pää ja vaimo hänen NAISENSA, yhteiskunnan perusyksikkö perhe voi hyvin. Viime vuosikymmenten marxilainen viher-vasemmistolais-feministinen homoliike on lopullisesti sairastuttanut miehet. Sodan jälkeinen sukupolvi ja suuret ikäluokat vielä jotenkin pysyivät miehinä ja kantoivat vastuunsa niin perheestään kuin kansastaan, mutta sitten tuli hyvinvointi, vapaa kasvatus ja pullamössösukupolvi ja naiset pääsivät selkärangattomien munattomien miesten niskan päälle ja naisten ansiosta nyt homot . Kyllä on sairas kansakunta! Kun mies tästä nousee, niin naisista tulee taas naisia, homot menee takaisin kaappeihinsa ja kansakunta paranee. Viestiä muokattu 31.10.2011 klo 18:55, muokkaaja: Jochanan |
|
31.10.2011 klo 18:53 |
Pornoriippuvuus on silkkaa moraalittomuutta ja heikkoutta! Jokainen MIES kyllä kykenee riuhtasemaan itsensä irti kullistaan siinä missä pornostakin, jos vain todella haluaa. Ihan turha yrittää kehitellä mitään tunnelukko-teorioita. |
|
31.10.2011 klo 19:01 |
Netti poikki, jos muu ei auta! Katkaisuhoidot on yleensä tehonnu. |
|
31.10.2011 klo 19:43 |
Pornoriippuvuudessa on kyse tunnepuolen ongelmasta. Suomalaisessa kulttuurissa miehelle ei ole yleisesti sallittua kokea heikkoutta ilmaiseviä tunteita, jonka seurauksena miehille syntyy tunnelukkoja. Tunnelukot taas aiheuttavat miehille ahdistusta, jota helpotetaan pornon avulla. Tämä on ihan alitajuinen toimintamalli, enkä usko, että miehet sitä useinkaan näin syvällisesti miettisivät. Sanoisin että täyttä tuubaa. Nimim. entinen addikti. |
|
31.10.2011 klo 21:32 |
Sanoisin että täyttä tuubaa. Nimim. entinen addikti. Ehkäpä eri henkilöillä taustalla voi olla erilaisia syitä? |
|
31.10.2011 klo 21:47 |
Ehkäpä eri henkilöillä taustalla voi olla erilaisia syitä? Se voi olla hyvinkin mahdollista. Pornoriippuvuudessa voi olla kyse myös tunnepuolen ongelmasta. Mutta kun vastaaja aloitti näin: "Pornoriippuvuudessa on kyse tunnepuolen ongelmasta." On tuo luettavissa hyvinkin niin että pornoriippuvuudessa on aina kyse tunnepuolen ongelmasta, mikä ei pidä paikkaansa. |
|
14.11.2011 klo 8:22 |
Pornoriippuvuus on silkkaa moraalittomuutta ja heikkoutta! Jokainen MIES kyllä kykenee riuhtasemaan itsensä irti kullistaan siinä missä pornostakin, jos vain todella haluaa. Ihan turha yrittää kehitellä mitään tunnelukko-teorioita. Hyvin alistavaa ja loukkaavaa tekstiä. Keltainen kortti. |
|
14.11.2011 klo 8:23 |
ä pornoriippuvuudessa on aina kyse tunnepuolen ongelmasta, mikä ei pidä paikkaansa. Fyysisestä ongelmastako sitten on kyse? Vai mitä tarkoitat? |
|
18.11.2011 klo 0:17 |
miicah avaatko ketjun "Kadutko sitä että odotit avioliittoon asti?". Olen kyseisen ketjun aloittaja ja haluan jatkaa alkuperäisestä aiheesta. |
|
28.11.2011 klo 10:43 |
jessa: se on auki. |



