Sananl. 20:18

Neuvotellen suunnitelmat vahvistuvat, ja sotaa on sinun käytävä neuvokkuudella.

Sananl. 24:6

Neuvokkuudella näet on sinun käytävä sotaa, ja neuvonantajain runsaus tuo menestyksen.

Indiana_, kiitos kirjoituksestasi. Se selvensi monta minua askarruttanutta asiaa. Ymmärrät ne myös itse, kuten nyt tuot esille. Juurikin tätä hain, sitä ei aiemmissa viittauksissasi seurakuntaan monissa eri kirjoituksissasi tapahtunut.

Siis, minun sanoillani ilmaisten: se mitä tämän opetuksen piiristä hait, oli sellaista, mitä ei mistään voi löytää taii edes pidä löytää. Jos löytyisi, olisi se jotain muuta kuin aitoa yhteyttä uskovien välillä. En nähnyt näitä asioita selkeästi silloin, toivoin ainoastaan että sinulle kirkastuisi jotain, mikä muuttaisi uskonelämäsi voitolliseksi, että vapautuisit. Näin ei kuitenkaan käynyt, mutta olet ymmärtääkseni käsittänyt asioita oikein päin jälkikäteen. Se on hyvä.

Mikä kertomuksestasi yhteydettömästä seurakuntayhteydestä puuttuu, on se tärkein, mistä uskossa on kyse. Henkilökohtainen suhde Jumalaan, rakastavaan Isään. Sen sijaan pyrit löytämään, mitä sinulta odotetaan ja täyttämään nämä odotukset. Harmi, että asiat kiertyivät jumiin siinä mittakaavassa, että et löytänyt sitä, mitä toivoin ja mitä et etsinyt. Toisaalta, ehkä sen pitikin mennä näin, koska lähtökohtasi olivat niin väärät.

Kummastelin silloinkin sitä, mikset kokenut yhteyttä kehenkään, mikset kyennyt tuntemaan todellisesti ketään? Tunsitko minuakaan? Tosin, oma tilanteeni oli se, että en tuntenut itseäni ja olin melko hakoteillä noin vuoteen 08 asti. Osittain olin samoissa käsityksissä kuin sinäkin ja aloin kuunnella vihollisen painostavia ajatuksia ominani. Jumalan rakkauden, armon ja hyvyyden käsittäminen oli jäänyt niin pahasti vaillinaiseksi ja oman lakihenkisyyteni ja lihanmielisen jyrkkyyteni peittämäksi. Kasvava paha olohan siitä seurasi ja sen mukainen elämäntapa. Eksyin nyt vähän aiheesta itseeni, mutta kuitenkin, koin silloinkin jotain yhteyttä muihin seurakunnan ihmisiin. En tahdo osoittaa tätä syytöksenä tai loukkauksena.

Kokemukset ovat yksilöllisiä, eikä niitä voi yleistää. Miksi en toivoisi iankaikkista parastasi? On virheellinen tapa analysoida seurakuntakeskeisesti kaikkia toimiani ja ajatuksiani, varsinkin kun käsitys ko. seurakunnasta on mikä on. Filosofiasi ja psykologisointisi ajaa käsitystäsi vain enemmän metsään, näin minä asian näen. Näkemyksemme ja kokemuksemme jäävät eriäviksi joka tapauksessa, ja sain vastaukset niihin kysymyksiin, mitä minulla oli. Toivottavasti saat joskus myös vastaukset omiisi, mitä vielä mietit.

Suhtaudun kaikkea muuta kuin vihamielisesti nykyiseen seurakuntayhteyteesi ja tilanteeseesi, päinvastoin. Koin jonkinlaista tyytyväisyyttä siitä, että armo on sinulle jälkikäteen, eri kautta kirkastunut. Tietenkin. Miksi en kokisi?

Olet oikeassa tuossa julistuksen rankkuudesta ja melkoisesta suoraviivaisesta tykityksestä puhuessasi ja siinä, että itse kirjoitat maltillisemmin. Näin on ja kuuluukin olla. Mitä puhut alistumisesta, luulen että siitä omaksumasi malli ajoi sinua väärään suuntaan. Kyllähän ihminen myös murskataan, mikä on lain tehtävä ja mistä seuraa oman voiman ja vanhurskauden olemattomaksi tunnustaminen, oikea mieli, synnintunto ja nöyryys Jumalan edessä. Armo ei murskaa, vaan sen kautta annetaan uusi elämä. Nämä asiat tiedät ja kirjoitus venyy, joten lopetan tähän.

achterlicht:

saat omaksesi täydellisen, ilmaisen, ansiottoman pelastuksen kunhan ensin korjaat tämän ja tämän ja tämän ja tämän ja tuon ja noi ja miljoona muuta asiaa, sekä poistat elämästäsi noi tietyt yksittäiset asiat ja yrität uudestaan. Mitäänhän hyvää ei kuitenkaan voi tehdä..

Ei mene näin oppi meillä vaan tasan päinvastoin. Miten Jumalan työtä voisi tapahtua missään määrin ihmisen elämässä ennen kuin hän on ottanut armon, ilmaisen, ansiottoman pelastuksen vastaan?

Tuo käsitys mitä alussa sanoit, on sellainen, mitä vastaan meidän kaikkien tulee taistella. Varsinkin itsessämme ja omissa ajatuksissamme.

Siunausta.

Ei mene näin oppi meillä vaan tasan päinvastoin.

Tuo achterlichtin kirjoittama taisi olla sarkasmia.

Hyvä pojat, että taistelette. Sellainen tuo palkinnon, eikä uuvuta kuiviin. Kristityn asennetta.

Siteeraan tähän vapaasti erästä kirjaa:

Kuitenkin samalla voi käydä niin, että uudenlaisen uskon löytänyt joutuukin ns. uuden luomuksen harhaan, alkaa suorittaa "hyvää uskovaisuutta" eikä saa enää mahdollisuutta nähdä itsessään omia "pimeitä puoliaan", kieltää totuuden itsestään ja jääkin varjonsa vangiksi. Idealisoitu kuva, johon tulee pyrkiä, peittää totuuden itsestä ja omasta suhteesta toisiin. Kuin mantrana pitää yrittää toistella että "entinen on mennyt", vaikka itse asiassa olisi aika kohdata se mennyt nyt turvallisesti Jeesuksen kanssa, ja siten päästä siitä todellisen vapaaksi.

On kasoittain Eeron lausahduksia ja ohjeita, joista voi hyvin käsittää, että ihmisen päämäärä on "joutua uuden luomuksen harhaan" ja kieltää omat "pimeät puolensa" erilaisten harjoitusten ja itsensä muistuttamisien kautta. Yksi näistä se, että "vanha luomus ei enää äänestä tässä tomumajassa." Ja "idealisoitu kuva, johon tulee pyrkiä" on silloin kaikki se, mitä Eero mainostaa "uuden luomuksen" ominaisuuksiksi. Tottakai kun siitä puhutaan niin paljon ja se asetetaan koko uskon ohjaavaksi periaatteeksi, on aivan luonnollista lähteä siitä, että siihen pitää pyrkiä hinnalla millä hyvänsä. Ynnä se, mitä Eero myös tuntui kaiken aikaa tahtovan, oli se, että ihminen eläisi aivan kuin kaikki olisi jo niin.

Siis, minun sanoillani ilmaisten: se mitä tämän opetuksen piiristä hait, oli sellaista, mitä ei mistään voi löytää taii edes pidä löytää.

Älä nyt jää siihen luuloon, että jatkoin "oikeassa olijoiden" yhteyden etsimistä yhtään alun jälkeen. Siitä tuli jo ensimmäisten kuukausien jälkeen vain taakse jäänyt kehys, jonka jälkeen piti ottaa selville, että mitä sen jälkeen seuraisi tai mikä olisi sen kehyksen sisältö.

Kaikista puheista, mitä Eerolla on seuraajistaan ja miten hän kuvailee rakasta "ydinjoukkoaan", mikään ei sisällä sitä, miten ihmiset siellä ovat onnistuneet "kohtaamaan" omia "pimeitä puoliaan." Sen sijaan minulla oli alusta loppuun kuva, että Eeron mielestä he ovat onnistuneet hylkäämään ne, siis yksinkertaisesti onnistuneet kieltämään ja lakaisemaan syrjään ne ja olemaan kuin niitä ei olisi olemassa. Aivan kuin ihmisen mieli olisi juna, ja Eero opastaisi seuraajaansa vetämään jarrusta niin monta kertaa että juna ei enää eksy väärille raiteille.

Jos olisin ollut alkoholisti, niin homman olisi pitänyt olla täysin behavioristista aivopesua. Joka kerta, kun pulloa olisi tehnyt mieli, niin olisi pitänyt vaan itseä 101 eri Raamatun totuudesta muistuttamalla tehdä tuo jarrun vetäminen. Ainoa ero tässä on se, että tavallinen viinamäen mies toruu ja syyllistää itseään ja tekee lupauksia että "seuraavalla kerralla", mutta Eeron mukaan sama pitää tehdä muistuttamalla itseä Raamatun lupauksista.

Ongelma on selvä. Pavlovin koiralla oli pihvi, jota kuolata. Eeron oppilailla on vain se ajatus, että "olen vapaa, minun ei tarvitse enää, kaikki on mahtavaa, kaikki on kunnossa."

Näin ei kuitenkaan käynyt, mutta olet ymmärtääkseni käsittänyt asioita oikein päin jälkikäteen.

Olen käsittänyt tuon kirjan tavoin, että ei ole oikotietä onneen. Monesti pohdin, että onko Eeron tapa tehdä asiat vain tällainen oikotie, joka yritetään väkisin saada toimimaan? Tästä nimittäin tulee se olennainen juttu. Mikään Eeron puheissa tai opetuksissa ei viitannut eikä vieläkään viittaa siihen, että se "pimeiden puolien" käsitteleminen tai "menneen kohtaaminen" olisi minkään arvoista tai mikään tavoite.

Tämän puolesta toimii myös se, että ihmisillä on luontainen vastustus siihen, että käsittelisi "pimeitä puoliaan" tai lähtisi "kohtaamaan mennyttä." Jokaisella ihmisellä on siksi luontainen halu "vetäistä uusi vanhan tilalle" ja todeta ongelmista sitkeästi uudelleen ja uudelleen että "niitä ei ole enää, vanha on pois pyyhitty." Siksi en kyseenalaistanut missään vaiheessa Eeron perusajatusta.

Toisaalta, ehkä sen pitikin mennä näin, koska lähtökohtasi olivat niin väärät.

Olisiko sitten parempi katsoa, että kukaan, kenen lähtökohdat ovat myös mahdollisesti väärät, ei sekuntiakaan luule löytävänsä Eeron opetuksesta mitään? Entä mitkä sitten ovat ne oikeat lähtökohdat? Monellako ihmisellä Suomessa on sellaiset? Ja mikä tarkalleen oli minun lähtökohdissani väärää, kun se ei, kuten jo sanoin, ollut tuo "oikeassa olijoiden" yhteyden etsiminen?

Sen sijaan pyrit löytämään, mitä sinulta odotetaan ja täyttämään nämä odotukset.

Mitä Eero korostaa lehdissään ja puheissaan kun on puhe muista uskovista ja seurakunnista? Heidän "velttouttaan", heidän "huolettomuuttaan" ja "suruttomuuttaan" ja "ymmärtämättömyyttään." Jotta ei olisi veltto ja suruton, niin silloin on parempi tehdä päinvastoin eli ottaa selvää siitä, että mitä Jumala tai seurakunta tai paimen odottaa uskovalta. Aina tähän tuli myös vastaus samassa puheessa. Se tehdään niiden ja näiden asioiden pois panemisella ja Raamattuun ja Eeron teksteihin syventymällä.

Filosofiasi ja psykologisointisi ajaa käsitystäsi vain enemmän metsään, näin minä asian näen.

Hei. Tuo on sellainen naru, josta on helppo vetää. Siksi tämä foorumi onkin puolillaan kaiken maailman kelluntailaisia ja "viisaita ystäviä", jotka ensitöikseen ja sen jälkeen yhtenään vetävät siitä. Ei kukaan heistä silti osaa selittää väitettään, eli miten ja miksi asioiden pohtiminen on pahasta tai mistä he edes sen päättelevät. Tuntuu enemmän olevan sääntö, että jos puheissani on jotain, mitä he eivät kykene käsittämään tai halua käsittää tai mikä muuten menee yli heidän ymmärryksensä, niin heidän pitää päästä vetäisemään "happamia, sanoi kettu."

Jotkut toteavat ilkeästi että "en jaksa tajunnanvirtaista älämölöäsi", jotkut toteavat vaan että olen ikävä tyyppi, mutta jos henkilön on samaan aikaan vastattava jotain ja oltava ystävällinen (tai jostain syystä näytettävä siltä) niin he heittävät jonkin variaation tuosta.

Ihminen olisi mieluusti näkemättä omaa pimeää puoltaan. Siihen on sidoksissa myös kaikki se, mikä muissa ihmisissä on tekemisissä sen pimeän puolen kanssa, tavalla tai toisella. Eikä se ole helppoa eikä hauskaa jos siihen päättää lähteä. Joten vierestä katsovan on helppoa vedota siihen, että joku näyttää olevan kuopassa tai tekee tyhmästi tai jahtaa omaa häntäänsä. Eli lähtökohtaisesti ne asiat, miksi tässä kävi niin kuin kävi, ovat jotain, mitä minäkään en halua tietää. Mutta kun se "tie onneen", joka varmasti ei ole oikotie, kulkee ainoastaan sitä kautta.

Mutta jos ei ajatella pohtimista yleensä, vaan tätä yksittäistä tilannettamme, niin filosofoiminen ja psykologisoiminen on kaiken aikaa selkeyttänyt asioita. On mahdollista tehdä virheitä. Mutta se itsessään ei ole virhe, ettei jokin asia ole vielä selvinnyt.

Kummastelin silloinkin sitä, mikset kokenut yhteyttä kehenkään, mikset kyennyt tuntemaan todellisesti ketään?

Jos ajatellaan Rauhanmajan ihmisiä, niin tämä on aika selkeä juttu. He kulkivat kaikki vaisuina toimittamassa omia askareitaan. En huomannut heidän "juttelevan" keskenäänkään juuri mistään. Voi olla, että olin hieman sosiaalisesti varautunut siellä käydessäni, mutta säännönmukaisesti kaikki muu "nuoriso" oli vielä varautuneempaa. Ja jos on joku paikka, missä en tahtonut tunkeilla mihinkään tai painostaa ketään, niin se oli Rauhanmaja.

Kun asia on niin, että "turhaa puhetta" tarvitaan "sosiaalisen välimatkan" lyhentämiseen. Ja samaan aikaan Eero selitti, että "todellisilla Herran seuraajilla" ei ole siihen tarvetta. Mikä on tässä se ensimmäinen vaihtoehto? Että on joku "maaginen" yhteys, joka toteutuu sanaakaan sanomatta, ilman mitään sosiaalista kontaktia. Ilman tutustumista. Ilman, että minä tiedän heidän ajatuksiaan tai he minun. Toiseen vaihtoehtoon en uskonut silloin, enkä usko nytkään. Ja se olisi, että Eero oli käskenyt heidän olla varautuneita.

Kolmas vaihtoehto on, että ihmiset talossa yksinkertaisesti olivat vaisuja ja sulkeutuneita. Tai jopa alistuneita. Tämä ei ollut minun ajatukseni. Mutta en ole taipuvainen sitä kiistämään. En ole saavuttanut mitään "seurustelukulttuurin riemuvoittoa" nykyisissä yhteyksissäni, mutta Rauhanmaja oli silti ihan omaa luokkaansa.

Noihin murskaamisiin minun pitää palata vielä erikseen.