Kipeetä.

Narsisti tai ei, ei kuulosta terveeltä, kuvauksesi perusteella sanoisin, että narsisti kyllä. Suosittelen, että otat etäisyyttä ja paljon häneen.

Vastustan periaatteesta mielenterveystyön ammattisanaston käyttöä muiden kuin ammattilaisten aloitteesta mutta allekirjoitan Maryelin kehoituksen hankkiutua hyväksikäyttävästä ja ylimustasukkaisesta puolisosta eroon valoa nopeammin. Ihmiset voivat olla hyvin viheliäisiä olentoja ilman mitään diagnoosejakaan ja tässä tapauksessa tuntuisi että nappi222:n kumppanilta on vähintäänkin jäänyt toisen ihmisen kunnioittamisen alkeiskurssi väliin.

Jos pitää valita vaihtoehdoista "taistele tai pakene", suosittelisin kyllä pakenemista. Jos ei suhde rakennu luottamukselle, kunnioitukselle ja yhteisymmärrykselle, niin mille sitten - vaikuttaisi siltä, ettei miekkosella ole kykyä mihinkään näistä. Etenkin vuorenvakaa luottamus toiseen olisi tärkeä kokemus kummallekin osapuolelle. Kertoo karua kertomaa puolisosi psyykestä ja hänen maailmankuvastaan, jos hän alati epäilee sua valehtelijaksi.

Enkä siis kyllä uskalla luvata, että näitä asioita voi kaikki omistushaluisimmat ja huomionkipeimmät tapaukset aina edes oppia. Voimia.

Riippumatta siitä, onko mies sairas vai muuten vain inhottava persoonallisuus suosittelisin itse pakenemaan ja äkkiä. Tuollainen mustasukkaisuus ei ole tervettä, eikä hän selvästikään kunnioita sinua. Tuosta suhteesta ei ole sinulle kuin vahinkoa, joten oman itsesi takia suosittelen lähtemään suhteesta.

Ihan yhtä sairasta on pysyä tuollaisen ihmisen kanssa.
Miksi ihmeessä olet nappi222 jatkanut suhdetta, kun toinen on ihan hirviömäinen?

Voimia ja siunausta kuitenkin jatkossa.

Ihan yhtä sairasta on pysyä tuollaisen ihmisen kanssa.
Miksi ihmeessä olet nappi222 jatkanut suhdetta, kun toinen on ihan hirviömäinen?

No mutta ehkä sullakin on mahiksia, kun kerta naiset tuollaisiakin voivat olla.

Totta puhuen, tuollaiset kysymykset eivät kuulu mielestäni kysyttäviksi keneltäkään. Vastaa vähän näitä "miksi ihmeessä pukeuduit viikonloppuyönä niin paljastavasti?" "mitäs menit nakkikioskin jonoon tai pimeille kujille?"

aijaa. Mä oon eri mieltä. On eri asia tietty vahingossa ja hyväuskoisuuttaan joutua huonoon suhteeseen kuin jatkaa tätä huonoa suhdetta vaikka sen suhteen huonous on tullut jo monia kertoja esiin. Toi kaveri kuulostaa jo siltä, että pelissä on tän naishenkilön mielenterveys ja turvallisuus, joten kyllä mun mielestä siinä on naisellakin jotain pielessä, jos jopa itse näkee millainen toinen on, mutta silti jatkaa suhdetta. Jotain läheisriippuvaisuutta ja huonoa itsetuntoa tulee tietty ensimmäisenä mieleen.

^ Tutustuppa vaikka tähän kolumniin:
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/uutta_parisuhteista/kuukauden_kolum...
Yksinkertaisesti: asiat eivät yleensä ole niin yksiulotteisia, mitä sivulliset luulevat. Uhrin syyllistäminen tilanteesta kysymyksin "no miks et oo lähteny?" on turhaa, eikä auta ketään ja tuo korkeintaan uhrille huonoa oloa.
E: Kyse ei ilmeisesti (?) tässä tilanteessa ole toki fyysisestä väkivallasta (mitä tuo kolumni käsittelee) mutta periaatteessa ahdistavan parisuhteen tunnelmat ovat samanlaisia.

Mä en kyl syyllistänyt mistään - toi on täysin tulkinnallista, että olisin syyllistänyt.

Jos totean, että on sairasta olla henkisesti väkivaltaisen ihmisen kanssa saman katon alla, niin näinhän se on. Tän ketjun aloittaja lisäks osas noin hyvin eritellä miehensä mielipuolisuutta, niin en kokenut häntä tuon luettuani niin syvästi uhriksi joka vaan ottaa syyllisyyden vastaan, kun hän osasi osoittaa miehensä mielipuolisuutta.

Niin ja "mikse et oo lähtenyt?" on mun mielestä edelleen hyvä kysymys... siitähän se asian syvällisempi käsittely lähtee. Jos haluisin syyllistää, niin en toivottaisi toiselle myöskään siunausta mun kysymysten jatkeeksi. Olen vaan vahvasti huonoja parisuhteita vastaan, kun niitä on tullut elämässä vähän liikaa eteen, niin en oikein siedä niistä puhumistakaan suhtautumatta myös tunteilla asiaan.

^Kyllähän itse kukin vastustaa törkeää kohtelua parisuhteessa, tämän luulisi olevan itsestäänselviö. Harva kuitenkaan liputtaa sen puolesta, että "parisuhteessa saa laiminlyödä toista" "parisuhteessa saa haukkua toista".

Yleensä kuitenkin, kun puhutaan herkemmistä aiheista (esimerkiksi juurikin huonosta suhteesta lähtemisestä) niin periaatteessa hyvää tarkoittavat viattomaksi aiotut kysymykset (kuten vaikkapa juuri tuo "mikset oo lähteny?") voivat tuntua syyllistäviltä. Kyllä kärsivä ihminen itse tietää, että hänen olisi pitänyt tehdä asialle jotain. Siksi itse pitäisin vähintäänkin kyseenalaisina (ellei suorastaan mauttomina) juurikin tuonhenkisiä "no miks et muka oo lähteny"-kyselyitä, koska kysymys on ns. typerä. Sen kysymyksen aika ei ole silloin, kun on hätä tai paha olla. Sen kysymyksen aika on vasta silloin, kun on saatu tarpeeksi etäisyyttä.

E: Kaikille kysymyksille on aikansa ja paikkansa, mutta mielestäni jos ihminen on ahdistavassa tilanteessa, täytyy ensin keskittyä itse tilanteen ratkaisemiseen. Aloittajan tilanteessa ei ole olennaista, miksei hän ole lähtenyt aiemmin, miksei hän ole tehnyt sitä tai tätä (ts. jälkiviisastelu ei auta), vaan olennaisempaa olisi, että aloittaja kykenisi nyt tekemään tilanteelleen jotain. Eli ottamaan etäisyyttä.

Voi se olla noinkin, mutta etäisyyttä voi osata joskus ottaa sen kautta, kun ensin miettii "miksi" ja sitä kautta lähtee käsittelemään tilannetta enemmän. Kyllä mä tiedän, että asiasta kysyminen voi tuntua syyllistävältä, mutta usein negatiivisten tunteiden kautta päästään eteenpäin ja lopulta niihin positiivisiinkin tunteisiin. Raamatussakin puhutaan synnin yhteydessä mm. Jumalan mielen mukaisesta murheesta.

Mun ekaa viestiä ei mun mielestä voi haavoittunutkaan - jopa haavoittuneinkaan tulkita pohjimmaiselta tarkoitukseltaan syyllistäväksi, kun siunailin siinä perään ja jo tässä vaiheessa viimeistään ketjun aloittajalle on käynyt selväksi mun motiivin tai vastauksen tarkoitusperä eli auttaminen tai lähimmäisenrakkaus tai whatever.

En olisi lähtenyt myöskään käsittelmään asiaa näin suorasti, ellei aloittaja itse olisi käsitellyt asiaa noin rationaalisen analyyttisesti keskittyen lähinnä fyysisiin kipuihinsa oman henkisen kivun ilmaisun sijaan. Varmasti sitä henkistäkin kipua siellä taustalla on, mutta jos asiaa olisi käsitelty tyyliin "Olen henkisesti raunio, itken yötäpäivää, en ole nukkunut kolmeen yöhön... auttakaa minua jne" niin en olisi tuolloin itsekään varmasti ns. "mennyt asiaan".

edit. kirjoitusvirheet.

^Kyse ei ole siitä, etteikö negatiivisia tunteita saisi käsitellä, vaan enemmänkin siitä, että missä vaiheessa niiden käsittely on mielekästä, ja siihen löytyy voimavaroja. Ymmärrän toki pointtisi, mutta itse pitäisin lähestymistapaa "no miks et oo aiemmin lähteny?" lähtökohtaisesti huonona tapana lähestyä tilanteissa, joissa ei pohjimmiltaan tiedetä tarkasti, mistä on kyse. Et pohjimmiltaan tiedä tapauksesta muuta, kuin kuvauksen, josta voi sanoa että huonolta kuulostaa. Kuvauksen perusteella voi myös todeta, että ilmeisemmin aloittaja on itsekin todennut että tilanne on sietämätön.
Et kuitenkaan tiedä tarkemmin, miten henkilö käyttäytyy ahdistavassa tilanteessa. Rationaalisuus ja rauhallisuus voi olla myös reagointikeino ahdistavaan tilanteeseen, shokin hetkellä jokainen meistä ei itke. Ei siis voida mielestäni tehdä johtopäätöksiä siitä, miten rationaalisesti ja järkevästi henkilö osaa suhtautua tilanteeseensa, ja miltä hänestä tuntuu. Syyllistääkö hän tapahtumista itseään jollain tasolla, vai ymmärtääkö hän että mies käyttäytyy järkyttävällä tavalla? Ja vaikka hän tietää, että toisen käytöstä ei voi mitenkään puolustella, niin ymmärtääkö hän sen tunnetasolla?

Yksinkertaisesti: Tiedot tilanteesta ovat aika heppoisella pohjalla. Tuon tietopohjan perusteella en itse lähtisi esittämään henkilökohtaisia (mahdollisesti myös syyllistäviksi/loukkaaviksi koettavia) kysymyksiä. Jälkiviisastelussa on se ikävä puoli, että se satuttaa helposti toista. Monet ymmärtävät itsekin, että oma tilanne on sietämätön ja osaavat itsekin kysyä, mikseivät ole aiemmin lähteneet.

Kun tarpeeksi ahdistaa, ei välttämättä sillä hetkellä kaipaa enää uusia kysymyksiä niskoilleen ("miksi tuo tekee noin?" "miksi tuo ei ymmärrä?" "miksi tuo ei kuuntele?" "ansaitsenko minä muka tätä?" "miksi en ole tehnyt mitään?") vaan ehkä mieluimmin vastauksia ("tuolla ei ole mitään oikeutta käyttäytyä noin" "sinä ansaitset parempaa" "sinun ei tarvitse sietää tällaista").

Negatiiviset tunteet ansaitsevat käsittelyn siinä, missä positiivisetkin tunteet, mutta edelleen väittäisin, että niiden käsittelyaika on mieluimmin vasta silloin, kun on päästy tarpeeksi kauas myrskystä. Silloin, kun on ymmärretty, että oli tilanne mikä tahansa, on silti olemassa käytöstä, mitä ei voi oikeuttaa. Jos negatiivisen, henkilökohtaisen ja vaikean kysymyksen voi kysyä turvallisemmissa, mukavammissa oloissa jolloin siihen ehkä olisi oikeasti olemassa vastaus, niin eiköhän se kannattaisi siirtää sinne? Ja keskittyä alussa vain siihen, mikä on tärkeää eli uhrin hyvinvointiin.

Tyttö hyvä juokse pois kun vielä voit.. :(

Nettikeskustelussa on aika vaikea mennä ulkopuolisena ja psykologian alalle kouluttamattomana sanomaan, onko tuo mies narsisti. Mun mielestä aloittajan tilanteessa ei "diagnoosilla" ole varsinaisesti väliä, vaan miehen käytös on aivan käsittämättömän kamalaa eikä kenenkään pitäisi sietää tuollaista kohtelua. Kannattaa ihan oikeasti lähteä tuosta suhteesta: mitä nopeammin poistuu, sitä helpompaa se on, vaikka lähteminen ei koskaan olekaan helppoa. Jättäminen voi tuntua pahalta, mutta veikkaanpa, että pahemmalta tuntuu joskus vuosien päästä, jos on jäänyt tuollaiseen suhteeseen. Tuolla miehellä ei vaikuta olevan mitään alkeellistakaan empatiakykyä.