radikaali.net rekryää guruja!
Alue: radikaali.net
|
28.6. klo 10:18 |
Moi! radikaali.netin ylläpidolla on paljon ideoita tulevaisuuden varalle, kuinka sivustoa voisi kehittää ja mitä kaikkea hienoa tänne tulee. Jotta saamme nämä uudet ominaisuudet siedettävällä aikavälillä ulos, tarvitsemme nyt lisää työvoimaa sivustoa tekemään. Pari juttua itse sivustosta: se on suurin kristillinen nuorisosivusto, jonne tällä hetkellä on rekisteröitynyt 653 käyttäjää (huomioi se, että tunnukset pyyhittiin ennen uuden sivuston julkaisua - marraskuussa 2007 rekisteröityneitä oli 7500). Ensimmäisen kuukauden aikana sivustolla kävi yhteensä 7014 täysin uniikkia kävijää. Sivusto on siis suuri, joten vaadimme myös laadukasta työn jälkeä. --- Haemme nyt kahta uutta ihmistä toteutustiimiimme:
Flash-gurun hommiksi tulee muun muassa radikaali.netin chatin toteuttaminen yhdessä graafikon ja PHP+MySQL-koodaajan kanssa. PHP+MySQL-GURU PHP+MySQL-guru toimii tiiviisti radikaali.netin teknisen koordinaattorin (triekki) kanssa toteuttaen uusia sivuston ominaisuuksia teknisesti. --- Mikäli jompi kumpi homma kiinnostaa ja ainakin suurin osa listan ominaisuuksista täyttyy, lähesty meitä vapaamuotoisen esittelyn sekä parin työnäytteen kera sähköpostitse: yllapito@radikaali.net. Radia tehdään vapaaehtoisvoimin, joten palkka maksetaan taivaassa. :) Tarjolla on silti paljon kokemusta Suomen suurimman kristillisen nuorisosivuston tekemisen parissa. Kysy lisätietoja sähköpostitse tai tässä keskustelussa. Yhteydenottojanne odotellen, |
|
28.6. klo 10:35 |
* Odottaa ensimmäisiä itkijöitä tuon ensimmäisen vaatimuksen suhteen. * |
|
28.6. klo 11:15 |
Tarvitseeko kuitenkaan olla kristitty? |
|
28.6. klo 11:49 |
Kyllä. :) |
|
28.6. klo 13:47 |
Hyvä tarkennus =) |
|
28.6. klo 14:06 |
Sellanen juttu vielä, että tässä ei nyt siis haeta mitään työorjia, vaan uusia ihmisiä radin ylläpitotiimiin. Eli älkää pelätkö lähettää niitä hakemuksia. :) |
|
28.6. klo 14:14 |
Miksi mokomassa sitä flashia pitää tukkia joka paikkaan? Miks tää ei käy näin? :( |
|
28.6. klo 19:37 |
Chatissa flash on Ajaxin ohella ainot järkevä vaihtoehto, siksi. :) |
|
28.6. klo 20:07 |
dzam: No sitten hyväksyn vastauksen. :D Mää aattelin, että te meinaatte jotain ihme kilkettä lisätä pitkin sivua. Se ei olis kovin kiva juttu. :S |
|
29.6. klo 11:39 |
Titta: Sun järkytykseksi kerrottakoon, että yhdessä vaiheessa meillä oli mielessä, että koko seuraava radikaali.netin versio toteutettaisiin flashilla...;) Mutta saa nähdä... |
|
29.6. klo 11:48 |
Eiku seuraavaks radiin tulee sellasia lentäviä joulupukkeja, joita näkyy tulee aina kolme lisää joka klikkauksella. :D |
|
29.6. klo 11:58 |
No ei mutta... Ilmoituksessa ei muuten mainita mitään |
|
29.6. klo 12:56 |
Työ tehdään omilla ohjelmistoilla ja etätyönä. |
|
29.6. klo 13:52 |
Mun mielestä tosi keskeisiä asioita noi (työ- ja/tai vapaaehtoistyöilmoituksia tutkivalle). :) |
|
29.6. klo 15:52 |
No, nyt sait vastauksen ja muutkin, jotka asiaa tutkivat. :) |
|
29.6. klo 17:26 |
Titta: Sun järkytykseksi kerrottakoon, että yhdessä vaiheessa meillä oli mielessä, että koko seuraava radikaali.netin versio toteutettaisiin flashilla...;) Mutta saa nähdä... No sitten teillä on ainakin yks käyttäjä vähemmän. :D |
|
6.7. klo 16:40 |
=D Sori, mutta huvitti tosiaan tuo ykkösvaatimus. Flash =( Ja koko chatti turha. Käyttäkää irkkiä. |
|
6.7. klo 21:42 |
^ Mua huvittaa nää kitinät =) |
|
16.7. klo 23:47 |
BUMP! |
|
6.8. klo 1:35 |
Haku on päällä edelleen! :) |
|
8.8. klo 17:58 |
Mua ei varmaan otettais edes työhaastatteluun, vaikka hakisinkin paikkaa :) |
|
8.8. klo 22:03 |
Ei tänne ihan kuka tahansa helmi-osastoja tee, vaikka kehitystiimiin kuuluisikin...;) |
|
13.8. klo 19:12 |
Joo, ei teekään kuka tahansa. |
|
13.8. klo 19:49 |
Borat: "Siis sen helmiosaston" Päivän paras komma xD |
|
15.8. klo 17:58 |
Kelpaako radin listoille myös Love Guru? http://www.imdb.com/title/tt0811138/ |
|
16.8. klo 14:25 |
Kiitti mut ei kiitti, Atte... |
|
26.8. klo 23:05 |
HAKU ON EDELLEEN PÄÄLLÄ! Tule mukaan. :) |
|
16.10. klo 21:38 |
Flash-guru löytyi, mutta koodaajat: teitä tarvitaan edelleen! Ole yhteydessä. |
|
16.10. klo 22:10 |
Koodaaja=Sipaisija? |
|
17.10. klo 2:05 |
Ei ihan niin. :) |






