radikaali.net versio 2012 toiveita
Alue: radikaali.net
|
21.7.2011 klo 15:23 |
Moi kaikki! Ensinnäkin pahoittelut, että kaikennäköisten kiireiden vuoksi radin kehitys on vähän alkuperäiseltä tekniseltä ja sisällölliseltä tiimiltä jäänyt, ja samalla iso hatunnosto cAP5:ille ja teraelle viimesimmistä uurastuksista mm. chatin parissa. Ja homman pitämisestä kasassa kaikilta muiltakin osin. Radi täytti viime vuonna kymmenen vuotta. Itsenäisyyspäivänä vuonna 2000 muuan broj ja markus pitivät Mannerheimintien McDonald'sissa ensimmäistä palaveria sivustosta, jonka tarkoitus oli toimia netissä kohtaamispaikkana kristityille yli seurakuntarajojen. Vuoden 2001 alussa aukesi radikaali.netin ensimmäinen versio, joka levisikin erittäin nopeasti koko Suomen kristittyjen nuorison työkaluksi tavata toisiaan netin ääressä. Joulukuussa 2012 radikaali.net täyttää 12. Mitä jos pistettäisiin radikaali.net taas kukoistamaan talkoovoimin, kuten aina aiemminkin radin kanssa ollaan tehty? Alotetaan homma sillä, että kertokaapa mitä uudesta radikaali.netistä olisi hyvä löytyä? Nyt saa kaikki ideat heittää peliin, joista kokoan myöhemmin toteutettavan listan. Sen jälkeen etsitään vielä lisää tekijöitä, jotta saadaan homma pakettiin jollain aikataululla. Edit: Ja mielellään, listatkaa kerralla useampia featureita, ja katsokaa vähän mitä aiemmin on jo listattu niin pysyy hommassa jokin roti. :) Viestiä muokattu 21.7.2011 klo 15:37, muokkaaja: dzam |
|
21.7.2011 klo 15:25 |
Ja kaikille epäilijöille ja epäuskoisille tiedoksi, että ei ole tulossa enää mitään puolen vuoden mittaista taukoa, jonka aikana uutta saittia kehitetään. Älkää pelätkö. Seuraava versio launchataan, kun se on valmis. |
|
21.7.2011 klo 19:40 |
Tässä pari juttua mitä toivoisin lisättävän. :) Ilmiantomahdollisuus asiattomille viesteille, josta jäisi ylläpidolle ilmiantaja sekä hänen antama syy muistiin, sekä koko lanka / viesti vaikka se olisi poistettu. Näin voidaan tarvittaessa tarkistaa että onko kyse todellakin asiallisista ilmiannoista vai henkilökohtaisesta väärinkäytöstä jotain tiettyä kirjoittajaa tai aihepiiriä kohtaan. Kuvien ja youtube-videoiden sisällyttäminen viesteihin, mutta ei edelleenkään profiilikuvaa kummempaa upload-mahdollisuutta suurempien väärinkäytösten estämiseksi, eli vain ulkopuolelta sisällyttäminen. Viestiä muokattu 21.7.2011 klo 19:41, muokkaaja: Jarno |
|
21.7.2011 klo 20:16 |
Toivoisin että foorumi tehtäisiin jonkin toimivan ja hyväksi havaitun valmiin foorumisoftan päälle. Tällä tavoin säästyy paljolta koodaukselta, bugikorjaukselta jne. eikä muilla foorumeilla standardikamaa olevaa funktionalisuutta, kuten vaikka yksityisviestejä tarvitse odottaa loputtomiin, koska urakan suuruuden edessä lannistuneet koodarit katoaa pikkuhiljaa. En osaa softista sanoa sen enempää, kuin että tiedän ilmaisia löytyvän ja itse toivoisin tapatalk-yhteensopivuutta (puhelimiin löytyvä foorumisofta). Chatin voisi toteuttaa esim. java irc-clientillä. Tälläisiäkin softia löytynee ilmaisia. Oman näköisen ilmeen foorumille saisi edelleen teemoittamalla. |
|
22.7.2011 klo 1:37 |
Mun mielestä tämä näyttää nyt visuaalisti hyvältä...sanoisin ainakin, että älkää kehittäkö hyvällä tolalla olevia asioita väkisin, sillä tuolloin ne saattaa mennä huonompaan suuntaan. Olis hyvä jos profiilista löytyis tarvittaessa kaikki käyttäjän aloittamat ketjut ja kirjoittamat viestit. |
|
22.7.2011 klo 10:22 |
Yksityisviestit... :) Mun mielestä kokonaisuudessaan sivusto tulisi rakentaa käyttäjälähtöisesti eli ottaa täältä tavallisia käyttäjiä testaajiksi tai jollakin tavalla (tämä keskustelu toki jo osa sitä) ihmisiä mukaan sivuston tekovaiheeseen. Ilmiantonappula olisi hyvä, koska sillon ilmiantoja tulisi ehkä enemmän, kun ei tarvitse laittaa sähköpostia erikseen joka kerta (tai irkissä vinkata asiattomuuksista..). Myös ehkä nykyinen tapa esim lihavointiin tai alleviivaukseen tai lainauksiin tekstissä ei ole kovin käyttäjäystävällinen. Eli esim erilliset nappulat niille tähän tekstikentän viereen, ehkä jopa hymiöille? :) Ei mulla oikeen mitään konkreettista ole, iso toive on, että käyttäjälähtöisesti rakennettaisiin sivusto, ilman turhia hienoja tietoteknisiä kikkailuja, koska niistä ei juuri kukaan ymmärrä saatikka ole kiinnostunut. |
|
22.7.2011 klo 11:37 |
Omien viestien ja viestiketjujen poistaminen. |
|
22.7.2011 klo 14:49 |
Mun mielestä tämä näyttää nyt visuaalisti hyvältä... Samaa mieltä. Viestiä muokattu 22.7.2011 klo 14:50, muokkaaja: Lihahyyteloe |
|
22.7.2011 klo 22:45 |
Radi on kiva, mutta lähes hyödytön. Menee ajanvietteenä. Ongelmana on se, että riivaajat saavat jakaa täällä vapaasti vääriä oppejaan ihmisten kautta, ilman, että kukaan puuttuu asiaan. Yhteiskristillisyys on suuri eksytys. |
|
22.7.2011 klo 23:36 |
Eikös netissä jo ole useampikin oikeaoppisten foorumi kumminkin? |
|
23.7.2011 klo 8:37 |
"Ongelmana on se, että riivaajat saavat jakaa täällä vapaasti vääriä oppejaan ihmisten kautta, ilman, että kukaan puuttuu asiaan." Mutta nythän emme varmaankaan puhu tällaisista asioista tässä ketjussa, vaan mieluummin Radin teknisistä ominaisuuksista. Ihmiset sittenkirjoittavat mitä kirjoittavat, se on eri asia kuin radikaali.net:in tekniset ominaisuudet. Eli pysytäänpäs aiheessa: Millaisia parannuksia ja ominaisuuksia toivotte radiin? Radiin kirjoitettujen tekstien sisältö on asia erikseen: Siihen me kirjoittajat voimme vaikuttaa. Ei tehdä tästä ketjusta opillista "väittelyä": Mitä on riivaajien opit |
|
23.7.2011 klo 9:29 |
Joo ehdottomasti yksityisviestit ja postilaatikko! :) Radikaali näyttää oikein kivalta, selkeältä jne. Toivottavasti sitä ei muutettaisi liian radikaalisti.. ;) Ainiin eikä graafisia hymiöitä chattiin tai foorumille, eihän?? Ne on ihan kauheita yleensä! :D Menee maku kun on sellaset käytössä... :> Joops.. Eipä mulla muuta. Love u. <3 |
|
23.7.2011 klo 15:00 |
Ominaisuustoiveita: Muita toiveita: Edit: lisäyksiä Viestiä muokattu 23.7.2011 klo 15:02, muokkaaja: oculus |
|
23.7.2011 klo 22:08 |
Eikös netissä jo ole useampikin oikeaoppisten foorumi kumminkin? Ehkä. En tiedä. Olkaa minun puolestani niin harhaisia kuin haluatte. Mutta nythän emme varmaankaan puhu tällaisista asioista tässä ketjussa, vaan mieluummin Radin teknisistä ominaisuuksista. Ihmiset sittenkirjoittavat mitä kirjoittavat, se on eri asia kuin radikaali.net:in tekniset ominaisuudet. On eri asia. Sisällöstä ei ole kuitenkaan erillistä keskustelua tietääkseni, niin toinpahan ajatukseni nyt tässä keskustelussa julki. Pyydän nöyrimmästi anteeksi offtopiciani ja lupaan ehdottomasti ja järkkymättömästi yrittää, ettei tämä enää toistuisi. Pyydän osin myös anteeksi edellistä kirjoitustani. Keksin yhden ihan hyvän asian radista. Täällä on kaikesta huolimatta mahdollisuus tutustua ihmisiin ja luoda yhteyksiä ja ihmissuhteita. Video-chat ois kiva. |
|
25.7.2011 klo 23:49 |
"Tykkää" tai "suosittele"-toiminto vois olla ihan jees nii kaikkien samaa mieltä olevien ei tarvii kirjottaa uutta viestiä kertoakseen asiansa. Lisäks viereen vois tulla taulukko kunkin aiheen suositelluimmista viesteistä. Hesarin sivujen keskusteluosio on ainaki muuttunu paljon paremmaks ton uudistuksen myötä. |
|
26.7.2011 klo 21:41 |
Lainausnappi olisi ihan ykkönen, sellainen kunnollinen siis. En kannata profiilin poistomahdollisuutta ainakaan sellaisena, että kirjoittajaksi muuttuisi vieras - tämä vaikeuttaa seuraamista. Mahdollisuus hakea jonkun käyttäjän kaikki viestit tai aloitukset, ei vain viimeisimmät. Selkeämpi aihepiirijako, jossa olisi esim. ensin omina osastoinaan uskonnolliset ja muut aiheet, ja sitten näillä mahdollisesti tarkempia alaluokkia. |
|
28.7.2011 klo 16:50 |
Komppaan oikeastaan kaikkea, mitä täällä on sanottu. Sivuston ulkoasu on mielestäni aika nuorekas ja tuore. En näe tarvetta ainakaan sen radikaaliin muokkaamiseen. Sisältö on se, johon itsekin panostaisin enemmän. -Tapahtumahaku, -listaus. En ainakaan ole huomannut, mutta jos voisi luoda omia tapahtumia ilmoitustalululle. Sinne saisi kaikki mahdolliset lähetyskonffat, festarit ym. ( esim. yhteis-)kristilliset häppeningit. Tietenkin moderointia tarvitsisi sen verran, että esim. Jehovan todistajien kissanristiäisiä ei suvaittaisi. Lisään, jos myöhemmin tulee mieleen jotain. |
|
28.7.2011 klo 19:55 |
"-Omalla nimellä kirjoittaminen olisi hieno ominaisuus, vaikka ikävänä puolena (liiankin painava asia ehkä) moni käyttäjä lähtisi menemään." Omalla nimellä voi jo nyt kirjoittaa: kertomalla nimensä jossain kohtaa (vaikka allekirjoituksena). |
|
28.7.2011 klo 20:57 |
Komppaan Mappea. |
|
28.7.2011 klo 22:07 |
En haluaisi omalla nimellä kirjoittamista pakolliseksi. Siihen on riittävän hyvä mahdollisuus halukkaille jo nytkin. Omalla nimellä kirjoittamisen ongelma on se, että tällöin henkilön mielipiteet voivat pompata esiin ko. nimeä googlaamalla, ja tätä kaikki ei välttämättä halua. Lisäksi googlautuvuuden suhteen Mikko Virtanen ja Vilmiina Tähdenlento ovat kovin eriarvoisessa asemassa :-) |
|
29.7.2011 klo 1:14 |
Ei missään tapauksessa mitään omaa nimeä, pakollista omaa kuvaa tai mitään muitakaan pakollisia tieoja. Tärkeänä asiana sanon vain sen, että ei tehdä tästä mitään radibookkia. Ei mitään käyttäjien kansioita mihin laitetaan kuvia tms. Radi on mulla hyvin tärkeä paikka ja sillä on vielä kauan paikka elämässäni (niin no lifelta kuin se kuulostaakin). Ei liikaa sisältöä, vaan se mitä tehdään, tehdään kunnolla ja pystytään pitämään se kasassa. Yksityisviestimahdollisuus olisi joskus tietysti hyödyllinen plus myös se lainausnappi. |
|
30.7.2011 klo 10:55 |
Juu. Omalla nimellä kirjoittamista ajattelin nimenomaan pakollisena ominaisuutena, mutta tiedän kyllä, ettei ole realistinen. Halusin vaan kuulla muiden mielipiteitä myös. Siinä on etunsa ja haittansa, mutta ehkä täällä nimimerkit on ihan jees. |
|
30.7.2011 klo 11:32 |
Lopettakaa ulkoasulla kikkailu ja pitäkää palsta toiminnallisesti kunnossa eli tehkää sitä, mikä tuntuu ylläpitäjästä tylsältä ja ei niin kehittävältä. |
|
1.8.2011 klo 13:38 |
Ikibannnit vois ehkä korvata järjestelyllä, jossa tiettyjen käyttäjien viestit joutuisivat aina moderaattoreiden esitarkastukseen. |
|
20.8.2011 klo 22:32 |
Tai vaihtoehtoisesti kaikki viestit liittymisen jälkeen esitarkastukseen kunnes moderaattori yksitellen vapauttaisi henkilöt esitarkastuksesta. Tai mahdollisesti ottaisi siihen takaisin jos ilmenee, että vapauttaminen oli liian äkillinen. |
|
20.8.2011 klo 22:42 |
Tai vaihtoehtoisesti kaikki viestit liittymisen jälkeen esitarkastukseen kunnes moderaattori yksitellen vapauttaisi henkilöt esitarkastuksesta. Tai mahdollisesti ottaisi siihen takaisin jos ilmenee, että vapauttaminen oli liian äkillinen. Tällaiseen varmasti ihan hyvä apu olisi jo ehdotetut tykkää- ja ilmianna-toiminnot, joilla käyttäjää on helppo pisteyttää yhteisön toimesta. Vain tarpeeksi pisteitä saaneet käyttäjät voivat avata uusia keskusteluja, yms. muuta fasismia vain kehiin. Suurin ongelma vastausten moderoinnissa lienee se, että ketjut eivät pysy enää järjestyksessä, jos osa viesteistä joutuu odottelemaan että ne näkyvät muille käyttäjille. |
|
21.8.2011 klo 6:53 |
...ketjut eivät pysy enää järjestyksessä, jos osa viesteistä joutuu odottelemaan että ne näkyvät muille käyttäjille. Tämän vuoksi tarkoitus onkin, että tavallinen, luotettava käyttäjä pääsee moderoinnista muutaman viestin jälkeen. Sen sijaan samassa ajassa ehditään havaita mainostajat ja muut häiriköt. Ynnä Rabi, joka ei tunnu pääsevän tyylistään mihinkään. |
|
22.8.2011 klo 16:28 |
Vanhat tunnukset kokonaan pois=turhaan sivuilla olevat nimimerkit vapautuu.. ja silleen. Eli jokainen tekis itselleen uudestaan nimimerkit. Puhtaalta pöydältä koko homma.. En kyllä tiedä haettiinko tässä keskustelussa tällaista. mutta sanonpahan silti. |
|
22.8.2011 klo 22:37 |
Viestejä pitäis voida muokata heti postauksen jälkeen vaikka 5 minuuttia niin, ettei kirjoituksen alaosaan ilmesty viestiä "tekstiä muokattu"... korjaan usein kirjoitusvirheitä, mutta ärsyttää, jos ihmiset ajattelee, että en osannut suoraan sanoa asiaa kunnolla ja sitten poistin sieltä jotain tai lisäsin ajatuksia sitä mukaa kun niitä tuli. =) |
|
17.9.2011 klo 20:56 |
Yksärit on yhä ja edelleen ainoa toiveeni kehityksen suhteen. |

















