Palautetta chatista ja chattiin tehdyistä muutoksista
Alue: radikaali.net
|
6.7.2011 klo 8:32 |
Hei kaikki, toimme siis teraen kanssa eilen illalla ja yöllä käyttöön joitakin chattiin tekemiäni muutoksia. Ensisijainen tarkoitus oli parantaa chatin toimintaa katkeilevilla kännykkä- ja mokkulayhteyksillä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun otin tuntumaa radikaali.netin ajoypäristöön ja siksi alkuhankaluuksia oli odotettavissa. Niistä kuitenkin ilmeisesi jotakuinkin selvittiin ja sättiä on edelleen mahdollista käyttää.. Vanhoja vikoja on nyt korjattu, mutta kuten tavallista, uusiakin on tuotettu. Jätän vikojen luettelemisen teille, jotta saadaan samalla käsitystä siitä, mikä ketäkin ja missä määrin häiritsee. Myös ulkoasuseikkoja on syytä kommentoida ainakin tehtyjen muutosten osalta, sillä en paneutuut niihin kovinkaan paljoa. Myönteistäkin palautetta saa antaa, vaikken sitä nyt erityisesti ole vailla. Pauli |
|
6.7.2011 klo 9:42 |
musta puhelimella selailu tuntuu nyt jostain syystä tönkömmältä? :o en esim saa kelattua sitä chatin nimilistaa alaspäin (ketä on paikalla) jaja... Kun mä päivitän sivun ja kirjaudun uudestaan niin en haluaisi nähdä edellisiä viestejä.. Viestiä muokattu 6.7.2011 klo 9:46, muokkaaja: rivkah |
|
6.7.2011 klo 10:44 |
Kiitos capsi vaivannäöstä :) Hienoa että joku yrittää parannella tätä. Kiitos myös teraelle vuosien ylläpidosta. Yhteysongelma teksti on turha ja hämäävä |
|
6.7.2011 klo 11:25 |
En pidä sinisistä poistuneista käyttäjistä. |
|
6.7.2011 klo 11:26 |
Chat sekoilee Chromella aika lailla. Ihan ensin chatin avattuani näyttöön tuli noin 50 sanomaa siitä kun joku käyttäjä passivoitui. Sitten kaikki kirjoitetut ja vastaanotetut viestit tuli floodina, eli uudestaan ja uudestaan näyttöön, ihan kuin selain olisi toistanut niitä. Jossain vaiheessa tilanne rauhottui, kun scrollitila tuli kai täyteen tms :) Mut tosiaan Chromella joka toinen viesti on sitä kun joku aktivoituu tai passivoituu. Kantsii tsekata tua, on aika häiritsevää. Ps. Tualla floodilla voi olla jotain tekemistä sen kaas miks viestit tulee viiveellä? |
|
6.7.2011 klo 11:30 |
En pidä sinisistä poistuneista käyttäjistä. Sama juttu. |
|
6.7.2011 klo 12:09 |
Niin ja tosiaan, explorerilla en saanut chattia auki ollenkaan :o |
|
6.7.2011 klo 12:16 |
Päivitys ekaan viestiin: ongelma ratkaistu! Piti päivittää muutaman kerran chat-ikkuna et vanhat filut päivitty koneella uusiin. |
|
6.7.2011 klo 12:37 |
Voisikos siihen laittaa sellaisen mahdollisuuden, että henkilöluettelossa pääsisi liikkumaan myös Tab-näppäimellä ja sitten Enterillä tai välilyönnillä valita se henkilö, jolle lähettää privaa? Näin se toimisi näppäimistöltäkin, ilman hiirtä. |
|
6.7.2011 klo 13:50 |
Säilyvät privaviestit on kyllä jokseenkin ärsyttäviä. |
|
6.7.2011 klo 14:25 |
Mappe, mun nähdäkseni siellä on nyt tekstikentässä rajoitin maxlength="255", joka estää kirjoittamasta vahingossa liian pitkää viestiä. |
|
6.7.2011 klo 15:22 |
Ehkä voisi harkita Ignore-toimintoa, jolla estetään haluttujen käyttäjien viestit. |
|
6.7.2011 klo 16:34 |
Vastustan ehdottomasti ignore-toimintoa. |
|
6.7.2011 klo 17:03 |
Ignore olis toivottavaa :) |
|
6.7.2011 klo 17:58 |
- Lähetä-napin sijainti bugaa ainakin mulla (Firefox 5.0, Win7): Jos yhden pykälän suuremmaksi zoomaan ctrl+rullalla niin se asettuu oikealle paikalleen: Kännykän (Samsung Galaxy S) vakioselaimella nappi on oikeassa paikassa mutta käyttäjälistaa ei voi scrollata. - offlinessa olevat ovat lähes saman värisiä kuin yksityisviestiä varten valitut: hämäävä - sekunnit olisi kiva saada takaisin aikaleimaan |
|
6.7.2011 klo 19:38 |
"mulla on tämmönen miniläppäri ni tää chat ei näy kunnolla, liian ylhäällä eikä saa alaspäin pagedownilla" Opera Viestiä muokattu 6.7.2011 klo 19:48, muokkaaja: cAP5 |
|
7.7.2011 klo 11:23 |
Poistuneiden käyttäjien näyttämisessä voisi olla Piilota ja Näytä-toiminto. Oletuksena vaikka, että poistuneita ei näytetä. Näin se toimisi "siististi" varmaan. Halutessaan voi selata, ketäs kaikkia on ollut paikalla, mutta sen voi sitten myös piilottaa sen listan, että näkyy ainoastaan tällä hetkellä paikalla olevat. Voisi harkita myös Ohje-toimintoa. Oletuksena, että ohjeita ei näytetä, vaan kun klikkaa Ohje-kohtaa, niin sitten näytetään. Ja yksityisviestien kohdalla sellainen toiminto, että viestit näytetään vain kerran, jolloin uusilla kirjautumiskerroilla saisi vain uudet viestit, ei jo luettuja. |
|
7.7.2011 klo 11:34 |
- jos oma nimimerkki mainitaan tai jos yksityisviesti tulee, äänimerkki olisi kiva Ehkä, jos kyse on jostain minimaalisesta "piip" äänestä eikä fanfaarista :D |
|
7.7.2011 klo 14:52 |
Korjaillessani tuota yhteysongelmaa muutin sättiä niin, että poistuneet näkyvät sätissä vain vuorokauden. Lista on edelleen näkyvissä, koska ongelma ei ole kriittinen. Katsotaan mitä tuo yhteysongelma nyt sanoo... |
|
9.7.2011 klo 19:07 |
Viesteille ois kiva saada eri värejä |
|
9.7.2011 klo 20:57 |
Mikael, eli tarkoittanet sitä että eri kirjoittajien viestit voisivat olla eri värisiä, vai? Tai että vain kahdenkeskiset keskustelut olisivat eri värisiä riippuen siitä että kenen kanssa keskustelee. |
|
9.7.2011 klo 21:24 |
ihan liian hankalaks näyttää menevän.. |
|
9.7.2011 klo 21:25 |
.. Mut onhan se tervettä leikkiä ja kokeilla.. Ainakin tiettyyn pisteeseen asti.. :/ Terv. yksi pettynyt käyttäjä |
|
9.7.2011 klo 21:38 |
Olen pahoillani. Erittelemättömästä pahanolonilmauksesta vain ei ole juuri mitään hyötyä. Kysyin sätissä käyttämäsi puhelimen mallia ja käyttämääsi selainta. Selaimen versiokin olisi hyvä tietää. Myös viankuvaus olisi hyödyllinen. Täällä. Niin ja hyvä olisi myös tietää että onko selain sitten aiemmin toiminut paremmin puhelimessasi samalla selaimella. Viestiä muokattu 9.7.2011 klo 21:39, muokkaaja: cAP5 |
|
9.7.2011 klo 22:41 |
nokun en koskaan saanut chatissa moisia viestejä .. voin tarkistaa pyytämäsi asian (malli ja selain) myöhemmin.. mutta ennen chatti toimi ihan moitteettomasti tällä puhelinmallilla ja selaimella |
|
9.7.2011 klo 23:25 |
Risu asiaan voisi auttaa selaimen välimuistin ja sivuhistorian tyhjennys, mutta puhelinten selaimissa se tapahtuu aika vaihtelevilla tavoilla, joten en osaa neuvoa enempää. |
|
10.7.2011 klo 14:46 |
En pääse chattiin sisälle enää. |
|
10.7.2011 klo 16:27 |
Miimar, voiisitko kertoa tietokoneesi käyttöjärjestelmän nimen ja käyttämäsi selaimen nimen ja versionumeron? Aukeaako sätti-ikkuna aivan valkoisena vai näkyykö ikkunan sininen taustakuva? Entä näkyykö käyttäjäluettelo? |
|
10.7.2011 klo 18:25 |
Enpä oo chattia käyttänyt ja tuskinpa tulenkaan käyttämään, mutta huvikseni nyt kokeilin yhdistelmällä Ubuntu linux + firefox 5.0, niin sillä ainakin näytti toimivan. :) |
|
10.7.2011 klo 18:49 |
Ähäh äläs yritä, heti jäit koukkuun kumminkin. ;) |











