Voiko seksi olla oikeasti hienoa tai ihanaa?
Alue: Avioliitto ja perhe
|
22.6.2011 klo 17:08 |
Seksiä tekee hormonitoiminnan vuoksi mieli, mutta omat vähät kokemukseni seksistä tai siihen tähtäävästä toiminnasta ovat aina olleet epämiellyttäviä. Eilen aloin miettimään, että voikohan seksi itsessään edes olla miellyttävää vai sumeneeko ihmisen tajunta kun alkaa tehdä todella paljon mieli niin pahasti, että sitä alkaa uskoa, että seksi on kivaa? Ainakin sen voin kokemuksesta sanoa, että mikään seksiin viittaava toiminta ihmisen kanssa josta ei pidä tai joka ei ole viehättävä on ahdistavan puistattavaa. Minulla on kokemusta myös siitä, kun epämiellyttävä nainen haluaa puoliväkisin sänkyyn ja yrittää puolipakolla.. en halunnut, mutta mieli teki, mutta mitään en tehnyt, mutta kuvottava olo jäi kun toinen lääppi. Ja joo olen mies. |
|
22.6.2011 klo 17:10 |
Minulla ei ole seksistä kuin yksi kokemus 55-vuotiaan naisen kanssa joten olen silläkin alueella luuseri. Kyllä me rakastelimme siinä,mutta minä en edes lauennut.Hän oli päällä ja alla.En tiedä sitten mistä johtu? |
|
22.6.2011 klo 18:45 |
Kyllä, seksi on miellyttävää, kun sitä tekee miellyttävän ihmisen kanssa. Sanoisin näin viiden vuoden aktiivisen (parisuhde)seksielämän jälkeenkin. ;) Ei sitä pelkkää (emätin)yhdyntää jaksaisi päivästä toiseen, vaikka se nautinnollista onkin, mutta onneksi seksiä on niin paljon monenlaista. "Eilen aloin miettimään, että voikohan seksi itsessään edes olla miellyttävää vai sumeneeko ihmisen tajunta kun alkaa tehdä todella paljon mieli niin pahasti, että sitä alkaa uskoa, että seksi on kivaa?" Olen välillä ryhtynyt seksiin, vaikkei nyt varsinaisesti juuri silloin olisikaan tehnyt mieli - ja kappas vaan, siltikin siitä nauttii. |
|
22.6.2011 klo 18:54 |
Oikeesti luulin,että yhdyntä tuntuu paremmalta,mutta kai se riippuu siitä onko löysä vai kireä.Itse yhdyntä ei antanut minulle mitään nautintoa enkä lauennut. |
|
22.6.2011 klo 22:11 |
Ei kannata Rabiljus kertoa kaikkea noin avoimesti ainakaan kahden syyn takia.. moni kokee noi jutut varmasti rivoiksi ja raamattu kehoittaa olemaan siveellinen. Toinen syy on, että jotkut asiat kannattaa pitää yksityisinä ihan siksi, että joku voi käyttää tuollaisa juttuja sua vastaan joskus tai nostaa ne esiin sellaisessa tilanteessa jossa et niitä toivois esiin tuotavan. Joistain asioista kannattaa kertoa julkisesti silleen yleisellä tasolla - tuttujen ystävien tai siis jätkien kesken voikin sitten mun mielestä olla avoimempi tai suorempi. edit: niin ja eiköhän se tunnetason tai henkisen tason yhteyden puute ollut ennemmin syynä nautinnollisuuden puuttumiseen, kuin se fyysinen yhteensopimattomuus. Viestiä muokattu 22.6.2011 klo 22:12, muokkaaja: JamesBond007 |
|
22.6.2011 klo 22:21 |
Toinen syy on, että jotkut asiat kannattaa pitää yksityisinä ihan siksi, että joku voi käyttää tuollaisa juttuja sua vastaan joskus tai nostaa ne esiin sellaisessa tilanteessa jossa et niitä toivois esiin tuotavan. Joistain asioista kannattaa kertoa julkisesti silleen yleisellä tasolla - tuttujen ystävien tai siis jätkien kesken voikin sitten mun mielestä olla avoimempi tai suorempi.i James,ihan sama!! |
|
22.6.2011 klo 22:25 |
Miks se on ihan sama? Onks elämä ollut niin vaikeaa, että tällaiset seikat tuntuu niiden muiden hankaluuksien rinnalla merkityksettömiltä?... ei ollut muuten tarkoitus mitenkään osoitella sormella vaan ihan vaan jatkoa varten antaa tuollainen vilpitön neuvo siks, että jos et ole asiaa tullut miettineeksi tuolta kantilta. |
|
22.6.2011 klo 22:58 |
Kolmas syy: kaikkea ei halua muut ihmiset tietää kuitenkaan. |
|
22.6.2011 klo 23:05 |
Seksi on pääsääntöisesti syntiä. Senpä takia ihmettelenkin, että erään nimeltä mainitsemattoman seksihullun jumalankieltäjän annetaan vapaasti riehua foorumilla. Seksi ei kuulu kristityn elämään. Siitä lähdetään. Sitten on poikkeuksia, kuten lasten tekeminen avioliitossa. Viestiä muokattu 22.6.2011 klo 23:05, muokkaaja: ikuinen voittaja |
|
22.6.2011 klo 23:08 |
:D Aha. |
|
22.6.2011 klo 23:27 |
Etkö muuta sanottavaa keksinyt? |
|
22.6.2011 klo 23:36 |
Mä luulen, että seksi on luotu, että elämä toisen ihmisen kanssa avioliitossa olis kivempaa - muuten seksiä ei pidettäis niin hienona juttuna. EI ihminen kuitenkaan voi vaikuttaa siihen, että luonnostaan ikävä tai tylsä asia muttuis kivaksi vaan siksi, että halutaan pitää kivaa. Et ihan jo tältä pohjalta toi Maryelin kommentti perustelee itsensä hymiöineen. Viestiä muokattu 22.6.2011 klo 23:37, muokkaaja: JamesBond007 |
|
23.6.2011 klo 12:11 |
Seksi on pääsääntöisesti syntiä. Senpä takia ihmettelenkin, että erään nimeltä mainitsemattoman seksihullun jumalankieltäjän annetaan vapaasti riehua foorumilla. Seksi ei kuulu kristityn elämään. Siitä lähdetään. Sitten on poikkeuksia, kuten lasten tekeminen avioliitossa. Tämän sorttinen trollailu loppuu nyt. |
|
23.6.2011 klo 13:02 |
niin ja eiköhän se tunnetason tai henkisen tason yhteyden puute ollut ennemmin syynä nautinnollisuuden puuttumiseen, kuin se fyysinen yhteensopimattomuus. Luulen samaa kuin Bondi. En käy tähän nyt kertomaan mitään omasta elämästäni. Ei ole aihe jota tahtoisin henkilökohtaisella tasolla pohtia netissä. Mutta kirjoitan tähän lainauksen eräästä parisuhdeoppaasta. Kohdassa oli pohdittu avoimmuutta. 1.Moos.2:25 "Ja he olivat molemmat alasti, mies ja hänen vaimonsa, eivätkä he tunteneet häpeää." Aadam ja Eeva olivat ilman vaatteita, eivätkä hävenneet toisiaan. Lienevät olleet ensimmäinen ja viimeinen pariskunta, josta voidaan näin todeta. Mehän häpeämme toisiamme aviopuolisoinakin. Mielestäni seksissä tulisi olla kyse juuri tuollaisesta "alastomuudesta", että voidaan olla toisen kanssa häpeämättä itseään ja sitä toista, ja voidaan luottaa, että tulee hyväksytyksi ja ettei toinen seksin jälkeen retostele arvostellen kokemuksiaan, suoritusta ja toisen elimen kokoa netissä tai kavereilleen. Kyseessä ei tulisi edes olla mikään suoritus. |
|
23.6.2011 klo 21:40 |
Kyllä seksi voi olla monellakin tavalla mukavaa ja hyvin ihanaa. Kyllä, ihanaa - se on ihan oikea sana, myös mieheltä. |
|
23.6.2011 klo 22:08 |
en tiedä, en ole koskaan rakastunut, kerran thaimaassa jouduin kännissä prostituoidun luo, vaikak olin uskossa mut ollut jo kylmällä paikalla , no ei siitä känniseksistä mitään tullutkaan, ja onhan parikin naista sitten ollut sängyssä mutta oon ollut aina aika kännissä kaipa seksi on perseestä, en tiedä |
|
14.7.2011 klo 0:27 |
Olen huomannut, että mitä pidempään pitää taukoa seksistä, sen harvemmin sitä tekee mieli. Joku fiksu sanoikin, että mieluummin panostaa määrään kuin laatuun. Tekee suhteelle hyvää jos on tiheä seksielämä ja mitä useammin siitä nauttii (puoliväkisinkin joskus) niin sitä helpommin siitä saa nautintoa. Niin, puhuin nyt näin parisuhteen valossa asiasta. Tällä hetkellä omassa parisuhteessa seksi kukoistaa ja eipä ole myöskään välit olleet vähään aikaan näin tiiviit. Kannattaa kyllä itsensäkin takia huolehtia, että saa seksuaalista nautintoa riittävästi. Mikä sitten on riittävää, riippuu ihmisestä. |
|
14.7.2011 klo 11:39 |
Kokeilkaapa kiertää epäsopivaa ruuvia mutteriin. Ei taida onnistua. Sitten kokeilet täysin sopivaa ruuvia sopivaan mutteriin. Working, right? Ensimmäisessä tapauksessa molemmat tuntevat itsensä epäsopiviksi. Joo kyllä sanotaan että Jumalan siunaamassa avioliitossa toimii kyllä sitte seksikin. Ai toimii? Oletteko kuulleet paljonko seksiongelmia uskovaisilla pareilla on? Ette tietenkään, koska niistä ei puhuta. Kyllä seksi voi olla parhaimmillaan ihanaa mutta jos puhutaan suorituksesta tai velvollisuudesta niin silloin ihana on yleensä kaukana. |
|
15.7.2011 klo 19:10 |
Eka viestini foorumilla! Ja heti asian ytimeen. Onhan tähän heti pakko sanoa, että seksin tärkein asia on avoimuus. Ja se tarkoittaa sitä, ettei tarvitse pelätä omia sanojaan tai tunteitaan. Vapaudessa pelot häviää. Ja jos pelottaa, niin siitä on vapaus puhua. Seksissä ollaan niin perusasioiden kanssa tekemisissä, syviä tunteita, että varmasti pelottaa. Tai, jos ei pelota niin vihastuttaa. Jotain kurjaa sieltä mielen syövereistä kuitenkin joka tapauksessa jossain vaiheessa tupsahtaa esiin. Ja se on voimakasta. Voimakasta kuraa tulee omasta mielestä jossain vaiheessa ja se on varma. Ihmisen mieli on niin synkkä ja syvä, että jossain vaiheessa suhdetta, oli se sitten irtosuhde tai avioliitto, tulee jotain kurjaa mukaan kuvioihin. Ja avioliittohan se täysin ideaali ja optimaalinen tilanne tällaiseen asiaan on. Juuri sen avoimuuden takia. Avoimuus velvoittaa luottamusta. Seksi voi viedä todella alas ja matalalle jos ihmissuhde ei ole kunnossa. Toisaalta seksiä ja fiiliksiä on todella moneen junaan. Ei aina tartte olla se täydellinen hetki. Joskus vaan panettaa. Joskus ei. Silloin homma menee enemmän hyväilyksi, hellittelyksi. Siihen ei tarvita himoja. Rakkaus on ihan oleellinen juttu myös. Itsekäs seksi on vain masturbaatiota ja toisen esineellistämistä. Ajatus tuntuu kiehtovalta, mutta loppujen lopuksi sellaisesta jää vain arpia. Mulla on kokemusta huonosta ja hyvästä. Mut hyvässä avioliitossa ei tarvitse ajatella, että onko tää nyt hyvää vai huonoa. Rakastelu on osa elämää ja kun unohtaa, että sen pitäis olla jotain, ehkäpä juuri silloin se yllättää ihanuudellaan. |
|
16.7.2011 klo 2:04 |
tulema, hyviä sanoja. |
|
17.7.2011 klo 0:11 |
Kiitos :) |
|
21.7.2011 klo 12:25 |
Mä luulen, että seksiin pitäis suhtautua Jumalan lahjana kuten kaikkeen muuhunkin, eikä kiinnittää niin paljon huomiota siihen, että suoriutuu siitä kiitettävästi, niin silloin se voi toimia luonnollisesti ilman, että itse yrittää tehdä siitä jotain mahdotonta. Eihän me puhuessakaan mietitä sitä, että miten me muodostetaan nyt lause ja miten se tulisi suusta mahdollisimman optimaalisesti ulos, vaan homma vaan toimii kun ihminen vaan on ja antaa luontonsa puhua. Enkä sano, etteikö seksistä pitäisi keskustella parisuhteessa, mutta suorituspaineet ei varmaan ainakaan paranna seksin laatua. Kun ollaan itse asiassa, niin silloin homman pitäis voida antaa edetä ikään kuin omalla painollaan. Mun elämässä ainakin kaikki toimii silleen, että kunnia Jumalalle ja mä ihmettelen vierestä kun asiat monta kertaa onnistuukin, vaikken itse käsitä miten tai murehtinut asiaa ollenkaan. |
|
21.7.2011 klo 20:56 |
Aki Riihilahti sanoi kerran: " Futaamisessa 99% on paskaa..mutta se yksi prosentti on niin NIIN kaunista, että pelaan vielä fudista". Vapaa suomennos, anteeksi Aki jos luet.. |
|
24.7.2011 klo 20:22 |
Enkä sano, etteikö seksistä pitäisi keskustella parisuhteessa, mutta suorituspaineet ei varmaan ainakaan paranna seksin laatua. Kun ollaan itse asiassa, niin silloin homman pitäis voida antaa edetä ikään kuin omalla painollaan. Mun elämässä ainakin kaikki toimii silleen, että kunnia Jumalalle ja mä ihmettelen vierestä kun asiat monta kertaa onnistuukin, vaikken itse käsitä miten tai murehtinut asiaa ollenkaan. Ehkä jonkun elämässä tai jonkun kanssa asiat toimii "omalla painollaan", mutta seksi ei ole tälläinen asia kaikille. Olen keskustellut eri uskovaisten kanssa asiasta luottamuksellisesti ja seksi ei avioliitossakaan ole sellainen asia joka "vaan menee omalla painollaan". Jos jollakin ne asiat menee "omalla painollaan", niin lämpimimmät onnitteluni hänelle. Seksi on asia josta uskovien kesken puhutaan paljon mutta ihan asian vierestä. Uskovaisillakin on ongelmia seksin kanssa, vaikka kuinka olis säästänyt itseään avioliittoon ja siinä onnistunut. |
|
12.8.2011 klo 21:19 |
Seksi on aivan mahtavaa ja upeata. Se tarvitsee vain kumppanin, joka antaa himoilleen vallan. Minä en koskaan voisi kuvitella seurustelevani naisen kanssa jolla on estoja sängyssä. Sellaiset näkee joskus ilman pussaamistakin. Sellainen välittyy kaikkeen elämään. |
|
12.8.2011 klo 21:21 |
Amen to that! |
|
13.8.2011 klo 15:07 |
Himo on muuten kauhee sana. |
|
13.8.2011 klo 15:14 |
Se tarvitsee vain kumppanin, joka antaa himoilleen vallan.i Aika omituinen näkövinkkeli. Jos seksi on mielestäsi pelkkää himoa, et ilmesesti tunne sanaa "rakastelu"? Sori suorahko ilmaisu. |











