Eikö suhteen aloittamista mietitä sitten kun ollaan ihastuttu edes vähän?

Joo tietenkin, mut tarkotin sitä, että onko järkevää edes miettiä suhteen aloittamista tällaisessa tilanteessa. Sori, olin vähän epäselvä

En ehkä ole sallittu vastaaja tähän, mutta sanon, että tottakai kannattaa ainakin yrittää jos tunteet ja kemiat kohtaavat.

Hmm okei.. Muuten, mitä tarkoitat kun sanot ''En ehkä ole sallittu vastaaja tähän''?

Luopiot on tietysti aina väärässä ja johtamassa pimeälle puolelle.

Jaa ja mikä tekee sinusta luopion?

Kyseenalaistaminen

Ei minusta kyseenalaistaminen siihen riitä, mutta miten vain. Öitä :)

No se tämän prosessin aiheutti. Mutta öitä ja kauniita unia! Ja toimi niin kuin koet oikeaksi

Ei minusta kyseenalaistaminen siihen riitä, mutta miten vain.

Samaa mieltä olen. Kyseenalaistaminen on tervettä.

Vaikeaa se voi olla, lupaan sen.. jos itse uskoo ja toinen ei.. :(
ihan törkeen hajottavaa oikeesti.

Toki on mahdollisuus että kumppani tulee uskoon.
Mahdollista myös on että sä kadotat itsesi ja menetät uskosi, mikä on tooodella ei-toivottavaa.
Älä ainakaan anna jälkimmäisen tapahtua missään nimessä, Jeesus on voittaja. Pidä aina Jumala ykkösenä rakas veli. <3

Jatkuva kyseenalaistaminen ei johda mihinkään, ei tuota tuloksia eikä kanna mitään hedelmää.
Kaikki uskovat kyseenalaistaa etsiessään, mutta kyseenalaistaminen ei saisi olla itseisarvo, vaan kun löytää sen mitä etsii, voi lakata kyseenalaistamasta. Jos elää vain kyseenalaistaakseen, tulee poljettua koko elämä paikallaan.

Viisautta on katsoa mihin elämän filosofialle uhranneet älykkäät ihmiset ovat elämänsä päätteeksi päätyneet - uskoon tai epäuskoon, joten onko minun järkevää tuhlata elämä kyseenlaistaen, jos olen kerran uskon löytänyt ja voin uskossa eläen tuottaa tähän maailmaan hyviä asioita Jumalan kautta, jos loppupelissä päätepiste on joko se usko tai epäusko?

Viisautta on käsittää oman käsityskykynsä rajallisuus, ymmärtää mikä elämässä on tärkeintä sekä nähdä mihin mikäkin tie johtaa... katsoa esimerkkiä muista ihmisistä.

Ketjun aloittaja vois harkita kaveruutta/ystävyyttä alkuksi ja katsoa tutustuttuaan kunnolla tyttöön, että millainen sen sielunmaisema ja sydän on... jos elät rukoillen, niin Jumala on kaikissa sun tekemisissä mukana. Pyydä Jumalalta viisautta, mutta turha se on ruveta pelkäämäänkään... itse katsoisin, että mistä siinä tytössä on kyse... voihan olla, että kiinnostus lakkaa jonkun ajan kuluttua tai että tyttö on aidon kiinnostunut uskon asioista. Vaarana tuossa on se, että tyttö esittää tai luulee olevansa kiinnostunut uskosta vaan siksi, että on kiinnostunut sinusta.

Kun löydän islamin ja innostun natsismista, kannattaa oivallusten jälkeen lopettaa kyseenalaistaminen ja turha pohdiskelu.

Toi vertaus haki typeryydessään vertaistaan. Jos rinnastat rakkauden löytämisen ja natsismin, niin silloin ollaan jo aika pohjilla... tajuan mitä tarkoitat, mutta vertaus on silti hölmö. Jos ei ole Jumalaa löytänyt, niin ehkä silloin tosiaan on hyvä jatkaa asioiden kyseenalaistamista, jos kokee,ettei ole vielä perillä.

edit: olis varmaan hyvä tähdentää, että en hauku sua tyhmäksi enkä suhtaudu mitenkään hyökkäävästi sun mielipiteisiin, vaan sanon vaan asiat aika suoraan ja kun ne lukee tälleen kirjoitettuna, niin siitä saattaa jäädä sellainen vaikutelma, että olisin tyly tai kiukustunut.

Onhan tietysti mahdollista että alfauroksena saat tuon kauniin naisen kristinuskon totuuksien ääriin..

Paitsi että en ole alfaurosta nähnytkään

paitsi että ihmisinä me ei saada ketään Jeesuksen luo. Se on Jumalan teko jo että joku uskoo.

Pahoittelen mielikuvituksen puutteesta, se on vähän heikennyt.
Olin "löytänyt" Jumalan, toden totta. Jos en ole sitä löytänyt niin vinkkinä vaan kaikille kristityille, että helppoa se ei ole, sillä yritin kuitenkin isoilla panoksilla vuosia ja vuosia.

Jumalan löytäminen ei siltikään estänyt kyseenalaistamista. En kokenut olevani perillä.

Olin "löytänyt" Jumalan, toden totta. Jos en ole sitä löytänyt niin vinkkinä vaan kaikille kristityille, että helppoa se ei ole, sillä yritin kuitenkin isoilla panoksilla vuosia ja vuosia.

Ei se olekaan helppoa, tiedän myös omasta kokemuksesta. Voimia sulle :)

meerkat, ota kristinuskosta se, mikä on hyvää, ja jätä kelvottomat elementit omaan arvoonsa, oli se joidenkin mielestä miten sopimatonta tahansa. Meitä on paljon, jotka ovat kasvaneet ja eläneet fundamentalistiskristillisessä kulttuurissa ja sittemmin ajautuneet kiellettyihin metafyysisiin käsityksiin.

Omasta mielestäni kristinuskossa on paljon metafysiikkaa oleellisempaa se, millaista mielenlaatua, elämäntapaa ja sosiaalista vuorovaikutusta se synnyttää ja ylläpitää. Seurakunnat ovat aivan ainutlaatuisia yhteisöjä. Yksilölle kristinusko rituaalisine harjoitteineen on aivan ainutlaatuinen mentaalitekniikka. Kun olet kerran saanut sisäistää nämä, älä heitä lasta pesuveden mukana, vaikka esitetyt teoriat eivät olekaan faktamielessä tosia. Saatat vielä tarvita.

Ja niitä teorioita voi myös yrittää ymmärtää. Itse en usko Jumalan olevan olemassa, mutta pidän Hänelle osoitettuja (itsesuggestiivisia) rukouksia tärkeänä osana elämääni. Samoin en usko Jeesuksen tosiasiallisesti kuolleen Jumalan ainoana poikana ristillä, mutta silti mielestäni on hyvin mielekästä saarnata ylösnoussutta Kristusta ihmiskunnan ainoana toivona. Tosin asiat voisi mielestäni suoremminkin muotoilla, mutta mistäs minä tiedän toimisiko sellainen muiden elämässä.

Tuomasmessuun mahtuu hyvin joukkoon, vaikkei epäilisikään.

Kristinuskosta voisin ottaa joitakin moraalikäsityksiä, joita tosin löytyy kaikista uskonnoista ja ihmisestä itsestään. Muuta kristillisyyttä en juuri nyt kaipaa. En halua rukoilemalla tai ylistämällä valehdella itselleni. Kaikki on hyvin näin, nyt kun helvetinpelko ei enää painosta - sitä en enää halua kokea.

Ymmärrän kyllä ihmisiä jotka eivät halua päästää kristillisyydestä uskon loputtua. Minun juttuni se ei ole. Muutamia kristillisä ystäviä en kyllä päästä minnekään halusivat tai eivät.

Ei se olekaan helppoa, tiedän myös omasta kokemuksesta. Voimia sulle :)

"En halua rukoilemalla tai ylistämällä valehdella itselleni." Mitä tarkoitat tässä valehtelemisella? Jos ymmärsin oikein, viittaat siihen, ettet halua eläytyä kuvitelmiin, jotka otit ennen vähän liian todesta. Provo: Onko sinulla yhtä jyrkkä suhtautumistapa muihinkin seuraleikkeihin ja liveroolipeleihin, vai oletko varpaillasi vain uskonnollisuuden suhteen? Teknisesti ottaenhan kaikki ihmismielen soveltamat käsitteelliset abstraktiot ovat jonkin asteisia yliyksinkertaistuksia ja valheita, ja niiden henkilökohtaista arvoa voi mitata lähinnä sillä, miten ne vaikuttavat omaan ja muiden elämään.

Mielestäni on kyllä harmillista, ettei jumalanpalvelusten jälkeen ole liveroolipeleissä sovellettavaa arkeen palauttavaa jälkipuintia (debriefingiä).

Armant: Tottakai se on Jumalan teko jos joku uskoo, mutta ehkäpä jollain on semmoinen kiva tehtävä viedä vaikkapa missi kristinuskon ytimiin, niinku ihanasti siunattuna välikappaleena.

Miksi sen pitää olla niin vaikeaa?

Jos multa kysytään, niin varmasti osittain siksi, että usko koskettaa ihmisen identiteettiä ja tapaa tarkastella maailmaa. Kun tämä usko murenee, ihminen kokee tulevansa uhatuksi, koska hänen identiteettinsä ja maailmankatsomuksensa on kyseenalaistettuna. Mutta tällöin on myös mahdollisuus löytää jotain uutta :)

cAP5: Yee, kivaa kun provoot. Täytyy myöntää että on vaikea suhtauta ylistykseen jonkilaisena roolipelinä. Se voisi kyllä olla hauska tapa aloittaa ilta, jos löytäisi jonkin musiikillisesti tasokkaan seurakunnan jossa ei törmäisi kännyttämishaluisiin ex-tuttuihin. Suhtaudun gospeliin vielä hieman niskakarvat pystyssä. Päätin tosin tehdä siihen parannuksen - gospelhan voi olla hyvää musiikkia siinä missä muukin ja monipuolisena musiikinrakastajana kiroan ennakkoluuloja.

Olet itse kasvanut fundalistisissa piireissä? Hauskaa jos kykenet suhtautumaan tuolla tavalla uskonnollisiin menoihin. Saarnaamisfetissiäsi en kyllä ymmärrä.. Itse tarvitsin eroamisvaiheessa kunnollista irtautumista seurakunnasta (joka ei oikeastaan ollut niin vaikea) ja nyt en varsinaisesti koe tarvetta palata. Muu musiikki tarjoaa saman mitä ylistys joskus muinoin - valhetta ehkä sekin, mutta ei kuitenkaan verrattavissa ylistysmusiikkiin. Silti haluaisin olla jotenkin sujut musiikillisen historiani kanssa.

Jos multa kysytään, niin varmasti osittain siksi, että usko koskettaa ihmisen identiteettiä ja tapaa tarkastella maailmaa. Kun tämä usko murenee, ihminen kokee tulevansa uhatuksi, koska hänen identiteettinsä ja maailmankatsomuksensa on kyseenalaistettuna. Mutta tällöin on myös mahdollisuus löytää jotain uutta :)

Entä jos on kasvanut kristinuskoon ja siltikään ei onnistu löytämään Jumalaa? Tein kaikkeni, luin Raamattua, ylistin, tein vapaaehtoistyötä, kävin seurakunnassa joka viikko, hengailin muiden kristittyjen kanssa, rukoilin päivittäin, kävin kokouksissa ulkomaillakin, luin kristillistä kirjallisuutta, puhuin kielillä, uhrasin aikani kristillisille tapahtumille/leireille/kokouksille/konfereisseille, saarnasin kaduilla glögiä jakaen ja käännytin kaverini. Luotin Jumalaan täysillä.

En antanut tarpeeksi kun näin "huonoon jamaan" päädyin. On vähän turhautunut olo, mutta hyvin tästä on selvitty. Voin olla hyvällä omallatunnolla onnellinen, vaikka en anna kaikkea itsestäni Jumalalle. Yrittänyttä ei laiteta.

Entä jos on kasvanut kristinuskoon ja siltikään ei onnistu löytämään Jumalaa? Tein kaikkeni, luin Raamattua, ylistin, tein vapaaehtoistyötä, kävin seurakunnassa joka viikko, hengailin muiden kristittyjen kanssa, rukoilin päivittäin, kävin kokouksissa ulkomaillakin, luin kristillistä kirjallisuutta, puhuin kielillä, uhrasin aikani kristillisille tapahtumille/leireille/kokouksille/konfereisseille, saarnasin kaduilla glögiä jakaen ja käännytin kaverini. Luotin Jumalaan täysillä.

Luettelet aikamoisen ansioluettelon. Minun tuntemassani kristillisyydessä Jumalaa ja pelastusta ei löydetä erilaisteen hengellisten suoritteiden kautta, vaan uskomalla Kristukseen.

anci: viittasin löytämisellä James bondin kommenttiin " Jos ei ole Jumalaa löytänyt, niin ehkä silloin tosiaan on hyvä jatkaa asioiden kyseenalaistamista". Kärjistin ansioluettelollani, että kristinusko oli vahvasti elämässäni ja ainakin luulin jollain tapaa löytäneeni Jumalan.