lisätään tuon pohjalta nyt sitten tähän vaikka, että naimisissa olevien ihmisten ei tulisi viettää säännöllisesti aikaa vastakkaista sukupuolta olevien ihmisten kanssa tieten tahtoen..

:D Et oo tosissasi? Se, että joku on mies ja toinen on nainen, ei automaattisesti tarkota, että ne kiinnostuisi toisistaan, oli vapaita tai varattuja. Mulla on paljon miespuolisia kavereita ja mun avomiehellä paljon naispuolisia kavereita, ei oo mikään mahdottomuus se. Että haloo ja järki käteen nyt hei taas.

Kyllä mä olen ihan vakavissani, mutta kirjoitinhan mä tuossa, että ihmiset on erilaisia... tän koko maailman yksi suurimpia ongelmia on se, että ihmiset ei ymmärrä tai halua ymmärtää erilaisuutta vaan oletetaan, että kaikki on kuten itse on. Mä en sanonut, että "automaattisesti" - sen lisäsit sä itse tuohon omaan vastaukseesi... mä kirjoitin, että "kirjoitan itseni kaltaisille ihmisille".

Just tällaisten lisäselvitysten takia radikaaliinkin on aika rasittavaa kirjoittaa.. tosi usein tulee tällaisia vastauksia, joihin on vedetty asiaa ihan hatusta sen lisäks, että puuttuu sitä ymmärrystä ihmisten erilaisuudesta.

Okei, kirjoittamasi viesti selvensi hyvin ajatuksiasi, ja ymmärrän varmasti nyt paremmin mitä tarkoitat. Ollaan varmaan tietyllä tavalla tästä jopa samaa mieltä, mutta hienosäädän nyt vielä. :)

Ei sen tarvitse välttämättä olla mitään niin hirveän dramaattista henkeen "puolisoni hakkaa joten menen tuon luokse", vaan enemmänkin ehkä henkeen "puolisoni ei oikeasti kuuntele minua/huomioi minua/tahdon olla vapaa".

Mutta jos parisuhde kestää esim. läpi tämän elämän, on elämä kuitenkin pitkä aika siihen mahtuu kaikenlaista. Itse puhuisin hyvästä suhteesta jos se koetaan hyvänä, siitäkin huolimatta että aivan varmasti tulee erilaisia kausia, myös sellaisia jotka helpommin altistavat ulkopuoliselle suhteelle kuin taas toiset aikakaudet. En silti osaa sanoa, että suhteessa olisi silloin asiat välttämättä pielessä. Tosiaan kun voi olla erilaisia omia kriisejä, tai vaikkapa toisen kriisejä, jotka vetää puolisoa etäämmälle, ruuhkavuodet joihin etsii pakokeinoa... Erilaisia kausia, jotka kuuluu elämään. Jos vaikkapa sellaiseen tulee vielä houkutteleva ulkopuolinen tarjous, tilanne voi olla hankala. "Äläkä saata meitä kiusaukseen" on siinä mielessä hyvä rukous, että joskus ihminen selviää puhtain paperein vain siksi, etteivät olosuhteet ole liian kiusaavat. Mutta entä jos tiukkaan hetkeen tulisikin tiukka "tarjous"? Se voi viedä mennessään, vaikka vierellä olisi kuinka rakas ihminen.

Mä ainakin tunnen oman lihallisen puoleni ja jos olisin naimisissa, niin en kyllä lähtis koettelemalla koettelemaan sitä mitä minusta löytyy,

Tää on mun mielestä viisaasti ajateltu, ja kertoo siitä että ihminen vähän tuntee itseään ja sitä mihin on kykeneväinen. Sen tunteminen on varmasti yksi keino myöskin välttää löytämästä itseään pettämästä.

lisätään tuon pohjalta nyt sitten tähän vaikka, että naimisissa olevien ihmisten ei tulisi viettää säännöllisesti aikaa vastakkaista sukupuolta olevien ihmisten kanssa tieten tahtoen..

Kyllä mä olen tietyiltä osin samaa mieltä tästä asiasta.
Itse näen poikkeuksena tietyt henkilöt, esim. vanhat tutut joiden kanssa ei ole koskaan mitään juttua ollutkaan, ja joihin ei edes koe millään tavalla vetoa. Saisi maailmankirjat heittää ympäri että jotain sellaisen välillä tapahtuisi.

Ja jottei pohdinnoistani huolimatta jää epäselväksi, ainoa mies jota koskaan olen rakastellut on omani, ja se pysyköön niin elämäni loppuun saakka. :)

Niin, mutta kyllä kun mietin Lucil niin me varmaan vain muotoillaan tämä asia eri tavalla. Sun termein "jotain on pielessä" ja mun termein suhteessa voi olla erilaisia aikoja. Minkä voi kylläkin ajatella myös niin, että toisina aikoina "jotain on vähän pielessä" eikä suhde ole niin tyydyttävä kuin joskus toiste.

Mutta hyvään suhteeseen näkisin kuuluvan jopa niin äärimmäisen rehellisyyden, että jos tällainen pettäminen kuitenkin tapahtuisi, siitä ei jäätäisi kiinni vaan siitä kerrotaan.

niin silloin on hyvä hetki pitää tuumaustauko sen suhteen, mitä oikeasti haluaa. Ja onko se saavutettavissa vain ja ainoastaan pettämällä.

Uskon että hyvinkään todennäköisesti ei ole saavuttavissa vain pettämällä.
Itse näkisin hyväksi jopa kertoa sellaisista ajatuksista puolisolle, että on kiusaavia ajatuksia. Se varmasti voi myös katkaista sitä ajatusten ketjua ja suunnata ajatukset takaisin omaan puolisoon. Ainakin jos puoliso on silleen perusfiksu että osaa ottaa vastaan tuollaiset tunteet. :)

Toisen rakastaminenhan on just enemmänkin siinä, että suostuu rajoittamaan rakkautensa takia tekemisiään, jos ne tekemiset näyttää vaikuttavan negatiivisesti parisuhteeseen.. rakkaudettomuutta on sitten tunteiden ruokkiminen vieraan ihmisen kanssa. Rakkaus tulee esiin mun mielestä enemmänkin vaivannäön ja kärsimyksen kautta, kuin vain upeiden tunteiden kautta, kuten maailmassa yleensä ajatellaan.. sellainen "it wasnt ment to be" asenne on tosi hirveä, jos sillä perustellaan ero, että "muututtiin vain kavereiksi" tai "tunteet vain kuolivat" jne.

Omalla kohdalla olen huomannut, että rakkauden työt olivat enemmän toisen huomioonottamista, toisen kuuntelemista, ilahduttamista, puolustamista, yhdessäoloa... sitä mitä suhde nyt yleensä on. Parisuhteen eteentehtävä työ on mielestäni ihan sitä perus parisuhteessa olemista. Jos se on kärsimystä se työ, niin eikös silloin suhde itsessäänkin ole kärsimystä? Jos jokapäiväinen parisuhde käy kärsimystä tuottavasta työstä?

"Tunteiden kuoleminen" ei ole mielestäni tässä kohdin mitenkään omituinen käsite erolle, vaan oikeastaan aika luonnollinen tapahtuma. Mitä jos rakkaus oikeasti muuttuu tuollaiseksi työksi ja kärsimykseksi?
Jos parisuhteen perusosa alkaa tosiaan tuntumaan kärsimykseltä ja taistelulta, niin omasta mielestäni siinä kohdin rakkaus on tosiaan kuolemassa. Rakkauden ei pitäisi tuntua työleiriltä tai vankilalta, jonka eteen tulee hikoilla. Elämäntilanteet muuttuvat, ihmiset muuttuvat, kaikki yhdistelmät eivät vaan välttämättä toimi. Joskus vain voi löytää itsensä umpikujasta, kun lopulta huomaa, että muutosta tapahtuu ja työnteko suhteen eteen alkaa tuntua vastenmieliseltä, kun ei kykene näkemään toisessa enää mitään siitä, mitä on nähnyt. Mitä järkeä sellaisessa suhteessa on, jossa ei vaan enää osaa rakastaa tai näe mitään, mitä rakastaa?

Omalla kohdalla olen huomannut, että rakkauden työt olivat enemmän toisen huomioonottamista, toisen kuuntelemista, ilahduttamista, puolustamista, yhdessäoloa... sitä mitä suhde nyt yleensä on. Parisuhteen eteentehtävä työ on mielestäni ihan sitä perus parisuhteessa olemista.

^ Ja nimenomaan molemminpuolista suhteen rakentamista.

Elämäntilanteet muuttuvat, ihmiset muuttuvat, kaikki yhdistelmät eivät vaan välttämättä toimi. Joskus vain voi löytää itsensä umpikujasta, kun lopulta huomaa, että muutosta tapahtuu ja työnteko suhteen eteen alkaa tuntua vastenmieliseltä, kun ei kykene näkemään toisessa enää mitään siitä, mitä on nähnyt. Mitä järkeä sellaisessa suhteessa on, jossa ei vaan enää osaa rakastaa tai näe mitään, mitä rakastaa?

^ Allekirjoitan.

En tiedä onko se muutenkaan järkevää viettää aikaa vieraan naimisissa olevan tyypin kanssa kahdestaan jos on riskinä, että ihastuilee vääriin kohteisiin. Se on vaan vahinkojen ennaltaehkäisyä.
On niitä kivoja miehiä ja naisia sinkkujenkin joukossa. :)

Minä sanon tähän että pyh. 'Vieraan naimisissaolevan tyypin?' Se tuttuus tuskin vaikuttaa. Eikös kaikki ihmiset ole alussa vieraita?

Toiset ihmiset ihastuu nopeasti ja toiset ei juuri ikinä. Ihastuminen avioliitossa ei ole synti, se tapahtuu avioliitoissa hyvin usein, jos ei kaikissa niin ainakin useimmissa. mun mielestä avioliiton täytyy kestää se, että välillä ihastutaan muihin. se, että ihastuu toiseen ei välttämättä tarkoita, että oma mies/vaimo olis jotenkin 'vajaa' tai huono. Mutta ihastuessa kannattaa ite miettiä haluaako tehä sen asian eteen jotain ja riskeerata oman suhteensa sillä. Suosittelen avointa suhdetta, jotta voi kertoa toiselle osapuolelle kaiken. Mun mielestä salailu on ärsyttävää. Mut kai niitä on kaikenlaisia suhteita. Ite ainaki ihastuessa aion kertoa heti vekalle.

Kyllä mä ainaki pitäisin mielelläni miespuoliset kaverini vielä senkin jälkeen kun ne menee naimisiin. Toisinaan käy vaan niin että ne miehet kaikkoaa. Tie mistä johtuu, ehkä vaimot ei tykkää naispuolisista kavereista. Mun mielestä se on niuhottamista. En mä ainakaan koe, että joku vekan naispuolinen kaveri olis mulle jotenkin uhka. No mut kuten sanottu, kukin tyylillään. Lisäksi usein koen että en tule toimeen niiden miespuolisten kavereiden vaimojen kanssa. Ehkä koen että ne on vieny mun ystävät. :P Tulen muutenkin toimeen paremmin miesten kanssa.

Anteeksi off-topic, mutta mun mielestä ei kannata vaihtaa kaveripiiriä aina kulloisenkin siviilisäädyn mukaan. :P Minä en aiakaan aio luopua yhdestäkään tärkeästä ihmisestä. Mulla on niitä niin vähän , että ei ole varaa. Useat elämäni tärkeimmistä ihmisistä on miehiä.

Tunteita on ja tunteita tulee ja niitä menee. Se kysymys on että mitä niiden kanssa tekee.

Muoks: Jos omasta suhteesta ei saa tarpeeksi, niin siitä kannattaa ennemmin puhua oman kumppanin kanssa kuin mennä hakemaan sitä muualta. Aina kuitenkaan ei riitä että puhuu oman kumppanin kanssa (nimimerkillä 'Kerran kierrätetty').

Mulla on ihan tosielämän kokemusta tällaisesta ongelmasta, jossa puolisoni loi avioliittomme aikana ystävyyssuhdetta henkilöön, johon oli heidän tuttavuutensa alussa ollut ihastunut. Muuten mulla ei ole mieheni naispuolisia tuttuja, työkavereita ja kaveruuksia vastaan mitään, mutta omasta näkökulmastani puolison pitäisi olla ensisijainen ystävä vastakkaisen sukupuolen edustajista.

On yksilöllistä, mikä ketäkin loukkaa ja jos tiivis ystävyys vastakkaiseen sukupuoleen loukkaa puolisoa, niin silloin se on väärin.

Moraali=Muiden ihmisten sinulle istuttamia toivottuja toimintamalleja yhteisön toimivuuden sekä yleisen edun nimissä. Ne ovat kyllä hyväksi, mutta usein tulkitsijat toimivat kateuden pohjalta ja sehän ei ole varmasti kenenkään mielestä oikein. Varsinkin pitkän avioliiton aikana oma puoliso varmasti alkaa tuntua kuivalta jos se on kuiva eikä osaltaan huolehdi suhteen toimivuudesta. Monilla lapset, yhteinen velka, jne. pitävät yhdessä. Tunnen sellaisia monta. Keskustelu auttaa ja jos tuntuu pahalta on löydettävä toinen ratkaisu. Kärsivällisyys voi myös palkita. Ihastus voi olla väärä. Oikeaa vastaustahan luonnollisesti ei ole.