Itse hiukan vastaavantyyppisen asian kanssa kipuilleena/kipuilevana voin sanoa, että tunteitaan ei tosiaan voi valita eikä kontrolloida. Siinä mielessä ei voi ajatella, että ihastuminen olisi synti. Eikä se varsinkaan ole synti, jos ihastuksen kohde on vasta kihloissa tai seurustelee. Mutta avioliitto on lopullinen. Se on eri asia. Ihastus ei ole käsittääkseni synti, mutta sen mukaan toimiminen on. Jos tavalla tai toisella hajottaisit tämän miehen avioliiton, niin voisitko ikinä olla hänen kanssaan onnellinen? Tuskin. Omantunnonvaivat sotkisivat kaiken.

Eli nyt jäitä hattuun ja etäisyyttä tähän mieheen. Jos sinusta riippumatta he eroavat, niin riippuu sun ja tämän miehen raamatuntulkinnasta että onko teillä tulevaisuutta. Mutta pariskunnan väliin ei millään tavalla saa mennä. Henkilökohtaisesti en hyväksy eronneen uudelleen avioitumista muuta kuin äärimmäisen painavissa poikkeustapauksissa, mutta jotkut ajattelevat ja toimivat toisin.

mutta tunteet tulee ja menee mutta ovatko ne moraalisesti oikeita?

Mietipä haluatko sellaista miestä, joka on naisensa selän takana rakentelemassa seuraavaa suhdetta?

Ei tunteilla ole moraalia, moraali on siinä, toimiiko tunteidensa, järkensä vai ohjeiden mukaan.

Aivan samaa mieltä. Tunteet ovat amoraalisia.

Eiköhän moraali oli vaan teoilla ja sydämen asenteilla ja ajatuksilla eli pelkistetysti tahdolla tai päätöksillä.

En mä itse tällaisia juttuja edes mieti, vaan keskityn elämään Jeesuksessa... Jumala varjelee mua toivon mukaan turhilta tunteilta ja sitä kautta säästyn taakoittavilta lihan vs. Hengen taisteluilta ja mahdollisilta lankeamisilta.

"6. ...vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,
7. ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa . " Kirje Filippiläisille 4.

Oleellista on taas, että ollaanko Jeesuksessa vaiko ei ja ollaanko Hengessä vaiko lihassa. Jos ollaan lihassa, niin ensin tulis etsiä Jumalaa.. syntiä on lihassa jo tehty epäuskon ja sen kautta, että ollaan erossa Jumalasta.

Kuitenkin toiseksi voidaan miettiä, että onko sun todennäköisesti moraalittomat teot ehkä Jumalasta erossa olemisen lisäksi on vaikuttaneet (kiusallisten?)... tai miellyttävien lihassa tarkoitushakuisesti haettujen tunteiden syntyyn - viettää nyt aikaa naimisissa olevan miehen kanssa kaksin ja sallia tietynlaisten asioiden käsittelyn ja tunteiden syntymisen teidän välille on päätös tai ainakin tietoisesti sallittu asia - jos ei ole ollut, niin silloin ongelmana on typeryys, mutta sekin on tavallaan syntiä... (tai ainakin johtaa hankalaan tilnteeseen - kuten tästäkin voimme päätellä jos tilanne on typeryydesta johtuva) kun raamatussa kehoitetaan anomaan viisautta, jos joltain sitä puuttuu.

"5 Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta." Jaakobin kirje, 1 luku.

Jeesus on vastaus lihan kiusauksiin sekä Pyhä Henki ynnä usko, eikä välttämättä tässä järjesteyksessä. Mies on naimisissa ja avioliitto on Pyhä... joka lihassa kärsii, se lakkaa synnistä... eli jos lihassa olosta nauttii, eikä suostu kärsimään siitä, niin synti jatkuu.

Joskus pitää vaan kärsiä, jos on satuttu vajoamaan lihan puolelle. Sen myönnän, että toi mun teksti pitää sisällään monta oletusta, mutta oleellista ei välttämättä ole, että vastaako se aloittajan kysymykseen, vaan että sain pohdiskella tätä mahdollista skenaariota vähän pidemmälle... voihan se olla, että tilanne on juuri tämä.

jos elät avioliitossa, mutta ihastut toiseen, onko se moraalisesti oikein?

Ei ihastumista voi estää oikein, paitsi tietenkin olematta missään kontaktissa vastakkaista (tai samaa?) sukupuolta olevien kanssa. Estääkö sekään sitten sitä mahdollisesti, sillä ihastuahan voi vaikka näyttelijään tai muuhun vastaavaan. Eri asia sitten mitä sen ihastuksen suhteen tekee, useinhan se menee ohi itsestään ajan kanssa. Tunteilleen ei ihminen juurikaan voi mitään, mutta sille, miten sitten toimii niiden pohjalta, voi.

On eri asia ihastua henkilöön. Ja eri asia sitten rakentaa (ystävyys)suhdetta ihastuksen kohteensa kanssa.

Omasta mielestäni ihastuminen ei ole väärin. Mutta sitten taas sen pohjalta suhteen luominen ihastuksensa kohteeseen on väärin. Vaikkei aviorikosta olisi tapahtunutkaan.

^Entä, jos hyväksyy sen, ettei koskaan tule saamaan toista aviopuolisokseen tai miksikään vastaavaksi, mutta vain tahtoo rakentaa ystävyyssuhteen tähän ihmiseen? Vain ystävyyttä, ei mitään muuta? Onko ystävyys siis moraalisesti väärin?

Mun mielestä on toisaalta väärin sitten, että jos itse ei halua naimisiin, olla suhteessa sellaisen kanssa, joka haluaa naimisiin. Toisaalta parisuhteessa joutuu aina tekemään kompromisseja, kaikkea ei voi saada. Sillon tuleekin miettiä, että onko se avioliitto oikeasti niin tärkeä, että on valmis luopumaan itselleen tärkeästä ihmisestä?

Mitä jos vaikka Pekka on naimisissa Liisan kanssa, ja arvostaa ja rakastaa vaimoaan, mutta sitten yllättäen tutustuu töidensä kautta Kaisaan. Kaisa on fiksu ja hurmaava nainen, ja Pekka huomaa tuntevansa vetoa Kaisaa kohtaan. Hän ei kuitenkaan voisi koskan pettää Liisaa, ja tekee sen selväksi Kaisalle, mutta toivoo Kaisasta itselleen ystävää, jotta saisi pitää toisen hienon ihmisen elämässään? Tekeekö Pekka moraalisesti väärin siinä, että hän tahtoo pitää Kaisan ystävänään (tässä yhteydessä siis täysin ilman mitään intiimiä kosketusta), koska on joskus tuntenut Kaisaa kohtaan vetoa/saattaa tuntea Kaisaa kohtaan vetoa? Pitääkö maailmasta hävittää kaikki ihastuttavat ihmiset?

Mitä jos vaikka Pekka on naimisissa Liisan kanssa, ja arvostaa ja rakastaa vaimoaan, mutta sitten yllättäen tutustuu töidensä kautta Kaisaan

No ei se varmaan väärin ole, mutta eikös se ole vähän vaarallista? Pitää kuitenkin muistaa, että suurimmalla osalla ihmisiä on tunteet, ja jos on, niitä on välillä vaikea pitää järjen kanssa tasapainossa. Tuossa tilanteessa voisi käydä niin, että enemmän tai vähemmän tiedostamattaan alkaa löytää syitä pitää avioliittoaan Liisan kanssa huonompana vaihtoehtona kuin Kaisan, tai ainakin itseään oikeutettuna aloittamaan suhteen.

Jos on naimisissaolosta huolimatta jo ehtinyt saada päänsä pyörälle jostakin työkaverista, varmaan on syytä päättää, välttäisikö turhan tuttavallisia kontakteja muihin vastasukupuolisiin tai hylätä ajatus itsestä aviopuoliso-ihmisenä.

Todellisuudessa Pekka todennäköisesti pohdiskelee Kaisan nähdessään, miksi sitä aina tulee ravintolassa otettua kalaa. Moottoripyörän hommaaminen ei yhtään ahdistusta oman elämän valinnoista vähentänyt, ja seuraava kontakti vieraan naisen kanssa riippuu lääkärin sukupuolesta eturauhastutkimuksissa.

^Jep, no vaaratilanteita voi aina syntyä. Toisaalta taas voidaan miettiä, mikä saisi Pekan ryhtymään varsinaisesti pettämään Liisaa Kaisan kanssa, ei se pelkkä ihastuminen vielä takaa mitään. Kaikki ihmiset ihastuvat aina toisinaan, myös pitkän parisuhteen aikana (tässähän aiheessa on tainut olla juuri siitä kyse), mutta toimiminen on aina asia erikseen. Miksi siis Pekka alkaisi preferoida Kaisaa? Koska hänellä ja Liisalla menee avioliitossa huonosti, ja Pekka ei uskalla/jaksa/osaa/pysty korjaamaan tilannetta, ja hakee Kaisasta pakoreittiä? Koska Pekka ei itsekään tiedä, tahtooko hän oikeasti olla avioliitossa ikuisesti Liisan kanssa? Koska Pekkaa on alkanut pelottamaan? Paranisivatko nämä ongelmat varmasti vain sillä, että Kaisa katoaisi, vai ihastuisiko Pekka ehkä myöhemmin johonkuhun toiseen naiseen?
E: Ajatukseni yksinkertaisesti: Jos on hyvässä, tyydyttävässä ja toimivassa parisuhteessa, ei ole mitään syytä pettää.

Yleensä ihmiset eivät varsinaisesti ihastu toisiin, mikäli haluavat ylipäätään olla pitkissä parisuhteissa. Toki joistakuista voi tulla mahdollisesti lyhytkestoisia viboja, tai sitten ei, mutta sellainen mistä kirjoitetaan kysymyksiä keskustelupalstoille, tai jollekin terapeutille, kertovat yleensä sopimattomuudesta pitkään suhteeseen ylipäätään.

Asia erikseen on suhde, jossa kärsii, mutta mielestäni tämän ollessa ainoa ongelma, pitäisi ymmärtää pohtia suhteesta kaikkoamista ilman toisiakin osapuolia - tai niistä riippumatta nyt ainakin. Esimerkin Pekka voisi vaikkapa Kaisa-fiilistä analysoidessaan pohtia, tuntuuko se samalta kuin aikoinaan Liisan kanssa. Ja jos Liisan kanssa ei enää tunnu samalta kuin aluksi, miksi tämä sääntö poikkeaisi myöhemminkään.

E: Ajatukseni yksinkertaisesti: Jos on hyvässä, tyydyttävässä ja toimivassa parisuhteessa, ei ole mitään syytä pettää.

Mä oon tästä vähän eri mieltä. Jokaisessa suhteessa on aina heikot kohtansa, vaikka suhde olisi kuinka hyvä. Jokainen ihminen on lopulta potentiaalinen pettäjä jollain tasolla ja on mahdollista että tilanne tekee varkaan. Siksi minusta kannattaa ennemmin olla varovainen kuin liian itsevarma sen suhteen, että "minusta ei ole pettäjäksi". Asiat usein nimenomaan tapahtuvat pikkuhiljaa, jolloin niihin on ajan myötä helpompi langetakin jos esim. tunteita muodostuu.

Ei tunteilla ole moraalia, moraali on siinä, toimiiko tunteidensa, järkensä vai ohjeiden mukaan.

Itse aloittajan kysymykseen olen kyllä ihan samoilla linjoilla lainauksen kanssa.

Minusta se on vähän huono veto tässä tapauksessa mieheltä, että on avautunut niin syvästi ja varsinkin että on tunnustanut ihastuksensa. Miehen vaimon pitäisi olla tilanteesta vähintään yhtä perillä. Jos ystävyyttä ihastuksen kohteeseen haluaa säilyttää, voi olla parempi että myös varatun puoliso on siinä ystävyydessä mukana. Joskus tunteet voi varmasti tehdä tilanteesta niin ongelmallisen, että siitä ihmisestä on yksinkertaisesti luovuttava. Onhan suhde puolisoon kuitenkin aina tärkeämpi kuin johonkin muuhun tärkeään ihmiseen. Tai niin sen ainakin pitäisi olla.

Mä oon tästä vähän eri mieltä. Jokaisessa suhteessa on aina heikot kohtansa, vaikka suhde olisi kuinka hyvä. Jokainen ihminen on lopulta potentiaalinen pettäjä jollain tasolla ja on mahdollista että tilanne tekee varkaan. Siksi minusta kannattaa ennemmin olla varovainen kuin liian itsevarma sen suhteen, että "minusta ei ole pettäjäksi". Asiat usein nimenomaan tapahtuvat pikkuhiljaa, jolloin niihin on ajan myötä helpompi langetakin jos esim. tunteita muodostuu.

Olen kyllä tässä samaa mieltä, että jokainen ihminen on potentiaalinen pettäjä, mutta yleensä pettämiseen on olemassa jokin syy, eikö?
Vahingossa pettämistä tuskin tapahtuu (esim, http://wulffmorgenthaler.com/strip/2009/04/06/ ) vaan kyllä siinä on aina ihan ihminen itse toimimassa, pettäminen on tietoista tekemistä.
Jos omassa parisuhteessa on kaikki kohdallaan ja tuntuu hyvältä, niin miksi joku lähtisi riskeeraamaan pettämällä toimivaa, hyvää suhdetta? Harva on niin tyhmä, että luulisi, ettei pettämisestä voi jäädä kiinni tai että toinen ei varmasti suuttuisi pettämisestä, eli pettäjä kyllä ottaa tietoisen riskin jos siihen leikkiin lähtee. Mikä olisi sellainen tekijä, joka saisi ihmisen rikkomaa täysin toimivan suhteen? Vai onko suhde täysin toimiva ja tyydyttävä, jos siellä on tällainen kohta, joka mahdollistaa petollisen käyttäytymisen?

Tekeekö Pekka moraalisesti väärin siinä, että hän tahtoo pitää Kaisan ystävänään (tässä yhteydessä siis täysin ilman mitään intiimiä kosketusta), koska on joskus tuntenut Kaisaa kohtaan vetoa/saattaa tuntea Kaisaa kohtaan vetoa?

Kristillisestä näkökannasta katsoen syntiä voi tehdä myös ajatuksissaan, ja tällaisessa tilanteessa asettaa itsensä alttiksi kiusauksille vaikka ei toiseen koskisikaan.

Tää on nyt vähän eri asia kuitenkin kun tunteet. Mielestäni tunteiden tunteminen ei niinkään ole väärin, vaan ennemminkin millä tavoin niihin reagoi / toimii. Olis vähän raskasta elämää jos jokainen tunne pitäisi lähteä moralisoimaan.

Omasta kokemuksesta voin sanoa myös, että jos suhde on menossa joka tapauksessa nurin, niin onko tunteiden moralisoinnilla mitään pointtia? Saatikka niiden näyttämisen torjumisella?
Mitä sillä saavutetaan?

...mutta sellainen mistä kirjoitetaan kysymyksiä keskustelupalstoille, tai jollekin terapeutille, kertovat yleensä sopimattomuudesta pitkään suhteeseen ylipäätään.

^ Mistähän moinen väite on peräisin? Minusta melko tuubaa.

Mikäli pohtii liikaa "onko tunteet moraalisesti oikein", saattaa jäädä elämä elämättä ja jopa sairastua mielisairauksiin. Tässä kohtaa ei kannata ylihengellistää. Muistakaa aina kuitenkin Kristuksen sovitustyö ja palvelkaa Jumalaa ja läheisiänne lapsen lailla huolettomana - iloiten.

No jos teillä on molemmilla tuollainen tunnestoku nyt päällä, niin on ihan hyvä että ette hengaa yhdessä kahdestaan tuolla tavalla nyt vähään aikaan. Muuten te vaan kiusaatte itseänne ja kun tarpeeks kauan sitä tekee, niin se johtaa tietenkin lopulta ties mihin.
En tiedä onko se muutenkaan järkevää viettää aikaa vieraan naimisissa olevan tyypin kanssa kahdestaan jos on riskinä, että ihastuilee vääriin kohteisiin. Se on vaan vahinkojen ennaltaehkäisyä.
On niitä kivoja miehiä ja naisia sinkkujenkin joukossa. :)

^ tuo en nyt ainakaan vastannyt alkuperäisen viestin kysymykseen "onko tunteet moraalisesti oikeita".

Oliko pointti et tunteilla on seurauksia?

Olen kyllä tässä samaa mieltä, että jokainen ihminen on potentiaalinen pettäjä, mutta yleensä pettämiseen on olemassa jokin syy, eikö?

Syyksi varmasti riittää ihan se vain, että tilanne kehittyy pikkuhiljaa, tulee tunteita toista ihmistä kohtaan (mikä tarkoittaa, että tunteita on sekä omaa puolisoa että ulkopuolista kohtaan) ja lopulta tilanne tekee varkaan, houkutus käy liian suureksi. Tai no, liia suureksi vain siinä mielessä että sen antaa käydä liian suureksi ja menee siihen pisteeseen. En usko, että pettäminen lopulta vaatii sen kummempia syitä kuin mitä mistä tahansa kahden ihmisen välisestä suhteesta voi löytää - vaikka suhde olisi hyväkin. Se voi olla vaikka sitten jotain omaa, suhteesta riippumatonta kriisiä, jännityksen ja huuman tunnetta. Mitä vain.

kyllä siinä on aina ihan ihminen itse toimimassa, pettäminen on tietoista tekemistä.

Mutta kyllä, ehdottomasti se on oma valinta enkä sitä puolustele saati hyväksy.
Pidän silti sitä harhaluulona, että parisuhteessa täytyisi olla asioiden erityisen pielessä että niin voi tapahtua.

andi, olipa. Moraalisesti voi olla fiksua koittaa vältellä tilanteita missä tunteet pääsee helposti lapasesta. :)

Lisäks aloittaja varmaan halusi mielipiteitä yleisesti tilanteestansa, koska tilanteen siihen kerto, eikä pelkästään otsikosta. Itse ainakin toivoin voivani auttaa aloittajaa kirjoittamalla tuolla tavalla.

Niin aivan. Joo mulle vaan vähän särähti noin suara setti. En ehkä menisi itse aivan niin sanomaan kun ei tilanteesta ole tarkempaa tietoa. Tunteethan voi päästä lapasesta, ei kai siinä mitään.. Mut mitä niillä tunteilla/tunteille sit tekee on toinen juttu. Ehkä tässä on näkemysero.

Olipa tuo mun aiempi vastaus kirjoitettu viisastelevaan sävyyn.. anteeksi, että koin tuolloin tarvetta viisastella, vaikka oonkin sitä mieltä, että naimisissa olevan ja sinkun ei tulis viettää aikaa kahdestaan silleen säännöllisesti, sillä siinähän sitä itse just asettaa itseään alttiiksi kiusauksille ja tunteiden syntymiselle.

Kärjistetysti oon vieläkin sitä mieltä, että tulis elää lähellä Jumalaa ja se on se suhde, joka säästää, jos joku on säästääkseen meidät lankeamiselta syntiin. Tietenkin jos parilla on hyvä suhde, niin se varmasti myös laskee todennäköisyyttä sille, että kaipaisi vierasta seuraa, mutta tuosta olen samaa mieltä, että suhteessa ei tarvi olla minkään välttämättä pielessä, että pettäminen tapahtuisi.. enemmänkin uskon, että se vika löytyy sieltä Jumalasuhteen puolelta ja/tai siitä, että antaa asioiden edetä yhdestä toiseen eli ihmisen arvoista tai sydämen tilasta.

Mä ainakin tunnen oman lihallisen puoleni ja jos olisin naimisissa, niin en kyllä lähtis koettelemalla koettelemaan sitä mitä minusta löytyy, kun en nyt yksin ollessanikaan viitsi ylittää tiettyjä rajoja jos mahdollisuus tarjoutuu.. en niin, että tässä mitään mahdollisuuksia edes pahemmin tarjoutuisi, kun vietän niin paljon aikaa yksin tai nyt muutenkaan :)

edit: Toisen rakastaminenhan on just enemmänkin siinä, että suostuu rajoittamaan rakkautensa takia tekemisiään, jos ne tekemiset näyttää vaikuttavan negatiivisesti parisuhteeseen.. rakkaudettomuutta on sitten tunteiden ruokkiminen vieraan ihmisen kanssa. Rakkaus tulee esiin mun mielestä enemmänkin vaivannäön ja kärsimyksen kautta, kuin vain upeiden tunteiden kautta, kuten maailmassa yleensä ajatellaan.. sellainen "it wasnt ment to be" asenne on tosi hirveä, jos sillä perustellaan ero, että "muututtiin vain kavereiksi" tai "tunteet vain kuolivat" jne.

naimisissa olevan ja sinkun ei tulis viettää aikaa kahdestaan silleen säännöllisesti, sillä siinähän sitä itse just asettaa itseään alttiiksi kiusauksille ja tunteiden syntymiselle.

Voihan niitä tunteita syntyä, vaikka molemmat olisi tahoillaan naimisissa.

En siis itsekään ole sitä mieltä, että jos pettää niin suhteessa olisi jotain dramaattisesti pielessä (suhde täysin loppu tai jotain), vaan että yksinkertaisesti jotain on pielessä, jos lähdetään pettämään eli hakemaan suhteen ulkopuolelta jotain. Ei sen tarvitse välttämättä olla mitään niin hirveän dramaattista henkeen "puolisoni hakkaa joten menen tuon luokse", vaan enemmänkin ehkä henkeen "puolisoni ei oikeasti kuuntele minua/huomioi minua/tahdon olla vapaa".
Jos suhteessa saisi kaikkea, mitä tahtoo niin miksi pitäisi hakea ulkopuolelta muuta? Jos pakastimessa on jo jäätelöä niin miksi mennä kauppaan? Se lähinnä itsellä pointtina, miksi tehdä mitään sellaista, jos kaikki on jo hyvin?

Itse huomasin omassa parisuhteessa, että silloin kun kaikki suhteessa toimi hyvin, ei ollut minkään tason mielenkiintoa muita miehiä kohtaan. Ei vain yksinkertaisesti huvittanut tehdä mitään tyhmää tai lähteä flirttailemaan. Siinä kohdin taas kun alkoi omassa suhteessa ahdistamaan erilaiset ongelmat, mitä siinä oli, niin jotenkin rupesi ihastumaan helpommin muihin ihmisiin. Omalla kohdalla siis nämä ihastumisen tunteet parisuhteen aikana ovat poikkeuksetta liittyneet siihen, että jokin omassa suhteessa ei ole ollut tyydyttävää.
Itse siis tuppaan näkemään sen niin, että jos yllättäen syttyy ihastuminen toiseen ihmiseen kuin omaan puolisoonsa, niin silloin on hyvä hetki pitää tuumaustauko sen suhteen, mitä oikeasti haluaa. Ja onko se saavutettavissa vain ja ainoastaan pettämällä. Mikä siinä toisessa on niin lumoavaa, mitä omassa puolisossa ei ole? Vai onko edes kyse toisesta ihmisestä, vaan enemmän siitä tunteesta, minkä ihastuminen tuottaa?

Maryel: Voihan niitä tunteita syntyä, vaikka molemmat olisi tahoillaan naimisissa.

Hyvä huomio.. lisätään tuon pohjalta nyt sitten tähän vaikka, että naimisissa olevien ihmisten ei tulisi viettää säännöllisesti aikaa vastakkaista sukupuolta olevien ihmisten kanssa tieten tahtoen.. joskushan työ vaatii sitä.. ja vietetyn ajan lisäksi jokainen tietää, mihin suuntaan keskusteluja vie ja millaisia tunteita lähtee ruokkimaan vai lähteekö ruokkimaan niitä ollenkaan asioita fiilistelemällä.

Ihmiset on tosin erilaisia, eikä tähänkään voi tehdä karkeita yleistyksiä.. kirjoitan nyt lähinnä itselleni ja itseni kaltaisille ihmisille. Jos avioliitto näyttää menevän työn vuoksi, kun töissä on viehättävä ihminen työparina, niin tuolloin itse toivottavasti ainakin miettisin työpaikan vaihtoa ja pohtisin arvomaailmaani. Mä kirjoitin "toivottavasti" koska mä en luota mun lihallisuuteen ja toivon, että satun elämään lopun elämääni Jumalan yhteydessä niin, ettei mun tarvitse todistaa mun lihallisen puolen taipumuksia.

Täsmennän vielä sen, että mulla on naispuolisia naimissa/parisuhteessa olevia naisia kavereina tai ystävinä, mutta keheenkään mä en pidä kohtuuttoman paljon yhteyksiä ja yleensä mä olen tekemisissä enemmän tai vähemmän niiden miestenkin kanssa. En siis ole mikään perverssi joka ei pysty pitämään näppejään erossa muiden miesten naisista - elänhän mä Jeesuksessa =)