Monivalinta tarina (Lukittu)

Alue: Luovuus ja muoti

4.3.2011 klo 11:22

monivalinta
Käyttäjä

Hei kaikille.

Ajattelin tässä kokeilla onnistuisiko tämmöinen tarinankerronta radikaalissa. idea on siis sellainen, että tehdään jatkotarinaa jossa seuraavalla kirjoittajalla on aina 4 vaihtoehtoa joista valita mistä haluaa kirjoittaa.

esimerkiksi: Maija haluaa mennä kauppaan, hän tahtoo ostaa,
a) Kenkiä,
b) Auton,
c) matkavatkaimen
d) hän ei tahdo ostaa mitään, vaan aikoo pelkästään tuhlata rahansa.

sitten seuraava kirjoittaja valitsee yhden noista vaihtoehdoista, ja kirjoittaa siitä sitten eteenpäin, ja antaa taas seuraavalle kirjoittajalle neljä vaihtoehtoa, mistä seuraava voi jatkaa jne. aloitanpa nyt.

--------------------------------------------------------------------------

Aapo oli tavallinen narsisti. Hän kuvitteli maailman pyörivän napansa ympärillä, eikä siksi toivonut muuta kuin valtaa, kunniaa ja pientä valtakuntaa. Hänellä ei kuitenkaan ollut valtava, muutoinkuin kokonsa puolesta. Hänellä ei ollut kunniaa, koska hän ajatteli vain omaa etuaan. Hänen valtakuntansa oli Hummapuron ala-aste, jossa hän työskenteli liikunnanopettajana. Työssään hän oli armoton ja hänen oppilaansa pelkäsivät häntä suuresti.

Yhtä armoton hän oli myös opettajienhuoneen kahvitauolla. Hän keitti aina niin tuhtia kahvia, että muut opettajat meinasivat pyörtyä maistettuaan sitä. Hänen ainut ystävänsä - paremminkin seuraajansa - työkavereista oli matematiikan, fysiikan ja kemian opettaja Niilo Arri joka myös piti tuhdista kahvista.

Kello oli 8.00. Aamulla. Aamu-uninen Aapo oli juuri saapunut opettajanhuoneeseen hän päätti ensiksi.

A) Keittää tuhtia kahvia
B) Suunnitella seuraavan liikuntatunnin ohjelmaa
C) Puhua paskaa työyhteisössä Rehtori Paula Sillankorva-Pihlajapöhnästä
D) Lähteä saman tien sairaslomalle

4.3.2011 klo 16:56

monivalinta
Käyttäjä

A) Keittää tuhtia kahvia

Aapo alkoi keittämään kahvia, jotta virkistyisi. Hänen oli selvittävä pitkästä koulupäivästä ja oppilaiden rääkkäämisestä jota hän kutsui kansallisen kunnon kohentamisohjelmaksi. Aapo laittoi kahvinkeittimeen kaksikymmentä mitallista kahvia ja vettä kahdelle kupille. Veden joukkoon hän kaatoi vielä kaksi mitallista kahvia mausteeksi. Kahvinkeittimen poristessa Aapo päätti lukea Haapakönkön kunnan paikallislehden urheilusivuja. Luettuaan hetken hiihtokilpailun tuloksia hän tuli siihen tulokseen, etteivät paikalliset nuoret olleet vieläkään tarpeeksi hyviä. Vaikka hän oli tehnyt kaikkensa, ne 3b-luokan luuserit eivät edelleenkään voittaneet naapurikoulujen oppilaita. Aapo päätti korjata asian:

A) kehittämällä uuden vielä kovemman rääkkäysohjelman liikuntatunneille
B) vaatimalla rehtorilta lisää liikuntatunteja
C) Alkamalla muistelemaan omia saavutuksiaan
D) juomalla kahvin mustana suoraan pannusta ja lähtemällä kyttäämään N. Arrin kanssa tupakanpolttajia.

17.1. klo 2:16

Nasir777
Käyttäjä

D) juomalla kahvin mustana suoraan pannusta ja lähtemällä kyttäämään N. Arrin kanssa tupakanpolttajia.

Aapo hörppäsi myrkyn suoraan pannusta ja kuoli. Sillä välin Niilo Arri lähti yksin kyttäämään tupakkaa polttavia nuoria.

Aapo joutui:

A) TAIVAASEEN
B) HELVETTIIN
C) AIKAJATKUMOON
D) SYNTYI UUDELLEEN ELÄIMEKSI
E) MUUALLE. MINNE?