Ei kai se väärin ole, mutta eri asia on, mistä löydät tuollaisen seuraneidin. Tuon ehdoittaminen jollekin, joka ei vaikkapa ammatikseen tee escort-palveluja, voi tuntua aika oudolta. Toisaalta sekään ei ole varmaa, että maksettu "ystävä" osaisi oikeasti näytellä tarpeeksi hyvin. Vaarana on rahojen menetys ja isompi ketutus.

Etkö tapaa oman ikäisiäsi ihmisiä töissä, harrastuksissa tai seurakunnassa? Onko sinulla miesystäviä, joiden kanssa yhdessä tutustua naisiin tai joilla olisi vaikkapa tyttöystävä ja sitä kautta naispuolisia kavereita joihin sinäkin voisit tutustua?

Koulussa on jonkun verran samanikäisiä, mutta olen siellä yleensä hieman erakko. Tai tuntuu, että ihmiset ovat vaivaantuneita seurassani ja eivät vaan viihdy.
Siviilissä muuten ei oikein ole kavereita. Yleensä kävelen ja liikun yksin päivät ulkona ja sitten kotona lueskelen ja yritän keksiä kaikenlaista tekemistä.
Tekemisen puutetta ei oikeastaan sinänsä ole, päinvastoin. Mutta koen oloni kurjaksi kun en löydä toisiin ihmisiin aidon tuntuista kontaktia, tai nyky päivänä oikein mitään kontaktia.

Lyöt itseäsi jatkuvasti maahan, kun katsoo noita keskustelunaloituksia.
Naiset ei halua miestä, joka ruikuttaa ja aloittaa aina uuden valituskeskustelun.

Jumalalla on apu sun ongelmiin.

Jumalla ehkä on, mutta se ei hyödytä kun se ei realisoidu. Tai Jumala esittää sen niin, etten kykene ymmärtämään.

Ehkä naiset eivät halua sellaista miestä. Mutta ainakin omassa tunnossani olen rehellinen. Jos rupeaisin näyttelemään, ettei ongelmia ole, en viihtyisi itseni kanssa.

Mut mitä haet loputtomilla itsesäälintäytteisillä keskustelunaloituksilla?

Sääliä?
En usko, että sääli auttaa asiaa yhtään eteenpäin ja sääliin voi kasvaa epäterve suhde, jos siitä kokee saavansa hetken lohtua, jos itse ongelma jää hoitamatta.

Seurakunnissa pitäis ilmetä rakkautta - sieltä tulisi saada rukousapua - jos ei saa, niin siirry seuraavaan seurakuntaan. Rukoile ystäviä niin kauan, kunnes Jumala niitä johdattaa ja kiitä siitä, että sun rukoukset on kuultu. Ei tarvi tyrkyttää itseään kaveriksi kellekään, mutta laita itsesi esille - mene siis ihmisten ilmoille sen sijaan, että kävelisit yksin kaduilla ja erakoituisit.

Mä olen itse saanut rukousvastauksia juuri samanlaisiin asioihin - mitä puolisoon tulee, niin se nyt vaan tulee silloin kun Jumala näkee parhaaksi - siis omalla ajallaan, eikä sen murehtiminen tai itsesäälissä vellominen edesauta asian nopeutumista yhtään.

Varmaan haen vinkkejä, ohjeita, toimintamalleja. Juuri sitä mitä sinä tuossa vastasitkin.
Jostain syystä en oikein enää usko rukoukseen. Olen tehnyt monta sopimusrukousta ja muuta ja ne ovat menneet kuin vesi hanhen selästä.
Syy on joko ettei Jumalaa ole/tai hän ei halua vastata, johtuen ettei halua, tai johtuen koska olen lankean epäuskoisiin ajatuksiin. Luultavasti viimeinen syy, vaikka olen kyllä koittanut aikanani olla kovin luottavainen ja uskoa vaikka hampaat irvessä..

Itse asiassa laitan itseni esille. Viimeksi tein niin koulussa menneellä viikolla, jossa olin ensimmäinen joka avautui kertomaan itsestään ryhmätyössä. Myös luokan edessä kerroin hyvistä saavutuksista joita minulla on.

Normaalielämässä kukaan ei pidä minua melankolisena, vaan minua on joskus ihmetelty miten valoisa persoona olen. Tämä on totta.

En vain osaa olla oikein melankolinen kasvotusten, paitsi sitten kun lähden ihmisjoukosta ja taas ruodin toisten reaktioita.

Mitä on sopimusrukoukset?

Raamatun mukaan tulis olla kylmä tai palava - e haalea tai penseä.
Sun täytyy vaan löytää uudelleen rakkaus Jumalaan ja palava usko - tai ensimmäistä kertaa, jos et ole aiemmin näitä löytänyt. Jumalaan ei voi uskoa puoliksi... se on rampauttavaa elämää, jossa heikkouskoisuudestaan kärsii enemmän, kuin mitä se siunaa.

Täytyy vaan etsiä Jumalaa - kokeile vaikka paastota jos pystyt tai heitä kone muutaksi päiväksi kiinni ja tv myös... etsi elävää suhdetta elävään Jumalaan.

Sellainen kun kaksi tai kolme keskenään sopii ja he sitä pyytävät niin se tulee.

Rakkaus Jumalaan olisi löydettävä kyllä. Tällä hetkellä en rakasta Jumalaa, joskus koen rakastavani lähimmäistä mutta sekin on kyllä vähäistä.

Joskus ymmärsin Jumalan rakkaudesta jotain, tai niin uskoin ja koinkin. Mutta kaikki eri näkemykset ja uskovien kokemukset ja ilmestykset on vieneet mun uskon, tai en tiedä mitä kaikkea Jumala minulta haluaa ja senkin selvittäminen tuntuu olevan kovin subjektiivinen prosessi.
Ehkä musta ei vaan ole tälle tielle, en ole tarpeeksi vahva. Vain harvat lopulta pelastuu.

On vaikea rakastaa Jumalaa jota tulee pelätä ja joka ei puhu eikä pidä muutenkaan yhteyttä, miksi Jumalalle on niin vaikea ottaa konkreettisesti yhteyttä ja puhua ihmisellä kun tämä sitä kaipaa? Minä ainakin olen kaivannut yhteyttä korkeimpaan lapsesta lähtien mutta kun yritin jutella Jumalalle huomasin puhuvani itsekseni, sydämmeni on yhä auki kaikelle mutta en aio jäädä odottamaan Jumalaa vaan liikun eteenpäin.

Rakkaudessa ei ole pelkoa, mutta pelossakaan ei ole rakkautta

Ps. Rukoilin viimeksi tänään että Jumala puhuisi mulle ja ottaisi yhteyttä niin ettei mun tarvitse miettiä tuleeko koko paska mun omasta päästä. Yritän saada Jumalaan yhteyttä koskaan pelkään yhä helvettiä.

Ehkä musta ei vaan ole tälle tielle, en ole tarpeeksi vahva. Vain harvat lopulta pelastuu.

Vaimoasiassa olisi parasta (vaikka mikä määkin olen neuvomaan...) varmaan vaan lakata yrittämästä niin kauheasti. Näitä sun keskustelunaloituksia kun lukee, ei ainakaan tule yhtään sellainen olo että tuossapa olisi hyvä poikaystäväkandidaatti. Anna asioiden edetä omalla painollaan ja tutustu ihmisiin seurakunnassa. Siitä se sitten lähtee kun on lähteäkseen. Parempi yksin kuin väärän ihmisen kanssa!

Ehkä musta ei vaan ole tälle tielle, en ole tarpeeksi vahva. Vain harvat lopulta pelastuu.

On helpompi uskoa ja luottaa Jumalaan, kun saa elämältä hyviä asioita, työn, toimeentulon, tyttöystävän... helppohan sillon onkin uskoa. Se, että roikut (suosittelen että roikut edelleen) osoittaa, että sun usko on suurempi ja kun pidät edelleen toivosi Jumalassa, olosuhteista ja rukousvastauksien puuttumisesta huolimatta, niin se se vasta tosi uskoa onkin. Ei se usein tunnu miltään. Tiedän, koska oon itse kokenut niin paljon samaa ja ollut katkerakin Jumalalle. On ollut myös erittäin turhauttavia ja toivottomia kausia joskus, ainakin kertaalleen, kun tuntui, ettei Jumala vastaa, vaikka kuinka rukoilin.. sellanen toivottomuuden erämaa. Mutta kun Jeesus on silti se ainoa toivo... niin pakko vaan roikkua, vaikkei tuntuis miltään tai vaikka tuntuisi pahalta! Joskus sitten jälkikäteen huomaa, että jotenkin oon selvinnyt, on uusi päivä, elämä normaalia, ellei jopa parempaa... vaikka niin olin maassa ja rukoilin pääseväni pois täältä turhuudesta... Nää on asioita, joihin aina ei vaan JAKSA uskoa, kun kaikki ympärillä viestittää muuta. Jos itse yrittää uskotella muuta, kuin minkä itse kokee ja näkee, sen kokee itselleen valehteluna. Mutta vaikket jaksaisi uskoa, voit tietää. Tiedät, että Jeesus on sun toivo ja Jumala kaikesta huolimatta tuntee sut ja tietää tarpeesi... niin kuin tiesi Jobinkin ja antoi lopulta Jobinkin menestyä. Et voi pusertaa itsestäsi lisää uskoa... oot se mikä olet, heikko ihminen. Jumala ei odota sulta ääretöntä ponnistelua, että uskoisit - saat olla heikko ja saat olla Jumalalle vihainenkin. Katkeruus kuitenkin on aina ihmiselle itselle huono asia ja aiheuttaa sairauksiakin. Itse en kai osannut sitä koskaan sydämestäni tehdä, että antaisin Jumalalle anteeksi mielestäni kokemani epäoikeudenmukaisuuden ja vääryyden. Loppujen lopuksi kaikella on joku tarkoitus.. mutta elämä on joskus rankkaa, turhauttavaa ja toivotonta - ainakin tunteilla mitattuna - mutta silti meillä on toivo, riippumatta jaksetaanko aina uskoa siihen. Pääasia, että roikutaan kiinni, vaikka mikä oisi.

Mitä naisasioihin tulee, niin ei se helppoa ole täälläkään ollut. Muut kyllä kertoo ohjeitaan, miten pitää yrittää, esim. etsiä oikeista paikoista... tai olla yrittämättä. "Heti kun lakkasin yrittämättä niin tapasin xxxx:n!" on niin tuttu tarina. Oon yrittänyt ja oon yrittänyt olla yrittämättä. Se mikä toimi muilla ei toiminut mulla. Sitten alkaa miettiä syitä, etsiä vikoja itsestä ja menettää itseluottamuksen ja alkaa se loputon kierre. Jokainen torjunta lisää epäuskoa mahdollisuuksiinsa ja seuraavalla kerralla vastapuoli aistii tuon epävarmuuden, jota seuraa uusi torjunta. Näitä asioita on vaan niin vaikea tai mahdoton itse muuttaa, mutta toivo on siinä, että Jumalalle on kaikki mahdollista. Kun se vaan kerrankin tekisi jotain... liian pitkät toimitusajat... tuttuja ajatuksia mun elämän varrelta. Katkeruutta ja ehkä vihaakin, kun ei saanut oikeasti elää omaa elämäänsä. Usein harhautui voivottelemaan omaa tilaansa yrittäen saada toiset ymmärtämään... monille muille asiat oli helpompia ja heille oli luonnollista saada kontakteja erilaisissa ympäristöissä. Sitten ne piti vakuuttaa, että ei se mulla niin toimi... ikään kuin yritti saada toisen aistimaan tilanteen mahdottomuuden ja epätoivon. Silti tietoisesti yritin usein välttää niitä keskusteluita, jotten antaisi ihan säälittävää kuvaa itsestäni - koska onhan mussa paljon hyviäkin puolia. Kyllä sitä voi muustakin keskustella ja siihen kannattaa pyrkiä. Jokaiselle päivälle riittää kyllä murheensa ilmankin, että niitä itse nostaa esiin ja tietoisesti murehtii.

Jos jokin konkreettinen vinkki tulisi antaa... niin tosiaan välttää antamasta negatiivista (ensi)vaikutelmaa ja hakeutua vaikkapa jonnekin seurakuntaan, tunkea itsensä mukaan kokousten tai nuorteniltojen jälkeen syömään tai muualle "jatkoille", lähteä mukaan sähly- tai lentopalloporukkaan tai käydä soluissa, joissa oikeasti tapaa muita ihmisiä persoonina ja on helpompi saada kontakteja. Ja kun yhden kaverin saa, niin sen myötä helposti tutustuu niihin kavereiden kavereihinkin. Ja vaikkei sieltä juuri sitä elämän naista löytyisikään, niin saa kuitenkin kavreita, ystäviä, yhteistä tekemistä ja uskovien yhteyttä. Ei se yksi nainen lopulta koko elämää muuta, vaikka odotukset helposti niin suuriksi kasvaakin. Tarvitaan myös ystäviä ja harrastuksia. Toivottavasti löydät oman "polun", sen myötä positiivisia sosiaalisia kontakteja ja.. jos Herra suo, kerran hienon ja mittatilaustyönä tehdyn aarteen sen polun päästä. Toivotaan niin. Mutta roiku kiinni toivossa, vaikkei tuntuis miltään! Siunausta ja tsemiä elämääsi, Juhani.

Kiitos Samie, olet kiteyttänyt sitä mitä olen yrittänyt sanoa.

Ei se naisen saaminen mitään lopullista onnea tuo, kyllä minä sen itse näin käsitän. Mutta vuosia kausia olen lankeillut haureuden synteihin ja menettänyt vähän kerrallaan kokemuksen puhdistumisesta ja anteeksiantamuksesta.

Seurakuntaan varmaan voi mennä, mutta koen arkuutta. Kerran rukoilin toisten puolesta niinkuin muutkin. Niin käteni tuli tempaisemaan nuori pariskunta pois. Ei kuulemma ollut hengenilmoituksen mukaan asiani kunnossa Herran kanssa, jotta voisin rukoilla.

Alussa minulla, kun tulin uskoon v.93 rohkaiseva ja rakastava Jumala tai sellaisena hänet koin. Kuitenkin ymmärsin aika pian seurakunnassa, että minun tulee päästäkseni perille taivaaseen olla kuuliainen ja kulkea Herran johdossa koko elämä.

Joillekkin se Jumalan johdossa kulkeminen tuntui olevan hyvin helppoa. He saivat rukouksessa ilmestyksiä ja näkyjä kokoajan. Itse en saanut koskaan mitään sellaista ja aloin epäillä, olenko saanut Pyhää Henkeä ollenkaan. Viimestään toronto herätys lopulta sekoitti minun pään. Toisten mielestä olin väkevässä Jumalan voitelussa ja toisten mielestä olin saanut riivaajan.

Mielenterveyteni romahti,sairastuin paniikkihäiriöön ja masennukseen. En löytänyt vastausta oikein mistään. Aloin tutkimaan asioita enemmän ja enemmän. Luin paljon erilaista kristillistä kirjallisuutta ja löysin sieltä paljon hyvää omasta mielestä, mutta myös paljon kummallista.
Rakastavaa ja armahtavaa Jumalakuvaa kaipaisin kun olin kovin rikki. Sellaista joskus löysinkin, mutta toisaalta oli/on uskovia, joilla on voimmakkaita kokemuksia, näkyjä siitä, ettei Jumala noin vain sellaista pelastakkaan joka häneen turvaa. Pitää myös ymmärtää elää oikein ja tehdä Herran tahto. Se voisinkin olla helppoa, mutta tuntuu, että joskus pitää ymmärtää maksaa kymmennykset tai muuten odottaa helvetissäkin rankka tuomio uskovaa. Toisinaan pitää ymmärtää, että naisten pitää peittää pää. Näin Jeesus kertoi eräälle nuorelle naiselle ja kun hän kertoi siitä pastorilleen niin pastori totesi ettei sellaista nykyaikana tarvitse tehdä. Tuo pastori kuitenkin kuoli ja tytölle Herra itse antoi näyn, kuinka tuo pastori oli helvetissä, koska oli ollut tottelematon Herran tahdolle.
Yhdessä näyssä jonka palavasti rukoilevat uskovat saivat, käskettiin pyhittämään sapatti Herran kunniaksi ja uskovat jotka harrastivat esim. liikuntaa eivätkä lähteneet todistamaan vapaajallaan teille ja kujille, Herra tulisi naulitsemaan ristille tuonelassa ikuisiksi ajoiksi.

esim. www.spiritlessons.com sisältää näitä juttuja, siellä uskovatkin menevät helvettiin.

Jeesus itse opetti, että vain harvat pelastuvat ja harvat löytävät pelastuksen, eikä jokainen joka huutaa Herra, Herra pääse taivasten valtakuntaan kuin ainoastaan se joka tekee taivaallisen Isän tahdon. Paavali tuntuu tässä päästävän ihmiset liian vähällä kun opettaa jos sinä tunnustat Jeesuksen Herraksi ja sydämessäsi uskot hänen nousseen kuolleista olet pelastuva.

Minusta pelastuksen suhteen jos ei ristiriitaiselta niin ainakin sekavalta Raamattu tuntuu sen suhteen kuinka ihminen lopulta pelastuu.
Voiko ja pitääkö ihmisellä olla rauha ja pelastusvarmuus? Joidenkin mukaan pitää ja toisten mukaan sitä ei koskaan ole, vaan uskovan elämää tulee hallita jatkuva valvominen/rukous/kilvoitus.

Itse koen, etten jaksa riittävästi kilvoitella, eikä Jumala puhu minulle tarpeeksi selkeästi mitä minun tulisi tehdä jotta tässä ajassa ja paikassa tekisin hänen tahtonsa, ja se tuottaa jatkuvaa ahdistusta.

Toisaalta pitäisi luottaa armoon, mutta toisaalta ei saisi jäädä laakereilleen lepäämään. Ja itselle tuo armo tuntuu aiheuttavan enemmän passiiviisuutta, toki se rauhoittaa, mutta pelkään etten pysty tekemään kaikkea sitä mitä Herra tahtoo.

Alussa minulla, kun tulin uskoon v.93 rohkaiseva ja rakastava Jumala tai sellaisena hänet koin. Kuitenkin ymmärsin aika pian seurakunnassa, että minun tulee päästäkseni perille taivaaseen olla kuuliainen ja kulkea Herran johdossa koko elämä.

Alussa sinulla tosiaan oli hyvä kuva Jumalasta ja täysin oikea. On ikävää, että olet sen jälkeen seurakunnassa tullut johdatetuksi Jumalan luokse, joka on lähinnä ihmisten omaa tuotosta.
Uuden liiton myötä Jumalalla ei ole meille mitään muuta kuin hyviä uutisia.

Jumalan tahto on pelastaa meidät erittäin yksinkertaisesti vain uskon kautta Kristukseen:
Joh.6:40. Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."

Olet mielestäni vain joutunut kärsimään erittäin paljon huonosta opetuksesta ja se näkyy nyt kaikessa. Olisi mahtavaa, jos onnistuisit löytämään jostain armollisen seurakunnan missä voisit rakentaa ihmissuhteita ja kasvaa armossa.

Mitä vaihtoehtoja paikkakunnallasi on seurakunnan suhteen?

Juhani,
Oon pahoillani mitä oot joutunut käydä läpi. Noista sun kertomuksista on kyllä se kristillinen rakkaus kaukana, siis tarkotan kokemiasia juttuja seurakunnassa. Niin paljon tuomitsemista ja pelottelua - ei se ole Jumalan rakkautta, vaan jotain ihan muuta.

Taas mun täytyy todeta, että oon kokenut samaa, joskaan en ollut itse niin "syvällä". Mä olin se, joka ei kaatunut kun rukoiltiin, se joka ei juopunut Hengestä, se joka ei hihkunut onnessaan hallelujaa ja jonka kyvyttömyys vastaanottaa sai tuntemaan itsensä riittämättömäksi ja jonka sielu oli kateellinen niille, joille näyt ja hurmos ja ilo oli ylipursuavaa ja joille kaikki uskonvaellus näytti niin paljon helpommalta ja selkeämmältä. Mutta lopulta kaikki kai oli mulle parhaaksi. Nykyään en edes halua seurakunnasta kokemusten hakua, loputonta pumppaamista ja suggessioita, joita myös Jumalan läsnäoloksi tai avoimen taivaan alla olemiseksi sanotaan. Ei sillä, etteikö Jumalakin ihmeitä tekisi ja olisi tuntein koettavissa, mutta ei se kaikki epäjärjestys ja ihmeet voi olla Jumalasta, koska Jumala ei voi toimia Sanaansa vastaan. Itse ajattelen nykyään, että ne harvat, jotka pelastuvat, on niitä, jotka eivät anna valkeuden enkelin eksyttää itseään ihmeillä ja merkeillä ja jotka pitävät katseensa Kristuksessa kaikkinaisten merkkien ja siunausten sijasta. Jumala tietää mitä tarvitaan, eikä meidän tulisi murehtia omia tarpeita ja vaatia ainavaan more, more ikään kuin mikään ei riittäisi ja Jumala ei sanansa mukaan pitäisi meistä huolta muutenkin. Anoakin saa, mutta joskus tuntuu, että ne ihmeet ja merkit menee edellä ja evankeliumi vasta perässä, jos sille jää aikaa. Siunaukset voi olla epäjumala samoin kuin vaskikäärme, johon katsomalla israelilaiset erämaassa paranivat ja jota alkoivat palvoa omana jumalanaan. Näin itse ajattelen. Karismaattisissa seurakunnissa on paljon hyvääkin, mutta nykyään tarvii erityisesti koetella kaikki, koska moni tulee eksytetyksi.

Itsekin mun tarvi ottaa aikalisä torontolaisten oppien ja menestysteologisten ajatusmallien vuoksi. Jotta olisi voinut vastaanottaa, olisi ilmeisesti pitänyt alkaa meditoida... tai olla avannut muutoin noita mielen portteja aiemmassa elämässä huumein tai muilla tavoin. Huomasitko, että yleensä ne, jotka olivat herkimpiä ja kokivat manifestaatioita olivat hyvin usein entisiä huumeidenkäyttäjiä? Moni ilmiö on ilman hengellistämistäkin todistettavissa tieteellisesti? Tunnetiloihin ja kokemisiin vaikuttaa esim. kovaääninen toistava musiikki, värivalot, yhteenkuuluvuus, se, että luodaan odotuksia (jotkut saarnaajat kertoo alussa mitä tapahtui jossain Meksikossa, ja syntyy oletus, että samaa on luvassa kotisuomessa), joita voidaan pahimmillaan käyttää manipulointiin ja suggestiivisen ilmapiirin luomiseen. Väitän siis, että (suuri) osa koetuista tunnekuohuista on ns. sielullista, samaa jota voidaan kokea kiihkeän jääkiekon SM-liigan puolivälierän kamppailussa suosikkijoukkueen kotihallissa. Tai hyvän bändin keikalla Stadionilla. Onhan niissä monesti tunnelmaa. Jollet ole tutustunut vielä Uskontojen Uhrit -sivustoon, niin on yleishyödyllistä lukea mitä tapoja tietoisessa manipuloinnissa ja aivopesussa käytetään, ja mitkä on koettu toimiviksi. Monissa seurakunnissa se varmasti ei ole tietoista, mutta samoja elementtejä on tunnistettavissa ja ne on hyvä tunnistaa ja huomioida. Yhteisössä, jossa näitä tunnusmerkkejä esiintyy, ihmiset on usein helposti manipuloitavissa ja jos joku päättää käyttää sitä omaksi edukseen, se on varmaan liiankin helppoa. Toivoa sopii, ettei Suomessa varsinaisia huijareita vielä olisi, mutta maailmalla niitä on ollut. Riski pitää tiedostaa ja "koetella kaikki" - koettelu on usein se asia, mikä monelta karismaatikolta juuri unohtuu.

Jos seurakunnan hedelmä on kelpaamattomuuden tai riittämättömyyden tunne tai toisten tuomitseminen ja epäraamatullisuus, niin sellaisia kannattaa karttaa. Itse en kaipaa enää "vaahtoa" vaan tervettä ja Raamatunmukaista opetusta.

Itse erottaisin tuon "uskossa kasvamisen" ja "pelastumisen" käsitteet toisistaan. Ihminen pelastuu vastaanottamalla Jeesuksen Herrakseen ja tunnustamalla syntinsä - uskon, että se rittää pelastukseen. Uskossa eläminen taas tapahtuu meidän rakentumiseksi kilvoitusten ja oman halumme seurata Jeesuksen esimerkkiä kautta, jotta voimme löytää elämälle mielekkyyden, oman palvelutehtävän ja "kerätä aarteita taivaaseen" - mitä tuo viimeisin sitten tarkoittaakaan. Ne, jotka jäävät "maitoasteelle" palastunevat, jotkut "ikäänkuin tulen läpi", mutta pelastuvat kuitenkin. Tällainen on mun käsitys asiasta. Luulen kyllä, että uskosta voi luopuakin, jos sen tietoisena päätöksenä tekee, mutta muutoin ollaan yhtä lailla Jumalan armosta pelastettuja, ei sen perusteella, kellä on parhaat fiilikset, tai kuka löytää sen paikkansa täällä maailmassa. Uskon tekee eläväksi Sana, ja teot syntyvät sitä kautta, joskus ehkä huomaamatta. Oman suorittamisen tielle ei siis pidä mennä, vaan juurtua sanaan ja, kuten itsekin totesit, oppimalla tuntemaan Jumalan rakkautta. Sen voi Jumala itse meille ilmoittaa, kunhan annamme siihen mahdollisuuden. Ja tässä kohdinkin puhun yhtä lailla itselleni, yläpuolelta en näitä sano, koska mulle lukeminen on miltei mahdottomuus ja rukoileminen on enempi poikkeus kuin sääntö. Ei oo mitään millä rintaansa röyhistellä.

Itse koen, etten jaksa riittävästi kilvoitella, eikä Jumala puhu minulle tarpeeksi selkeästi mitä minun tulisi tehdä jotta tässä ajassa ja paikassa tekisin hänen tahtonsa, ja se tuottaa jatkuvaa ahdistusta.

Sama täällä. En tiä mitä elämälläni tekisin. Meen taas ajopuuna siihen työhön mihin sattuu pääsemään jne :( No, tiedä vaikka sillä silti oisi joku tarkoitus.

Tässä se manipulaatio/aivopesulinkki
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/ahdistava-uskonto

sekä Koputus, jossa Ville Pitkänen kertoo mm. aiemmasta kokemusten hakemisesta
http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=12827

juhani34, miten nyt menee? Ei kannata jättää aiheen käsittelyä. Jumala on hyvä ja armollinen. Olet vaan saanut niin outoa opetusta, että armo on kokonaan kadonnut elämästäsi käytännössä. Jumalan armo ei ole kuitenkaan mihinkään kadonnut, vaikka et sitä nyt koekaan.

Tiedän kuinka vaikeaa on tulla Jumalan luokse, jota pitää ankarana ja vaativana. Sellaisen Jumalan luokse en halua minäkään tulla. Voit vielä löytää myös kokemuksen hyvästä ja armollisesta Jumalasta, joka rakastaa sinua yli kaiken. Muita asioita on helpompi lähteä korjaamaan, kun tietää, että Jumala on aina minun kanssani eikä minua vastaan, vaikka itse tekisinkin jatkuvasti virheitä.

Jose toivoisin todella löytäväni ymmärryksen Jumalasta rakastavana. Se ei vain ole niin helppoa, että alkaa vain uskomaan sellaisella tavalla. Olen joskus kokenut ja uskonut Kristuksen vanhurskauden riittävyyteen ja kokenut syvää rauhaa. Mutta kaikenlainen raamatun opetus ja ihmisten kokemukset ovat saaneet minut hieman tai enemmänkin epävarmaksi voinko vain levätä Jeesuksen työn varassa. Pitäisikö siihen uskoa jotenkin tietyllä tavalla, että se saisi aikaan Jumalan tahdon voimakkaampaa toteutumista. Meneekö jossain raja, jolloin Jumala pitää uskoa enemmän laiskuutena kuin hyvänä asiana?

Joskus koen, että minun tapauksessa ei auta muu kuin, että Jeesus itse ilmestyy ja kertoo miten asiat on. Olen menettänyt uskoni ihmisen uskonnollisiin sekaviin kokemuksiin, jotka realielämässä eivät kestä vaan haihtuvat katoavan vesihöyryn tavoin maailmaan kylmään realisuuteen.

Ei uskon kuulu olla mitään tieteellistä tutkimusta tai galluppeja ja muiden kokemuksia.
Usko on sitä, että itse etsii Jumalaa ja kohtaa Jumalan henkilökohtaisella tasolla.

Se on myös tahtoa ja päätös.

Jumala kuitenkin perusti uskovien yhteisön (seurakunnan) ja hän käyttää eri ihmisiä eri tavalla. Hän puhuu ihmisten kautta sanoja toisille ihmisille.
Toki usko on lähtökohtaisesti jokaisen sisäinen oma juttu.
Hyvä jos sinulla on varmuus asioista ja uskosta, ei siinä mitään siitä kannattaa pitää kiinni.

On se usko mullakin huojunut, mutta tuolloin etsin Jumalaa enemmän ja siirrän "katseen" Jeesukseen.. eli annan huomiota enemmän Jumalalle. Kyllä Jumala lähestyy joskus mua ihan itsekin, mutta yleensä se on niin päin, että Isä on valmis ottamaan lapsensa vastaan, mutta lapsella ei ole aikaa tai ei muuten vaan kiinnosta. Jos sulla juhani on joskus ollut lapsenkaltainen usko, niin etsi tietä siihen takaisin. Ei ole mitään syytä, jottet voisi tunnustaa, että olet päästänyt epäilyksiä elämääsi esim. pitämällä itseäsi liian viisaana tai kuvittelemalla, että voit ratkaista Jumalan arvoituksen. Jumala on salassa ja Jumala on "hulluille" tai niille, jotka nöyrtyvät lapsenkaltaisiksi.

Tässähän on puhuttu kuin omasta elämästäni ja kaiken lisäksi Juhani34 vaikuttaa jotenkin tutulta ihmiseltä.

Monet noista kokemuksistasi on tuttuja, kuten myös Samien kertomat. Lisäksi vielä seurakuntakriisin jälkeen olen pelännyt avautua melkein asiasta kuin asiasta, koska ne puhtaat ja kirkkaat käsitykset rikottiin niin perusteellisesti ja kovakouraisesti, varsinkin mitä uskonasioihin tulee. Lohduttavaa on, että Jeesus ei painosta mihinkään, kun hänelle tuo kaikki mielipiteensä ja kokemuksensa, olivatpa ne miten ristiriitaisia tahansa. Sen sijaan tietoisuus siitä, että Jeesus on itse kestänyt kaiken ja voittanut auttaa myös näkemään omat ajatukset oikeassa valossa. Ne voi jättää täysvaltaisesti Jeesuksen käsiin! Pahat ja väärätkin ajatukset. Tilalle tulee Rauha ja Anteeksiantamus.

Onneksi kaiken ailahtelevuuden keskellä on jotain, joka kestää kaiken ja voittaa kaikki epäilyksetkin. (Joh. 16.)
Siunausta!

Hei. Ehkä voisit lähteä, vaikka merta edemmäs kalaan. Jos huono itsetunto vaivaa, niin voisit vaikkapas etsiä seuraa maista, joissa tasa-arvo ei ole näissä parinmuodostamisjutuissa aivan sama. Itsevarmuus on seksikästä ja sen kyllä haistaa kaukaa. Uskonnollisista piireistä voisi myös löytyä ihan rentoa seuraa, jotka eivät tuomitse tai korosta pinnallisia arvoja. Valitettavasti en voi suositella vapaita suuntia.

Juhani34: Jos liikut tampereella päin, voit tulla kanssani kahville/elokuviin ilmaiseksi. Ihan ystävänä vain. :) Pidän ihmisten ilahduttamisesta.