Lähetä itsestäs kuvia pari kertaa viikossa, käytä webbi-kameraa tai tavatkaa useammin.
En osaa kovin empaattisesti suhtautua teidän kipuun, kun teillä on kuitenkin selvät kuviot ja varma toivo siitä, että pian saatte olla yhdessä. Mieti miltä tuntuisi odottaa toista vaikka 10 vuotta? No - tämä oli ehkä asiatonta, mutta rehellistä silti.

Monella ihmisellä on syöpä.

No toi oli ehkä jo liikaa.
Siunausta teidän parisuhteelle - rukoilkaa yhdessä, niin Jumala antaa voiman kestää.

No joo. Tarkoitus oli yleensäkin herättää keskustelua aiheesta ja kuunnella kokemuksia. Myönnän, että meidän tilanteemme ei ole niin rankka, koska puolen vuoden päästä menemme jo naimisiin. Mutta on se silti vaikeaa.

Yhteinen rukous ja Raamatun lukeminen on kyllä tärkeä juttu ihan missä vaan suhteessa. Auttaa kestämään vaikeitakin aikoja. Huomattu on :)

Voi, bondilla on taas naisen kokoinen reikä sydämessä? Haleja siihen :)

Itse aiheesta... Olen elänyt puolikuolleessa etäsuhteessa turhan pitkään. Siinä oli varmaankin ongelmana juurikin se, että minulle suhde oli paljon muutakin kuin pelkkää fyysistä läheisyyttä, mutta miehelle se fyysinen läheisyys olisi ollut tärkeintä. Joten mies ei sitten lopulta jaksanut/viitsinyt enää edes yrittää.

Kovin paljon ei etäsuhteita varmaan ole (tai en itse ainakaan tunne kuin ihan muutaman parin), koska se on haastavaa ja monilla on jo lähtökohtana se, etteivät etäsuhteeseen ryhdy. Eihän se rakkaus välimatkaa katso tietenkään, ja joillekin etäsuhde voi olla ihan hyväkin lähtökohta tai välivaihe suhteessa. Mutta vaatii se pitkäjänteisyyttä ja luottamusta, sekä ehkä sellaista näkökulmaa, että huomaa, mitä hyvää siinä on ja mitä tosiaan sellaista itsellä on, mitä monella muulla ei ole.

Kiitos miimarille haleista =)

No ei tää varmaan varsinainen etäsuhde oo, ku matkaa välissä on vaa 140 kilsaa ja miul on oma auto, joten ajelen joka viikonloppu muutamia poikkeuksia lukuunottamatta Joensuuhun perheen luo, johon poikaystäväni myös tietysti kuuluu. Pisin aika erossa seurustelun aikana on ollut 2 viikkoa tai vähän vajaa, ja ikävöinti on paha, ihan päivänkin ajan. Tiiän, miusta on tullu totaalisen säälittävä. Mutta yritän opetella olemaan nää neljää päivää, mitkä oon Savonlinnassa koulun takia joka viikko. Helmikuussa vähemmän, jei! :)

Mut kyl tää toivottavasti toukokuussa loppuu, kun mie valmistun ja meen Joensuuhun kans. Ei tämmöstä jaksa pitkään. Siunausta ja voimia vaan niille, jotka ei nää ees joka kuukausi toisiaan.

<3

itse seurustelin kiinalaisen tytön kanssa. välimatkaa tuollaset 8000 km :)
pitkiä aikoja joutui olemaan erossa toisesta, pisin noin 5kk, mutta siitä selvittiin. syyskuussa 2010 mentiin naimisiin ja asutaan täällä suomessa :)

P.S. Tsemppiä kaikille etäsuhteessa oleville!

Etäsuhteessa oltu aika pitkäänkin. Nykyään kyllä opiskellaan jo samassa kaupungissa mutta pari vuotta asuttii nii et välimatkaa oli 150 km. Itkuilta ja riidoilta ei oo vältytty mutta yhdessä ollaan silti. Tsemppiä.

Etäsuhteet on raastavia

exmiehen kanssa elettiin teininä etäsuhteessa ja naimisissakin oltiin 5 vuotta kunnes se päättyi toisen osapuolen tahdosta.

ongelmana etäsuhteessa voi olla se että ei kohtaa toisen arkea ennen kuin menee naimisiin. suosittelen toisen arjen kohtaamista ennen avioliittoa.

nykyään olen vekan kanssa etäsuhteessa. pisin aika erossa on jotain kuukausi. ikävä raastaa toisinaan mutta tykätään puhua puhelimessa paljon. etäsuhde sopii meille tässä vaiheessa elämää. etäsuhde pakottaa odottamaan ja katsomaan tilannetta.mutta rahaahan se vaatii.

Itse asun 300-400km päässä omasta kullastani. Emme tapaile kovin usein - ensimmäisenä seurusteluvuotenamme taisimme nähdä kolme kertaa, joten puolen vuoden tauot näkemisessä eivät ole olleet suhteessamme mitenkään erikoisia. Mutta kukin taaplaa tyylillään. Itse ainakin pidämme suhdetta pitkälti elossa sillä että juttelemme puhelimessa vaihtelevasti yhdestä kerrasta kahteentoista kertaan viikossa :D tosin nyt se on ollut hieman hankalampaa kun miekkonen lähti armeijaan.
Mutta hyvimpä tämä silti on tominut. Toki välillä on ikävä ja miettii mitä sille toiselle kuuluu mutta ainakin itselläni ennemminkin on sellainen tyytyväinen rauhan ja onnen tunne sisällä. Taidetaan molemmat olla sen verran itsenäisiä kuitenkin ettei sen toisen vieressä oleminen ole mitenkään sillä tavalla välttämätön asia ja kun luottamusta kuitenkin löytyy niin ei tarvitse huolehtia siitäkään että missä se toinen juoksee :)
Kuulostaapas tämä etäiseltä :o No. Siitä huolimatta on hän kuitenkin ehkä elämäni tällä hetkellä tärkein ihminen joten ei se ainakaan rakkautta ole pois saanut vaikka välimatkaa tässä on kertynytkin. :)

Kirjautukaa Second Lifeen, luokaa sinne hahmot ja hierokaa toistenne avataaroja niin jotta että...

Välimatkaa 190km ja noin parin viikon välein pystytään näkemään. Totta kai sitä toivoisi että vois asua lähempänä sitä omaa kumppaniaan, mutta kyllä tämän kestää, kun molemmat ovat valmiita tekemään kompromisseja ja joustamaan tarvittaessa suhteen ylläpitämiseksi. :)

Meillä oli välimatkaa semmoset päälle 500km :D Ja hyvin toimi koska me viestiteltiin ja soiteltiin joka päivä. Ja kun mun rakkauden kieli on yhteinen aika, niin sitä oli rutkasti mm. skypessä, puhelut yms. Tietenkään ei semmosta konkreettista kahden keskistä ollut kun sillon kun tavattiin. Myö nähtiin n. 1-2 krt kuukaudessa ja mie koin sen oikein hyväksi :) Sitten mie päätin, että muutan kultani luo samaan paikkakuntaan ja nyt meidän välimatka on huimat 5km. Sen polkee pyörällä 20min että tuntuu oikein luksukselta! Ja oikein hyvin mennee edelleenkin :)

Meillä on nyt tuollainen alle tunnin pyörämatkan etäisyys, mutta muutan ensi kuussa Venäjälle, joten tämä keskustelu tuntuu ajankohtaiselta. No etäisyyttä ei tule kuin reilu 200 km, mutta raja, kahden tunnin aikaero ja ulkomaanpuheluiden hinnat tekevät etäisyyden varmaan mittavammaksi.

Poikaystävä oli kesällä kuukauden reissulla Keski-Euroopassa. Ennen lähtöä saimme kehoituksen, että meidän pitäisi rukoilla toistemme puolesta tuona aikana. Tuo tuntui oikeastaan vähän turhalta kehoitukselta tai sellaiselta itsestäänselvyydeltä, mutta erossaolon aikana tuli huomattua, ettei se kehoitus ollut lainkaan turha. Alkuun rukoilin kyllä joka päivä ja rukoilu varmaan vaikutti sen, että iloisena jaksoin odotella poikaystävän paluuta. Tottakai ikävöin häntä, mutta se oli lähinnä sellaista söpöä kaipuuta. Muutamana päivänä rukoilu jäikin sitten vähemmälle ja huomasin sen heti jonkinlaisena tyytymättömyytenä ja yht'äkkiä päällä olikin ikävistä ikävin.