Ihmiset käyttävät lapsia kuin lemmikkejä? (Lukittu)

Alue: Avioliitto ja perhe

4.2.2011 klo 3:49

Nanni_2010
Käyttäjä

Muusaska puhuu kyllä aloitusviestissään asiaa - samoilla linjoilla olen ko. asiaa monta kertaa miettineenä.

Tietysti tuossa on niitä muttia. Esimerkiksi: Adoptiojonot ovat pitkiä, kaikilla ei ole kärsivällisyyttä odotella asioiden tapahtumista. Tietenkin on myös tapauksia, joissa adoptiohanke evätään esim. mahdollisen adoptoijan naimattomuuden tai iän perusteella. Ehkäpä vastaavanlaisia esteitä voi olla muitakin, itse en ko. asiasta niin tarkkaan tiedä.

Toinen juttu on tietysti varallisuus. Adoptio saattaa tosiaan olla varallisuuskysymys - rahaa ko. prosessiin voi kulua useita tuhansia euroja. Kaikilla ei tällaisia varoja ole, vaikka muuten adoptioon halukkuutta löytyisikin. Joskus siis se raha on se tekijä, joka kaataa adoptiohankkeen.

Adoptio on mielestäni hyvä juttu, mutta on kaikenkaikkiaan ikävää, että lapsillakin rahastetaan.

5.2.2011 klo 10:43

Isabella
Käyttäjä

Lapset on Jumalan lahjoja ja siunaus. Ja jos Jumala sellaisen lahjan antaa niin se kuuluu ottaa vastaan kiitoksella. Siinä ei ole mitään itsekästä.

5.2.2011 klo 11:21

Maryel
Käyttäjä

Ei kaikki lahjat oo sellasia, mitä itse haluaa.

6.2.2011 klo 10:03

Isabella
Käyttäjä

^ Jumala tietää paremmin mikä ihmiselle on parhaaksi, ja vaikka ei olisi aluksi toivonut jotain asiaa, niin sen voi myöhemmin huomata, kuinka se onkin ollut parempi niin. Jos ei aluksi pysty kiittämään Jumalaa esim. tässä tilanteessa lapsesta niin silloin voi rukoilla, että Jumala muuttaisi itseä sellaiseksi, että voisi ottaa sen kiitoksella vastaan. Jumala voi muuttaa ja muuttaa uskovaa..

6.2.2011 klo 13:14

Maryel
Käyttäjä

Ahaa. Eli jos ihmiselle väkisin annetaan jotain mitä ei halua, niin se on sen ihmisen vika, että ei halua ja sen ihmisen tulee muuttua, eikä tietenkään antajan? Hieno systeemi. No onneksi on ehkäisy, myös jälkiehkäisy olemassa.

6.2.2011 klo 15:55

Isabella
Käyttäjä

^En tarkoittanut, että ihmisessä olisi vika, tarkoitus ei ollut syyllistää. Ihminen ei vaan aina tiedä mikä on parhaaksi toisin kuin Jumala.

Jos tulee raskaaksi haluamattaan niin silloin kannattaa rukoilla, että Jumala antaisi mielenmuutoksen ja voisi iloita lapsestaan. Se olisi itselle parhaaksi.

Seksiä ei kannata harrastaa lainkaan, jos ei halua missään nimessä tulla raskaaksi.

6.2.2011 klo 16:38

Maryel
Käyttäjä

Seksiä ei kannata harrastaa lainkaan, jos ei halua missään nimessä tulla raskaaksi.

Eli seksin ainoa tarkoitus on siis hankkia lapsia?

6.2.2011 klo 18:36

arco_iris
Käyttäjä

Eli seksin ainoa tarkoitus on siis hankkia lapsia?

Eihän Isabella niin sanonut. Mutta aina kun harrastaa seksiä, pitää varautua siihen, että _voi_ tulla raskaaksi.

6.2.2011 klo 18:44

Maryel
Käyttäjä

Mutta aina kun harrastaa seksiä, pitää varautua siihen, että _voi_ tulla raskaaksi.

Mutta siltä varalta on olemassa ehkäisy ja jos se pettää niin jälkiehkäisy. Ts kenenkään ei tarvitse hankkia lapsia, jos vahingossa tulee raskaaksi.

6.2.2011 klo 18:47

arco_iris
Käyttäjä

Mutta siltä varalta on olemassa ehkäisy ja jos se pettää niin jälkiehkäisy. Ts kenenkään ei tarvitse hankkia lapsia, jos vahingossa tulee raskaaksi

Aina ei välttämättä tiedä heti, että ehkäisy on pettänyt. Lisäksi joskus jälkiehkäisykään ei tepsi.

6.2.2011 klo 18:50

Maryel
Käyttäjä

Aina ei välttämättä tiedä heti, että ehkäisy on pettänyt. Lisäksi joskus jälkiehkäisykään ei tepsi.

Totta, ei tiedä heti. Mutta on erittäin epätodennäköistä, että sekä ehkäisy että jälkiehkäisy pettää.

6.2.2011 klo 19:33

Saana
Käyttäjä

Onhan sitä seksiä, johon ei ehkäisyä tarvita. Olisiko siis ratkaisu pidättäytyä yhdynnästä eri sukupuolta olevien kanssa niin pitkään kun vahinkoraskaus ei ole varteenotettava mahdollisuus?

9.2.2011 klo 14:38

Indiana_
Käyttäjä

Ensinnäkin, globaalissa mittakaavassa lisääntyvät eniten ne, ketkä eivät kanna vastuuta asiasta, eivätkä ole kiinnostuneet kantamaan mistään vastuuta. Kuitenkin asiasta ovat eniten huolissaan (eli jättävät lisääntymättä) ne, kenellä on materiaalisesti parhaat mahdollisuudet kantaa asiasta vastuuta (eli lisääntyä).

Yksi mahdollinen tulevaisuus on, että länsimaiden post-kristilliset valkoihoiset lopettavat tässä valistuneisuuden puuskassaan lisääntymisensä ja kuolevat pois. Sen jälkeen lähi-idän ja Afrikan väestö lisääntyy Euroopan kulttuurin raunioilla kuin jänikset, kunnes yhteiskunta romahtaa heidän ympäriltään ja he kuolevat kylmään ja nälkään. Tämän jälkeen heitä asuu Välimeren maissa ja Afrikassa. Maailma jatkaa ilman entisiä etnisiä eurooppalaisia. Tai kiinalaisista tulee uusia ihmiskunnan valtiaita. Tai suuresta juutalaisten salaliitosta, jos joku siihen sattuu uskomaan. Sen jälkeen kaikista "alemmista" kansoista tulee kiinalaisten tai juutalaisten orjia. End of story.

Edes lestadiolaiset eivät pelastu tältä suurperheidensä avulla, koska lähi-idän ja Afrikan siirtolaiset tappavat heidät enemmistöksi tultuaan erilaisissa mellakoissa ja pienissä sisällissodissa. Armenialaisten kansanmurha toistuu, koska juutalaisia kumartaakseen kristityt eivät kykene adoptoimaan slogania "ei koskaan enää".

Afrikan väestö pysyy kurissa perikadon partaalla koska afrikkalaiset eivät kykene elättämään itseään eivätkä toisiaan. He lisääntyvät juuri sen verran, että enempi ei ole mahdollista. Länsimaista viedään sinne abortteja ja aseita ja sterilisioivia lääkkeitä, joilla tilanne pyritään siellä vakauttamaan. Tämä siksi, että siirtomaavalta voitaisiin aloittaa uudelleen. Tällä kertaa toimijoina eivät ole Euroopan valtiot vaan Kiina ja kansainväliset yritykset. Ja ehkä viimein jaloilleen nouseva Japani ja kasvua kohti suuntaava Intia.

Ihmisen biologiaan kuuluu se, että lapsen pitää olla omista geeneistä. On poikkeus, että joku tahtoo kasvattaa geneettisesti vieraan lapsen. Lähtökohta pitää joka tapauksessa olla, että jokainen huolehtikoon omistaan. Kaikki muu on hyvä perustella.

Länsimaiset ihmiset ovat alkaneet entistä enemmän inhoamaan itseään. Tämän vuoksi jokin, mikä edustaa heitä, ei ole automaattisesti heille hyvä tai ihana asia. Muualla maailmassa voi olla, että vanhemmat ovat lapsiaan kohtaan ankaria ja väkivaltaisia, mutta lasten olemassaolo on siellä paljon arvostetumpaa kuin täällä. En tarkoita tällä sitä järkeilyä, mihin länsimainen itseinhoinen ihminen helposti sortuu, että "lapsi tuo leivän tullessaan" tai "lapsi on vanhuuden turva". Näitä toistellaan, jotta voitaisiin pysyä sokeana sille, että lapsia halutaan muualla maailmassa paljon myös siksi, että he biologisesti, geneettisesti ja etnisesti edustavat vanhempiaan.

Pahin asia, jonka Hitler tai hänen puolestaan hänen valtakuntansa historian kirjoittaneet voittajavaltiot ovat tehneet Euroopalle, on vieraannuttaa heidät tästä ajattelusta. Jos ei ole maata, verta ja kansaa, niin mitä sitten on? Eksistentialistinen ahdistus, johon haetaan hetken lohtua mistä milloinkin saadaan. Kristityt ovat asia erikseen. Mutta mistä muut löytävät syyn pitää kansansa ja kulttuurinsa olemassa?

Länsimainen post-kristillinen pariskunta lisääntyy, kärjistäen ja yleistäen, saadakseen elämäänsä sisältöä ja toteuttaakseen itseään. Lapsen kannalta tällä ei välttämättä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Lapsi, joka tehdään siksi, että vanhemmat tuntevat olevansa vajaita tai onnettomia lapsettomana, tekevät lapsen itselleen leluksi. Lapsen on tarkoitus silloin vahvistaa heidän toiveitaan ja odotuksiaan siitä, minkälaisena he haluavat itsensä nähdä.

Aikuisen tyyliin mutta lapsen asenteella he kertovat lapselleen, mitä he toivovat lapsen haluavan ja tekevän, miten ajattelevan ja olevan. Ja kun lapsi turhauttaa heitä oppimalla hitaasti tai haluamalla heiltä jotain, mitä he eivät ole valmiita antamaan tai pettämällä heidän rooliodotuksensa, he joutuvat vastakkain sen tietoisuuden kanssa, että lapsi ei ole pelkästään lelu, vaan erityisesti lelu, joka ei toteutakaan heidän toiveitaan ja vahvista heidän imagoaan. Tämä turhauttaa heitä, ja "koska sä et oo kiva meille, me ei olla kivoja sulle" tyyliin he näyttävät turhautumisensa lapselle. Ja kutsuvat sitä kasvatukseksi. Jos he eivät lyö lasta tässä tapauksessa, he kokevat itsensä ansioituneiksi ja armahtaviksi vanhemmiksi, kun päästivät lapsen niin vähällä.

Ketään ei voi syyttää siitä, ettei ole rakkautta saanut. Tästä kuitenkin seuraa se, että joillain, yleensä näillä samoilla, ei ole rakkautta annettavaksi. Vanhemmuus vaatii valmiuksia. Adoptiovanhemmuus vaatii vielä enemmän valmiuksia. Paradoksi on, että länsimaisin standardein mitattuna suurin osa lapsista syntyy niille ihmisille niissä maissa, joilla on kaikkein pienimmät valmiudet. Joku oikein totesi, että länsimaiden ihmisten, kutsuivat he itseään millä nimellä tahansa, vaikka "lapsirakkaaksi", vastuulla eivät ole koko maailman lapset. Meidän pitäisi osata kiittää itseämme siitä, mitä osaamme ja voimme tarjota omille lapsillemme. Samalla kun aidosti arvioimme omia valmiuksiamme tai niiden puuttumista. Ja jos tasapuolisuus on jollekin tärkeää, meidän pitäisi vähän syytellä ja paheksua kolmannen maailman vastuuttomia lisääntyjiä.

Tämä viesti on vähän hätäisesti kirjoitettu ja vieressä käytiin aiheeseen liittyvä, tunteita herättävä keskustelu. Joten jos sanoin jotain epäselvästi, niin palaan asiaan jos ehdin.

Viestiä muokattu 9.2.2011 klo 14:41, muokkaaja: Indiana_

9.2.2011 klo 17:07

slslsl
Käyttäjä

Onko sulle Indiana_ tunnustamasi kristillisyys ihan todellisen oikeasti ei-kristittyjen "heikkoedellytyksisten" (ali-ihmisten, tarkoittanet?) voittamista jossain maailmanlaajuisessa olemassaolon taistelussa? Tuo ei kuulosta kauhean hyvältä.

Tuossa pitkässä ja häiriintyneessä viestissäsi esitit aika lailla olettamia ilman perusteita (tai mahdollisuutta osoittaa perusteet todeksi/epätodeksi muutenkaan). Pointti tuntui olevan, että kun joku kumminkin täällä rulaa ja polkee muita, eikös ole parempi että se joku ollaan me...

9.2.2011 klo 23:55

Indiana_
Käyttäjä

Ihan selvästi nimimerkin söslö pääasiallinen puuha täällä on lukea pintapuolisesti joitain viestejä ja pikaisten assosiaatioiden kautta keksiä niistä jotain epämääräistä törkyä. Mutta ei hätää. Minulla on kaikille tehtävänä suuri tunnustus.

Olen todellisuudessa viidenkymmenen ikäinen saksalainen ukko, ideologisesti vanhan polven uusnatsi. Asun vanhassa linnassa jossain päin Saksan maaseutua. Erona uuden polven uusnatseihin en ajele päätäni paljaaksi tai kulje kadulla hakkaamassa satunnaisia väriviallisia barbaareja. En kuuntele punkia, käy kuntosalilla, käytä laittomia hormonivalmisteita tai esiinny humalassa julkisesti.

Minulla on linnassani kirjasto, jonka hyllyt ovat täynnä kolonalismin ajan kulttuurin tutkimusta ja maailmansotien välisessä Saksassa tuotettuja rotuopillisia teoksia. Kuuntelen Wagneria ja keräilen kolmannen valtakunnan aikaisia sotamuistoja. Jokaisen kunnon kristityn tavoin tiedän, missä maailman saasta piilee, ketkä sitä edustavat ja mitä kunnon ihmisten pitäisi tehdä asialle saadakseen elää rauhassa.

Kuva, joka minulla on profiilissani, on osa kehittämääni valeidentiteettiä, jonka kautta päätin lähestyä tätä foorumia. En tiedä hevosista mitään, mutta korvasin tämän puutteen runsaalla mielikuvituksella. Parhaalta vaikuttava tausta helposti muistettavalle roolihahmolle, joka ei millään tavalla ilmentäisi todellista henkilöllisyyttäni, oli ratsastusta harrastava suomalainen nuori mies. Yliarvioin tämän foorumin käyttäjäkunnan suuresti. Hahmoni näyttää menneen täydestä täällä moneen, vaikka nyttemmin olen alkanut ymmärtää, miten epäuskottava sen täytyy kokonaisuutena olla.

Tuo ei kuulosta kauhean hyvältä.

Ja sinä sitten kuulostat hyvältä?

Pointti tuntui olevan, että...

Se, miltä sinusta jokin asia tuntui, ei valitettavasti kiinnosta yhtään ketään. Pointtisi tuntuu olevan päästä sanomaan jotain ylimalkaisesti pätevän kuuloista tutustumatta itse asiaan millään tavalla. Eli suomeksi sanottuna räksyttää ja paukutella henkseleitä. Mutta nyt, kun olet psykologisoinut minut natsiksi, kannattaa sinun käynnistää korkean tason profilointi, jonka tuloksena havaitset esimerkiksi että osaan lukea ja kirjoittaa. Vuosisadan salapoliisi sinusta tulee, jos sen jälkeen pidät suhteellisen varmana, että olen mies.

Odotan siis, että joku muu kuin tuo vääräleuka sanoo asiaan jotain. Sitten koen ehkä tarpeelliseksi vastata kysymyksiin. Tai perustella jotain, jos jokin perustelemista kaipaa.

10.2.2011 klo 11:03

slslsl
Käyttäjä

No voi hyvänen aika sentään. Jos kerta olen mielestäsi väärässä ja "ihan ääliö senkin homo", niin kai sinä sitten pystyt sen paremminkin esittämään kuin sepustamalla jotain saksalaisista ukoista ja muuta jo aika lailla pelottavaa. Kai tämä vain todistaa sen, että voitin sut ja saan enemmän pilluakin.

10.2.2011 klo 12:26

Aycea
Käyttäjä

Se, miltä sinusta jokin asia tuntui, ei valitettavasti kiinnosta yhtään ketään.

Vuoden paras kommentti! :) Muistakaamme tämä kaikki, on siis turha keskustella mielipiteen tasolla mistään, koska ketään ei kiinnosta.

10.2.2011 klo 14:04

TKallio
Käyttäjä

Se, miltä sinusta jokin asia tuntui, ei valitettavasti kiinnosta yhtään ketään.

Olisiko sinulla mielipidettä siihen, kiinnostaako kellään miltä joku asia sinusta tuntuu?

(Viitaten tähän uusimpaan "minusta tuntuu että maailma toimii näin" -kirjoitukseesi)

T

10.2.2011 klo 14:26

TKallio
Käyttäjä

...saan enemmän pilluakin

Ei luultavasti kauhean vaikeaa. Kireillä tosikoilla on aika huono kurssi.

Tai perustella jotain, jos jokin perustelemista kaipaa.

Joo, mitä näkemyksestäsi jää jäljelle jos otetaan kaikki "afrikkalaiset asuvat savimajoissa ja syövät maissipuuroa", "eurooppalaiset vihaavat itseään" ja "kolmannen maailman lisääntyjät ovat vastuuttomia" -tyyppiset hymyilyttävän eeppiset yleistykset pois?

T

11.2.2011 klo 10:56

miicah
Valvoja

Tämä ketju kaipaa jäähyä.