Mitäs sanoisitte, jos mä ihan pokkana väittäisin etten usko mihkään mielenterveysongelmiin?

Hahah =D Perustelut.. :) ?

Vaikka itsekin pidän ihmistä kokonaisuutena, jossa psyyke ja keho ovat vahvassa yhteydessä, minusta mielenterveysongelmien olemassaolon kieltäminen ei ole järkevää. Tämä menee ihan vähän samaan suuntaan kuin "ei mitään lääkkeitä, manaajaa täällä tarvitaan".

Hypertyreoosin oireet Wikipediasta lainattuna: Tyypillisiä oireita ovat muun muassa laihtuminen lisääntyneestä ruokahalusta huolimatta, sydänoireet (nopea, epäsäännöllinen syke, tykytys), lisääntynyt hikoilu, lämmönsietokyvyn huononeminen, uupumus, lihasheikkous, käsien tärinä, hermostuneisuus, ahdistuneisuus, univaikeudet, ripuli, kuukautiskierron muutokset.
Eli onhan tuo vähän epämääräistä oirelua, mutta kyllä mielestäni kokeneen lääkärin olisi pitänyt ymmärtää ainakin jossain vaiheessa tarkistaa edes rutiininomaisesti ne kilpirauhasarvot sen sijaan että pistetään psykiatriselle osastolle, eli tuossa kohdin olet oikeassa. Tietynlaista laiskuutta/huolimattomuutta ollut asian käsittelyssä, mitä sitä suotta kiistämään. Myöskin jos oirelu on jatkunut niin olisihan lääkärin pitänyt tarkistaa hoitotasapaino, jos on kerta tiedossa että potilaalla on ollut hypertyreoosi. Mielestäni kohdallasi siis on tehty hoidossa virheitä.

Kyllä ihan oikeita mielenerveyden sairauksia on olemassa, ja niitä voidaan todeta ihan "fyysisin todistein" (esim. serotoniinitasapainon häiriöt). Mielisairaudet ovat siis mielestäni yhtä lailla fyysisiä sairauksia mitä esimerkiksi kilpirauhasen liikatoiminta on. Myös esimerkiksi aivokuvauksissa ollaan voitu osoittaa selkeitä poikkeavuuksia esimerkiksi skitsofrenikon ja terveen ihmisen välillä, että kyllä mielen sairaus voidaan havaita objektiivisilla keinoilla.
Fakta on kuitenkin se, että mielisairauksia (etenkin masennusta) ylidiagnosoidaan hyvin herkästi, epämääräinen paha olo yms. on helppo kirjoittaa sairauden piikkiin ja iskeä lääkitystä. Tutkimukset ovat esimerkiksi osoittaneet, että vasta vakavan masennuksen kohdalla mielialalääkkeistä on oikeasti merkittävää hyötyä taudin hoidossa, eli periaatteessa voisi ajatella (hieman karkeasti, myönnän) että vasta akava masennus olisi selkeästi sairaus, siinä missä lievä masennus ym. ovat jotain muuta oirelua, tai sitten vain fyysisen sairauden ensioireita.
Mielestäni ei kuitenkaan pidä vähätellä lievienkään masennusten diagnosointia, sillä onhan se sairauksien ennaltaehkäisyä, jos masennus saadaan hoidettua siinä kohdin kun se on vasta lievä masennus, eikä vasta siinä kohdin kun aivojen välittäjäainetasapainot ovat pysyvästi turmeltuneet.

Myös esimerkiksi aivokuvauksissa ollaan voitu osoittaa selkeitä poikkeavuuksia esimerkiksi skitsofrenikon ja terveen ihmisen välillä, että kyllä mielen sairaus voidaan havaita objektiivisilla keinoilla.

Minä en usko, että mieltä tai tietoisuutta voidaan palauttaa vain aivojen tai kehon fyysisiksi ominaisuuksiksi. Tai jos näin voitaisiin tehdä, osattaisiin tietoisuuksia luoda. Matrix tulee!

Uskon siis kyllä, että jotkut asiat voivat aiheuttaa oireita, jotka mielletään "mielenterveys oireiksi". Mutta se minua rasittaa, että tutkitaanko oikeasti ihmistä siinä tilanteessa, eli selvitetäänkö voisiko hänen "mielenterveys ongelmien" taustalla olla jotain muuta.. Tiedän jo niin monta tapausta, joita sairauden alussa on hoidettu mielenterveysongelmaisina, kunnes vähän ajan kuluttua on löydetty fyysinen sairaus ja kerrottu, että ne aikasemmat "mielenterveysongelmat" johtuu siitä.
Mutta traumoihin pystyn edelleen uskomaan, syystä että luulen, että itsellänikin niitä on. Mutta traumojen "ulosnäkyminen" tai niiden haittaaminen normaali elämää, onkin taas jo juttu toinen. Mielestäni kaikista "parhaimmat" traumojen tuottamat kiksit, saan kunnon liikatoiminnassa. Kummasti asiat, jotka on jo käsitelty, tulee vedettyä esiin. Liekö se sit sitä että luulee et joku ns "kotiterapia" auttaisi fyysisen sairauden tuomiin "epämiellyttäviin oloihin"? Sitä oikein väen vänkää miettii, ku oikein käy ärsyttää, et mihin sitä tämänkin olotilan voisi purkaa.. Ja vanhoja asioita löytyy varmaan kaikilta. Vaikka olisi kaikki jo käsitelty ja anteeksi annettu, "trauman" pintaan nostaminen on tietyissä fiilareissa helppoa. Tai ehkä sama voisi tapahtua ilman fyysisen häiriön buustaustakin? Ehkä se fyysinen härö antaa sille vaan lisäpontta.. Mutta onko se silloin todellista? Mitä minä todellisuudessa ajattelen? Olenko minä se, millainen minä olen, kun joku fyysinen häiriö vaikuttaa mielentiloihini, vai olenko minä se kiltti, ihana ja rakastava, mikä olen lähes aina kun kilpirauhasarvot ovat hyvin viitearvoissa.. Kumpi minä oikeasti olen.. Kumpi minun pitäisi olla.. Kumpi minä haluan olla..

Edit. Tähän väliin kerkesikin tulla jo kommentteja, kiitos :)
Edit2. Kirjoitusvirhe..

Muusaska on palannut \o/ ... ja millaisella otsikolla :o
täytyykin lukea mitä sen alla lukee..

edit: en taida osata sanoa tähän mitään - mikä kaikki määritellään mielenterveysongelmaksi?
Mulla oli vuosia sitten pakkoajatuksia kun uudistuins uskossani ja olin lakihenkinen tietämättömyyttäni ja ylpeyttäni... siis tuli ajateltua kaikkea hullua ja pervoa, kun ajattelin, että sen ajattelu on syntiä ja niin ei saa tehdä ja koetin sitä välttää.. sitä sitten tein tms.

Olin joskus myös tosi ahdistunut noihin aikoihin suurinpiirtein - sain pari profetiaa, että "perkele kiusaa sinua" oli sinänsä aika vapauttavaa, että olin jo ajatellut, että olen hullu ja pilalla.

Itsetunto-ongelmiakin on ollut ja kahvikuppineuroosia pahimmissa tapauksissa - siinäkin kokee itsensä aika poikkeavaksi, kun käsi vapisee ilman syytä ja kainalot hikoaa.

Myös jos olen epäuskoinen toisinaan, niin olo voi olla aika mielipuolinen, kun vetää itseltään maton oman maailmankatsomuksen alta, niin tuntuu, että oma sisin revitään palasiksi ja pää on sekaisin.

Että sellaisia kokemuksia "mielenterveysongelmista"... en ole koskaan harhoja nähnyt, kuullut tai luullut... tai tietty joku laskee nyt harhan kokemukseksi Pyhän Hengen läsnäolon kokemisenkin, mutta se on hänen oma ongelmansa.

Onhan se kai todettu, että tietyt kognitiiviset ja psyykkiset toiminnot saadaan pilattua ihmiseltä, jos aivoista sörkitään oikeat alueet pilalle... että jotenkin ihmeellisesti ihmisen henkinen puoli on sidottu fyysiseen - taivaassa sit se henkiruumis YEAH!

Omasta kokemuksesta ei voi yleistää ja kumota koko psykiatrian alaa.
Toiseksi vaikutat todellakin ylivireiseltä/maaniselta. Jos et saa unta tai olo tuntuu muuten oudolta, niin menehän lääkäriin.

JamesBond :)))

pl, kävin vähän aikaa sit lääkärissä ja se sano et kilpirauhasen liikatoiminta. Sinun tekstistäsi poimin kohdan "ylivireinen" ja lääkärini sanoi minulle, että raajaheijasteeni ovat ylävireiset. Liekö johtuu tosta kilpirauhasesta, en tiedä. Mutta siis.. Ylikierroksilla eläminen käsittääkseni kuuluu kilpirauhasen liikatoimintaan ja lääkitystä en saa laskea kuin tietyn määrän viikossa, joten JIPIII!!! Ylivireinen elämä, here I come =)) Ei vaan, ei tää oikeesti ole hauskaa.. En tiedä johtuuko kilpirauhasesta (niinku yks lääkäri epäili) vai mistä, mut olen tän kaiken kivan seuraksi saanut epilepsiatyyppistä oiretta... Toistaiseksi epäselvää johtuuko kilpirauhasesta vai mistä, mutta epilepsialääkkeitä silti vedän.. Hmmm. Ja tämä on vielä se niistä harvinaisista "epilepsialääkkeistä" joita käytetään vain yhden epilepsiamuodon hoitoon, eikä lainkaan psyykelääkkeenä, kuten joitain toisia epilepsialääkkeitä käytetään. Mutta se toimii. Ainakin tiettyihin oireisiin. Luultavasti minulla ei ole epilepsiaa, vaikka lapsena on ollutkin, vaan tää on vaan joku härö, koska aikuisena eeg aina normaali. Toisaalta, aineenvaihduntahäiriöt käsitykseni mukaan voivat epileptistä sössöä aiheuttaa, joten nähtäväksi jää miten sit ku kilppariarvot normaalit.

pl, puhuit maanisuudesta, eli maniasta. Aika lyhyen tarkastelun pohjalta vedit siis seuraavan päätelmän:

Manian oireisiin kuuluu
tyypillisesti ylikorostunut
itsetunnon, vähentynyt unen
tarve, puheliaisuus, kokemus
ajatuksen kulun lennokkuudesta,
huomiokyvyn häiriintyminen,
lisääntynyt päämäärätietoinen
toiminta ja taipumus sellaiseen
mielihyvää tuottavaan
toimintaan, jolla on suuri
mahdollisuus johtaa kärsimystä
aiheuttaviin seuraamuksiin.

Lisäisin vielä, että mikäli kirjoituksista käy selvästi ilmi esimerkiksi nyt tässä esiin tullut kilpirauhasen liikatoiminta ja lääkärikäyntejä, ei ole mitenkään perusteltua puhua maniasta, koska oireet ovat selitettävissä ed mainitulla tutkimustuloksella ja kirjoittajan itse kertoman taustatiedon perusteella, josta käy ilmi myös aikaisemmat kilpirauhaseen liittyvät seikat. Tällä haluan tähdentää taustojen selvittämisen ja edes päällisin puolin asioihin perehtymisen merkittävyyttä kommenteissa.

Ja tästä tulikin heti mieleeni, kun 14-15 vuotiaana koulun jälkeen olin citymarketissa ja istuin siel penkillä. Olin täysin selvinpäin, tottakai koulun jälkeen ja keskellä päivää, mut silti vartija tuli häätää mut pihalle ku olin muka sen mielestä humalassa! :O Kilpirauhashäiriö vai kaksi vuotta sitä ennen todetun epilepsian härötys, jota kukaan ei kuitenkaan missään hoidossa huomioinut.. Eli siis 12vuotiaana todettu epilepsia, 15-16vuotiaana todettu kilpirauhasen liikatoiminta (vaikka ekan kerran se todettiin jo vauvana, ja psykiatriselle 15-16 vuotiaana.. Hmmm.

pl, haluatko nähdä miten ihmisestä saadaan apaattinen ja masentuneen "oloinen".. Jätetään kilpirauhaslääkkeet syömättä niin kummasti alkaa uni maistuu ja passiivisuus iskemään =) Olen kokeillut joskus senkin :)

Voihan olla, että kirjoitustyylisi ja ulosantisi on aina ollut tuollaista. Vai mitä ajattelet Muusaka siitä, onko tässä suhteessa muutosta aiempaan?

Kannattaa kuitenkin myös huomioida, että unettomuus, levottomuus, masentuneisuus yms. ovat niin yleispäteviä ja epämääräisiä oireita, että ne voi periaatteessa laittaa minkä oireiston piikkiin tahansa, ja sangen epäselvien oireiden perusteella fyysisen taudin löytäminen voi olla vaikeaa.
Se, minkä käsityksen nyt olen opintojen ohessa saanut, niin lääkärin tulisi lähteä liikkelle siitä että "luonnollinen on luonnollista", eli jos on unettomuutta tai vastaavaa, niin ensin etsitään luonnolliset syyt; onko elämässä tapahtunut suuria muutoksia yms. Mielenterveysdiagnoosi henkeen "Burnout" "lievä masennus" yms. ovat yleensä aika hyvin kuvaavia tuollaisissa tilanteissa, tai sitten vain toteamus että henkilöllä on stressiä. Kaikkien oireiden takaa ei tosiaankaan löydy mitään sen dramaattisempaa. Varsinainen fyysinen sairaus taustalla (lukuunottamatta periaatteessa aika yleistä hypo/hypertyreoosia) lienee siis harvinaisempi asia, eikä sitä siksi osata aina ensimmäisenä epäillä.

Itse en ole hirveästi kuullut fyysisistä sairauksista, joilla olisi mielialavaikutusta (lukuunottamatta hypo/hypertyreoosia, dementiaa, alzheimeria), joten jos tiedät niitä enemmän Muusaska, niin olisi kiinnostavaa kuulla? :)

E: Jos siis tekstin pointti jää hieman epäselväksi niin tässä yhteenveto:
Fyysinen sairaus jäänee joskus helposti diagnosoimatta, jos haetaan apua masentuneisuuteen/unettomuuteen yms. epämääräiseen mielialatilaan, koska muut syyt ovat yleensä tyypillisempiä.

En jaksanut lukea loppuun asti kommentteja.

Itse syön masennukseen essitalopraamia (Essitalopraami on tanskalaisen Lundbeck-lääkeyrityksen kehittämä lääkeaine, joka kuuluu SSRI-lääkkeiden, eli selektiivisten serotoniinin takaisinoton estäjien ryhmään. http://fi.wikipedia.org/wiki/Essitalopraami )

Kun se auttaa mua elämään hyvää elämää niin mulle on ihan sama mikä sairaus mulla on, luulosairaus vai mielisairaus vai välittäjäainevika.

Kilpirauhasarvot ovat jääneet tutkimatta monelta muultakin muka-masennuspotilaalta. Et ole ainoa.

Minä uskon mielisairauteen. Livin' with it.

PS. "Lumelääkkeen tehon on todettu vaihtelevan sairauden laadusta johtuen: tehokkainta sen on todettu olevan mm. kivun, masennuksen ja ahdistuksen hoidossa."
( http://www.kookas.fi/articles/read/7223 )

:)

En jaksanut lukea tuota ekaa viestiä kun se oli niin pitkä, mutta ihmettelen, miksi mieli olisi jotenkin erotettu ruumiista, että se ei voisi olla sairas, kuten ruumiskin? Meidän juutalaisuuteen pohjautuva kristillinen uskommekin sanoo, että ruumis ja sielu ovat oleellisesti toisiinsa liittyneitä, ennen kaikkea ikuisia. Sielun liiallinen erottaminen ruumiista (dualismi) on itse asiassa gnostilaista perua. Juutalaiset eivät tehneet tällaista jakoa, kuten pakanakansat.

pl ja Lucil :) Palaan viimeistään huomenna vastaamaan! Yritän saada laitettua sulle Lucil samalla linkit, mistä näkisi suorat viitteet. Nyt näin äkkiseltään tulee mieleen ms-tauti sekä porfyria, mut lisäilen linkkejä ym. piakkoin.

ms-tauti ja masennus
http://www.tohtori.fi/?page=7236802&id=0494891

porfyria mm. sekavuus ja/tai hallusinaatiot
http://www.helsinki.fi/project/porfyria/oireet.html

Sit tällainen tuli mieleen!
"Eksoftalmus
Eksoftalmuksella tarkoitetaan
silmän pullistumista ulospäin. Sen
yleisin syy on kilpirauhassairaus
(Gravesin tauti eli Basedowin
tauti). "

Itse kyseisestä asiasta kärsineenä, tiedän että ulkopuoliset voivat kuvitella kliinisen kuvan perusteella, että henkilö olisi pelokas ja säikähtänyt, etenkin jos siihen liittyy liikatoimintaan tuttua käsien tärinää. Vaikka todellisuus olisi toinen..

Sitten tulee mieleen joitain sairauksia, jotka monesti aiheuttavat väsymystä, ja joillakin lääkäreillä on taipumus toisia herkemmin pistää väsymys psyyken piikkiin, mikäli siihen liittyvää fyysistä sairautta ei vielä ole todettu. Tällaisia sairauksia taitavat olla ainakin sjögrenin syndrooma sekä lisämunuaisten uupumus.

Ja vielä tällainen!
http://www.reumaliitto.fi/reuma-aapinen/reumataudit/systeeminen_lupus_er...
Neurologiset oireet
SLE:n yksi luokittelukriteereistä on (kouristukset tai psykoosi)

Ja kuinka yleistä se sitten on, että potilasta hoidetaan joskus pitkäänkin psyyke ongelmaisena, vaikka hänellä olisi fyysinen sairaus, johon hän saattaisi tarvita lähes välitöntä lääkitystä. En tiedä, mutta ympärilleni kun olen katsellut, jotkut ovat saaneet aika rajujakin psyykediagnooseja joiden seurauksena mahdollisesti oikea hoito on viipynyt. Ja kyse ei ole välttämättä ollut enää kovin helpoista sairauksiasta.
Mutta.. Mikä on oikea tapa hoitaa potilasta? Jos tietäisi heti oikean diagnoosin, voisi ehkä tietää auttavatko esim. masennuslääkkeet tai muut mielialalääkkeet potilasta, vai pahentavatko ne kenties potilaan tilaa. Puhumattakaan psykoterapiasta joka todennäköisesti ei johda mihinkään, mikäli oireiden aiheuttaja ei ole psyykkeestä lähtöisin. Ehkä osa hyötyy alkuaikoijen psyykediagnoosista ja lääkkeistä, osa ehkä ei. Itse muistan yhden napin minkä osastolla sain ja luulin jo puoliksi kuolevani kun se pahensi oireitani rajusti! Sen jälkeen heitin kaikki tarjotut lääkkeet hoitajien naaman edessä lavuaarista alas..

Jochanan: ihmettelen, miksi mieli
olisi jotenkin erotettu ruumiista,
että se ei voisi olla sairas, kuten
ruumiskin? Meidän
juutalaisuuteen pohjautuva
kristillinen uskommekin sanoo,
että ruumis ja sielu ovat
oleellisesti toisiinsa liittyneitä,
ennen kaikkea ikuisia. Sielun
liiallinen erottaminen ruumiista
(dualismi) on itse asiassa
gnostilaista perua. Juutalaiset
eivät tehneet tällaista jakoa,
kuten pakanakansat

Ristiriitaista. Ikäänkuin vastustat dualismia, mutta silti puhut siitä, että mieli voi olla sairas erillisenä ruumiista. Tarkkaan lukiessasi havaitset, että tässä ei muusaska mene dualismiin, päinvastoin, kuten tässä on useita esimerkkejä esitettykin.

Sanoisin, että itse uskon mielenterveysongelmien olemassaoloon. Sitä en osaa sanoa, että onko kaikkien niiden takana joko fyysinen syy tai trauma (vaikeat kokemukset tai epäterve ajattelutapa/ympäristö) vai onko olemassa muitakin mielenterveyteen vaikuttavia asioita. Niin tai näin niin joka tapauksessa omalla kokemuksella voin sanoa kärsineeni mielenterveyden ongelmista, ja ne taatusti eivät olleet fyysisistä syistä johtuvia.

Sinänsä kyllä sanoisin, että ns. mieleterveyden ongelmat taitavat olla pääosin terveitä reaktioita esim. masennus on terve reaktio tietyissä kovissa kokemuksissa, joita ei ole päässyt käsittelemään. Mutta en siitäkään halua yleistää että kaikilla se pätisi. Psyykkistä kärsimystä on niin paljon muutakin kuin se mitä sinä tai minä oomme kärsineet.

pl: "Voihan olla, että kirjoitustyylisi ja
ulosantisi on aina ollut tuollaista.
Vai mitä ajattelet Muusaka siitä,
onko tässä suhteessa muutosta
aiempaan?"

En usko että hirveästi on muutosta. Minun on kerrottu lapsesta saakka olleen ylivilkkas sekä rääväsuinen. "Leppoisamman" minusta saa poistamalla tai laskemalla kilpirauhaslääkitystäni, mikä näyttäisi olleen hieman huonosti kontrolloitu.. Toki luonteellakin on merkitystä siihen miten kirjoitan jne. mutta monet fyysiset oireet tuntuvat monesti kulkevan käsikädessä niin mielen, kuin laboratoriotulosten kanssa. Ainakin tiettyjen asioiden olen huomannut menevän käsikädessä, en välttämättä kaikkien. Tai sanotaanko, en ole elänyt niin kauaa, että osaisin kaikista oloista, oireista ja fyysisistä syistä sanoa kaikki oikeat syy yhteydet.

Kousuke: "Sinänsä kyllä sanoisin, että ns.
mieleterveyden ongelmat taitavat
olla pääosin terveitä reaktioita
esim. masennus on terve reaktio
tietyissä kovissa kokemuksissa,
joita ei ole päässyt käsittelemään."

Tuossa olen ainakin osittain samaa mieltä kanssasi. Mutta mietin välillä, miksi ihminen kestää nykyään niin vähän? Miksi ihmisen mieli järkkyy niin herkästi.. Onko se ennen vanhaankin ollut yhtä heiluva? Sen tiedän, että useilla fyysisesti sairailla henkilöillä on heikentynyt stressin sekä psyykkeä heilauttavien asioiden sietokyky. Joskus mietin myös näin; "miksi ihminen voi joku kerta kestää melkein mitä vaan, mutta toisena kertana pienikin ärsyke aiheuttaa psyyken reagointia?" Mietin että mitä pitää olla pohjalla, reagoidakseen psyykkeellä voimakkaasti. Ihminen on niin täynnä kaikenlaisia hormoneja sekä välittäjäaineita ja niihinkin tuntuvat vaikuttavan ties ja mitkä seikat. Ehkä mietin näin.. reagoinko minä fyysiseen vai psyykkiseen tekijään. Kumpi horjuttaa enemmän minua. Onko minun psyyke heikko, jos se kuitenkin kestää asioita, joita psyykkisesti sairaan ei kuuluisi kestää. Mikä kaikki vaikuttaa minun mieleen. Onko se fyysinen vai psyykkinen vika, jos ihmisellä on aivokemia sekaisin ja se oireilee sen takia psyykkisin oirein. Voidaanko psyykkinen ja fyysinen sairaus rajata sen perusteella, mikä aiheuttaa psyyken oireille tyypillisiä reaktioita? Ja mikä tärkein, mikä on psyykkinen oire? Jos ei ole koskaan kokenut esim. oikeata paniikkikohtausta, voisi varmaan kuvitella että on paniikkikohtaus, jos kädet tärisevät, sydän hakkaa, hikoiluttaa jne. Mutta entä kun se ei välttämättä olekaan sitä, miltä päällisin puolin saattaisi näyttää.

Minä kyseenalaistan jopa omat ajatukseni. Omat tunteeni sekä omat mielipiteeni. Miksi en kyseenalaistaisi, jos minusta on mahdollista saada lähes kaksi eri ihmistä, hieman muokkaamalla hormonitekijöitä, lääkitystä yms. Minun sielu on se, mikä ei näy, kun minä en ole terve. Minun sieluni on usein ristiriidassa kroppani kanssa. Näytän toiselta, mitä olen. Koen jotain, mikä ei tule sielustani. Ja tässä minä olen tehnyt virheeni.. Olen ajatellut että jokaiselle tyytymättömyyden/ ahdistuksen/ ärtyneisyyden yms. tunteelle löytyy psyykkinen tekijä. Entä jos ei löydykään? Olen syyttänyt vääriä asioita jo useita vuosia. Entä jos minä olenkin aivan toisenlainen.. Voin poistaa ympäriltäni kaiken ja muuttaa elämäni sellaiseksi, mikä "tuntuisi" äkkiseltään voivan tuoda tyytyväisyyden ja hyvän olon elämään, mutta entä jos se ei sitä teekkään?
Olenko tehnyt vuosikaudet turhaa työtä luulevani löytäväni ratkaisun jostain, mistä en sitä koskaan löydä. Toisaalta, tiedänkö edes kuka olen, tunnenko itseäni jos ja kun kaikki fyysiset tekijät ovat korjattu? Heräsin tähän ajatukseen aloittaessani erään lääkityksen. Fyysisten oireiden puolittuminen toi esille jotain, mitä en ollut itsessäni edes muistanut olevan..
Mutta onko minunkaan psyyke horjumaton vaikka usealle "selittämättömälle oireelle/ olotilalle" onkin fyysinen syy. Olenko minä siltä psyykkisten tekijöiden muokkaama. Onko ajatukseni psyykkisten tekijöiden varjostamaa. Mitä minä ylipäätään olen tai ajattelen. En voi uskoa siihenkään mitä ulkopuoliset minun sanovat olevan, koska se ei pidä paikkaansa. Minulla on teiniajalta papereita missä minua on arvioitu, ja nämä lausunnot on jo vuosia sitten elämänkulku kumonnut. En siis voi luottaa ihmisiin. ..mutta voinko itseenikään?

Yoki kirjoitti: "Ristiriitaista. Ikäänkuin vastustat dualismia, mutta silti puhut siitä, että mieli voi olla sairas erillisenä ruumiista. Tarkkaan lukiessasi havaitset, että tässä ei muusaska mene dualismiin, päinvastoin, kuten tässä on useita esimerkkejä esitettykin."

Ensinnäkin, anteeksi! En todella osannut kuvitellakaan, että sinun naisesi (nimimerkki Muusaska??) kirjoittelee tällä samalla forkalla. Siis sori siitä läpästäni mitä tulee pippelisi kokoon ja naisesi tyydyttämiseen sillä. En missään tapauksessa halua pilata sänkyelämäänne.

Mutta sitten asiaan: en ymmärrä, miten olet tullut tuohon johtopäätökseen. Minähän nimenomaan painotin, että sielu voi olla sairas kuten ruumiskin. En painottanut sielun erillisyyttä ruumiista, vaan päinvastoin, annoin ymmärtää, että dualistit painottavat sielun erillisyyttä ruumiista. Tämä ruumiimmehan on osa sieluamme, jonka Jumala on luonut ikuisiksi ajoiksi.

Siinä mielessä sinunkin kannattaisi vain pikku hiljaa tottua siihen kokoosi. : D

Kirjoitin pitkän viestin ja kännykkä sammui itsestään! Eli siis.. Lyhyesti.

JamesBond007:
"en taida osata sanoa tähän
mitään - mikä kaikki määritellään
mielenterveysongelmaksi?"

Omakohtainen kokemus on se, että määritelmä menee sen mukaan mitä hyötyä siitä on määrittelijälle/yhteiskunnalle. Usein myös elämään kuuluvat normaalit asiat määritellään mielenterveysongelmiksi. Kuten se että viisitoista vuotiaana kävin silloisen poikaystäväni luona kylässä :)) Se oli silloinen syy laittaa minut osastolle. Se oli sitä "impulsiivista" käytöstä :) Ja kun silloin minulla meni hyvin ja olin onnellinen ja tein niitä samoja normaaleita asioita mitä muutkin nuoret tekevät, olen vetänyt tästä sen johtopäätöksen että minulla ei ole oikeutta normaaliin asioihin. Tein mitä tahansa normaalisti, olen hullu, enkä ole ansainnut sitä, koska se on hullua minulle. Muut saavat tehdä niin, ilmeisesti koska sitä ei lueta niille hulluudeksi, mutta minulle luetaan. Jos käyttäydyn niinkuin minun toivotaan käyttäytyvän, eli hullun tavoin, minuun ollaan tyytyväisiä koska olen täyttänyt roolin mikä minulle on osoitettu. Myöskään ammattiin johtavan koulun käynti ei ole minulle soveliasta vaan se on "epärealistinen tulevaisuuden suunnitelma". Se epärealistinen tulevaisuuden suunnitelma on toteutettu jo vuosia sitten, mutta sehän vain kruunaa hulluuteni; teen epärealistisia ja terveelle ihmiselle sopimattomia asioita! Vai hullulle vai miten se menikään...?
Täten koulu, työ ja perheen perustaminen ei ole minulle soveliasta, se on hulluutta! Impulsiivista käytöstä ja epärealistista tulevaisuuden suunnitelmaa. Olen rikkonut näitä kaikkia.. Tyhmä hullu minä! Kuka rikkoisi perheeni, sulkisi minut laitokseen ja palauttaisi minut ruotuun??! Olen tehnyt hulluja asioita, enkä voi sanoa olevani täysin syyntakeeton. Suttaan kelan paperit joiden tarkoitus on järjestää minulle ammatillinen kuntoutus ja kirjoitan joka sarakkeeseen HULLU, työhön sopimaton, opiskeluun sopimaton, HULLU, epärealistisia tulevaisuuden suunnitelmia, roolini on suljettu laitos ja minäni romuttaminen koska roolini on olla hullu.. Pyydän miestäni ja lastani lähtemään, koska olen tehnyt jotain normaalisti.. Olen siis tehnyt väärin. Olen toiminut mielipuolisesti, olen perustanut perheen.. Se ei ole roolini. Roolini on olla hullu. Syödä nappeja aamusta iltaan ja toimia niinkuin minun toivotaan toimivan. Eli tehdä kaikkea sitä, mitä vastaan sieluni sotii.. "epärealistisia suunnitelmia, epärealistisia suunnitelmia, impulsiivinen, kipeä, sairas, hullu, ihme ettei narkkari tai alkoholisti? Ai niin, sen näkee verikokeista eikä sitä pystytä puhtailla verikokeilla diagnosoimaan, vaikka olisivat he siksikin halunneet minut leimata." Olen nähnyt sen pettymyksen ihmisten kasvoilta, kun en ollut sitä mitä minun haluttiin olevan. En ollut narkkari, alkoholin suurkuluttaja, psykoottinen, epäonnistuja, kykenemätön.. Ja lista on pitkä. Mutta nyt en jaksa enää sitä. Entä jos vihdoinkin annan heille haluamansa? Heittäydyn kaikeksi siksi, mitä he halusivat minun olevan. Sietäisinkö itseäni? Ehkä joidenkin rooli on vain toteuttaa toisten ihmisten sairaita fantasioita...

Jochanan: en ymmärrä,
miten olet tullut tuohon
johtopäätökseen. Minähän
nimenomaan painotin, että sielu
voi olla sairas kuten ruumiskin.
En painottanut sielun erillisyyttä
ruumiista, vaan päinvastoin,
annoin ymmärtää, että dualistit
painottavat sielun erillisyyttä
ruumiista. Tämä ruumiimmehan
on osa sieluamme, jonka Jumala
on luonut ikuisiksi ajoiksi.

Onko joku tehnyt sitten tätä erotusta keskustelussa, niin, että sitä dualismiksi voisi sanoa, että otit sen esiin? Ja vastaan kirjoitukseesi seuraavasti: No kun kirjoitit:
"ihmettelen, miksi
mieli
olisi jotenkin erotettu
ruumiista" ja heti perään:
"että se ei voisi olla sairas,
kuten
ruumiskin?"

Eikö tästä voi ymmärtää myös niin, että mieli voi olla erillisenä sairas, kuten ruumiskin? Näin siis ne olisivat vahvastikin erilliset, koska mikäli ne olisivat kuten sanoit:
"Meidän
juutalaisuuteen pohjautuva
kristillinen uskommekin
sanoo,
että ruumis ja sielu ovat
oleellisesti toisiinsa
liittyneitä " niin tässä tapauksessa pohdin, että miten oleellisesti toisiinsa liittyvät voisivat olla sairaita vaikuttamatta oleellisesti toisiinsa? Ja tämähän on dualistinen ajatus, että ne niin voisivat tehdä. Eli mikäli mieli tai ruumis ovat sairaita, niiden pitäisi vaikuttaa selvästi toisiinsa ei dualistisen ajattelun mukaan, eikö? Näin siis "mielen" sairastaminen pitäisi näkyä myös ruumiissa, eli olisi täten mitattavissa, koska ruumiin toiminnat ovat mitattavia toimintoja hyvin pitkälle. Voisiko siis olla mahdollista, että "mielen" sairaudet olisivatkin ruumiin sairauksia kokonaan, koska ne kyetään mittaamaan ruumiista, eli kehosta? Kuten tiedämme "mielen" alueen lääkehoito perustuu aivokemiaan puuttumiseen, näin siis se kohdistuu ruumiiseen, ellei "mieli" ja ruumis sitten ole sama asia tai täysin yhteydessä toisiinsa, mikä taas herättää mielenkiintoisia ajatuksia, esimerkiksi erilaisten ilman lääkehoitoa tehtävien terapiamuotojen hyödyllisyydestä, koska nehän pyrkivät vaikuttamaan nimenomaan "mielen" alueeseen irrallisena ruumiista. Erittäin mielenkiintoista pohtia tätä minusta.

Seuraava askel tässä pohdinnassa olisi kaiketi määrittää "mieli"

Ilman tämänkaltaisia vähintäänkin omituisia oheisargumentteja kanssasi on mielenkiintoista keskustella. Voit halutessasi perustaa miehen sukupuolielimen kokoon yms oheistoimintaan liittyvän ketjun, mikäli aihe sinua näin kovin kiinnostaa, se kaiketi on sallittua tälläkin foorumilla. Sillätavoin saisit purettua asiat muualle sotkematta muita aiheita näillä.

Ensinnäkin, anteeksi! En todella
osannut kuvitellakaan, että
sinun naisesi (nimimerkki
Muusaska??) kirjoittelee tällä
samalla forkalla. Siis sori siitä
läpästäni mitä tulee pippelisi
kokoon ja naisesi
tyydyttämiseen sillä. En missään
tapauksessa halua pilata
sänkyelämäänne.

Siinä mielessä sinunkin
kannattaisi vain pikku hiljaa
tottua siihen kokoosi. : D

En ihan oikeasti pysty enää uskomaan mielenterveysongelmiin (no ehkä traumoihin uskon), mutta jos joku mulle kivenkovaa väittäis et hänellä on mielenterveysongelma, ajattelisin et sul on fyysinen sairaus, kukaan vaan ei viitti ahneuksissaan tutkia sua. Mitäs sanotte?

Argumenttina vielä esim masennuksen olemassa olemiseen. Olen seurannut muutamia masennuspotilaita, jotka ovat saaneet sähköhoitoa ja se on heitä huomattavasti auttanut. Jos kyseessä olisi taustalla fyysinen sairaus, en näkisi sähkön voivan siihen auttaa, ellei nyt plasebovaikutusta taas oteta huomioon. Mii:n kommentissa on suuri viisaus siinä, että jos nappi aamulla helpottaa oloa, onko sillä merkitystä onko sen vaikutus todellinen vai ei. Vähän niin kuin uskossa oleminen ;)

Itse muistan yhden napin minkä osastolla sain ja luulin jo puoliksi kuolevani kun se pahensi oireitani rajusti! Sen jälkeen heitin kaikki tarjotut lääkkeet hoitajien naaman edessä lavuaarista alas..

En millään tapaa kiistä etteikö oireilusi voi johtua hypo/hypertyreoosistasi, mutta en usko sen ihan kaikkea selittävän. Mutta hei, mistäs näitä tietää. Tsemppiä joka tapauksessa ja syö lääkkees. Ihan oikeasti :)

Mutta traumoihin pystyn edelleen uskomaan, syystä että luulen, että itsellänikin niitä on. Mutta traumojen "ulosnäkyminen" tai niiden haittaaminen normaali elämää, onkin taas jo juttu toinen.

Raja terveen ja sairaan välillä onkin veteen piirretty viiva, mutta jossain vaiheessa liika on vain liikaa ja ihmiselle puhkeaa hoitoa vaativa psyykkinen ongelmia (tai useampi).

Atte: "Virhe. Lääkkeitä kun on
monenlaisia ja alunperin ei voida
yksinkertaisesti tietää, että mikä
lääke sopii kenellekin parhaiten,
ihan yksilöllisestä vasteesta
johtuen. Yleensä kyllä jos potilas
saa voimakkaita oireita
useamman lääkkeen oton
jälkeen, lääkäri kyllä vaihtaa ja
kokeilee toista lääkettä. Hyöty-
haittasuhde on kuitenkin tärkein.
Olisihan ne jatkossa tarjotut
lääkkeet voineet sinua auttaa
hyvinkin paljon... Ja yksityisella
psykiatrilla läpi käydyt lääkkeet
eivät ole sama asia mitä
esimerkiksi sairaalahoidon
aikana pystytään valvotusti
kokeilemaan ja seuraamaan.
En millään tapaa kiistä etteikö
oireilusi voi johtua hypo/
hypertyreoosistasi, mutta en
usko sen ihan kaikkea selittävän.
Mutta hei, mistäs näitä tietää.
Tsemppiä joka tapauksessa ja
syö lääkkees. Ihan oikeasti :)"

Ensimmäinen kysymys, mihin tarvitsen mielenterveyslääkkeitä kun olen tullut osastolle pahan unettomuuden takia ja siellä löytyykin kilpirauhasen liikatoiminta? :) Tässä on ensimmäinen virhe. Väärää sairautta kun niillä paskoilla yritetään hoitaa, voi saada sellaista helvettiä aikaan ettei mitään rajaa.. Jos fyysiset sairaudet eivät oireitani selitä, miksi olotilani on mitattavissa laboratoriokokeilla jotka ilmaisevat fyysisen sairauden tilaa? Toiseksi, kävin erään lääkärin kanssa keskustelua, jolle oli tilatta nuoriso.psyk paperini. Hän kirjaimellisesti kumosi lähes kaiken mitä niissä oli kirjoitettu ja totesi että tämähän on vain tällaista nuoruuden villiyttä. Mutta kun edelleen joihinkin ihmisiin se tuntuu vaikuttavan, niin miksi ei minuunkin? Ammatillisen kuntoutuksen lausunto on tehty täysin fyysisten sairauksien takia ja nuorisopsykpapereita ei siihen laitettu koska ei se lääkärin mielestä ollut mitenkään merkittävä asia. Mutta entä jos minä haluan saada jo minulle kuuluvan kohtelun? Kieltäydyn kaikista jatkosuunnitelmista ennen kuin asia on käsitelty alusta loppuun? Tarpeen tullen vien asian oikeuteen asti? Kannattaa sunkin Atte olla varovainen sillä hoitoalalla, koska sellaisia potilaita riittää, jotka virhekohtelun ja hoidon tulevat muistamaan vielä kymmeniä vuosia ja osa saattaa tehdä jopa välittömästi rikosilmoituksen :) Tiedän kuitenkin että minulle on todisteet takana, joten minulla olisi juuri nyt lähes ainutkertainen tilaisuus viedä asiaa eteenpäin. Olenkin miettinyt että seuraava hoitoni voisi olla psykoterapia lääkärien/hoitajien auttamien traumojen korjaamiseen! Mitäs luulet näin hoitoalalla työskentelevänä henkilönä, olisiko siinä todistetta mahdollisesti tulevaan oikeuskäyntiin? Tämähän siis vaatii psykiatrin arvion ja päätöksen siitä olenko hoitoalan virheiden vuoksi traumatisoitunut. Samalla voidaan varmaan kartoittaa myös näin muuten psyykkeni tila ;) Teinhän mä sen jo pienimuotoisesti joku vuosi sitten itse, ulkopuolisen henkilön (aika sekopäisen) painostuksen alla ja menin valittaa "kuin hullu mä olen". Lopputulos, lähtöpassit ilman ainuttakaan lääkettä tai jatkotapaamista ja sanottiin vaan "et tänne otetaan vaan oikeesti hulluja ihmisiä". Virhediagnooseista minulla siis on kokemusta monelta saraa :) Lukee minulla tälläkin hetkellä yhdessä paperissa fyysisen sairauden diagnoosi, joka ei voi fysiologisesti pitää lainkaan paikkaansa :-D Mutta sellaista kai ne lääkärit vähän tuppaa tekemään...

Kun Muusaska puhuit noista fyysisistä sairauksista "mielenterveysoireilun" taustalla niin tässä kohdin voi tulla mukaan kommunikaatikatkos. Ymmärtääkö potilas välttämättä kertoa kaikkea mahdollista tilaansa liittyvää lääkärille?
Meillä oli esimerkiksi potilas, joka valitteli ongelmana pahanhajuista hengitystä, närästyksen tunnetta ja karheaa kurkkua, mutta muisti vasta kysyttäessä kertoa että yksityisvastaanotolla tehdyssä TT-kuvauksessa hänellä oli todettu mahanportin löystymistä, ja tämä tietohan lopulta vahvisti tekemämme diagnoosin.
Toisaalta sitten oli myös potilas, joka valitteli huonokuntoista ihoaan, ja kertoi, että ei käytä e-pillereitä, mutta jossain vaiheessa tutkimusta taas ilmoitti, että onkin aloittanut e-pillerien käytön viisi päivää sitten. Potilaalla oli aika epäselvä selostus ja käsittääkseni myös itse lääkärille jäi hieman epäselväksi, että mikä oli tulon lopullinen syy (aina ilmoitettu syy ei ole se tulon todellinen syy).
Eli lääkärin ja potilaan välisellä vuorovaikutuksella on huomattava merkitys, jos tahdotaan päästä oikeaan diagnoosiin niin potilaan pitäisi toisaalta pyrkiä kertomaan kaikki oireet (vaikka omasta mielestään merkityksettömätkin) lääkärille, ja toisaalta lääkärin pitäisi jaksaa kuunnella. Ilman toimivaa vuorovaikutusta on vaikeaa löytää oikeaa hoitoa. Eli tällaisella Itse muistan yhden napin minkä osastolla sain ja luulin jo puoliksi kuolevani kun se pahensi oireitani rajusti! Sen jälkeen heitin kaikki tarjotut lääkkeet hoitajien naaman edessä lavuaarista alas.. käytöksellä teet lähinnä itsellesi hallaa, ei se ole hoitajien syy jos lääkkeet olivat sinulle epäsopivat, ja lääkkeet vaikuttavat jokaiseen yksilöllisesti niin ei sitä vältämättä osata ennustaa, miten juuri sinä reagoit niihin.

Vielä tuosta, kun sanoit että olet ilmeisemmin käynyt sekä yksityisellä, että kunnallisella puolella hoidossa? Kannattaa tässä kohdin huomioida, että tieto ei kulje aina täysin mutkatta yksityisen ja kunnallisen terveydenhuollon välillä, meillä ei esimerkiksi terveyskeskuksessa ollut tietoja joistain yksityisvastaanotolla tehdyistä tutkimuksista ja diagnooseista, joten niistä kannattaisi oma-aloitteisesti aina kertoa. Lääkäri ei välttämättä ymmärrä kysyä sellaisia tietoja, jos niitä ei lue potilaskertomuksessa.

Omakohtainen kokemus on se, että määritelmä menee sen mukaan mitä hyötyä siitä on määrittelijälle/yhteiskunnalle.

E: Sittenhän on myös mahdollista, että potilas hakee esimerkiksi väsymykseensä apua työlääkäriltä, ihottumaansa apua ihotautilääkäriltä, kuumeiluun apua terveyskeskuksesta jne. jne. Eli yksi lääkäri per oire, niin vaaditaanhan siinä melkoista yhdistelyä, että joku ymmärtää ajatella että eri klinikoilla juostaan yhden ja saman sairauden (esim. esittämäsi reuman) takia, etenkin jos osa klinikoista on yksityisiä ja tiedonkulku ei kulje.