Luottamuspula
Alue: Nuoruus ja seurustelu
|
18.10.2010 klo 3:56 |
Olen seurustellut kolme vuotta poikaystäväni kanssa. Seurustelun alkuvaihe oli vaikea ja kamppailimme vaikeiden kysymysten äärellä. Poikaystäväni kamppaili tuolloin pornon ja itsetyydytyksen kanssa. Ennen seurustelun aloittamista hän otti asian puheeksi ja kysyi olisinko valmis seurustelemaan hänen kanssaan. Hän halusi olla rehellinen ja hankiuttua kaikesta siitä roskasta eroon. Parempaan suuntaan mentiin pikku hiljaa, mutta nyt kaksi vuotta myöhemmin tilanne räjähti käsiin. Hänellä on ollut tapana salailla asioita (osittain tämä johtuu siitä, että hänen on vaikea puhua omista asioistaan) ja minä en ymmärrä kysyä kaikkea. En ollut ollenkaan perillä siitä millaisessa tulituksessa hän oli ollut viime kuukausina ja kuinka paljon hän oli minulta salannut. Suoraan sanoen valehdellut. Tein suhteemme alkuvaiheessa selväksi, että jompi kumpi: porno tai minä. Pyysin häntä olemaan avoin kun tulee vaikeita aikoja, sillä pelkäsin juuri tätä. En pysty luottamaan häneen, en pysty uskomaan hänen sanojaan ja pelkään etten vieläkään tiedä kaikkea. Poikaystäväni on pahoillaan tästä tilanteesta, hän ei halua satuttaa minua, mutta ei itsekään tiedä voiko jatkaa seurustelua. En tiedä minäkään. Alussa ajattelimme, että aika parantaa mutta tilanne on kiristynyt äärimmilleen. Olen tällä hetkellä hyvin kiireinen enkä ehdi asiaa, joka hetki murehtimaan. Poikaystävälläni on taas aikaa enemmän kuin tarpeeksi pallotella asiaa ja hänestä on tullut hyvin vihainen. Olen väsynyt koko tilanteeseen: en todellakaan tiedä mitä kannattaisi tehdä? Olen muistanut asiaa rukouksin ja aion tehdä niin jatkossakin. Mutta tämä tie tuntuu johtaneen umpikujaan. Kysynkin nyt teiltä mitä tehdä kun luottamuspula iskee? Onko jollakin samankaltaisia kokemuksia meneillään tai takanapäin? Olette vapaita antamaan kommentteja ja pohdiskeluja. |
|
18.10.2010 klo 9:49 |
Mä luulen, että kyseessä voi olla se, että sun poikaystävä näkee pornossa jotain erityisen hienoa mikä on häneltä kielletty. Tai siis itse näkisin noi kaksi asiaa vaikuttamassa taustalla - Valhe ja Lakihenkisyys. Vapautuminen noista tulee vain tietoisen käsittämisen kautta, ettei pornossa ole mitään parempaa tai erityistä verrattuna mahdolliseen tulevaan avioseksiin (jos nyt olette seksistä pidättytyneet) ja uskon kautta Jeesukseen, joka on Totuus meissä ja totuushan tekee vapaaksi. Myös pornon katsomisen itseltään kieltäminen lisää tuota valhetta - tulee mieleen, että jos se on kiellettyä, niin siinä täytyy olla jotain hienoa ja tuolloin sitä varmasti tekee mieli vrt. Paratiisi ja se hedelmä. Itse neuvoisin käsittelemään asiaa avoimesti (mikä pornossa viehättää, miksi sitä katsoo, mikä kokee siinä synniksi jne jne) kääntymään asiassa Jeesuksen puoleen joka on luvannut vapauttaa meidät synnistä ja olemaan olematta lakihenkinen - jonkun asian itseltään kieltäminen, kun ei vapauta aidosti ketään. Eiköhän se siitä - terveillä miehillä on enemmän tai vähemmän kiinnostusta pornoon luonnostaan, oli uskossa tai ei.. kaikki sitä vaan ei myönnä, mutta kun seksi ja alastomat naiset on miesten mielestä kiva juttu. On eri asia onko asia ongelma, eli onko pakko katsoa pornoa ja onko riippuvainen siitä. |
|
18.10.2010 klo 11:55 |
On eri asia onko asia ongelma, eli onko pakko katsoa pornoa ja onko riippuvainen siitä. Ihan samalalla linjalla jamesbondin kanssa tässä asiassa. Tietenkin, jos sitä nyt joka päivä tulee 7 X tehtyä niin kannattaa ehkä hakea apua. Luonto on valitettavasti tehnyt meistä miehistä tämmösiä. Mennään välillä sinne minne tanko osottaa. |
|
18.10.2010 klo 12:12 |
Miksi tehdä pornosta niin iso ongelma? Vakavampaa on se että asioita salaillaan eikä olla rehellisiä. Viestiä muokattu 18.10.2010 klo 12:14, muokkaaja: __ |
|
18.10.2010 klo 21:50 |
"Poikaystäväni kamppaili tuolloin pornon ja itsetyydytyksen kanssa." Mitähän tämä kamppailu nyt sitten on ollut? Onko kyse ollut riippuvuudesta vai siitä, että hän on joskus katsonut pornoa ja itsetyydyttänyt siinä samalla itseään (eli ongelma se on ollut vain siksi, että hän uskovaisena ei ole halunnut pornoa katsella)? "Tein suhteemme alkuvaiheessa selväksi, että jompi kumpi: porno tai minä." Jos olette tällaisen "sopimuksen" tehneet jo aluksi, olisi sitä toki molempien noudatettava. (Itse en kyllä ymmärrä sitä, miksi pornosta pitää tehdä niin iso asia.) "En pysty luottamaan häneen, en pysty uskomaan hänen sanojaan ja pelkään etten vieläkään tiedä kaikkea." On ikävää, jos toinen pettää luottamuksen, ja voi olla vaikeaa tämän jälkeen enää uskoa, mitä toinen sanoo. Se on ihan normaalia. Tällöin pitäisi vain keskustella asiat selviksi ja rakentaa luottamus uudelleen. Se ei varmasti ole helppoa; ehkä teille olisi apua, jos voisitte jutella jonkun ammattilaisenkin kanssa? Haluaako poikaystäväsi itse lopettaa kokonaan pornon katsomisen ja itsetyydyttämisen? Vai sanooko hän niin vain sinua miellyttääkseen? |
|
19.10.2010 klo 3:18 |
Hei, ''Haluaako poikaystäväsi itse lopettaa kokonaan pornon katsomisen ja itsetyydyttämisen? Vai sanooko hän niin vain sinua miellyttääkseen? Poikaystäväni haluaa itse lopettaa pornon katsomisen. Kun aloimme seurustelemaan en ymmärtänyt mitä ongelmia porno ja itsetyydyttäminen voi tuoda tullessaan seurustelusuhteeseen. Avioliitosta puhumattakaan. En ymmärtänyt kuinka vakava riippuvaisuus se voi olla, pidin sitä täysin normaalina, varsinkin miehille. Poikaystäväni pitää sitä syntinä (niin kuin minäkin nykyään) ja hän on myöntää olevansa riippuvainen. Kannatan myös sitä, ettei pornolle tai itsetyydytykselle anna edes pikkusormea. En usko mihinkään ''silloin tällöin'' - juttuihin ja luonnollisille selityksille ''miesten pitää päästä purkamaan paineensa''. Se on hyvin itsekästä ja rikkoo katsojaa itseään. Kannattaa myös miettiä asiaa pornoteollisuuden kannalta ja tsekata sivu koukussapornoon.com En halua tehdä pornosta numeroa, mutta minulle ja poikaystävälleni se on syntiä. Samoin itsetyydyttäminen. Esiaviollinen seksi, porno ja itsetyydyttäminen ei kuulu elämääni. |
|
19.10.2010 klo 10:14 |
”Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä” (Room. 14:23) ”Kaikki, minkä Jumala on luonut”, on sinänsä hyvää, ”kun se otetaan kiittäen vastaan” (1.Tim 4:4) ”KAIKKI on luvallista” (1.Kor 10:23)”Kaikki ei rakenna” Kaikki ei ole koukussa pornoon ja vaikka en suosittele pornoa muille enkä itselleni, niin synti ei ole siinä - ainut synti on siinä, jos eletään erossa Jumalasta vrt. "Kuka Kristuksessa pysyy ei syntiä tee" ja "Synti on siinä, että te ette usko"... Tarkastetelet asiaa lakihenkisesti ja niin kauan kuin uskot, että joku on syntiä itsessään, niin se tulee olemaan sinulle synti joka kerta kun teet sitä ja rikot uskoasi vastaan. Omatunto ei ole aina oikeassa, jos se on valistettu väärän uskomuksen alle - laki syyttää meitä ja me itse määritetään ainakin osaksi, mikä uskotaan meille laiksi...jos koet löytäväsi raamatusta kohdat jotka kieltää itsetyydytyksen ja hyväksyt sen laiksi, niin omatuntosi tulee syyttämään sinua tuon uskon kautta - sillä mitä tuolloin teet, et tee uskossa siihen, että se olisi puhdasta Jeesuksessa. Suosittelen etsimään Jumalaa Jeesuksen kautta ja pyytämään, että Jeesus poistaa kaiken väärän elämästäsi sen sijaan, että etsisit lakia ja tarkkailisit jatkuvasti mikä on väärin ja mikä ei - kuitenkin "Vapauteen Kristus meidät vapautti" jos poikaystäväsi ei ole vapaa (joko itsetyydytyksestä tai itsetyydykseeen) vaan ahdistunut asiasta jatkuvasti, niin sanoisin aiemmin, että ongelmana on, ettei hän ole uskossaan Kristuksessa, vaikka ehkä asemallisesti on Jumalan lapsi ja vaan on opillisesti eksyksissä suorittaen lakia ja täten ottaen Jeesuksen paikan pyhityksessä koettaen kartuttaa omaa kunniaa. Viestiä muokattu 19.10.2010 klo 10:37, muokkaaja: JamesBond007 |
|
19.10.2010 klo 14:53 |
Tilda, Kun aloimme seurustelemaan en ymmärtänyt mitä ongelmia porno ja itsetyydyttäminen voi tuoda tullessaan seurustelusuhteeseen. Avioliitosta puhumattakaan. Tarkentaisitko? |
|
19.10.2010 klo 15:20 |
Kuulostaa vähän mun ensimmäiseltä seurustelusuhteelta, ja kuinkas vanha olinkaan silloin..16? :D Minkä ikäisiä te olette? Äläkä nyt hyvä nainen pistä poikaystävääsi valitsemaan sinun ja pornon välillä. Sehän ahdistaa miesparan ihan rikki, ja tekee koko jutusta ylidramaattisen. Juuri niinkuin aiemmin sanottiin, mitä kielletympi asia on, sitä enemmän se houkuttaa. Mielestäni tässä voisi hetkeksi ainakin unohtaa sen synti-kysymyksen, ja keskittyä siihen, miltä sinusta itsestäsi tuntuu, jos poikaystäväsi katsoo pornoa. Oletko loukkaantunut? Mustasukkainen? Eivät pelkästään uskovaiset naiset tule vihaiseksi miehensä pornon katselusta. Sitäpaitsi, jos olette olleet niinkuin "kunnon uskovaiset" ettekä ole hypänneet sänkyyn, niin ainakaan et voi vedota siihen, ettet muka riitä hänelle. Jos poikaystäväsi ei saa kiihottua sinusta ja purkaa kiihottumistaan sinuun, niin mitä jää jäljelle? Pornon katselu on mielestäni ongelma silloin, jos ei enää kiihotu mistään muusta kuin pornon katselusta. Ja jos ei enää pysty tyydyttämään itseään muuta kuin pornon avulla. Ai niin joo, teillähän tuo pelkkä itsetyydytyskin oli jo dilemma sinänsä...Oh noes. Varokaa, ettette vain tapa hyttystä ensi kesänä, kun se imee teitä käsivarresta. Tappaminenhan on kiellettyä. |
|
20.10.2010 klo 2:31 |
Hmm... itseäni ällöttää porno. Se on musta ihan hirveetä. Mut jos se on joku vaihe joka menee ohitse. Ei se musta ole varsinaista pettämistä, jos kattoo pornoa. Itse voisin hyväksyä asian tai no joo... kyllä siitä vakavasti keskustelisin... Itsetyydytys on taas asia, joka on luonnollista, |
|
20.10.2010 klo 12:31 |
Mun mielestä riippuvuus on riippuvuus silloin, kun se ottaa sijan elämässä jonkin muun kustannuksella. Eli jos vaikkapa hän ei haluaisi tavata sinua, koska mieluummin jää kotiin katsomaan pornoa. Sama asia koskee muitakin asioita, joihin voi muodostua riippuvuus. Jos tämä ehto ei täyty, ei kyseessä välttämättä ole mikään vakava asia. Tietysti jos ajattelee pornon syntinä, silloin vähäinenkin kulutus voi aiheuttaa ongelmia, mutta onko silloin suurempi probleema porno vaiko se, että sitä pitää syntinä? |
|
20.10.2010 klo 13:08 |
^ SIlloin suurin ongelma voi olla se, että on epävarma siitä mikä on syntiä ja jos on epävarma mikä on oikein ja väärin, niin jengi mieluummin yleensä vetää vähän tiukempaa linjaa, että menee "varman päälle" ja siksi pitää asiaa syntinä, ettei kokisi menettänsä mahdollisesti jopa pelastustaan tai kokisi omantunnon tuskia.. jos on epävarma asiasta, niin on kovin vaikea olla pitämättä jotain syntinä. Ei kukaan tahallaan pidä jotain syntinä ja ymmärrän hyvin, jos tämä aihe tuottaa jollekin hankaluuksia, joten ongelmaa ei poista se, että sanotaan "ongelma on siinä, että pidät asiaa syntinä". Tätäkin syvempi ongelma on se, että keskittyy ratkaisemaan syntiongelmaa käskyjen kautta, eikä Jeesuksen kautta. Mä itse koettelisin asian niin, että pyytäisin Jumalaa vapauttamaan mut siitä, jos se on jotain minkä Jumala haluaa poistaa mun elämästä ja jos tuolloin ei mitään tapahtuisi, niin silloin asia on ok. |
|
20.10.2010 klo 14:11 |
Parempaan suuntaan mentiin pikku hiljaa, mutta nyt kaksi vuotta myöhemmin tilanne räjähti käsiin. Hänellä on ollut tapana salailla asioita (osittain tämä johtuu siitä, että hänen on vaikea puhua omista asioistaan) ja minä en ymmärrä kysyä kaikkea. En ollut ollenkaan perillä siitä millaisessa tulituksessa hän oli ollut viime kuukausina ja kuinka paljon hän oli minulta salannut. Suoraan sanoen valehdellut. Tässähän se vastaus oikeastaan löytyy, jos mies on alusta asti laitettu valintatilanteeseen: porno tai suhde, niin lienee hyvin ymmärrettävää että ei ole helppoa kertoa lipsumisista. Itsellenikin nykyinen poikaystävä ilmoitti suhteen alussa suht karusti: "jos suutelet jotakuta toista niin mä jätän sut heti" ja on tehnyt hyvin selväksi että mikä on hänen asenteensa muihin miehiin. On siis ahdistavaa kertoa tälle jos on tullut lähennellyksi juhliessa ollessa, sillä tiedän että hän aina suuttuu siitä ja tulee syytelty ja haukuttu olo. Kannattaa siis ihan rehellisesti tarkastaa, että miten itse käyttäydyt näissä tilateissa. Oletko tuomitseva? Onko poikaystävälläsi syytä pelätä reaktiotasi? Onko hänelle ehkä helpompaa peitellä pieniä lipsumisia, kuin kohdata sinun käytöksesi kun hän kertoo asiasta? Käsi siis sydämelle, oletko varma että poikaystävästäsi tuntuu hyvältä puhua sinulle avoimesti ongelmastaan? |
|
20.10.2010 klo 14:15 |
Hei Tilda! Meillä on/on ollut hyvin samanlainen tilanne mutta olemme ehkä vähän pidemmällä. Jospa meidän kokemuksista voisi olla hyötyä. |
|
20.10.2010 klo 15:32 |
^ Kerro ihmeessä kokemuksistanne, täällähän ollaan anonyymeja kuitenkin :) edit: SIlloinkin asian voi ratkaista Jeesus, mutta ensin kävisin lääkärissä. Viestiä muokattu 20.10.2010 klo 15:33, muokkaaja: JamesBond007 |
|
20.10.2010 klo 18:53 |
...tämän keskustelun ja puheenvuorojen pohjalta ihan pienen kysymyksen esittäisin: onko niin, että miesten kulkuset täyttyvät aina ajan mittaan niin että välillä on pakko nollata tilanne (ainakin ajatuksen tasolla) vai onko kyse myytistä? :) |
|
20.10.2010 klo 19:11 |
Tilda: Olen tällä hetkellä hyvin kiireinen enkä ehdi asiaa, joka hetki murehtimaan. Poikaystävälläni on taas aikaa enemmän kuin tarpeeksi pallotella asiaa ja hänestä on tullut hyvin vihainen. Room. 4:14 Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi. No onko kumma ku ei onnistu kun saarnaat vaan lakia. Jumala siitä sit vapauttaa, kun on aika. |
|
20.10.2010 klo 22:36 |
...tämän keskustelun ja puheenvuorojen pohjalta ihan pienen kysymyksen esittäisin: onko niin, että miesten kulkuset täyttyvät aina ajan mittaan niin että välillä on pakko nollata tilanne (ainakin ajatuksen tasolla) vai onko kyse myytistä? :) En mä usko, että kyse on useinkaan siitä, että ne olis täynnä, vaan ihan tietynlaisesta hormonikierrosta joka vaihtelee yksilöittäin - tietyin aikavälein vaan tekee mieli - tietty jos puree hammasta pari viikkoa tai enemmän - riippuen yksilöstä, niin sitten kun ne on täynnä, niin kiristää päätä, jalkoväliä ja hammasta normaalia enemmän ja jossain vaiheessa ylimääräinen tavara tulee itsestään yöllä ulos jos asialle ei tee mitään. Voin sen verran kertoa, että paljon enemmän seksi liikkuu päässä jos pidättäytyy koko touhusta, kun silloin pää on täynnä hormoneita koko ajan ja joka toinen nainen vaikuttaa sopivalta puolisolta - nyt heti tänään siis :D Viestiä muokattu 20.10.2010 klo 22:38, muokkaaja: JamesBond007 |
|
21.10.2010 klo 9:07 |
Hei, kiitos vastauksistanne. Me tulkitsemme Raamattua niin, että porno ja itsetyydytys on syntiä. Minulle se vain on niin päivän selvää - olen sitten lakihenkinen tai en. Olen kuitenkin tilanteessa, jossa haluan rakentaa luottamussuhteen poikaystävääni uudelleen ja etsin apua kaikin keinoin. Siksi kai eksyin tähän radikaalin radikaalejen ajatusten maailmaan... notna: pistän viestiä tulemaan! |
|
24.10.2010 klo 21:32 |
^^ Oivoi, ei ole miesten elämä helppoa. Osanottoni, vaikka empatiani jääkin hieman alhaiselle tasolle syystä siitä että eläytyminen tilanteeseen on aavistuksen verran hankalaa. :) |
|
24.10.2010 klo 22:36 |
Sanovat että naisten hormonikierto kestää 28 päivää - ja miesten 24 tuntia... =) |
|
24.10.2010 klo 22:49 |
^ :P ...siks miehellä pitäiskin olla 29 vaimoa.. |
|
25.10.2010 klo 2:19 |
Porno on yllättävä koukutin. Vaikka tietäisi mitä on pelissä, jos on koukussa, on koukussa. Yritys voi olla kova mutta irti pääseminen lähes mahdotonta. Jumalaa tarvitaan aina tuollaisessa tilanteessa. Mutta mitä neuvoksi heittäisin niin rukoile. Rukoile yksin, rukoile poikaystäväsi kanssa, rukoile ystäviesi kanssa. Rukous on suuri apu. Vaikka pornoriippuvuus on sinulle nyt vaikeaa, voi se olla poikaystävällesi paljon vaikeampaa. Samalla kun hän ei pääse irti siitä mistä ehkä haluaisi päästä, hän on menettämässä sinut. Tuo voi kääntyä myös hänen huonoksi itsetunnokseen mikä taas ajaa entistä lähemmäs pornoa - noidan kehä. Hän siis tarvitsee tukeasi nyt enemmän kuin koskaan. Asiaa pitäisi käsitellä avoimesti. Hankkia vaikka koneelle salasanat, vastaavien sivujen estoon tarkoitettu ohjelma tai jotain vastaavaa. Keinoja on monia. Mm. www.koukussapornoon.com sivustolta löytyy linkkejä ja vinkkejä mitä voi tehdä ongelmasta kärsivän auttamiseksi. |
|
25.10.2010 klo 14:29 |
kiitos vastauksistanne. Me tulkitsemme Raamattua niin, että porno ja itsetyydytys on syntiä. Minulle se vain on niin päivän selvää - olen sitten lakihenkinen tai en. Olen kuitenkin tilanteessa, jossa haluan rakentaa luottamussuhteen poikaystävääni uudelleen ja etsin apua kaikin keinoin. Siksi kai eksyin tähän radikaalin radikaalejen ajatusten maailmaan... Olisiko teille mitenkään mahdollista nyt hetkeksi unohtaa se synti-sana tästä käsittelystä? Onko se tosiaan ainoa syy, miksi porno tuntuu teistä pahalta, koska se on syntiä? Vai liittyykö asiaan joitain muita tunteita, esim. pelkoa riittämättömyydestä, huonoudesta yms.? Voisi olla hedelmällisempää keskustella, että miltä miehen pornonkatselu ja siitä valehtelu tuntuu juuri sinusta, ja miltä pornoriippuvaisuus tuntuu juuri hänestä. Keskittykää omiin tunteisiinne ja ennen kaikkea omiin reaktioihinne. Mies ei uskalla kertoa sinulle lipsumisestaan, miltä tämä sinusta tuntuu? Miltä miehestä tuntuu lipsua ja kokea aiheesta niin suurta häpeää, ettei voi jakaa sitä rakkaansa kanssa? |
|
26.10.2010 klo 17:31 |
Tein suhteemme alkuvaiheessa selväksi, että jompi kumpi: porno tai minä. Hmm. Itse olen sitä mieltä, että toista ihmistä ei voi muuttaa. Eli kun alkaa seurustelemaan niin minusta pitää lähteä siitä lähtökohdasta, että kummatkin hyväksyy toisensa sellaisena kuin on huonoine ja hyvine puolineen. En tarkoita tällä sitä, että pitäisi hyväksyä se mitä toinen tekee. Mutta siis on tosi huono lähtökohta seurusteluun, jos ajatellaan sillä tavalla, että "jätän sinut jos et muutu tällaiseksi tai sellaiseksi". Jeesuskin kehotti olemaan armollisia toinen toisiaan kohtaan. Koska vasta silloin pystyy kohtaamaan toisen ihmisen aidosti kokonaisena ja hyväksymään toisen sellaisena kuin hän on. Jumala vain voi muuttaa ihmistä. Ja se muutos voi olla hidasta. Tuollaisessa tilanteessa ajattelisin, että asia on poikaystäväsi ja Jumalan välinen homma. Ja tilannetta varmaan helpottaisi se, että jättäisit asian hänen ja Jumalan väliseksi. Ja niinkuin aiemmissa viesteissä tuotiin esille niin toisen puolesta on aina hyvä rukoilla. Jos näytät poikaystävällesi, että rakastat häntä ja hyväksyt hänet ihmisenä juuri sellaisena kuin hän on, niin ehkä se voisi rohkaista enemmän jättämään pornot ja muut taakseen kuin se, että uhkailee erolla. Viestiä muokattu 26.10.2010 klo 17:32, muokkaaja: Isabella |
|
26.10.2010 klo 18:52 |
Minun mielestäni kyseessä ei ole vain poikaystävän ja Jumalan välinen asia, varsinkaan jos pari päätyy naimisiin asti. Ja joka tapauksessa jo seurusteluaikana pitää opetella käsittelemään kaikenlaisia asioita. Tyttöystävä saa loukkaantua pornon katselusta ja sen loukkaantumisen saa myös osoittaa, toki mieluiten rakentavasti - kyse ei ole lakihenkisyydestä. Positiivista on, että poika itsekin haluaa lopettaa. Käytännössä kaikki ystäväni, jotka ovat tästä ongelmasta päässeet eroon, ovat tehneet sen niin, että ovat kertoneet asiasta pastorilleen ja sitten on yhdessä ryhdytty käytännön toimiin. Vaikka sitten netti ja telkkari pois, jos se sen vaatii. Ja säännöllinen, avoin kommunikaatio pastorin kanssa on tärkeää, samoin myös seurustelukumppanin/aviopuolison tuki. |
|
26.10.2010 klo 20:38 |
Tyttöystävä saa loukkaantua pornon katselusta ja sen loukkaantumisen saa myös osoittaa, toki mieluiten rakentavasti - kyse ei ole lakihenkisyydestä. Joo, en tarkoittanutkaan, ettei saisi loukkaantua. Saahan sitä loukkaantua ja ilmaista sen. Itse vaan ajattelen ehkä sillä tavalla, että toisen pornon katselu ja itsetyydytyshairahdukset ei ole itseltä pois. Ja muutenkin, tämä ei nyt pornon katseluun liity, mutta elämässä täytyy hyväksyä sekin, että vaikka olisi naimisissakin ja suhde tukevalla pohjalla, niin silti tulee aina olemaan niin, että puolison silmissä ei ole ainut kohde, jota hän saattaa pitää viehättävänä, vaan maailma on naisia pullollaan ja oman puolison lisäksi myös muut naiset saattavat näyttää viehättävältä. Joten siinä mielessä omassakin loukkaantumisen asteessa on hyvä kasvattaa kynnystä, ihan vain säästääkseen itseään turhalta mielensä pahoittamiselta. Televisiossakin näkyy paljon paljastavasti pukeutuvia naisia ja niitä voi olla periaatteessa ihan missävain ja eihän siitä tule mitään, jos yrittää kaikkien niiden näkemiseltä varjella miestään. Se vaan täytyy hyväksyä.. |
|
31.10.2010 klo 15:44 |
pornon katselu on kyllä syntiä. olennaista kai on, että sen synniksi tunnustaa ja siitä pyrkii eroon. pornoriippuvuus on ihan samanlainen riippuvuus kuin mikä tahansa muukin, esim. tupakointi. siinä tarvitsee tukea ja apua. pettämiseksi sitä ei kuitenkaan pidä mieltää - tai jos mieltää, niin silloin tekee vaikeuksia vain itselleen, koska miehillä voi tulla sellaisia heikkoja hetkiä, jolloin retkahtaa. sama se on muissakin riippuvuusasioissa. oikea suhtautuminen on jossain hyväksynnän ja pettämiseksi katsomisen välissä. kummatkin näistä ääripäistä johtavat paljon suurempiin ongelmiin kuin olisi aihetta. |
|
16.12.2010 klo 0:42 |
pornon katselu on kyllä syntiä. olennaista kai on, että sen synniksi tunnustaa ja siitä pyrkii eroon. pornoriippuvuus on ihan samanlainen riippuvuus kuin mikä tahansa muukin, esim. tupakointi. siinä tarvitsee tukea ja apua. pettämiseksi sitä ei kuitenkaan pidä mieltää - tai jos mieltää, niin silloin tekee vaikeuksia vain itselleen Omena - olet oikeassa sen suhteen että on pornoriippuvaiselle hyvin olennaista tiedostaa että pornon katseleminen on väärin. Ilman tätä havaintoahan ihmisellä ei yleensä edes ole tarvetta pyrkiä riippuvuudestaan eroon mikäli se ei aiheuta niin suuria ongelmia kys. ihmisen elämässä, että se haittaisi arkielämää. Ihminen ei myöskään ymmärrä miksi toinen olisi vihainen suhteessa mikäli hän itse ei koe pornon olevan väärin. , koska miehillä voi tulla sellaisia heikkoja hetkiä, jolloin retkahtaa. sama se on muissakin riippuvuusasioissa. oikea suhtautuminen on jossain hyväksynnän ja pettämiseksi katsomisen välissä. kummatkin näistä ääripäistä johtavat paljon suurempiin ongelmiin kuin olisi aihetta. Korjaisin sen verran että yhtä paljon miehet kuin naisetkin katsovat ja ovat koukussa pornoon. Ja kyllä - yhtälailla naiset retkahtavat vaikka yrittävätkin päästä riippuvuudestaan eroon. Kysymyksessä ei ole vain toisen sukupuolen ongelma tai himojen perässä juokseminen. |
|
16.12.2010 klo 15:04 |
Ja muutenkin, tämä ei nyt pornon katseluun liity, mutta elämässä täytyy hyväksyä sekin, että vaikka olisi naimisissakin ja suhde tukevalla pohjalla, niin silti tulee aina olemaan niin, että puolison silmissä ei ole ainut kohde, jota hän saattaa pitää viehättävänä, vaan maailma on naisia pullollaan ja oman puolison lisäksi myös muut naiset saattavat näyttää viehättävältä. Joten siinä mielessä omassakin loukkaantumisen asteessa on hyvä kasvattaa kynnystä, ihan vain säästääkseen itseään turhalta mielensä pahoittamiselta. Televisiossakin näkyy paljon paljastavasti pukeutuvia naisia ja niitä voi olla periaatteessa ihan missävain ja eihän siitä tule mitään, jos yrittää kaikkien niiden näkemiseltä varjella miestään. Se vaan täytyy hyväksyä.. Minun on helppo hyväksyä, että tuleva puolisoni pitää viehättävänä muitakin kuin minua, mutta vaikeampaa olisi hyväksyä muiden ihmisten himoaminen ja se että tahallaan etsii himoamisen kohteita ja kiihokkeita oman parisuhteen ulkopuolelta. Harvempi ihminen katsoo pornoleffoja juonen vuoksi. |














