Mä olen viime aikoina oppinut paljon tuosta kiitollisuudesta. Olen itse monesti ajatellut olevani aina väärässä paikassa väärään aikaan ja valittaunut kaikesta. Viime aikoina Jumala on kuitenkin ottanut mut puhutteluunsa ja olen alkanut näkemään asiast eri tavalla. En tarkoita, että olisin nyt koko ajan kaikesta kiitollinen enkä murehdi enää mistään (vaikka näin kuuluisi olla), vaan edelleen saatan valvoa yöt ja miettiä asioita ajatellen, että "entä jos kuitenkin... " ym. Jumala on kuitenkin opettanut mut näkemään asiat niin, että se että olen juuri tässä paikassa ja tässä tilanteessa on tarkoitettu niin olevan. Kaikilla asioilla mun elämässä on ollut jokin tarkoitus mitä en silloin ole nänhnyt mutta nyt näen ja niiden tapahtumien tarkoitus on ollut kasvattaa minua tulevaisuutta ja sitä tehtävää varten minkä Hän on minulle suunnitellut. Ja niin myös näillä asioilla mitä nyt mun elämässä on, on tarkoitus kasvattaa ja opettaa mua...ja voin olla kiitollinen laikesta.

Kiitollisuuden lisäksi Jumala on alkanut opettaa mua myös antamisesta. Olen ollut (ja vieläkin olen) itsekeskeinen ihminen. Osittain tämä johtuu siitä että olen kokenut nuoruudessani hylätyksi tulemisen tunteita ja tästä syystä rakentanut ympärilleni muurin estäen muiden ihmisten pääsyn elmääni. Olen rukoillut että Herra murtaisi tämän muurin ympäriltäni ja voisin alkaa luottamaan ihmisiin ja olemaan toisten yhteydessä. Nyt olen alkanut näkemään itsessäni, että Jumala on alkanut kasvattamaan minua .:)

Olen sanonut Isälle, että haluan antaa koko elämäni hänelle, enkä halua elää vain itselleni. Nyt hän on johdattanut mut tilanteisiin missä voin olla auvksi toisille vapaaehtoisena ja antaa myös taloudellista tukea varoistani. Ja on ollut hienooa huomata, että minulta ei ikinä ole puuttunut mitään vaan olen saanut mitä olen tarvinnut. Ajattelen, että kaikki mitä mulla on, on Herralta ja myös Hänen joten haluan myös antaa takaisin sitä mitä olen häneltä saanut. Ja kaikkein hienointa on, että tulen todella onnelliselksi voidessani auttaa lähimmääistäni.

Tää oli ehkä osittain offtopic, mut näitä asioita olen viime aikoina miettinyt :).

Hyvä kirjoitus Bondilta! Itse olen miettinyt, aloitusviestiä sivuten, että jos arjen asioista ja hetkestä ei opi ja osaa nauttia, niin mikään ei tule ikinä riittämään. "Sitten kun minulla on sitä tai tätä ja olen valmistunut ja on perhe ja työpaikka, niin sitten elämä on nautittavaa." -asenne ei kanna pitkälle. Paitsi että kun tavoite on saavutettu, alkaa tuolla mentaliteetilla seuraava "sitten", myös ne asiat, joita tavoittelee, harvoin osoittautuu niin hienoiksi kuin ne kuvitelmissa olivat.

Pois pää kolmantena jalkana hosuminen ja stressi. Tilalle asennemuutos ja perusasioista nauttiminen. Onnellisuus on varmaan suureksi osaksi asennetta ja oma valinta, ja vain osittain olosuhteita.

Pitäis opetella elämään KISS-periaatteella (Keep it simple, stupid!).

KISS-periaate: I wanna rock'n'roll all night, and party everyday:D

Harvinaisen totta. Japanissa minua hirvitti ihmisten tapa elää, kaikki juoksevat kauheaa faarttia eteenpäin katsomatta ketään silmiin. Jossain vaiheessa tajusin, että Suomessa on ihan samanlaista. Kaikilla on niin sekopäinen stressi, ettei paljoa hymyilytä. Kunhan mennä posotetaan.

saako kristitty elää melankolista elämää? onko jatkuva melankolisuus väärin? raamatun näkökulmasta. itse vaan tykkään melko usein kuunella surullisia biisejä ja itkeä=) siinä on jotain sellasta puhdistavaa vaikutusta.

Kiitokset ajatuksista! :)

Turhasta murehtimisesta vaan eroon.

Toi jotain jotain jotain jne. sopii tällä hetkellä erityisen hyvin mun ajatuksiin. Mutta hyvä aloitus Bondilta. Oon samaa mieltä, et se turha murehtiminen täytyy jättää pois. Se on pitkälti vain ja ainoastaan päätös että ei murehdi. Siitä voimme monesta kohtaa lukea raamatusta ja joka kohdassa viesti on sama - ÄLKÄÄ MUREHTIKO! Siinä on jotain hyvin erityistä ja tärkeää, kun sitä niin monesti painotetaan. Kyse on nimenomaan luottamuksesta ja uskosta. Murehtiminen on epäluottamusta ja epäuskoa ja....noh...ei se ainakaan paranna tilannetta. Tämä on haaste kaikille murheidensa kanssa painiville. Miksi et kokeilisi luottaa asiat Isän hoidettaviksi ja lopeta murehtimistasi? Kokeile. Luulen että tulet hämmästymään. Olkaa siunattuja veljet ja sisaret.

itse vaan tykkään melko usein kuunella surullisia biisejä ja itkeä=) siinä on jotain sellasta puhdistavaa vaikutusta.

Itse kuuntelen lähinnä siksi että tajuan joidenkin asioiden kauneuden paremmin, en niinkään depressoidakseni itseäni. Tuntuu hyvältä tajuta jälkeenpäin kuinka paljon Jumala rakastaa ja kuinka kauniita asioita Hän meille on antanut kuten rakkaus :`)
Toivottavasti tajusitte.