Lyhykäisesti vastaus kysymykseesi: siten, että elät ihan normaalisti, päivä kerrallaan ja kohtaat ihmisiä olemalla heille ystävällinen, tekemällä heille, niinkuin toivoisit itsellesikin tehtävän. Hyväksy se, että toisten kanssa synkkaa ja toisten ei. Joidenkin kanssa erityisen hyvin ja jonkun kanssa parhaiten. Siinähän se olikin. Älä siis turhaan etsi "sitä oikeaa", vaan elä etsimällä ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttansa niin Jumala kyllä huolehtii siitä, että sitten eräänä päivänä kohtaat sen pojan, jonka kanssa synkkaa toooosii hyvin.

Mulla on välillä synkannu tosi hyvin ihan väärien tyyppien kanssa. :/

Raamattu ei kyllä anna mitään yksiselitteistä vastausta siihen kuinka oikea henkilö löytyy. Kuvaavaa on esimerkiksi tämä paikka:
Kolme on minusta ylen ihmeellistä, ja neljä on, joita en käsitä: kotkan jäljet taivaalla, käärmeen jäljet kalliolla, laivan jäljet keskellä merta ja miehen jäljet nuoren naisen tykönä.
Sananl. 30:18-19

Ehkä Jumala haluaakin säilyttää tietyn jännityksen näissä asioissa. Yleisesti ottaen Raamatun mukaan miehen tulisi olla aloitteentekevä osapuoli parisuhteessa, ainakin avioliiton sisällä. Mutta tuskin Jumala katsoo pahalla, jos nainen näyttää kainosti ja siveästi olevansa kiinnostunut jostain tyypistä.

Voihan olla, että poikapolo on täysin samanlainen vaiheilija. Voihan olla, että sillä raasulla on samanlaisia unelmia ja pelkoja. Ja voisinpa veikata, ettei hän tällöin taatusti nauraisi päin naamaa - ja silloinhan hän ei sitä paitsi edes olisi semmoinen kaveri, jonka haluaisit. Eli ei mitään menetettävää!

Godspeed, Herran huomaan! ;)

Eräs uskovainen mies rukoili lähes koko elämänsä ajan puolisoa itselleen ja uskoi että Jumala hoitaa sen asian ja niin hoitikin ja hän löysi vanhoilla päivillään itselleen uskovaisen puolison lesken ja he elivät onnelista elämää aina siihen asti kun tämä mies kuoli sairauteen ja leski elää vielä mutta on sairas ja ja odottaa kuolemaa. Jumala näki parhaimmaksi sen että he löysivät toisensa vanhoilla päivillään koska Hän näkee parhaiten mikä kenellekkin on parasta. Ei kannata alkaa itse hötkyilemään ja näkemään että jos tuo ois nyt se oikea Jumalan antama mutta kyllä Jumala hoitaa sen asian ja ohjaa kulkua vaikka siihen meniskin aikaa X.

Mutta mikä on minun osuuteni? Täytyykö minun itse tehdä jotain...? Järkeni sanoo, että tietenkin, mutta silti naiivisti haaveilen, että Jumala hoitaa vielä kaiken...

Hän alkoi kuitenkin seurustelemaan erään toisen uskovan kanssa ja sydämeni särkyi. Se oli kai Jumalan tahto. Yritin pitkään kuolettaa tunteitani. En enää uskalla haaveilla tai pyytää, että vielä sittenkin saisin hänet,enhän?

Mutta mikä on minun osuuteni? Täytyykö minun itse tehdä jotain...? Järkeni sanoo, että tietenkin, mutta silti naiivisti haaveilen, että Jumala hoitaa vielä kaiken...

Ymmärrän toki että ujous voi olla ongelma uusien tuttavuuksien solmimisessa, mutta kannattaa huomioida myös se, että käsitteen "minä olen ujo en pysty tekemään aloitetta tai tutustumaan toisiin" hokeminen on itseään toteuttava profetia. Jos keskitytään jahkailemaan vain sitä että en nyt viitsi tehdä aloitetta kun olen niin ujo niin liekö ihme jos mitään ei tapahdu. Ujoudesta oppii pois vain ja ainoastaan olemalla tekemisissä muiden ihmisten kanssa ja pyrkimällä siitä aktiivisesti eroon. En väitä, että ujous on luonteenpiirteenä välttämättä huono asia, mutta jos se estää ihmiseen tutustumisen ja aloitteenteon, se ei missään nimessä ole ainakaan tavoiteltava hyve.

Raamatussa ei kyllä missään vaiheessa väitetä, että seurustelukumppanit tai edes puolisot omistaisivat toisensa. Sen sijaan mainitaan, että mies omistaa vaimonsa, ja verrataan tätä karjaan sekä muuhun omaisuuteen.

olen jo 39 eikä mitään akkaa oo

kaipa superpitkä rukouspaasto ratkaisisi kaiken

menisin heittämään villin arvauksen että nykyään miehet kyllä tykkäävät siitä jos nainen tahtoo oma-aloitteisesti myös tutustua

Poikapuolisena henkilönä voisin vahvistaa tämän hypoteesin todeksi.

Jos nyt joku olisi minusta sopivasti kiinnostunut, on erittäin todennäköistä ja jopa varmaa, että minäkin olisin tästä henkilöstä valtavan kiinnostunut. Ja haluaisin kuollakseni tietää.
Koska kiinnostus kai tarkoittaisi, että olisimme samalla taajuudella: enhän minä muuten tuntuisi kiinnostavalta ollenkaan!

Ja tämä ei ole mitään hetken epätoivoa tai pinnallista kiinnostusta tyyliin "kaikki käy". Ei siis siten, että saisin jotain egokiksejä kaikesta huomiosta - vaikka rehellisesti sanottuna varmaan jossain määrin saankin. Vaan tarkoitan jotain hieman syvempää kiinnostusta, joka on jotenkin osapuolten vastavuoroisesti ylläpitämää. Semmoiseen olen aina valmis, jos vain joku pyytäisi. Niinpä en minäkään missään nimessä milloinkaan ampuisi aloitteita tai niiden tekijöitä alas. Jo aloitteenteko on söpöyden riemuvoitto, jolla voittaa aina vähintään ystävyyteni. Jos ei ole jo voittanut. Win-win -tilanne, kaikki voittaa!

Minusta ujous on mitä herttaisin luonteenpiirre - ehkä siksi, että olen itse neuroottisen lauhkea kainostelija ja tykkään hieman itseni kaltasista ihmisistä. Tämä on hurjan vaikea yhtälö, noin seurusteluelämän kannalta. En ikinä tiedä, milloin mikäkin on soveliasta ja niinpä indonesiassa on enemmän murtomaahiihdon harrastajia kuin minulla menneitä seurustelusuhteita.

kaipa superpitkä rukouspaasto ratkaisisi kaiken

Rukouspaaston paikka varmaan sitten. :) Ihmeitä odotellen.

Nuoruus on kyllä vaikeaa - olen ihastunut ihan yhtä vahvasti moneen naiseen ja rakkaus ei ole ihastumista, joten ihastumisen arvoa tulee nuorena liioiteltua.. siis se on tietty kyllä elintärkeää jos lähtee suhteeseen, muttei ainutlaatuista, joten jos saan pakit ihastukselta, niin mitä sitten? - niitä tulee lisää kuitenkin.

Mitä nuorempi on, sitä helpompi on uskoa Jumalan yliluonnollisiin parisuhdesuunnitelmiin ja siihen, kuinka on olemassa joku ihmeellinen ihminen joka yksin herättää meissä ihmeellistä rakkautta ja halua - myöhemmin kun ihastuu moneen ja kokee halua moneen niin.. noh, niitä onkin näköjään monta... tosin ehkä Jumala nykyään vaikuttaa minussa niin, etten ihastu kuin johonkin, kun en ole vuosiin kunnolla ihastunut - seksuaalinen halu ei ole kyllä kadonnut mihinkään ja sitä voi tuntea lähes keheen perusviehättävään naiseen tahansa oikeissa olosuhteissa tai R-Kioskin lehtihyllyn ylärivin tyttöihin... siis jos katsotaan vaan tota ulkokuorta, noh ehkä just siksi pitäis rakastua, ettei elämä mene sekoilemiseksi.

Empä tiedä - ehkä Jumala johdattaa jonkun, uskon vielä itse, että uskovan tulee ajatella niin, mutta voihan sitä vapaasti deittailla, kunhan vaan tekee sen rukoillen ja niin, ettei ala väkisin olemaan jonkun kanssa rukoilematta.

Mun haaveet on sen verran suuria olleet aina, etten tiedä tuleeko mikään todellinen mua koskaan edes kiinnostamaan ja mä olenkin oppinut elämään yksin aika hyvin, joka on suuri helpotus, kun nuorempana jokainen päivä yksin ahdisti.

slslsl: "Raamatussa ei kyllä missään vaiheessa väitetä, että seurustelukumppanit tai edes puolisot omistaisivat toisensa."

Muistin tällaisen raamatunpaikan:

1. Kor 7: 4: "Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen, samoin ei miehen ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon."

Taas täällä on sellaista tekstiä, josta osan olisin hyvin voinut itse kirjoittaa :).. Itse oon varttia vailla 23 enkä ole koskaan seurustellut. Tosin, se ei jaksa/ole jaksanut kovin paljon haitatakkaan (pienistä väliketutuksista huolimatta), kun mä oon aatellu et se tulee sit kun on tullakseen, kun on parhain aika, ja piste. Ite oon noudattanut myös niin mielelläni (joissakin määrin) paljon omia periaatteitani (tahdon-olla-nuori-ja-vapaa,-matkustaa-miten-lystää + kokea kaikenlaista- menttalileetillä .. ect.. ennen kun avioliiton kahle laitetaan jalkaan ja istutaan seuraava ikuisuus kotiäitinä ku tattarin pikiä ja terva ilman minkäänlaista mahdollisuutta --- tai no, sanotaanko mielummin vähän kauniimmin: perheäidillä on vähän huonommat mahdollisuudet ottaa pikalähtöä lomalla ulkomaille ;D)

Hups, tais ajatus taasen vähän rönsyillä.. tuli ajatusvirhe; mä aattelin lähinnä vaan tota naimisiin menoa, mutta jostakin syystä siihen tuppas vielä jotenkin noi lapset ja perhe-teema mukaan..

Mutta...

Ei huolt, kyl nää kaekki hommat nääs järäjestyy, ommal ajjalloon =)

Tulipas viestistä taasen sekava..tosin en jaksa parannella tällä kertaa x)

Jumala on Jumala.

Mistä voi tietää, että joku on se Jumalan sinulle johdattama Se Oikea?

Jotkut uskovat, että Jumala johdattaa "sen oikean". Tiedän kuitenkin ihan hyvältä näyttävän avioliiton, jossa naisen kantaa en tiedä, mutta mies nimenomaan ei usko siihen, että Jumalalla olisi "se oikea" jossain valittuna. Johtuen siitä, että suhteella ei ole lopulta paljoakaan arvoa jos ei siinä saa olla mukana oma aktiviteetti ja oma harkinta. Hän on oppinut elämään sen kanssa, että hänen avioliittonsa tarvitsee häntä. Läheskään kaikki eivät tätä opi.

Raamatussa on tapauksia, ainakin yksi, jossa puoliso johdatettiin. Helpointa on olettaa, että Jumalalla on joku muu tarkoitus mukana kuin pelkästään se, että joku pääsisi naimisiin. Vaikka ei puhdasta "toinen toisensa iloksi" johdatusta voisikaan sulkea pois. Näitä tarkoituksia voi olla pariskunnan yhdistäminen evankeliumin työhön tai lähetystyöhön.

Ajatuksia "sen oikean" johdattamisesta on eri tasoisia. Äärimmillään se on, että jollekin on valittuna aikojen alusta yksi ainoa "toinen" tässä maailmassa. Jos vahinko sattuu, niin sen henkilön mahdollisuudet ovat sitten mennyttä. Lievempi ja yleisempi on, että Jumalalla on joukko "niitä oikeita", joista oikeana aikana joku sattuu henkilölle kohdalle.

Käytännössä "sen oikean" etsimisellä tai löytämisellä ei ole merkitystä. Koska kuitenkin "hän" löytyy sillä, että teet jotain, menet jonnekin tai tutustut jonkun kanssa. Jos ei ole valmis tekemään jotain, menemään jonnekin tai tutustumaan jonkun kanssa, niin kannattaa etsiä muutakin apua kuin poikaystävää. Elämme aikaa, jolloin tämä on entistä useamman ystävän neuvo toiselle.

Sitten pyysin Jumalalta uutta haavetta…

Kun ihmisellä on puute jostain, niin hänellä on sitä puutetta vastaava ahdistus, masennus tai tarve saada kaipaamansa asia. Yksi tapa täyttää puute on se, että saa kaipaamansa asian. Mutta palaan myöhemmin siihen, miksi se ei aina ole mahdollista.

Toinen tapa on se, että elää mielessään lävitse toiveita. Aivot ja biologia rakentuvat siten, että silloin voi osittain saavuttaa kaipaamiaan ja tarvitsemiaan tunteita. Mutta se on työlästä, eikä siitä lopulta tule onnelliseksi.

Haave sinänsä on riippuvuus eli addiktio. Ihminen ei pääse riippuvuudesta sillä, että joku käskee tai suosittelee päästä siitä irti. Ihmiset ovat riippuvaisia asioista juuri siksi, että kokevat vahvasti tarvitsevansa niitä ja kokevat elämän merkityksettömäksi tai vaikeasti elettäväksi ilman niitä. Haaveet ja tunteet eivät eroa tästä.

Haaveen arvo ja merkitys, tuon riippuvuuden näkökulman lisäksi, on kaikki se, miten se toteutuu. Ja mitä se kertoo sinulle itsestäsi ja muista toteutuessaan. En tarkoita toteutumisella seurustelun aloittamista, vaan kaikkia tavoitellun henkilön yhteydessä vietettyjä hetkiä. Haaveen arvo ja merkitys on myös siinä, että puhuessasi siitä kerrot itsestäsi. Se puhuminen voi toimia tienä eteenpäin. Tai olla toimimatta. Tutustu sinuun. Sitten tutustu toiseen. Kysy itseltäsi että "miksi haaveilen tällaisesta ihmisestä" tai "miksi tahdon nähdä toisen tällä tavalla"?

Hyvät sisaret ja veljet, mitä minä teen?

Saatan olla hyvin julma kun sanon mitä seuraavaksi sanon. Mutta uskon, että jos sinulla olisi luotettu henkilö, kenen kanssa puhua näistä kahden, niin hän saattaisi sanoa samat asiat.

Ihminen saa puolison sitten, kun on siihen kypsä. Karkeasti sanottuna näin. Ja kypsyys ei tarkoita sitä, että ihmisestä tulisi oman ajattelunsa mukaan "riittävän hyvä" saamaan toinen. Sinun motiiveistasi ainoa varma tässä sanotun perusteella on se, että tahdot saada jonkun koska se tuntuisi hyvältä. Ja näin on useimpien ihmisten kohdalla. Eikä se pelkästään tee siitä väärää eikä oikeaa. Vaan se, mitä sen mukana seuraa.

Kaikista jaloista toiveista ja pyhistä aikomuksista suurin osa on itsepetosta. En sano, ettetkö sinä tosissasi haluaisi olla jalo, pyhä ja puhdas tässä asiassa ja vilpittömästi tarkoittaisi sitä jos sanoisit niin. Sanon, että VT:n juutalaisuuteen ja Raamattuun yleensä sisältyy ajatus, että sellainen tahto, mikä ei toteudu, on merkityksetön. Eli tekeminen vaikuttaa lopputulokseen. Ei sanominen.

Ihmisen kasvu, jalous, pyhyys ja puhtaus, saavutti joku niitä miten vähän tai paljon tahansa, lähtevät siitä, että ihminen kokemuksen kautta tutustuu itseensä. Vähän kerrallaan. Eli ihmisellä on hyvin rajallinen kyky olla toiselle hyvä, ihana ja arvokas. Ja tämä olisi hyvä nähdä.

Haaveissa helposti tahtoo, että se toinen olisi itselle kaikki kaikessa. Mieti, onko maailmassa poika, joka osaisi tai tahtoisi olla sinulle kaikki kaikessa? Ei ole. Sanon ehkä myöhemmin lisää, että miksi ei ole ja mihin se johtaa jos kuitenkin yrittää uskoa, että on.

Osaisitko sinä olla jollekin kaikki kaikessa? Tai tahtoisitko? Uskallan sanoa, että et osaisi. Etkä tahtoisi. Eli se kipeä asia on tämä. Puolison saa sitten, kun hyväksyy oman ja toisen ihmisen rajallisuuden. Eli alkaa tavoitella sitä toista siksi, että suhde siihen toiseen ihmiseen on ainutkertainen ja sisältää kaiken hyvä ja pahan, mitä molemmista osapuolista ilmenee suhteen edetessä.

Ensimmäinen este "sen toisen" löytämiselle on etsiä tietämättään ihmistä, jota ei ole olemassa. Toinen este on se, että yrittää olla tai yrittää tehdä itsestään toista varten ihmistä, jota ei ole olemassa. Enkä minä voi sanoa että "älä etsi, älä ole, älä tee". Mutta yleensä nämä ilmenevät niin, että yrittää olla rajaton ja etsiä rajatonta ihmistä.

Yksi suurimmista inhokeistani on se, kun jollekin sanotaan "ole vaan oma itsesi". Tuon lohkaisun sanojat eivät tajua, että joku voi tietoisesti oll jotain muuta kuin "oma itsensä" esimerkiksi välttyäkseen nolaamasta itseään tai jotakuta toista. Omaksi itseksi tullaan hitaasti elämän aikana. Minuus löydetään sitä kautta, että käsitys itsestä muuttuu joidenkin tapahtumien, kohtaamisten ja suhteiden kautta. "Oma itse" on ihmiselle lähtökohtaisesti tavoittamaton. Eri asiat elämän aikana auttavat tavoittamaan sitä. Joskin jotkin toiset selvästi osoittavat meille, miten emme ole sitä vielä tavoittaneet ja mitkä asiat eivät ainakaan auta tavoittamaan sitä.

Olisin kuitenkin otettu, ymmärtäväinen ja mielissään sitä, että minusta pidettäisiin.

Paitsi jos väärä henkilö pitäisi sinusta. En voi suositella, että lukisit F. Roger Devlinin tekstejä tähän väliin. Jokaisella meistä on kuitenkin pieni lista "toivottujen tykkääjien" nimiä mielessämme. Loput ovat luonnollisesti listan ulkopuolella.

Pitäminen, tykkääminen ja muut vastaavat ovat kutsuja sosiaaliseen yhteyteen. Ne ovat vaihtosuhteita, jossa ihmiset laittavat alttiiksi toisen katseelle osan itsestään. "Minä pidän sinusta" tarkoittaa, että tunteiden tasolla ojennan sinulle palan itseäni. Sinulla on siinä tilanteessa ei pelkästään mahdollista vaan velvollisuus sanoa, onko se osa minua tai se puoli minusta, joka pitää sinusta, hyvä vai paha asia. Reaktiostasi riippuu, menetänkö osan itseäni vai vahvistuuko osa minua sinun kauttasi.

Siksi se ei ole ilmaista sinulle eikä minulle. Jos en arvosta sinua, niin en menetä itsestäni paljoa jos torjut minut, mutta silloin ei myöskään hyväksyvä suhtautumisesi voi antaa minulle paljoakaan.

Yksi näkökulma...

Ne seurustelevat eniten, joille se toinen ihminen merkitsee vähiten. Ihmiset, joille muut eivät paljoa merkitse, etsivät niitä, jotka eivät merkitse itselleen sen enempää. Syntyy paljon nopeita, lyhyitä suhteita.

Ne seurustelevat vähiten, joille se toinen ihminen merkitsee eniten. Ihmiset, joille toinen olisi kaikki kaikessa, eivät löydä ketään niin hyvää tai ihmeellistä, jonka uskaltaisivat kelpuuttaa. Ja ihmiset, joiden minuus on epävarma, tahtovat suojella sitä kaikilta haasteilta, jotka voisivat kolhia tai satuttaa sitä. Näihin haasteisiin kuuluu toisen heikkouksien kanssa selviämisen lisäksi omien heikkousien esille tuleminen.

Pahimmassa tapauksessa ihmisen kriteeri toiselle ihmiselle on, että omat heikkoudet voi kätkeä häneltä. Joko sulkeutumalla. Tai sitten olemalla toisen kynnysmatto ja sopeutumalla häneen kaikessa. Ja toinen kriteeri se, että toinen kätkee omat heikkoutensa. Tai sitten tuo ne niin vahvasti esille, että niille ei selvästi oleteta olevan tarkoitus tehdä mitään. Eli tässä on se, miksi (jotkut) naiset rakastuvat renttuihin.

Ja vielä viimeinen asia...

Jos sinusta tuntuu, että tämä tekstini puhuu jollekin toiselle kuin sinulle tai jonkun toisen ongelmista, niin sitä mahdollisuutta ei tietenkään sovi unohtaa, että minun kokemukseni näkyvät siitä jollain tavalla lävitse. Älä anna minulle itsestäänselvästi oikeutta määritellä sinua, vaan harkitse ensin. Voin olla väärässä silloinkin vaikka sinusta tuntuisi hyvältä samaistua tässä oleviin näkökulmiin. Uskon, että moni asia ihmisten sisällä ja välillä toimii juuri siten kuin olen tässä ajatellut, mutta silti saatat löytää voimaa enemmän jostain ihan toisesta lähestymistavasta.

…vaan elä etsimällä ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttansa…

Vaikka tässä piilisi mikä viisaus, niin se yleensä ei tavoita niitä, ketkä kärsivät siitä, että eivät seurustele. Jotkut voivat hetkeksi ryhdistäytyä kuullessaan tämän, mutta pelkkä toiveiden kieltäminen ei yleensä johda kuin siihen, että ne tulevat pian takaisin.

"Jumalan valtakunnan etsimisestä" tulee raskasta työtä, jossa tulee jatkuvasti kysytyksi, että "kauanko vielä" ja "olenko jo etsinyt tarpeeksi että voisit sen puolison johdattaa"? Ja onko olemassa sen parempaa todistetta kuin nykyhetki, että Jumala ei välttämättä välitä koko asiasta tai aio tehdä sen hyväksi yhtään mitään?

"Jumalan valtakunnan etsiminen" pitäisi voida esittää niin, että se osoittautuu joksikin, mitä ihmiset tarvitsevat. Ei joksikin, mitä täytyy vaan tehdä. Ja aina on se, että kuuluuko "Jumalan valtakunnan etsimiseen" todella se, että hautaa unelmansa ja esittää luottavaista, vai saako siinä samalla oikeasti jatkaa toivomista?

Ja kun kerran "Jumalan valtakunnan etsiminen" ei ole sitä, että pakataan reppu täyteen ja lähdetään kiertämään Suomen maanteitä, niin mitä se tarkalleen täällä tätä ongelmaa ratkaisevien mielestä on?

Mä oon joskus kuullut opetettavan sellaista, että miehestä ja naisesta tulee toisilleen "niitä oikeita" silloin, kun heidät vihitään. Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon, joten Jumala ei määrää kuka kenenkin puoliso on. Jumala voi kylläkin johdattaa sopivan puolison kohdalle, kun sitä Häneltä anoo ja rukoilee. Mutta silloinkin ihminen ottaa toisen puolisokseen vapaasta tahdostaan, ei Jumalan pakottamana. Ihminen voi luulla monia asioita Jumalan johdatukseksi esim. ihminen voi ihastua johonkin ja luulla toista juuri siksi oikeaksi, mutta sitten hetken kuluttua käykin ilmi, että ei asia ollutkaan niin. Eli jos ihminen tahtoo jotain asiaa, niin se ei ole aina niin että Jumalakin tahtoo sitä samaa asiaa. Jotkut ihmiset saavat vasta jonkin ajan seurustelun jälkeen selvyyden, että kyllä tämä nyt on juuri se oikea, jonka kanssa tahdon jakaa loppuelämäni myötä ja vastoinkäymiset. Eli ts. elämässä voi tulla ensin niitä vääriä tyyppejä eteen, mutta jos on rukoillut asiassa jatkuvasti Jumalan johdatusta, niin oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että jos tyyppi on väärä, niin todennäköisesti tulee niin paljon kaikenlaisia vastoinkäymisiä eteen, että on oikeastaan mahdottomuus päästä naimisiin asti kyseisen tyypin kanssa. En tarkoita tällä kuitenkaan sitä, että heti ensimmäisten vastoinkäymisten jälkeen tullaan siihen tulokseen, että ei tämä nyt ollutkaan se oikea. Ja samoin olen sitä mieltä, että jos seurustelukumppani on se oikea, niin mikään vastoinkäyminen taivaan alla ei voi erottaa, vaan pariskunta menee naimisiin kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Itse erotin sen oikean, vasta kun se tuli kohdalle. Silloin en alkuun ollut 100% varma, että "pääsemmekö" seurustelussamme naimisiin asti, mutta nyt kun olen naimisissa, niin olen kyllä 100% varma, että hän oli juuri se oikea, juuri se rukousvastaus eli puoliso, jonka Jumala katsoi minulle sopivan parhaiten.

slslsl: "Raamatussa ei kyllä missään vaiheessa väitetä, että seurustelukumppanit tai edes puolisot omistaisivat toisensa."
Muistin tällaisen raamatunpaikan:

1. Kor 7: 4: "Vaimon ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan miehen, samoin ei miehen ruumis ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon."

Minusta raamatussa sanotaan selvästi, että uskossa olevan ihmisen omistaa Jeesus.

1. Kor. 6:19-20
19 Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne,
20 sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa!

2. Piet. 2:19
19 He lupaavat näille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia: kenen voittama ihminen on, sen orja hän on.

Room. 6:16
16 Tehän tiedätte, että jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia, jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon.

Jos puhutaan että mies omistaa vaimonsa, niin silloinhan vaimo olisi ikään kuin miehensä orja. Mutta raamatussa sanotaan, että
1. Kor. 7:22
22 Se, jonka Herra on kutsunut orjana, on näet Herran vapauttama.* Samoin se, joka on kutsuttu vapaana, on Kristuksen orja. [Paavali viittaa tässä roomalaiseen käytäntöön, jonka mukaan isännillä oli oikeus vapauttaa orja. Vapautettu jäi tavallisesti palvelemaan isäntäänsä vapaana.] [Room. 6:18; Gal. 3:28; Filem. 16]

Eli ihminen on joko maailman orja tai Kristuksen orja. Mutta mies ja vaimo eivät
omista toisiaan, vaan ovat yhdessä vapaasta tahdostaan , eivät siis ole toistensa orjia.

Ja sinä päivänä te ette minulta mitään kysy. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni.
Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen. (Joh. 16: 23-24)

Niinpä. Täytyy anoa. Ja toimia. Tai odottaa. Jumala kyllä näkee asiani. Kunpa vain uskaltaisin! Mutta jos toinen on niin upea, on aivan hirveän hankala uskaltaa. Jos en välittäisi, silloin uskaltaisin paremmin. Ehkä Jumala antaa minulle vielä rohkeutta. Toivottavasti. Tai järjestää ihmeen...Mieluummin tietysti niin ;) Voi elämä!

Miksi ihmeessä uskovaiset rukoilee seksiseuraa ja maallista rakkautta täällä maan päällä?! Ei semmoista asiaa kysytä Isältä vaan Saatanalta ja ihmisiltä! Raamattu tekee asian selväksi: Isä rakastaa sinua ja Isää tulee sinun rakastaman, ei maallista poikaa.

1. Moos. 2:18

"Ja Herra Jumala sanoi: "Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva".

Jumala on luonut meidät sosiaalisiksi olennoiksi, jotka kaipaavat saada ja antaa rakkautta myös toisilleen.