Onko foorumi hyljätty? (Lukittu)
Alue: radikaali.net
|
22.7.2010 klo 15:29 |
Ihmettelen tätä foorumia. Tuntuu, että suurin osa kanssakeskustelijoista vastustaa kristillisiä arvoja ja uskoa. Koen olevani vähemmistössä kristillisen maailmankuvani ja Raamattu-uskollisuuteni kanssa. Foorumi on täynnä kiroilua, haistattelua ja muutenkin ala-arvoista tekstiä. Tätä paikkaa ei todellakaan voi enää mainostaa Suomen suurimpana kristillisenä nuorisosivustona. Tämä on korkeintaan Huitsinnevada II. Anssi Tiittanen ja kumppanit, hävetkää!! Ensinnäkin, missä modet??? Toimituksen edustaja Lary Launonen on viimeksi kirjoitellut foorumille toukokuussa 2008 (herää kysymys onko pääkirjoituskin noin vanha?), muut eivät sitäkään. Kertoo paljon toimituksesta se. Voisiko ylläpito ystävällisesti antaa itsestään jotain elon merkkejä, jotta tietäisi onko foorumi vielä kristillinen vai jätetty ateistien, vapaa-ajattelijoiden, agnostikkojen, homoaktivistien sun muiden arvoliberaalien käsiin? Ei siinä mitään, hyvä, että tulevat tänne meidän kristittyjen luo totuuden ja sanan kuuloon, mutta nyt vaikuttaisi kuitenkin siltä, että täällä ei ole enää kristittyjä. |
|
22.7.2010 klo 16:05 |
Kyllä toisinaan itselläkin on käväissyt mielessä, että missähän foorumin ylläpito & team ovat. Welzu on näkynyt kiitettävän usein, mutta muut lienee kadonneet. Toki se varmasti näkyy jossain, ettei sellaista selkeää valvontaa ja linjausta ikäänkuin ole. |
|
22.7.2010 klo 17:35 |
Mun mielestä tää radikaali.net ei todellakaan ole hyvä paikka uskovalle joka etsii Jumalaa. Mulla on monet kaverit käyny täällä lukemassa kirjotuksia ja sanoneet, että nyt heillä on vain epäusko kasvanut entistä enemmän. Täällä aistii rakkaudettomuutta ja kaikkea pahaa, mikä on harmillista. |
|
22.7.2010 klo 18:06 |
Tänne ois hyvä saada myös sellainen suljetumpi puoli. Eli siis sellainen johon pääsee tyyliin vasta kun on kirjoittanu tietyn määrän viestejä tms. Niin ainakin vois osittain välttyä siltä, että jos joku täällä ihan tosissaan kysyy ja kirjoittaa, ettei kaikki rakkaudettomat pellet olisi heti hyppimässä silmille.. Kun täällä on myös herkkiä ihmisiä. Ja mitä veemäisempiä porukka täällä on, sitä vähemmän kukaan täällä edes viitsii avautua. Eli tosiaan, tämä foorumi on ehkä turhaakin turhempi :-D |
|
22.7.2010 klo 18:13 |
Mutta täällä ollaan vaan:) Vähän sama kuin oikeassakin elämässä, aina on niitä keddumaisia pellejä, jotka levittävät nihkeyttä ympärilleen. Täytyy oppia elämään niiden kanssa, antaa olla ja keskittyä oikeasti fiksuihin ja mukaviin ihmisiin. Kuten me tähän vastanneet;D Niin, ja modet... Miksei sitä lunta saataisi jo pois, on sentään heinäkuu. Viestiä muokattu 22.7.2010 klo 18:15, muokkaaja: appleseed |
|
22.7.2010 klo 19:02 |
Tänne ois hyvä saada myös sellainen suljetumpi puoli. Eli siis sellainen johon pääsee tyyliin vasta kun on kirjoittanu tietyn määrän viestejä tms. Ymmärtänen, mitä ajat takaa, mutta en näe keinoa hyvänä, vaikka se voisi karsia joitain trolleja. Laatu ei ole verrannollinen viestien määrään. Suljetulle alueelle pääsisi esimerkiksi spämmäämällä ja riehumalla foorumilla, toisaalta harvoin kirjoittamaan keskittyvät tai uudet kysyjät jäisivät turhaan ulkopuolelle. |
|
22.7.2010 klo 19:18 |
Täällä ois tämmönen valvoja, joka ei oikeastaan modeksi edes sovellu. Olen vähän liika tulinen persoona semmoiseen. Käyn täällä vähän, mutta ihan rehellisesti jos sanon, niin keskustelut on aika sekopäisiä, enkä tunnu oikein tajuavan edes muiden kommentteja. Ei musta ennen siltä tuntunut. :-0 Välillä mä en edes tiedä, mikä kommentti olisi poistettava ja mikä jätettävä, kun en vaan ymmärrä niitä. :-D Kun foorumi seisoo tyhjänä vuoden päivät ja uudistuu sitten, niin näin siinä taitaa käydä. Toi aloitussivun seksi teksti on seissyt tossa ties kuinka kauan. Muutenkin keskustelut ovat aika paljon juuri siitä aihepiiristä. Jos täällä ei käy joka päivä, on vaikea seurata, onko keskustelu asiallista, jos olis mahdollisuus laittaa yksityisviesti vaikka valvojalle tai ylläpitäjille, niin saataisiin törky helpommin pois. |
|
22.7.2010 klo 19:19 |
Niin ja mieluusti en olisi valvoja, Pliiss, ylläpito, ottakaa pois multa semmonen nimike. |
|
22.7.2010 klo 19:34 |
:) No tämähän on... |
|
22.7.2010 klo 21:01 |
Foorumi on siis todella jätetty heitteille. Isot miinuspisteet toimitukselle ja ylläpidolle (vaikka tuskin ovat vilkaisseetkaan foorumille joulukuun 2007 jälkeen...) ! |
|
22.7.2010 klo 21:32 |
Tuli mieleeni, että tämän otsikon alla voisi johdatella keskustelua pohtimaan myös sitä, miksi tämänkaltaiset keskustelufoorumit ovat menettäneet suosionsa. Kultaisena vuonna 2004 Radikaali.net tavoitti ”Suomen suurimman kristillisen nuorisosivuston” statuksen lähes 5500 rekisteröityneellä käyttäjällään ja parhaimmillaan jopa 75 000 kävijällä kuukausittain (lähde: http://www.radikaali.net/info/esittely). Minne jengi kaikkosi? Onko niin, että netin yhteisöpalveluiden (MySpace, Facebook, Twitter ) vallatessa alaa, ne ottivat keskustelufoorumeiden paikan? Tällöin herää kysymys siitä, mitä tarpeita keskusteluportaali oikeastaan alunperin täytti. Voin tietenkin puhua vain omasta puolestani, mutta itse olen täällä lähinnä sen vuoksi, että täällä voi keskustella asiallisesti ja perusteellisesti sellaisistakin (vaikeista) aiheista, joista ei reaalielämässä tule juuri puhuttua sen lisäksi, että asiallisessa keskustelussa voi todella myös kehittää itseään, kartuttaa tietojaan, hankkia sivistystä ja ennen kaikkea, argumentointitaitoja. Jos oletetaan, että jengi on kadonnut foorumeilta Facebookiin, niin eiköhän nyt jonkun Facebookin "keskustelun" taso ole kuitenkin täysin olematonta ja pinnallista hyvän foorumikeskustelun rinnalla? Ilmeisesti valtaosalle entisiä foorumin aktiivikeskustelijoita varsinainen keskustelu ei ollut tärkeää, vaan yhteisöllisyyden kokemus, jonka nyt tarjoaa Facebook. Siinä mielessä minä ainakin olen iloinen poikkeus. Minua ei ole kiinnostanut virtuaaliyhteys koskaan. Voisin oikeastaan lopettaa Facebookkini turhana, se kun ei täytä juuri mitään tarpeitani, ja siirtyä tyystin keskustelufoorumeille kehittämään itseäni. Ainoa vain, että täällä ei ole enää niitä, joiden kanssa keskustella. Tällaista pohdiskeluani tässä keskustelufoorumien kultaisesta menneisyydestä, tulevaisuudesta ja nykyisestä rappiotilasta. Vai kertooko tämä kaikki sittenkin vain seurakunnan ja uskovien rappiotilasta? Pinnallisuus on huipussaan, kun yksin Facebook maittaa. Viestiä muokattu 22.7.2010 klo 21:48, muokkaaja: Jochanan |
|
22.7.2010 klo 22:06 |
Yksi syy kaikkoamiseen voi olla, että loppujen lopuksi täällä tuntuvat olevan suosituimpia ne samat vanhat kiistelyt. Keskustelu kasteesta, evoluutiosta/luomisesta, homoudesta, Raamatun luotettavuudesta, jne. käydään aina uudelleen ja uudelleen niille tarkoitetuissa ketjuissa ja monissa muissakin. Liikaa toistoa, liikaa samaa kuin muillakin foorumeilla, liikaa ilkeyttä noissa keskusteluissa, liian vähän erottuvaa materiaalia. En muista milloin olen ensimmäisen kerran liittynyt foorumille ja millä nikillä, mutta jossain vaiheessa lähdin joksikin aikaa pois, kun en tosiaan jaksanut lukea kaikkia vänkäämisiä. Lisäksi kun kuvittelin, että samankaltaisten ihmisten kanssa pitäisi ehkä yrittää olla jossain seurakunnassa, niin koin radikaali.netin myös yhdeksi lisäkynnykseksi alkaa etsiä seurakuntayhteyttä. Nykyään onneksi tulee luettua hieman enemmän valikoiden noita keskusteluja, vaikka tapanani onkin suunnistaa aina etusivulta aktiivisiin keskuteluihin, niin yritän silti keskittyä enemmän muihin kuin vänkäämiskeskusteluihin. En voi tosin kehua itseänikään minään fiksun sisällön tuottajana, kun olen vielä suht epävarma kirjoittamaan/puhumaan uskonasioista ja etenkin uskonelämästäni. Lähinnä tuleekin siis vain luettua ja välihuudeltua foorumilla. |
|
22.7.2010 klo 22:23 |
Foorumi on siis todella jätetty heitteille. Isot miinuspisteet toimitukselle ja ylläpidolle (vaikka tuskin ovat vilkaisseetkaan foorumille joulukuun 2007 jälkeen...) ! Kuten tässä jo mainittiin, itse viipyilen Radissa melko usein ja yksi valvojakin tuossa ilmoittautui. Varsinaisia tekniikan ylläpitäjiä kohtasin Radissa tänä kesänä. Eli oletuksesi foorumin heitteillejätöstä ovat väärät. |
|
22.7.2010 klo 22:33 |
Varmasti näin on Kieku, mitä sanoit. Itsehän kirjoitin ensimmäisen viestini netin keskustelufoorumille vasta reilu 2 vuotta sitten ja sitä ennen en jaksanut seurata yhtäkään foorumia ainakaan kovin säännöllisesti, puhumattakaan kirjoittamisesta. Joten ymmärrät, että minulta on jäänyt monet keskustelut ja väittelyt käymättä ja lukematta. Olen tämmöinen foorumien "myöhäisherännäinen". Toisaalta en koe menettäneeni mitään, jos kerran keskustelut eivät ole mihinkään muuttuneet. Sainpahan keskittyä opiskeluaikanani kirjallisuuteen nettivänkäämisen sijasta. Minun on kuitenkin myönnettävä, että kuluneiden kahden vuoden aikana olen hyvin kehittynyt argumentoijana, kiitos niiden lukuisten väittelyiden, joissa olen ollut mukana (muiden väittelyitähän en jaksa seurata ollenkaan). |
|
22.7.2010 klo 22:41 |
Kuten tässä jo mainittiin, itse viipyilen Radissa melko usein ja yksi valvojakin tuossa ilmoittautui. Varsinaisia tekniikan ylläpitäjiä kohtasin Radissa tänä kesänä. Eli oletuksesi foorumin heitteillejätöstä ovat väärät. Jospa sitten seisoisit sanojesi takana ja menisit poistamaan sen nimimerkin Mahtimies kommentin "Voisko syynä olla se, että he eivät ole niin vitun hyväuskoisia idiootteja kuin sinä?" ketjusta Poliisilta kovia sanoja maahanmuutosta ja näin todistaisit, ettei foorumia ole täysin hyljätty ja että tämä on edelleen kristillinen foorumi, jolla myös moderointi pelaa?? |
|
22.7.2010 klo 23:53 |
Jospa sitten seisoisit sanojesi takana ja menisit poistamaan sen nimimerkin Mahtimies kommentin "Voisko syynä olla se, että he eivät ole niin vitun hyväuskoisia idiootteja kuin sinä?" ketjusta Poliisilta kovia sanoja maahanmuutosta ja näin todistaisit, ettei foorumia ole täysin hyljätty ja että tämä on edelleen kristillinen foorumi, jolla myös moderointi pelaa?? Tällä alueella on ketju nimeltä Valvonnasta, joka on tarkoitettu muun muassa siihen, että käyttäjät voivat ilmoittaa väärinkäytöksistä. Valvojat (meitä ei ole monta) eivät huomaa kaikkea. Jos aloitit tämän ketjun ihan vain tuon mainitsemasi viestin vuoksi, niin olisi kannattanut mainita se heti ja olisin sen myös hoitanut heti. Ellei joku toinen valvoja olisi ehtinyt tekemään sitä ennen minua. Valvonnasta ketjun osoite on http://www.radikaali.net/foorumi/aihe/89 |
|
23.7.2010 klo 6:55 |
"Pinnallisuus on Ei nyt millään pahalla Jochanan, mutta mulla taas on naamakirjassa tuhat kertaa syvällisempää keskustelua ku täällä räkälässä 8-) |
|
23.7.2010 klo 8:01 |
Minulle jäi nyt vähän sellainen kuva, että keskustelun aloittaja kokee olevansa kykenevä sormella osoittaen kertomaan, kuka täällä on "oikea kristitty" ja kuka "väärä", sekä kuka "ei ole kristitty ollenkaan". Käytännössähän tuo on ihmiselle mahdotonta, ja haitallistakin. Kristusta ei löydy minkään sortin väittelyistä, vaan rakkaudesta ja veljeydestä. Jos näin ajatellaan, niin täällä ei ole kristillistä meininkiä ollut juuri koskaan. Eivätkä syypäinä ole suinkaan "foorumin ateistit" pelkästään, vaan Kristus häipyy kaiken maailman kasteväännöistä ja naispappeuskiistelyistäkin. |
|
23.7.2010 klo 8:30 |
^Mahtavasti sanottu, slslsl. En muuten muista aikaa, jolloin täällä olisi mitään erilaista meininkiä ollut. Vanhaa Radia tosin selailin vain satunnaisesti. Sehän taisi olla jopa nimimerkittömille avoin, joten kakkaa tuli tätäkin enemmän. Jos toivot muunlaista keskustelua, avaa vapaasti uusia ketjuja uusista aiheista. |
|
23.7.2010 klo 8:35 |
En muutenkaan oikein ymmärrä, miksi tämän nettifoorumin pitäisi olla jotenkin pelkästään uskoville. Kuitenkin rakentavaa ja pelkästään uskoville tarkoitettua toimintaa löytyy erinäisistä paikoista mm. sunnuntaiaamuisin. Väheksymättä radin ylläpidon koodaustaitoja, ne ovat usein myös hienomman näköisiä kuin tämä foorumi. |
|
23.7.2010 klo 10:54 |
Ei nyt millään pahalla Jochanan, mutta mulla taas on naamakirjassa tuhat kertaa syvällisempää keskustelua ku täällä räkälässä 8-) Kuis ny jollain pahalla? Tarkoitukseni ei ollut väitellä asiasta, kunhan totesin, että jengi on ilmeisesti poistunut keskustelufoorumeilta Facebookiin. Ihmettelen vain sitä, kuinka siellä edes voi keskustella kunnolla, kun on meinaan aikamoiset rajoitukset tilapäivitysten ja kommenttien pituuksissa. Itse tarkoitin lähinnä sellaista asiallista ja hyvin perusteltua ja argumentoitua akateemista keskustelua, jossa ei jätetä yhtäkään kiveä kääntämättä. Jos sinun Facebookissasi käydään tämmöistä keskustelua, niin saanko tulla kaveriksesi edes hetkeksi, jotta näen, kuinka se on mahdollista? ; ) |
|
23.7.2010 klo 10:57 |
Itse tarkoitin lähinnä sellaista asiallista ja hyvin perusteltua ja argumentoitua akateemista keskustelua, jossa ei jätetä yhtäkään kiveä kääntämättä. Niillekin on omat fooruminsa (enkä tarkoita ainoastaan nettifoorumeita). Tämän pitäisi olla ihan yleinen keskustelualue, jossa ei tarvitse keskustella vain akateemisesti ja kiviä käännellen. Ihmettelen vain, miksi vaadit jonkin keskustelualueen muuttamista itsesi näköiseksi, kun voisit sen sijaan esim. perustaa oman itsesi näköisen keskustelualueen. |
|
23.7.2010 klo 11:06 |
Minulle jäi nyt vähän sellainen kuva, että keskustelun aloittaja kokee olevansa kykenevä sormella osoittaen kertomaan, kuka täällä on "oikea kristitty" ja kuka "väärä", sekä kuka "ei ole kristitty ollenkaan". Käytännössähän tuo on ihmiselle mahdotonta, ja haitallistakin. Mielenkiintoista. Missä sinä näit minun sormeni? Ettei nyt vain olisi kyse fiiliksestä ihan siellä oman puseron sisäpuolella? : ) Huomasit varmaan luetteloni: "...ateistien, vapaa-ajattelijoiden, agnostikkojen, homoaktivistien sun muiden arvoliberaalien..." ? Kristityllä tarkoitin sellaista, joka pitäytyy Raamatussa. Kristusta ei löydy minkään sortin väittelyistä, vaan rakkaudesta ja veljeydestä. Jos näin ajatellaan, niin täällä ei ole kristillistä meininkiä ollut juuri koskaan. Eivätkä syypäinä ole suinkaan "foorumin ateistit" pelkästään, vaan Kristus häipyy kaiken maailman kasteväännöistä ja naispappeuskiistelyistäkin. Olen itse ollut jo pitkään sitä mieltä, että netin keskustelufoorumit eivät ole paikkoja lähimmäisenrakkauden osoittamiseen eikä mittaamiseen, vaan keskusteluun. Reaalielämässä mitataan ihmisen vaellus. Jos sinä haluat rakkautta ja veljeyttä, mene seurakuntaan tai muuhun uskovien yhteyteen. Kun keskustelu äityy helposti kiivaaksi väittelyksi, on mahdotonta osoittaa rakkautta ja veljeyttä, kun ainoa, mitä näkyy, on tiukka teksti. Reaalielämässä on mahdollista, että kovan retoriikan takana on lempeät kasvot. Sen vuoksi virtuaalikeskustelun paras kristillisyyden mittari on se, kuinka teksti pitäytyy Raamatussa. |
|
23.7.2010 klo 11:12 |
Keskustelu on puhtaimmillaan ajatusten vaihtoa ja keskinäistä tietoisuuden avartamista. Epäpuhtaana keskustelun pyrkimyksenä on saada toinen ajattelemaan samoin kuin itse ajattelee. Sen vastakohta, eli em. puhdas keskustelu, taas menee niin, että keskustellessa oppii toiselta, kunnioittaen toisen näkemystä ja pyrkien ymmärtämään sen taustoja. Minä en ihan täysin ymmärtänyt tuota Raamatussa pitäytymistä, niin en sano siitä mitään. |
|
23.7.2010 klo 11:15 |
En muutenkaan oikein ymmärrä, miksi tämän nettifoorumin pitäisi olla jotenkin pelkästään uskoville. Kuitenkin rakentavaa ja pelkästään uskoville tarkoitettua toimintaa löytyy erinäisistä paikoista mm. sunnuntaiaamuisin. Väheksymättä radin ylläpidon koodaustaitoja, ne ovat usein myös hienomman näköisiä kuin tämä foorumi. En minäkään enkä ole sellaista sanonutkaan. Itse pidän siitä, että täällä voi vääntää ei-uskovien kanssa aiheesta kuin aiheesta. Eihän samanmielisten keskinäinen hymistely ole edes keskustelua. Niillekin on omat fooruminsa (enkä tarkoita ainoastaan nettifoorumeita). Tämän pitäisi olla ihan yleinen keskustelualue, jossa ei tarvitse keskustella vain akateemisesti ja kiviä käännellen. Ihmettelen vain, miksi vaadit jonkin keskustelualueen muuttamista itsesi näköiseksi, kun voisit sen sijaan esim. perustaa oman itsesi näköisen keskustelualueen. Olenko jossain esittänyt tämmöisiä vaatimuksia? On sinulla mielenkiintoinen tapa tulkita tekstiä. Minähän puhuin lähinnä kiroilusta ja haistattelusta. Ne eivät kuulu kristilliselle foorumille. |
|
23.7.2010 klo 11:18 |
Olenko jossain esittänyt tämmöisiä vaatimuksia? On sinulla mielenkiintoinen tapa tulkita tekstiä. Minähän puhuin lähinnä kiroilusta ja haistattelusta. Ne eivät kuulu kristilliselle foorumille. No sitten ymmärsin viestisi väärin (10:54 kirjoitettu viesti). Aamun piikkiin. |
|
23.7.2010 klo 11:21 |
Minä en ihan täysin ymmärtänyt tuota Raamatussa pitäytymistä, niin en sano siitä mitään. Kyllä sinä ymmärsit sen. Et vain halua ymmärtää. |
|
23.7.2010 klo 12:33 |
"Tällaista pohdiskeluani tässä Jochanan, mutta eikö tuolla facebookissa nimenomaan voi paljon paremmin toteuttaa sitä mitä uskovaisen kuuluisikin toteuttaa? Eikö Jeesuskin rukoillut että me olisimme yhtä? Eli miten ihmeessä radikaali.netin hiljaisuus kertoisi uskovaisten rappiotilasta? Etenkin kun Raamatussa kehoitetaan välttämään turhia riitakysymyksiä.. |
|
23.7.2010 klo 13:50 |
Jochanan, mutta eikö tuolla facebookissa nimenomaan voi paljon paremmin toteuttaa sitä mitä uskovaisen kuuluisikin toteuttaa? Eikö Jeesuskin rukoillut että me olisimme yhtä? Eli miten ihmeessä radikaali.netin hiljaisuus kertoisi uskovaisten rappiotilasta? Minulla on tapana kärjistää asioita sanoman perille menemiseksi, joten voit hieman pudottaa tuosta pois. : ) Pointti oli se, että oon pettyny Facebookin pinnallisuuteen ja kaipaan syvällisempää ja perusteellisempaa keskustelua. Itselleni Facebook ei ole keskustelupaikka, vaan lähinnä verkostoitumisväline. Reaalielämässä ei toisaalta jaksa jauhaa asioita kovin perusteellisesti eikä varsinkaan kiistakysymyksiä, vaan niitä vältellään. Siksi ihmettelen, että uskovat ovat näin sankoin joukoin jättäneet foorumit. Näyttäisi siltä, että asiallisen ja kehittävän keskustelun tilalle on tullut vain pinnallinen viihdyke. Mielipiteen taustalla näkyy myös oma pettymykseni seurakuntien nykytilaan ja uskovien pinnallisuuteen ylipäätänsä. Olen kyllä sitä mieltä, että seurakunnat ovat tällä hetkellä menossa kovaa vauhtia kohti rappiota, varsinkin jos tämä hyvinvointimme vielä jatkuu. Ei yhteyden kokemisessa sinänsä mitään vikaa ole, mutta se on jo huolestuttavaa, jos ainoa yhteyden kokemisen kanava on Facebook. Se ei kuitenkaan koskaan voi tarjota sellaista yhteyttä kuin reaalielämässä toisen ihmisen läheisyydessä. Tätä ihminen tarvitsee eikä Facebook voi koskaan täyttää läheisyyden tarvetta. Etenkin kun Raamatussa kehoitetaan välttämään turhia riitakysymyksiä.. Asiallinen ja argumentoiva keskustelu on kehittävää. Ei väittely tai eri mieltä oleminen merkitse vielä riitaa. Viestiä muokattu 23.7.2010 klo 13:54, muokkaaja: Jochanan |
|
23.7.2010 klo 14:29 |
Asiallinen ja argumentoiva keskustelu on kehittävää. Ei väittely tai eri mieltä oleminen merkitse vielä riitaa. Mutta ongelmana onkin se, ettei foorumilla enää nykyään näytetä saavan aikaan asiallista ja argumentoivaa keskustelua. Väittelyä ja erimielisyyttä näkee vaikka kuinka paljon ja siitä tulee riitaa kovin helposti, kun asiat käännetään huomaamatta henkilökohtaisuuksiin ja loukataan toisia. Miksi me ylipäätään etsimme ongelmia radikaali.netistä, kun voisimme katsoa itseämme ja miettiä miten me voisimme tehdä siitä viihtyisämmän toisille. Jumala rakastaa meitä kaikkia ja kehoittaa rakastamaan toisiamme, jotenkin se vain tuntuu välillä olevan vähän hakoteillä koko juttu... |










