törkeetä käsittelyä!!

Alue: Avioliitto ja perhe

28.9.2010 klo 23:53

isä mikael
Käyttäjä

minusta viis ja asiaan siis. on vaaralista tukeutua enkeleihin mutta olen ollut näyissä paikoissa ja kuulut nimiä jotka ei ole raamatussa. tiedän tilan ja tunnen henkilöt. siksi kykenen nimeämään joitakin enkeleitä joita ei raamatussa ole.ja tämä tekee työni näkijänä vaikeaksi. koska joku sekottaa näkyä ja saattaa lisätä nimiä. mutta ajan saatossa totun vääristelyyn ja onneksi muistini on pitkä kun norsulla. muistan vanhempien vierailun lintulan luostarissa vuonna 73. ja äitini voi todistaa 3 vuotiaaan pojan nukkuneen nunnan sängyssä ja kyselleen tyhmiä Jeesuksesta. kuten on hyvä kun Jumala on naulattu seinään jos tulee ongelmia se ei pääse pakoon. ne väitä et kaikki näkemäni on Jumalasta vaan vastapuolen voimat sekottaa mukavasti kaikkea ja jotain voin nähä liikaa tai jotenkin väärin. siksi on tärkeetä tarkastaa porukalla tiedot ja näyn numerot ja kirjaimet. tämä viimeinen näky on selkeä kun vertaa viiteen mustaan enkeliin ja pentagrammin lukuihin 666 kreikkelaisten kirjaimien jäädessä hehkuun vieriin ja ympäri lautaa ja kun enkeliti nousivat ylös sanoivat he sinä kuolet päivänä 2018 en sano enempää .

29.9.2010 klo 14:28

Babaii_
Käyttäjä

Sitä se joskus on. Otetaan huomioon kuinka paljon ulkomailta tulee vaimoja syystä tai toisest, järjestä tai rakkaudesta. Tottakai sitä epäillään. Mutta joo, jos juttu on kesken, ei olisi syytä karkoittaa vielä toistaiseksi. Muutenkin tosi inhottavaa.

29.9.2010 klo 20:20

isä mikael
Käyttäjä

lunta tupaan ystäväni soitti naapurikunnasta. he asuvat avoliitossa ja heille on tulossa lapsi (thai)vaimo on ollut 3.5 vuotta suomessa ja he ovat asuneet 3 vuotta yhdessä. hämeenlinnan poliisi peruutti oleskeluluvan ja syyksi katsoi naisen asuvan vuokralla avomiehensä asunnossa joten kyseessä on omaassaoleskelu lakien kiertäminen. lisäksi naisella on edellisestä liitosta lapsia jotka on syntyneet suomessa. nyt poliisi saa kiusattua sillä että nainen irtisanotaan töistä, sairaanhoito lakkautetaan, kelakortti irtisanotaan ja koulutus lakkautetaan.9 kuukaudeksi. eli nainen elää ilman omaa rahaa 9 kuukautta tai kunnes hallinto oikeus toisin päättää. ja kun lupa on peruttu 180päiväksi lakkaa äitiyspäivärahan saanti syntyneestä lapsesta. miltäs teistä kuulostaa jos 4 vuotta olis täynä poliisin valta ei riitä peruuttaan oleskelulupaa. minusta tekevät tahallaan. kohta joku ampuu noi pöllöt. iskevät nyt joka kotiin täysillä.

Viestiä muokattu 29.9.2010 klo 20:21, muokkaaja: isä mikael

3.10.2010 klo 21:40

isä mikael
Käyttäjä

no johan on markkinat saimme oleskelulupa kaavakkeet OLE_ PH2 täyttää vaimo ja minä PK2_plus. selkeetä! saimme nämä kun kysyin hanoin suurlähetystöstä ja Hyvinkään poliisilta. siis samat kaavakkeet.ja nyt kävin Hämeenlinnassa ja vastaus oli. voi voi te olette täyttäneet väärät kaavakkeet. olisi pitänyt olla vaimolla OLE_PH2plus ja minulla OLE_PK2 kaikki 9 sivusia juttuja plus liitteet joten papereita on sentin nippu. ja ai niin näitä kaavakkeita on 39 erilaista maahanmuuttoviraston sivuilla tosin 8 koskien oleskelulupaa puolisolle. kritisoin sanomalla et on se kivaa kun itekin sekootte näissä kaavakeissa. näkisittepä kysymykset. ja jos puoliso 1.5 vuoden suomenkielen opilla arkielämässä se on ihme. vaimoni ite täytti lähettämäni kaavakkeen joka maksoi postikuluineen 80e. ja nyt oleskelulupa maksaa 225e ja lakimies 3000e ja 3 vuotta aikaa.ja sama alusta. olisi helpompi kun hirttäis ittensä. mutta voitto 15vuoden päästä on makea ja siihen 2 lasta 2 vuoden välein. ai niin lapset on mahdotonta tehdä vaimoni on 45 sillon. että se siitä perheestä. en olisi uskonut 18 vuotiaana että perheen perustaminen avioeron jälkeen on mahdoton tehtävä suomessa.

Viestiä muokattu 3.10.2010 klo 21:45, muokkaaja: isä mikael

3.10.2010 klo 22:08

isä mikael
Käyttäjä

on mahdotonta ja mahdotomampaa. on mahdotonta elää suomalaisen naisen kanssa. ja mahdotomampaa saada ihminen jonka kanssa tulee toimeen ja ei riitoja tai ongelmia. keneltäköhän sekin on pois jos vaimo ei tule toimeen vietnamilaisen miehen kanssa ja minä suomalaisen. ja suomessa on muutenkin enemmän miehiä kun lapsenteko iässä olevia naisia.
taidan vetää kännit vituttaa niin ettei veri kierrä.

16.10.2010 klo 22:17

isä mikael
Käyttäjä

vaimoni maahanmuutto viraston asiakas nomero alkaa 1118. hokasin sen just äsken mitähän noi kirjaimet tarkoittaa?

30.11.2010 klo 15:21

Nanni2000
Käyttäjä

Sangen mielenkiintoista ja omituista toimintaa Suomen valtiolta. Ikävää, teitä kaikkia kohtaan. Tuntuu käsittämättömältä, että tällaista voi tapahtua Suomessa - mutta niin se vain näköjään on, että täällä kotipuolessakin sitä epäkohtien parantamista olisi enempi, kuin osataan kuvitellakaan. Toivottavasti asiat vielä selkenisivät, ja kaikki kääntyisikin parhain päin.

4.12.2010 klo 2:54

isä mikael
Käyttäjä

eipä tässä yksin mitään mahda.siunattu perhe on rikottu, vaimo pakotettu 8500km päähän ilman syytä. oikeus, mikä oikeus! ei ole oikeutta rakastua ja mennä naimisin.en saa perustaa perhettä suomeen enkä vietnamiin. taivaasenko? jos joku luulee että kiroaisin Jumalani sen ainoa joka on puolellani. luopuisin uskostani ja minun hakkamiseni olikin vaan ruumiin raiskausta ei kuritusta. vihani nousee ja voimani kasvaa, janoan kostoa ja verta. väkivalta on ainoa oikeus nyky yhteiskunnassa joka antaa vapauden elää rauhassa. mutta uskoni kieltää senkin. en voi muuta kun laskee pääni alas ja antaa iskujen tulla toivoen että kuolen.

4.12.2010 klo 3:08

isä mikael
Käyttäjä

hiljaisuus laskeutukoot haudalleni kuin lumihiutale aattoyönä. Jumalani minut unohtakoot laskuista. sillä synkin sieluni ei yhtään pelasta eikä viljaa kokoa. miksi sen tekisin? miksi nostaisin ylös yhdenkin tuonelan joesta. rakkaudestako? miksi Isäni antaa minun elää tuskassa mutta jumalattomat ja väärintekijät saa elää toivossa tulevaisuuteen. jos Isäni taittaa korren tuulella, mutta viholliset kulkevat pystypäin ja iskevät kun leijonat seuraavaan. eivät vieläkään tajua astuvansa ansaan joka tuhoaa heidät. lopettaisivat ajoissa.

8.12.2010 klo 1:49

isä mikael
Käyttäjä

siksi uskon Jumalaan Jehovaan ja hänen esikois poikaansa Jeesukseen.

Viestiä muokattu 8.12.2010 klo 1:49, muokkaaja: isä mikael

14.12.2010 klo 5:11

pmeek
Käyttäjä

kunnon jobinpostia

15.12.2010 klo 22:28

TyhjäSointu
Käyttäjä

Jumalalla on toisinaan tapa koetella ihmisiä. Itsekin olen seurustelukumppanini kanssa ollut nyt suhteemme ulkopuolelta tulleiden paineitten ja käsityksien vuoksi aikamoisessa taistelussa - tosin paljon omaa ongelmaasi lievemmässä.
En kuitenkaan usko että mikään olisi tarkoituksetonta. Älä luovuta! Todellinen rakkaus kestää läpi harmaan kivenkin. Siinä eivät valtion rajat tai laki ole rakkauden arvoa määräämässä. Suosittelisin että rukoilisit (yksin, ystäviesi ja perheesi kanssa) asian puolesta, sillä Jumala on sanassaan luvannut pitää meistä huolen ja kuulla rukouksemme. Tuo on varmasti suuri koitin kivi suhteellenne, mutta kun uskomme Jumalaan ja siihen ettei mikään ole Isälle mahdotonta niin kyllä kaikki selviää.

22.1.2011 klo 19:56

isä mikael
Käyttäjä

olen rukoillut Jumalalta ja hänen pojaltaan että perheemme yhdistyisi ja kotimme molemmissa maissa säästyisi tuholta. tämä on suomen valtion suora ateistinen hyökkäys (kirja kansaa vastaan). uskonto ei merkitse päätösten tekijöille mitään he ei meistä välitä paskan vertaa. ainoa asia joita he tavoittelee on raha. (euroko)? kohta euro on markkaa halvempi. ja muistakaa paperit palaa kolikot ei. toivon ettei Jumalani kurittaisi koko kansaa. mutta tämä ateismi ja jumalattomuus saa aikaan pahan arvon alennuksen.

1.3.2011 klo 15:11

isä mikael
Käyttäjä

vihdoin valoa. käsittelyä on nopeutettu koska vaimollani alkaisi työ huhtikuussa. ei taida päästä töihinsä.

2.3.2011 klo 8:51

JouniL
Käyttäjä

Olisi kiva lukea käänteistäsi enemmän, jos vain pystyt kirjoittamaan asioista.

27.3.2011 klo 1:29

isä mikael
Käyttäjä

mistä haluaisit kuulla?

27.3.2011 klo 2:03

isä mikael
Käyttäjä

vaimollani alkais työt ensi viikolla. soitto migriin ei ollut lohduttava. 1 vuosi lisää. lisäksi maahamme on tullut lisää ulkomaalaislakeja. ne vaikeuttaa suvun toimintaa. 35e pitäisi olla päivä eli 3 kk oleskelua varten pitäis olla 3150e pankkitilillä. vietnamilaiset pankit ovat korruptonotuneita ja voivat ohjat rahat johtajalle niin että sinä olet syyllinen ja saat vankila tuomion.se tuomio ei ole mikään pieni kerron tarinan vaimoni naapurista. rouva voitti lotossa numero oli 58. poliisi väitti että rouvalla oli 56. poliisi vangitsi emännän paperiväärennöksestä vuosi ja 9 kk vankeutta. mutta jos maksaa poliisilaitokselle 3000e unohdamme koko jutun.mitä luult toimisko suomessa voitit kenossa 200 000 mutta jos maksat poliisille 30 000e unohdetaan koko juttu.
vietnamilaiset ovat tottuneet tekeen töitä he jos mitkä nousevat säännöistä paremmin kun muut. romaaneille pitäis olla sama heiltä pitäis vaatia 30 000 sairas vakuutus rahat vuodessa per henkilö. vaimoni halveksuu kerjäämistä he ovat hänen mielestä saatanan käsiä. jos ojentaa käden kerjätäkseen se pitäisi katkasta koska kerjäävä käsi kykenee tekeen työtä. terveet kädet ovat rikkaan tekijän. jos joku yrittää alistaa vaimooni, se hänen viimeinen tekonsa. jos häneltä vaaditaan enemmän kun pystyy tekeen. aamulla on hän on tehnyt 10 kertasen päivän.
vein eräs päivä rouvani keräämään mustikoita aamulla 5.30. hän oli valmis kotiin 22.30. hän perkas mustikat ja aamulla 4.00 hän herätti mut. hän on valmis takaisin metsään. 230kiloo mustikoita vein serkunmiehelle mennesäni töihin. ja tämä tapahtu 5 päivää. 5dentenä päivänä tulin töistä ruoka oli valmiina koti oli siivottu pyykit oli pesty. voit vaan kuvitella milä minusta tuntu. olin surullinen vaimoni ei ollut levännyt koko viikkona. silloin aloin tekeen enemmän kotitöitä kun koskaan ennen. ja pox! välilevy tuli ulos ja vasen jalka halvaantu. edessä leikkaus. ja kun olin lasaretissa vaimoni alkoi itkeä. kerroi ettei työllä kannata tappaa itteensä. sen voi tehdä paljon helpomminkin. ja nyt hän osaa ottaa rennosti melkein joka kerta. sunnuntait oli sellasia etta max astianpesukone päälle.
aasialainen vaimo on vaikea, mutta suomi vaimo on hallitsematon räjähdysaine.täyttä roskaa.

10.4.2011 klo 2:34

isä mikael
Käyttäjä

JIHUUUU... oleskelulupa myönnetty. ainoo että kun emäntä on suvirinteen pihassa. rauha asettuu elämäämme. toivottavasti suuri Isä pitää elomme vakaina. suuri isä siksi kun allah, Jehova ja mitänyt niitä onkaa Jumalalla nimiä.jokainen nyt isänsä tuntee niin onkos silläväliä jos hiekkiksella onkin maahanmuuttaja?

12.4.2011 klo 22:36

isä mikael
Käyttäjä

rukouksia on kuultu kiitos herralle. mutta seuraava virstanpylväs on suomensuurlähetystö vietnamissa mitä lie keksivät ettei pääsis.

13.4.2011 klo 1:29

Kousuke
Käyttäjä

Onnittelut! =) Toivottavasti kaikki menee hyvin.

19.4.2011 klo 18:07

isä mikael
Käyttäjä

nyt näyttää hyvältä kiitos kaikille esirukouksista. toivottavasti elämä alkaa sujuaa ilman huolia.