Poliisilta kovia sanoja maahanmuutosta

Alue: Ilmoitustaulu

21.7.2010 klo 2:00

Sir JoN
Käyttäjä

Mendicus ; Eli esivaltakin hukkuu miekkaan, koska tarttuu siihen?

Voi olla että hukkuu ... en tiedä, kun kyseisestä asiasta ei ole Raamatussa sen enempää sanottu. Jeesus itse vain sanoi kyseisen asian.

Mendicus ; ja miksi Jeesus ei käskenyt uskovia sotilaita eroamaan ammatistaan vaan vain tyytymään palkkaansa?

Tämä ei pidä paikkaansa. Esim. Sadanpäämies uskoi maalliseen esivaltaan ja hänelle tapahtui se, mihin hän uskoikin. Sadanpäämies uskoi, mutta uskoi väärin asioihin, sillä sen seurauksena hän ei tule pääsemään taivasten valtakuntaan, sillä hänet heitetään ulos pimeyteen, missä riittää itkua ja hammasten kiristelyä. Jeesushan nimenomaan opetti tässä raamatunkohdassa, ettei maallisten esivaltojen tottelemisella ole mitään merkitystä Jumalaan uskomisen kanssa. Uskoa voi moniin asioihin, mutta yhtä vähän kuin rikkaalla on mahdollista päästä taivasten valtakuntaan, yhtä vähän sinne on pääsyä Roomalaisella ammattisotilaalla, jotka sivumennen mainiten Juutalaisten kanssa naulitsivat Jeesuksen ristille.

Väitätkö sinä rakas ystäväni, että Roomalaiset ammattisotilaat (ammattitappajat) pääsivät taivasten valtakuntaan uskoessaan omaan oikeuteensa (esivaltansa käskyyn) murhata ja valloittaa vieraita maita?

Raamatussa ei myöskään suoranaisesti kerrota jatkoiko Cornelius ammattisotilaan uraansa kääntymisensä jälkeen, mutta terve järki kertoo meille muille, ettei hänelle ollut enää kääntymisensä jälkeen mahdollisuutta toimia Roomalaisena sotilaana. Jos hän olisi jatkanut ammattitappajan uraansa, hän olisi myös jossain vaiheessa joutunut tappamaan myös omia uskonveljiään, sillä juuri heitähän Roomalaiset sotilaat/hallinto vainosivat. Kun siis Cornelius ja hänen perheensä hyvin varhain otettiin Paavalin toimesta alkuseurakunnan jäseniksi, on itsestään selvää, ettei tämä jäänyt ainutlaatuiseksi tapahtumaksi. Itse asiassa aikojen saatossa kristinuskosta muodostui Rooman valtionuskonto, joten alkuseurakuntien jäseninäkin oli mitä ilmeisemmin myös Rooman kansalaisia. Hyvin todennäköisesti myös sotilaita, entisiä sellaisia.

Ja kun tietää kuinka Roomalainen sotaväki kohteli kristittyjä, saa samalla tietää kuinka Roomalainen sotaväki kohteli omia sotilaitaan, siinä vaiheessa kun he saivat uskon ja alkoivat seurata Jeesuksen opetusta väkivallattomuudesta ja toisen poskensa kääntämisestä.

Mendicus ; Etkö huomaa, mitä Jumala, Mooses ja Israelin kuninkaat tekivät järjestään heti sen jälkeen, kun Jumala antoi 10 käskyä israelilaisille: Jumala käski tappaa ihmisiä, Mooses asetti kuolemanrangaistuksia erinäisistä vakavista rikoksista, kuninkaat toteuttivat kuolemanrangaistuksia, eikä Jumala millään lailla vihastunut Moosekselle tai kuninkaille, kun nämä tappoivat rikollisia. Voimme nähdä, ettei viides käsky ikinä koskenut esivaltaa, kun esivalta käytti miekkaa rikollisia vastaan. Kuten jo olen esittänyt, UT ei muuttanut yhtään mitään tuosta.

Se tosiasia, että Juutalaiset tappoivat ihmisiä Vanhassa Liitossa, ei automaagisesti tarkoita, että Kristityt saavat tappaa Uudessa Liitossa ... me noudatamme niitä asioita, joita Jeesus Kristus opetti, emmekä niitä asioita, joita Jumala etuoikeutetusti antoi Israelilaisille. Kuinka usein olet kuullut Jumalan käskevän ihmisiä sotimaan Vanhan Testamentin kirjoittamisen ajankohdan jälkeen?

Olisikohan taas kyseessä se vanha kaava. Sinä etsit raamatusta kissojen ja koirien kanssa kohtia, joiden avulla voisit jumalallistaa oman väkivaltaisuutesi. Jeesuksen opetus asiasta on yksiselitteinen ja samassa linjassa Jumalan ja Paavalin ohjeiden kanssa. Väkivaltaa ei saa käyttää, eikä ainakaan missään tapauksessa tappaa ketään puolustaakseen omia arvojaan.

Viestiä muokattu 21.7.2010 klo 2:21, muokkaaja: Sir JoN

21.7.2010 klo 2:31

Mendicus
Käyttäjä

Sir JoN: Väitätkö sinä rakas ystäväni, että Roomalaiset ammattisotilaat (ammattitappajat) pääsivät taivasten valtakuntaan uskoessaan omaan oikeuteensa (esivaltansa käskyyn) murhata ja valloittaa vieraita maita?

En väitä tuota, vaan väitän, että he pelastuivat uskon kautta Kristukseen, sillä kuten sinä itse sanoit, esivallan tottelemisella (ja siis sen virassa toimimisella) ei ole merkitystä Jumalaan uskomisen kanssa, kunhan vain esivaltaa totellessa ei kapinoida Jumalaa vastaan.

Jottei tarvitse väitellä Corneliuksesta enkä sadanpäämiehestä, tuon esille Luuk. 3:14: "Myös sotamiehet kysyivät häneltä sanoen: 'Mitäs meidän pitää tekemän?' Ja hän sanoi heille: 'Älkää kiskoko keneltäkään älkääkä kiristäkö, vaan tyytykää palkkaanne.'"

Väitätkö, että tappamisen kieltävä käsky tarkoittaa eri asioita VT:ssa ja UT:ssa? Jos väität, silloin sinun täytyy sanoa myös Paavalin valehtelevan ja olevan perkeleestä, kun hän sanoo miekkaa käyttävää roomalaista esivaltaa Jumalan palvelijaksi. Sinä tässä olet ketkuilija jos joku, ystävä, sillä Raamatun opetus on yksiselitteinen. Raamattu ja Jumala nyt vain eivät satu olemaan humanismin ja Amnesty Internationalin kannattajia.

Ainakaan nyt en jaksa enempää. En tiedä, palaanko keskusteluun enää.

21.7.2010 klo 8:53

Indiana_
Käyttäjä

käyttäisit saman innon ja energian mielummin evankeliumin julistamiseen ja sielujen voittamiseen Kristukselle Jeesukselle. Tuo ei ketään pelasta tuo sinun sanomasi, sorry.

Yoki. Nyt sinä heittäydyt hieman ilkiöksi. Olet antavinasi hyviä ja hurskaita neuvoja, mutta niiden motiivi on se, että et yksinkertaisesti pidä vastapuolen ajatuksista. Siksi puheesi tuntuu teeskentelyltä.

Ihan samalla tavalla voisit olla ilonpilaaja kenelle tahansa, joka lumilautailee, ajaa moottoripyörällä, pelaa jalkapalloa tai harrastaa vesihiihtoa. "Käyttäisit saman innon ja energian mieluummin evankeliumin julistamiseen ja sielujen voittamiseen Kristukselle Jeesukselle. Tuo ei ketään pelasta tuo sinun urheiluharrastuksesi, sorry."

Vielä paremmin sanottu on, että mitä sinä täällä kirjoittelet? Tuo sinun Mendicukselle vastaamisesi ei pelasta ketään. Käyttäisit saman innon ja energian mieluummin evankeliumin julistamiseen ja sielujen voittamiseen.

Viestiä muokattu 21.7.2010 klo 9:15, muokkaaja: Indiana_

21.7.2010 klo 9:03

Indiana_
Käyttäjä

Samoin vastenmielistä on se, että jotkut kristityt suhtautuvat vihamielisesti vaikeista oloista tuleviin ihmisiin, jotka tulevat meidän maahamme ja tarvitsevat kaiken avun ja rakkauden mitä voi saada.

Meillä ei ole sitä apua ja rakkautta, eikä varsinkaan rahaa, heille annettavaksi. Jos osaisit katsoa asiaa koko maailman mittakaavassa, niin ymmärtäisit, että pienen "onnekkaiden" joukon kerääminen tänne ei vähennä maailman kärsimystä kokonaisuutena ollenkaan.

Ainoa vaikutus, mikä sillä on, on se, että sellaisen kokeilun hinta on meidän yhteiskunnallemme kohtuuton. Olen pitkään ollut sitä mieltä, ja olen kaiken aikaa enemmän, että humanitäärisen maahanmuuton tarkoitus ei ole auttaa ketään. Sen tarkoitus on tuhota tämä maa. Koska jos joku on nykyiset tapahtumat harkiten käynnistänyt, niin hänellä ei ole ollut muuta päämäärää mielessä. Koska jos otat järjen käteen, niin joudut toteamaan että nykyinen malli ei johda mihinkään muuhun lopputulokseen.

Kaikki puheet "rikkaudesta" ja "voimavarasta" ja maahanmuuttajien tarvitsemisesta ja työvoimapulasta ovat valehtelua.

Suomi tarvitsee maahanmuuttajia, eikä muukalaisviha ja lähimmäisen avuntarpeen sivuuttaminen koskaan ole kuulunut alkuperäiseen suomalaisuuteen.

Liberaaleissa ja sosialisteissa on tämä vika. He puhuvat "muukalaisvihasta" aivan kuin se muukalaisuus olisi sen vihan alkusyy tai ainoa peruste. Osoittaa vain, miten huonosti he kuuntelevat tai lukevat, mistä ongelmassa oikeasti on kyse.

Viestiä muokattu 21.7.2010 klo 9:14, muokkaaja: Indiana_

21.7.2010 klo 10:02

Yoki
suljettu käyttäjätili

Yoki. Nyt sinä heittäydyt hieman
ilkiöksi. Olet antavinasi hyviä ja
hurskaita neuvoja, mutta niiden
motiivi on se, että et
yksinkertaisesti pidä
vastapuolen ajatuksista. Siksi
puheesi tuntuu teeskentelyltä.

Motiivini ei ole tuo mitä väität, tuo on oman pääsi päätelmä. En myöskään teeskentele.

Ihan samalla tavalla voisit olla
ilonpilaaja kenelle tahansa, joka
lumilautailee, ajaa
moottoripyörällä, pelaa
jalkapalloa tai harrastaa
vesihiihtoa. "Käyttäisit saman
innon ja energian mieluummin
evankeliumin julistamiseen ja
sielujen voittamiseen
Kristukselle Jeesukselle. Tuo ei
ketään pelasta tuo sinun
urheiluharrastuksesi, sorry."

Kyllä, olen varmasti ilonpilaaja monenkin mielestä. Toisaalta Jeesuskin kaiketi tämän määritelmän mukaan on ilonpilaaja.

Vielä paremmin sanottu on, että
mitä sinä täällä kirjoittelet? Tuo
sinun Mendicukselle
vastaamisesi ei pelasta ketään.
Käyttäisit saman innon ja
energian mieluummin
evankeliumin julistamiseen ja
sielujen voittamiseen.

Kirjoitin edellisellä sivulla näin:
Voimme rukoilla toistemme
puolesta ja suunnata itse
mielemme kaikessa Kristukseen
ja antaa Hengen johtaa, opettaa,
muuttaa ja kasvattaa meitä
kaikkeen totuuteen ja täten olla
valona maailmassa loistaen
Kristuksen valoa. Suurinta
kaikessa on se, mitä Jumala
antaa. Maailma on täynnänsä
kaikkea luotua, joka asetetaan
jalustalle Herramme yläpuolelle ja
näitä palvoen sokeana
harhailevat niin monet ihmiset.
Me Hengen mukaan elävät
olemme Kristuksen valona ja
sentähden olkaamme
väsymättömät rukouksessa ja
suunnatkaamme katseemme
Kristukseen Jeesukseen, meidän
Herraamme. Ihmisinä voimme ja
saamme olla heikkoja, mutta kun
olemme heikkoja Hän on vahva
<3 mikäli viisaita haluamme olla,
niin meidän tulee tulla tyhmiksi
ja saada Herralta viisaus, että
oikeasti viisaita olisimme. Kaikki
tulee Jumalalta, Isältä taivaasta
Henkensä kautta meille, jotka
Hän on Poikansa luo johdattanut
ja kutsunut. Poikansa luo, joka
meidän syntimme sovitti ristillä
ja nousi kuolleista, että meillä
olisi elämä ja sovinto Isän
Jumalan kanssa. Hän olkoon
voimamme ja suuntamme ja
viisautemme ja kerskauksemme
aina! Kiitos ja ylistys Isälle,
Herrallemme Jeesukselle
Kristukselle ja Totuuden
Hengelle, jonka Hän lupasi
lähettää ja lähetti, kuten lupasi,
aina ja iankaikkisesti, Amen.

21.7.2010 klo 16:15

Anskutin
Käyttäjä

Mendicus, sun puheesi valmiudesta väkivaltaan muslimeja kohtaan, mikäli esivalta ei sitä tee, on pelottavia. Ihan oikeesti. Haluatko sisällissodan Suomeen? Koska me kaikkia lähimmäisiä rakastavat (tai ainakin sitä yrittävät) kristityt ja muutkin aiotaan todellakin suojella niitä ihmisiä, jotka ovat paenneet tänne vaikeita olosuhteita kotimaassaan. Ja taitaapi olla niin, että osa kirjoittamisistasi tässä keskustelussa on kiihottamista kansanryhmää vastaan. Sun nimesikin on täällä nähtävillä ainakin jäsenille.

Mendicus, oot kyllä hyvä esimerkki siitä, mikä henki maahanmuuttajakriittisyydessä on. Kaiken hyvän ja kristillisen alla se on tuhoa ja kuolemaa tuottavaa aate. Toivottavasti kaikki näitä asioita miettivät kristityt ottavat opikseen.

21.7.2010 klo 18:20

Darwinin ruoska
Käyttäjä

Osoitteessa http://gatesofvienna.blogspot.com/2010/03/ethnically-cleansing-english.html laskeskellaan alle 40-vuotiaiden alkuperäisten englantilaisten ja muualta Englantiin muuttaneiden ihmisten lukumääriä. Siellä sanotaan, että vuonna 2030 (kun lapseni on 20-vuotias), Englannissa on enää ainoastaan 15 miljoonaa alkuperäistä alle 40-vuotiasta englantilaista, kun taas maahanmuuttajataustaisia alle 40-vuotiaita on 23,5 miljoonaa. Haluammeko itse vähemmistöksi omassa maassamme, kun enemmistö saattaisi olla islamilaista?

Noissa hatusta vedetyissä luvuissa puhutaan "Britannian alkuperäisväestöstä", ei englantilaisista. Tällä on syvempääkin merkitystä kuin pelkkä semanttinen näpäytys, sillä brittiläisyyttä ei ole koskaan määrittäneet rodulliset tai uskonnolliset seikat, vaan lähinnä yhteinen kieli ja jossain määrin yhteiset arvot. Brittejä ovat edelleen useat kelttiläiset heimot (skotit, walesilaiset, cornwallilaiset, manxit jne.), anglosaksien ja normannien perilliset (englantilaiset) sekä monet siirtomaista emämaahan muuttaneet britit (suurimpina ryhminä intialaiset, pakistanilaiset ja kiinalaiset). Kenties tuo sivusto johon viittasit yrittää lyödä jotain kiilaa näiden eri brittien väliin tuomalla esille erilaista etnistä taustaa. Itse Britanniassa (tarkemmin Englannissa) vuosia asuneena tunnen hyvin kyseisen maan kansallisen identiteetin ja sen vahvuuden. Se ei todellakaan ole rakentunut ihonvärille tai anglikaaniselle kirkolle - ei sinnepäinkään. Britannia on monikulttuurinen ja suvaitsevainen maa, jossa yhteisen brittiläisyyden alla on monenvärisiä ja monella tapaa uskovia ihmisiä.

Ei Britannia kuitenkaan ole onnela. On selvää, että siellä on ongelmia ja väkivaltaa, jotka voivat liittyä tai olla liittymättä vastikään maahan muuttaneisiin ihmisiin. Useimmiten ongelmien yhteinen nimittäjä on uskonto. Se voi olla kristinusko, kuten Pohjois-Irlannissa (toki, toki - ongelma on monisyisempi kuin tämä) tai se voi olla Islam, kuten radikaalimuslimien vihanlietsonta ja joidenkin (onneksi todella harvojen) hakeutuminen terrorin tielle osoittaa. Nämä ongelmat synnyttävät sitten vähintään yhtä suuren ongelman, joka on rasismi ja kieroutunut kansallisuusuho ja jonka oireita ovat sellaiset sivustot, jonka linkitit.

21.7.2010 klo 22:24

Indiana_
Käyttäjä

Mendicus, sun puheesi valmiudesta väkivaltaan muslimeja kohtaan, mikäli esivalta ei sitä tee, on pelottavia.

Mutta muslimien puheet väkivallasta valtaväestöä kohtaan eivät ole pelottavia. Pää on niin syvällä pensaassa ettei niitä sinne kuule.

Ihan oikeesti. Haluatko sisällissodan Suomeen?

Sisällissota tulee, halusi sitä kuka tahansa tai ei. Kysymys on vain, että ovatko nämä Euroopan rajojen avaajat toimineet tyhmyyttään vai tahallisesti. Mutta jos katsot Ruotsin, Ranskan ja Belgian lähiöitä, joissa vallitsee jo viidakon laki, mellakoita on yhtä tiheästi kuin kansallisia vapaapäiviä ja autojen polttaminen kuuluu asiaan, niin onko sinulla joku kauniimpi nimi tälle kuin sisällissota?

Kerro minulle miksi tämä ei olisi myös Suomen tulevaisuus? Siksi, että pari kristittyjä jemmaa pari maahanmuuttajaa kirkon kellariin ja ystävystyy heidän kanssaan? Myös Benny Hinn on evankelioinut koko maailman moneen kertaan. Silti täällä ei ole kuutta miljardia uskovaa.

Koska me kaikkia lähimmäisiä rakastavat (tai ainakin sitä yrittävät) kristityt ja muutkin aiotaan todellakin suojella niitä ihmisiä, jotka ovat paenneet tänne vaikeita olosuhteita kotimaassaan.

Suojelette niitä kahta tai muutamaa, joihin olette ennättäneet tutustua. Mutta siinä vaiheessa kun alkaa tapahtua, nämä teidän suojattinne lähtevät kadulle tappamaan teidän sukulaisianne omiensa rinnalla. Tai heidän sukulaisensa tulevat teloittamaan "petturinsa".

Jokaiseen tällaiseen palopuheeseen pitää heittää joku ylimielinen slogani perään. Minulle tuli mieleen sellainen kuin että oletko koskaan käynyt entisen Jugoslavian alueella?

Ja taitaapi olla niin, että osa kirjoittamisistasi tässä keskustelussa on kiihottamista kansanryhmää vastaan.

Ketä hän kiihotti ja mitä vastaan? Eikö kiihottujalla ole mitään vastuuta? Onko jonkin asian toteaminen, vaikka se olisi totta tai hänellä olisi vilpittömät syyt ja laajat perustelut niin uskoa, silti kiihottamista kansanryhmää vastaan? Ja onko rikos tapahtunut jos siitä ei kukaan lopulta kiihotu?

Sanoisit vaan että hän syyllistyy ajatusrikokseen. Mutta pitäisit mielessä, että jonain päivänä sinunkin ajatuksesi voivat muuttua rikoksiksi.

Mendicus, oot kyllä hyvä esimerkki siitä, mikä henki maahanmuuttajakriittisyydessä on.

Siinä on todellisuudessa elämisen henki.

Kaiken hyvän ja kristillisen alla se on tuhoa ja kuolemaa tuottavaa aate.

Ja se on tätä kertoessaan, millä tavalla itse maahanmuutto on tuhoa ja kuolemaa kylvävä aate. Onkohan tässä yksi esimerkki viestintuojan ampumisesta? Kaikki tietävät käsitteen ja tietävät sen turhaksi ja epäoikeudenmukaiseksi tavaksi toimia. Mutta kun he itse tekevät sen, niin heidän vaan täytyi se tehdä.

Pään pensaaseen pistäminen ei itsessään tuhoa mitään. Se on se, mitä joku muu tekee päänsä pensaaseen laittaneelle, mistä se tuho tulee.

Toivottavasti kaikki näitä asioita miettivät kristityt ottavat opikseen.

Mistä?

21.7.2010 klo 22:29

Indiana_
Käyttäjä

Voimme rukoilla toistemme puolesta ja suunnata itse mielemme kaikessa Kristukseen ja antaa Hengen johtaa, opettaa, muuttaa ja kasvattaa meitä kaikkeen totuuteen…

Oikein hyviä ajatuksia.

Mutta toivon silti, ettet tarkoittanut häiritä meidän keskusteluamme siitä aiheesta, mitä aloitus käsitteli.

21.7.2010 klo 22:36

Sir JoN
Käyttäjä

Indiana _ ; Mutta muslimien puheet väkivallasta valtaväestöä kohtaan eivät ole pelottavia.

Toki on, mutta muslimit eivät eläkään Jeesuksen Kristuksen opetusten mukaan, toisin kuin me ... ja mikäli joku Jeesukseen Kristukseen uskova alkaa väkivaltaiseksi, pitäisi siitä kyllä huolestua, koska sellainen toiminta on vastoin Kristuksen opetuksia ja ohjeita. Usko Jeesukseen on tärkein ja sen pitää näkyä käytännössä.

Viestiä muokattu 21.7.2010 klo 22:46, muokkaaja: Sir JoN

21.7.2010 klo 22:48

Indiana_
Käyttäjä

Toki on, mutta muslimit eivät eläkään Jeesuksen Kristuksen opetusten mukaan, toisin kuin me.

Pitää kuitenkin huomioida, että on eri asia se, mitä tapahtuu ympäröivässä yhteiskunnassa meidän ympärillämme ja se, mitä päätämme tehdä oman seurakunnan piirissä joidenkin yksilöiden kohdalla.

Parhaiten tietämäni maahanmuuttajat ovat mukavia ihmisiä, joista ei sinänsä ole mitään haittaa minulle eikä tälle maalle. Se ei silti poista sitä, että jos heitä tulisi tänne 100 000 niin tämä ei ensinkään olisi enää sama maa ja toiseksi tämä olisi minulle ja suurimmalle osalle täällä nyt olevia selvästi huonompi paikka asua ja elää.

Tullaan kaikki vaan tapetuksi Kristuksen tähden ja otetaan nappi otsaan sitten kun sisällissota alkaa. Mutta eikö sitä ennen tai viimeistään silloin olisi yhtään ajankohtaista tietää, miten siihen tilanteeseen on tultu? Edes sillä tavalla että asiaa vähän pysähtyy ajattelemaan sellaisena hetkenä, jolloin se ei ole pois evankelioinnista tai muusta aktiivisesta lähimmäisen hyväksi toimimisesta?

Sanoisiko joku täällä, että "maahanmuuton kriitikot ovat oikeassa ja tämä maa on menossa hyvää vauhtia romutettavaksi, mutta Kristuksen seuraajina se ei koske meitä yhtään"? Eli onko erimielisyys todellisuudesta vai toivottavasta suhtautumisesta?

21.7.2010 klo 23:12

Mendicus
Käyttäjä

Kiitos, Indiana_! Kirjoituksesi ovat ilahduttaneet. :-)

21.7.2010 klo 23:13

Mendicus
Käyttäjä

Muokkasin hieman kirjoitustani osoitteessa http://pp.kpnet.fi/jarih/fi/kansainvaellukset.html

21.7.2010 klo 23:20

Mendicus
Käyttäjä

Olen suomentanut malmöläisen poliisimiehen haastattelun, jonka alkuperäiset versiot ovat osoitteissa http://www.folketsnyheter.se/?sida=artikel&aID=408 ja http://www.folketsnyheter.se/?sida=artikel&aID=397. Liitän suomennoksen tähän. Jos saan luvan Folkets Nyheteriltä, laitan suomennoksen kuvien kanssa muuallekin Internetiin.

Folkets Nyheter maanantaina 19. heinäkuuta 2010

SELKEÄÄ PUHETTA MALMÖN POLIISILTA: MENEE TÄYSIN PÄIN HELVETTIÄ!

Poliisimies näkee poliitikkojemme tekemien päätösten seuraukset hyvin todellisella tavalla. Ruotsin maahanmuuttopolitiikka on perimmiltään täydellinen epäonnistuminen. Sitä paitsi tämä koe maksaa suunnattomia summia jokaisena vuonna. Poliitikot yrittävät nyt jälkeenpäin paikata ja korjata tuoden esiin erilaisia ideoita ja toimenpiteitä. Mutta jokaiselle ajattelevalle ihmiselle on täysin ilmiselvää, että menee päin helvettiä – selkeästi puhuen.

Nämä ovat Malmössä monta vuotta työskennelleen johtavan poliisimiehen sanat Folkets Nyheterille hänen työtilanteestaan, joka on muuttunut dramaattisesti noina vuosina. Ja hän on täydellisesti vakuuttunut siitä, mikä on aiheuttanut nämä negatiiviset muutokset.

Malmö on yksi Ruotsin maahanmuuttajatiheimmistä kaupungeista: 40 %:lla asukkaista on kokonaan ulkomaalainen tausta. Ja aivan kuten monissa muissa maan kaupungeissa, vakava väkivalta, ryöstely ja näiden rikosten uhriksi joutumisen pelko ruotsalaisten keskuudessa ovat tulleet osaksi jokapäiväistä elämää Malmössä.

Sanomalehti Sydsvenskan, jota levitetään Etelä-Ruotsin Skånen läänissä, jossa Malmökin sijaitsee, väitti pääkirjoituksessa aikaisemmin tänä vuonna, että Ruotsin demokratia on vahingoittumaton ja että keskustelu on käytännöllisesti rajoittamaton. Silti Folkets Nyheter on pakotettu haastattelemaan poliisimiestä anonyymisti, ettei hän joutuisi vaaraan menettää työpaikkansa.

– Näinä päivinä meillä ei ole sanan- eikä mielipiteenvapautta Ruotsissa, poliisimies huomauttaa. Uralle pääsee niin kauan kuin ajattelee samalla tavalla kuin poliittinen eliitti, mutta muuten? Vain katsokaa, mitä tapahtui virkaveljelleni.

Viitattu virkaveli on malmöläinen poliisimies Bengt Lindström, jonka Poliisihallitus erotti tänä vuonna hänen arvosteltuaan massamaahanmuuton seurauksia, kuten Malmön vanhuksille tarkoitettujen kunnallisten palvelujen puuttuminen. Päätös, jolla luonnollisesti on ollut vaikutus poliisivoimien pääosaan, poliisimies sanoo.

– Yksikään poliisimies tänään ei uskalla ilmaista mitään arvostelua näistä asioista, ei työtehtävissä eikä yksityisenä kansalaisena. Ensisijaisesti ollaan huolissaan ansiotyöstä ja elatuksesta. Poliisihallitus teki Lindströmin erottamisesta esimerkin: "Älä arvostele tai menetät työsi!"

Hän yhtyy varauksettomasti Bengt Lindströmin arvosteluun tilanteesta Malmössä.

– Kun kunnallinen palvelu kielletään meidän vanhuksiltamme, jotka ovat raataneet koko heidän elämänsä ja osallistuneet tämän maan rakentamiseen, sydämeni tuskaantuu. Hallitus juuri äskettäin antoi kunnille toiset 1,7 miljardia Ruotsin kruunua (235 880 000 USD) auttaakseen niitä selviytymään kaikista laittomista maahanmuuttajista. Meidän ruotsalaisten tarvitsee luonnollisesti pitää huolta ennen kaikkea meidän omistamme.

– Niiden tapausten lukumäärä, joissa kansalaiset kohtaavat vakavaa väkivaltaa julkisilla paikoilla, on lisääntynyt huomattavasti 90-luvun alusta, jolloin aloin työskennellä Malmössä. Rikoksentekijänä julkisilla paikoilla tapahtuvissa ryöstöissä ja hyökkäyksissä on lähes yksinomaan maahanmuuttajanuoriso. Tämä on dokumentoitu hyvin, mutta tilanteesta vastuussa olevat päättäjät eivät halua sitä julkisuuteen. Koska se olisi ristiriidassa hallituksemme maahanmuuttopropagandan kanssa, he valitsevat vaikenemisen.

– Ja raiskaustenkin lukumäärä on noussut dramaattisesti, mihin vaikuttaa se fakta, että yli 40 %:lla Malmön asukkaista on erilainen etninen tausta, jossa miesten valta naisista on absoluuttinen. Heidän näkemyksensä naisista on niin täysin vieras meille ruotsalaisille miehille ja he jatkavat elämistä heidän kulttuurinsa ehdoilla kiinnittämättä minkäänlaista huomiota siihen, että he ovat toisenlaisessa maassa, jossa ovat toiset lait. Valitettavasti Ruotsin viranomaiset ja oikeusistuimet vahvistavat tätä käyttäytymistä ottamalla huomioon epäillyn etnisen taustan tuomioissaan.

Poliisimies myös vahvistaa negatiivisen tavan, jolla poliisia ja muita hälytyspalveluita tervehditään Malmön lähiöissä.

– Monilla maahanmuuttajilla ei ole minkäänlaista kunnioitusta poliisia kohtaan. Usein heitä kohdellaan ikään kuin he olisivat tulleet keräämään jätteitä. Maahanmuuttajat ovat toistaiseksi kohdanneet vain maahanmuutto- ja sosiaalipalveluiden edustajia. He ovat tottuneet siihen, että heitä silitetään oikealla tavalla ja että kaikki heidän tarpeensa tyydytetään.

– Tietyt rutiiniasiat, kuten maahanmuuttajan ajokortin tarkistaminen Rosengårdissa (kääntäjän huomautus: pahamaineinen maahanmuuttajalähiö Malmössä), helposti riistäytyvät käsistä ja tulevat isoksi tapahtumaksi, johon kaikkien saatavilla olevien poliisivoimavarojen täytyy tulla väliin järjestyksen palauttamiseksi. Matkapuhelimien ansiosta paljon "kannattajia" liittyy kohtaukseen hyvin lyhyessä ajassa, kun mennään väliin Rosengårdissa. Jos auto pysäytetään rutiinitarkastukseen, pian koko klaani ilmaantuu vastustaakseen poliisia.

– Valitettavasti isolla osalla ruotsalaisista ihmisistä on vääristynyt käsitys siitä, mitä tapahtuu, ja se johtuu 99 %:sti siitä puolueellisesta todellisuuden kuvauksesta, jonka tiedotusvälineet antavat. Esimerkiksi he käyttävät sellaisia käsitteitä kuten "nuorisojengit" sen sijaan, että puhuisivat selkeästi ja sanoisivat, kuten Landskronassa (kääntäjän huomautus: toinen maahanmuuttajatiheä kaupunki Skånessa), että albanialaiset rikollisjengit aiheuttavat ongelmia.

– Haluaisin tehdä selväksi, että "Per" ja "Stina" (kääntäjän huomautus: yleisiä ruotsalaisia nimiä) eivät aiheuta tätä helvetillistä epäjärjestystä. Maahanmuuttajajengit yrittävät kaapata vallan ja levittää pelkoa tavallisten kansalaisten keskuudessa. Valitettavasti yhteiskuntamme osoittaa käsittämätöntä armollisuutta tällaista käyttäytymistä kohtaan, joten on syytä vakavalle huolelle koskien tulevaisuutta.

– Ymmärrän täysin niitä, jotka järjestäytyvät vapaaehtoisiksi järjestyksenvalvojiksi ja osallistuvat yhteen kaikkein tärkeimmistä asioista: perheen turvaamiseen. Kun yhteiskunta epäonnistuu tulemaan kansalaistensa avuksi, totta kai asiat täytyy ottaa omiin käsiin. Itsepuolustus ja oman omaisuuden puolustaminen ovat laillisia oikeuksia. Jopa voimaa saadaan käyttää tarpeellisessa määrin suojeluun.

Poliisimies sanoo, että on ilmiselvää, että maahanmuuttajien taipumus väkivaltaan ja rikollisuuteen on kätkettyä ja anteeksiannettua, koska kuppikunta valtaapitävien saleissa haluaa sen sillä tavalla.

– Henkilökohtainen teoriani on, että näiden yksilöiden poliittiset juuret ovat myöhäisellä 60-luvulla. Niin sanottujen "vaaleanpunaisten vasemmistolaisten" (kääntäjän huomautus: lähdetekstissä fuzzy leftists, flumvänstern) aikakausi. Yliopistoissa vuonna 1968 opiskelleet yksilöt ovat parhaillaan korkeissa asemissa yhteiskunnassamme ja myötävaikuttavat moraaliseen rappeutumiseen, joka tapahtuu aivan silmiemme edessä.

Koskien poliittista valtaa Skånessa ja kolmea tärkeintä tämän vallan edustajaa, ylisyyttäjä Sven-Erik Alhemia, Malmön kaupunginvaltuutettu/kunnallisneuvos Ilmar Reepalua ja lääninpoliisimestari Anders Danielssonia, poliisimies sanoo:

– Kaikki he kolme edustavat sementoitua valtaa Ruotsissa eri tasoilla eikä kukaan heistä näytä kykenevän itsenäiseen ajatteluun. He ainoastaan toimivat tyydyttääkseen heidän päällikköjänsä, ja he eivät voisi välittää vähemmän siitä, mitä tavallinen kansalainen ajattelee. He ovat ainoastaan poliittisen vallan sätkynukkeja nykypäivän Ruotsissa. Korruptoituneet ystävyyssuhteet ja heidän valta-asemiensa vartiointi ovat heille tärkeämpiä kuin niiden ongelmien ja tehtävien hoitaminen, jotka on määrätty heille. Kaikki kolme tuntevat toisensa ja tapaavat toisiansa yksityisesti.

– Minulle ja useimmille muille poliisimiehille Alhem on vain iso pelle, joka on ainoastaan kiinnostunut tärkeilystä. Hän menetti kaiken yhteyden todellisuuteen kauan sitten. Alhem on suuri monikultturismin kannattaja. Hän ei voisi välittää vähemmän siitä tosiasiasta, että tämä monikultturismi myötävaikuttaa yhteiskunnan negatiiviseen kehittymiseen.

Poliisimiehen toivo on, että Ruotsin tosiasiallinen tilanne pakottaa aina vain useampia ruotsalaisia "heräämään".

– Aikaisemmin tai myöhemmin jokaisen täytyy ymmärtää, että tämä ei voi jatkua. Reaalipolitiikassa täytyy tapahtua radikaali muutos. Sinulla ja minulla ja meidän perheillämme on velvollisuus hoitaa ja ylläpitää niiden esi-isiemme perintöä, jotka ottivat osaa menestyksekkään maan rakentamiseen.

– Yksikään monikulttuurinen yhteiskunta ei ole koskaan osoittanut mitään positiivista kehitystä.

– On vain yksi vaihtoehto, ja se on perinteidemme varjelu. Nähkää se positiivinen, jota esi-isämme ovat edistäneet! Järjestynyt yhteiskunta, joka varjelee perhettä ja antaa edellytykset elää, kehittyä ja tuntea turvallisuutta. Perheestä ja lähimmäisistä huolehtimisen täytyy tulla itsestäänselvyydeksi kaikille ruotsalaisille.

Tämä artikkeli julkaistiin aikaisemmin Folkets Nyheterin paperipainoksessa 9-2006 nimellä "Malmöpolisens klarspråk: Det är på väg att gå åt helvete!".

Viestiä muokattu 21.7.2010 klo 23:22, muokkaaja: Mendicus

21.7.2010 klo 23:33

Anskutin
Käyttäjä

Jaha, pääsin Indianan hampaisiin. Olen otettu, tämä on suuri kunnia ;-) Pientä jatkokommentointia: tarkoitin sitä, että jos rasistit alkavat käyttää väkivaltaa maahanmuuttajia kohtaan, takaisin tulee myös syntyperäisiltä suomalaisilta ja sitten ollaan veljessodassa. En tunne henkilökohtaisesti yhtään pakolaista, mutta humanitäärisistä syistä heillä on oikeus olla täällä ja haluan puolustaa heidän laillista oikeuttaan asua turvallisessa maassa. Mulla on sen verran uskoa ihmisten yleiseen "kiltteyteen", että en usko näiden maahanmuuttajien tulevan tappamaan meitä.

21.7.2010 klo 23:43

Mendicus
Käyttäjä

Anskutin voisi katsoa videon osoitteessa http://www.youtube.com/watch?v=-8fa9yKQeTY&feature=PlayList&p=0AE24D7A89...

21.7.2010 klo 23:43

Mendicus
Käyttäjä

Tai oikeastaan monta videota, joista tuo on ensimmäinen.

21.7.2010 klo 23:57

Sir JoN
Käyttäjä

... kun vähän taustoja selvittelee, niin huomaa, että Brigitte Gabriel on islamille/muslimeille/arabeille sama, mitä Fred Phelps homoille.

22.7.2010 klo 2:21

Jamesones
Käyttäjä

Pitäsköhän tähän liittää vielä nyt jotenkin kannabis? Heh vitsi...

Hienoa keskustelua tämä... Pakko on sanoa omakin mielipiteeni. Raamatussa tosiaan kehotetaan tottelemaan esivaltaa eikä esivalta turhaan miekkaansa kanna. Monet opetukset ja oma käsitykseni siis uudesti syntyneenä krisityynä Jeesukseen uskovana on se että jos tänne tulee ketä tahansa on se suomalainen tai ulkomaalainen tai mistä tahansa ja käyttäytyy lakia vastaan on tarvittaessa esivallalla oikeus "käyttää miekkaa" .
Tämä voi tarkottaa vakavimmilaan jopa tappamista mitä tietenkin vältetään viimeiseen saakka.

Mitä maahanmuuttajiin tulee niin maahanmuuttajahan on joku ketä haluaa tulla Suomeen asumaan eikö? Jenkki tai arabi tai ihan ketä vaan? Jos on töitä ja haluaa elää meijän yhteiskunnassa meijän säännöillä ni tervetuloa.

Pakolainen on siis henkilö joka tulee jotakin pakoon tänne eikö? Sota tai uskonnollinen ongelma tai jokin muu? Kertokaapa vaikka somaliyhteisöstä että kuinka moni on alle 40v ja mies? Aika moni on... Mitähän he täällä tekevät? Eikö juuri sellaisten ketä voi oikeesti vaikuttaa asioihin olla siellä missä se hätä on omalla kansalla. Tämä nyt yleistyksenä siis. Jos tänne tulee pakolainen on pakolaisen lähettävä takaisin sinne mistä tuli kun tämä hätä on ohi tai tilanne parantunut. Jos jää tänne niin sama homma kun maahanmuuttajalla töihin mars ja elantoa hakemaan.

Aina kun ollaan kylässä toisessa maassa tai asukkaana on toteltava sitä lakia mikä siinä maassa on. Jos ei näin tee voi tulla "miekasta"

Mitä suomen pakolaispolitiikaan tulee niin kyllä se aika leväperäistä on, oma kansa voi huonosti ja tänne tulee elintasoapakolaisia ja tekevät mitä lystää... Ei näin. Oikeaa hätää kärsivä vähäosaisimmat siitä hädänalaisesta maasta tervetuloa lämpimästi tänne!

Tämä sitten vitsinä tämä video älä kato jos on pipo kireellä ....ja tässä videossa on jopa voimasanoja... http://www.youtube.com/watch?v=TVHUMH9liA4

22.7.2010 klo 2:35

Kieku
Käyttäjä

Voisitko joku laittaa kirja/linkkisuosituksia, jotka puoltavat islamia ja sen rauhanomaisuutta länsimaita kohtaan? Luin juuri Ayaan Hirsi Alin kirjan "Infidel - my life" ja se mielestäni tuki aika pitkälti tuota tanskalaisen Nicolai Sennelsin kriittistä näkemystä muslimien maahanmuutosta/sopeutumisesta ja lisäksi kertoi hyvin paljon islamin länsivastaisuudesta. Kyse on toki käännynnäisen kirjoittamasta kirjasta, joten näkemykset voivat olla aika äärimmäisiä, siksi tahtoisin lukea enemmän aiheesta.

22.7.2010 klo 10:56

Mendicus
Käyttäjä

Persecution of 3000 Ex-Muslim Christians in UK: http://www.youtube.com/watch?v=OXF-rJAOHGQ

22.7.2010 klo 11:05

Mendicus
Käyttäjä

The trailer of Píerre Rehov's last film "First comes Saturday, then comes Sunday "... First, Islamists will kill all the Jews (who pray on Saturday) then they will kill all the Christians (who pray on Sunday): http://www.youtube.com/watch?v=ZWpIWDjQLUU&feature=related

Viestiä muokattu 22.7.2010 klo 11:05, muokkaaja: Mendicus

22.7.2010 klo 11:17

Darwinin ruoska
Käyttäjä

Kylläpäs uskovaispojat kovasti pelkäävät. Jos ulkomaalaistaustaisten suuri osuus automaattisesti johtaa suuriin ongelmiin, niin miksi esimerkiksi Hollanti ja Ruotsi, jossa ulkomaalaistaustaisen väestön suhteellinen osuus on jopa monta kertaluokkaa suurempi kuin täällä Suomessa, ovat tilastojen mukaan huomattavasti turvallisempia paikkoja kuin Suomi? Todennäköisyys joutua tapetuksi tai murhatuksi on vielä suhteellisen monokulttuurisessa Suomessa Länsi-Euroopan korkein. Tätä taustaa vasten tuntuisi pikemminkin hyvältä ajatukselta saada tänne lisää rauhallisia ja sivistyneitä ulkomaalaisia vähän laimentamaan ja sivistämään väkivaltaisia ja vieraskammoisia suomalaisia.

Koska Malmö on joidenkin keskustelijoiden mielestä helvetti maan päällä, pitänee kertoa tästäkin asiasta omakohtainen kokemus. Vietin kerran n. puoli vuotta Malmön kupeessa sijaitsevassa Lundissa. Lund on pittoreski yliopistokaupunki, mutta sellaisena vähän tylsä, ainakin iltaelämän ja huvitusten kannalta. Siksi aika usein suuntasinkin läheiseen suurkaupunkiin, jossa viihdyin erinomaisesti. Tunnelma kaupungissa oli rento ja monikulttuurinen, eikä Malmön kaduilla ilta- tai yöaikaankaan tuntunut millään tavalla pelottavalta tai ahdistavalta -- päinvastoin. Luulen, että suomalaisessa pikkukaupungissa olisi joutunut olemaan paljon enemmän varuillaan räyhäävien, puukkoa heiluttelevien juoppojen yms. kanssa.

En toki Malmössä mennyt mihinkään Rosengårdin lähiöön (en edes tiennyt sellaisesta), mutta ainakaan Malmön keskusta ei ole sen kummemmin pelottava tai väkivaltainen. Se mitä tuo ruotsalainen poliisimies kertoo Malmösta varmasti heijastelee todellisia ongelmia, joiden syistä kannattaa ja pitää keskustella perusteellisesti. Rosengård on suurelta osin huonokuntoinen kerrostalolähiö, jonne on hyvin tiiviisti sullottu maahanmuuttajia. Se on siis getto, jollaisia ei koskaan pitäisi rakentaa, jos aiotaan toteuttaa hallittua ja vastuullista maahanmuuttopolitiikkaa.

Toinen Ruotsin ongelma on kotouttaminen, joka ei ole onnistunut integroimaan kaikkia maahanmuuttajia. Tähän on Ruotsissakin osoitettu liian vähän resursseja suhteessa maahanmuuttajien määrään. Sama ongelma (taas kertaluokkaa pienempänä) on myös Suomessa: satun tietämään, että esimerkiksi maahanmuuttajien suomen kielen opetus on ollut pitkään alipalkattujen ja epäpätevien tilapäisopettajien käsissä. Nyt tässä suhteessa on ilmeisesti ryhdistäydytty ainakin pätevyysvaatimusten suhteen, mutta resurssipula on edelleen olemassa.

Olen samaa mieltä joidenkin keskustelijoiden kanssa siitä, että Suomeen tulijoiden on hyväksyttävä meidän yhteiskuntamme normit: ajatuksen- ja uskonnonvapaus, sukupuolten välinen tasa-arvo, lasten oikeudet ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus, joitakin vai mainitakseni. Tämä on mahdollista saavuttaa tehokkaalla kotouttamispolitiikalla. Keskustelussa kannattaa myös muistaa se, että kulttuurien integroiminen valtakulttuuriin on myös monissa maissa onnistunut erittäin laajalti. Sen sijaan ei täysin ymmärrä sitä merkillistä pelkoa, jota jotkut keskustelijat tuntevat kaikkea vierasta kohtaan. Muutamassa puheenvuorossa esitettyä aseenkalistelua pitäisin pelkästään säälittävänä, ellen tietäisi sitä, että aina löytyy niitäkin, jotka ottavat vihapuheet tosissaan ja toimivat sen mukaan. Siksi se ei ole ainoastaan säälittävää, mutta myös huolestuttavaa. Pelko on vahva tunne, joka voi saada aikaan järjenvastaisia reaktioita. Mutta miksi pelkääminen tuntuu olevan niin yleistä uskovaisten poikien/miesten keskuudessa?

22.7.2010 klo 11:56

slslsl
Käyttäjä

ajatuksen- ja uskonnonvapaus, sukupuolten välinen tasa-arvo, lasten oikeudet ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus, joitakin vai mainitakseni.

Heh. Noiden asioiden heikentämisellähän hekumoivat myös nämä vaaleaihoiset 'maahanmuuttajat', eli "kahden maan kansalaiset".

Mutta sitä mä en oikein ymmärrä, että miten tämä homma-miesten salaliittoteoria islamin maailmanvalloituksesta ja sensemmoisesta on jotenkin todennäköisempää silloin, kun muslimeja muuttaa länsimaihin? Maahanmuutto "meijän paremman kulttuurin pariin" kun johtaa usein sellaiseen ikävään lieveilmiöön, että maahanmuuttajasta tulee meijän paremman kulttuurin fanittaja. Näin harvemmin käy, mikäli muslimi pysyy muslimimaassa - kuten harvemmin käy, että suomalaisesta ainoan oikean uskonnon edustajasta tulee muslimi ihan ite aattelemalla. Niin.

Olen aikoinani tutustunut niinikään islamiin ja lukenut Koraaniakin, enkä muista siellä esiintyneen tätä salaliittoa. Muistelisin kaikki sotaan ja sotimiseen viittaavat kohdat olleen ihan "miekalla kaula katki" -tyylistä, eikä mitään luokkaa "arvatkaa mikä ois helvetin ovelaa!" Lisäksi, ellen lukenut väärää kirjaa, muistelisin siellä kehotetun kunnioittamaan kristittyjä sekä juutalaisia.

Kyse ei tietystikään ole islamista, vaan politiikasta, mutta silti.

22.7.2010 klo 12:06

slslsl
Käyttäjä

Mä itse toisaalta luen maahanmuuton suurimmaksi ongelmaksi sen, ettei mm. HS.fi:n keskustelupalstaa kykene nykyään lukemaan, sillä jokainen aihe saadaan mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla muutettua näiden monomaanisten kriitikoiden toimesta kanavaksi ajaa asiaansa. Sama koskee toisaalta myös ilmastonmuutosta. Mutta silti.

22.7.2010 klo 14:44

Indiana_
Käyttäjä

Hei. Se on vaan Darwinin ruoskan tapa. Sen pitää päästä ensinnäkin leijumaan ja toiseksi jättämään vastapuolen käsitys asiasta huomiotta. Ihan normaalia. Yrittäkääpä jossain muualla puhua sen kanssa evoluutioteoriasta tai tieteen olemuksesta niin törmäätte samaan vielä kovemmin.

Rosengård on suurelta osin huonokuntoinen kerrostalolähiö, jonne on hyvin tiiviisti sullottu maahanmuuttajia. Se on siis getto, jollaisia ei koskaan pitäisi rakentaa, jos aiotaan toteuttaa hallittua ja vastuullista maahanmuuttopolitiikkaa.

Leijuminen jatkuu. Sen vastakohta olisi asiaan tutustuminen. Kun Halla-Aho sanoi televisiossa, että maahanmuuttajat ovat pohjasakkaa, kyse ei ollut kenenkään loukkaamisesta tai leimaamisesta, vaan sosiologisesta havainnosta.

Joidenkin mielestä on isäntäyhteiskunnan vika, että maahanmuuttajilla ei ole varaa asua leveämmin. Suomalaisten ehkä pitäisi kustantaa maahanmuuttajille asuntoja paremmilta alueilta. Vaikka sanoisit näihin suoraan että kyllä, niin on kaksi asiaa, jotka tekevät sinusta silti asiaan perehtymättömän viisastelijan.

Ensimmäinen on se, että ihmiset tekevät alueesta itsensä näköisen. Paikka, jossa olisi paljon maahanmuuttajia, alkaisi muistuttaa heidän kotimaataan selvästi sukupolvea lyhyemmässä ajassa.

Toinen on se, että maahanmuuttajia ei kukaan pakota tai "sullo" mihinkään "gettoon". Tiedän, että joissain ideologioissa valkoihoiselta, länsimaiselta eurooppalaiselta on kiellettyä olla mieltynyt omiensa seuraan. Koska maahanmuuttajissa ei saa tiedostaa olevan mitään pahaa, niin tämä puoli heistä täytyy väistämättä jättää huomiotta. Maahanmuuttajien omaan ajatteluun kuuluu, että he eivät ole vastuussa mistään heihin kohdistuvasta vastoinkäymisestä. Eivät edes gettoutumisesta. Meidän liberaalin yhteiskuntamme tehtävä on myötäillä heitä.

Mikään muu ei tee "getosta" likaista ja hoitamatonta kuin ne ihmiset, jotka siellä asuvat. Ja jotka siellä haluavat asua. Tässä on kyseessä jonkinlainen kansallinen Midaan kosketus. Kaikki paikat, joihin lähi-idän pakolaiset asettuvat, muuttuvat sopivassa ajassa lähi-idäksi.

22.7.2010 klo 15:21

Darwinin ruoska
Käyttäjä

Voisko syynä olla se, että he eivät ole niin vitun hyväuskoisia idiootteja kuin sinä?

Onpas lapsellista räyhäämistä -- yritetään nyt kuitenkin ihan sivistyneesti vaikka ollaankin asiasta eri mieltä. Ihmettelen edelleen tuota pelkoa ja vihaa.

Indylle lyhyesti:

Ensimmäinen on se, että ihmiset tekevät alueesta itsensä näköisen.

Jep. Muistan kun muutin Englannista Suomeen (olin siis maahanmuuttaja). Ihan ensimmäinen asuntoni parin kuukauden ajan oli vuokrakämppä lähiössä. Ihmettelin kuinka kauniita kukkaistutuksia pihalla oli. Näkymä oli varsin poikkeava muista ympärillä olevista kerrostaloista. Pian tutustuin naapuriini, joka oli tullut Suomeen Bosniasta. Kävi ilmi, että hän oli omalla kustannuksellaan istuttanut pihakasvit ja hoiti niitä omaksi ja muiden iloksi. Suomalaiset juopot sitten kuseskelivat istutuksiin, mutta jättivät ne onneksi muuten rauhaan. Enpä hoksannut kysyä, oliko naapurini muslimi (tod. näk. oli) ja siten mielessään Suomen valloitus. Suomalaisten lähiöiden muuttaminen kukkamereksi olisikin hyvä missio.

Toinen on se, että maahanmuuttajia ei kukaan pakota tai "sullo" mihinkään "gettoon".

Maahanmuuttajia on kovin erilaisia. Osa hankkii asuntonsa itse työsuhteittensa tms. kautta. Kaikkein vaikeimmassa asemassa olevat maahanmuuttajat, esim. pakolaiset,eivät juurikaan voi vaikuttaa siihen mihin he sijoittuvat asumaan. Kyllä heille viranomaiset osoittavat asunnon.

Mikään muu ei tee "getosta" likaista ja hoitamatonta kuin ne ihmiset, jotka siellä asuvat. Ja jotka siellä haluavat asua.

Huono infrastruktuuri, palveluiden puuttuminen ja asuntojen huono kunto varmasti edistävät gettoutumista. Suomessa gettoutuminen on tavallista ihan meidän suomalaistenkin keskuudessa esim. liian tiheään rakennetuissa vuokra-asuntolähiöissä. Ei se ihan pelkästään kulttuurista ole kiinni. Sinun kannattaisi lukea Susanna Alakosken "Sikalat", joka kertoo suomalaisten maahanmuuttajien gettoelämästä Ruotsin Ystadissa.

Koska maahanmuuttajissa ei saa tiedostaa olevan mitään pahaa, niin tämä puoli heistä täytyy väistämättä jättää huomiotta. Maahanmuuttajien omaan ajatteluun kuuluu, että he eivät ole vastuussa mistään heihin kohdistuvasta vastoinkäymisestä.

Kyllä ne maahanmuuttajat ovat ihmisiä, siis hyviä, pahoja ja puutteellisia siinä missä me maassa jo hieman kauemmin asuneetkin. En tunne maahanmuuttajien ajattelua niin hyvin, että osaisin heidän vastuunpakoiluaan arvioida.

22.7.2010 klo 15:53

Anskutin
Käyttäjä

Lisäyksenä maahanmuuttajakeskittymien ongelmista haluaisin mainita, että yksi iso syy levottomuuksiin on nuoret toimettomat miehet. Sellaiset tahtovat saada ikäviä asioita aikaiseksi, olivat he kotoisin ihan mistä tahansa. Järjellisten töiden järjestäminen varmasti estäisi mellakoita. Pidän itsekin tällaisia ghettoja ongelmallisina enkä vähättele niiden haittapuolia. Maahanmuuttajat tulisikin asuttaa eri puolille kaupunkia - yleensä kaupungin vuokratalot eivät kaikki ole ihan kiinni toisissaan.

Yleisesti ottaen komppaan Darwinin ruoskaa. Tämä maahanmuuttajakysymys on sellainen, jossa molemmille puolille kuuluu niin uskovaisia, ateisteja kuin kaikkea siltä väliltäkin. Myös Jamesbondilla oli hyviä ajatuksia. Tänne tullaan joko tekemään töitä ja maassa maan tavalla, tai sitten humanitäärisistä syistä, kunnes olot kotimaassa rauhoittuvat. En ole missään vaiheessa kannattanut täysin perusteetonta ja hyödytöntä maahanmuuttoa.

22.7.2010 klo 17:22

KokoDino
Käyttäjä

Mun mielestä ongelma ei todellakaan ole pelkästään ulkomaalaisten käytös tai vastaavaa, vaan täällä suomessa ihmiset osaa olla erittäin rasistisia pellejä. Itse vähemmistön edustajana voin sanoa, että saan kokoajan syyttömänä paskaa niskaani. Milloin syytetään että olen varastanut, hakannut, tappanut, raiskannut... Millo tulee porukkaa kimppuun tai vastaavaa. (nyt ei oo kyllä pitkiin aikoihin tullu kimppuun ketään).

Luuleeko täällä oikeesti joku, että joku vähemmistön edustaja jaksaa koko ikänsä kattella ja kuunnella tämmöstä shittiä? Mun mielestä turha itkeä, että ulkomaalaiset vetää turpii, jos on ulkomaalasia vastaan. Tappelut ei koskaan ole oikein, mutta kaikki ihmiset ei vain kestä sitä paskaa mitä saa niskaansa koko elämänsä ajan. Itse olen 24-vuotias ja voin sanoa, että 5 tuhatta päänaukojaa ei todellakaan riitä mun elämässä. Kiitos Herran, olen uskossa ja Hän antaa voimaa kestää kaiken sen pahan, mitä saan kokea.

Pahinta on kun uskovat pilkkaavat rodun takia tai vastaavaa. Eikkareilta sen "ymmärtää" mutta uskovat, joidenka PITÄISI olla Jeesuksen omia, tekevät kaiken tietoisesti.

Ulkomaalaisissa ja muissa vähemmistöissä on paljon ongelmia. Sitä en kiellä. Sen kuitenkin uskallan sano 110% varmasti, että jos ihmiset osaisivat rakastaa (varsinkin uskovat), niin ei olisi ongelmia näin paljon. Tehkää se heille, minkä haluat heidän tekevän teille. Toi toimii oikeesti.

Raamatussa sanotaan myös siitä, että milloin näimme Herran nälissämme, alasti ja vastaavaa. Tämä on myös tärkeä muistaa. Jos ei osaa rakastaa, niin silloin kannattaa miettiä, onko Kristus teissä! Kristus rakasti ja rakastaa, vaikka meistä aivan jokainen on syyllistynyt Hänen kuolemaansa! Jokainen meistä löi naulat Häneen ja ruoski Häntä.

Jos te tahdotte auttaa suomea tai maailmaa, niin rakastakaa! Vaikka teitä lyötäisiin, niin rakastakaa silloin vielä enemmän! Silloin maailma näkee, että olette Jumalan lapsia, mutta jos vihaatte, niin silloin teistä ei näe, että olisitte Jumalan lapsia, vaan jonkun muun.

22.7.2010 klo 19:11

Mahtimies
Käyttäjä

Tosiaan, tässä kysymyksessä eivät ateistit ja uskovat ryhmity vastakkaisille puolille. Vastakkaisille puolille ryhmittyvät hyväuskoiset, kriittiseen ajatteluun kykenemättömät höynäytettävät lampaat ja kriittiset, asiat loppuun asti ajatelleet ylivertaiset suurmiehet, kuten esimerkiksi minä.

Tässä vastaus Darwinin ihmettelyyn (toisin sanoen vittuiluun, mutta sovellan tässä rakkauden hermeneutiikkaa ja uskon lähimmäisestäni hyvää). Minä pelkään, koska en ole hyväuskoinen idiootti. Minä pelkään kotikaupungissani riehuvia barbaarilaumoja. Sitten tulen vihaiseksi siitä, että minun täytyy pelätä kotikulmillani. Kun nämä barbaarit ryöstelevät ja raiskaavat ihmisiä, alan vihata heitä vielä enemmän. Uskolla ei tässä ole mitään tekemistä, niin että voit saman tien tunkea epäonnistuneet psykologisointisi syvälle perseeseen. (Saako täällä sanoa ”perseeseen”?) Darwinin omat kokemukset ovat tässä yhtä tyhjän kanssa. Kyllä minullakin riittää hyviä kokemuksia maahanmuuttajista, mutta en minä sen takia ala kiistää tosiasioita.

Tässä muutama tosiasia: 1) Onnistuneesta integraatiosta ei ole ainoatakaan relevanttia esimerkkiä. Kukaan ei tiedä tai ainakaan kukaan ei ole vielä kertonut, miten Suomessa aiotaan onnistuneesti integroida kymmenet, jopa sadat tuhannet kolmannen maailman ihmiset. Tähän mennessä integrointi on aivan yksiselitteisen surkeasti epäonnistunut. Omakohtaista kokemusta on mm. Turun etnohelvetistä Varissuolta. Jos joku ei tiedä Varissuon tilannetta, niin voin kertoa että siellä on helvetti irti. (En silti asu Turussa eikä Turku ole se kotikaupunkini, johon yllä viittasin). Silti ei ole lakattu huutelemasta iskulauseita, niitä samoja, joita kuoropoika Darwin tuossa yllä toistelee ja varmaan ihan aidosti luulee olevansa oikeassa. Puhetta ilman sisältöä. 2) Rikollisuus lisääntyy samassa tahdissa kolmannesta maailmasta peräisin olevien ihmisten lukumäärän kasvun kanssa. Erityisesti raiskaukset lisääntyvät. 3) Kolmannesta maailmasta peräisin olevien maahanmuuttajien työttömyysaste on järkyttävä. He elävät täydellisesti sosiaalihuollon varassa. 4) Suomen huoltosuhde ei pidemmän päälle kestä kymmeniä tuhansia ylimääräisiä elätettäviä. Sitten kun hyvinvointivaltio romahtaa, kenelläkään ei ole kivaa. Ei niillä maahanmuuttajilla, jotka tulivat tänne helpon rahan perässä, eikä kantaväestön työttömillä ja köyhillä.

Olen iloinen, jos joku osoittaa, että olen väärässä. Kyllä nihilistit itsekin tietävät olevansa väärässä. He ovat vain liian ylimielisiä, liiaksi itseään täynnä myöntääkseen sitä. Niinpä he jatkavat taistelua järjettömyyden puolesta. Kunpa kaikki olisivat yhtä nöyriä kuin minä! Maailma olisi täydellinen!

Eniten tässä vituttaa nämä höynäytettävien laumat. Olen vihainen niille suomalaisille nihilisteille, jotka tämän pelleilyn mahdollistavat. Heidät tässä pitäisi maasta karkottaa! Oi niitä aikoja, kun kristikunta vielä seisoi vakaana miekat tanassa pimeyden valtoja vastaan ja löi joukot helvetin! Nyt ateisti-nihilistit ja muu roskaväki syöksevät meidät pimeyteen.

Kiitos puheenvuorosta.