Ite oon miettiny, että tuleekohan siinä käytännön ongelmia jos on eri sukunimet. Näin loistavan esimerkkinä postilaatikko XD

En ole kyllä naimisissa eikä häistäkään ole tietoakaan, mutta itse aion pitää oman sukunimeni, vaikka menisinkin naimisiin. Itseni lisäksi Suomessa ei ole kuin 4 ihmistä, joilla on sama sukunimi (veljeni ja vanhempani).

Oma tyttönimeni oli melko yleinen, joten minulle oli itsestään selvää ottaa mieheni sukunimi. Lapsuudekotini oli uusioperhe, ja koin lapsena ongelmaksi sen, ettei äidilläni ollut sama sukunimi kuin minulla (olisin kyllä voinut ottaa isäpuoleni nimen mutten halunnut). Mm. koulussa ja harrastuksissa joutui aina selittelemään, että on se minun äitini vaikka sukunimi onkin eri

Mulla typistyy sukunimi neljään kirjaimeen, että kyllä se ainakin postilaatikkoon mahtuu entistä paremmin :)

Ehkä, jos ei olisi tuota sukunimen säilyttämisaspektia, niin tulisi itsekin vaihdettua tästä yleisin sukunimi top 3 -listan nykyisestä nimestä miehen nimelle, koska sekään ei varsinaisesti ole mikään suuri suku, kymmenkertainen silti tuohon tulevaan verrattuna, minusta kun tulee silloin 15. nimen elossa oleva kantaja.

Mä oon kai sen verran perinteinen, että mulle on aina ollut selvä homma ottaa miehen sukunimi, oli se sitten mikä tahansa. Siinä ei ole edes ollut puntarissa oman nimen yleisyys/harvinaisuus eikä se, onko miehen nimi nätti vai ruma. Asteikolla 1-10 mulle perheen yhteisen sukunimen tärkeys on ehkä.. hmm. 9,5. Eli mielummin vaikka mun sukunimi molemmille jos olisi ollut pakko, kunhan ei eri. Yhdistelmistä en pidä, ehkä saattaa just ja just mennä jos sukunimet on näppärän lyhyitä. Joskus en yhtään ymmärtänyt miksi jotkut ajattelevat sukunimensä kuolemista sukupuuttoon ja haluavat siksi pitää sen, mutta alan koko ajan ymmärtää enemmän.

Eipä kamalasti perusteluja ole, ehkä jotain kyllä, mutta tämä vain tuntuu hyvältä näin.

Miehen sukunimi.. paitsi jos naisen nimi on Heli ja sukunimi olisi Kopteri..

Itseni lisäksi Suomessa ei ole kuin 4 ihmistä, joilla on sama sukunimi (veljeni ja vanhempani).

Wau, sulla on tosi harvinainen nimi, Maryel! Hienoa, että aiot pitää sen. Mullakin on mielestäni harvinainen sukunimi, vaikka meitä on Suomessa sentään jotain sata. Aion kyllä ehdottomasti pitää sukunimeni, vaikka siviilisääty sattuisikin joskus vaihtumaan. Tykkään nimestäni, sopivan erikoinen, mutta ei liian hankala (ulkomaillakaan) ja aika lyhytkin se on. Nimi on ollut käytössä iät ja ajat siellä, mistä olen kotoisin (sukuni ei ole ollut kovin liikkuvaista ;) ) ja musta on kivaa, että nimi sitoo mut omiin juurini.

Mua myös ärsyttää, että jostain tavasta pitää pitää kiinni vain siksi, kun "niin on aina tehty" (ja tässä tapauksessa, kun ei todellakaan edes ole, kuten aloitusviestissä jo kerrottiin... ). Sekin on ihmeellistä, miten niin moni mies olettaa, että nainen vaihtaa nimensä ilman muuta, mutta mies itse ei suin surminkaan luopuisi omastaan.

Ite oon miettiny, että tuleekohan siinä käytännön ongelmia jos on eri sukunimet. Näin loistavan esimerkkinä postilaatikko XD

Avoliitossahan tämä "ongelma" on aina. Meille on hyvin posti löytänyt, vaikka laatikossa ei lue nimen nimeä :). En keksi oikeastaan muitakaan käytännön ongelmia, jos kaksisteen eletään. Jos taas on lapsia, niin olisihan se kivempi ja varmaan kätevämpikin, että koko perheellä olis yhteinen sukunimi - eli siis se naisen nimi ;).

Sekin on ihmeellistä, miten niin moni mies olettaa, että nainen vaihtaa nimensä ilman muuta, mutta mies itse ei suin surminkaan luopuisi omastaan.

Meillä oli pikkaisen tätä ilmassa joskus, mutta se ei ollut mikään kynnyskysymys toiselle. Tajusi oikeastaan vasta koko idean siinä vaiheessa, kun kysyin haluaako hän ottaa minun sukunimeni, se on yhtä vapaassa käytössä naimisiin mentäessä. Tajusi vasta sen identiteettikysymyksen kautta nimen tärkeyden, koska jos nimen säilyminen on itselle tärkeää, niin ehkä se mahdollisesti on toiselle oman nimensä kannalta ihan yhtä tärkeää :)

Tilastojen mukaan toki melkoinen osa naisista vaihtaa edelleen miehen sukunimelle tai ottaa kaksoisnimen. Netistä luntaten vuonna 2003 17.8% säilytti oman sukunimensä avioliittoon mennessään ja 1,3% otti käyttöön vaimon sukunimen.

^Suomessa ei ole olemassakaan sukunimeä Kopteri. (https://192.49.222.187/nimipalvelu/defaul.asp)

Itse ottaisin naimisiinmentäessä sen harvinaisemman/kauniimman sukunimen. Mitään Virtasta minusta ei ikimaailmassa tulisi vaikka kuinka perinteikästä olisi ottaa se ukon sukunimi.

Viittasin siis tuohon sailingin viestiin..

Minä otan mieheni sukunimen. Haluamme, että koko perheellä on sama nimi ja minun sukunimeni ei sovi miehen etunimen kanssa yhteen. Muuten tuolla puoliskolla ei olisi ollut vaikeuksia ottaa vaimon nimeä. :) Yhdistelmänimet koen liian hankalina. Lapsellamme on jo miehen sukunimi. Häät ovat vajaa 2kk päästä ja pientä nimikriisiä on ilmassa. Tosin haluan, että minulla on sama sukunimi kuin lapsellani, joten ei auta kuin vaan vaihtaa. :)

Minulla on melko harvinainen sukunimi, Suomessa sama sukunimi on vain noin kuudellakymmenellä muulla ja he kaikki ovat siis sukua minulle. Olen kuitenkin aina pitänyt omaa sukunimeäni sen verran kamalana, että jo pienenä päätin, että miehen sukunimen tulen ottamaan :DD.

Nainen ottaa avioituessaan miehen sukunimen.

Enköhän minäkin tule ottamaan sitten joskus mieheni sukunimen. En pidä omastani. Ainoastaan nimet Sikiö ja Ala-Runkka aiheuttaisivat pientä tuumintaa, että josko sittenkin voitaisiin keksiä ihan oma sukunimi... :)

Mie ainakin otin miehen sukunimen.Koin sen oikeeks ja kiva vaihtaa sukunimeä.On tää nykynen nimi paljon parempikin =)

Mulle oli tärkeintä, että minulla ja miehellä on sama sukunimi, mutta ihan mielelläni vaihdoin miehen sukunimeen, kun menimme naimisiin.

Hyvä näin. :)

Miehen sukunimi.. paitsi jos naisen nimi on Heli ja sukunimi olisi Kopteri..

Niin tai Anu ja eräs suomessakin elävä nisäkäs, eng otter.

Mutta, oishan se mukava jos vaimo ottaisi minun sukunimeni, joka on kyllä todella yleinen. Ymmärrän kyllä jos tyttönimi on hyvinkin harvinainen, eikä siitä syystä halua vaihtaa.

Nainen ottaa avioituessaan miehen sukunimen.

Mutta, oishan se mukava jos vaimo ottaisi minun sukunimeni, joka on kyllä todella yleinen. Ymmärrän kyllä jos tyttönimi on hyvinkin harvinainen, eikä siitä syystä halua vaihtaa.

Oletko sitten ajatellut, että sinä voisit ottaa vaimon nimen? :)

Minusta naisen sukunimen pitämistä ei ole tarvetta perustella millään. Kuten ei tapaa perustella ne miehetkään, jotka nimensä pitävät. Pitäköön nimensä ken tahtovat, ja mistä syystä tahansa.

Minulle oma nimi on identitettikysymyskin. Jos sen vaihdan, niin silloin en ole enää sen saman niminen. Minä pidän sukunimestäni, joten silloin en näe mitään tarvetta sen vaihtamiselle. Jos menemme joskus naimisiin, niin toki toivoisin, että mies ottaa nimeni, jotta hänellä tulisi olemaan sama sukunimi kuin minulla ja mahdollisilla lapsillammekin. Kuitenkin, tehköön miten itse tahtoo, en tule häntä painostamaan: minä ymmärrän, jos hän ei halua nimestään luopua, sillä monilla oma sukunimi on tärkeä osa omaa identitettiä.

Meillä on kaikilla minun nimeni. Eikä sitä tarvitse perustella yhtään enempää, kuin kukaan mieskään perustelee sitä, että vaimo ottaa hänen nimensä.

Otan varmaankin sulhaseni sukunimen, koska haluan että on sitten koko perhe saman sukunimen alla. Kummankaan sukunimi ei hirveän yleinen eikä toisaalta harvinainen ole, ja mun nimi sopii paremmin sulhasen sukunimeen ku sulhon nimi mun sukunimeen :P Toisaalta isän kuoleman jälkeen on oma suku jotenkin alkanut tuntua aivan erityisen tärkeältä, että ei tuo nimenvaihtaminen aivan kivuton prosessi tule mulle olemaan.. Mielen sopukkaan olen kehittänyt itelleni jonkun sukuvelvoitteen, kun tila on ollu vuodests 1604 meidän suvulla niin voikos sitä nyt sukunimestä luopua jne.

Oletko sitten ajatellut, että sinä voisit ottaa vaimon nimen? :)

Jos se on jotenkin harvinainen niin mikä ettei. Omassu suvussa on vaan se ikävä tilanne, että harvat serkut yms ovat pitäneet meidän suvun nimeä kun ovat naimisiin menneet, niin sinällään se olisi mukava pitää, mutta todella yleinenhän tuo on. Taitaa olla top5:ssä, että eipä siihen nyt liikaa hinkua ole =)

Oma sukunimeni on harvinainen ja samoin miesystäväni sukunimi. Jos tästä joskus vihille mennään, minulle on periaatteessa ihan sama pidänkö omani vai otanko saman sukunimen kuin miehelläni. Miksikään Virtaseksi en rupeaisi. :D

Olen tyytyväinen, että rakas vaimoni antoi minun olla mies ja otti muitta mutkitta "rumemman" sukunimeni avioituessamme. On asioita, joissa vaimoni saa selkeästi olla nainen ja näin ollen sortaa nykyajan tasa-arvoajattelun vastaisesti minun oikeuksiani, mutta näin ollen meidän perheessä on edelleen mies ja nainen ja hyvin menee.

Meillä oli molemmilla typerät keskiyleiset nimet, joten mitään kipuja omasta nimestä luopuminen ei aiheuttanut. Sinäällään oma nimeni oli mielestäni kauniimpi, mutta olokoon sitten miehen nimi, ompahan jotkut asiat sen osalta yksinkertaisempia. Ehdotin kyllä, että oltaisiin keksitty joku oma nimi, mutta mies ei innostunut asiasta. Joopa joo. Olisi tietysti kiva, jos olisi harvinainen sukunimi.

Olen monesti ihmetellyt, kuka on oikein keksinyt yhdistelmänimet. Varmaan joku ruotsalainen. Mikään ei voisi olla kauheampaa kuin se, että joutuisi omassa postissaan katselemaan jotain sellaista nimihirviötä kuin Putkonen-Tötterström-Jormankangas tai muuta älytöntä. En ole koskaan törmännyt luonnolliselta tai kauniilta kuulostavaan yhdistelmänimeen.

Minä tahdon ottaa mieheni sukunimen, jos miehen joskus saan. Mun sukunimi on toki yleinen, mutta ei mulla oo kauheesti mitään hinkua harvinaiseen sukunimeen. Mä ymmärrän sen, että sukunimi on osa identiteettiä. Kyllä se mullakin sitä on. Mutta ite jotenkin ajattelen myös niin, että sitten, kun meen naimisiin, niin mun identiteetin kuuluukin muuttua. Sitten mä en enää ole yksin, vaan sitten mä oon vaimo, ja me ollaan perhe. Jotenkin itelle tulee semmonen olo, että sen oman sukunimen pitäminen olisi myös vääränlaista menneessä pysymistä. Ja lisäksi ajattelen, että oli mun nimi mikä tahansa, niin silti mä oon mä. En mä esim. ajattele, että jos mun nimi olis joku muu, niin olisin erilainen ihminen. Tuskinpa, ellei mua olis nimen takia kiusattu. Vaikka sanotaankin, että nimi on enne;)
Aion siis ottaa mieheni sukunimen..paitsi, jos se on sellainen, josta voi etukäteen tietää, että lapsiamme kiusattaisiin kyseisen sukunimen takia.

Inhosin nimeäni joskus lapsena. Se oli jotenkin ihan hirveää, en oikeastaan käsitä miksi, mutta joku kriisi siitä oli joskus. Mutta nyt kun aikuisikää on jonkin verran takana, paikkakunta on vaihtunut ja oma sukunimi on etelämmässä harvinaisuus, niin alkaa tuntua, että miehellä saa olla kyllä suhteellisen helmi nimi, että oman sukunimeni vaihtaisin. Yhdistelmänimet eivät sytytä (vaikka suht helmi olisi, jos tulevan miehen sukunimi olis vaikka Ruuska, sit yhdisteltäis vähän, saatais lopputulokseksi Luuska :P), ei väliviivalla eikä mitenkään muutenkaan.

Aihe ei sinänsä ole ajankohtainen. Ja periaatteessa olen sitä mieltä, että haluan mieheni sukunimen. Mutta sitten taas kuitenkin. Johonkin suuntaan tässä on taivuttava joka tapauksessa. Tai siis siinä tapauksessa että tarvii sitä nimeä miettiä. :D

Mun sukunimi oli niin kertakaikkisen ruma ja vaikea jopa suomalaisille, että otin iloiten uuden (vaikkakin yleisen) sukunimen mieheltä naimisiin päästyämme. Yritin ehdottaa kyllä äitini sukunimen ottamista (harvinainen ja hieno:), mutta mies ei lämmenny yhtään, eikä asia mulle niin tärkeä ollut. Äitikin siis lakiasioiden muututtua otti oman tyttönimensä takaisin, enkä yhtään ihmettele! :)