Meettekö Metrolle kattoon Cerullia? Minä ehkä (Lukittu)

Alue: Yleinen keskustelu

7.4.2010 klo 7:56

JJJinChristJesus
Käyttäjä

Prologi:

Ukko kehuu jostain murrosta; taloudellisesta sellaisesta niin kuin Hinnin Pentti ja muut menestysukot konsanaan. Mitäs sää tarttisit? Mää tarttisin uuren mersun ja kolme upouutta taloa mieluiten yks Honolulussa, yksi Hawajilla (jossa kävin lenkillä Niken Aireilla (jotka ostin Losista) 19 vuotta sitten ja ostin Hüsker Dü:n CD:eitä kokoelmiini paikallisesta Tower-musiikkiparatiisista) ja Thaimaassakin olisi hyvä olla joku luukku siellä Khao Lakissa. Sirkesalon Aki on rikkonut pienenä joskus ´77 mun sulkapallomailani vahingossa (pihallamme oli iso kenttä ja sen hyvä partiokaveri Ari R. asui tossa vastapäisessä talossa) ja Akin muistoksi sielläkin olisi kiva olla oma kämppä. Aki soitti Toijalan Satamassa 1.6.1981 uuden aallon U-PUU-yhtyeessä ja toijalaisessa Lehmässä (punkrokkia tyyliin: "Liity maapallokerhoon-se avartaa elämää"), josta kirjoitin legendaariseen KAAOS-punklehteen oman raporttini kohta 29 vuotta sitten. Yhteen niistä lehdistä teki muuten kannen amerikkalainen Pushead Lamort, jonka kansitaidetta on nähty mm. Metallicalla (taisi olla Harvester of Sorrow cd-ep:llä And Justice For All...jälkeen(kummat rumpukompit ja Master Of Puppets on kuitenkin parempi levy, Jamesin äiti taisi mennä johonkin ihme uskonlahkoon, kova paikka)), Wasted Youthilla ja muillakin 80-luvun alun hardcoresuuruuksilla. Taisi olla Corrosion Of Conformityllakin, joka olisi kiva joskus nähdä ja jutella niiden kappaleiden taustoista (Jesus & A liar kiinnostaisi). Taisi niihinkin vaikuttaa tämä askonteologian ja american jesus-potaskan laajempi käyttöaste usassa (asko=usko omaan uskoosi, hanet geigan, hinni penn, konneth kepelant).

Katsoin eilen Bad Religion-yhtyeen dvd-videota "Along The Way" jonkun 30 minsaa. Kovaa SoCalpunkrockia ja hyviä mielipiteitä katolisesta dogmasta ja menestysteologiasta, jos en ihan väärin muista. Ei ne mitään satanisteja ole - no way! Greg Graffinkin on biologian proffa (tilasin sen uuden kirjan ennakkoon Amazon.uk.comista) ja sen puolesta olisi hyvä rukoilla, sillä hän on meinaan fiksumpia ateisteja, joita tiedän. Bändin guitarhero Brett Gurewitz on juutalainen tuottajanero ja olen tilannut Epitaph-recordsin postimyynnistä Hell-Yeah sytkärin ihan tsoukkina joskus vuonna 1996. Hävinnyt se on taistelun tiimellyksessä...ei löyry sit mistään - nyt ei mulla ole kuin kullatulla tekstillä ihan kellosepällä kaiverrettu FIRE (s.O. FIÖÖÖÖ like that son of Hinn shouts in a very high volume ) vuodelta 1997-sytkäri kultaisella tekstillä puuhellan lämmitykseen, kun en ole vielä ainakaan alkanut polttaa sitä tupakkia. Muroman Urho muuten poltti ja vähän ennen kuolemaansa kai vasta pääsi sätkästä, mutta se siitä sitten.

Takaisin todellisuuteen. Bändin sanatkin pitää lukea sanakirjan kädessään kun on niin hienoja ja vanhahtavia englannin kielen sanoja. "Eternity for you....Suffer-öööööö-öööööö-öööööö", oli minusta aika profeetallinen sana pahalle kolminaisuudelle (saatana, väärä rohveetta, antichrist ja six-six-six-chorus on tosi hyvä; vihje laske öitten luku; se on ihmisen luku ja sen se bad word: 666). No juu, kun kivetkin huutavat ja Pelle Miljoonan "käsi pyhällä raamatulla-saarnaaja julistaa vihaa"-biisi olisi hyvä saada takaisin levyhyllyyni (eiköhän Petri Tiilikin haistanut menestysteologian käryä?) kun kilttinä uskovaisena heitin n. 4400 äänitettä kirveen kanssa Toijala-Viiala kaatikselle yhden Kimmo L.:n suosiollisella avustuksella ennen Y2K-paniikkia joulukuussa 1999. Kimmon kengissä luki Ryttylän Raamattukouluaikaan (back in´96-´97) Leo Meller ja taitaa Lexaa vieläkin fanittaa. Pellen "Viimeinen syksy" voi hyvinkin tarkoittaa viime syksyä, sillä Sodomaa ja Gomorraa tämä yhteiskuntajärjestys alkaa pian muistuttaa...en rovetoi enempiä ku en oo aspotoli...eikun menox

VARSINAINEN KIRJOITUS

Mihinkäs kukaan tarttee taloudellista läpimurtoa? Eikö elatus ja vaatetus ole tarpeeksi. Omalla tililläni on +-0.

Tein teille äsken graafisen yhtälön. Katsopa ylöspäin edellisen kappaleen loppuun, ystäväni Kristuksessa Jeesuksessa. Olen sentään opistoinsinööri Tampereen Tekusta nääs ihan paperipuolelta ´91, vaikka työurani jäi vaikean kolarin takia vähiin = 0 päivää Inssin hommissa, katuevankelistana kohta n. 10 vuotta. Kolari pelasti minut Jeesukselle 2½ sen jälkeen tosin.

Selitän; + kuvaa näet Jeesusta ristillä ja 0 taas sitä ryöväriä, joka tunnisti Jeesuksen Jumalaksi ja pyysi muistamaan itseään Valtakuntaansa pääsyn jälkeen.

Oletko sinä tai meistä kukaan enemmän kuin se ryöväri, joka oli juuri kuin mä perusluterilainen (kastamaton rasvapakana sano yks Hellari jollain kasetilla muistaakseni) antikarismaattinen luuseri (puhun kyllä kielillä 4 sujuvasti (englanti, ruotsi, saksa, välleen karjalaakii) ja muitakin löytyy, mutta en mainosta enempää).

Kiitos Jeesukselle verestä, Golgatan uhrista, täytetystä työstä. Oletko koskaan ajatellut ettei tuo toinen ryöväri koskaan päässyt ristiä pidemmälle? Aatami oli nalkissa naulojen takia. Yes, ihana olotila. Jonkun tunnin hetkisen kestävä ahdistus ja sitten Jeesuksen luo välitilaan, Aabrahamin helmaan tai paratiisiin odottamaan morsiusserurakunnan tempausta, upouutta ylösnousemusruumista, Karitsan häitä, 1000-vuotista Valtakuntaa ja Uusia Taivaita ja Uutta Maata, jossa vanhurskaus asuu. Amen! Halleluja! Tule pian Herra Jeesus, sanoo minun Henkeni tälle seurakunnalle. Paras on vielä edessä veliseni, siskoseni!

Mitäs tykkäätte? "Ristin luona paras paikka on", hoilaa Pro Fide. Rukoilkaa ihmeessä, että kaikki QStonet ja muutkin kokoonpanot olisivat kerran Isän kodissa. Mielummin sitä kuin tätä mantranomaista `me tahdomme, me tahdomme, me tahdomme...`-jodlausta, joka kuulostaa korviini välillä (anteeksi vain!) kuin huudolta; "Ristiinnaulitse!" Kuollut ei puhu, mutta kun aatami/eetami puhuu se tahtoo, vaatii ja pitää Jumalaa juoksupoikanaan, josta Pyykkösen Matti niin hyvin varoittaa. "Karismaattinen sirkus", tokaisee vakaa ja vanha Wilkerssonni. Näin ei saa olla veljet/siskot. Elossa oleva vanha ihminen ei sano kovinkaan herkästi: "Armahda minua syntistä, kurjaa, kadotuksen ansaitsevaa ihmispoloa!" Sitä pitemmälle et kuitenkaan ristiltäsi pääse, jos ihan tarkkoja ollaan. Menetysteologiaa...aatami kuolee ristille...ja Jeesus korjaa potin kotiin. Jättipotti.

Onko setä Carillo eiku Cerullo koskaan kuullut, ettei käärinliinassa ole taskuja? Toivottavasti on ja toivottavasti on kerran taivaassa sen minullekin kertomassa. Ei mulla muuta!

7.4.2010 klo 12:23

JJJinChristJesus
Käyttäjä

Synkkää yksinpuhelua. Juttelin tänään yhden ateistin kanssa ja hän lupasi lukea näitä aivovammainsinöörin löperryksiä. Jehovan todistajanaisen kanssa juttelin taivaaseen pääsevien määrästä ja hän väitti, ettei ole koskaan kuullut Jumalan Pyhän Hengen ääntä sydämessään. En yhtään ihmetellyt, kun kuitenkin 1. Kor 1:18 on totta ja amen tämänkin lahkon kohdalla.

Olen joskus rukoillut, että tulisivat hekin ihan elävään uskoon. Ei niistä muistoaterioista taida olla mihinkään. Kun ei ole Herran Pyhää ehtoollistakaan tarjolla ja Pyhä Henki, elävä Jeesus ja Abba (Isä) puuttuu yhtälöstä ihan tyystin. Kaikki olennain siis. Virroilla oli joskus 80-luvulla sellainen punkbändi kuin Liz & The Lizards ja niillä oli mainio profeetallinen (sanoisi Lexa) biisi: "Herätkää, Vartiotorni kaatuu!" Kiitos Herralle Jeesukselle, että se totisesti kaatuu kun sinä haet omasi Taivaan kotiin äkisti (alkukielellä; meillä pian). Koskee toi jae meitä karigrandismaatikkojakin. Säkärikäkäri.Säkärikäkäri.Säkärikäkäri.(just like speaking in tongues). I love Jesus, My Lord!

Selitin tälle naiselle, että olen uskoontullessani nähnyt näyn; Akaan srk:n hautausmaalta kuolleet nousevat (I hope also Aki & his loved ones; I´m not sure though) ja uskon ihan varmasti, että olen jopa maan päällä kun tempaus tapahtuu. Kehun vielä itseäni sen verran, että uskon, että Kaaos-lehden päätoimittajakin tulee uskoon, juuri ennen Jeesuksen tuloa. Näin Jeesuksen tulon ja tämän asian keväällä 1996. Jos näin omiani, niin antanette anteeksi.

En mene Ceriulloon. Olkoon siellä ja puhukoon vaan sitä sun lystää kunhan pyhyys, puhtaus ja Golgatan veriuhri saa kunnian eikä kukaan ihminen. En vihaa ketään, vaan olen välillä ollut surumielinen tämän Suomen Siionin suhteen. Forssalainen pikkutyttö profetoi joskus 40-luvulla: Voi Suomen kansa sinä olet tekopyhä...Mellerin Lexan kasetilla se jollain on olemassa.

Viestiä muokattu 7.4.2010 klo 12:31, muokkaaja: JJJinChristJesus

7.4.2010 klo 15:52

anci
Käyttäjä

Cerulloa ei kyllä voi suositella kenellekään itseään kristityksi kutsuvalle, ei ainakaan tämän ansioluettelon perusteella:


Morris Cerullo is an ordained Assembly of God Minister and Healing Evangelist. His personal ministry mansion and two-storey home is over 12,000 sq ft. It is behind two secured gates in the richest neighbourhood in America and has been estimated at over $12 million.
http://www.cephas-library.com/evangelists/evangelist_morris_cerullo_frau...

Viestiä muokattu 7.4.2010 klo 15:53, muokkaaja: anci

7.4.2010 klo 16:27

Maryel
Käyttäjä

En suosittele menemään. Parempi vain kiertää kaukaa koko tyyppi ja muutenkin koko Nokia Missio.

7.4.2010 klo 17:33

minavaan2
Käyttäjä

Ei se, että maailmassa on cerulloja. Vaan se, että ilmeisen terveoppisissakin piireissä hypetetään näitä amerikan antikristuksia. Olen jo aika pitkälti sillä kannalla, että helluntailaisuuden ydin on uskon larppaaminen, suuret jumalan miehet ja massaliikkeen pyörittäminen. Se, että helluntaiseurakunnissa on uskovia, pitää tämän jotenkin hallinnassa mutta nykyään alkaa pahasti näyttää siltä, että trendi on kiihtymässä.

7.4.2010 klo 17:51

JJJinChristJesus
Käyttäjä

Korjaan tekstini yksityiskohdan ja selvennän;

Näin Jeesuksen tulon ´uninäkynä´ ja tämän asian jo itse asiassa keväällä (huhti-toukokuussa)1995. Jos näin omiani toiveuniani, niin antanette anteeksi. Odotettiinhan Jeesusta jo muistaakseni tulevaksi v.1988, muttei päivä pätenytkään!

Muistan vain sen, että minulle tuli tuon unen jälkeen älyttömän hyvä olo ja kirjoitin innolla jotain hengellistä kirjoitusta 2. Vaihtoehto-nimisen punklehden lukijoille. Mainostin mahdollisesti Nokian kirkon tilaisuuksiakin, mutten kyllä enää yhdy omiin mielipiteisiini viime vuosituhannelta. Times they are changing...Ko. lehdykkä taisi loppua viitisen vuotta sitten, kun Kärkkäisen Jantsa (R.I.P) sai aivoverenvuodon ja joku vuosi sen jälkeen kuoli pois.

Toiseen Vaihtoehtoon tein aikoinaan aika monta punklevyarviota ja raportin T.S.O.L.:n/Vandalsien keikalta Los Angelesista huhtikuussa 1991 (ei kummonen keikka, mutta miesten vessassa, joku äijä myi suklaapatukoita; amerikkalaista yritteliäisyyttä?) kun olin ammattiini valmistumismatkalla. Matka maksoi n. 500 mk, kun paperitehtaat rahoittivat kurssijulkaisumme. NoMeansNo:nkin näin samalla vaivaa L.A.:n downtownissa ja juttelin bändin basistin kanssa Viikarin Terosta (tuttuni, NMN:n keikkapromoottori, Tullikamarin klubin nykyinen pyörittäjä), joka aikoinaan oli kirjeenvaihdossa The Offspringin laulajan Dexterin kanssa ja joka järjesti heidät ekan kerran Suomeen elokuussa 1994. Viime lauantaina kuulin eräältä rock-a-billy-ukolta, että Dexter käy Lahdessa jossain ihme saunafestareilla. Hyvä maku, kun tykkää saunoa! Peter Ketchpel-niminen punkinsinööri (joka teki vapaaehtoistyötä Blacklist Mailorderissa San Franciscossa) kävi meillä kylässä v. 1993 täällä Toijalassa ja ei ymmärtänyt saunomista ollenkaan. Kuinkahan Cerullo? Kaykö Markun kanssa saunassa? Näitä jorinoitani ei ole pakko lukea. Me, myself & I. On ihan äärikarismaattinen olo kun kirjoittaa vain itsestään.

Viestiä muokattu 7.4.2010 klo 17:53, muokkaaja: JJJinChristJesus

1.5.2010 klo 12:14

JJJinChristJesus
Käyttäjä

Eräs ystäväni Mansesta kertoi, että olivatten juosseet Missiossa Cerullon perässä jotain piirileikkiä pitkin Metron seiniä! Tuohan on ihan hullun kuulosta! Ukkohan jäi siis Norjaan!

Videoscreenit ja kaikki, mutta että Jumalan Henki lähtisi joksikin pingispalloksi; "kumipallona luoksesi pompin", lauloi joku ; I DON´T REALLY THINK SO!

Itselleni ainakin Jumalan PH näyttää synnin, vanhurskauden ja tuomion ja kehoittaa ottamaan yhteyttä ristillä runneltuun veriylkään, Mestari Jeesukseen Kristukseen! Ystäväni Juhani A. taisi foorumissaan ottaa kantaa Cerulloon ihan raittiissa hengessä! Sienipilvijack absoluutely!

1.5.2010 klo 12:26

Yoki
suljettu käyttäjätili

Tuota cerulloa en tunne, enkä myöskään ole perehtynyt opettamaansa sisältöön, enkä ylipäänsä koko "mennari" touhuihin ole vihkiytynyt, mutta sen sanon, että Herra voi toimia hyvinkin mielenkiintoisilla tavoilla. Olihan se yksikin kaveri vanhan testamentin aikaan mennyt niin hurmoksiin, että riisui itsensä alasti ja makasi päivän ketarat ojossa maassa... Herran tiet on tutkimattomat, ei pidä mennä suorilta sanomaan miten Herra ei toimisi :)

1.5.2010 klo 12:30

JJJinChristJesus
Käyttäjä

Tiedän erään miehen joka saarnasi Jeesuksen tuloa ihan tarkan kellonajan kanssa Ruotsinmaalla 90-luvulla ja evankelioimistyön loppukiri meni ilman housuja talvipakkasella!

En sit tiedä; tuottiko tuo Missio Impossible mitään tulosta! Taivaassa nähtänee vetääkö tämä veli isomman korren kuin Cerullo!

18.1. klo 8:36

JJJinChristJesus
Käyttäjä

Analyysi Morris Cerullon puheesta; PH:n täyttämän ihmisen näkökulmasta:

Morris Cerullon puhe alkaa juuri niillä yleisillä konsteilla, millä viritetään ihmisen sielunelämä odotustaajuudelle. Siihen kuuluu hiljainen, rauhallinen taustamusiikki, jonka päälle puhutaan intensiivisesti ”hengessä”. Sitten maalaillaan juuri tämän illan suurta merkitystä ja vakuutellaan suuresta muutoksesta, mikä tapahtuu täällä. Kuinka kukaan ei tule lähtemään samanlaisena pois… Vakuutellaan Jumalan läsnäolon konkreettista tuntoa, voimaa ja voitelua.

Sitten harrastetaan hengellistä flirttiä kuulijoiden kanssa ja saadaan heidän altistunut sielunelämänsä mukaan menoon. Puhuja on valinnut jonkinlaisen teeman puheelleen. Ensimmäiset 25 minuuttia ovat kuitenkin täydellistä soopaa, sekopäistä uhoilua ja puheen sinkoilua sinne tänne. Samanlaista kuin Markku Koiviston puheet usein. Aletaan puhua sitä sun tätä, eksytään taas toiseen asiaan, eikä näistä muodostu minkäänlaista järjellistä sanomaa. Tulee mieleen jonkinlainen hengellinen disk-jockey.

Varsinaisen aiheen sekava käsittely alkaa puhumalla Jumalan valtavasta ihmeestä, jonka Jumala teki 2000 vuotta sitten. Sen jälkeen kulutetaan lähes koko loppuaika kertoilemalla edelleen yhtä sekavasti, mitkä kaikki Jumalan suuret teot eivät olleet tämä valtava teko. Tässä vaiheessa hetken toivoin, että tämä suuri teko olisi ollut syntien sovitus, mutta toive raukesi pian.

Jeesukselle ei Cerullon varsinaisessa puheessaan ollut minkäänlaista sijaa. Hänellä olikin toinen tähtäyspiste: Ihminen itse. Jeesuksesta puhuminenhan ei tässä karismaattisuudessa auta mitään siihen, mitä meistä itsestämme voi tulla. Hänen tähtäyspisteessään kristinuskon varsinainen päämäärä on Jumalan voiman vastaanottaminen ja Jumalan Hengen voitelu.

Sitten hän kertoo tämän 2000 vuotta sitten tapahtuneen suurimman ihmeen olevan Marian raskaaksi tuleminen Pyhästä Hengestä! Tarkoitusperänä saada meidät käsittämään, että meillekin voi tapahtua tällaisia ihmeitä. Ja se tapahtuu samoin kuin Mariallekin: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi. (Luuk1;35). Tämä taisi olla ainoa Raamatun paikka, minkä hän luki. Ja tämän opetus on se, että mekin voimme olla synnyttämässä Jumalan Poikaa kaikkialla maailmassa!

Miten käytännössä? Hän huutaa innoissaan: ”Kaikki mitä tarvitset on Pyhä Henki!”

Loppuhetkillä hän mainitsee myös Kristuksen: ”Jumala antoi synnyn Kristuksen srk:lle. Sinä olet osa Kristuksen ruumista.”

Kristuksen tarkoitus on olla vain jonkinlaisena astimena siihen, että meistä itsestämme voi tulla Pyhän Hengen voitelun ja voiman kautta jotakin. Tätähän se on koko uusi apostolisuus.

Hoh hoijaa. Yksi asia piti kutinsa, ehkä ainoa. Morris Cerullo oli luvannut, että lähdet muuttuneena pois. Suljin koneen, ja olin muuttunut – vihaisemmaksi ja turhautuneemmaksi tuhlattuani taas tunnin elämästäni. (Amen edited by ChrisTJesusinjjjJ)

Viestiä muokattu 18.1. klo 8:41, muokkaaja: JJJinChristJesus

18.1. klo 8:46

JJJinChristJesus
Käyttäjä

Kaikki kristillisyys onkin arvosteltava/arvioitava Hengen hedelmän mukaan;

Biblia Luuk. 6:44-49 sanoo näin:

"Sillä jokainen puu tunnetaan hedelmästänsä; sillä ei orjantappuroista koota fikunia, eikä ohdakkeista haeta viinamarjoja. Hyvä ihminen tuottaa edes sydämensä hyvästä tavarasta hyvää, ja paha ihminen sydämensä pahasta tavarasta tuottaa edes pahaa. Sillä sydämen kyllyydestä hänen suunsa puhuu. Mitä te siis minua kutsutte Herra, Herra! ja ette tee, mitä minä sanon? Kuka ikänä tulee minun tyköni, ja kuulee minun sanani, ja tekee ne, sen minä osoitan teille, kenen kaltainen hän on. Hän on sen ihmisen kaltainen, joka huoneensa rakensi, ja kaivoi syvään, ja pani perustuksen kallion päälle. Kuin siis vuo tuli, sysäsi virta sitä huonetta, ja ei voinut häntä liikuttaa; sillä se oli perustettu kallion päälle. Mutta joka kuulee ja ei tee, se on sen ihmisen kaltainen, joka huoneensa rakensi maan päälle ilman perustusta, jota virta sysäsi, ja se kohta kukistui: jonka huoneen lankeemus oli suuri."

18.1. klo 20:24

Indiana_
Käyttäjä

En tiedä, minkä sattuman seurauksena tulin lukeneeksi karismaattisuutta kohtaan kriittistä kirjallisuutta tässä vuoden alkajaisiksi. Tai no tiedänpäs, mutta jatkan asiasta.

Jostain kumman syystä otin asiakseni lukea alusta loppuun Myöhäissateen perinnön. Minulle on sen seurauksena alkanut aueta aivan uudella tavalla se, että suurin osa siitä kaikesta, mikä on vialla karismaattisuuden eri virtauksissa, on lähtöisin yhdestä ja samasta liikkeestä 40-luvun lopusta. Jonkinlainen alkuunpaneva voima on ollut Branhamin toiminta, mutta muita on tullut mukaan hyvin nopeasti sen jälkeen.

Mielipiteeni on, että pysykää kaukana. Mutta jos pakko on, niin tutustukaa nähdäksenne, miksi touhu ei ole Jumalasta millään tavalla.

Yksi hyvin mielenkiintoinen kysymys on, että mitä olisi helluntailaisuus tänä päivänä jos kaikkea tätä ei olisi koskaan tapahtunut? Jos ei olisi oppia Joelin armeijasta, apostoleista ja profeetoista, restoraatiosta ja kaikesta muusta vanavedessä uivasta tauhkasta. Jos ei olisi korostusta henkilökohtaisiin profetioihin tai tiedon sanoihin, käsien päälle panemiseen tai parantumisihmeiden feikkaamiseen. Helluntailaisuus oli muuttunut USA:ssa instituutioiksi jo tuossa vaiheessa, eli en tiedä, olisiko tällainen hajaannus ollut edes vältettävissä. Enkä ole varma, olisinko esimerkiksi Walesin herätyksen tai Azuza-kadun tapahtumien puolesta ja takana tai voidaanko ne asettaa täysin terveen kristillisyyden malliksi näihin myöhäissateen harhoihin vertaamista varten.

Joka tapauksessa kyseessä ei ole enää epäselvä, epämääräinen kaaos. Sen sijaan on mahdollista viipaloida päältä pois myöhäissateen jutut. On myös mahdollista, että sieltä alta paljastuisi aatteellisesti, opillisesti ja älyllisesti paljon siedettävämpi helluntailaisuus. En viitsi sanoa että "hengellisesti", koska hengellisyys kattaa kaiken sen, mitä Jumala tekee tehdäkseen valitsemistaan ihmisistä alkuperäisen suunnitelmansa mukaisia. Tässä päivässä käytettynä sanalla on siihen nähden täysin väärä, lähes vastakkainen sisältö.

18.1. klo 20:32

achterlicht
Käyttäjä

miksi suotta kosiskella tutustumaan näihin puhujiin?
Eikö kristityn tulisi keskittyä paljon suurempiin juttuihin?

18.1. klo 21:43

Jochanan
Käyttäjä

Voisitko Indiana_ tällä kertaa perustella, miksi Latter Rain-liike "ei ole Jumalasta" ? Minä en väitä, että se liike on täysin opillisesti raitis, mutta jos väittää, että joku juttu ei ole Jumalasta, niin silloin tulee myös kyetä perustelemaan asia.

18.1. klo 21:45

Jochanan
Käyttäjä

Samaa odotan myös nimimerkiltä JJJinChristJesus. Selkeät, raamatulliset perustelut, miksi joku juttu on eksytystä? Inhimilliset ylilyönnit ja hairahdukset eivät ole peruste. Niitä tapahtuu kaikkialla, missä Pyhä Henki tekee työtään.

19.1. klo 4:40

JJJinChristJesus
Käyttäjä

Ns. pyhä henki tekee työtään monissa maailmanuskonnoissa; jo Urho Muroma varoittaa puheissaan PH:n korottamisesta yli Kristuksen Jeesuksen ristinsovituksen. KL:n puhuja Liisi Jokiranta on sanonut: "Vanhuskauttamisopista erotamme oikean opin väärästä!"

Golgatan kautta lähestymme Jumalaa Kristuksen Jeesuksen verihaavojen läpi polvitietä. Nämä ovat uskonopimme alkeita. Discoylistysalistus miellyttää lihaa ja poikamiehiä; mutta Jumala on oksentava sen suustaan kuin ruton. MOT (ingengörjjjinJesusChrist)

19.1. klo 6:33

JJJinChristJesus
Käyttäjä

Latter-Rain oppiin lankesi loppukirjoissaan niinkin ansioitunut Jumalan mies kuin David Wilkerson; no eihän Lutheruskaan ollut täydellinen juutalaisvainokirjoineen, vaikka tekikin asiasta parannusta ennen kuolemaansa Isä Meidän Rukouksen sanoin.

Kenneth E. Hagin ei edes suostunut rukoilemaan Isä Meidän rukousta ja sanoo näinkin pontevasti (Paavo Hiltunen: SIunauksia Syvyydestä-kirjassa; Päivä Osakeyhtiö, s. 86-87, Toinen painos, c) 1993, ISBN 951-622-578-0, Lk99, Gummerrus kirjapaino Oy, Jyväskylä 1993):

"Vikamme on siinä, että meille on saarnattu liikaa ristin uskontoa. Ihmiset ovat luulleet, että heidän pitää jäädä sinne ristin juurelle. Ristihän on itse asiassa tappion paikka. Ylösnousemus merkitsee voittoa." Ja vieläkin pahempaa: "Uskovaa kutsutaan Kristukseksi. - - Me olemme yhtä Kristuksen Kanssa. Me olemme Kristus". Tässä ei tarvita enää kommentteja. Tämä henki ei enää ole Jumalasta, vaan saatanasta. (koko tämä kappale Paavo-veljen tarkkaa analyysia, Amen!; "Tule Herra Jeesus!")

Tässä on Latter Rain-opin henki näin pieneen summattuna; MINÄ ON ISO, jeesus on pieni; joka on itseasiassa anti-Jeesus siis antikristus; ristin tien kulkijan päävastustaja. Siinä teille pähkinä purtavaksi; laitan aamukahvin tippumaan. Greeting from the Last House on the Left, JJJ!

Viestiä muokattu 19.1. klo 6:34, muokkaaja: JJJinChristJesus

19.1. klo 10:29

andiboy
Käyttäjä

Vaan se, että ilmeisen terveoppisissakin piireissä hypetetään näitä amerikan antikristuksia.

Niinhän se on, joka suuntauksessa on omat kompastuskivensä ja ongelmansa.

Olen jo aika pitkälti sillä kannalla, että helluntailaisuuden ydin on uskon larppaaminen, suuret jumalan miehet ja massaliikkeen pyörittäminen.

Vähän sama kun minä lähtisin väittämään että luterilaisen uskon ydin on liberalismin puolustaminen ja kivojen mutta hengettömien massatapahtumien järjestäminen. Tämä on vaan kärjistetty esimerkki, ei sillä että niin itse ajattelisin, vaikka joskus yksittäistapauksista sellainen viba tulisikin. Ei siis kannata lähteä leimaamaan koko helluntailiikettä muutaman kokemuksen vuoksi ihan noin rankasti.

19.1. klo 10:53

Jochanan
Käyttäjä

Nimimerkin JJJinChristJesus perustelut eivät vakuuta, koska niidne lähde on vääristynyt (Paavo Hiltusen mustamaalauskirja).

Terveessä uskonelämässä on tasapaino uskonliikkeen ja ristinteologian välillä. Menet jompaankumpaan äärimmäisyyteen, niin teologiasi vääristyy.

Pidetään siis se, mikä hyvää on. Uskonliikkeessä on myös paljon hyvää, esim. yleinen positiivisuus, optimismi, uskon ja ylösnousemusvoiman korostaminen. Raamatullinen totuus on, että meille tapahtuu uskomme mukaan. Jos hoet jatkuvasti itsellesi, että olet syntinen maan matonen vaan, niin tulet myös olemaan sellainen. Sen sijaan jos julistat itselleen vaikka joka aamu peilin edessä, että olet voittaja Kristuksessa, niin tulet voittamaan. Eiköhän jälkimmäinen ole parempi vaihtoehto. Uskonliike tarjoaa siihen hyvä eväitä.

Ristinteologian vaaliminen pitää sitten riittävän nöyränä, niin ei tapahdu hengellistä ylpistymistä, mikä ei sekään ole hyvä asia. Ristinteologia kiinnittää meidän katseemme ristiin ja sovitukseen.

Tuossa Paavo Hiltusen kirjassa tosiaan on koottuna kaikki pahimmat ylilyönnit ja opilliset hairahdukset yksiin kansiin. Se vääristää ajattelun väitämättä. Näin on jo käynyt nimimerkille JJJinChristJesus. Hän ei enää erota raamatullisia totuuksia kaiken panettelun keskeltä, koska Hiltusen kirja on niin sumentanut hänen ajatuksensa. Esimerkiksi tosiasia on se, että me OLEMME yhtä Kristuksessa. Kristuksen ruumis = Kristus itse, so. me olemme Kristus. Seurakunta on Kristuksen maanpäällinen edustaja. Jokainen yksilöuskova osaltaan edustaa Kristusta tässä maailmassa. Tässä teologiassa ei ole mitään raamatunvastaista.

19.1. klo 11:01

andiboy
Käyttäjä

Kristuksen ruumis = Kristus itse, so. me olemme Kristus. Seurakunta on Kristuksen maanpäällinen edustaja.

Edustaa Kristusta kyllä, mutta edustaja ei ole sama kuin edustettava. Ihan näin pikku fiilauksena, ettei kukaan ymmärtäisi että koska on Kristus, voisi armahtaa itsensä.

19.1. klo 11:17

Jochanan
Käyttäjä

Mikä on Kristuksen ruumis ellei kristus itse? Kristus meissä - kirkkauden toivo! Ei kai kukaan nyt niin hölmö ole, että luulee olevansa Jeesus.

19.1. klo 11:21

Jochanan
Käyttäjä

Ja jos joku sattuis samaistumaan Jeesukseen niin paljon, että kokis suorastaan olevansa Jeesus itse, niin kyseinen henkilö on varmaan aika Kristuksen kaltainen. Ja siihenhän meidät on kutsuttu.

(Esim. itsekin varmaan oot joskus niin samaistunut johonkin idoliis, että kuvittelet olevas hän, matkit häntä kaikessa, kuvittelet jopa olevas saman näköinen. Miksi samassa mittakaavassa ei saisi idoloida Jeesusta?)

19.1. klo 14:25

JJJinChristJesus
Käyttäjä

Jochananille sanon kaikella rakkaudella; olet jossain määrin toisen evankeliumin, toisen Jeesuksen ja toisen hengen asiamies (josta Paavali jo varoitti Korinttin seurakuntaan jo n. 55jKr 2. Kor. 11:4: "Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte." tai ainakin sen ankara puolestapuhuja.

Ristin teologia on hullutusta niille; jotka kadotukseen joutuvat. Sanoin sen tänään eräälle paikalliselle Jehovan Todistajalle, jolle koetin selventää, että Pyhä Henki on persoona; ei vain mikään voima kuten esim. tuuli. Tuulta et voi murehduttaa, mutta Jumalan Hengen kyllä. Urho Muroma puhui Herran Sanan ääressä kokousssarjassaan Hämeenlinnassa v. 1925: "Kuinka monen Pyhä Henki jättää tänäänkin!". Käy kuten Simsonille; joka ei huomannut aluksi mitään! Vakava varoitus!

Ystäväni Jouko Nieminen (jota varoitin vuonna 2004 samoin kuin David Wilkersonia tästä eräästä ns. suuresta metkuherätyksestä Pirkanmaalla)) sanoi, ettei toisen evankeliumin puolestapuhujan kanssa voi löytyä yhteistä säveltä.
1) Jeesuksen täydellinen vanhuskaus on joku hiton vanhurskaustietoisuus,
2) Syntisyys (ja esim. perisynti) kielletään ja väitetään, että olemme pyhiä tehden samalla Jumalasta valehtelijan (1. Johanneksen kirje 1:10: "Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä")
3) Tänään katsoin äitini osakkeessa taas TvSeveniä, jossa joku akka (ei J.M.) väitti, että Jumalan pyhyys estää häntä tekemästä syntiä. Ylpeyden perkele siinä akassa ainakin puhui, jos ei itse saatana valkeuden enkelin kaapuun pukeutuneena.
4) David Wilkerson on kehoittanut polttamaan esim. Name-it-clame-it-tyyliset psykologiset noitakirjat varoittaen pahimmista eksyttäjistä ihan nimen mainiten!

Lopuksi RaamattuMedley edited by DJjjjinChristJesus:
/Niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen /Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat! Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu. / Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon. Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi; ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku./

Oletko Jochanan valmis; jos Jeesus tulee tänään ennen klo 20.30 uutisia; oletko tehnyt valmisteluja eli pessyt vaatteesi Karitsan veressä päivittäin/hetkittäin ja pyytänyt anteeksi niiltä lähimmäisiltäsi, joita vastaan olet mahdollisesti rikkonut esim. tänä vuonna tai tänään?

Viestiä muokattu 19.1. klo 14:35, muokkaaja: JJJinChristJesus

19.1. klo 14:57

JJJinChristJesus
Käyttäjä

(Esim. itsekin varmaan oot joskus niin samaistunut johonkin idoliis, että kuvittelet olevas hän, matkit häntä kaikessa, kuvittelet jopa olevas saman näköinen. Miksi samassa mittakaavassa ei saisi idoloida Jeesusta?)

En ole idoloinut oikeastaan ketään tai ehkä 12-vuotiaana viimeksi. Olin punkrockari 15-vuotta (1979-1994) ja juttelin Losissa kerran NOMEANSNO-bändin (jonka nimi on tullut kanadalaisesta raiskauksenvastaisesta kampanjasta) basistin kanssa ennen heidän klubikeikkaansa Tero Viikarista (joka buukkasi The Offspringin Suomeen, koska oli Dexter Hollandin kaveri). The Offspring-yhtyettä haastattelin elokuussa 1994 ja pidin niitä ihan tavallisina jätkinä. Onko sinulla Jochanan jonkilainen kompleksi tehdä supersaarnaajista jotain BonJovi tai muuta sukkahousuhevistaroja?

Minulla ei; punkrockin ideologia on Kill your Idols (tapa epäjumalat) on ollut myös hyvä ohje uskon tiellä. Jeesus on Herra; Pyhä, Vanhurskas ja Hänen Pyhä Golgatan Verensä ainoa toivoni kun minusta aika jättää; en tarvitse minkään Superuskovan (nimeämättä nyt ketään) monesti vääriä profetioita tai väärennysihmeitä uskoni tueksi.

Vääriä profeettoja on näinä päivinä kuin Elian aikana, jos ei vielä rutkasti enemmän. Eräs luotettava uskova kertoi kaksi kertaa, että Herra on siunannut hänelle ison "k:n" herran töihin. Tällä hän onkin evankelioinut innokkaasti naisia. Tunnettu vapaitten suuntien naisprofeetta ei ollut lainkaan nuhdellut häntä; koska taitaa hänkin fanittaa samaa herraa kuin tämä pimeyden herran palvelija. Hedelmistään puu tunnetaan, kuten Sana todistaa!

19.1. klo 15:25

andiboy
Käyttäjä

Ei kai kukaan nyt niin hölmö ole, että luulee olevansa Jeesus.

Meitä on moneen junaan, en yhtään ihmettelisi vaikka joku niin luulisikin. Ei sillä että kukaan täällä, mutta kaikennäkööstä tuloo vaikkapa rapakon takaa.

Esim. itsekin varmaan oot joskus niin samaistunut johonkin idoliis, että kuvittelet olevas hän, matkit häntä kaikessa, kuvittelet jopa olevas saman näköinen.

Juu, joskus ehkä 3-5 vuotiaana.

Miksi samassa mittakaavassa ei saisi idoloida Jeesusta?

Idoloida saa, ja seurata Hänen esimerkkiään, mutta pitää katsoa kuinka sen tekee ettei ylpisty tai luule itsestänsä enempää kuin luulla sopii. Ei meitä ole kuitenkaan kutsuttu olemaan jeesuksia Jeesuksen paikalla. Jos niin olisi, nii meille olis annettu vähän erilaiset aloituskortit kaiketi.

19.1. klo 15:43

fons et origo
Käyttäjä

Jos Las Vegasista löytyy maailman paras Jeesus-imitaattori, niin olen vihdoin löytänyt syyn vierailla siellä.

19.1. klo 21:19

JJJinChristJesus
Käyttäjä

Jochananille purtavaksi tämä; Paavo Hiltusen lainaus avaa tästä kirjasta yhden syyn miksi en niin kauheasti diggaa nauruherätystä, John Wimberin voitelemia puhujia ja esim. vaikka Jeesus-marssia (jonka piti olla Englannin herätyksen airuet):
-----------------------------------------------------------------------------
Toronto-ilmiö kirjasta (s-16-18) pieni lainaus:

Clifford Hill toteaa, että ne suuret kokoukset, jotka Wimberin tiimin kansanomaistamat Latter Rain profetiat synnyttivät vuonna 1990 Englannissa, valmistivat tietä myös Toronton eriskummallisten ilveitten nopealle hyväksymiselle vuonna 1994.
Kansas Cityn profeetat tulivat Englantiin tervetulleina vieraina eräiden huomattavien kirkonjohtajien kutsumina. Erityisesti anglikaaninen piispa David Pytches Chorleywoodin St. Andrew´s-seurakunnasta ja Holy Trinity Bromptonin kirkkoherra Sandy Millar sponsoroivat heidän tuloaan. He olivat myös myöhemmin ensimmäisten joukossa tuomassa Toronto-ilmiötä Englantiin vuonna 1994. Heinäkuussa 1990 pidettiin Holy Trinity Bromptonissa mission valmistava kokous, jossa profeetat esiteltiin englantilaisten karismaattisten kirkonjohtajien ryhmälle.
Kirkonjohtajien epäilyt katosivat, kun profeetat ilmoittivat lavalta läsnäolevien nimet heitä edeltäkäsin tuntematta ja antoivat tiedonsanoja, jotka koskivat heidän entistä elämäänsä ja nykyisiä olosuhteitansa, sekä rohkaisivat heitä tulevaisuuteen tähtäävillä profetioillaan. Tiedonsanojen osuminen oikeaan herätti niin suurta luottamusta kirkonjohtajissa, että he jopa allekirjoittivat seuraavan, Sandy Millarin laatiman julkilausuman.
"Me uskomme, että he ovat Jumalan oikeita palvelijoita, miehiä, joilla on raitis luonne ("Noh, Paul Cain juopotteli, homoili ja profetoi Markulle NokiaMissionSanomissa täysiä stadioneita" added by JJJInChristJesus), nöyryyttä ja todistettua rehellisyyttä...Meillä ei ole mitään epäilyksiä heidän palveluksensa aitoperäisyyden suhteen... ja me rohkaisemme monia kuin suinkin ottamaan osaa konferensseihin, joita pidetään Edinburghissa, Harrogatessa ja Lontoossa tämän vuoden syksyllä ja joissa he tulevat palvelemaan."
Julkilausuman allekirjoittajina olivat David Pytches ja Sandy Millar sekä 12 muuta karismaattista kirkonjohtajaa.
Mitä tämä kirkonmiesten Wimberille (jolta muuten P.Jalovaara on saanut parantajan lahjansa; 1. tästä kertova kirja löytyy ullakkokomerostani) ja hänen tiimilleen antama tuki merkitsi? Ensiksikin he nielivät totena sen Bob Jonesin, Paul Cainin ja John Paul Jacksonin yhteisesti esittämän profetian, että mahtava herätys alkaisi Englannista Wimberin mission aikoihin lokakuussa 1990, kulkisi Englannin läpi ja leviäisi Skotlantiin ja sieltä Pohjanmeren ylitettyään koko Eurooppaan.
Mutta Englannin kirkko ei ottanut vastaan ainoastaan tätä väärää profetiaa herätyksen alkamisesta, vaan kokonaisen paketin vääriä opetuksia. Hyväksyessään Kansas Cityn profeetat kirkonjohtajat hyväksyivät kaikki heidän väärät profetiansa ja Latter Rain-opin Joelin armeijoineen ynnä muineen. Tämä oli sangen kohtalokas erehdys. He antoivat pettää itsensä "tiedonsanoilla", jollaisia kuka tahansa selvännäkijä kykenee esittämään. Nämä johtajat antoivat seurakunnilleen huonon esimerkin arvostelukyvystään. He eivät kysyneet Herran mieltä eivätkä tutkineet, mitä Jumalan Sana tästä sanoisi. He uskoivat profeettoihin, koska he luottivat Wimberiin.
He eivät kysyneet, olisiko Jeesus pyrkinyt osoittamaan pätevyyttä samoin kuin nuo profeetat. Olisiko Hän seissyt ihmisjoukon edessä puhujalavalla ja jaellut tiedonsanoja osoittaakseen, että Hänellä oli laillinen pätevyys tehdä näin?
Raamatun valossa vastaus on selvästi EI!
Jeesus ei koskaan ollut halukas tekemään hengellisiä ihmeitä vain ihmeitten itsensä takia, vain hengellisenä suorituksena. Hän teki niin silloin, kun se oli välttämätöntä Jumalan säälin osoittamiseksi tarpeessa olevia ihmisiä kohtaan. Ihmeet pitivät aina yhtä sen Sana kanssa, jota Hän julisti, mutta Hän ilmoitti jumaluutensa julistamansa Sanan kautta eikä ihmeitten kautta.
Tänä päivänä me olemme kuitenkin kiinnostuneempia merkeistä kuin Jumalan Sanan totuudesta, ja se saattaa meitä suuren petoksen vaaraan.
----------------------------------------------------------------------------
Gnostilaista harhaa; sanon minä! Mikä tässä viehättää sinua; uskon enemmän hovioikeuden neuvosta kuin maisteri Jochanania. Olen itse koulutukseltani paperitekniikan insinööri ja olen tutkinut seka Torontoa kehuvia kirjoja että sitä haukkuvia; tämä Paavon kirja on helmi; jota noin sata olen jakanut ilmaiseksi eteenpäin.

Tänään sain antaa R-Kioskilla Kansanlähetyksen-"Starttioppaan" yhdelle romaanille (joka on ollut luokallani ala-asteella) sekä luistellessani poikani kaukalon reunalla eräälle n. 20-vuotiaalle kitaristinalulle ("Tie Jumalan luo"-vihkon), koska meille kehkeytyi pukuhuoneessa hyvä keskustelu hänen kanssaan (mm. Jimi Hedrixistä, Stevie RayVaughanista ja punkrockista) ja sain hänen luottamuksen puolelleni.

Herra Jeesus johdattaa meitä, kun rukoillen kuljemme ja kiitän jokaista radilaista (joka on joskus minuakin muistanut rukouksessa).

JEESUS KUULE ELÄÄ JA VOI VAIKUTTAA VIELÄ TÄMÄN KANSAN KOHTALOON NÄINKIN PAHANA AIKANA EURON KOHTA MAHDOLLISESTI KOKONAAN HÄVITESSÄ KUVIOSTA (yksi markan seteli minulla on passini välissä eli valitkaa Väyrynen presidentiksi, heh!).
Toivon ja rukoilen, että Herramme Jeesus vielä armahtaisi etsikkoaikansa hukannutta Eurooppaa!

19.1. klo 21:21

Jochanan
Käyttäjä

Mä en jaksa lukea noin pitkiä viestejä, joten jos haluat antaa mulle pureskeltavaa, niin vähän kompaktimpaan muotoon, pliis!

19.1. klo 22:15

fons et origo
Käyttäjä

Minulla on lukemista harjoitteleva lapsi, niin osaan samaistua Jochananin ahdistukseen. Hienosti kyllä, JJJinChristJesus, kirjoitit tikkukirjaimilla osan tekstistä, mutta voisitko laittaa vielä tavuviivat ainakin pitkiin sanoihin?

19.1. klo 22:22

Jochanan
Käyttäjä

Se on hienoa, että sentään jälkikasvusi oppii lukemaan, sinä kun et ilmeisesti koskaan oppinut.