Kadutko sitä että odotit avioliittoon asti?

Alue: Avioliitto ja perhe

16.5.2011 klo 22:59

JamesBond007
Käyttäjä

Niin toi toka lainaus oli multa myös GhettoR:hän oli sitä mieltä, ettei seksistä paljon voi puhua realistisesti tms jos sitä ei ole kokenut.

Niin mä meinasin vaan. että puhuminen on melkein ainut mitä voi tehdä jos sitä itseään ei harrasteta tietty ehkä rukoilun ja puolison johdatuksen toivon lisäksi. Puhumalla voi kuitenkin ehkä selvitä, että kiinnostaako toista se seksi ollenkaan tai kerran kuussa tai kolme kertaa viikossa... ainakin näin 30+ ikäisenä tiedän itse suurin piirtein kuinka usein haluttaa ihan biologian puolesta.. ehkä sitä ei 18-vuotiaana tms. nuorempana vielä niin tiedetä tai ainakaan itse en sitä silloin tiennyt, joten ehkä nuorempien on sitten turhempi puhua jos ei ole mitään mistä puhuisi?

En siis tarkoittanut siitä, että ennen avioliittoa puhuttaisiin tarkasti siitä, millaista seksiä haluaa, mutta kai omista haluistaan on hyvä silleen tervehenkisesti avautua sekä siitä, mitä mahdollisesti tekee mieli... ne kuitenkin kertoo varmasti jotain ihmisestä, vaikkei kaikkea osattaisiin etukäteen sanoakaan..

Tuosta mä olen Paratiisin kanssa samaa mieltä, että toista kohtaan tulis kokea syvää vetoa... kun sitä kuitenkin joitain kohtaan on kokenut, niin olis aika väärin jo naistakin kohtaan ottaa sellainen, jota kohtaan joutuisi yrittämään kokea vetoa..

Sitä mä olen miettinyt aika paljon, että kuinka paljon ihmisen oma ruumiinkuva rajoittaa mahdollisuuksia saada tietynlainen puoliso... siis jos on ylipainoinen, niin harvoin sellainen fitness-tyyppinen ihminen on ylipainoisesta kiinnostunut, kun taas ylipainoisuus voi olla geneettistä... ihan tätä, että ennen perustelin asian itselleni niin, että ihmiset etsii "samantasoista seuraa" luonnostaan Jumalan asettamana ja makuja on monia, mutta kun olen huomannut, että joskus jotkut on kiinnostuneet vain sellaisista tapauksista, jotka on selvästi niiden mahdollisuuksien ulkopuolelle... joutuuko ne sitten tyytymään johonkin, jota kohtaan ne eivät koe luontaista voimakasta vetoa...? aika ikävää jos näin on.

Itsekin pidän vähän liian hyvännäköisistä naisista, vaikken tuossa nyt itsestäni varsinaisesti puhunutkaan.

17.5.2011 klo 14:07

ghettoRouva
Käyttäjä

Mulla on vähän sellainen kutina, että tämä testaus-argumentti on tro-piireissä rakenneltu olkiukko. Kuinka moni ei-uskovainen oikeasti mahtaa mennä kumppaninsa kanssa sänkyyn testausmielessä?

Kyllä mä ainakin oon nimenomaan ei-uskovien puolelta kohdannut sitä ihmettelyä, että miten sitä uskaltaa ottaa "sian säkissä" kun ei sitä seksipuolta ole testattu. Että mitä jos se ei toimikaan. Itsehän oon vastannut, että jos ylipäätään ottaa sian niin sama se on ottaa säkissä tai ilman :P

Uskoakseni seksiä harrastetaan kristilliset piirit poislukien yksinkertaisesti siksi, että a) sitä tekee mieli ja b) sitä ei ole mitään syytä olla harrastamatta.

Mutta nämä on ne syyt mitkä itse hyvin ymmärrän. Ilman vakaumustani olisin varmasti elänyt itsekin hyvin toisenlaista elämää. Uskovalla tietysti kun tilanne on toinen ja niitä syitä olla harrastamatta on olemassa, on itsestäni ollut mielenkiintoista kokemuksen kautta löytää syitä siihen, miksi se odottaminen on raamatussa meidän hyväksemme saneltu niin.

Sanoisin siis, että ensisijaisesti seksin toimivuus on kiinni siitä, että kumpikin osapuoli tuntee syvää vetoa toista kohtaan.

Oon varsin samaa mieltä. Kuitenkin tää on musta yksi hyvin suuri pointti ja lähtökohta ylipäätään kun parisuhdetta muodostetaan, joten itsellä nyt ainakin oli naimisiinmennessä itsestäänselvyys, että henkilö on sellainen johon sitä vetoa vahvasti tuntee. Se kun on kunnossa niin puhumisella tekee paljon, kuten sinäkin totesit :)

27.8.2011 klo 3:39

Ranska
Käyttäjä

Siinä on vaan sellanen ongelma, että menee elämää hukkaan. Mikä sen menetetyn seksin sitten korvaa? Ei mikään. Elämä on tosi lyhyt. Pitää ottaa mitä elämä antaa, eikä alkaa venkoileen vastaan jos on hyvää tarjolla.

27.8.2011 klo 10:58

5PAc
cAP5 poistunut alter-ego

Ranska, sepä se kysymys lieneekin, että mikä on hyvää ja arvollista. Haluat että sinusta tuntuu hyvältä, että saat siis kokea mielihyvää. Me kaikki haluamme sitä itsellemme. Jokainen haluaa olla onnellinen ja välttää kärsimystä. Ja jokaista kiusaa hänen oma himonsa. Raamatussa yritetään muotoilla vastausta tähän ongelmaan.

27.8.2011 klo 11:04

JamesBond007
Käyttäjä

^^

Mikä sen menetetyn seksin sitten korvaa? Ei mikään.

  • Mikä korvaa sen, jos on harrastanut seksiä väärien ihmisten kanssa?
  • Onko oikein, että ihmiset pitää oikeutenaan tai jopa velvollisuutena oman nautinnon maksimointia?

Pitää ottaa mitä elämä antaa, eikä alkaa venkoileen vastaan jos on hyvää tarjolla.

  • Mitä onkaan"hyvä" loppujenlopuksi - sitä, että saa mahdollisimman paljon seksiä kaikissa mahdollisissa elämänvaiheissa tai aina kun kohtaa haluttavan ihmisen?

Siinä on vaan sellanen ongelma, että menee elämää hukkaan.

  • Onko kunniallisuudella edes mitään sijaa ihmisten sanavarastossa nykyään?
  • Antaako nykypäivänä kukaan enään mitään arvoa uhrauksille?

edit: 5PAc meni molisemaan tohon väliin kun kirjoitin vastausta, niin piti lisätä toinen kolmio kohdistamaan mun vastaus Ranskalle =)

Viestiä muokattu 27.8.2011 klo 11:23, muokkaaja: JamesBond007

29.8.2011 klo 7:55

miicah
Valvoja

Onko kunniallisuudella edes mitään sijaa ihmisten sanavarastossa nykyään?
Antaako nykypäivänä kukaan enään mitään arvoa uhrauksille?

Näinpä. Individualismi, hedonismi, narsismi... tämän päivän kunnioitetuimmat ismit. Kaiken "luopumisen" korvaa kokonaisuus ja tekojen tai tekemättä jättämisten kasvattama hedelmä.

29.8.2011 klo 10:47

leena
chat-valvoja

Menee elämää hukkaan? Eikö elämä oo mitään muuta, kuin seksiä? Mä oon kuvitellu, että elämä on suurimmaksi osaksi jotain muuta, kuin seksiä.

29.8.2011 klo 11:52

5PAc
cAP5 poistunut alter-ego

No ei tuo toinenkaan mun mielestäni aivan ennenkuulumaton näkökulma ollut. Ihmiset kuvittelee monenlaista.

29.8.2011 klo 12:55

Orion11
Käyttäjä

Onko kunniallisuudella edes mitään sijaa ihmisten sanavarastossa nykyään?

Arvostus ja kunnioitus, nimenomaan <3 En tiedä onko sellasessa kunniattomuudessa mitään uutta sinänsä, ehkä siitä on tullut vaan näkyvämpää median kautta jne.

No parantumattomana romantikkona olen luullut, että on paljon hienompaa etsiä jotain täysin ainutlaatuista ja sitoutua siihen löytämäänsä. Vaikka se olisi vaikeaa, sittenpähän sitä arvostaa. On se varmaan mielenterveydellisestikin toimivampaa, että arvostaa toista ihmistä ja tuntee tätä kohtaan jotain muutakin kuin himoa. Tunne-elämän ei mielestäni pitäisi antaa turtua niin, että ihmiset muuttuu vain välipaloiksi, joita voi sitten käyttää miten huvittaa. Sinkoilemalla aktista toiseen on minusta aika vaikea osoittaa arvostusta kenellekään. Tyhjällä pumpsimisella ei minusta voi kunnioittaa edes itseään tai elämäänsä.

29.8.2011 klo 16:49

andiboy
Käyttäjä

Lukaisin vähän ketjun ensimmäisiä viestejä ja seuraavat pomppas suorastaan silmille:

Saat olla onnellinen, että olet saanut vaimon. Ymmärrätkö miten etuoikeutettu olet?Näkemys, jonka mukaan "Kokeilemalla täytyy etsiä paras" on mielestäni järjetön. Oma tieni on oikeastaan omasi vastakohta.

En ole itsekään sitä mieltä että pitäisi kokeilemalla etsiä paras. Mutta tuo kommentti on muuten suorastaan ärsyttävä. Luuleeko joku tosissaan että kaikki ongelmat kuitataan sillä että "pitäisi olla onnellinen kun on etuoikeutettu..." Voi hyvänen aika.. Itse voin sanoa kokemuksista, että tiedän millaista on olla avioliitossa missä on täysin hukassa se henkinen yhteys. Ehkä sitä ei koskaan edes syntynytkään. Miksi siis piti mennä kiireessä naimisiin? Yhteisön painostus, seksi, nuoruuden innostus. Siinäpä niitä syitä, kaikki yhtä kehnoja.

Parempi on luottaa ja turvata Herraan kuin ihmisten neuvoihin.

Ihmisten neuvot ovat joskus kultaakin kalliimpia, ja saavat monesti ajattelemaan asioita paljon selkeämmin. Älä koskaan väheksy muita ihmisiä, mutta toki pitää punnita kaikki mitä neuvotaan. Herraan luottaminen on ykkösjuttu joo, mutta eikös hän ole tarkoittanut meidät keskinäiseen yhteyteen?? Eikös siihen kuulu toisen tukeminen ja mahdollisesti neuvominen? Ei kukaan voi olla niin itseriittoinen ja/tai varma johdatuksesta etteikö tarvitsisi koskaan neuvoja.

30.8.2011 klo 1:04

Ranska
Käyttäjä

leena,

Valitettavasti elämä on tällä hetkellä kaikkea muuta kuin seksiä. Itsekin elän puutteessa, mut toivon tilanteen muuttuvan vielä.

30.8.2011 klo 3:41

veka
chat-valvoja

Terveellä kädellä pääsee jo aika pitkälle.

31.8.2011 klo 12:45

juhani34
Käyttäjä

Terveellä kädellä voi päästä aina helvettiin asti.
Itsetyydytys ei ole kuin oman himon purkamista avioliiton ulkopuolella.
Ainoa oikea tapa toteuttaa seksuaalisuutta on Jumalan siunaamassa avioliitossa.

31.8.2011 klo 17:17

JamesBond007
Käyttäjä

Mä luulen, että se voi olla ennemmin niin, että ennen kuin uskaltaa tai rohkaistua kokeilemaan itseään, niin avioliittoon ei kannata edes haikailla... siinä kuitenkin kosketaan itseä ja toista. Siinähän se ihmisen sydämen puhtaus koetellaan.. jos ei puhtaasti pysty koskemaan edes itseään, niin miten sitten toista?

Toisaalta jos ei tee mieli, niin aina vaan parempi... sitten voi käyttää aikansa johonkin rakentavampaan. Toi tuomitseminen aina vaan särähtää korvaa.. siinä kun ihminen tuomitsee vaan itseään.

31.8.2011 klo 17:50

andiboy
Käyttäjä

Terveellä kädellä voi päästä aina helvettiin asti.

Just. Ootkohan vähän lain alla? Mihin se Kristuksen sovitustyö on kadonnut jos moisen takia joutuu helvettiin?

Toi tuomitseminen aina vaan särähtää korvaa.. siinä kun ihminen tuomitsee vaan itseään.

Sanoisin että naulan kantaan.

31.8.2011 klo 18:50

mikestones
Käyttäjä

jossain mielessä kadunkin koska en ole vieläkään päässyt naimisiin, että ois pitänyt joskus kokeilla nuorempana jotain naista, mutta oisko sittenkään, en tiedä

sana sanoo että "älä tee huorin"

31.8.2011 klo 23:07

juhani34
Käyttäjä

Matt 5:
29. Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.
30. Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.

Matt 7:
21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.

1. Tess 4
3. Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta,
4. että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa,
5. ei himon kiihkossa niinkuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne;

NKJV kääntää: (1.tess 4:5)
that each of you should know how to possess his own vessel in sanctification and honor,

Oma keho ei ole himoa eikä haureutta varten vaan Herraa varten. Toki seksuaalisuus kuuluu uskovalle avioliitossa rakkaudessa. Mutta ei himon kiihkossa.

Himo johtaa syntiin, synti johtaa kuolemaan.

31.8.2011 klo 23:17

andiboy
Käyttäjä

Matt 7:21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.

Tiedosta nyt kuitenkin että täydelliseksi tuleminen on mahdotonta tässä ajassa. Lue: Jumalan tahdon täydellinen noudattaminen on mahdotonta. Ja jos lakia noudattaa lain noudattamisen vuoksi, niin lakihenkisyys ottaa ihmisestä vallan ja helposti Kristuksen sovitustyö ja armon alla eläminen jää aivan varjoon. Tässäkin se "kultainen keskitie" on varmaan löydettävä. Jumalan tahtoa tulisi tehdä siksi että uskon kautta haluaa niin tehdä.

Himo johtaa syntiin, synti johtaa kuolemaan.

Onneksi Kristus sovitti syntimme täydellisesti ristillä, ja tähän armoon saamme turvata!
Parannuksen tekemistä en vähättele, se on toki tärkeää.

Viestiä muokattu 31.8.2011 klo 23:18, muokkaaja: andiboy

1.9.2011 klo 9:02

miicah
Valvoja

Melko veitsenterällä mennään. Keskustelu on syytä pitää otsikon mukaisena.

2.9.2011 klo 23:17

veka
chat-valvoja

Terveellä kädellä voi päästä aina helvettiin asti.

Totta, sinne on monta tietä.

3.9.2011 klo 0:15

leevi
Käyttäjä

Itsesaastutusta ja seksifantasioita vaan, kyllä Jeesus pelastaa, hehe.

Eiköhän asia kuitenkin ole niin, että kristityn tulisi harrastaa (tai ylipäänsä ajatella) seksiä ainoastaan lisääntymistarkoituksessa. Muulloin on pidättäydyttävä tiukasti selibaatissa. Kaikenlaisia seksiin liittyviä ajatuksia on vältettävä. Vain tällä tavalla Jumalan työn noudattaminen onnistuu.

3.9.2011 klo 2:02

nuori_jellona
Käyttäjä

On kiusaus epäillä trollia, mutta toisaalta on oikeasti ihmisiä, jotka ajattelevat noin :s

Pelottavaa.

5.9.2011 klo 13:43

miicah
Valvoja

Jaha. Keskustelu lukkoon ja auki kenties myöhemmin.