Se on kyllä totta (ja Raamatussakin siitä puhutaan) että Jumala sallii saatanan joskus koetella, mutta ei yli ihmisen sietokyvyn, jotta ihminen todella voisi kokea mitä se armo on. Joskushan käy niin, että kun ihmisellä menee hyvin, niin hän unohtaa kiittää siitä Isäämme, mutta kun menee huonosti niin lähennymme Herran ääreen.

Itse en nyt suoraan sanottnua ole varsinaisesti uskovainen, vaan enemmänkin agnostikko, mutta paniikkihäiriötä, masennusta ja neuroottisuutta poteneena tiedän kyllä tunteen. Helpostihan sitä tuntee olevansa huonompi ihminen, kun pää ei kestä tätä maailmaa, mutta faktahan on, että ei tätä maailmaa ole tehty mittatilaustyönä juuri minulle. On pakko vaan sopeutua.
Kristitty ja mielenterveyshäiriöinen ei ole mielestäni yhtään sen kummallisempi asia kuin ateisti ja mielenterveyshäiriöinen tai agnostikko ja mielenterveyshäiriöinen. Ihmisiähän me kaikki olemme. Jos ihmiset eivät hyväksy meitä sellaisina kuin olemme, myös ongelmiemme kanssa, niin se on heidän tappionsa. Tunnen paljon ihmisiä, joita on kiusattu tai jotka sairastavat vakaviakin psykooseja, mutta en koe heitä mitenkään huonommiksi ihmisiksi.
On suorastaan masentavaa välillä törmätä ihmisiin, jotka ovat niin täydellisiä että voivat luokitella mielenterveysongelmien takia toiset huonommiksi ihmisiksi.
Siinä ei ole mitään hävettävää, jos ei kestä aina, vaan niillä on hävettävää jotka eivät kestä sitä, että minäkin olen vain ihminen.
Yksinkertaisesti: turha kuunnella sellaisia elitistejä, mitä he tietävät tästä elämästä jos tuomitsevat noin vain sairauden takia. Onneksi on ihmisiä, jotka ymmärtävät niin ei tarvitse alistua elitistien seuraan. Ollaan vaan kaikki hullut ihmiset ihan omia itsejämme, kyllä rehellisyys aina tekopyhyyden voittaa.

Yksinkertaisesti: turha kuunnella sellaisia elitistejä, mitä he tietävät tästä elämästä jos tuomitsevat noin vain sairauden takia. Onneksi on ihmisiä, jotka ymmärtävät niin ei tarvitse alistua elitistien seuraan. Ollaan vaan kaikki hullut ihmiset ihan omia itsejämme, kyllä rehellisyys aina tekopyhyyden voittaa.

Voiko tuota enää paremmin kiteyttää! En ole koskaan ymmärtänyt, mikä mielen alueen sairauksista tekee jotenkin mystisemmän, kuin esim. diabeteksesta. Tienaan leipäni työskentelemällä psyk. ongelmaisten ihmisten kanssa, eivätkä he ole yhtään sen parempia tai huonompia kuin ketkään muutkaan.

Minä olen seksiriippuvainen

Itse mieleni kanssa kamppailuja kamppailleena (mielen usein kampatessa minut) olen huomannut, miten asiasta on ollut aluksia vaikea sanoa perheelle ja ystäville. Jotenkin sitä häpesi asiaa, eikä tiennyt, mitä ihmiset ajattelisivat minusta sen jälkeen, kun kuulisivat, että olen kärsinyt paniikkihäiriöstä ja masennuksesta. Mutta onneksi olen löytänyt apua mahtavalta perheeltäni, jossa todella kuunnellaan eikä väheksytä. Eräskin perheenjäseneni sanoi minun potevan "eksistentialistista ahdistusta". Saattoipa olla hyvin määritelty! Äitini myös rohkaisi minua hakemaan lääketieteellistä apua mielen kipujen hoitamiseen. Siitä on ollut merkittävä apu. Lisäksi monet ystävät, joille olen uskaltautunut kertomaan vaikeuksistani, ovat olleet hyvin ymmärtäväisiä ja suhtautuneet rakkaudellisesti. Koen tämän suurena Armona minua kohtaan, joka kannan niin monesta asiasta murhetta.
Psyykkiset ongelmat ovat asia, josta toivoisin kristittyjen yhteydessä puhuttavan enemmän ja häpeilemättä. Keskustelu ja asioiden jakaminen voisi lievittää masentuneen jo ennestään valtavaa syyllisyystaakkaa. Muiden kuunteleva ja myönteinen suhtautuminen psyykkisistä vaikeuksista kärsivää kohtaan lohduttaa häntä ja tuo toivoa sydämeen. Kokemuksen kyynelillä, Kreetta.

Itse olen uskovainen mielenterveyspuolen hoitsu. Olen nähnyt ja kuullut kaikenlaista. Sanonkin teille menkää vapaasti kertomaan ongelmistanne omalle lääkärillenne ja kysykää jos pääsisitte mielenterveystoimistoon puhumaan ongelmistanne.

Nämä kommentit: Ylistä vain, puhu vain sielunhoitajalle ja psykiatrit on saatanasta ovat puhetta jotka tulevat tietämättömien suusta. Tai ihmisten suista jotka ovat itse sairaita.

Ikävä kyllä hengellinen väkivalta on totta meillä Suomessa :(

Ihana lukea näitä tekstejä.. Minulla tilannetta hankaloittaa se, että juuri tämä ystäväni, jolle olen jakanut elämän suuret ilot ja surut on nyt koitunut minun riippuvuudeksi, josta on vaikea päästä eroon. Olen muutamia vuosia yrittänyt saada asiaani eteenpäin ja välillä tuntuu että edistyy ja välillä tuntuu että taaksepäin mennään. Tällä hetkellä tilanne on kärjistynyt niin etten osasa kuin tiuskia ja olen hänelle vihainen kuin pahainen kakara, vaikka haluaisin käyttäytyä asiallisesti. Irrottautuminen vain tekee niin kipeää. Kaipaa turvaa. Jumalasta olen sitä etsinyt, mutta sitten huomasin, että tästä ystävästä saan turvasta konkreettisemman ja lopulta olin koukussa. Nyt kun yritän päästä takaisin etsimään sitä turvaa sieltä oikeasta lähteestä se ei olekaan niin helppoa.

Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta,
julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia, panemaan Siionin murheellisten päähän-antamaan heille-juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan; ja heidän nimensä on oleva "vanhurskauden tammet", "Herran istutus", hänen kirkkautensa ilmoitukseksi.
Ja he rakentavat jälleen ikivanhat rauniot, kohottavat ennalleen esi-isien autiot paikat; ja he uudistavat rauniokaupungit, jotka ovat olleet autiot polvesta polveen.
Jesaja 61

Siunausta kaikille!

Itse olen uskovainen mielenterveyspuolen hoitsu. Olen nähnyt ja kuullut kaikenlaista. Sanonkin teille menkää vapaasti kertomaan ongelmistanne omalle lääkärillenne ja kysykää jos pääsisitte mielenterveystoimistoon puhumaan ongelmistanne.

Nämä kommentit: Ylistä vain, puhu vain sielunhoitajalle ja psykiatrit on saatanasta ovat puhetta jotka tulevat tietämättömien suusta. Tai ihmisten suista jotka ovat itse sairaita.

Ikävä kyllä hengellinen väkivalta on totta meillä Suomessa :(

Samat sanat ja olen myös nähnyt työssäni monenlaista. Silmät avautuivat helluntailaisuuden hapatuksesta... ei muuta kuin juttelemaan ammattihenkilölle, jos on tarvetta!

http://www.youtube.com/watch?v=Ece6L0UvfFs

Tapahtukoon tahtosi niin myös maanpäällä niinkuin TAIVAASSA!!

Minä olen Huorintekijä! God forgive me

Taas haureelliset ajatukset pyöri mielessä

Nyt mä sen tajusin, että ei mun tarvi enää pelätä et lankeenko mää sillä Jeesus on jo kantanut mun himotkin ristille ja hän on vapauttanut mut synnin ja kuoleman vallasta. Ylistys ja Kunnia Jumalalle!

Kyllä se vaan menee usein niin, et niillä joilla ei oo mielen alueella mitään vikaa, niin ne ei sillon pään sisäisiä vaivoja ymmärrä. Pahinta on kun "kunnon hihhulit" yrittää ajaa demoneja pois mt-ongelmaiselta. Sitä mä en jaksa ymmärtää. Sit jätetään psyykenlääkkeet syömättä, kun Jeesus parantaa eikä voi vaikuttaa lääkkeiden kautta. Joskus menee yli...

Näinpä. Itsekin tiedän ainakin yhden tapauksen, jolle juuri julistettiin näin. Juttu päättyi sitten niin, että tyyppi lähti pakkohoitoon, kun oli uhannut paloitella kirveellä paikallisen helluntaiseurakunnan pastorin...

Halaukset kaikille kohtalotovereille! <3 Hienoa, että täälläkin asia otettiin esille! MIelestäni avautuminen näissä asioissa ja keskuteleminen on kaiken lähtökohta!!!

Minulla mielenterveysongelmat kumpuavat huonosta itsetunnosta, josta olen kärsinyt jo pienestä asti! En oikein muistakaan sitä aikaa jolloin en olisi ajatellut, että "minä riitän tällaisena"... on surullista ajatella, kun muistelen menneitä, että jo silloin pienenä tyttösenä mulla ei ollut luottamusta itseeni, ja jouduin siksi jopa jäämään jälki-istuntoon, kun en suostunut askartalemaan(!)... ja miksi?! Siksi, että ajattelin jo etukäteen epäonnistuvani, eikä siitä tulisi TÄYDELLISTÄ! ...voitteko kuvitella?!? :( ...ja tuo pieni tyttö minä olen sisimmässäni edelleen!!

Olen sairastanut keskivaikeaa masennusta v. 2005-2006. Aluksi en edes tiennyt mikä minua vaivaa, kun vain halusin jäädä neljän seinän sisälle, itkin ja itkin, en halunnut nähdä ketään tuttuja/kavereita yms. Mutta sen tiesin, että tarvitsisin ammattiapua! Julkisen terveydenhuollon piiristä sitä en saanut, joten onneksi rakas äitini auttoi saamaan ajan yksityiselle ja siitä se paraneminen sitten alkoi... Uskon, että masennukseni oli vain ajan kysymys! Pinnan alle oli jäänyt paljon hoitamattomia asiota ja käsittelemättömiä murheita, jotka vain odottivat "räjähdyspistettä".

Kamppailen päivittäin itseni kanssa, kaikesta! ...luotan hyvin heikosti itseeni ja se ikuinen pelko epäonnistumisesta vaikuttaa kaikkeen tekemisiini ja tekemättä jättämisiini!! Olen itseni pahin kriitikko! ...minulla on ollut enemmän tai vähemmän aina tarve miellyttää toisia! Minulla ei todellisia ystäviä perheen ulkopuolelta ole, koska en osaa sitä olemisen taitoa heidän kanssaan, vaan aina se miellyttämine astuu kuvioihin!

Haluan aina, että minusta pidettäisiin, eikä kukaan ajattelisi minusta mitään pahaa! Minua kalvaa hyvin helposti huono omatunto, vähän kaikesta! Käyn tällä hetkellä sellaisessa ryhmäterapia ryhmässä, jossa minulla on ollut hyvä olla ja on ollut ihana keskustella ihmisten kanssa, joilla on samoja ongelmia! ...kuitenkin... epäilen, etten koskaan pääse tästä "kierteestä" pois! Jos vain oppisin elämään sen kanssa paremmin...sekin riittäisi! <3

Hienoa, että täälläkin asia otettiin esille! MIelestäni avautuminen näissä asioissa ja keskuteleminen on kaiken lähtökohta!!!

Minulla mielenterveysongelmat kumpuavat huonosta itsetunnosta, josta olen kärsinyt jo pienestä asti! En oikein muistakaan sitä aikaa jolloin en olisi ajatellut, että "minä riitän tällaisena"... on surullista ajatella, kun muistelen menneitä, että jo silloin pienenä tyttösenä mulla ei ollut luottamusta itseeni, ja jouduin siksi jopa jäämään jälki-istuntoon, kun en suostunut askartalemaan(!)... ja miksi?! Siksi, että ajattelin jo etukäteen epäonnistuvani, eikä siitä tulisi TÄYDELLISTÄ! ...voitteko kuvitella?!? :( ...ja tuo pieni tyttö minä olen sisimmässäni edelleen!!

Olen sairastanut keskivaikeaa masennusta v. 2005-2006. Aluksi en edes tiennyt mikä minua vaivaa, kun vain halusin jäädä neljän seinän sisälle, itkin ja itkin, en halunnut nähdä ketään tuttuja/kavereita yms. Mutta sen tiesin, että tarvitsisin ammattiapua! Julkisen terveydenhuollon piiristä sitä en saanut, joten onneksi rakas äitini auttoi saamaan ajan yksityiselle ja siitä se paraneminen sitten alkoi... Uskon, että masennukseni oli vain ajan kysymys! Pinnan alle oli jäänyt paljon hoitamattomia asiota ja käsittelemättömiä murheita, jotka vain odottivat "räjähdyspistettä".

Kamppailen päivittäin itseni kanssa, kaikesta! ...luotan hyvin heikosti itseeni ja se ikuinen pelko epäonnistumisesta vaikuttaa kaikkeen tekemisiini ja tekemättä jättämisiini!! Olen itseni pahin kriitikko! ...minulla on ollut enemmän tai vähemmän aina tarve miellyttää toisia! Minulla ei todellisia ystäviä perheen ulkopuolelta ole, koska en osaa sitä olemisen taitoa heidän kanssaan, vaan aina se miellyttämine astuu kuvioihin!

Haluan aina, että minusta pidettäisiin, eikä kukaan ajattelisi minusta mitään pahaa! Minua kalvaa hyvin helposti huono omatunto, vähän kaikesta! Käyn tällä hetkellä sellaisessa ryhmäterapia ryhmässä, jossa minulla on ollut hyvä olla ja on ollut ihana keskustella ihmisten kanssa, joilla on samoja ongelmia! ...kuitenkin... epäilen, etten koskaan pääse tästä "kierteestä" pois! Jos vain oppisin elämään sen kanssa paremmin...sekin riittäisi! <3

Sunshine86: kiitos kun jaoit kanssamme tarinasi.

Ylistys ja hyvien asioiden ajatteleminen varmasti auttaa.. Välillä olen itsekin ollut todella syvällä masennuksessa olosuhteiden kautta nykymaailmassa elämä vain vaatii niin paljon. Pitää osata sitä ja tätä ja kehittyä koko ajan puhutaan "elämän pituisesta oppimisesta" jne.
Tämä yhteiskunta on tuottanut enemmän masentuneita ja ahdistuneita. Ja tietysti kun on vielä taipumusta masennukseen. Kuulostan ahdistavalta näin minä olen pähkällyt.

Mortal:
"Ikävä kyllä hengellinen väkivalta on totta meillä Suomessa :( "

Tuossa kosketit asiaa josta en uskalla kirjoittaa kirjalisen varoituksen täältä saaneena.
En kuitenkaan voi olla lisäämättä tuohon tietoa, joka on todistettavissa, että tuonkin epäkohdan mahdollistaa maallinen laki josta poliittisella taholla ollaan tietoisia. Olen vaihtanut ajatuksia asiaan perehtyneen politikon kanssa. Eli lyhyesti sanottuna Suomessakin Suomen perustuslailla suojataan laittomuutta; laittomuus hallitsee ja maan korkein johto tuntee asian. ( Syy-yhteyksiä en uskalla laittaa esille mutta ne ovat tunnettuja Suomen johdossa. )

Joo.
Tää aihen on aina mielenkiintoinen.
Itse sairastan (ja nää on sitten parinkin eri lääkärin diagnosoimia) keskivaikeaa masennusta ja mulla on kohtalaisen paha paniikkihäiriö. Lisäksi kärsin (molempien sairauksien tuomana) näkö-kuuloharhoista. Lisäksi on sellasta ihmispelkoa ja joskus saatan ihan tosissaan luulla, että mun parhaat kaverit on liittoutunut mua vastaan jne. Masennuksen sivuoireena on muistikatkot. Samoin paniikkikohtauksen jälkeen saatta olla tunninkin pituinen katkos muistissa. Tällästä pientä puuhaa. Nää on aika rankkoja tauteja VARSINKIN hellutai-piireissä, joissa ollaan hyvin usein sitä mieltä, että on ihmisen oma syy, jos on sairas. No näinhän ei toki ole. Ei ainakaan mun kohdalla. Vai voiko joku ihan tosissaan tulla mulle sanomaan, että 9 vuoden koulukiusaaminen oli täysin mun oma vika (siitä paniikkihäiriö). Ja että kun meidät ajettiin pois kotiseurakunnasta jossa olin 20 vuotta käynyt, joo kato kuule vaan omaan napaan. Sieltä ne syyt löytyy. Enpä usko. Itte käyn nykyään psykiatrilla ja syön lääkkeitä. Nää auttaa mua hallitsemaan elämää. Vaatii uskoa mennä pyytämään apua. Vaatii paljon, että voi myöntää olevansa sairas. Vaatii todella paljon, että on tässä vaiheessa enää hengissä. Ja jos joku todella KEHTAA tulla mulle sanomaan, että toi kaikki on mun omaa syytä ja että mun on vaan päästettävä sairauksista irti jne paskaa, tervetuloa sanomaan ne päin naamaa. Ja jos sanoja ei ole koskaan itse sairastanut kumpaakaan tai muuta MIELENTERVEYTEEN liittyvää sairautta, voi pitää oman kommentit siellä pienessä päässä. Kiitos ja näkemiin.
Sillä se joka EI ole ollut sairas mieleltään, ei todellakaan voi tulla kertomaan mulle, miten mä voin parantua. Ja nyt en puhu mielenterveystyössä olevista ihmisistä.

Voimia kaikille jotka kamppailee näiden asioiden kanssa. Ei todella ole helppoa. Varsinkin kun on ah niin monta kertaa kuullut jonkun "saarnamiehen" kertovan että NYT sinä paranet. NYT kun teet näin ja näin. Niinkuin ihminen olisi koskaan voinut aikatauluttaa Jumalaa.

gadula, oot oikeessa. Varsinkin "Ja jos sanoja ei ole koskaan itse sairastanut kumpaakaan tai muuta MIELENTERVEYTEEN liittyvää sairautta, voi pitää oman kommentit siellä pienessä päässä." on niiiin totta! Tsemppiä!

Tämä on todella mielenkiintoinen keskustelu, ja hieno homma että satuin löytämään tämän. Itselläni on kokemusta näistä jutuista myös, ja lähipiirissä samaten on ollut ja on yhä erilaisista mielenterveyden ongelmista kärsiviä kristittyjä ihmisiä. On hienoa huomata, miten tällaiset ihmiset (tässäkin keskustelussa) ovat useinkin hyvin armollista seuraa. Uskon, että meidän kaikkien psyykkisellä kärsimyksellä on ollut tarkoituksensa. Ne, jotka kulkevat murheiden laaksossa, eivät kulje siellä turhaan. En vaihtaisi päivääkään pois vaikeista ajoista, sillä vaikka psyykkisen sairauden kourissa ollessani olen monesti päivä päivän perään toivonut vain, ettei huominen tulisi koskaan, niin jälkeenpäin (toivuttuani) olen huomannut, miten suuri siunaus siitä on koitunut elämääni, kun olen siitä selvinnyt. Siunausta kaikille, jotka ovat saaneet osansa Kristuksen kärsimyksistä psyykkisen sairauden muodossa.

Minullakin on psykiatrian ylilääkäri todennut nyt keväällä että on keskivaikea masennus. En pidä sitä kyllä mietenkkään outona kun ottaa huomioon miten paljon vaikeita asioita on tapahtunut elämässäni. Se että on ollut joskus alaluokilla 6 vuotta koulukiusattu ja paljon, paljon surua ja menetyksiä ja sitten vielä näin vanhemmalla iälläkin joutuu koulukiusatuksi jonkun narsistisesti sairaan naisoppilaan taholta, ynnä muuta , ynnä muuta .Käyn terapiassa ja minulla on ollutkin jo 6 vuotta kestänyt hoitosuhde saman terapeutin kanssa. Lääkkeitä en syö ja niitä ei minulle edes suositella.,olen aina välillä sairaslomilla, niin ja minä saan paniikkikohtauksia jos ajan autoa liikenteessä ja siksi en aja vaikka kortti on. Ps .johtuu lapsuuden traumasta kun pikku veljeni karkasi kädestäni ja meinasi jäädä auton alle. Auto ajoi lumipenkkan väistäessäni veljeäni. Tämä sama veli ampui myöhemmin itsensä autotalliin.

Olen riippuvainen suolakurkuista <3 enkä aio parantua tästä 8-) en edes yrittää sitä :-P

Hih

Muusaska ei hätää!! Armo riittää! =)

Minullakin on psykiatrian ylilääkäri todennut nyt keväällä että on keskivaikea masennus. En pidä sitä kyllä mietenkkään outona kun ottaa huomioon miten paljon vaikeita asioita on tapahtunut elämässäni. Se että on ollut joskus alaluokilla 6 vuotta koulukiusattu ja paljon, paljon surua ja menetyksiä ja sitten vielä näin vanhemmalla iälläkin joutuu koulukiusatuksi jonkun narsistisesti sairaan naisoppilaan taholta, ynnä muuta , ynnä muuta .Käyn terapiassa ja minulla on ollutkin jo 6 vuotta kestänyt hoitosuhde saman terapeutin kanssa. Lääkkeitä en syö ja niitä ei minulle edes suositella.,olen aina välillä sairaslomilla, niin ja minä saan paniikkikohtauksia jos ajan autoa liikenteessä ja siksi en aja vaikka kortti on.

Mulla ollut aikalailla samanlainen kuin sulla, että lääkäri todennut minulla olevan vuosia sitten keskivaikea masennus. Olin myös koulukiusattu alaluokilla 2vuotta, vanhempieni halveksima lapsena ja vielä työpaikkakiusaamista narsistien työkavereitten ja esimiehen takia. Ollut vaikea avioliitto, ehkä johtuu myös itsestäni taustastani johtuen. Poikani valitettavasti peri masennukseni myös. Lääkkeitä en minäkään syönyt kuin jonkun aikaa ja uskon pärjääväni ilman niitä. Sairaslomilla ollut vähän väliä ja nyt opintovapaalla ja mietin uutta tulevaisuutta. Paniikkihäiriöitä ollut työmatkabussissa, jossa en enää uskalla kulkea.

Yliherkkänä ihmisenä juon paljon kahvia ja poltan paljon röökiä päivässä vaikka pääni ei tahdo kestää kahvia.Ne pitävät masennusta loitolla ja auttavat sisäiseen tunnetyhjiöön.

Lääkkeitä en ole nyt syönyt pitkään aikaan.Resepti minulla on.Pitäisi tässä joku päivä hakea psykoosi ja masennuslääkeet.

Eläkkeellä olen ollut 8 vuotta.20-vuotiaasta lähtien ja nyt psykiatrian ylilääkäri tulee kotikäynnille koska eläkkeeni loppuu 30.9 ja tarvitsen lausunnon kelalle.

Vielä eivät ole myöntäneet minulle lopullista eläkettä vaan kuntoutumistuella olen ollut.
Nyt ajattelin pyyttää kuitenkin lausuntoa 5 vuoden määräaikaiseen eläkkeeseen ettei tarvitse taas 2vuoden päästä uusia.

Syökää hyvät ihmiset ne teille määrätyt lääkkeet. Psyykelääkket ei toimi kuten kipulääkkeet että otan pilleriä, kipu lähtee--> ei tarvitse enää syödä. EI näin. Ne myös ennaltaehkäisevät esim psykoosien uusiutumista. Niitä tulee syödä niin kuin lääkäri niitä on määrännyt. Aika paljon näen nykyisessä työssä juurikin kokemuksen puutteeseen liittyen tätä, että ollaan kotona jätetty pillerit popsimatta kun on alkanut vointi olemaan hyvä. Kas kummaa kun parin kuukauden päästä ollaan uudestaan vastaanotto-osastolla.

Minä lopetin itse 23 vuotta sitten psyykelääkkeiden syönnin vähitellen koska eräs hullu lääkäri oli antanut minulle väärän diagnoosin ja määrännyt sellaisia vahvoja psykoosilääkkeitä vaikka minulla oli kyseessä vain loppuunpalaminen. Tämä loppunpalamisen diagnoosin teki ihan proffa työryhmänsä kanssa ja sanoi ettei minulla ole koskaan ollutkaan mitään psykoosia ja en olisi tarvinnut mitään psyykelääkkeitä.. Sisulla heitin ne lääkkeet vaikka niihin tulee kuulema vahva riippuvuus eikä niistä pitäisi päästä eroon koskaan mutta silloinen ihan aviomieheni oli tukenani koko ajan. Enää ei lääkärit määrää minulle mitään psyykelääkkeitä koska ei niillä ketään paranneta vaan terapia on se mikä auttaa ongelmien käsittelyyn. Minulla lähinnä on noita menetyksiä niin paljon ja niihin menee aikaa ennenkuin ne on käsitelty.