Seurustelun liiallinen ajattelu
Alue: Nuoruus ja seurustelu
|
27.2.2010 klo 20:51 |
Mitä sitä pystyisi tekemään, kun ajatukset pyörii kokoajan seurustelussa? Mutta aina kun tapaan/näen kivan näköisen ihmisen, katsahdan ensimmäisenä nimettömään, ja tarkistan varattu-merkin olemassaolon. Ja aina kun vain juttelen pojan kanssa, ajatukset pyörii mahdollisessa seurustelussa ja siinä, onko kyseinen henkilö kenties ajatusmaailmaltaan samanlainen kuin minä. Tämä on oikeasti nauretavaa, ja haluaisin päästä ajatuksista eroon. Haluaisin uskoa, että minulle löytyy joku jostain, joskus normaalissa tilanteessa sattumalta kun vähiten odotan, mutta kun en vain osaa lakata "etsimästä". Että mitä tässä sitten tekisi.. ehdotuksia? |
|
27.2.2010 klo 21:43 |
Heei, eihän toi oo nyt vielä mitään. Mä kun nään jonkun miehen ilman sormusta nimettömässä, ni kuvittelen miltä se näyttää pukupäällä (häitä varten tietty), synnytyssalille mua tsemppaamaan, ja ehkä vielä pohdin, miltä me näytettäis yhdessä kuudenkymmenen vuoden päästä. Että älä stressaa. Sitäpaitsi mä oon oppinu ottamaan tän ihan viihteen kannalta, esimerkiks bussin venaaminen sujuu paljon nopeemmin, ku harjoittaa tälläsiä mielikuvaharjoitteita vastaan kävelevistä miehistä. |
|
27.2.2010 klo 22:05 |
Eihän seurustelun ja perheen perustamisen ajatteleminen sinänsä ole syntiä, mutta siitä voi tulla syntiä. Jos ajatuksesi ovat jatkuvasti tuossa, niin asiasta on tullut sinulle epäjumala. Laitat toivoisi avioliittoon ja mieheen, etkä Jumalaan. Mikä avuksi? Ei kai sitä voi muuta kuin tunnustaa tämä Jumalalle, kääntyä Kristukseen päin ja pyytää, että Jumala ilmaisisi itsensä sinulle, niin että olisi lumoutunut Hänestä sen sijaan, että olisit lumoutunut epäjumalastasi. Mutta kyllä saa rukoilla puolisoa ja luottaa, että Herra johdattaa oikean ihmisen elämääsi. Viestiä muokattu 27.2.2010 klo 22:08, muokkaaja: anci |
|
27.2.2010 klo 22:34 |
anci löytää synnin mistä tahansa toiminnasta/ajattelusta? Ja ketjun aloittajalle: Asiaan voisi auttaa oleskelu sinkkukavereiden tai kauan seurustelleiden seurassa. Jos kaverisi on juuri löytänyt seurustelukumppanin, niin se varmaan korostuu puheissa ym. ja sellaisen kaverin seurassaan korostuu se "voi kun mullakin olis joku"-ajattelu. Tuossa kaikkien miesten kyttäämisessä kumppanimatskuna on rasittavaa varmaankin se, että voi olla hieman hankalaa muodostaa luontevia kaverisuhteita uusiin miestuttavuuksiin. Luulen, että tuo Memmin kuvaama ajattelutapa saattaisi helpottaa myös. Kun asiaa ei enää stressaa ja ottaa kuvittelut viihteen kannalta, niin se varmaan jää jossain vaiheessa pois, kun ei enää viihdytä. |
|
27.2.2010 klo 23:06 |
anci löytää synnin mistä tahansa toiminnasta/ajattelusta? No melkeen joka asiasta voi tulla syntiä. |
|
27.2.2010 klo 23:44 |
Anci, tuosta ylemmästä kommentistasi, amen. |
|
28.2.2010 klo 14:31 |
voishan noita yrittää.. jospa helpottas tällanen pelleily. |
|
28.2.2010 klo 18:48 |
Kumppanin kaipuu on ihan normaali asia. Tosin jos se alkaa hallita koko elämää niin alkaa ongelma muodostua. Pointtina olisi että ei tarkoituksen mukaisesti saalistaisi kumppania vaan antaa Jumalan johdattaa ja saattaa kumppanin luoksesi. Sitten kun sydän pomppii hulluna ja tuntuu siltä että pakahtuu tarttuu kiinni eikä päästä pois :) Anna asioiden edetä omalla painollaan, äläkä stressaa. Rukoile Jumalalta johdatusta ja apua ongelmaasi. Mutta kyllä saa rukoilla puolisoa ja luottaa, että Herra johdattaa oikean ihmisen elämääsi.Juurikin näin :) Ei stressiä vaan luottamusta Herraan.Viestiä muokattu 28.2.2010 klo 18:50, muokkaaja: cloud86 |
|
8.3.2010 klo 0:45 |
Nuorempana en paljoa muuta ajatellut kuin vain että löytäisin itselleni naisen. Sitten odottamiseen kyllästyneenä aloin tajuamaan että elämässä on paljon muutakin... Opin jopa nauttimaan elämästäni sinkkuna. |
|
10.3.2010 klo 1:11 |
Tää on aihe, jota on tullut mietittyä viime aikoina. Oon sitä mieltä, että liika on liikaa ihan missä tahansa asiassa, ja jos tosiaan tää obsessointi menee jo niin pitkälle, ettei pysty normaaleihin ihmiskontakteihin, asialle kannattaa tietenkin tehdä jotain. Mutta. Se ei tarkoita, etteikö tätä asiaa saisi ajatella paljon. Paljon on eri asia kuin liikaa. Mä havahduin jokin aika sitten ja tajusin, että lapsettomuutta käsittelevät artikkelit, blogit ja keskustelut ärsyttivät mua suunnattomasti. Tuntui, että lapsettomia paapotaan ja silitetään ja surkutellaan heidän kamalaa kohtaloaan ja otetaan oikein urakalla osaa. Kun aloin miettiä, miksi reaktioni oli niin voimakas, jouduin myöntämään itselleni, että suren puolisottomuuttani. Vähän samaan tapaan kuin parit surevat lapsettomuutta. Mutta sinkkua ei ymmärrä kukaan. Käsketään vaan nauttia vapauden päivistä. Juu, ei se ole sama asia. Ja lapsettomuus on usein pysyvämpää kuin puolisottomuus. Mutta sekään ei vähennä sinkun oikeutta surra tilannettaan - ja sitä paitsi jos oikein pitkälle mennään niin sinkkuhan suree kumpaakin asiaa (ainakin näin uskovaisena kun ei nuo vaihtoehtoiset lapsenhankintatavat kiinnosta). Olen siis antanut luvan itselleni sekä surra että haaveilla. Sieltä kai se kultainen keskitie löytyy. Viestiä muokattu 10.3.2010 klo 1:14, muokkaaja: Kiwi |
|
10.3.2010 klo 23:25 |
Komppaan tässä asiassa Kiwi:a soveltuvin osin. Pakkomielteet eivät tietenkään ole terveellisiä, mutta ei kannata lopettaa tykkänään "etsintää". Eihän etsimättä voi löytää. |
|
15.3.2010 klo 23:13 |
[katso alkukirjaimia] O soul are you weary and troubled? No light in the darkness you see? There`s light for a look at the Saviour, And life more abundant and free: Chorus: Look full in His wonderful face; And the things of earth will grow strangely dim In the light of His glory and grace. Through death into life everlasting He passed, and we follow Him there; Over us sin no more hath dominion For more than conqu`rors we are! Chorus His word shall not fail you He promised; Believe Him and all will be well. Then go to a world that is dying, His perfect salvation to tell! http://www.lyricsbay.com/turn_your_eyes_upon_jesus_lyrics-alan_jackson.html ------> Ovatko sinun aarteesi yöllisen wc-käynnin aikanakin todellisia? -----> /muka hienoa??/ Nostetaan lapsia ikuisuuteen, Tapojen Akanoita lastataan mereen Tuskan yö eroon Lika Ateistit teljetään oraaliseen Irakissa totuus lipsahti osalliseksi historialliseen galluppiin asti Horisonttilinja paranara Oron Farmaseutit musisoivat Herssi Bilaterraali hrisanteemi astui Tentit gorisantaaliset oHaaskalinnut panttaavat saniteettitilojen takkauspaikkojen [mielestäni tämä kuvaa hyvin sitä, miten vihollinen yhdessä ylikorostuneen inhimillisyyden kanssa voivat "auttaa" meitä siirtämään katseemme olennaisesta toissijaiseen ja menettämään nuoruutemme vuodet odotuksiin, kyyneliin ja pettymyksiin liian kanssa. Eikö olisi mahtavaa, jos voisi luottaa Jumalaan niin paljon, ettei tarvitsisi jokaiselle sovittaa miehen pukua, vaan enemmänkin sitä, miten mahtava Jumalan soturi se on Jumalan perheessä. Esim. jos rakkauskohteesi valitseekin toisen naisen kumppanikseen, niin ymmärrät sen, että hän on mahtava soturi Jumalan perheessä, eikä vain hylkääjä tms... Käännä katseesi Jeesukseen... Viestiä muokattu 15.3.2010 klo 23:17, muokkaaja: natski |
|
21.3.2010 klo 0:43 |
Mitä sitä pystyisi tekemään, kun ajatukset pyörii kokoajan seurustelussa? Yritän kirjoittaa sinulle jotain ajatuksia, mitkä itselläni on herännyt tästä kysymyksestä. Yritä ymmärtää, että moni niistä on aluksi kliseitä, mistä tuskin on sinulle suoraan mitään apua. Yhtä vähän kuin alkoholista auttaa se, että kaikki vaan suosittelevat juomisen lopettamista, auttaa tämän ongelman kanssa jumittavaa se, että vain suositellaan "ajan käyttämistä viisaasti" tai "luottamista siihen, että kyllä sieltä joku myöhäinen lintu tulee ja unohtuneen madon nappaa". Ensimmäinen asia on se, että sinä tarvitset jotain. Ja se jokin on jotain, mitä haaveilet, että se toinen voisi sinulle antaa. Jokaisella meistä on mielikuvia siitä, miten toisen kanssa oleminen saattaisi olla, jollain mystisellä ja epämääräisellä tavalla, ihanaa. Paljon harvinaisempaa on se, että tunnistaisimme itsestämme ne todelliset tarpeet, mihin olemme sitä toista etsimässä. Olenko ehkä unohdettu lapsi, joka hakee toista ihmistä kertomaan itselleni, että mitä tehdään, mitä leikitään ja minne mennään? Onko se pinnalta toiveeni, koska olen epävarma kehittämään mitään omaa? Onko todellinen toive, joka ajan myötä tulisi pinnalle se, että joku rohkaisisi minua kehittämään omia menoja ja kiinnokstuksen kohteita? Silloin kyllästyisin siihen toiseen ja ehkä suuttuisin hänelle kun hän ei osaisi tukea minua, vaan keksimämme menot ja kiinnostuksen kohteet alkaisivat kilpailla keskenään. Onko minulle tärkeää näyttäytyä toisen seurassa niin, että muut ihmiset, jotka minut ovat nähneet yksin hiippailemassa, näkisivät minun kelvanneen jollekin? Etsinkö itseäni selvästi "parempaa" ihmistä, jolla on enemmän himoitsemiani ja kadehtimiani asioita kuin itselläni, kuten kokemuksia kaukaisissa maissa käymisestä, ja toivon hänen jotenkin tekevän itseni niistä osalliseksi? Vai etsinkö itseäni selvästi "huonompaa" ihmistä, jonka toivoisin katsovan itseäni ylöspäin ja saavan tukea minusta? Entä jos löytäisin itselleni ihmisen, joka tahtoisi tukea minua? Mutta minä tahtoisin olla vahva. Häpeäisin näyttää sitä, miten paljon oikeasti toivon, että hän kuuntelisi ja ymmärtäisi minua. Riippuvuus toisesta on lopulta ahdistavaa molemmille. Parantaja saa parannettavastaan jonkinlaisen turvallisuuden tunteen. "Tuo, kun on riippuvainen minusta, ei ainakaan jätä minua". Kun taas parannettavaa vaivaa jatkuva epävarmuus siitä, että uskaltaako tarvita enemmän tai uskaltaako luottaa ollenkaan. Avain, mitä ei moni näissä ajatuksissa pyörivä tahdo kohdata, on se, että nämä asiat aukenevat ihmisiin tutustumalla. Vihaan sitä itsekin, koska olen siinä huono. Joskus se ei joistain syistä vaan toimi. Mutta silloin, kun se toimii, niin sillä on useampi tervehdyttävä merkitys. Yksi on se, että opimme merkitsevämme toisille. Opimme hyväksymään sen, että toiset merkitsevät meille. Opimme näkemään sen, että meistä ei ole toisille pelastajaksi, eikä toisista ole meille pelastajaksi. Että olemme hyväksyttäviä ihmisiä vaikka kukaan ihminen ei voi meitä pelastaa, eikä meidän tarvitse todistaa omaa arvoamme pelastamalla joku toinen. Minun on turha sanoa sinulle, että olet vielä nuori. Koska jos et kymmenen seuraavan vuoden aikana keksi jotain muutosta, niin olet samassa tilanteessa mutta et enää nuori. Joten oletan, että tämä on sinulle pysyvä ongelma. Ja kirjoitan sen mukaisesti. Koska onhan sitten onnellisempaa jos sattumalta olitkin varttia vaille valmis ja löysit pian jonkun. Teen tässä muutaman veikkauksen, jotka saattavat olla oikeaan osuneita tai sitten täysin vääriä ja kohtuuttomia. Sanotaan kuitenkin yleensä, että ihminen hakee puolisosta sitä, mitä vanhemmiltaan sai. Tai sitä, mikä vanhemmilta jäi saamatta. Ihminen ikään kuin osaa "puhua" käytöksellään ja sanattomasti vain sitä kieltä, minkä oppi vanhemmiltaan ja kotoaan siitä, miten ihmissuhteita hoidetaan ja mikä niissä merkitsee. Siksi useimpien pyrkimys on avioliitossa jatkaa siitä, mihin tilanne vanhempien kanssa jäi. Karkeimpana esimerkkinä se, että alkoholistin tytär etsii itselleen puolisoksi alkoholistin. Olen kuitenkin itse havainnut, että näin ei välttämättä käy. Olennaista ei ole itse viina vaan se, että mieheen ei voi luottaa tai mieheen ei tarvitse luottaa. Alkoholistin tytär etsii itselleen miehen, joka ei luota itseensä ja joka suostuu liittoon, jossa puoliso ei luota häneen tai asettaudu hänen varaansa. Tästä seuraa se, että ihminen näkee yleensä myös Jumalan samanlaisena kuin vanhempansa. Kylmänä, etäisenä, tuomitsevana? Ohjeita antavana. "Sinun tunteillasi ei ole merkitystä, sinun pitää tehdä vaan niin kuin sanotaan". Heikkona, löperönä, väistyvänä, voimattomana? Ihminen laittaa toivonsa siihen, jolta toivoo voivansa saada itselleen sopivaa läheisyyttä, huomiota ja rakkautta yllä kuvatut kriteerit ja ongelmat huomioon ottaen. Kuka rakastaisi pikkuista uskovaa sinkkua? "Ei ainakaan kukaan meistä, sillä sitä varten on Jumala". "Herra, lähetä minut kaukaisiin maihin toteuttamaan suuria unelmia. Tee minulle ura. Vie minut isoihin puhujapönttöihin. Anna kätteni kautta parantua satoja ja tuhansia ihmisiä. Anna minun soittaa kitaraa niin, että miljoonat kuulevat. Mutta älä osoita minulle sitä vieressä kärsivää pientä ihmistä. Hän on inhottava, enkä minä voi häneltä saada mitään". Jeesus ei ollut elementissään kun puhui suurille väkijoukoille. Siellä oli monia, joista suurin osa ei tullut kosketetuksi millään tavalla. Paljon arvokkaampaa, ja se, mistä usko lopulta koostuu, on se, kun yksi ihminen tulee kosketetuksi. Siinä tilanteessa näkee, kuka on tosissaan ja kuka väistää viime hetkessä. Jos asiasta on tullut sinulle epäjumala, niin älä mene tunnustamaan sitä Jumalalle siinä mielessä, että kerran tunnustettuasi alkaisit loistaa ihmeellistä valoa, etkä enää ajattelisi yhtään poikia tai seurustelua. Äläkä tunnusta sitä Jumalalle siinä mielessä, että hukkuvan lailla voisit joka tunnustuksella vähän polkea vettä, että juuri ja juuri pysyisit pinnalla. Siinä tulee hyvin pian mieli, että oikeastaan tahtookin hukkua ja vähät väliä Jumalasta, joka ei osaa ymmärtää eikä auttaa. Haaveista tulee julkinen salaisuus. Jonkinlainen testi, jonka avulla jaat ihmiset niihin, jotka voit hyväksyä ja niihin, joita et voi hyväksyä. Ihan sillä perusteella, että hyväksyvätkö he asian, joka on sinulle hyvin tärkeä ellei tärkein kaikista. Mitä sitten käy, jos Jumala epäonnistuu tässä testissä? Kun aika moni on täällä tarjoamassa sinulle Jumalaa, joka epäonnistu siinä. Miksi sanotaan, että usko, toivo ja rakkaus? Usko ei ole yhtään mitään jos ei siihen sisälly toivo paremmasta huomisesta ja lopulta ikuisesta elämästä. Miksi tahtoa elää ikuisesti jos nyt on kurjaa, eikä tilanne näytä paremmaksi millään muuttuvan. Siellä ikuisuudessa on sama Jumala (joka nyt ei tuntunut välittävän ahdingostasi) ja samat uskovat toverit, sisaret ja veljet (jotka eivät nyt sen enempää tunnu välittävän ahdingostasi). Eli sen enempää usko kuin toivokaan eivät ole mitään jos ei niihin sisälly rakkaus. Ja rakkaus on sitä, että kohdataan se pieni, heikko ja vastenmielinen olio, joka siinä vieressä kärsii samoista asioista kuin minä ja sinä. Tarkoitan tällä, että tunnusta vapaasti Jumalalle se, että etsit poikaystävää. Tunnusta se niin monta kertaa kuin tahdot. Mutta aina sillä mielellä, että oletat Jumalan hyväksyvän sinut olentona, jolla on tämä kaipuu. Saako ihminen rakkautta, se on eri asia. Mutta koskaan ei pidä Jumalan edessä lähteä siitä, ettei saisi tarvita jotain. Sitten ihmisten näkökulma. Jokaisella "epätoivoisella" on aavistus siitä, ettei kukaan halua "epätoivoista". Eikä kukaan epätoivoinen tahtoisi olla epätoivoinen. Vaikka siis seurakunta olisi täynnä ihmisiä, jotka sinua rakastaisivat Kristuksen rakkaudella ja jokainen ymmärtäisi, että kaipaat jotakuta, niin voi silti olla, ettei yksikään heistä silti olisi sopiva sinulle. Seurustelu on aina kahden kauppa, jossa kumpikin tahtoo saada jotain. Jokainen lähtee mieluummin seurustelemaan terveistä motiiveista kuin sairaista motiiveista. Esimerkki terveestä motiivista voisi olla se, että on todella annettavaa toiselle niin, että samalla säilyttää oman erillisyytensä. Terve motiivi on myös se, että tahtoo saada toiselta jotain. Ei pidä tyytyä siihen, että ottaa kauniin, hauskan, komean tai seksikkään ihmisen, joka ei sitten välitä kumppanistaan. Kun taas helppo esimerkki sairaasta motiivista on se, että ottaa toisen ihmisen itselleen käytettäväksi. Ottaa toisen sillä ehdolla, että hän täyttää tietyn roolin tai paikkaa tietyn puutteen minussa tai hillitsee jotain sairaalloista epävarmuuttani. Jos toinen ei saa kasvaa eikä vahvistua, niin oma asenne on väärä. Jos taas itsellä ei ole kasvun mahdollisuuksia suhteessa, niin toinen muuttuu ennemmin tai myöhemmin vääräksi kumppaniksi. Tai kitka tulee olemaan valtava. Mieluummin näkee ongelmat ennalta ja korjaa ne mahdollisimman aikaisessa vaiheessa kuin pilaa loppuelämänsä niillä myöhemmin. Elämme myös aikaa, jolloin ihmiset ovat entistä vähemmän ja entistä myöhemmin valmiita todellisiin suhteisiin toistensa kanssa. Tätä on myös seurakunnissa tapahtuva rakkauden kylmeneminen. Persoonaton huuma ja roolileikit (suuri evankelista, suuri saarnaaja, suuri kitaristi) tulevat rakkauden tilalle. Viestiä muokattu 21.3.2010 klo 1:09, muokkaaja: Indiana_ |
|
17.5.2010 klo 21:09 |
Ei kannata ajatella seurustelua.Minkä takia seurustella kun löytää sielunkumppaninsa.Vaikka ymmärrän,että toiset tarvitsevat seurustelua mutta se on yleensä merkki ettei ole löytänyt sielunkumppaniaan.lähteä treffeille sielunkumppaninsa kanssa,onko naurettavampaa.Sielunkumppanit tuntevat heti yhteyden.Ei heidän missän treffeillä tarvitse käydä. Minä ainakin olen valmis menemään heti naimisiin kun löydän sielunkumppanini. |
