^ Tuo kyllä pitää paikkaansa. En ole eläessäni ollut yhtä ahdistunut kuin rakastuneena ollessa. Silloin, kun ei ole rakastunut voi ikään kuin mukamas hallita oman elämänsä ja onnellisuutensa. Mut silloin, kun on rakastunut, niin se oma onnellisuus on täysin riippuvainen siitä toisesta ihmisestä. Silloin ei mikään muu asia esim. opiskelu sujunut samanaikaisesti, kun tunteet myllersi niin voimakkaasti. Sitten vasta, kun se alkuhuuma meni ohi, niin opinnotkin alkoin edistyä..

^ Siksipä rakkaus ei kannata. Itselleni riitti pelkkä ihastuminen - se oli ehkä pahin asia mitä minulle on tapahtunut. Sen jälkeen päätin, että en pyri siihen, mikä aiheuttaa minulle tuollaista mielen kipua. Mielen kipu on pahempaa kuin ruumiillinen kipu. Agape -rakkaus on kenties tavoiteltavan arvoista, mutta... Miksi ihmiset haluavat niin lähelle toista ihmistä, että ennemmin tai myöhemmin joutuvat siitä katkerasti kärsimään. Retorinen kysymys. En ole itse kyennyt siihen vastaamaan, ja tuskin koskaan yritänkään.

Ajattelin vain tämän keskustelun aloitusta ja sen herättämää keskustelua. Yritän ymmärtää ihmisiä, ja joudun aina huomaamaan, että en ymmärrä heitä. No, tuskin ymmärrän itseänikään. Ehkäpä toisille avioliitto on lähes koko elämän kohokohta. Joillekin se on sitten jotain aivan muuta.

Jos tekstini jotakuta loukkasi, niin pahoitteluni. Melankolinen päivä.

Siksipä rakkaus ei kannata. Itselleni riitti pelkkä ihastuminen - se oli ehkä pahin asia mitä minulle on tapahtunut. Sen jälkeen päätin, että en pyri siihen, mikä aiheuttaa minulle tuollaista mielen kipua. Mielen kipu on pahempaa kuin ruumiillinen kipu. Agape -rakkaus on kenties tavoiteltavan arvoista, mutta... Miksi ihmiset haluavat niin lähelle toista ihmistä, että ennemmin tai myöhemmin joutuvat siitä katkerasti kärsimään. Retorinen kysymys. En ole itse kyennyt siihen vastaamaan, ja tuskin koskaan yritänkään.

Merii, sinun tekstisi laittoi ajattelemaan ja oli mielestäni hyvä, ei siinä ollut minusta mitään mikä voisi loukata.

Ajattelin vain tämän keskustelun aloitusta ja sen herättämää keskustelua. Yritän ymmärtää ihmisiä, ja joudun aina huomaamaan, että en ymmärrä heitä. No, tuskin ymmärrän itseänikään. Ehkäpä toisille avioliitto on lähes koko elämän kohokohta. Joillekin se on sitten jotain aivan muuta.

Toiset ihmiset viihtyy paremmin yksin kuin toiset. Toiset kokevat elämänsä yksinäiseksi, jos ei ole puolisoa siitä huolimatta, että on ystäviä. Ja toiset taas viihtyvät sinkkuna eivätkä kaipaa puolisoa. Itse olen sen verran seurallinen ihminen, että en olisi onnellinen ilman puolisoa. Jeesuskin sanoi, ettei naimattomuus sovellu muuta kuin niille, joille Herra on sen suonut (Matt. 19:10-11).

En tarkoita, että yksin viihtyvät olisivat aina epäseurallisia tai muuta. Mutta ehkä sellaiset ihmiset eivät kaipaa niin paljoa yhdessä oloa ja läheisyyttä jne.

Ihan mielenkiintoista keskustelua ja hyviä pointteja. Sympatiseeraan kyllä keskustelun aloittajaa ja muita samassa jamassa olevia, kun ei omakaan sinkkuus aina niin helppoa ole. Vaikka sinkkuuden hyvät puolet on tiedossa ja niistä monesti nauttii ihan aidosti, niin kuitenkin aika usein iskee se tunne että voi kun ois se mies... Yksinäisyys on raastavaa joskus, eikä sitä ystävätkään täysin vie pois, eri toten kun kaikista läheisimmistä ystävistä suurella osalla on jo puolisot ja sitä kautta omat kuvionsa - ei enää sinkkujen illanistujaisia yms. Eli taidan kuulua tuohon Isabellan mainitsemaan porukkaan - yksin on yksinäistä, vaikka ystäviä olisikin.

Mutta järkiavioliitto ilman sitä romanttista rakkautta, jonka joskus on itsekin päässyt kokemaan - no way. Mieluummin olen yksin kuin tyydyn sellaiseen puolisoon, jonka seurassa koko ajan tuntuisi, että "on tää ihan hyvä mutta... " Eli eteenpäin elävän mieli, mä yritän toivoa ja rukoilla ja koettaa mahdollisuuksien mukaan keskittyä kaikkeen muuhun elämässäni kuin sinkkuuteen. Sanovat että kyllä se tosirakkaus aikanaan iskee kuin nyrkki silmään, saapa nähdä käykö niin :O

En kyllä usko että järkiavioliitossakaan voi elää ilman tunteita. Jos ei ole ollut rakkautta tulee muita tunteita jotka pitävät yhdessä. On velvollisuuden tunteita, on läheisyyttä ja ehkä lopulta tulee rakkauttakin. Jos pelkää tunnetta, niin on varmaankin parasta pysyä kaukana minkäänlaisista liitoista. On totta että mikään ei vie niin paljon voimavaroja kuin toimimaton ihmissuhde.

Ei ole niin varmaa onnistuuko lopulta kumpikaan järki liitto tai rakkauteen perustuva liitto. Kummassakin voi tehdä virhearvion. Vaikka kaikki olisi näyttänyt niin hyvältä.. vaikka olisi pitänyt kaikkea jopa johdatuksena.

Itse menin naimisiin minuun rakastuneen miehen kanssa. Itse en tiedä rakastinko niin paljon itse mutta tiesin tämän, silloin hyvin fiksulta vaikuttavan miehen, rakastavan minua. (Vai rakastiko vaan rakastamisen tunnetta?)

Oli yhteiset suunnitelmat ja kaikki meni hienosti. Kaikki vaikutti niin Jumalan johdatukselta. Vaan jotakin meni pieleen... Tässä ihmettelen oloani tunnekylmässä suhteessa, josta puuttuu armo ja empatia. Miksi tähän tultiin, ja eikö näin ollutkaan tarkoitettu, vaikka uskoin vahvasti niin. Uskoin niin vahvasti että tästä raknetuu hyvä suhde ja opin rakastamaan lisää.

Toisaalta kaikenlaiset ihastumisen tunteet voivat hälventää Jumalan äänen kuulemista. Siksi ajattelin, että järjen kanssa punnittu vaihtoehto on hyvä, jotta voin kuulla Jumalan äänen. Kuulinko silti sittenkin vain oman järkeni?

Yksin voi olla myös parisuhteessa. Voi olla tosi yksin, koska ei periaatteessa ole lupa olla yksinäisyyden tunteita. Onhan "onnellisessa" liitossa.

Venho, siä oot hauska :D *tarkistaa päänsä jäkälätilanteen*

Kuulemma parin ekan vuoden jälkeen rakkausliitot on yhtä onnellisia/onnettomia kuin järkiliitot. En tiedä lähdettä tai sitä, voiko siihen luottaa. Kuulostaa ihan järkevältä kuitenkin, tunteet kun vaihtelee.

Eikös Luther sanonut jotain sen suuntaista, että tee itse kaikkesi, että asia etenisi ja luota Jumalaan, niin kuin mikään muu ei voisi sinua auttaa. Jänskänpänskää, että johdatusasioissa nämä kaksi asetetaan mielellään vastakkain.

En tarkoita, että yksin viihtyvät olisivat aina epäseurallisia tai muuta. Mutta ehkä sellaiset ihmiset eivät kaipaa niin paljoa yhdessä oloa ja läheisyyttä jne.

Minä en usko, että "sellaisia" ihmisiä on olemassakaan. Kaikki kaipaavat läheisyyttä tavalla tai toisella, mutta riippuen siitä olemmeko tottuneet siihen tai ei, voimme kokea itsemme riippuvaiseksi siitä tai tyytyväiseksi ilmankin. Ja juuri tästä syystä rakkaus tai pikemminkin rakastuminen on riskialtista ja vaarallista. Se on kuin huume, joka tekee heikoksi ja aiheuttaa riippuvuuden! Ja jos sen saanti kesken kaiken riistetään, se voi hajottaa ja ajaa ihmisen perikatoon tai ainakin lähelle sitä, päin mäntyä!

Juuri tästä syystä mietinkin tosissani muita vaihtoehtoja. Minunkin rakastumiskokemukseni oli yksi aikuiselämäni hirveimmistä tragedioista; kammottava päivänsäde-menninkäinen-tarina, ei mitään mahdollisuuksia onnistumiseen, mutta ymmärsimme sen liian myöhään! Vahinko oli jo tapahtunut. Rakastuneisuuden olo aiheutti minulle ruokahaluttomuutta ja unettomuutta, heikkouden tunnetta kaikilla tasoilla ja se teki elämän raskaaksi. Hirveä tauti! Sen päälle iski karvas pettymys ja romanttisen virtuaalimaailmamme kaatuminen – se särki kummankin sydämen ja siitä toipuminen vei kauan aikaa ja koko elämä, opiskelut, työ kärsivät siitä! En voinut keskittyä mihinkään kuukausiin! En haluaisi kokea sellaista uudelleen ja rääkyä taas! Se oli kaikkea muuta kuin romanttista – varmaan tiedätte!

En kaipaa rakastumista, olen siitä pitäen suorastaan vältellyt sitä - onnistuneesti! Tutkimusten mukaan rakastuminen onkin alitajuisesti hallittavissa. Eli siltä voi välttyä, jos sitä todella haluaa ja on motivoitunut. Mutta eikö se tarkoita sitä, että rakastuminen loppujen lopuksi onkin tahdon alainen toiminto, jolle voi antaa vallan silloin kun itse haluaa?

Tällä hetkellä en oikeastaan yhtään epäile, ettenkö voisi rakastua melkein keneen tahansa, jonka kokisin edes vähän puoleensavetäväksi. Jos näen miehessä potentiaalia (esim. miellyttämisenhalua sen verran, että voisin naisellisella viekkaudella manipuloida hänet käyttämään deodoranttia) miksei minulla olisi mahdollisuuksia kehittää hänen kanssaan tyydyttävää parisuhdetta yhtälailla kuin jonkun valmiiksi täysin aseistariisuvan, täydellisen fiksun tyypin kanssa, jonka seurassa sitä paitsi tuntisin itseni alamittaiseksi idiootiksi?

Osittain jo todistinkin todeksi omaa teoriaani! Aikomuksistani huolimatta menin kuitenkin ulos naapurin miehen kanssa alkuviikosta, kun hän pyysi minua mielenkiintoiseen konserttiin ja huomasin hänessä em. potentiaalia ja yllätyksessäni itsessänikin muutaman lämpimän tunteen ailahduksen! Tänä aamuna luulin kuulleeni hänen selkäpiitä karmivan, punastuttavan kimeän kaakatuksensa kantautuvan ikkunasta ja huomasin hymyileväni – sillä viikon luontoäänellä hän tapaa kutsua koiraansa. Miksei tuollaiseenkin voisi vaikka rakastua?

Ymmärrän kyllä monen vihjailut siitä, että pelkkään avioliittoon tähtäävä elämä ei ole tervettä, eikä elämän tarkoitus tule mistään ihmissuhteesta. Olen samaa mieltä, enkä mielestäni olekaan tällä asenteella ollut liikkeellä. Mutta viime aikoina jotkin asiat avioliitossa ja perheessä ovat alkaneet todella kaiherruttamaan mieltäni, siksi tämän keskustelun aloitinkin. En esimerkiksi haluaisi kuolla yksin, jos elän vanhaksi. Toivoisin, että voisin jättää perinnön läheisilleni, toivottavasti lapsille ja lapsenlapsilleni, jotka jatkaisivat elämää sen jälkeen kun minä ja muut aikalaiseni elämästämme kylläksemme saaneina olemme asettautuneet haudan lepoon. Ajatus elämän jatkamisesta on jotenkin niin ikiaikaista ja pyhää, että Raamatussakin on kokonaisia sukuluetteloita kertomassa pelkästään siitä, että ihmiset saivat jälkeläisiä (eikä aina edes mitään muuta mainitsemisenarvoista!) ja kun nyt satun elämään ja minulla olisi potentiaalinen mahdollisuus vaikuttaa historiaan ja jatkaa omaa sukuluetteloani, en haluaisi jättää tilaisuutta käyttämättä!

Tarkoitan ehkä vain sanoa sitä, että luulen, että parisuhteen ja perheen haluamisella on luonnolliset syyt ja jopa Jumalan mielen mukainen tarkoitus ja aina sinkkuuden ylevä hengellistäminenkään ei vie pois kaipuuta täyttää sitä elämän tehtävää.

Silver girl: Olen pahoillani, että tunnet kuten tunnet tällähetkellä avioliitossasi. Ihanan rehellistä kuulla tarinasi! Itse epäilen, että luultavasti jokainen avioliitto lähemmässä tarkastelussa osoittautuisi vähemmän onnelliseksi kuin mitä ulkopuolelle ehkä vaikuttaa. Siihenhän kuuluu myötämäen lisäksi se vastamäki, mikä ei oletettavasti voi olla mitään kovin kivaa ja onnellista. Mutta niin kauan kuin olette yhdessä, luulisi että teillä on toivoa! Joskushan sen myötämäenkin on tultava! Ja kenties voit itse sitä jouduttaa jollain tavoin? En usko, että olet tehnyt virhettä. Loppujen lopuksihan sitä käytetään ilmaisua "jotka Jumala on yhteenliittänyt". Miten ja millä taktiikalla hyvänsä avioliittoon päädymme, uskon, että Jumala on kuitenkin toilailuittemme yläpuolella ja avioliittoon kätkeytyy siunaus, jonka täytyy olla löydettävissä ennemmin tai myöhemmin. Toivon ja rukoilen, että kaikki saa kääntyä teidän parhaaksenne!

Minä en usko, että "sellaisia" ihmisiä on olemassakaan. Kaikki kaipaavat läheisyyttä tavalla tai toisella, mutta riippuen siitä olemmeko tottuneet siihen tai ei, voimme kokea itsemme riippuvaiseksi siitä tai tyytyväiseksi ilmankin.

Raamatussa puhutaan naimattomuuden armolahjasta.

Matt. 19:10-12
10 Opetuslapset sanoivat hänelle: "Jos miehen on näin laita vaimoonsa nähden, niin ei ole hyvä naida".
11 Mutta hän sanoi heille: "Ei tämä sana kaikkiin sovellu, vaan ainoastaan niihin, joille se on suotu.
12 Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka voi sen itseensä sovittaa, se sovittakoon."

1. Kor. 7:5-7
Älkää vetäytykö pois toisistanne, paitsi ehkä keskinäisestä sopimuksesta joksikin ajaksi, niin että olisitte vapaat rukoukseen ja sitten taas tulisitte yhteen, ettei saatana teitä kiusaisi teidän hillittömyytenne tähden.
6 Mutta tämän minä sanon myönnytyksenä, en käskynä.
7 Soisin kaikkien ihmisten olevan niinkuin minäkin; mutta kullakin on oma lahjansa Jumalalta, yhdellä yksi, toisella toinen.
8 Naimattomille ja leskille minä sanon, että heidän olisi hyvä pysyä yksin niin kuin minäkin.
9 Mutta elleivät he jaksa hillitä itseään, menkööt naimisiin, sillä on parempi mennä naimisiin kuin palaa himon tulessa.

Tuossa jakeissa 7-8 tulee esille, että Paavalilla oli naimattomuuden armolahja.

Luulen tästä kaikesta päätellen, että ne joilla on naimattomuuden armolahja, niin heillä ei ole samanlaisia tarpeita kuin niillä, joilla sitä lahjaa ei ole. Eli luulen, että jos on naimattomuuden armolahja, niin ihminen ei edes koe tarvitsevansa tai kaipaavansa puolisoa. Tälläinen ihminen ei koe itseään yksinäiseksi tai surulliseksi, kun hänellä ei ole puolisoa. Tällaisella ihmisellä ei ole edes seksuaalisia tarpeita. Eikä myöskään tarvetta sellaiseen läheisyyteen, jota voi saada parisuhteessa.

venho, sinä kirjoitat tosi hyvin.

Kuulinpa tässä mielenkiintoisen näkemyksen Jeesuksesta. Jeesuskin koki yksinäisyyttä siinä mielessä, että Hänellä ei ollut maallista puolisoa. Ihmisen kaipuu toisen yhteyteen (1. Moos. 2:18) ei ole syntiinlankemuuksen seurausta ja Jeesus täysin ihmisenä tunti myös tuon kaipuun.

Monta kertaa seurustelleena, koko elämäni uskossa olleena ja lopulta sopivan kumppanin naineena ja avioelämää hieman nähneenä, pitkään aviossa olleita kuunneltuani uskoisin, että minulla on jotain näkökulmaa tuotavana tähän keskusteluun.

Minusta SAIRAIN juttu tässä puolisonvalintakysymyksessä uskovaisilla on tuo Jumalan johdatuksen odottaminen ja sen vaikeaksi tekeminen. Jos mitä ennusmerkkejä Jumalalta penätään. Kukaan oikein osaa sanoa, että miten se merkki käytännössä tapahtuu tai mistä sen tietää. Moni on ihan tuskissaan tämän takia. Ja jos joku tietävänsä väittää, on kokemus ollut aina erilainen muihin verrattuna. Raamatun lehdiltä tätä käytäntöä ei löydy.

Ei se ole ollenkaan niin keskeinen teema uskovaisen elämässä kuin mitä siitä tehdään. Raamatussa ihmiset vain ottivat vaimoja ja menivät miehelle (kuten eestiläiset edelleen sanovat). Eikä Raaamattu anna ohjetta viimeisten päivien uskoville joka tästä käytännöstä poikkeaisi.

Uskon johdatukseen, mutta siihen kuuluu se, että unohdetaan koko juttu, korkeintaan rukoillaan - ei stressata. Kyllä Jumala osaa johdattaa ilman että minä työnnän lusikkaani kokoajan soppaan. Me ihmiset olemme tavattoman kontrollifriikkejä, mitä Jumalaan tulee!

Jos tapaat mukavan seurustelukumppanin, jonka kanssa SEKÄ tunteet ETTÄ järki sanoo, että tämä olisi hyvä kumppani, ja mieleesi tulee kysymys että "onkohan tää Jumalan tahto" niin ollaan hakoteillä. Eikös se ole merkki johdatuksesta jos tuo tyyppi on niin sopiva? Mutta kun se oma arviointikyky on niin paljon huonompi kuin Jumalan --- niin, mutta osaathan sinä päättää, mitä syöt ja puet päällesi. Samaa arkea se puolison kanssa on, syödään, puetaan ja jutellaan, hoidetaan tenavat ja välillä rakastellaan.

Uskallan väittää omia tuntemuksiani analysoituani ja muiden juttuja luettuani ja kuunneltuani, että reippaasti yli puolella porukasta tuo johdatuksen odottaminen perustuu ensisijaisesti pelkoon ja arkuuteen."Voih jos tämä ei olekaan se minulle tarkoitettu, ja sitten kaikki menee päin veetä". Ylipäätään on vallalla kuvitelma, jonka mukaan avio-onnen tae olisi se, että Jumala on puolison johdattanut.

Toissijainen johdatususkomuksen lietsoja on (osin nuoresta iästä johtuva) kokemattomuus seurusteluasioissa. Ei yksinkertaisesti tiedetä, että ihan seurustelemalla ja ihmisiin tutustumalla pystyy kartoittamaan, millainen kumppani on itselle sopiva. Toisen sukupuolen maailma on vieras ja suhdeasiat pintapuolisia. Toisaalta olisi niin kova kiire ja asetetaan Jumalalle jopa sellainen vaatimus, että ei haluta seurustella kuin kerran (mitä ihmettä?). Koko soppa on täysin älytön! Ja taas usein seurustelleet tuntuvat jo hukanneet homman punaisen langan aikaa sitten.

Minä uskon, että Jumala haluaisi meidän kasvavan vastuullisiksi aikuisiksi, jotka tietävät mitä elämältään haluavat. Se on aika hyvä eväs myös ihmissuhteissa ylipäätään! Hän haluaa, että ME teemme avioitumispäätöksen ja Hän siunaa myöskin sen. Raamattu puhuu paljon enemmän avioelämän SIUNAUKSESTA kuin johdattamisesta.

Ihmettelen myös suuresti sitä, miksi vapaiden suuntien naisille on niin tärkeää tuo miehen vakavaraisuus! Juttelin siskoni kanssa miesasioista ja miespuolisista ystävistäni ihmetellen, miksei kukaan heistä kelpaa vapaiden suuntien uskoville naisille. Syy selvisi: elämän risaisuus ja ammatittomuus. Ja sisko puhui ystävättäriensä suulla ja omasta kokemuksestaan.

Itse olin ainakin persaukinen opiskelija, jonka opinnot menivät huonosti, kun tuo ihana luterilainen prinsessa ilmaisi haluavansa kanssani avioliittoon vaikka siltä istumalta. Nyt odotamme esikoistamme, kumpikin joutunut tytöttömäksi - hehhe - paljonpa painoi se avioon mennessä ollut tilanne että työllisyyskuva oli hyvä ja rahaa tuli. Nyt rahaa ei ole mutta onnellisuutta kyllä sitäkin enemmän. Opetus: tilanteet muuttuu ja kontrollifriikit kuolevat useimmiten yksiössä parin kissan kanssa!

Ympärilläni näen niin monta uskovaa miestä ja naista, joiden seurustelut tiedän vuosien takaa ja tiedän ne tyypit, joten ei kohta enää jää muita syitä, kun 30 on jo ylittynyt heilläkin, kuin se, että he asettavat ihan liian kovia vaatimuksia.

Heti samaan hengenvetoon on kyllä myönnettävä, että viimeiset bänksit kun tuli minulla, tein täysin vastoin JamesBond007:aa ja laadin päässäni listan ihannenaiseni ominaisuuksista. Hämmästyin: en ollut koskaan tuollaista listaa aiemmin tehnyt vaan aina olin pitänyt kaikki vaihtoehdot avoinna ja seurustellut hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Ensimmäistä kertaa edessäni oli lista syvällisistä ja pinnallisista asioista, joita suorastaan tulisin vaatimaan. (ei, en ole kummoinenkaan hurmuri, että olisi oikeasti ollut varaa siihen).

Mutta niin vaan kävi, että jo muutaman kk kuluttua elämääni tupsahti täysin yllättäen tuon listan kuvailema henkilö - ensimmäistä kertaa. En edes ollut etsinyt mitään, en rukoillut johdatusta - olin vain iloinen kun olin päässyt koko johdatusasiasta vapaaksi vuosia takaperin. En tiedä oliko se johdatusta. Ainakin siinä oli elämänkokemusta. Kokemus todellakin toi meidän tapauksessa varmuutta. Melkein 20 vuotta siihen meni, mutta lopulta asiat tapahtuivat nopeasti.

Eli loppukevennyksenä voi sanoa, että Jumalalla on aina huumorintajua. Ei siinä kauaa mennyt, kun olimme molemmat varmoja että olemme toisillemme kuin nakutetut. Siitä vaan sitten Jumalan siunausta pyytämään ja tänään meillä menee hyvin. Emme saaneet tulikirjaimia taivaalle, ei tullut peukalopaikkaa Raamatusta (emmekä edes katsoneet). Oli vain kokemusta ja tuo oman järjen ja tunteen varassa laadittu liian vaativa ja typerä lista ominaisuuksista, jotka toimisivat merkkeinä hyvästä puolisosta (naisen vakavaraisuus ja siisteys eivät kuuluneet listalle enkä niitä saanutkaan).

Vaimollanikin taisi olla oma lista mutta hän hukkasi sen minut nähtyään :). Joten naisiin tämä ei listajohdatus siis päde sanoo "Hiddendoor 3.16" -oppi.

Mä en tässä saanut ihan sun ajatuksenjuoksusta nyt kiinni ja vastaan enemmänkin sun ajatuksiin kunhan selvennät ensin tätä:

Hiddendoor kirjoitti: Heti samaan hengenvetoon on kyllä myönnettävä, että viimeiset bänksit kun tuli minulla, tein täysin vastoin JamesBond007:aa ja laadin päässäni listan ihannenaiseni ominaisuuksista.

Missäs mä muuten sanoin, että tuota listaa ei minulla olis enää olemassa - kyllä se on vuosia ollut olemassa ja tuolla kirjoituksessani - mitä nopeasti luin noita läpi kirjoitin että..

Jamesbond007 kirjoitti: "Ihannenaiseni on siis periaatteen tasolla olemassa ja siksi olenkin tässä vuosia ollut yksin, tekemättä mitään tyhmää, vaikka mieli on usein tehnytkin."

Joten ?

Nyt kun puhutaan kauneudesta ja ominaisuuksista, niin on vielä todettava, että eihän sitä ensitapaamisella ehdi edes niitä ulkoisia ominaisuuksia kaikkia havainnoimaan. En esimerkiksi tiennyt että minkä värinen hän (tai kukaan muukaan treffeillä kävijöistäni) oikeasti on ekalla tapaamisella. Enkä todellakaan tiennyt että hän on uskossakaan. Vasta myöhemmin sen saattoi aistia hänestä ja selvisi sitten. Eikä ne kasvotkaan heti ihan enkelin kasvoilta näyttäneet, koska siinä menee aikaa että tottuu vieraisiin kasvoihin ja näkee niitä eri ilmeitä, hymyjä jne. Vasta muutaman viikon päästä ne iski ja sitten ei enää ollut paluuta. Kauniita kasvoja on kahta lajia. Sellaisia, jotka heti näyttää näteiltä (yleensä ns stereotyyppisillä tavoilla kauniita), mutta joihin mahdollisesti kyllästyy nopeammin (koska aina on muita stereotyyppisiä ympärillä joihin vertaa) ja sitten on sellaisia persoonallisempia, joita pitää vähän aikaa katsella, että niihin pääsee sisään. Itse olen aina pitänyt enemmän jälkimmäisistä.

Luonteenpiirteiden ja arvomaailman osalta sitten taas en suosittele kovin suuria tottumiskuvioita. Omaa arvomaailmaa on aina toki hyvä muokata pois naivista ja kypsempään suuntaan mutta ei toisen ehdoilla. Vaikka ehkä joillekin erilaisuudet voivat täydentää toisiaan, niin olen kyllä sen raadollisen todellisuuden todennut että suurimmassa osassa tapauksia asia on päinvastoin eli erilaiset epätäydentävät toisiaan. Pitäisi ensin koitta hakea mahdollisimman samanlaista ja jos se ei ollenkaan sovi, niin sitten kokeilee erilaista.

Toisaalta tässäkin on petollinen sudenkuoppa johon ei pidä langeta, nimittäin alkuhuumassa korostuvat samanlaisuudet. Tuntuu että mehän ollaan ihan samiksia. Kokemusta vaaditaan siinäkin erottamaan. Ja kyllä minä ainakin sitten huomasin kun se ihan oikeasti tarpeeksi samanlainen kohdalle tuli.

Meni vähän pikkutarkaksi jaaritteluksi, mutta sitähän se puolisonvalinta kuitenkin perimmiltään on. Ei ne suuret ideat niinkään, vaan maanläheistä ja käytännöllistä.

JamesBond007:

Luin huonosti ja kässäsin väärin, kun sanoin, että "jos olisin laittanut paperille".

Luin muuten ominaisuuslistasi ja ihan hyvähän se on. Kyllä noita naisia löytyy mutta sun pitäisi olla ehkä hieman armeliaampi tuossa ei seksisuhteita eikä seurusteluja -kohdassa ja samoin työasioissa. Ne kun raakkaat pois listastasi niin enää on haastavimpana tuo hauskuus ja tasapainoisuus mutta niistä kannattaa pitää kiinni.

Kyllä näkisin että parempi on pitää kiinni siitä mistä tykkää eikä tehdä kovin isoja kompromisseja. Yksin joutuu olemaan pitempään mutta se palkitsee. YksiNÄINEN ei silti tarvitse olla. Samalla siis kannattais silti tapailla tyyppejä ja ottaa itsekin yhteyttä ihmisiin siinä mielessä. Moni mielipide voi muuttua kun tutustuu ihmisiin. Voi löytyä joku sellainen ominaisuus, mitä ei ajatellut olevan olemassakaan ja siitä voi tulla tärkeä. Voi tulla positiivinen yllätys vastaan. Miesten pitäis olla rohkeempia pyytään likkoja ulos ja toisaalta naistenkin suhtautua luonnollisemmin siihen eikä aina pelätä tutustua miehiin sen pelossa että ne ihastuu. Eikä naistenkaan pitäisi vaan vartoilla treffipyyntöjä, jos ne kerran tulee vaan herttaisilta nysveröiltä. Menkööt itse niille seurakunnan Alfoille juttelemaan jos ne enemmän kiinnostaa. Mikä estää?

Hiddendoor kirjoitti: Jos tapaat mukavan seurustelukumppanin, jonka kanssa SEKÄ tunteet ETTÄ järki sanoo, että tämä olisi hyvä kumppani, ja mieleesi tulee kysymys että "onkohan tää Jumalan tahto" niin ollaan hakoteillä. Eikös se ole merkki johdatuksesta jos tuo tyyppi on niin sopiva?

^ Tästä olen samaa mieltä.

Kuitenkin kun luin sun tekstiä, huomasin sieltäkin sen, että ihmiset yleensä katsovat asioita omien kokemustensa ja tarpeidensa kautta ja sitten tekevät muutaman yleistyksen ymmärtääkseen asioita paremmin - näin ne saadaa mieleen jäsennettyä kivoiksi paketeiksi jotka voi sitten aina avata kun tulee ongelmallinen tilanne ja sitä kautta neuvotaan sitten muitakin.

Mä tarkoitan sitä, että kun sä Hiddendoor olet sanomasi mukaan monta kertaa seurustellut ja työtön, niin annat mulle ohjeeksi:

Hiddendoor kitjoitti: "sun pitäisi olla ehkä hieman armeliaampi tuossa ei seksisuhteita eikä seurusteluja -kohdassa ja samoin työasioissa. "

Yhtään väheksymättä tuota ohjetta ja tiedostaen, että lisäsit mukavasti tuohon tuon "ehkä" sanan, niin sanoisin, että kun olen elänyt erilaisen elämän kuin sinä - en tarkoituksella pahemmin seurustellut ja seksinkin kanssa verrattain pientä tapahtunut nuorena, niin mulla on erilaiset odotukset naiselta tai parisuhteelta kuin sinulla ja se on ihan ok juttu...

itsekin kirjoitit:

Hiddendoor kirjoitti: Pitäisi ensin koitta hakea mahdollisimman samanlaista

ja tuosta olen samaa mieltä ja olen ihan iloinen, että olet näemmä löytänyt melko samanlaisen puolison kuin mitä itse olet?

Katso joihinkin asioihin on vaikea samaistua - tässä nyt tulee toistoa mitä olen varmasti aiemminkin maininnut, mutta jos toinen on harrastanut satunnaisia seksisuhteita tai seurustellut ja kokeillut eri miehiä, niin minulle henkilökohtaisesti tuollainen ajattelutapa ei sovi... se mielestäni rikkoo enemmän kuin rakentaa ja olen aiemminkin todennut, että muista voi ottaa esimerkkiä eikä kaikkea tarvitse kokea yrityksen->erehdyksen kautta.. monen jutun voi käydä läpi myös mielikuvissa.. jotkut asiat aiheuttaa ajateltuina samankaltaiset tunteet kuin ne sitten oikeasti tehdessä..

Kun kirjoitin:

Jamesbond007 kirjoitti: jolla on kuitenkin mukava työpaikka

niin tämän suhteen en taas henkilökohtaisesti ole niin ehdoton, mutta tiedostan hyvin, että ihminen joka vaan istuu toimettomana kotona aamusta iltaan mahdollisesti yksin (jos toisella on duunia) ei voi yleensä hyvin. En myöskään halua lapsia, joten sekään ei olisi vaihtoehto. Työpaikka jossa nainen voisi toteuttaa itseään ja kokea olevansa hyödyllinen, voisi siis olla siunaukseksi suhteelle ja normaalisti tekisi naisesta tasapainoisemman... mikä alkaakin sitten olla jo melko ehdoton vaatimus sillä listallani, joka on haaveissa kyllä paljon pidempi vielä kuin mitä tuonne kirjoitin, mutta jossa joustan sen mukaan miten hyväksi näen ja niiden asioiden suhteen, joiden tietäisin olevan toissijaisia.

No minun kokemukseni samanlaisuuksista ja erilaisuuksista eivät perustu pelkästään omiin kokemuksiini, vaan myös siihen, mitä olen keskustellut, ja nytkin lukenut täällä, ja nähnyt ympärilläni - onnistumisia ja epäonnistumisia ja siltä pohjalta teen yleistyksen, joka on paikallaan koska YLEENSÄ asiat nyt käyvät näin tässä maassa. Yleistykset ovat siitäkin käteviä, että selkiinnyttävät lukijan ajatuksia silloinkin kun ne eivät lukijaan itseensä päde. Toisaalta minun on pakko puhua myös omasta kokemuksesta koska muu puhe on aika kevyttä ylipäätään. Minun mielipiteeni ja toimintamallini on yksi puolisonlöytämisessä onnistuneen ihmisen mielipide.

Työjuttu saattaa olla indikaattori tasapainosta. Ihan hyvä pointti. Riippuu myös millaista tasapainoa haluaa. Kyllähän se vaikuttaa. Tässä olen sen huomannut. Mutta en lähtisi ensitreffeillä sen perusteella raakkaamaan ketään pois. Moni kuitenkin on löytänyt hyvän kumppanin joka on työkkärin jonossa tai opiskelee.

Olet oikeassa ettei tarvitse olla seksikokemuksia ollakseen avioseksissä onnellinen. Mutta niitä erehdykisä ja hairahduksia on tullut monille, ja on ihan täysin turhaa rankata sen takia hyviä kumppanivaihtoehtoja pois. Mieluummin pitäisi kasoa, josko nuo kokemukset jotenkin pilanneet tuon puolisovaihtoehdon. Jumala kuitenkin on armollinen, miksemme mekin?

Mä en oikeastaan samanlaisuutta ajattele kokemusten samanlaisuutena seksissä tai muussakaan. Enemmänkin näen ratkaisevana luonteenpiirteet, pinttyneet tavat ja tottumukset. Toki tästä voi vetää yhteydet kokemuksiinkin, esim jos toinen tosiaan on tottunut haluamaan sitä seksiä seurusteluaikanakin eikä pystyisi omasta mielestään normaaliin seurusteluun ilman sitä niin tapauskohtaisesti se on aika ratkaiseva tekijä.

Eihän siitä mihinkään pääse että ihmiset on erilaisia ja seurustelevat eri tavoilla, avioituvat eri tavoilla ja valitsevat ihan eri kriteereillä kumppaneita. Jos nyt jonkun yhden asian toivoisin ihmisille jäävän mieleen niin se olisi se, että kovin montaa lottovoittoa ei veikkaamatta ole voitettu. Eli kannattaa lähteä treffeille ja täyttää se parisuhdelottokuponki hieman useammin kuin pari kertaa vuodessa. Tää puolison löytyminen on kuitenkin aikalailla todennäkösyyslaskentaa ja matikkaa ja todennäköisyydet ovat lottoa huikeasti korkeammat. Ei kukaan tykkää käydä treffeillä epäsopivien tyyppien kanssa, eikä kukaan tykkää kolme oikein -lottokuponkeja tarkistaa. Mutta sitten kun pääpotti jysähtää niin ei se harmita yhtään, että täytti niitä kuponkeja.

Mä pidän seurustelua vakavampana juttuna kuin lottoamista.

=)

Treffittely on sitten eri asia.

En esimerkiksi haluaisi kuolla yksin, jos elän vanhaksi. Toivoisin, että voisin jättää perinnön läheisilleni, toivottavasti lapsille ja lapsenlapsilleni, jotka jatkaisivat elämää sen jälkeen kun minä ja muut aikalaiseni elämästämme kylläksemme saaneina olemme asettautuneet haudan lepoon. Ajatus elämän jatkamisesta on jotenkin niin ikiaikaista ja pyhää, että Raamatussakin on kokonaisia sukuluetteloita kertomassa pelkästään siitä, että ihmiset saivat jälkeläisiä (eikä aina edes mitään muuta mainitsemisenarvoista!) ja kun nyt satun elämään ja minulla olisi potentiaalinen mahdollisuus vaikuttaa historiaan ja jatkaa omaa sukuluetteloani, en haluaisi jättää tilaisuutta käyttämättä!

Jossain kristillisessä lehdessä oli juttu toisensa vähän vanhemmalla iällä löytäneestä parista. "Mitään suurta ihastumisen tunnetta ei tullut", muistelen jutussa mainitun. Se on lohduttavaa, koska luulen, että itsekään en ole sitä tyyppiä, jolla on suuria ihastumisen tunteita. Ja oletan lehdessä mainitun "järkiavioliiton" olevan ihan kunnossa. Mutta ei se varmaan pelkällä järkiajattelulla toimisi, tai tarpeeksi nappaisi.

Sehän on totuus, että ellei satu jostain luonnonoikusta rakastumaan, niin tuolloin kivekset määrää sen, kuin kovasti haluaa seurustella/pariutua. Kukaan järjissään oleva ihminen, ei ota toista siihen viereen kertomaan mielipiteitään ja määräilemään elämää - yksin elävät harvoin riitelee itsensä kanssa ja mennä voi just niin kuin huvittaa. Saa olla ns. rauhassa.

Yksin elävät harvoin ovat superihmisiä. Tosin tietty voi olla läheisiä ihmissuhteita ilman seurustelua/avioliittoa, mutta kivasti sen luulisi auttavan, jos aina on kotona joku joka tietää jostakin vähän paremmin - ja jota paremmin tietää itse jotakin.

Saa olla aika katkera tapaus, jos näkee toisen ihmisen toimesta suoritetun elämään puuttumisen pelkästään negatiivisena asiana...

Vihjailetko sä jotain?

Ehkä, mutta yleisestikin ottaen, harvassa on pelkät järki- tai pelkät rakkausliitot (tai seksiliitot, johon taisit viitata). Kyllä hyvässä parisuhteessa on molempia, ja yleensä "nalkutuksesta" voi oppiakin jotain.

No tuossa oli mun mielestä liikaa tulkintaa mun tekstistä.. ainahan sitä on silti joku pääasiallinen syy mennä naimisiin ja tietty vain aivokuollut valitsee tietyn tarpeen vuoksi pariutumisen. Mun pointti on vaan se - ja täytyy ottaa huomioon, etten tee tieteellistä tutkimusta vaan puhun omista tarpeista ja elämästä... että ilman tunteita, jotka mulle syntyy sen kautta, jos koen toisen ihanaksi tai sen kautta jos toinen ymmärtää mua - mä en halua naimapuuhiin ryhtyä (puhun tuosta avioitumisesta nyt) mutta sekundäärisenä kriteerinä, joka on tietenkin osa ensimmäistä, voin pitää seksuaalista vetovoimaa, minkä ollessa sopiva voidaan myös pariutumista harkita, tiedostaen samalla tulevan epätyydyttyneisyyden suhteessa kokonaisvaltaisen henkisen tyydytyksen kokemiseen..

Mutta jos sekä A että B puuttuu, niin minä itse, en mitään järkiavioliittoa voisi harkita... tosin järkiavioliitolla voidaan tarkoittaa tietty jonkinmääräistä viehätystä, joka ei massasta erotu, mutta sitä minä en laskisi edes mukaan, ellei toinen säväytä niin se ei merkkaa oikein mitään nimittäin.

Niin, ehkä joku tosiaan kaipaa nalkutusta... täydellistä tapaa olla ja tehdä asioita kun ei vain ole olemassa ja se, siivotaanko kerran viikossa vai kerran kahdessa kuukaudessa, ei ole mitenkään perustellumpaa kuin toinen vaihtoehto... joten joten, mä itse en ainakaan ole valmis sietämään jotain nalkutusta, ellei toisessa ole jotain mistä pidän... tällöin mä kyllä koen, että parempi on nauttia niistä yksinelämisen hyvistä puolista... mutta tällaiseen tuskin kukaan mies nykyään joutuu, jos vaihtoehto B on riittävän kiinnostava, sillä on olemassa Filippiinit, Venäjä, Vietnam, Kiina, Ukraina, Thaimaa jne jne.... josta voi käydä poimimassa jonkun joka vähän vetoaa miehisyyteen ja jonka puolesta voi sitten siivota mielellään kerran viikossa, jo ihan sen itsensä toivossa.

=)