Joo eihän ketään voi silleen täysin tuntea, mutta ärsyttää, kun toinen käyttää aina niitä samoja lauseita. Ihan niin kuin minäkin.

Ja nyt mua ärsyttää kun jouduin ekaksi.

Pahoittelen, tähtäsin sivun alkuun, mutta ei ihan menny nappiin.

Mutta voihan niitä lauseita opetella uusiakin :) Siis ne vanhat avioparit.

Nonni, mähän sanoin, että se hymy voi hyytyä.

Työkaveri itkee ku ei jaksa tätä ennää. Minä lohdutan ihan stressittömänä, että älä huoli, kyllä se tästä - enkä oo varma, kyllääntyykö se nyt tästä vai ei. Miks mulla ei vois olla sen stressi, että se jakautuis tasaisemmin tai vaikka sen työkaverin puolesta, ettei sen tarviis itkee ja olla maassa? Breaks my heart, boys. (Meri, älä sä nyt ala itkee - riittää, että mä oon herkkis nyt)

Enää kaksi päivää, lohdutan vaihteeksi itseäni. Sitten palaa ainakin yksi työkaveri taloon ja sittenhän se tarkottaa sitä, että ei tarvii tuurata enää ku yhtä ja jos kaksi tuuraa yhtä, ni ei oo ku puolikas tuurattavana ja sehän on melkein ku ei mittään.

Loma, mä odotan sua sittenkin.

Joo-o, mun ja avustettavan suhteelle tekisi hyvää moni muukin muutos. Uudet lauseet eivät yksistään riitä pelastamaan tätä suhdetta, mutta ehkä siitä on hyvä aloittaa.

Mä haluan jotain uutta tähän elämään.

Voi Henna, onkohan se sun työkaveri ihan oikealla alalla?

Lakot pitäis lailla kieltää.

Esmi, kai se on oikealla alalla jos minäkin oon :) Tää aamu on ollu niiiiin järkyttävää juoksemista, että mietin, miten mä yleensä ottaen voin revetä kolmeen paikkaan yhtäaikaa niinku oon nyt revenny. Onneks tää kaikki voi opettaa jotain - niinku vaikka valmistaa herätykseen, ku sit pitää handlata monta asiaa kerralla.

Esmi, mitä uutta? Millasta? Sellasta ulkoista vai sisäistä vai jotain niitten väliltä?

Ihan kaikki sais muuttua: uusi eksoottinen maa, uusia palvelutehtäviä, uusi työpaikka, uudet kuviot, ärsyttävät ihmiset pois mun elämästäni (kämppis), olisin jatkuvasti täynnä Pyhää Henkeä, en ikinä enää tuntisi tylsyyttä, ärtymistä tai mitään muutakaan huonoa tunnetta ja kaikki muutkin ongelmat sulais pois. Sais vaan tehdä jotain missä olis hyvä ja mistä tykkäis (ja ensiksi löytäis ne). Ei mitään typeriä aikatauluja tai velvollisuuksia tai odottelua. Unohdinko mä jotain?

Esmi, noihan järjestyy ihan kädenkäänteessä, no sweat! ;) Jumalalle ei mikään oo kato mahdotonta. Varsinki toi ongelmien sulaminen pois on just Jumalan hommaa, trust me, koettu on.

Mun yks koulukaveri kävi tässä. Se opiskelee vielä ku on niitä sellasia ikiopiskelijoita, jotka ei valmistu sitten millään. Se oli ihan että "aisäoot tässä" silleen vähän kummallinen ilme naamalla, sit se jatkoi "siisniinkuopintojenohessa?", johon mä että no ei, ku mä tässä tälleen osa-aikasena, johon se: "siismitespitkälläsunopinnoton?" johon mä, että hei mä oon valmistunu jo (enkä oo ikiopiskelija ku musta se on saamattomuutta), johon se jotenkin äärimmäisen yllättyneenä ja samalla huvittuneena ja vähän närkästyneenä: "MITÄ SÄ SIT TÄÄLLÄ TEET??" johon mä en sitten enää keksinytkään vastausta.

Upee päivä.

Upeeta on muuten myös se, että mulla oli ruokis! Siis ihan oikee, aito, melkein asiakkaaton varttitunti, jonka aikana sai syödä luvan kanssa! Puhelimeen piti kyllä vastata viidesti ja juosta kahdesti tiskille, mutta että tauko! Whoa! Nyt mä oon onnellinen koko loppukuun ja pidempäänkin, juhannukseen ehket!

Sarkasm? Hell no.

(Jos se ois muuten ollu Meri, jolla olis ollu se vartin tauko, niin se ei ois juossu kahdesti tiskille, vaan pissille. Oon siitä satavarma. Nähty on.)

Kohtaamisia työpaikalla: nyt tässä kävi iskä. Elämä on sarja kohtaamisia, joista toiset on onnellisempia ku toiset :)

Nyt en ennää raportoi mittää ku ei tässä ehi paitsi luuri korvalla teeskennellä että ois aikaa.

Voi voi, mun Jumalasuhteessa "kädenkäänteessä" on ihan absurdi käsite. Se kai tarkoittaa jonkun asian kestävän vuosikausia? Ehkä mä teen parannusta tästä epäuskosta vielä joskus.

Mä irtisanon itseni. En jaksa enää millään olla toukokuuhun asti töissä. Ja mun työttömyyteni on joka tapauksessa halvempaa kuin ahtaajien lakko.

Esmi, niin mäkin ennen luulin, että mun jumalasuhteessa mikään ei voi onnistua ja kaikki menee kuitenkin vaan vaikeimman ja pisimmän kautta, mutta katsos kun siellä suhteen toisessa päässä onkin Elävä Jumala, niin eihän se kädenkäänteessä tai tostanoinvaan tai mikään muukaan oo yhtään mahdotonta! Toki siihen voi liittyä omaa muutosta ja kaikkee, mutta se tulee siinä samalla - Jumalan työtähän se on ja me sit vaan taivutaan ja ollaan elossa siinä sen kaiken keskellä, halleluja!

Oiskohan munkin työttömyys halvempaa ku ahtaajien lakko. Ois. Mutta sitten oisin kadulla ja se ois huono ku se se vasta tuliski kalliiks yhteiskunnalle.

Naurattaa. Työkaverilla on vähän tilanteita ja mä, noin parinsadan metrin päässä siitä, nauran vaan ihan vedet silmissä niin, että kukaan ei uskalla tulla tähän. Väsymyksen ja kiireen yhteistuotos voi joskus olla aika hedelmällinen :) Jei.

Ihan pakko vielä ku ei näitä täällä jaa kenenkään kanssa ku yksin istuu. Naurattaa niin että ei tuu sitten mittään tästä menosta:

Tähän tiskille tuli yksi mies, jolla oli kädessään sormus. Se oli löytänyt sen vessasta ja se oli jonkun valkokultainen kihlasormus. No, minä otin sen ja ihan pokkana kysyin: siis vessasta? Naisten vessasta? Johon se mies tietysti hyvin tyylikkäästi vastasi, että ei kun tietysti miesten vessasta. Johon minä jotenkin oikosulussa: Okei, ei naisten? (Mulla joku päähänpinttymä, että vaan naiset unohtelee sormuksiaan jonnekin) Johon se mies: niin ku käytän miesten vessaa.

Sitten repesin omalle älykkyydelleni ja sukupuolettomalle ajatusmallilleni tai onko se sitten sukupuolittunutta, kun en osaa ajatella että kukaan kävis muualla ku naisten vessassa ja hajoilin varmaan seitsemän minuttia niin, että se tyyppi ei voinut lähteä tästä kun en voinut päättää sitä kohtaamista. Parasta oli, että sen mielestä aihe oli jotenkin nolo, koska se punasteli ja mä mietin, että mitä ihmettä, tääki vielä.

Huh. Pitäis varmaan lähteä kotiin.

Oon vastannu työkaverille puhelimeen koko päivän (se soittaa noin viis kertaa kymmenessä minuutissa ku se tarvii apua. Voitte kuvitella että noi puhelimet siis soi), että "Soititte taksintilauskeskukseen. Meillä on ruuhkaa. Olkaa hyvä ja odottakaa sulkematta puhelinta. Odotusaika on maksuton." :) Se repeilee vieläkin tai sitten vaihtoehtoisesti jos on oikeesti tärkeetä, alkaa heti huutaa, että ota mut nyt vakavasti :)

Tää on ihan hauska yhden ihmisen työyhteisö.

(Mietin muuten, että Sala, sä voit alkaa käyttää tota "odotusaika on maksuton" -juttua. Koska onhan se, tavallaan!)

En jaksa edes ajatella omaa Jumalasuhdettani. Jos se jotenkin mitattais rukousvastauksilla, niin sitten se olis täys nolla. Mutta jos se mitattais varjeluksella, niin sitten se olis vähän parempi.

Onneksi oli lyhyt työpäivä. Ja sitäkään en jaksanut ärsytykseltäni tehdä kunnolla. Nyt aivan hävettää, kun annoin raukkaparan selvityä niin paljon yksin vaikka olisin ihan hyvin voinut auttaa. Pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua on se, että joutuu pahantuulisen nuoren naisen hoidettavaksi.

Me ollaan oltu Hennan kans tänään ahkeria!

Esmi, mä tykkäisin susta vaikka et ois ikinä kirjottanu mitään muuta ku tän: "Pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua on se, että joutuu pahantuulisen nuoren naisen hoidettavaksi."

Helmi.

Kaunis.

Täydellisesti sanottu.

Tuohon ylläolevaan viitaten: arvatkaa oisinko hyvä äiti? ;)

Arvatkaa oisinko mä hyvä hoitaja? Täytyy kyllä sanoa, että mulla ei ole minkäänlaista hoivaamisviettiä sairasta aikuista kohtaan. Paitsi jos se olis joku tuttu?

Mä olen taas radissa. Olin jo nukahtamaisillani, mutta heräsin kämppiksen kolinaan. Ja nyt on kova nälkä eikä mulla oo mitään hyvää iltasyömistä.

Ja Henna, kyllä olisit!

Voi ei, nää menee jo perjantain puolelle!

Esmi, eiku just en ois! ;)

Töissä on sellasta, että en ees kerro. Huhhuhhuhhuh.

Viikonloppu tulee aika täydelliseen saumaan.

Onneks en oo itkuherkkä.

Mulle nauretaan täällä jo ku oon niin zombie. Aivan fantastista!

Tänään ilahdutan työkaveriani ja vastaan sille puhelimeen laulaen: "Koooooo Supermarket!" - se jaksaa kuunnella just sen kooooon ja sit se huutaa, että hei mulla on asiaa. Nii mullaki, vastaan sille.

Teillä on kivaa siellä töissä!

Aurinko paistaa ja linnut laulaa- Esmin kevät alkaa näyttää jo hieman paremmalta.

Ja Henna, mun mielestä olisit.

Esmi, mun mielestä en ois. Sun pitäis nähdä mun äidilliset kyvyt tai siis niiden puute. Lapsiakin vahtimaan pyydettäessä mä oon aina se viimeisin vaihtoehto, jolle soitetaan, kun ketään muuta ei ole saatu kiinni.

Eikä se ees haittaa mua :)

Elämän suuria iloja: mulla oli tänäänki ruokis! Kokonaiset viisi minuuttia, jonka aikana ehti mitä mainioimmin käydä hakemassa ruokaa, ahmia sen ja pyyhkiä suun ja sit tadaa, täydessä valmiudessa taas! Tää on niin hienoa, että aion olla onnellinen jouluun asti. Whoa!

Nää menetetyt ruokikset tuli kyllä nyt kertaheitolla takaisin kun esimies tuli lahjomaan. Empatiseerasi meidän rankkaa viikkoa ja antoi lahjakortin, jolla saa käydä viikon ajan lounaalla tuossa meidän italialaisessa ravintolassa. Sweet. Kaunista. Sitä itketti kun se ojensi ne. Nää on ihmisiä!

Lisäks yks asiakas kysyi, voiko se tulla tuuraamaan mua, että pääsen nukkuun :) Nekin on ihmisiä!

Matlishta hauskuuttaakseni: HP parkkeeras tähän ihan mun lähettyville aika tosi sopivasti ;)