Esmi, kyllä mun joulussa on paljon kivojakin asioita, joista nautin, mutta joo, toi henkinen osuus on välillä vähän painostavaa..

Henna, saat mun sympatiat noitten bilettäjien suhteen, meijän talossa on ihan samaa meininkiä. Tajuan kyllä sen, että kun juodaan, niin ravataan myös yhteisellä parvekkeella röökillä, mut sitä en tajua, että miks sen jälkeen pitää jäädä käytävään oven taakse huutamaan ja laulamaan, kun vois pienellä vaivalla mennä tekemään samaa sinne asuntoon tai vaihtoehtosesti ulos. Kuka talipää jää keskellä yötä huutamaan käytävään, oli sitten miten humalassa tahansa?!? Tosin meijän talossa sitä harvemmin tapahtuu tuohon aikaan, ennemmin joskus puolen yön tienoilla, just sopivasti kun on menossa nukkumaan. Mutta siis, syvimmät osanottoni. Kuten myös tuon uuden harjottelijan suhteen. Haluan joskus kuulla lisää tästä tapauksesta.

Harvinaista et oon kotona tähän aikaan koneella. Saanen selittää: se johtuu siitä, että nousin ylös normaaliin aikaan (niin kuin työaamuina konsanaan) ja aloin pestä täkkejä. Kaksi täkkiä on yhtä kuin kaksi koneellista pyykkiä on yhtä kuin kaksi tuntia luppoaikaa. Sitten kun saan operaation hoidettua, voin lähtee töihin keittämään puuroa nälkäsille. Ihan mukavaa tällanen tehokkuus, vähän vaan jännittää, että onko peitoista enää mitään jäljellä, kun saan ne ulos koneesta. Nähkääs, en oo koskaan pessy näitä kyseisiä yksilöitä ja ainakaan tästä ekasta kokelaasta ei löytyny pesuohjetta, hehheh. Ei kai se nyt kovin vaikeeta voi olla? (Sanoo nainen, joka laittoi koneeseen peiton ja saa koneesta ulos tyynyn. Tadaa!) No joo, jos tulee hirveitä hasardeja, niin lupaan raportoida enemmän.

Sala, semppiä pesupuuhiin :) Mua naurattaa jo nyt, jos siinä käy joku hasardi. Ois ilahduttavaa nimittäin.

Olen töissä. Meillä on kaksi ihmistä pois eli minä olen yksin. Ja tietty yks harjoittelija, joka saa minut laskemaan kymmeneen ja sataan ja miljoonaan ja kokemaan hillitöntä murhahimoa tai ainakin halua irrottaa ihmiseltä silmät tai vielä ennemmin äänihuulet.

Meillä on ihan helvetillinen kiire. Oikeesti. Tai siis mulla on, koska harjoittelija napottaa Facebookissa, soittelee soskuun ja surffaa huvikseen saitilla ku saitilla. No etkös säkin niin tee?, kysyt. No en, koska mä en soittele soskuun (mä oon se sosku!). Ja no en, jos oisin harjottelija, jolle oon antanu tekemistä koneella tarkoituksella, että se pitäis suunsa kiinni ja sormensa kurissa ja jos olisin kolmatta päivää töissä ja haluaisin antaa edes jonkinlaisen positiiviseen viittaavan vaikutelman itsestäni.

Mutta ei, pojat. Ei tämä tapaus.

Kristillinen rakkauteni on koetuksella, mutta kiitos Jeesus, sitä on olemassa!

Sala, kerron varmasti lisää.

Meripeikko jo aamulla soitti, että älä sitten pieksä sitä.

Enpä ehkä.

Sori Dude, pesupuuhat meni hyvin. Ei hasardeja, ei mitään muuta ku kaks puhasta peittoo.

Mitäs pomo tuumais harjottelijan nettitouhuista, jos se sais tietää?;)
Onks se joku teini vai miks se on tollanen?
Meripeikko herkistyy kyllä päivä päivältä, jos se kerta töikseen soittaa ja KIELTÄÄ pieksämästä. Jo on aikoihin eletty.

Dude, mä tajusin jälkeenpäin, että hitto, ei oo oikein toivoa toiselle peittohasardia vaikka se ois itestä miten hauskaa vaan. Soriii. Kiitos Jeesus, että peitot pysy kuosissa.

Pomo potkis sen pellolle ja totisesti toivon, että niin tekeekin :) Ja hei, mäki luulin, että on joku teini, mutta ei, syntymävuosi on kunnioitettava 1976!!! Joo-o, sitä mäkin.

Meripeikon herkistymisasteikko on sitä lajia villi, että pelottaa. Ehkä se myös kuvaa mun luonteen herkistymättömyyttä, että pitää kieltää pieksämästä. Omatuntoni ei oletettavasti sitä nimittäin kiellä.

Eikä kielläkään.

Tässä just istuin käsieni päällä, että en ois läsäyttäny.

Turvaväli, ihmiset, turvaväli!

Mä muuten edelleen mietin, että mitä sä Meripeikko niille villasukille oikein teit? Ja miks et vaan laittanu niitä koneeseen?

Mä tykkään Kuopiosta tosi kovasti. Se on muun haavekaupunkini, johon toivon joskus muuttavani pois täältä etelästä. Oon kateellinen teille.
PS. Kallavesi on kaunis ja löyrtsyt kahveen kanssa hyviä.

Tuplat! Tälläkertaa joulun kunniaksi poistan ensimmäisen :)

Mun eno perheineen asui kuopiossa. Kai serkut ehkä vieläkin siellä asuvat... Tiedä en, mutta epäilen. Kuopio on niitä harvoja kaupunkeja, missä en ole käynyt keikalla soittamassa. Läpi on tullut ajettua monta kertaa, mutta pysähdyksiä on harvoja. Hyvää joulua sinne kuopioonkin!

Hei! Iso kiitos teille kaikille siitä kortista, se oli ihan mielettömän suloinen ja ihana! Ja mä tykkään taas hevosista. :)

Me leivottiin just äidin kanssa viimeiset herkut, ja nyt pian pääsen meidän ainoan jouluvieraan(isosiskon koira jäi meille hoitoon) kanssa iltalenkille.

Hyvää ja rauhallista joulua teille radilaisille, olette kaikki kivoja!

Esmi, kiitos itsellesi kauniista kortista! :)

Täällä on aatto. Rämmittiin serkkuni kanssa hullu kahdeksan kilometrin metsälenkki hangessa sairaalla sykkeellä (serkkuni on maratoonari-kuntohirmu-urheilufriikki) ja nyt oon ihan rättipoikkiseis.

Mutta ruoka valmistuu uunissa, salaatit on tehty ja kakku syöty, että ei tässä elämässä valittamista ole, varsinkaan ku on Jeesuksen syttäripäivät. Pa-ras-ta.

Peeäs, äiti suuttu mulle ku jättänen lomamatkan väliin. Se ei oikein keskustele mun kanssa. Ohoups.

Dude, kuinka meni lahjojen jakamiset?;)

Lähdin tänään -4 asteisesta normaalista talvisäästä, ja saapuessani ihanaan kotiini mittari näytti lämpötilaksi -22. Mitä ihmettä? Onko tämä armas Kuopio muuttunut Siperiaksi? Julmaa, äärettömän julmaa.

Rehellisesti sanottuna, en viitsinyt pestä niitä villasukkia koneessa, kun ei mulla ollu muuta pestävää pyykkiä. (olin unohtanu pestä ne villasukat) Ja syy, miksi ne piti pestä on, että ne on meidän Mummin tekemät ja ajattelin ilahduttaa häntä käyttämällä niitä jouluna. Siis että näkee, että käytössä on. Siispä päätin pestä ne käsin kun ne on ollu mulla metrolla käytössä. Lopputuloksen tiedämmekin jo.

Ähky. Onko kaikki suklaat ihan pakko syödä?

Meinasin kirjoittaa monestakin eri aiheesta, mm. äidin antamasta joululahjasta, kotona olemisen plussista ja miinuksista, huomisista vieraista jne., mutta pyyhin ne kaikki pois. On jotenkin niin suklaan pöhöttämä olo, ettei ajatus pysy päässä. Niin kuin se nyt joskus pysyisi.

Mutta joulu sujui hyvin, kuten aina.

Mulla on jo kovin arkinen olo. Nytkin tyhjennän vaatekaappia ihan vaan siltä varalta, että jos sattuisin löytämään alennusmyynneistä jotakin kivaa, niin on joku paikka mihinkä ne uudet vaatteet sitten tunkee. Ja on muutenkin hirmu noloa luuhata vaatekaupoissa, jos oma kaappi jo ennestään pursuilee vanhoista vaatteista. Minultahan kyllä löytyy paljon vaatteita, joita en ole ikinä edes käyttänyt. Mutta silti niistä on vaan niin vaikea luopua...Joku kaunis päivä mä kumminkin kaipaan jotakin pois antamaani! Mutta onneksi kaikki ylimääräiset vaatteet voi aina antaa hyvään tarkoitukseen, kuten Fidan kirppikselle, ja niin se taas tekee jo koko shoppailusta silkkaa hyväntekeväisyyttä. :) Aina voi puolustella itseään.

Mutta luopuminenhan on välillä vaikeaa. Ja kuinka sitä pieni ihminen kykeneekään luovuttamaan koko elämänsä Jumalalle, kun vaatteistakin on välillä niin vaikea irroittautua? Mutta silti se vaan jotenkin onnistuu, joten senkin täytyy olla Jumalan työtä.

Nyt minä sitten ryhdistäydyn ja pakkaan ne vaatteet uudelle onnelliselle omistajalle. Ja niin olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten, eikä aina vaan lykätä tuonnemmaksi.

Voi kun mulla on tylsää. Mä luuhaan radissa ja luen kaikenlaisia keskusteluja.

Tulis ne vieraat jo, niin tapahtuis edes jotakin uutta. Ja mulla on muutenkin sellainen olo, että haluaisin jo tietää ensi vuoden kuviot. Vuosihan vaihtuu pian. Hei Isi, ethän unohda minua tänäkään vuonna?

Niin kuin se nyt olisi mahdollista.

Henna, tuu avautumaan lisää teidän joulusta. Siellä on kumminkin tapahtunut jotakin hauskaa, eikö?

Täällähän mä :)

Sala, meidän lahjahetket meni erinomaisesti. Tätini ja setäni repeilivät vielä seuraavana aamunakin sille, että olin paketoinut jopa kirjastosta lainaamani kirjan itselleni sekä piilottanut korurasiaan hammaslankaa :) Ah, se oli nautinnollinen hetki. Kaikki huusivat kuorossa, että "eikä!"

Muutoin pari päivää meni ihan ookoo. Nyt alkaa mummujen läsnäolo vetää mua sen verran tiukalle, että piti käydä reippailemassa kymmenen kilometriä umpimetsässä - nyt vähän helpottaa.

Esmin iloksi teen koosteen joulusta maalla. Ei mitään ratkiriemua, mutta koomisia hetkiä kylläkin.

Parasta: iskä ajoi aattoaamuna vartavasten Jyväskylään ostaakseen lahjaparilleen (meillä on sellanen lahjaparikäytäntö, joka tekee joulusta edullisen) yhden nimenomaisen kannun, joita saa vaan hotelli Yöpuusta ja ajettuaan sinne kello kuusi alkaen, huomasi, että hotelli on joulun kiinni! ;) Se siitä joululahjakannusta.

Huvittavinta: toisella mummulla on järjetön dementia, eikä se ajoittain muista, oonko mä siskoni, itseni vai siskoni poikaystävä :) Mä puren huulta joka kerta, kun se puhuttelee mua Joonakseksi. (Hajoon!)

Tylsintä: sisko lähti poikaystävineen (niitä on vain yksi) ja nyt mietin täällä iskän kanssa, josko lähdettäis vaikka leffaan tai keskustaan ajamaan pilistä ku hajoillaan mummujen kanssa ;) Sama vene paras vene.

Kreiseintä: Iskä soitti mulle parvelta (josta on välitön näköyhteys joka puolelle meidän talossa, istuin parven alapuolella), että miten menee. (Kuulin jo soittoäänestä, että joku perheenjäsen soittaa -joista jokainen oli läsnä talossa, joten huusin jo valmiiksi, että iskä en vastaa ku se oot kuitenkin sä. Se oli ihan äimänä ja hetken jo epäili varmaan armolahjojen olevan todellisia, kun ei heti keksiny, mistä ihmeestä tiesin, että se on se)

Älyttömintä: mummut ei oo mitään palapeli-ihmeitä. Ne taistelee yhden vaivaisen 750 palaa sisältävän palapelin ääressä nyt jo toista päivää (valvoivat puoleen yöhön saadakseen sen jo sillon valmiiksi) eikä loppua näy. Me muut on jo luovutettu, kun tekemisestä ei tule yhtäään mitään, ku ne vaan lätkii paloja peräkkäin sitä mukaa kun joku vain suinkin osuu kohdalle. "Muodothan tässä ratkaisee", toinen sanoi, kun yritin hienovaraisesti vihjata, että hei, katotko niitä värejä kanssa vähän...Mä luulen, että tuo peli ei valmistu ennen uutta vuotta. Huoh.

Ei kai täällä sen ihmeempiä. Onneksi huomenna pääsen kotiin. Ah.

Hajoillaan iskän kanssa mummuille niin pahasti, että ollaan jo suunniteltu tästä joulusta novellia. Repeiltiin aika tehokkaasti kun suunniteltiin stooria.

Idea saatiin kun toinen mummu kysyi tuhannen ja kolmannen kerran, että "mitenkähän minä tänne oikein oon tullu?"

Nyt ne sai sen palapelin koottua. "Paitsi ei laitettu niitä tyhmiä osia", ne selitti. Eli ei, ne ei saanu sitä palapeliä koottua. Ne teki vaan helpot kohdat ja sitten ne jätti ne vaikeet laittamatta.

Palapeliä, sanon minä.

Jes, arvasin että teillä on ollut siellä hauskoja tilanteita! Ihanat mummot. :)

Mä olen istunut koko päivän kahvipöydän ääressä, siis sen ajan, mitä en ole koneella viettänyt. Ja suklaa sen kun vain lisii koko ajan. Hei vieraat, ei jouluaaton jälkeen saa enää tuoda tuliaisiksi suklaata.

Ja koirakin häipyi kotiinsa. Nyt ei ole enää edes mitään syytä lähteä lenkille tuonne tuuleen.

Mua ahdistaa, kun kaikissa kristillisissä lehdissä tulee jatkuvasti vastaan samat asiat, kuten oman paikkansa löytäminen ja omien vahvuuksien tiedostaminen. Mä olen nyt sitten yrittänyt ankarasti miettiä, että mitä mä osaan ja mitä mä tykkään tehdä, mutta ei se auta. Mä tykkään tehdä vähän sitä sun tätä. Eli mikä minusta nyt sitten pitäisi tulla tämän pohdinnan tuloksena? Ja olen tehnyt jopa jonkun lahjatestinkin, mutta siinäkin tuli vaan jokaiseen kysymykseen se rasti sinne keskelle. Mä yritän oppia tuntemaan itseäni, mutta en vaan opi.

Mulle tulee aina joku kriisi, kun vuosi lähenee loppuaan.

Kotona oleminen ei sovi mulle.

Ei mullekaan, siksi palasin kotiinkotiin :) Ah tätä kaupunkimaisemaa, näitä tuttuja valoja ja lumisia katuja. Ja ah tätä hiljaisuutta, autojen tasaista virtaa ja näitä huoneita, jotka on omia.

Esmi, mulla on kans aina joku kriisi kun vuosi loppu ja kun uusi alkaa. Ihan hillitön pakko aina jotenkin tehdä tiliä kuluneesta kaudesta ja suunnitella uutta ja apua, jos ei ole mitä suunnitella.

I so know the feeling.

Joskin perin turvallista on vaan jättää omat pohdinnat sikseen (tai ainakin sille asteelle, että "en mä tiiä") ja luottaa, että vitsit, Jumala on sen verran suuri, ettei unohda minua(kaan) eikä oo luonu tarkoituksettomuuteen, että mikäs tässä on mennessä päivä kerrallaan! :)

Nyt meen aterioimaan. Hullua, miten itsensä saa tsempattua pariksi tunniksi ulos ihan vaan sillä ajatuksella, että se on jotenkin terveellistä. Eihän se voi olla, kun sen jälkeen iskee hillitön nälkä ja väsymys! Come on!

Kotona on kyllä se hyvä (vai huono) puoli, että ainakin näin joulun jälkeen jääkaappi on täynnä ruokaa. Outoa, että jossakin päin maailmaa ihmiset näkee nälkää. :(

Ja kyllä se ulkoilu ainakin mulle tekis hyvää. Ehkä huomenna..

Alkaako Hennalla jo huomenna työt?

Ja missäs kaikki muut ovat?

Esmi, jep - työt alkoi jo, täällä ollaan.

Hieman oli hankaluuksia orientoitua tähän aamuun tuossa kello kuusi, mutta sitten totesin, että sama mun on olla töissä, kun kaikki muut on joka tapauksessa lomalla eikä mulla ole muutakaan tekemistä. Paitsi että kymmeneltä ois ollu, mutta yritän sivuuttaa sen ajatuksen.

Oon ollu töissä reilun vartin, enkä vielä oo kohdannu yhtään ihmistä. Epäilen, että tästä tulee tooooosi hiljanen päivä.

En osaa päättää, onko se hyvä vai huono asia.

No hiljainen päivä on varmaan ihan kivaa vaihtelua teidän normaaliin kaaokseen.

Kaikista ärsyttävintä tässä vanhalla kotipaikkakunnalla olemisessa yleiseen loma-aikaan on se, että voi joutua kohtaamaan vanhoja ystäviä. Ja vaikka taas kerran olen parhaani mukaan yrittänyt välttää näitä kohtaamisia, niin kyllä se puhelin vaan taas kerran soi. Huoh. Tulin vaan taas miettineeksi, että miten ihmeessä niiden eikkareiden elämä voi olla niin tasapainoista ja hyvää, ja kuinka kummassa ne kaikki niiden tavoitteet ja päämäärät vaan toteutuu? Ja mitenkä mun oma elämä voi olla näihin vanhoihin ystäviin verrattuna jotenkin niin puutteenalaista ja epävarmaa?

Voi yök, taas pitää mennä syömään kinkkua.

Mulla menee kotona aina sen takia huonosti, koska mä en oikein pysty rukoilemaan ja viettämään aikaa Herran kanssa. Mä vaan luen joululahjaksi saamaani jännitysromaania, joka ei ehkä ole oikein mieltä ylentävää puuhaa..

Mutta silti. Mua tosiaan ihmetyttää mun omat puutteeni.

Esmi, ymmärrän täysin: mulla oli jossain vaiheessa sellainen jakso, että en ollenkaan tajunnut, miksi eikkareilla menee niin tajuttoman hyvin ja ite oli jossain ihme suossa. Sitten onneks tajusin, että voi mähmä, pitkässä juoksussa ne on niin tyhjiä ja oikeesti elämässään suossa, vaikka ite seison kalliolla ja oon vielä pelastettukin. Ei siis hätää, Esmi, se on vaan illuusio. Heräsin siihen itse sillon kun katsoin yhden silloisen työkaverin elämää ihaillen ja mietin, että sillä on kaikki niin täydellisesti ja sitten yhtenä yönä se itki oveni takana, että voitko auttaa, kun hänellä on elämässään kaikki ihan pielessä ja ahdistaa.

Siinä vaiheessa muistin, että kyllä se vaan on totta, että Jeesuksessa yksin on Elämä.

Ja aamen, mulla on myös ollu sellanen tilanne, että kotona sitä vaan tuijotti telkkaria, luki kaikkee muuta paitsi Raamattua ja käytännössä unohti, että on olemassa joku jumalasuhde. Sitä pitää vaan vähän itteensä nipistää ja mennä vaikka ulos ja olla että Jeesus, mä oon tässä ja etin sua nyt täällä pakkasessa ku oikeesti sua tarviin ja missä sä oot ku mä en tiiä, missä mä oon. Suosittelen, kokemuksella.

Töissä on ollu ihan kivaa.

Joku tullee uskoon ja aika pian! :)