Kuopio - here again

Alue: Ilmoitustaulu

24.11.2009 klo 16:08

Salzburg
Käyttäjä

Esmi, täällä ollaan, et ole yksin. :)

Viikonloppu meni vähän myrskysissä merkeissä perjantain ja lauantain osalta, mutta sunnuntai ei ollu ollenkaan hassumpi, kiitos vaan kysymästä. Ja pari päivää tässä on ollu muutenki yllättävän lepposat, katotaan jos tästä vaikka muodostuis hyvä viikko. :) Eilen kuurattiin seurakunnan toista kerrosta pastorin kanssa kahestaan neljä tuntia (oikeesti!), joten siitä voitte vähän kuvitella, kuinka hyvät pikkujoulut siellä on ollu. Meni kaks tuntia jo pelkästään lattian löytämiseen. (Yleensä siivoon yksin sen koko mestan tunnissa.) Ja tänään saan iloita Jumalan hyvyydestä, en tosin varsinaisesti oman elämän kohalla, mutta on toistenkin puolesta ihan kiva iloita.

Ja Esmi, todellakin tiiän, kuinka loistavaa on, kun isä rientää avuksi auto-ongelmissa (ja kaikessa muussakin)! Nimim. auton katsastus eessä, 70 eurosta puuttuu noin 70 euroo, joten jälleen kerran täälläkin päässä on isän korvaamaton apu tarpeen. (Enkä tarkota vaan raha-asioissa, mutta yleensä kaikki autoasiat maksaa ja isät ymmärtää niistä enemmän kuin tyttäret. Jos joutusin katsastamaan sen auton, niin saattasin ehkä just ja just tietää, mihin mennä sen kans.) Isit on mun suosikkeja. :)

26.11.2009 klo 9:36

Esmi
Käyttäjä

Henna on siis lomalla?

Mitähän sitä nyt sitten tekis? Vielä eilen illalla olin siinä luulossa, että työt alkaisivat tänään varttia vaille kahdeksan. No sitten kun heräsin niin huomasin saaneeni tekstiviestin, jossa kehotettiin tulemaan vasta kymmeneksi. Ja sitten ihan just nyt soitettiin, että tuu vasta varttia vaille kaksi. Nyt mä en sitten tiedä, että mitä tekisin näillä parilla ylimääräisellä tunnilla. Vois vaikka käydä kirjastossa etsimässä jotakin askartelulehteä, jos sieltä sais jotakin ideaa joulukorttien tekoon. Tai sitten jää taas tänä vuonna korttien tekemiset väliin. :)

26.11.2009 klo 12:10

Esmi
Käyttäjä

Kävin kyllä kirjastossa, mutta niihin askartelulehtiin en törmännyt. Vois vaikka netistä etsiä. Ei Sala sattuisi tietämään mitään hyvää askartelublogia, mistä löytyis malliksi kiva joulukortti?

Mä olen ostanut jo porkkanalaatikkoa, kyllä se on sitten hyvää! :)

Aamulla olis aina niin hyvää aikaa olla töis. Illalla ei.

26.11.2009 klo 12:31

Esmi
Käyttäjä

Löytyihän niitä roppakaupalla, mutta olivat melkein liiankin hienoja. Ja niis oli aina jostain erityisliikkeistä ostettuja tarvikkeita, mulle pitäis ihan nää tiimarin tuotteet riittää.

Mutta joo, nyt en siis edennyt kovin pitkälle tässä joulukorttien tekemisessä, mutta katsotaan taas viikon päästä.

26.11.2009 klo 12:33

Esmi
Käyttäjä

Mulla on tylsää, kun pitää olla yksin radissa. Sanokaa nyt joku jotakin?

Tunnin päästä oon jo polkemassa kohti työpaikkaa, jes jes jes!

26.11.2009 klo 12:37

Salzburg
Käyttäjä

Nyt ei kyllä tuu mieleen mitään askartelumestaa, Esmi. Tiimarissa on kyl monesti jotain askartelulehtisiä erikseen, mutta en tiiä onko tänä jouluna. Ja joo, kaikissa ohjeissa on yleensä sikakalliit tarvikkeet ja just niin erikoiset, ettei niistä ymmärrä mitään. Oon joskus selaillu askartelukirjoja ja niissäkin on ihan älyttömiä ne ohjeet.. ei normaaleille ihmisille lainkaan.

26.11.2009 klo 12:43

Salzburg
Käyttäjä

Ai niin, hehee, the funniest thing happened last night! Googlattiin Mr:n kans Kuopion eri mestoja työpaikkojen toivossa ja satuttiin googlaamaan sanoilla 'kalatehtaalle töihin' ja ENSIMMÄINEN googlen osuma oli radikaali.netiin Kuopio here again -keskusteluun, johon oli sitte pätkä tekstiä napattu täältä keskustelusta!:D Siinä oli just Esmin ja jonkun muun sananvaihdosta pätkä liittyen johonkin Norjaan lähtemiseen. Mä en ees muistanu et täällä on sellasiaki joristu.. :D

Mutta siis, kun sillon tällön unohdetaan, että muutkin radilaiset tätä lukee, niin taidetaan myös unohtaa, että kuka tahansa, missä tahansa voi googlata ittensä suoraan tähän keskusteluun. Jee?

26.11.2009 klo 20:41

Esmi
Käyttäjä

Jee, mäkin kokeilin tota, ja katsokaas mitä sain:

"Roope, kiva että Kuopiossa oli kivaa. Kato täällä pyllistellään ja .... en minä norjassa rekkaa ajelisi, menisin sinne tietenkin kalatehtaalle töihin. ..."

Merille vaan terkkuja. :)

26.11.2009 klo 20:47

Esmi
Käyttäjä

Toinen ilta jo tällä viikolla, kun töiden takia missasin seurakunnasta jotakin. Tänään olis ollut pyhispalis. :(

Mutta joo, ehkä Jumala tietää nämä työvuorotkin.

26.11.2009 klo 20:48

Esmi
Käyttäjä

Että pyllistelkää te vaan siellä Kuopiossa, minä menen taas pyykkiä pesemään viikonlopuksi.

26.11.2009 klo 20:58

Esmi
Käyttäjä

Se eka lause tais sittenkin olla Hennan, sillä googlasin vielä ihan huvin vuoksi sanat Kuopio ja pyllistellään:

"Roope, kiva että Kuopiossa oli kivaa. Kato täällä pyllistellään ja mietitään maailmanpolitiikkaa horjuttavia f************ (aka finanssikriisejä) niin tiiviisti..."

No niin joo, nyt mä lopetan tämän radittamisen. Täs ei enää oo mitään järkeä, kun palaan vaan vanhoihin keskusteluihin. Onneksi vietän koko viikonlopun jossakin metsän keskellä, etten vaan tänne enää tuu.

Ehkä mun olis sittenkin terveellisempää olla suunnittelemassa lasten joulujuhlaa..

28.11.2009 klo 10:50

Henna
Käyttäjä

Terveisiä lomalta ja nyt jo arjesta ja voi elämä, onnellisuuttahan tämä kaikki! :)

Ei hitto että repeilin noille googlettamisille. Mä vielä kerran testasin, että noin ei pitäis pystyä näitä keskusteluja jäljittämään, mutta se oli vanhan radin aikaan se. Ups. No mutta, lukekaa vaan ihmiset, pohtikaa vaan, että kaikesta noikin avautuu - ihan vaan vappaasti :)

29.11.2009 klo 19:56

Matlish
Käyttäjä

He. Googlettakaapa "Erkki kotikissalla". Saatte hyvät naurut. ;) Huh...

29.11.2009 klo 19:56

Esmi
Käyttäjä

Mä en osaa edes sanoin kuvata mun viikonloppuani. Koin eilen illalla sellaisen kaikki on täydellistä-hetken, ja voi miten ihanaa se onkaan, kun et kaipaa mitään. Tai ehkä vaan lisää Pyhää Henkeä. Mutta siellä mun ympärilläni oli just kaikki ne ihmiset, keitä pitikin olla, ja se oli just se paikka, missä mun pitikin olla, ja kaikki vaan oli niin hyvin.

No niin, olin kyllä niin taivaallisissa tänä viikonloppuna, että maanantaina luultavasti tullaan alas ja lujaa. Mutta onneksi elämässä on aina silloin tällöin näitä huippuhetkiä, jotka tekevät tästä elämästä elettävän.

29.11.2009 klo 19:57

Esmi
Käyttäjä

Jee, pitää koklata.

29.11.2009 klo 20:05

Matlish
Käyttäjä

Tällä haulla pääsee lukemaan Erkin traagisista elämän vaiheista. ;)
"Erkki on erittäin seurallinen kotikissa"

30.11.2009 klo 12:28

Henna
Käyttäjä

Esmi, kuulostaa superhyvältä tuo sun viikonloppu :) Äläkä pelkää putoamista, arki on aina arkea, mutta ei sen tarvitse masentavaa olla. Onnellista on olla just siinä, missä pitääkin.

Mä oon niin hajoillu noille Erkki Kotikissa -sivuille, että en pysty enää nauramaan moneen päivään ku vatsalihakset kramppaa.

Palasin lomalta ja oli kyllä ihan kukas hasardi -aamu: en ehtiny syödä aamupalaa kun en tajunnu, mitä on mennä yhdeksään töihin; luulin unohtaneeni työavaimet vaikka joku minussa muisti ottaa ne kyllä - työpaikan ovella kävin sellaista sisäistä onpas-eipäs-oo-keskustelua ja mietin, kumpi on oikeassa, minä vai minä; myöhästyin töistä - tapahtuu kerran elämässä eli tänään; menin vääriin yrityksiin "tottumuksesta" - käytäntö on ollu ohi jo puoli vuotta ja tämän kaiken lisäksi, en muistanut poistaa sähköpostista sitä "hei olen lomalla" -vastausviestiä vasta kun tuossa puolen päivän aikaan eli just äsken.

Onnellista.

Lisäonnea: osaan korjata mun pyykkikoneen tänään. Tiiän sen. :)

30.11.2009 klo 12:44

Esmi
Käyttäjä

Moi Henna!

Joo, en ole ainakaan vielä kovin pahasti tömähtänyt maan pinnalle, vaikka olenkin joutunut etsimään eräitä tärkeitä papereita kissojen ja koirien kanssa (olin ne jossakin siivousvimmassani lajitellut ne ei tärkeisiin- papereihin, ja siinähän sitä olikin etsimistä.) Mutta onneksi löytyi.

Mulla on ollut tänä syksynä tosi monta onnellista hetkeä. Se on ollut kivaa. Tai oma seurakunta on kiva. Siis Jeesus on kiva.

Ja Henna, tosi cool, jos osaat korjata pyykkikoneen!

30.11.2009 klo 12:59

Henna
Käyttäjä

Esmi, mulle tulee mieleen ne sun hyvässä tallessa olleet 300 euroa tuossa taannoin ;) Lajittelu on hyvä asia.

Jeesus seurakuntineen on hyvä asia. Jee!

Onni on Elävä Jumala ja ylhäältä tuleva viisaus: kohta korjaan mun kameran akunkin. Pitää vielä saada vähän reveleissöniä, että miten. ;)

30.11.2009 klo 14:06

Esmi
Käyttäjä

Joo, mä en oikein tykkää säilytellä kaiken maailman papereita. Nytkin mietin, että joko ne ei tärkeät-paperit uskaltais viskata pois, vaikka kumminkin sieltä sitten jotakin joskus tarvii. Eikö kaikki asiat voitaisi hoitaa nykyään sähköisesti? Ja sitten olis kivaa, kun koneet tilttais..

Kello on jo kaksi.

30.11.2009 klo 14:08

Esmi
Käyttäjä

Ja Henna, jos sitä ylhäältä tulevaa viisautta pukkaa liiankin kanssa, niin tervetuloa kylään!Täältä löytyy yhtä ja toista pientä näperrettävää..

1.12.2009 klo 10:19

Esmi
Käyttäjä

Nyt kävi sitten niin, että minä jatkan kuin jatkankin tässä samassa luukussa asumista vielä maaliskuun loppuun asti, ja sitten muutan erään kaverin luo asumaan. Eli jostain syystä minun ei ole vaan tarkoitus saada omaa yksiötä.

Onko Salan asunnonmetsästys tuottanut tulosta?

1.12.2009 klo 10:39

Meripeikko
Käyttäjä

Halleluja! Henna, meidän rukouksiin on vastattu! C'moon! Praise God, You know!!! Hallelujaaaa!!!!

1.12.2009 klo 10:47

Henna
Käyttäjä

Apuaaaa!!! Onko??? Oikeesti??? Siis onko tää sitä mitä mä luulen??? HALLELUJAAAA!!! Oikeestioikeesti? Kerro nyt hitsi lisää ja äkkiä!!! Come on!

Esmi, onni, että pääset nykykämppiksestä eroon.

1.12.2009 klo 10:50

Meripeikko
Käyttäjä

No kyllä on. Juuri sitä mitä luulet. Praise God You Know! Ja oikeestioikeesti! Totaalioikeesti. Yhtä oikeesti ku ui nakki! Yhtä oikeesti ku lyyli yritti syödä mun paidan. Yhtä oikeesti ku traakkipuita oli seinä täynnä. Siis aikuisten oikeesti. Juuri niin! Halleluja!

1.12.2009 klo 11:08

Henna
Käyttäjä

EIKÄ! En usko tätä, en oikeesti. Voisko oikeesti Jumalan hyvyys kohdata meitä tällä tavalla? Ja voi että, oikeestiko?? Siis niin oikeesti ku minä vihaan kissoja? Siis niin oikeesti ku jätin ostamatta ne kengät Prismassa? Siis niin oikeesti?? Haluun yksityiskohdat!

1.12.2009 klo 11:24

Meripeikko
Käyttäjä

KYLLÄ! Just niin oikeesti. Jumalan hyvyys on todella todellista ;) Ja se voi yllättää todella positiivisesti! Meillä on rukouksia kuuleva Jumala! Todellakin. Oh God, I love my life...and I will love it more because of one thing! Halleluja! Saat yksityiskohdat, muttet ehkä täällä ;)

1.12.2009 klo 11:34

Henna
Käyttäjä

HALLELUJA! Voi Elävä Jumala, voi rukouksia kuuleva Jumala! Siis didn't see this coming at all!! Haluun yksityiskohdat ehdottomasti muualla ku täällä! :) Tää elämä on ihmeellistä.

1.12.2009 klo 11:40

Meripeikko
Käyttäjä

No todellakin. Minä jo näinkin...mutta usko ei meinannu riittää. Jumalan hyvyys on jotain aivan käsittämätöntä! Siis todellakin! Me muuten voitais varmaan perustaa semmonen toisenlainen rukouspalvelu?!? ;) Jeesus todella rakastaa meitä ja todella kuulee meidän rukoukset!!!

1.12.2009 klo 11:46

Henna
Käyttäjä

Ehheh, toisenlainen rukouspalvelu??! Aamen, we've got the anointing!! Tulijoita riittäis, se on varmaa. Jumala on hyvä! Ihan kaikille! Whoa! Jei!