Hengenahdistusta täälläkin: värjään siskontytön tukkaa (istuu tuossa väri päässä ja valittaa) blondiksi ja voi maailma, että voi olla tuju haju tuossa voiteessa. En oo aikoihin käyttäny missään ton tason vaalennusvoiteita ja hrr, että en ikinä käytäkään enää - vois saada mun tukkaan sellasen aika tehokkaan säkkärän (aka mummopermis), jos polttais kiharat tollasella pois.

Eiku wait...Sehän vois olla ihan jees :)

Sala, millaset niistä tuli?

Mun pyykit ihan ookoo, ei suurempia vaurioita onneks. Mitä nyt työpaita (kavereitten kesken "pesethän tämän kolmessakympissä sitten") otti vähän hittiä, mut se ei oo oma, niin ei haittaa ;)

Sala, joutasko sun Gilmore ykkönen riemastuttamaan minun ja siskoni joulua? Ei sillä, meillä on muutoinkin kahdestaan yleensä ihan riemastuttavaa tuo oleminen, mutta niinku bonuksena? Vai onko menossa jollain? Elinalla? (Älä kysy, mistä tämän tiedän...have a weird life)

Muksaa sukulointia kaikille niille, jotka sukulaisia näkee. Minä hengittelen vielä ihan ilman ahdistuksia tuonne aatonaattoon asti ja sitten pitäisi rynnätä ison joukon pariin. Tarvii ehkä vähän suklaata, hyvää lukemista ja pelastusliivit selvitäkseen siitä, mutta hei, joulu on vaan kerran vuodessa. Onneks. Sinänsä ihan jees myös se, että Jeesus synty vaan kerran - että se uhri oli ihan riittävä, ettei tarvinnu meidän puolesta useemmin kärsiä. Siunattu pelastava veri, halal!

Noniin, palaan blondien hiusten pariin ja yritän olla pyörtymättä. Hrr.

Huomenta!

Minä olen jo eilen aloittanut joulun vieton. Söin suklaata, marmeladia ja jopa kinkkua (enkä edes ole mikään kinkkuihminen). Huomenna menen isosiskon kanssa vielä viimeisille lahjaostoksille, ja sitten saa joulu jo tulla. Huomaan taas kuinka aika kuluu käsittämättömän nopeasti, en edes tiedä pysynkö vauhdissa mukana. Ihmisen elämä on totisesti lyhyt.

Voimia teille kaikille, jotka joudutte vielä raataamaan töissä. Ehkä se loma tuntuu sitten sitäkin paremmalta, kun tietää ansaitsevansa sen?

Esmi, tajusin eilen, että olisin tietysti voinut laittaa sinulle joulukortin. En älynnyt tietenkään ajoissa. Pahoittelen.

Olen töissä ja en oikein tiedä, miten täällä pitäisi olla kun on vähän epämääräiset fiilikset.

Joulu on kohta ja sen jälkeen meillä yhden hautajaiset - taas - ja jotenkin se on tosi kuluttavaa, vaikka siihen osasi varautuakin. Ärsyttää olla perheen vanhin lapsi ja se, kenen odotetaan pitävän vähän kaikkea kasassa.

Sala, kiitos pipareista. Maistui.

Minäkin olisin voinut paiskata entistä ihanaa majapaikkaani kortilla, mutta en vaan harrasta sellaista. Olen hieman epäsosiaalinen. :)

Muista, että isosiskot ovat tärkeitä, ainakin pikkusiskoille. Meillä oli tänään oikein kiva shoppailupäivä ruuhkasta huolimatta. Ja meidänkin sukuun voisi vaihteeksi tulla hääjuhlia tai vauvajuhlia, ettei aina tarvitsisi pukeutua sukukokoontumisissa mustiin.

Muuten, tällä paikkakunnalla on muutama nuori uskova. Mutta he ovat muuttamassa kaikki äkkiä pois, koska meillä ei ole hyvää seurakuntaa. Eli jos tiedätte jonkun innokkaan pastorin vailla omaa laumaa, niin ohjatkaa tänne.

Hyvää joulua kaikille!

Henna, osanotot.. Jes. 11:2 (Irrallinen asiayhteydestä, mut sama Henki lepää sinunkin päällä ja auttaa pitämään sen kasassa.)
Hyvä, että piparit maistui, niin teki pullatkin, kiitos. Myös Tommi on meillä tällä hetkellä nauttimassa niistä.

Ruvetkaa, Esmi, pitämään siellä jotain rukouspiiriä.

Kiitos, Sala.

Tommille terkut. Se saattaa viihtyä teillä myöhään :)

Tulin sittenkin vielä ennen joulua tänne, vaikka ajattelin ettei ole enää nettiin asiaa. Kuuntelin just uutisista Hurstin työstä ja huomisesta joulujuhlasta. Mietin, kuinka ihanaa se onkaan niille köyhille ihmisille ja miksei joka kaupungissa järjestetä joulua köyhille? Tietysti (varakkaat)ihmiset haluavat viettää joulun perheensä kanssa, mutta harmi kun nämä köyhät aina unohdetaan. Ja mikä mahtava tilaisuus se olisi kertoa Jeesuksesta ja siitä, minkä takia Hän syntyi (veripallona, niinkuin joku metrolainen joskus sanoi) tänne ihmisten keskelle.

Sala, arvaa kuinka monta kertaa täällä on yritetty järjestää säännöllisiä rukouskokouksia? Mutta koska ei ole ketään johtajaa, ne aina lopahtaa. Ja sitten tulee joitakin vanhoja jääriä, jotka väittävät ettei nainen voi rukoilla ilman huivia ja siitä syntyy riitaa ja väittelyä. Joten me tarvitaan sellainen johtaja, joka tuntee Raamatun ja joka saapuu joka kerta uskollisesti kokouksiin, oli siellä sitten 20 tai 0 ihmistä. Mutta mistä niitä pastoreita saa?

Ulkona on lunta ja sisällä joululauluja ja kynttilöitä. Se vähän helpottaa sitä, että muuten viettää päiväänsä kovissa kivuissa. Tulin siihen tulokseen eilettäin, että ihmisyys on jotenkin loputtoman traagista. Toisaalta joulu, jolloin Jumala tuli ihmiseksi (kiitos Antille muistutuksesta lauantaina:) on siitäkin syystä niin lohdullista aikaa. Ihminen on mennyt jotenkin kovin vinoon niin sielustaan kuin ruumiistaankin, ja siihen todellisuuteen Jumala tuli.

Joskus mietin, että miksi Jumala ei vaan voisi parantaa jos Hän kerran siihen pystyy, vai uskooko sitä itse liian vähän? Tälläisinä päivinä sellainen amerikkalaistyylinen herätysparannuskokous tuntuu lähinnä rienaukselta.

Mutta onneksi on vapaapäiviä, jolloin ei haittaa jos pystyy hädin tuskin kävelemään. On pikkuveli joka on opetellut virkkaamaan ja jonka kanssa voi kaatua potkukelkalla, ja joka muistuttaa siitä, ettei elämä aina ole niin ehdotonta miksi sen kuvittelee.

Toivottavasti tämä lumi pysyy maassa :)

Joku sanoi, että Tapanina saa jo puhua. En halua.

Jouluterveiset täältä metsän ja hiljaisuuden keskeltä. Täällä ei ole ketään paitsi minä, iso talo ja kaksi koiraa ja hetkeen en muista, milloin viimeksi olisin viettänyt päivän tekemättä yhtään mitään ja olemalla vaan. Vaikeeta, mutta kivaa.

Jouluyönä kun oli ihmeellisen kirkas tähtitaivas ja seisoin tuntikaudet sitä tuijottamassa (en suosittele, niska vieläkin ihan sairaan kipeä, ei ollut sitä kaikken ergonomisinta puuhaa, vaikka siinä hetkessä olikin ikuisuus), mietin, että eihän tässä elämässä ole mitään järkeä, että Jumalahan on niin käsittämätön ja armo sitäkin käsittämättömämpi ja pelastus myös kaikessa yksikertaisuudessaan jotain selittämätöntä, että mitä on ihminen, että Sinä häntä muistat? Ja että miten ihmeessä meillä on sellanen Jumala, joka on luonut kaiken sen, minkä äärellä minä olin ja pidätin hengitystä, kun en uskaltanut tehdä mitään, kun mikä minä olen sellaisen suuruuden rinnalla?

Ihan hullua.

Jotenkin poden kodittomuutta ja siinä samalla olen onnellisen tietoinen siitä tosiasiasta, että täällä on paikka joka ainakin hetkellisesti kantaa nimeä koti.

Aion istua yöllä ulkona, tuijottaa sisälle, kun siellä palaa kynttilöitä ja on sellainen lempeä valo ja miettiä, millaista olisi olla oikeasti koditon.

Maanantaina alkaa arki taas ja onneksi siihen on vielä kauan. Siinä välissä en aio tehdä mitään muuta kuin antaa ajan kulua.

Ja wow, radiin on näköjään tullut "muokkaa viestiä" -mahdollisuus. Kiitos Jeesus kiva joululahja, needed that so bad so many times.

Havainnot: muokkausaika on puoli tuntia postauksen jälkeen.

Esmi, niimpä tietysti!;D Lähettäispä Jumala teille sinne jonkun oikein tulisen..

Henna, huomasin nuo samaiset tähdet jouluaaton yönä. Mahottomat. Vai liekö ne samat, kun oon kuitenki Pieksämäellä asti, a.k.a. Jumanlan selän takana.. Puolen yön jälkeen niitä niska vinossa tiirasin..mutta täytyy kyllä tunnustaa, että noin kirkas tähtitaivas pysäyttää aina ajan ja kaiken koko maailmassa. Ainakin mun maailmassa.
Ja myöskin tuo kodittumuuden tunne on jotain, mihin sun viestissä yhdyn.. en tiiä mikä siinä on. Vaikka mullaki on useempi koti (ehkä viis tai jotain), niin silti tuntuu kodittomalta.

Nyt on mentävä. Varmaan huomenna nähään ainakin joittenkin kanssa.

Minä olen kyllästynyt tähän ainokaiseen kotiini ja haluan muuttaa omilleni. Koska en tiedä mihin päin Suomea sitä suunnistaisin, niin kirjoitin paperilapuille viiden kivan kaupungin nimen ja sitten ryttäsin laput pieniksi tolloiksi. Sitten äiti sai nostaa yhden tollon ja avata sen, ja siellä luki Jyväskylä! Nyt etsin töitä ja kämppää Jyväskylästä ja toivon että pääsen äkkiä muuttamaan.

Minäkin olen paljon miettinyt sitä että kuka paranee ja miksi, ja miksi joku toinen ei parane.

After having a near-death experience I thought I'd share something here...

Käsitykseni lepopäivästä ja lomasta muuttui tänään ratkaisevasti ja se tarkoittaa sitä, että tästä lähin minun lepopäivä on jotain ihan muuta kuin lepoa sanan varsinaisessa merkityksessä.

Lojuttuani kaksi päivää tekemättä rehellisesti yhtään mitään kuin lojuttua, nukuttua, syötyä ja luettua (lojuen) aloin kärsiä niin suurista kiputiloista, että nukkumaan mennessä piti ottaa särkylääkettä ja luvata itselleen, että huomenna loppuu lojuminen. No, sehän loppui, mutta sen seurauksena näin melkein Jeesuksen kasvoista kasvoihin (ei mikään hassumpi olotila siitä perspektiivistä) ja mietin jo, että hitto, näinkö pitää nuoren ihmisen kuolla?? Lähdin nimittäin lenkille (you know, kävelyä, ulkoilmaa, pientä liikuntaa) ja päästyäni noin kilometrin päähän kodistani tajuan, että hengittäminen ei onnistu, jokainen pienikin lihas kropassani on sataprosenttisen jumissa, krampissa tai hapoilla, eikä mussa käytännössä liiku muuta kun raajat - sydän ehkä vähän, mutta se ei käsittääkseni täysin takaa sitä, että veri kiertää. Sitten hengittäminen alkaa sattua niin järjettömästi, että oon varma, että kuolen (ei, ei ihan niinku paniikkikohtauksessa, mutta melkein) ja sitten oon sellasessa puolikyykyssä jossain tuolla kadulla ja ihmiset kysyy, että ootko ihan kunnossa? Minua naurattaa, mutta en voi nauraa, kun ne voivottelee, että onko sulla astma ja soitanko jollekin. Mun mielessä ei siinä vaiheessa oo ku yksi lause: "Daddy, I think I'm coming home", ja mietin, että tuntuukohan sydänkohtaus tältä. Tuntui tai ei, jotenkin selvisin sitten kuitenkin takaisin ihan tähän Tullliportille.

Faktat: en enää ikinä loju kahta päivää putkeen, se on sairasta eikä ole Jumalasta (Jumalakin lepäsi vain yhden! And he never sleeps, btw). En ikinä anna kenenkään harrastaa aktiiviurheilua teininä ja totuttaa kroppaansa liikkumaan säännöllisesti (se voi äärimmillään viedä hengen). En enää ikinä lähde lenkille, ulkoile, (hyöty)liiku tai kävele.

Muuta: hengissä ollaan, mutta aion ottaa tänään ja ensi viikolla kaiken tosi rauhallisesti. En taida olla ihan kunnossa. Not that I thought so...

Mutta ystävät, joidenkin kanssa kohdataan vielä tänään. Luulen.

Home sweet home, vaikka ei sitä oikein ole kai kotonaan missään, mutta tavallaan tuo kuulostaa ihan kivalta.

No tuo kuullosti jo aika pelottavalta..Hyvä että selvisit hengissä!

Koti on kait siellä missä ne omat tavarat lojuu.

Vuosi vaihtuu pian ja on jotenkin ahdistavaa muistella edesmennyttä vuotta. Mitään pahaa ei ole tapahtunut, mutta en tiedä olenko täysin tyytyväinenkään vuoteen 2008. Tai kysymys oikeastaan kuuluu, että mitä kaikkea OLISI voinut tapahtua?

Olisiko pitänyt elää jotenkin enemmän, matkustella ja nähdä maailmaa? Vai olisiko pitänyt opetella uusia taitoja, mennä vaikka maalauskurssille tai opetella soittamaan harppua? Elämäni ei ole oikein edistynyt enkä ole millään tavoin kehittynyt.

Entäs olisiko pitänyt rukoilla enemmän, lukea Raamattua ahkerammin tai viettää Herran kanssa enempi aikaa? En ole päässyt käymään Taivaassa, en ole nähnyt enkeleitä ja onko rukoileminenkin läheisteni puolesta ollut turhaa, kun kukaan ei ole tullut uskoon?.

On kai vaan pakko olla positiivinen ja ajatella, niinkuin joka vuosi ennenkin, että ehkä sitten ensi vuonna.

Tulin siihen tulokseen, että vuosi on ollut hyvä ja saan olla monesta asiasta kiitollinen.

Mainiota, Esmi. Sittenhän sitä voi olla tyytyväinen kuluneen vuoden osalta.

Minä teen yleensä vuoden vaihtuessa (samana yönä) erinäisen tilinpäätöksen kuluneesta vuodesta ja rukoilen, että mitä uutta ja kivaa on luvassa tulevana vuonna. Oon aina vähän utelias ja kärtän Jumalalta vastausta niin kauan, kunnes tiedän edes teeman.

Tämä vuosi on ollut vähän onneton, vaikkakin siihen on sisältynyt paljon uusia avauksia ja hienoja juttuja: valmistuin, tein ratkaisevia päätöksiä loppuelämää ajatellen, pidin palkallista kesälomaa (vielä viisi päivää pitämättä, jee), ainakin kymmenet häät ja onnellisten avioliittojen siunaamiset ja muuta. Sitten oli kaikkea sellaista, mitä mielelläni olisin jättänyt välistä: kahden sukulaisen kuolemat, joista toisesta pääsen yli ehkä kymmenessä vuodessa, kun joitain alueita minusta turtuu niin, että en enää pysty tuntemaan mitään, yhden läheisen vakava sairastuminen, opiskelujen loppuminen, henk.koht. helvetit, joita oli useita jaksoja ja muuta.

Taitaa se lopulta plussalle kääntyä :) Kiitollinen oon kaikista päivistä yhtä lukuun ottamatta ja yhtään en vaihtais pois - paitsi tietysti sen yhden. Heh.

Mutta oon muuttunu, kasvanu, oppinu uutta, itsenäistyny ja tehny ratkaisuja, joihin oon ihan tyytyväinen. Kaikki ja kaikkea Jumalan armosta.

Ehkä ensi vuonna sitten vähän erilaisin teemoin...tai ei, not upt to me anyways.

Mutta Esmille vertaistuet täältä: en mäkään oo päässy käymään Taivaassa, en oo nähny enkeleitä eikä kukaan läheisistä VIELÄ oo tullu uskoon - syynä mun rukouselämä, heidän haluttomuus vai mikä??

Triangelikurssille haluan ensi vuonna. Ja johonkin reissuun (ei oo passia ei, mutta hankinnassa on). Kouluunkin. Tai työpaikkaan, joka ei vie minua vararikkoon. Ja voih, kutsuun myös.

Peeäs, en uskaltanu tänään lähteä lenkille kun hengittäminen sattuu. What the hec is this??
Suomeksi: mitä pyllyä tämä on? (Hec voi olla vähän epäsuotava sana täällä, pylly ei onneks oo. Mutta helvetti mainitaan Raamatussakin ja jos Roopea helpottaa, Hec voi näin meidän kesken olla myös vaikka lyhenne Hectorista tai lauseesta He Crossed The Road tai jotain. Kiva, että sopii. Hei-hei.)

Vieläkin palaan eiliseen asiaan. Mietin koko yön tätä kulunutta vuotta ja en tiedä olenko sittenkään kovin tyytyväinen. Elämä ei ollut kovin jännittävää, ja muutama suuri pettymyskin osui kohdalle. Ja vaikka saankin olla niin kiitollinen monista asioista, niin olisi se elämä voinut olla helpompaakin. Ja tämä loppuvuosi, juuri nämä vikat päivät ovat kauheita kun alan jo stressaantua oman elämäni suhteen. Mutta jos ensi vuosi on oikein hyvä, niin kai se kompensoi vähän vaisummankin vuoden?

Joo, ensi vuosi saa olla kyllä paljooon parempi. Heti alkuun tilaan yhden kivan työpaikan, jota hain jo sunnuntaina ja josta ei ole vieläkään soitettu. Sitten tilaan kivan, ison, halvan kämpän Jyväskylästä, joka sisältää mukavan kämppiksen. Ja voila, uusi elämä ja uusi vuosi voi alkaa!

Henna, sulle olisi töitä tarjolla Kuopiossa, jos siis voit tehdä niitä alasi töitä. Ja yksi avoin paikka on ihan Sallaa varten, näin äkkiä luettuna.

Mä oon miettiny tänään onnellisuuden määritelmää. Että jos joku kysyisi, mitä on olla onnellinen tai mitä onnellisuus on, mitä siihen vastaisin.

En ole keksinyt vielä mitään hyvää. Harvinaisen vaikea tapaus.

Esmi, niin joo se lastenspsykiatrian paikka olisi auki. Kyllä se kiinnostaa, siitä en pääse mihinkään, mutta ottamalla sen tekisin niin järjettömän virheen, että se vois maksaa muutaman vuosikymmenen erämaassa, että en viitti kokeilla :)

Uutta elämää mä en varsinaisesti kaipaa, mutta jos ei halua olla töissä, lomalla eikä työttömänä, voi mun vaihtoehdot jossai välissä käydä vähiin. Taitaa kaventua mahdollisuudet lähinnä seuraavaan: taivaassa.

Jos sais jotain tilata, niin tilaisin räjäytetyn pään, selkeän mielen, täydellisen työpaikan (suhteellisen pieni työtuntimäärä ja suhteellisen hyvä palkka, että elättää itsensä ja vaikka osan seurakuntaa, pitää katon pään päällä ja saa nettiyhteyden kytkettyä), onnellisia ihmisiä, ikuisia elämiä taivaassa, Jeesuksen paluun ennen kaikkea, maailmalle rauhaa ja yhden puurokauhan. That's about it. :)

Hyvä tuleva vuosi kompensoi ehdottomasti heikomman tämän vuoden. No problem.

Peeäs, onko yleensäkään tarkoitus, että elämässä jää plussalle? Kun kyllähän taivas kompensoi sitten tosi kämäsen elämän kertaheitolla äärettömäksi plussaksi?

Itse asiassa, Jumalahan antaa aina vaan parasta ja sitäkin ylitsevuotavasti, että kai sen on lopulta tarkoitus jäädä plussalle, elämän. Kyselen siis turhia, pahoittelen.

Ja Jeesushan on joka tapauksessa mittaamaton plussa, että ei kai se ihme ole, että taivas on sitten siihen päälle kiva bonus ikuista elämää varten.

Ei ku ei se mikään bonus ole ("harhaoppinen", sanoi minun pää), vaan meidän tarkoitus ja lopullinen päämäärä tämän elämän jälkeen: elää lähellä Jumalaa, Häntä varten. Iankaikkisuus meidän sydämiin asetettu just sitä varten.

Sitä ennen tarkoituksena onkin sitten vähän julistaa tuota evankeliumia myös. (Ymmärtäkää sarkasmi, pyydän.) Ja muuttua Kristuksen kaltaisuuteen. Ja muuta sellasta pientä tekemistä ja puuhailua. Heh.

Joko Esmin työpaikasta kuului jotain? Entä Salan?

Minulla on niin tylsää, että puuduttaa.

Aloitan suklaa- ja karkkilakon tammikuuksi. Oon syöny suklaata kolmen edellisen viikon aikana enemmän ku vuoteen ja oksettaa pelkkä ajatus konvehdeista, suklaalevyistä ja jopa joulusuklaasta (joka on parasta maailmassa). Epänormaali tilanne.

En käsitä, että vuosi vaihtuu tänään. En oikeestaan haluaisi mitään muutoksia nyt. Eiku haluaisin, paljon. En osaa päättää. Haluaisin, kyllä, mutta en uutta vuotta. Blaah.

Voi Henna pieni, kaikkea muuta tilaa ensi vuodeksi mutta älä räjäytettyä päätä! Ja samat sanat suklaasta, sitä on vieläkin kaikki paikat täynnä.

Olen aina ajatellut, että onnellisuus on tunne. Mutta nyt en tunne itseäni onnelliseksi, mutta tiedän silti pohjimmiltani olevani onnellinen. Outoa.

Työpaikasta ei ole mitään kuulunut, ja pitää ilmeisesti kehitellä varasuunnitelma. Pommittaa vaikka viherlandiaa avoimella hakemuksella 10 kertaa päivässä. Pakko jonkun on haluta juuri minut töihin!

Vuosi ei saa vaihtua, en tykkää kun aika kuluu niin nopeasti. Mutta se on toisaalta myös kaiken uuden alku, saa jättää menneet taakse ja aloittaa alusta.

Toiset nakit ovat hyviä, toiset eivät. Itse syön tänä iltana Atrian rasvanakkeja. Hyvää vuodenvaihdetta kaikille!

Se on uusi vuosi, pojat!

Minä en tiedä, onko onnellisuus tunne, mutta jos se on, se on subjektiivinen tunne ja silloinhan sille ei voi tehdä mittaria. Hämmentävää ja harmittavaa yhdellä kertaa.

Tiedän elämästäni aina päivän kerrallaan ja tänään ainakin olen ihan onnellinen. Tai siis nyt. Mulla voi asiat heilahtaa toiseen äärilaitaan ihan sekunneissa. Sinänsähän stabiilit olosuhteet ei välttämättä muutu, mutta sisäinen olotila voi muuttua ja näissä onnellisuusasioissa se on minusta aika merkittävää. Mutta mä oonkin tällanen tuuli-ihminen.

Esmi, eikun Viherlandiaa pommittamaan työhakemuksilla. Kyllä ne sut ottaa, sehän ois just hyvä.

Uusi vuosi, hyvä alku, sanon itselleni. Hui.

Tämän vuoden alku on ollut aivan mahtava. Mä sain aattona tietää, että mun rukoukset on nyt kuultu. Eilen sain vielä lisää vahvistusta ja varmuuden, että pian tulee vastauksia. Eli olen pitkästä aikaa levollinen ja rauhallinen. Toivon vaan, että mun pian ja Jumalan pian olisi suurin piirtein sama asia.

Mulla on kans sellainen luonne, että se vaihtuu aika äkkiä. Nyt ei enää Jyväskylä tunnu niin hyvältä idealta, mutta pianhan sen näen.

Missäs kaikki muut ovat?

Henna, en saanu työtä. Mutta en sitä kyllä oottanukaan, enkä oikeestaan halunnukaan. Työttömyysaikaa taas maaliskuulle asti, eli no problemo.

Multa kysyttiin keskiviikkona, että kuinka paljon mä arvostan elämää. Se oli vaikea kysymys. Kysyjä oli ei-uskis, joten se tuo jo oman hankaluuden vastaamiseen, jottei vaan pistele menemään jotain kaanaankielisiä loruja, vaan oikeesti jotain ymmärrettävää, ja sitten kun oon vielä perusluonteeltaltani ja -olemiseltani sellanen semimasis-tyyppinen ihminen, niin koitapa siinä sitte vastata ihmiselle siten, että heräis ees pikkasen toivoo ja halua saaha kunnollinen elämä. Tunsin oloni kovin pieneksi. Mutta toisaalta tuollaset hetket on aina hyväks, koska ainaki sillon joutuu oikeesti miettimään, mitä siitä kelaa ja missä mennään niinku oman sydämen kans. Kaikenlaista.

Mä haluaisin ensi vuodelta muutosta. Tai ei sen oo pakko olla mitään suurta ja mahtavaa, mutta haluaisin vaan tietää edes pikkasia palasia siitä, mihin tässä oikein ollaan menossa. En jaksa kulkee sokkona.

Husbandilla on tänään vapaapäivä ja meijän piti lähtee liikenteeseen puolilta päivin eli kutakuinkin nyt, mutta sepä vetelee vielä sikeitä tuolla peiton mutkassa.. näin se joka kerta menee, mutta on jokseenkin tympeetä aina venata tuntikaupalla, että toinen vaivautuu ylös. Mrrrr.

On ollut huima viikonloppu. Perjantaina minulle soitti yksi henkilö Jyväskylästä, ja pyysi tulemaan työhaastatteluun. No, eilen meillä oli tapaaminen, jonka aikana minuun iski rimakauhu että ei, en halua tätä. Haastattelutilaisuus oli outo, ja en vielä tiedä saanko kyseistä työtä. Ensi viikolla se sitten selviää. Hakijoita on kuulemma paljon, joten on hyvät mahdollisuudet olla saamatta tätä paikkaa. Mutta jos saan sen, niin uskallanko ottaa haasteen vastaan?

Toivottvasti puhelin ei soi. Ja en voi taas kerran tehdä mitään muuta kuin ihmetellä omia aivoituksiani. Vielä jouluna ruinasin sitä työtä ja Jyväskylään pääsyä, mutta nyt tosipaikan tullen isken jarrut maahan. Haluan muuttaa, haluan töitä, mutta mikään ei kelpaa. Pitää vaan luottaa siihen, että Jeesus ohjaa minut oikeaan paikkaan.

Kaunis päivä tänään. Voisin mennä vaikkapa jäälle pienelle kävelyretkelle, kyllä se nyt jo varmaan kestää.

Esmi, voin jotenkin samaistua tuohon. Kaikki olis jännää, jos se tapahtuis "sitten joskus". Tosielämä tuntuu joskus vähän hurjalta.

Mulla on viimeinen lomapäivä, huomenna töihin. Haluaisin kovasti asennoitua tulevaan kevääseen tarmolla, mutta ailahtelen epätoivon ja uhman välimaastossa. Toivon viisarin jumittuvan uhman puolelle. Olis niin hienoa tehdä asioita, ei ehkä ihan uhmassa, mutta sellaisessa näyttämisen fiiliksessä. Telkkarista tuli äsken leffan Changeling (lähtekää joku mun kaa leffaan kun se tulee enskariin 9.1.) making of-dokkari. Se leffa perustuu tositarinaan, ja sitä päähenkilöä katsellessa tuli mieleen että voi vitsit, jos joskus ois samanlaista tarmoa taistella oikeaksi uskomansa asian puolesta vaikka koko muu maailma olis vastassa. Mutta sitten tuli myös mieleen, että niin, oikeaksi uskomansa asian puolesta. Mulla on joskus vähän vaikeuksia löytää asioita joita uskon oikeiksi.

En jaksa oikolukea edellistä, vaikka olemmekin kieliopillisesti korrekti kansa.

Mun elämässä on vähän liikakin jännitystä tiedossa keväällä... Mutta oon päättäny olla tressaamatta erinäisistä asioista jotka tuntuu tulevan aivan liian pian. Jumala tuntuu olevan mun asioiden hoitamisessa sen verran tehokas ja hyvä että oon päättäny olla ottamatta mitään paineita... Mut ennen kun tutkinnot on tehty ja opinnäytetyö puskissa niin pitäs sitä itekin varmaan jotain tehdä....