Läheisyysriippuvaisuus
Alue: Terveys
|
4.11.2009 klo 12:23 |
Mari Huusko kirjoittaa kirjassaan Hallintaa vai huolenpitoa? "Läheisyysriippuvuuteen liittyy epätoivoinen rakkauden ja hyväksymisen hakeminen muiden asioiden kustannuksella... Läheisriippuvaisen ihmisen on vaikea olla yksin, hän on valmis takertumaan hyvin nopeasti uuteen suhteeseen ja hän haluaa sen olevan se lopullinen suhde elämässään... Läheisyysriippuvaisella ei ole aikaa tutustua toiseen tai edes itseensä. Hän haluaa heti alusta alkaen tämän suhteen johtavan koko elämän pituiseen rakkaussuhteeseen. Hän tarvitsee vakuutteluja ja sitoumuksia ja lupauksia siitä, että toinen pysyy hänen kanssaan. Menettämisen ja hylätyksi tulemisen pelko kasvavat suhteettomiksi, koska ihastumisen myötä läheisyysriippuvainen hylkää kaiken muun ympäriltään...Hylätyksi tulemisen pelko laukaisee paniikin, ja läheisyysriippuvainen alkaa anella entistä enemmän huomiota." Itteeni on helpottanut huomattavasti sen ymmärtäminen, että olen läheisyysriippuvainen. Se tarjoaa selityksen ennen niin selittämättömälle käytökselle, joka on kuormittanut suhteita. En ole virheellinen tai outo - olen haavoittunut. Omaksunut tietyn käyttäytymismallin. Nyt kun sen ymmärtää, avautuu mahdollisuus parantumiselle ja kasvamiselle. Mun ei tarvitse olla menneisyyteni vanki. Otan itse vastuun tunteistani, enkä sysää sitä toisen harteille ("se on sinun syy että minusta tuntuu tältä"). Kun hylätyksi tulemisen pelko tai kokemus laukaisee paniikin, voin pysähtyä miettimään, onko reagoimiseni toiseen ihmiseen realistinen ja mihin itse asiassa edes reagoin? Käsillä olevat tunteet ja pelot ovat totta kai todellisia, mutta eivät välttämättä aiheellisia. Mahdollisesti reagoin menneisyyteeni kokemuksiin tai tuntemuksiin, joita nykyinen tilanne on nostanut pinnalle. "Jos ajattelet, että toinen ihminen on onnellisuutesi lähde, koet välttämättä tarpeelliseksi kontrolloida häntä, jotta voisit pysyä onnellisena. Mutta et voi kontrolloida toista ja olla itse onnellinen... Jos alamme nähdä ihmissuhteet kasvumahdollisuuksina sen sijaan, että näkisimme ne päämäärinä itsessään, me voimme alkaa saada toimivia ihmissuhteita. Suhde, joka päättyy, ei ole virhe eikä rangaistus - se on opetus." ( Robert Burney) |
|
4.11.2009 klo 12:38 |
http://www.suhdesoppa.fi/itsetuntemus/laheisriippuvuus-tukahduttaa/ |
|
18.4.2010 klo 11:21 |
Minäkin olin lähimmäisriippuvainen mutta minusta tuli Jumala riippuvainen.Jumalan armon avulla saan toteuttaa unelmani. |
|
14.6.2011 klo 17:41 |
Ompas muuten todella hyviä kirjotelmia; tuo vekan, sekä sit noiden linkkien takana. Opin ehkä jotain uutta itsesäni jollakin tasolla :) |
|
28.6.2011 klo 0:02 |
Oi kun oli osuva kirjoitus! Huomasin heti, miten paljon olenkaan Jumalan avulla päässyt tästä läheisyysriippuvuus takertumisesta ja paniikista irti! En enää takerru tai panikoi samalla tavalla. Mutta tunteet ovat valtavat ja olen riippuvainen toisesta - poikaystäväni ON koko elämäni. (Onneksi Jumala näyttänyt, ettei se niin ole! JUMALA on minun koko elämäni<3) Ja haaveilen aina heti että hän on elämäni mies, hänen kanssaan vietän loppu elämäni, menen naimisiin, perustan perheen, saan lapsia,... Onneksi olen oppinut, että jokainen tarvitsee omaa tilaa niin minäkin! Ah, miten nautinkaan siitä kun saan ihan yksikseni olla rauhassa. Läheisyysriippuvuutenikin on nykyään semmoisella tasolla, että sen kanssa pystyy elämään. Ja onneksi minulla on "vahva mies" että vaikka vähän välillä panikoin (esim. jos hän lähtee mukavan illan jälkeen, ja minulle tulee ikävä niin en halua hänen lähtevän) niin hän lähtee minun estelyistä huolimatta =) Ja Jumalan avulla pääsen vielä näistäkin eroon! Kyllä Jumala meitä auttaa :) |
|
28.6.2011 klo 7:45 |
Itsekin olen läheisyysriippuvainen ja olen tiedostanut,että läheisyysriippuvuudessa on tärkeää parantaa oma sisäinen lapsensa joka on jäänyt vailla huomiota ja joka ohjailee elämää. Summa summarun:kyse on siis tunnelämän/emotionaalisen elämän parantamisesta. Inner Child |
|
28.6.2011 klo 9:44 |
Välillä olisi ehkä helpompaa, jos omat tunteet voisi kytkeä pois päältä. Esiin kun putkahtelee läheisyydenkipeitä tuntemuksia, jotka eivät saa kiinnittyä kehenkään. Kaikkein pahinta on omata tunteita, joita ei itse usko edes osaavansa elää todeksi. Hylätyksi tulemisen pelko lamauttaa ja toisaalta hylkäämisen kokemukset ruokkivat pelkoa yhä lisää. On kamalaa seurata sivusta omia tunteitaan viikosta toiseen, ilman, että pystyy tekemään yhtään mitään. Yhtä lailla kamalaa on tiedostaa, että omat tunteet lienevät ahdistavia myös toiselle. Silti tunteet jäävät, eikä niitä voi paeta. Lopulta tyhjyyteen leijumaan jääneet tunteet pitää parhaansa mukaan sulkea sisälleen, talloa sammuksiin tai yrittää muovata niistä jotain muuta - jonkun toivontäyteisen harhakuvitelman, jossa voi elää onnellisena. Tai sitten niistä voi kirjoittaa tänne. Pistän tähän vielä hymiön keventämään tunnelmaa. :) |
|
28.6.2011 klo 10:23 |
"On kamalaa seurata sivusta omia tunteitaan viikosta toiseen, ilman, että pystyy tekemään yhtään mitään." "Silti tunteet jäävät, eikä niitä voi paeta." Tunteiden tuottamia kokemuksia voi hallita ja Gross (1998) luokittelee hallintamenetelmät viiteen kategoriaan: tilanteen valinta, tilanteen muuttaminen, huomion kiinnittäminen, älyllinen muutos ja vasteen hallinta. Healthy individuals engage in emotion regulation (ER), which refers to attempts to influence which emotions they have, when they have them, and how they experience and express these emotions (Gross, 1998). The process model of emotion regulation, proposed by Gross (1998), provides a framework for delineating different types of emotion regulation strategies. This model identifies five types of emotion regulation strategies. Situation selection entails choosing whether or not to enter a potentially emotion-eliciting situation. Specifically, it involves choosing to approach or avoid certain people, places, or activities. Situation modification involves modifying something about the situation in order to enhance or diminish its emotional impact. Within the situation, attentional deployment refers to directing one’s attention to a specific feature of the environment in order to change that situation’s emotional impact. Cognitive change describes the active modification of the meaning or importance of the situation, again with the goal of altering emotional responding. Once the emotional response has been generated, response modulation involves increasing or decreasing the expression of that emotion (e.g., suppression of facial expression). Attempts to regulate one’s emotion may involve multiple regulatory strategies, which may be used in adaptive or maladaptive ways. http://sf-act.com/docs/research_werner_erisad.pdf En tiedä mihin kategoriaan sopii autonomisen hermoston kiihtyneisyystilan systemaattinen säätely terveillä elämäntavoilla, kuten nukkumisella, syömisellä, liikunnalla, rukouksella (meditaatiolla ja muilla mentaalitekniikoilla) ja sosiaalisilla kontakteilla. |
|
28.6.2011 klo 11:26 |
Yhtä lailla kamalaa on tiedostaa, että omat tunteet lienevät ahdistavia myös toiselle. Niin osuvasti sanottu! Tosin se onni on vain tunne siinä, sen tiedostan itsekin. Sammuksiin tallominen on äärettömän vaikeaa ja tuskallista, ja vaikuttaa hetkellisesti jopa mahdottomalta. Siksi ehkä tuo nk. "harhakuvan" rakentaminen tuntuu jotenkin ainoalta vaihtoehdolta. |
|
28.6.2011 klo 12:12 |
Tuo suhdesoppalinkin kuvaus vastasi hieman sitä, mitä olen lukenut kirjasta Kiltteydestä kipeät ( http://www.kirjapaja.fi/tuotteet/377-kiltteydesta-kipeat ). Joitain juttuja tunnistan itsessäni noista läheisriippuvaisuuskuvauksista ja aika paljon tunnistin tuosta kirjasta. Omaksunut tietyn käyttäytymismallin. Nyt kun sen ymmärtää, avautuu mahdollisuus parantumiselle ja kasvamiselle. Mun ei tarvitse olla menneisyyteni vanki. ^Hyvin kirjoitettu. Itsekin olen kokenut asian noin. |






