Mulla oli kiva lapsuus. Mua rakastettiin ja rohkaistiin olemaan oma itseni. Vanhemmat vei seurakuntaan ja Jumala oli osa elämää ihan arkisinkin. Sit mummut teki hyvää ruokaa ja ukki vei luontoon heilumaan.

Ihan mukavaahan se oli, hyvätuloisen perheen ainoana lapsena. Äiti oli kotona ja leikki mun kanssa ihanasti eikä koskaan suuttunut jos mä en suuttunut ensin. Uskossa on perhe ja iso osa sukuakin. Kirkossa kävin vauvasta asti ja monesti olin ainoa lapsi paikalla (tai koko perhe ainoat alle 50v) mutta mitäs pienistä. Kavereita tosin jostain syystä oli vähän niukanlaisesti. Viihdyin paljon itsekseni vilkkaan mielikuvitukseni kanssa. Mutta koulussakin oli kivaa, hyvä ja kannustava ilmapiiri ja luokallinen enkeleitä ja pärjäsin hyvin. Eihän se elämä silti aina täydellistä ollut niinkuin ei kenelläkään mutta en todellakaan ala täällä julkisesti ruotia perhe-elämän kipupisteitä. Että silleen. Mut lapsuus on ihanaa aikaa, kun ei tarvi ikinä olla mistään huolissaan.

Perussettiä, rakastava uskossa oleva perhe, koulukiusausta, hyvät, kohtalaiset taikka välttävät arvosanat riippuen aineesta ja terve seurakuntayhteys. Melkein kaikki kaverit oli uskovaisia, luokkalaisia nähtiin sitten koulussa.

Minullakin on hyvin positiivinen kuva lapsuudestani. Olin (olen yhä) perheen nuorin lapsi, sain paljon huomiota ja rakkautta. Muistan olleeni paljon sylissä. Kuulemma aivan pienenä olin pusutyttö ja tahdoin äitini kanssa naimisiin. Minullakin oli kuten Anskutinilla vilkas mielikuvitus, jonka parissa viihdyin itsekseni pitkiäkin aikoja. Lapsiryhmässä en ollut koskaan kaikista suosituin, mutta minulla kuitenkin oli aina kavereita. Olin sellainen näsäviisas höpsöttelijä ja samalla kova pohtimaan asioita. Eipä tule nyt mitään muuta kerrottavaa mieleen. Voin täydentää yksityiskohdilla, jos muistan.

äiti oli kotona ja siskon kanssa oltiin toistemme parhaat kaverit. mun lapsuus oli onnellinen, turvallinen ja tasapainoinen ja oon kiitollinen vanhemmilleni siitä tavasta jolla he ovat meitä lapsia kasvattaneet. aina on saanut tukea ja on voinut puhua jos on murheita, etenkin äidille. :)

Mun lapsuudessa oli erilaisia kausia.
Kauhea "paha isäpuoli" koetti minua muuttaa oman kuvansa kaltaiseksi, mutta onneksi onnistuin taistelemaan vastaan :P

Äiti on aina ollut ihana ja muutenkin olin vapaa ja iloinen poika.
Lapsuus on itse asiassa ollut tärkeässä osassa myöhemmässä elämässä, kun asiat ovat menneet pieleen, niin olen alkanut tavoittelemaan lapsuudenaikaista vapautta sekä iloa etsimällä Jumalaa.

En muista lapsuudestani paljon mitään, sirpaleita siellä täällä.

hulinaa ainakin riitti, kun olen neljästä lapsesta vanhin. Usko tuntui kuuluvan tiiviisti arkipäivään, vaikkei kirkossa käytykään joka sunnuntai. sielä kuitenkin viihdyin kun äidin kanssa menin. Luotettavasta lähteestä olen kuullut että veisasin virsiä penkillä seisoen ja nautinnolla :) Jouluisin mentiinkin koko perheen voimin kirkkoon. Pienestä pitäen olen ollut mukana seurakunnan toiminnassa kiitos äidin joka on nykyisin lapsityönohjaajaa. Puolivuotiaana olin ekalla leirilläni äidin kanssa. Myöhemminkin olin seuriksen kuorossa ja kerhoissa, sekä leireillä.

kaiken kaikkiaan varsin onnellinen lapsuus, vaikka sisarusen kanssa tulikin tapeltua toisinaan aika paljonkin.

Mulla oli kai ihan nasta lapsuus. Juoppo isukki joka delas ja enkeli isukki joka delas ja nyt on kolmas isukki ollu muistaakseni siitä lähtien ku olin jotain 12.. Kai.

Mut ei yhtään hassumpi lapsuus. Kai.. Mistä minä tiedän ku en kaikkea muista. Mutta omissa muistoissani sillon ku en ole ollu sairas (mitä olin vähän melkein koko ajan) niin ihan kivaa mulla oli. Paljon kivoja asioita on lapsuudessa tapahtunut. Tosin hyvin montaa kivaa asiaa varjostaa sairaus tyyliin pomppulinnassaki oli hyvin mukavaa siihen asti kunnes rasitusastmani sanoi et nyt riitti tai kohta lähtee henki. Ja ongella saaressaki oli hyvin kivaa siihen asti ku tuli aika syödä ongittuja kaloja ja koko iho oli täynnä kutisevia kivan kokosia allergiapaukamia. Mutta sairaalassa lastenosastolla oli sika kivaa ku oli nintendo. Ja koulussa oli kivaa vaikka sai käydä kesken koulupäivän opettajan huoneessa ryystää astmalääkkeitä ja ja ja.. Muistanpa että niitäki päiviä oli ihan mukavasti ku koulussa käytiin vähän "varastokerroksessa" ja nyt jälkikäteen olen satavarma että siel oli hometta ku mul tilttas siel keuhkot. Ja ulkona ulkoliikunta oli hyvin mukavaa jos vaan ei ollut kevät ja siitepölyt millo ei kertakaikkiaan pystyny hengittää.
Jaa.. No ei mulla tainnu sittenkään olla kovin kiva lapsuus.
No mutta se oli kivaa ku olin säästäny rahaa ja mentiin isin kaa ostaa mulle leluja! Sillon kai mikään paikka ei päässy reissun aikana reistaa :-D Heh. Ääh.. No mutta, mutta.. Voihan lapsuus sentään.. No mutta, isin kaa oli kuitenki kiva pelata tietokonepelejä!

Edit. Nii joo.. Ja sairauteen tottuneena en sit koskaan tajunnu valittaa kellekään jos vähä henki tilttas.. Saatoin monta yötä putkeen haukkoa happea kunnes joku tajus viedä sairaalaan. Sillä kai sitä sinne osastolleki sit joskus jäi happitelttaan muhimaan. Mut mitä sitä turhia valittaa.. Hengenahdistus kuului iha normiarkeen mulla joten sitähän sais koko ajan muhia lääkärissä jos joka tiltistä ois valittanu :-D tiiä vaikka oisin jo sillon ollu yliherkkä vähän useammallekin asialle kuin sellaisille päivänselville. Mene ja tiedä..

Miun lapsuus oli vahan miun lapsuus.
Perhe ei uskossa, eli ateistisen kasvatuksen sain. Isan puolelta jopa hyvin negatiivisesti mihin tahansa uskontoon suhtautuvan kasvatuksen.
Molemmilla vanhemmilla lapsuuksissaan todella pahoja asioita, joita sitten purettiin valilla meihin lapsiin (kaksi, mina ja isosisko) lahinna henkisena, mutta kerran myos fyysisena vakivaltana.
Tuo kerta taitaa olla se isoin arpi siella lapsuudessa.
Kaveriton olin aikalailla jonnekin ylasteelle asti, tosin rakas paras kaverini on onneksi kulkenut mukana ihan pikkulikkaajoista asti.
Asuin kirjastossa niin paljon, etta lahikirjaston tati muisti miut ulkoa ja oli aina kiva.
Siella mie olinkin onnellisimmillani, satukirjamaailmoissani.

Mitäs mä kertoisin mun lapsuudesta. Noh olen keskimmäinen ja olen ollut hyvin mustasukkainen. Minut on kasvatettu tiukoilla säännöillä tukkapöllyä säästelemättä. Mutta rakkauttakin oon saanut, iltasatuja luettu ja huvipuistoihin kuskailtu.
Kokeilin eri harrastuksia mutta ennen kuin olin edes kunnolla päässyt alkuun niin lopahti kiinnostus, silti vanhempani tukivat siinä.
Perheen sisäiset suhteet ovat olleet aika rikkinäiset, mutta turva Jumalaan on auttanut selviämään. Kristillinen kasvatus on ollut hyvin vahvasti läsnä lapsuudessani.
Koulussa jouduin kiusaamisen kohteeksi tunneherkyyteni takia,toisin sanoen minua yritettiin saada itkemään.
Lapsuudesta parhanpina muistoina on jäänyt monet pitkän nukkeleikit nukkekodissa joka meillä oli omassa pihassa, sinne aina pakenin kaikkea ahdistavaa. Olin myös kova lukemaan kirjasto oli lapsuudessa yksi lempipaikkani. Sinne aina pyöräilin ja saatoin viettää monta tuntia.
Kaiken kaikkiaan minulla kai oli ihan onnellinen lapsuus, ainakin ulkopuolisin silmin katsottuna.

lapsuudesta en muista kun kesät. ne oli kivoja. Olin aamusta iltaan tietyn järven rannalla/uimassa. ja joskus taisin olla siellä pukukopissa yötäkin.

Myöhemmin siellä samalla järvellä vedettiin kavereitten kanssa pussikaljaa.

Ajat muuttu.

Lapsuuteni ei ollut mitenkään erityisen hyvä, eikä kasvatukseni erityisen onnistunut. Tosin nyttemmin olen oppinut, että huonomminkin olisi voinut olla. Olen tyytyväinen.

Minun lapsuuteni oli siten turvallinen, että minulla oli selkeät rajat ja rakastava vanhempi.

Tosin lapsuuteni osasi olla myös ahdistava, kun isälläni riitti kiinnostusta enemmän vain töitään ja omia juttujaan kuin lapsiaan kohtaan. Muistan että äiti oli meidän lasten kanssa paljon yksin jumissa ja itki paljon.

Vaikka muistoja on niin hyviä kuin huonojakin, niin enemmän muistan ajan kuitenkin positiivisena.

Juoksin pitkin metsiä kavereiden kanssa, kun paettiin zombeja ja hirviöitä :D

mulla oli ihan paska lapsuus,oli vakivaltainen isä puoli joka joi. ja nuoruus menikin sitten lastenkodissa. eli se perinteinen tarina :(

No. Oma lapsuus oli kyllä aika syvältä. Päiväkodissa mua alettiin kiusata joskus 4-5vuotiaana ja sitä jatkuki yläasteelle. Myöskään kavereita ei itsellä ollu lapsena ja sitte leikiskelinki itsekseni. Lapsena tykkäsin myös hirveesti pimeestä - syystä tai toisesta. Istuskelin sitte omas huonees peiton alla kuulemma jotain tunnin pimeessä ovi kii ku "se on turvallista." Näin myös suunnilleen joka yö painajaisia joissa millon joku koitti syödä mut, millon löysin sukulaiset makuu huoneesta päät irti leikattuina ja millon joku koitti raiskata mut vaikken ees sen ikäsenä tienny että silleenki voi tehdä. Eli siis oli tosi terve lapsuus. Luojan kiitos se on ohi<3

Olin vinksahtanut ja neuroottinen. Vanhempien riitelyä joutu kuunteleen aika usein ja naapurin lapset kiusas. Vanhemmat oli kyllä uskossa, mutta mua lähinnä pelotti ja oudoksutti olla helluntaiseurakunnassa(en vielä ymmärtäny miksi aikuiset ihmiset kaatuili ja solkotti oudoilla kielillä), niinpä en ikinä päätynyt ite hellariksi. Mutta ois musta huonompiki voinu tulla.

Mulla oli ihana lapsuus :) keskimmäisenä 4 siskoksesta .. paras ystävä oli meillä joka päivä,tai mä hänen luonaan,oli lemmikkejä ja uskonasiat tuli jo pienenä mukaan kuvioihin,käytiin kokouksissa,telttakokouksissa,ihmisiä tuli meille rukoilemaan yms..Oli rakastavat vanhemmat ja saatiin siskojen kanssa olla rauhassa lapsia,kukaan ei hoputtanut aikuistumaan :) käytiin tivoleissa ja uimassa,ilta-ajeluilla ja lastenleireillä..

Mulla oli ihana lapsuus Ruotsissa.Vanhimpana kolmesta veljeksistä.Parhaita ystäviäni oli romani Terno ja yläkerran Tessa joka oli meillä joka päivä ja minä hänen luonaan.Olin hemmoteltu lapsi empaattisen äitini taholta.Uskonasiat tuli jo pienenä mukaan.Kun äitini tuli uskoon Ruotsissa.
Paljon sain hellyyttä ja rakkautta lapsena.Käytiin tivolissa ja uimassa ja isäni kanssa palloa potkimassa(Isäni kun oli jalkapalloilija)

Koti oli vanhempien taistelutanner usein.Tosin oli rauhallisiakin jaksoja onneksi.Äiti oli ahdistunut omista avioliitto-ongelmistaan ja isä lähinnä mollasi mua tai ei huomioinut.No teki hän mulle sentään leikkimökin ja oli edes joskus kiva.Äiti ja isä siis tappeli usein ja mun tunnetarpeet jäi sen takia huomaamatta useimmiten.Hyviä puoliakin oli,kuten perheen saariretket ja kaverit.Koulussa mua kiusattiin koko peruskoulun ajan.Onneksi kuitenkin oli kavereitakin enkä ollut luokan eniten kiusattu.Sukulaiset olivat olevinaan parempia kuin meidän perhe.Toisen puolen suku oli osin kivaa,osin juoppoja.Sain kyllä äidiltä hellyyttä ja rakkautta jonkin verran ja mummoltani,joten en ihan paitsi jäänyt kaikesta hyvästä.
Nyt sitten koetan olla vanhempiani parempi vanhempi,kun tiedän itse kokemuksesta,millainen ei tule olla.Osaan helliä ja kuunnella lasta.Korjaavia kokemuksia voi saada omastakin parisuhteesta ja kokea,että on rakastettu vielä aikuisenakin.

Lapsuudessa oli eriyisen kivaa kaikki leikit kavereitten kanssa. Kyllä tietysti vanhemmatkin on mulle aina olleet tärkeitä ja tuoneet turvaa, mutta en ole niin paljoa viettänyt lapsuudessa aikaa vanhempien kanssa, koska halusin olla paljon kavereiden kanssa. Tykkäsin etenkin sellaisista pihaleikeistä/peleistä, joita pelattiin kaikkien pihalaisten tyttöjen ja poikien kanssa yhdessä, kuten esimerkiksi pesäpallo, keinumatti, piste, maailmanvalloitus, poliisit ja rosvot jne. Sitten rakastin uimista ja kävin kaverien kanssa kesäisin varmaan joka päivä rannalla ja uimassa. Sitten tehtiin majoja metsään, sekin oli kivaa, aika paljon vietin lapsuudestani juuri ulkona. Leikitkin oli mielikuvituksellisia eli ei tarvittu mitään erikoishienoja leluja. Leluista tuli eniten leikittyä barbeilla.

Lapsuus oli hienoja kesäiltoja muiden vintiöiden kanssa pihapiireissä ja metsissä, jotka tuntuivat ah niiiiiin suurilta ja ihmeellisiltä. Se mikä nyt on loiva mäki, oli silloin vuori. Lapsuus oli myös "isojen poikien" pelkäämistä. Siis niiden tiettyjen hurjapäiden, jotka hiekkalaatikolla kaatoivat hiekkaa kauluksestani sisään tai mottasivat minua palleaan. :)

Koulussakin sain aina olla varuillani, mutta huumorilla selvisi melko pitkälle. Outona, ujona ja hintelänä vesselinä minulla oli silti aina yllättävän paljon kivoja kavereita, joiden olemassaolo suojasi suuremmilta ikävyyksiltä. Todennäköisesti suurin osa niistä hengasi kanssani, koska meillä oli naapuruston eka tietokone ja oi: se loistelias Wolfenstein -räiskintäpeli. Siunaus sekin...

Aina koulun jälkeen piiretyt opettivat fysiikan lakeja ja hienoja arvoja...sitten sarjakuvia... pihalla muiden sällien kanssa tennispallolla jääkiekkoa, kaakaon voimalla tietenkin, voi sitä onnea! Rakastavien ja uskovaisten vanhempieni kanssa kävin sitten seurakunnan tilaisuuksissa, joista kavereiden kanssa livahdimme kioskille sokerihumaltumaan ja jalkapalloa pelaamaan. Hyviä ja lämpöisiä muistoja on uskosta ja uskovaisista muutenkin eli enpä ole minkäänsortin uskonnon uhri. :)

Voisin kuulkaas jatkaa tätä kaihoisaa muistelua ikuisuuden... Välillä sitä mietín, että milloinkohan minusta muka tuli aikuinen, jota muka kiinnostaa paperinmakuinen maailma ja jotkut veroprosentit tai kuntavaalit. Itse asiassa ei kyllä tainnut ikinä tulla. Tykkään edelleen samoista asioista, samoista tunnelmista ja hetkistä. Ja haluaisin yhä aina livahtaa opintohommistani kioskille ärräpussia ostamaan.

En muista paljoakaan lapsuudestani.

Minä muistan lapsuudestani niin kaukaa kun olin tosi pieni ja nukuin pinnasängyssä ja katselin ikkunasta kaunista aurinkoista taivasta jossa ei ollut pilven häivääkään ja vielä sen talon missä silloin asuimme.

En voisi sanoa lapsuuteni olleen mitenkään ihanteellinen.

Tiivistettynä: alkoholismia, perheen jäsenen itsemurha, henkistä väkivaltaa, riitoja ja eroja

MUTTA

myös rakkautta, iloa ja naurua.
Paljon olen mielestäni kokenut ikääni suhteutettuna, mutta kaikesta selvinnyt ja täysjärkinen vielä. :)

Uskovaiset vanhemmat, kaksi veljeä ja sisko. Aika turvallinen ja kiva lapsuus, porukat reissaili pitkin suomea meidän kanssa kesäisin ja ulkomaillakin oltiin. Kokoukseen ja seurakuntaan vietiin ihan pienistä asti ja joka kesä konffaan. Koulussa pienellä paikkakunnalla naljailivat mun uskovaisuudesta, mutta heitin ihan lekkeripeliksi sellaset kiusaamiset ja aloin pukeutua mitä kummallisemmin, niin saivat vielä enempi naurettavaa meikäläisellä. Hyvä lapsuus kaikenkaikkiaan, mahtuu joukkoon jonkunverran kipeitäkin juttuja (ehkä enempi nuoruusvaiheeseen), mut mieluummin muistelen kaikkea ihanaa mitä oli lapsuudessa.

lapsuus... kerroin että olen syntynyt tiettyyn aikaa ja paikkaan,.sitten alkaa jos kestätte. 4 vuotiaana jouduin sairaalaan kun en puhunut ja kun viimein sanoin sanan 2 leikkauksen jälkeen helvetti repesi.kiellettyä oli leikkiminen tyttöjen kanssa . koulu oli haaste kun mummoni vaati istumajärjestyksen siten ettei tyttöjä ollut koko luokassa. ja kun viimein sain mennä kouluun istuin keskellä poikien ympäröimänä. tyttöjen kanssa keskustelu ehdotomasti oli kielletty. saati koskeminen ta muu jopa auttaminen oli kielletty ja mitä tytöt keksii.raamatun lukua oli joka päivä. lisäksi oli älyharjottelua ja jotakin taistelu harjotuksia enimmäkseen nyrkkeilyä. sitten sain olla itsekseni ja tutkin muurahaisia. tämä pudotti pohjan pois taisteluharjotuksilta ja siiryttiin demoni harjotuksiin. nukuin yksin teltassa ulkona ja minut raahattiin jalasta ulos ja taskulampulla sohittiin silmiin ja vääneltiin naamaa..tätä jatku 9 vuotiaaksi saakka. jolloin isä puoleni hakkasi minut säänöllisesti kun puhuin raamatusta tai muusta sen henkilöstä. jouduin sairaaloihin kuukausiksi ja niiden kiertoon vuosiksi. tapasin ensimmäisen vaimoni 15 vuotiaana. erosin hänestä 2006. ja nyt jatkan ontuvaa elämääni vaimo 8500km päässä ja minä täälä. rakastan edelleenkin Jumalaa minulla on2 lasta joiden elämä ei muista poikkee. miksi poikkeis. en sano heille sanaakaan uskosta Jeesuksesta Jumalasta.he itse näkevät isänsä elävän. arvet jos eivät ole tyhmiä.tämmönen minusta tuli. jos joku sanoo uskovaisuus on valinta saatan nauraa päin naamaa. mutta olen tuntenut Jumalan läsnä olon enkeleiden kosketuksen ja nähnyt heitä. enkelit on puhunu ja minä vastannu. Jumala on puhunu ja minä jotenkin vastannu.minun kohdalla en voi sano tulleeni uskoon vaan synnyin siihen. ja Isä ja Jeesus on minut tuoneet tähän päivään ilman kateutta. himoa, katkeruutta, kostoa ja kuoleman pelkoa. siinä on minun lapsuuteni. toki olin aika villi poika ja...loput voittekin kuvitella malasin kerran hakaristin ulkooveen ja täytin savupiipun lumella. seka toin hevosen leukaluut jääkaapiin. ja ammuin ritsalla naapurin naista kun sillä oli liikaa lapsia. sekä kiusasin naapurin mustalaisia irrotamalla hevoset tallista tyhjentämällä kumit autosta sekä pudottamalla kaivopumpun kaivoon sekä katkasemalla sähköt seinästä ja rikkomalla kanalasta oven ja kivittämällä ikkunat. sekä katkasemalla junanan radasta sähköt. ja haukuin isääni homox.et sellanen poika...ja sitten muut kohellukset joista voi lukea sairaalkertomuksista. ei ihme jos Jumala vähän koulii vieläkin.

ai niin putosin puusta 5metristä. irrotin ruohonleikkurin terä. sekä irrotin vesipumpun pohja propun ja kaivosta vesiputken. olihan niitä ties mitä mutta näistä sain selkäsaunan.