Sikainfluessarokote

Alue: Terveys

1.2.2011 klo 20:34

TKallio
Käyttäjä

"Kaverin lapsi sairastui narkolepsiaan. Kuinka sarkastisesti ja kauniisti kommentoitte äidille, joka omien sanojensa mukaan päätti "sairastuttaa lapsensa", kun päätyi terveysviranomaisten julistuksen johdosta rokotuttamaan lapsensa..?"

Rokoteohjelman ansiosta pelastettiin mahdollisesti satoja tai jopa tuhansia ihmisiä riskiryhmistä - esimerkiksi raskaana olevia naisia.

Jos rokotusohjelmaa ei olisi viety läpi, päitä vaatisi pölkylle ehkä hieman useampi perhe kuin nykyiset 50-60 kpl, ja todennäköisesti astetta tiukemmalla äänensävyllä.

Narkolepsia ei ole näillä näkymin pelkästään rokotteen vika, vaan sen ja vielä tuntemattoman toisen tekijän yhteisvaikutus, johon ei voitu mitenkään varautua. THL:ää ja rokotetta on turha syyttää. Vastaisuuden suosituksissa toimitaan luultavasti täsmälleen samoin jos on kysymys mahdollisista tuhansista riskiryhmäläisistä, joiden henki on uhattuna.

T

1.2.2011 klo 20:58

Lihahyyteloe
Käyttäjä

Kuinka sarkastisesti ja kauniisti kommentoitte äidille, joka omien sanojensa mukaan päätti "sairastuttaa lapsensa", kun päätyi terveysviranomaisten julistuksen johdosta rokotuttamaan lapsensa..?

On varmasti erittäin raskasta kun kokee, että on vahingoittanut lapsiaan joiden hyvinvoinnin tahtoo tietysti varmistaa. Toivoisin, että tämä äiti osaisi kuitenkin olla syyttämättä itseään. Tuolloin tiedossa olleen informaatio valossa hän teki aivan oikein rokotuttaessaan lapsensa. Jälkikäteen näin on tietenkin vaikea sanoa, uskoen sen, että rokotteella on osuutensa narkolepsiassa.

Rokote on kuitenkin kollektiivisesti hyödyllinen eikä etukäteen voi tietää kuuluuko siihen pieneen epäonnekkaaseen ryhmään joka joutuu siitä kärsimään. Täytyy vain katsella eteenpäin ja opetella elämään narkolepsian kanssa joka on varmasti shokki, mutta esimerkiksi elinajanodote on narkolepsiaa sairastavilla normaali.

Viestiä muokattu 1.2.2011 klo 21:16, muokkaaja: Lihahyyteloe

1.2.2011 klo 21:02

Lucil
Käyttäjä

Kaverin lapsi sairastui narkolepsiaan. Kuinka sarkastisesti ja kauniisti kommentoitte äidille, joka omien sanojensa mukaan päätti "sairastuttaa lapsensa", kun päätyi terveysviranomaisten julistuksen johdosta rokotuttamaan lapsensa..?

Ööh, nyt meni vähän ohi, miksi ihmeessä kukaan viitsisi kommentoida tuollaiseen sarkastisesti? Narkolepsia on vakava sairaus eikä siinä ole mitään nauramista jos joku saa sen. Tottakai asiasta oltaisiin vilpittömän pahoillaan ja eiköhän potilaan hoitamiseksi tehdä kaikki voitava, mutta kannattaa ymmärtää se, mitä TKallio sanoi: jos ei oltaisi rokotettu niin mitenköhän moni ihminen vaatisi päätä pölkylle?
Ja vielä vakavammasta syystä; narkoleptikko sentään elää, sikainfluenssaan kuollut ei.
Kuten myös on todettu, niin ei ole vielä edes selvää, onko rokote yksin syypää tähän (ilmeisemmin ei, sillä liki kaikilta narkolepsiatapauksilta on löydetty tietty altistava tekijä), joten mitä jos ensin tutkitaan ja sitten vasta hutkitaan, kuten vanha sanonta sanoo?

Suhteellisuudentaju on nyt tässä tapauksessa sitä, että ymmärretään millaisesta tilanteesta puhutaan.
Puhutaan tilanteesta, jossa on päätetty asettaa rokotusohjelma, koska on pelätty että ihmisiä kuolee.
Kaikilla lääkkeillä on omat sivuvaikutuksensa, myös rokotteilla, mutta sivuvaikutukset eivät tässäkään tapauksessa ilmenneet kuin ~alle promillella rokotetusta väestöstä. Kun suhteutetaan tämä siihen, miten moni ihminen olisi voinut kuolla rokottamatta, ja raskaana olevilla äideillä kannattaa tosiaan tiedostaa se, että sikiölle ei todellakaan tee hyvää äidin sairastelu, niin näen rokotusohjelman perusteltuna.

Se ei kuitenkaan käsittääkseni tarkoita sitä, että vähättelisin narkolepsiaa, eikä sitä myöskään vähättele THL:n ylilääkäri Terhi Kilpi, vaikka hän toimikin aktiivisesti rokotusohjelman suhteen.

1.2.2011 klo 21:56

Aycea
Käyttäjä

Sit jos katsoo faktoja: samaa rokotetta käytettiin miljooniin lapsiin, GSK on myynyt n. 300 miljoonaa annosta rokotetta 47 maahan. Pääasiassa narkolepsiatapaukset ovat keskittyneet Suomeen ja Ruotsiin (n. 70-prosenttisesti). Ilmeisesti myös Islannissa on ollut sairastumisia. Narkolepsiaan sairastuneiden määrä on moninkertainen normaaliin verrattuna myös rokottamattomien ryhmässä. Sairastuneiden määrä on kuitenkin verraten pieni, kun katsoo kaikkia rokotettuja.

Tiedetään, että ko. virus on herkästi hakeutunut keskushermostoon. Mitä ei tiedetä on se, miten narkolepsia tosiasiassa syntyy. Todennäköisin syy pää on itse virus ennemmin kuin pelkkä rokote. Luultavaa on, että koska narkolepsian määrä on keskittynyt niin voimakkaasti pohjoismaisiin maihin, että jokin perimämme ja viruksen yhdistelmässä oli kohtalokasta. Sitä selittäisi myös rokottamattomien sairastumisen näkyminen kohonneina lukuina nimenomaan sikainfluenssakauden aikana/jälkeen. Infuenssatauteihin liittyy usein hermostollisia jälkisairauksia ja monen autoimmuunisairauden epäillään saavan alkunsa virustartunnasta ja joidenkin jo tiedetään kuten Guillain-Barrén oireyhtymän. Suomessa Tampereen yliopistossa virologian laitoksella taas vastaavasti on todettu tutkimuksissa, että enterovirus voi olla taustalla jopa puolessa tyypin 1 diabetekseen sairastumisista.

Joten kyllä, on valitettavaa että rokotteella ja narkolepsialla on ajallinen yhteys, mutta en vielä suostu nielemään väitettä, että se olisi ollut pelkästään rokotteen vika vaan pikemminkin virusproteiinin ja perimän valitettava yhteisvaikutus. Tätä voi pitää tietysti aivopestyn puheena ja Big Pharman agenttina toimimisena...

On enemmän kuin valitettavaa sairastuneiden lasten osalta. Sitä ei pidä puheistani löytää, että jotenkin heidän tapauksiaan tai vanhempien tuskaa vähättelisin.

1.2.2011 klo 22:40

merii
Käyttäjä

"For the Greater Good" on totisesti hieno ajattelutapa. Enhän miekään varsinaisesti ole kettuilemassa kenellekään, olen vain vihainen - kenelle tai mille, sitä ei voitane sanoa. Jossittelu on historiantutkimuksessa jokseenkin hyväksyttävää, mutta hiljan tapahtuneiden asioiden kanssa sitä tulisi välttää tekopyhän luonteensa takia. Jossitellaan rokottamattomuuden "mahdollisesti menneisyydessä tapahtuneita seurauksia" (ts. todellisuus, jota ei koskaan tapahtunut) sitten kun aikaa on vierähtänyt kymmenen vuotta. Ehkä silloin tuo pieni vähäpätöinen sairaiden ryhmä on käsitellyt angstinsa ja asiasta voidaan puhua ilman suurempia tunteita...

Viestiä muokattu 1.2.2011 klo 22:42, muokkaaja: merii

1.2.2011 klo 23:13

Lucil
Käyttäjä

Vihaisuus on täysin luonnollista näissä tilanteissa, ja jotenkin mitä nyt on mediaa seurannut niin tässä tahdotaan nyt hakea ehdottomia syntipukkeja, joiden niskoille vierittää syyllisyys. "Koska sinä teit näin, niin minun lapseni sairastui, tämä on sinun syytäsi." Onhan se helppoa, jos on olemassa jokin selkeä vihan kohde, mutta valitettavasti tässä tilanteessa pitäisin aika epäreiluna sitä, että terveydenhuoltoa syytetään siitä, että on tehty niin kuin on parhaaksi nähty.
Sen pitäisi olla itsestään selvää, ettei kukaan halunnut että ihmiset saavat narkolepsian, miksi haluaisivat? Ja kuten on myös ilmeistä, niin ongelma on lähinnä paikallinen, eli juuri pohjoismaiden geenipoolissa on jotain sellaista, mikä ilmeisemmin yhdistettynä influenssasairauteen johtaa oireisiin. Kyse on siis valitettavasti asiasta, jota on hieman haastava ennustaa (etenkin kun käsittääkseni narkolepsian syntytapa on muutenkin hieman epäselvä.) Rokote piti saada markkinoille erittäin tiiviillä aikataululla, mikä johti siihen, että sitä ei välttämättä ole testattu täydellisesti läpi, tottahan tuo, mutta sitten taas herää kysymys, että miksiköhän se rokote piti saada niin nopeasti?
No juuri siksi, ettei ihmisiä kuolisi.

Kukaan ei pidä sairastumista vähäpätöisenä asiana, miksi ihmeessä pitäisi? On selvää, että sellainen mielikuva voi tulla tästä, että rokotteen kohdalla on ajateltava priorisointia. Se nyt vaan sattuu menemään niin että yksikään lääke ei vaan millään ilveellä voi sopia kaikille ihmisille, lukekaa vaikkapa lääkepakkausten selostuksia sivuoireista. Aikamoisia listoja löytyy, ja nämä listat ovat aika lailla empiirisesti todettuja. Jos nyt koko maailmalle alettaisiin vaikkapa syöttää koko maailmalle yhtäaikaisesti burana-kuuria, niin tässä ovat oireet, joita voidaan alkaa lyötämään, eli eivät ne kaikkien rakastamat tutut lääkkeetkään ole yhtään sen turvallisempia:

Yleisinä haittavaikutuksina (yli 1 potilaalla sadasta) on raportoitu:

• mustelmataipumuksen tai nenäverenvuotojen lisääntymistä (verihiutaleiden toiminnan heikkenemiseen liittyen)

• mielialan laskua tai uneliaisuutta

• pyörrytystä tai päänsärkyä

• sydämen vajaatoiminnan pahenemista (turvotusten tai hengenahdistuksen lisääntymistä)

• närästystä, ylävatsakipua, pahoinvointia tai ripulia

• nokkosrokkoa, ihon kutinaa tai voimakkaampaa ihon tai limakalvojen turvotusta

Melko harvinaisina haittavaikutuksina (alle 1 potilaalla sadasta) on raportoitu:

• sekavuutta, painajaisia, havaintohäiriöitä, harha-aistimuksia tai vainoharhaisuushäiriöitä

• ihon kihelmöintiä tai ”tikkuilua” ilman näkyvää syytä (harhatuntemuksia eli parestesioita)

• suutulehdusta, ruuansulatuskanavan haavaumia ja verenvuotoja tai veriulosteita

Harvinaisina haittavaikutuksina (alle 1 potilaalla tuhannesta) on raportoitu:

• verihiutaleiden vähenemistä (joka voi ilmetä lisääntyneenä mustelma- tai nenäverenvuototaipumuksena)

• veren valkosolujen vähenemistä tai katoa (johon voi liittyä epäselvää kuumeilua, flunssan kaltaisia oireita tai kurkkukipua)

• näön hämärrytystä tai sarveiskalvomuutoksia

• sekavuustila (potilailla, jotka käyttävät takriinia)

• aivokalvontulehdus (potilailla, joilla on tietyntyyppinen sidekudossairaus)

• sepelvaltimotaudin oireiden pahenemista (lisääntynyttä rintakipuilua) tai rytmihäiriöitä

• hengenahdistusta tai astman pahenemista

• ruuansulatuskanavan puhkeamisia, haavaisen paksusuolentulehduksen pahenemista, sylkirauhastulehdusta tai haimatulehdusta

• maksaentsyymien kohoamista, keltaisuutta tai maksatulehdusta (voi ilmetä ylävatsakipuna)

• voimakkaita hilsehtiviä tai rakkuloita muodostavia iho- tai limakalvoreaktioita, valoyliherkkyyttä, aknen pahenemista tai psoriaasin pahenemista

• munuaistoiminnan heikkenemistä

• voimakkaita allergiaoireita (anafylaksiaa).

E: Summa summarum: AINA, kun otetaan jotakin lääkettä tai rokotetta, on olemassa sivuoireiden riski, yksikään lääke ei ole sataprosenttisen turvallinen. Tapaus narkolepsia on kamala ja surullinen tapaus, mutta edelleenkään ei siis olla varmoja, onko kyse rokotteesta vaiko itse viruksesta. Rokote otettiin ihan siksi, koska tahdottiin suojella ihmisiä kuolemiselta, sillä aiemmat kokemukset vakavista influenssaepidemioista viittaavat siihen suuntaan, että ruumiita kyllä tulee jos vastaava epidemia maahan rantautuu. Kyse oli siis aika lailla pattitilanteesta.

Viestiä muokattu 1.2.2011 klo 23:17, muokkaaja: Lucil

1.2.2011 klo 23:29

Lihahyyteloe
Käyttäjä

Se on aina ikävää kun joudutaan valitsemaan kahdesta pahasta. Ja se on todella ikävää, että läheisillesi on tapahtunut tuollaista. Minua hirvittää erityisesti tuo että äiti syyttää tapahtuneesta itseään, se on varmasti kamala syyllisyydentunto.

Jossittelusta sen verran, että tuon äidin on todellakin turha jälkikäteen pitää päätöstään vääränä ja soimata siitä itseään, eihän hän voinut tuolloin tietää että hänen lapsensa tulee sairastumaan. Todennäköisyys oli sitä vastaan äärettömän suuri.

2.2.2011 klo 6:53

slslsl
Käyttäjä

Mulla on jo vakava yliannostus sikapiikkinarkolepsiahulabalookohua. Ei kukaan sitä tahallaan tehnyt, eikä kukaan osannut aavistaa moista tapahtuvan. Narkolepsiasta ei juuri tiedetä mitään, vielä vähemmän tiedettiin sikainfluenssasta aikoinaan. Samat idiootit, jotka nyt vaativat pekkapuskat ja ties ketkä giljotiiniin, älämölöitsivät rokotusohjelman alussa siitä, ettei piikkiä anneta mullehetinyt ja haluuks ne tappaa meiät kun ei saada rokotetta omg!!!

Ei nuo tutkimustulokset oikein totea muuta kuin että narkolepsia todella oli lisääntynyt tuohon aikaan. Eli vahvistettiin lehdissä mölötty asia ihan virallisesti. Vieläkään ei tiedetä, minkä takia näin kävi. Avoimena on kuitenkin kysymyksiä, kuten miksei kaikille, tai miksei kaikkialla, tai miksi juuri lapsille jne.

Nukutusaineellekin voi olla allerginen. Tuon riskin perusteella tuskin kukaan kieltäisi syöpäleikkausta lapseltaan, vai?

2.2.2011 klo 11:55

Lucil
Käyttäjä

^Vastaava tapaus oli se, kun Valviralle oli tullut selvitettäväksi tapaus, jossa potilas oli kuollut leikkauksen jälkeen voimakkaaseen allergiseen komplikaatioon. Tutkimuksissa kävi muistaakseni ilmi, että käytetty keinoplasma _voi_ laukaista joissain ihmisissä voimakkan allergisen reaktion, ja ko. allergisuutta olisi voitu tutkia, mutta koska kyse oli äärimmäisen harvinaisesta tapauksesta tiukassa aikataulussa, ei Valvira todennut, että menettelyissä olisi ollut vikaa.
E: eli todettiin että kukaan ei olisi mitenkään kyennyt arvaamaan, että juuri tällä potilaalla tulisi komplikaatioita yleisesti turvallisena pidetystä aineesta. Kaikkea ei siis voida ennustaa.

Viestiä muokattu 2.2.2011 klo 11:56, muokkaaja: Lucil

3.2.2011 klo 12:40

Lucil
Käyttäjä

Tuli tästä vielä mieleen eräs eettisen ajattelun periaate, joka mielestäni sopii tähän ja yleisesti ottaen lääketieteellisiin kysymyksiin: Jos kykenet päätöksentekohetkellä perustelemaan ratkaisusi hyvin itsellesi ja muille senhetkisen olemassaolevan tiedon varassa, valinta on eettisesti oikein.
Ketään ei siis tulisi syyttää siitä, että kristallipallo ei ole toiminut oikein, vaan kaikki valinnat tehdään senhetkisen tiedon ja tarpeen pohjalta. Se on aina tietenkin kauheaa, jos asiat menevät hyvää tarkoittavista lähtökohdista ja valinnoista huolematta kammottavalla tavalla pieleen, mutta syytökset ovat kohtuuttomia siinä mielessä, että kukaan ei voi nähdä tulevaisuuteen.

4.2.2011 klo 3:55

Nanni_2010
Käyttäjä

Ko. rokotetta en ottanut, koska kuulin siitä jo edeltä päin vähän kaikenlaista negatiivista juttua. Sikainfluenssaa en ainakaan tähän mennessä ole rokotteen puuttumisesta huolimatta sairastanut, ja nyt kun julkisuuteen on tullut näitä narkolepsiatapauksia ja muitakin ilmeisesti kyseisestä rokotteesta aiheutuneita haittavaikutuksia, tuntuu ihan hyvältä, etten pistoksella käynyt.

(Toki täytyy myös muistaa se, että paljon on myös niitä, joilla ei narkolepsiaa/muitakaan sairauksia/vakavampia oireita rokotteen myötä ole ilmennyt.)

4.2.2011 klo 6:35

Maryel
Käyttäjä

Niin todennäköisyys, että otettuaan sikainfluenssarokotteen sairastuu narkolepsiaan (tämä edellyttää myös, että on lapsi/nuori) on alle promille eli siis alle 0,001 prosenttia (laskinkohan oikein edes, mutta jotain tota luokkaa). Ja kun suhteutetaan tämä siihen, että rokotetta on annettu miljoonille ihmisille ympärimaailman ja narkolepsiaa on ilmennyt (enemmän kuin tavallisesti) vain Pohjoismaissa ja vain lapsilla pääasiallisesti, niin todennäköisyydet ovat olemattomat. Ikävää niille, joille todennäköisyys toteutui, mutta itse olen sen verran itsekäs, että otin rokoitteen suojatakseni itseni sekä myös läheiseni niin, että en ainakaan itse tartuta tautia muihin.

4.2.2011 klo 10:54

TKallio
Käyttäjä

Sikainfluenssaa en ainakaan tähän mennessä ole rokotteen puuttumisesta huolimatta sairastanut...
että otin rokoitteen suojatakseni itseni sekä myös läheiseni niin, että en ainakaan itse tartuta tautia muihin.

Laumasuoja

Suoran, rokotetun itsensä saaman suojan lisäksi suurin osa käytössä olevista rokotteista suojaa epäsuorasti myös rokotetun ympärillä olevia rokottamattomia ihmisiä. Laumasuojalla tarkoitetaan tilannetta, jossa riittävän suuri osa väestöstä on immuuni ihmisestä toiseen leviävälle tartunnalle, jotta suoja vähentäisi tartuntojen leviämistä myös immuniteettia vailla olevien, yleensä rokottamattomien keskuudessa.

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=seh00032

Mun adrenaliineja hieman nostattaa se, jos leuhkitaan sikainfluenssalta välttymisellä vaikka rokotusta ei otettukaan. Tämä ei ole varsinaisesti kohdistettu Nanni_2010:lle, vaan yleisesti kaikille.

Ne jotka ottivat rokotteen, tulivat samalla huolehtineeksi muutamien ylimielisten ja paranoidien rokotteenvastustajien terveydestä.

T

5.2.2011 klo 21:42

merii
Käyttäjä

Olette suloisia sopuleita :) mie olenkin jo tunnetusti se musta sopuli.

16.2.2011 klo 14:49

Lucil
Käyttäjä

http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=10141/type=1

Ei se ollutkaan niiiin kiva tauti se possunuha.