Raamattupähkinä

Alue: Luovuus ja muoti

22.10.2009 klo 15:00

Mappe
Käyttäjä

Ratkaise:
Alla teksti, johon on "koodattuna" Raamatun tekstiä.
Mikä Raamatun teksti on kyseessä ja miten perustelet?
Teksti alkaa:

Hananja eli rauhassa rantamaalla.
aamu oli niin mukavan ihana. Näki uuden näyn profeetta autiomaassa.
Ilmassa meni enkeli. Niin enkeli näyssä ilmestyi. Ensiksi ilmoitettiin,
miltä ikuisuus näyttää. Uusi laulu taivaasta alkoi mahtavasti.
Itse taivaan ääretön ääni! Näkyi paljon uutta, uusia taivaan uutisia!
Virta ilmaantui Herran enkelin rattaista. "Iäisyyden ääret, ikuisuuden salat
ihmeelliset loistavat!", Lausui enkeli. Näytettiin ihmiselle ihania taivaan
yllä ilmestyviä luotuja, loistavia enkelihahmoja. Herran ääni!
Nousi voimallinen ihmishahmo, enkelin mittainen. Ihmishahmo nousi uusiin
taivaisiin. Loistava enkeli puhui ärjyen äänellänsä. Maan ääret äänestä
nääntyivät. Vapaus ihmisille, rauhan valtakunta! Olivat ihmeelliset
taivasten tiet avautuneet. Valtavan ihmeellinen elämän nuoruus!
Voi! Ei totisesti tämän enempää näytetä.

Tulkaa, ylistäkää, kantakaa öljyä. Hänen äänensä nousee maailmaan.
Ihmiskunta näkee uuden toivon. Jumala ottaa heille Daavidin avuksi.
Tien tuntevat alhaiset aasitkin. Hän ärjäisee nopeasti.

Voimallinen ilmoittaa rauhan, voimallinen osoittaa itsensä.
Taivaasta tulee aamujen aamu.

Miksi ihminen nukkuu untansa, nukkuu syödessäänkin?
Ihminen ei lähde unestaan, nukkuu iloisesti!

Herran ääni nousee, ohjaa hänen jalkojensa askeleita. Aamulla menee iloiten,
nousee unestansa.

Tahto oikea ihmiset kohtaa elämän aamuna.
Laulakaa laulu elämästä, tiestä iankaikkisesta, elämän laulu!
Laulu etenee, nähdään ihmistä monta, ennen näkymätöntä.
Suuri ääni täyttää ääret huudollansa, Daavid ensiksi nousee.
Vaikka Assur ikuisesti kukoistaisi, kuitenkin assurilaiset muistavat
ikuisen neuvonantajansa äänen.

Vaahtopäät aallot eivät lakkaa tyrskystänsä, aalto ilmoille syöksähtää.
Ihmetelkää nyt, paljon ihmisiä menee eteenpäin äänten suuressa saatossa
äänissä laulaen, ah, autuasta kohinaa siellä!

On siellä suuri autuus, ei nähdä murhetta, itkua, nähdään ääretön puhtaus.
Ei lopu koskaan ääni, ihminen siellä iloitsee.

Mutta ihminen tuntee Äärettömän ääänen, neuvonantajansa puheen.
Aamu huikaiseva, aamun aurinko!

silloin ihminen laulaa, laulaa äänellä sorealla ihmeellisesti.
Nostakaa ääni, ottakaa lamput esiin.
"Tulkaa minun ilooni nyt, uupuneet, nääntyneet kaikki."

Astukaa, nouskaa, syökää suloista aamiaista, nauttikaa ilosta!
Silloin ihminen nousee unestaan, nostaa väkevän ilohuudon.
Taivaasta saapuu autuus, saapuu ihmiskunnalle julki.

Antakaa soida, antakaa urkujen väristä!
Autuas sinä, ihminen, muukalaisetkin iloitsevat nähdessään uuuden aamun.
Lehdet oksissa humajavat, Daavidin uudet tuttavat toivottavat
armoa valituille, autuas täyttymys!

Sana ikuinen nostaa ääriltä vesien, alhoista laaksojen. Maa iloitsee
suuresti, taivaat avautuvat.

Tulkaa mielin iloisin, nostakaa uusi laulu, laulakaa enkelien parissa.
Öljy yhtyy Daavidin äänen nousuun.

Miksi ihminen nukkuisi, uneenko nukkuisi?
Vartija iloitsee, hän ottaa lampun loistamaan.
Ihminen saatetaan taivaan esikartanoihin, niin, ihminen saatetaan ihanaan
loistoon.

Minä iloitsen enkelien nähden, enkelien tähden en enää nuku.
Sinulle ihminen nostaa äänensä, vahva on ikiaikainen tietämys!
Etsikää laulaen, etsikää taivasten Majesteettia!

Iloitkaa nauraen, uljaat nuorukaiset, pauhatkoon äänenne, äänenne nostakaa
iloiten.

Öljyä lempeämpi jokainen ystävä! Laulakaa laulu äänillänne.
Minun iloni nyt uudistuu, nyt minä astun laulaen Jumalan alttarille,
nostan ilohuudon.

Onnellinen nauraa, ystävä luottaa ihmiseen.
Taivaat soivat, enkelit veisaavat uutta, outoa taivaan aariaa.
Varma aamunkoi, ihana nähdä!

Enkeli näytti Salatut, uudet Luojan asiat.
Herra yksin voi yhdeksi yhdistää.
Sana Jumalan alttarilta, laulu alttarin uumenista.
Pauhatkoot enkelit, uskossa sankarit.
Sinä et uskossa rakkaitasi anna aaltojen valtaan.
Auta taivaastasi, muista ihmistäsi. Nääntyneitä uskossa auta.
Kaiken aikansa ihminen kiittäköön.
Etsikää nyt, etsikää laupeuden Isää.
Nauraen antakaa, ihmiset, kunnia auttajallenne.
Nyt iloitkaa, Jumalan alttarille menkää. Iloiten nouskoon äänenne.
Saakoon autiomaa apua, nääntyvä aromaa suojaa.

Uskokaa auttajaanne, Häntä etsikää. Rauhan, rakkauden aamu nousee!
Hän uudistaa oksat, nauttivat edessään Eedenin setrit. Suloinen aamu,
pauhussa äänien!

Ilo virtaa ihmisille, enkelit näkevät ihmeitään.
Laulakaa, oksat, pauhatkaa, puut, uskossa uudistuen.
Niin, aamen, soikoot taivaat iloisesti!

22.10.2009 klo 15:19

Samie
Käyttäjä

Mission accomplished.
Mutta enpä kerro muille :)

22.10.2009 klo 21:54

ArmAnt
Käyttäjä

Ajattelin tietäneeni, mutta tiesinkin väärin :S Täytyy katsoa uudestaan kun sillon ekalla kerralla ehdein lukemaan vaan osan tästä.

23.10.2009 klo 10:01

Mappe
Käyttäjä

Samie, jos ratkaisit pähkinän, niin voithan sinä halutessasi kertoa sen minulle chatissa privana.
Ja muille: Tekstin sisällöllä ei ole niinkään - tai ei ollenkaan - merkitystä, vaan yksittäisillä merkeillä eli kirjaimilla. Raamattua ei tarvitse olla esillä, että voisi ratkaista pähkinän.

23.10.2009 klo 10:32

Anskutin
Käyttäjä

Hoksattu!

23.10.2009 klo 10:49

Mappe
Käyttäjä

Anskutin hoksasi.
No, Anskutin tai Samie tai kuka muu tahansa, joka on hoksannut, saa jo kertoa vastauksen foorumilla. Ne, jotka haluavat pitää vastauksen vielä "piilossa", voivat vain jättää lukematta vastauksen.

23.10.2009 klo 14:39

Tcitc
Käyttäjä

Mappe annoit liian helpon vinkin, heti avautu sen jälkeen...

23.10.2009 klo 16:06

Mappe
Käyttäjä

Ai annoin liian helpon vinkin?
No, ei maha mittää. :-) Kertoisiko joku ratkaisun vai kerronko minä jossain vaiheessa?

23.10.2009 klo 17:43

mangoliini
Käyttäjä

mä keksin! ^^

23.10.2009 klo 18:02

Anskutin
Käyttäjä

Mä voin kertoa. Katsokaa kunkin sanan ekaa kirjainta ja jo alkaa aueta...

23.10.2009 klo 22:32

Mappe
Käyttäjä

Joo, ratkaisu oli oikea: jokaisen sanan ensimmäisistä kirjaimista muodostuu Raamatun teksti, joka on psalmi 23: Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu...

4.6.2010 klo 14:36

Nasir777
Käyttäjä

Hieno arvoitus! Lisää näitä! :)