Juokseminen talvella

Alue: Terveys

18.10.2009 klo 8:03

cAP5
Valvoja paljon viive?

En ole koskaan harrastanut juoksemista talvella ja nyt olisi tarkoitus yrittää. Ostin tuollaiset talvilenkkarit näin alkuun. Urheilutarvikeliikkeen myyjä ehdotti juoksuasuksi hiihtopukua tai soft cell drymax pukua ja alle kerrastoa. Tänään kuitenkin vielä testailin lenkkareita ihan verkkapuvussa. Alemmat kerrokset kyllä vähän hiostivat, kun ne olivat pelkkää puuvillaa kai. Lenkkarit vaativat vielä vähän totuttelua - eivät viidessä kilometrissä vielä aivan asettuneet.

Mitenkäs muut ovat ottaneet talvijuoksukauden vastaan?

18.10.2009 klo 8:40

Loka-autot
Käyttäjä

Arvuuttelen tässä, että menenkö vielä kesälenkkareilla lenkille tänään vai korkkaanko talvikengät jo.

18.10.2009 klo 13:28

Aycea
Käyttäjä

Minä juoksin viime talven Salomonin maastolenkkareilla, ajattelin tälle lumikaudelle testata Icebugeja. Minulla on tosin se onni, että suurimman osan talvikaudesta pääsen spurttailemaan jäälle, jolloin jäätynyt asvaltti mahdollisine liukkauksineen ei ole niin suuri ongelma kuin jäätymistä odotellessa.

-25 astetta on itsellä raja, etten enää juokse, kävelen tosin vielä noissa asteissa koirien kanssa lenkkejä. Alla on yleensä tekninen kerrasto, päällä yleensä pelkkä kuorikerros. Ihan kovimmilla pakkasilla on mikrofleecekerros noiden kahden vaatekerroksen välissä. Minä olen suht kuumaveristä tyyppiä, joten en yleensä tarvitse montaa kerrosta vaatetta. Joku toinen paleltuisi mun varustuksella hengiltä - kuten oma mies :) Kuoripuku on ihan vaan Prismasta ostettu juoksupuku-nimellä ollut vuoriton vettä ja tuulta pitävä asu, taisi maksaa halvennuksessa jonkun 40e. Softshelliä olen itse haikaillut, mutta pitäisi testata ensin, että miten ohut sen meikäläisen käytössä pitäisi olla, ettei iske läkähtyminen.

Hanskoja en osaa käyttää, talvella käytän muutenkin käsille suojaa vain jotain työtä tehdessä; sormet hikoavat paljon. Jalkaterien kanssa on sama juttu, uskoisinkin pärjääväni peruslenkkareilla juostessa, jos pinnassa olisi vain jokin vesisuojakerros. Toiset käyttävät paksuja juoksusukkia, itse pärjään samoilla kuin kesälläkin. Ajattelin testata tälle talvea tosin polvikorkuisia juoksusukkia.

Hiihtopipon ostin, testattuani ensin lukuisia vaihtoehtoja. Ongelmana kun on huurtuvat silmälasit. Tuo pipo onneksi haihduttaa hikeä läpi kankaan läpi eikä halpispipojen tavoi yritä pukata lämpöä ulos reunan alta (suoraan laseille).

Juoksukausi on alkanut vähän heikosti täällä. Pidin elokuussa kaiken höösäyksen ja lomailun keskellä kuukauden tauon ja aloittelin uudestaan puolimaratonille valmistautumista, mutta nyt on menossa jo kolmas flunssa tälle syksyä :/

18.10.2009 klo 20:44

merii
Käyttäjä

Miulla ei oo ollu koko kestävyysjuoksuhistoriani aikana erikseen kesä- tai talvilenkkareita. Juoksen samoissa niin kauan kuin vaimennukset kestää...ja vähän yli senkin. Tykkään syksystä ja talvesta juoksun kannalta -> mm. ei ole lämpöhalvaus -vaaraa :D. Lähinnä minua ärsyttää liukastelu ja kovemmalla pakkasella se, että pitää operoida kaulaliinasta -huonoin tuloksin- jokin hengityssuoja. Pakkasraja juoksussa on -15 astetta, tai näin valmennusajoilta ohjattiin.

Penikkatauti iskee miulle monesti syksyisin, kun ilmat äkisti kylmenee. Pitäisi pitää säärystimiä nukkuessakin... Siinä missä miulla on jatkuvasti jotain rasitusvammoja, niin niillä mennään. Endorfiini yleensä peittää kivun.

18.10.2009 klo 23:05

Setti-Matti
Käyttäjä

En käytä mitään erikoisniksejä talvella. Tasapaino siinä paranee, kun yrittää pysytellä pystyssä. Ehkä sitten vanhempana, kun on vähän iän tuomaa viisautta tämänkin suhteen. Olen onneksi sen verran kevyt, että pikku kaatumiset eivät ole haitanneet.

29.10.2009 klo 22:26

Orion11
Käyttäjä

Talvisin painelen ihan normilenkkareilla ja paksuilla juoksusukilla. Verkkarit jalkaan ja yläosaan vaikka huppari. Toimii, kun nämä yhdistää kerrastoon. Ja tietty pipo sekä hanskat. Juoksumusiikiksi Bob Marley ja esim. "The sun is shining" on kova sana räntäsateessa. Sitten pakkasen noustessa lisään sitten kerroksia pukeutumiseen. Ja vähennän kierroksia, -15C en lähde edes kauppaan, saati sitten johonkin karaamaan. Kiitos ilmastonmuutoksen, näillä leveyksillä tuommoisia lukemia ei enää useinkaan saada.

Semmoinen timmin rapsakka jää/lumikerros on oikeastaan ihan kiva alusta. Ainoastaan liukastelu rassaa talvisin, hölkkä muuttuu jäisissä paikoissa välillä lähemmäksi nykytanssia. Terveellistä sekin tietty on. Liekö niistä talvitossuista nastoineen mihinkään, onko jollain suosituksia...? Eikö ne ole vähän kömpelöt? Kun välillä on vielä yleensä asfalttia tai hiekkaakin, rappukäytävänkin tuhoan niillä..

Niin muuten, Paavo Nurmi ynnä muut muinaiset juoksugurut eivät kai juosseet ollenkaan talvisin, kun pelkäsivät sen olevan keuhkoille haitallista. Sen sijaan äijät kävelivät jotain kolmen tunnin lenkkejä päivittäin. Ennen oli miehet.

29.10.2009 klo 22:53

cAP5
Valvoja paljon viive?

Helpostihan ja mielellään tuon kolme tuntia kävelisi päivittäin, kun vain jostain saisi ne kolme tuntia käveltäviksi. Valitettavasti päivisin pitää tehdä muutakin kuin harrastella. :-)

Saas nähdä, meneekö pohje taas tämäniltaisesta pahaksi...

30.10.2009 klo 12:19

Aycea
Käyttäjä

Minä ajattelin testata Icebugeja, niissähän se nasta oikein kovalla pinnalla painuu kengän sisälle. Klikatus kuulema kuuluu kävellessä :D

Tullapa jo jääpeite, siellä on niin mukava juosta, kun alusta antaa samalla lailla periksi kengän alla kuin maastossa. Eniten vihaan kovaa, joustamatonta, jäistä asvalttia.

29.12.2011 klo 20:42

Loka-autot
Käyttäjä

Näin parin vuoden jälkeen täytynee todeta, että nuo ice bugit olis voinu ostaa aikaisemminkin. Icebug Animat toimii.

1.1. klo 13:16

matska
Käyttäjä

merii- liukasteluun auttaa sellatteet kenkien päälle pistettävät "kengät" jossa on rautanupit niiden pohjissa itse en ole niitä vielä kokeillut, mutta kaverini suositteli. Ne helpottavat juoksemista liukkaalla kuulemma huomattavasti Niitä saa mm apteekista ei maksa kauheasti noin 8-15 euroo

24.1. klo 23:05

Nasir777
Käyttäjä

Syksyllä aloitin juoksemisen, nyt talvella se on jäänyt. Tarkoitus on kuitenkin mennä tuonne pakkaseen vielä juoksemaan. Perus lenkkareilla ja verkkareilla mennään, kalsarit jalassa tosin.

3.2. klo 23:20

Isabella
Käyttäjä

Voi kun pakkanen laskisi ja pääsisi taas juoksulenkille. Itse en juuri 10 pakkasastetta korkeammassa pakkasessa viitsi juosta, ettei tule kipeeksi.

Mullakin on vaan ihan perus juoksulenkkarit, joilla juoksen kesät ja talvet. Eikä mulla muutenkaan ole mitään hienoja varusteita, ihan perus tuulihousut ja toppatakki ja allakin ihan normi vaatteet. Harrastan juoksemista lähinnä siksi, että se on ilmaista. Jos olisin varakkaampi kävisin enempi jumpissa tms.

Talvisin juoksen vähän lyhempiä lenkkejä kuin kesäisin, pisimmillään juoksen 15 km ja lyhimmillään 5 km. Haaveena olis joskus juosta puolimaratooni (ehkä ens kesänä tai syksynä, kun kunto kohenee hieman lisää).

Viestiä muokattu 3.2. klo 23:20, muokkaaja: Isabella

4.2. klo 11:05

Goblet
Käyttäjä

Itse olen innostunut ylävartalo paljaana juoksemisesta. Eli siis sortsit, pipo, ehkä kaulaliina ja hanskat. Yhden pienen lenkin kävin jo -30:ssä, pikkuhiljaa pitäisi pidentää matkoja.

Onko muilla kokemusta tällaisesta?

4.2. klo 12:22

Isabella
Käyttäjä

^ Juu lempi puuhiani! :D

4.2. klo 13:17

cAP5
Valvoja paljon viive?

Isabella, olitkohan se sitten sä...

18.2. klo 1:00

JamesBond007
Käyttäjä

Mä oon rapakunnossa, kun oli viikon flunssakin. Haluan kuntosalille ja juoksemaan ja että kevät tulee ja vatsalihakset ja kaiken tommosen =)