Lapsia nuorena vai vanhana?
Alue: Avioliitto ja perhe
|
3.12.2009 klo 18:26 |
Mä jotenkin pelkäsin, että tulee tää "kylhän ne nussitaan" -pointti esille. Oceansoul sanoikin jo kaiken oleellisen, mitä olisin itsekin vastannut. |
|
3.12.2009 klo 19:12 |
Oliko pointtisi siis se, että kaikki eivät saa lasta vai mikä? |
|
4.12.2009 klo 13:56 |
Kenen pointti mitä hä? Itse siis tarkoitin, että raskaaksi voi tulla ilman, että suunnittelee ja tekee talouslaskelmia. Siis vahingossa. Kaikista ei ole tekemään aborttia, vaikka kuinka sekulaarihumanisti lohduttelisi syöpään verrattavine solumöykkyineen. Ihmisellä kun on (yleensä) tunteet. Näissä vahinko-tilanteissa ei myöskään ole mietitty asuntojen neliömääriä tai nettotuloja kohdilleen, vaan lapsi tulee koska sen on tultava. edit: Ensimmäiseen kappaleen nopea korjaus - En tarkoita, että aborttiin pystyminen tarkoittaisi vähempää määrää tunteita. En missään tapauksessa. Uskon, että ratkaisu on aina hyvin vaikea, päätyi mihin tahansa, ja kumpaankin ratkaisuun päätynyt ihminen on yhtä hyvä. Viestiä muokattu 4.12.2009 klo 13:58, muokkaaja: slslsl |
|
5.12.2009 klo 2:02 |
Minulla ne vaan tuli maailmaan sen kummemmin suunnittelematta.Kaikki ovat olleet rakkaita ja odotettuja kun aloin odottaa, eli olin raskaana. Yksi oli jopa luulemani syöpä.Lääkäri tuumasi, vaan että kyllä se syöpä on 9 kuukauden päästä pois. Sitten kun olisi halunut lisää lapsia ja maksettiin maltaita että oltais saatu perillinen , niin ei vaan onnistunut, joten Jumala ne lapsetkin antaa milloin hän ne haluaa antaa. |
|
5.12.2009 klo 11:57 |
Niin, se on tosiaan totta, että aina ei voi valita. Suunnittelematon lapsi voi olla aivan yhtä haluttu kuin suunniteltukin lapsi. Kuitenkin esimerkiksi ehkäisyä käyttämällä voi aika pitkälti vaikuttaa siihen, koska lapsia saa tulla ja koska ei. Usein taitaa olla vain niin, että juuri ne ihmiset, jotka tarvitsisivat asiassa eniten harkintaa, esimerkiksi narkkarit, mielisairaat ja alaikäiset, ovat niitä, jotka vain saavat lapsia. |
|
5.12.2009 klo 13:10 |
"Harvempi Suomessa joutuu missään "koirankopissa" asumaan lasten kanssa. Niin hyvät kuitenkin kaikki asumistuet ja viimesijaisena tietysti toimeentulotuki." Näin minäkin olen ymmärtänyt. Kuitenkin ilmeisesti on olemassa ihmisiä, jotka tieten tahtoen haluavat vain pysyä pikku opiskelijakaksiossa lastensa kanssa, vaikka mahdollisuus olisi elää tilavammin. |
|
5.12.2009 klo 15:13 |
Miksi ihmeessa lasten hankkimatta jattaminen on itsekasta? tata mie en ymmarra ollenkaan... |
|
5.12.2009 klo 16:06 |
^ Koska tällaiset ihmiset katsotaan hedonistisiksi, vain omaa itsenäisen elämän mielekkyyttä korostaviksi persooniksi. Jotenkin se ajatus vinksahtaa niin, että lapsia haluamattomat ovat erityisen kyvyttömiä ottamaan vastuuta, haluavat elää peter pan -elämää ikuisesti ja ovat suorastaan luonnottomia, koska eivät halua jatkaa sukuaan. Tämä ajatusmalli voi olla tiedostettua tai tiedostamatonta. Jopa sellaista kannanottoa on tullut, että lapseton ei anna panostaan yhteiskunnalle vaan ottaa kyllä yleisen hyödyn vastaan, muttei myötävaikuta uusien veronmaksajien pukkaamiseen. Lapsettomista ihmisistä katsotaan jollakin hassulla matematiikalla jäävän miinukselle. Yhtäkaikki, katson itsekin kumpienkin kantojen olevan itsekkyyttä. Sitähän tämä ihmisenä oleminen on - omien itsekkäiden halujen ja päätösten toteuttamista. Itsekkyys voi olla myös positiivista eikä kaikki minulle hetinyt muiden kustannuksella -ajattelua :) Viestiä muokattu 5.12.2009 klo 16:14, muokkaaja: Aycea |
|
5.12.2009 klo 23:32 |
Miksi ihmeessa lasten hankkimatta jattaminen on itsekasta? tata mie en ymmarra ollenkaan... Aycea vastasikin jo hyvin. Itse olen samoilla linjoilla. |
|
4.2.2010 klo 9:23 |
http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/paino.asp?id=1858013 Siinä taas yksi syy olla tekemättä vauvoja. "Kaikkien tutkittujen naisten paino nousi tasaisesti 10 vuoden aikana. Tämä ei kuitenkaan selittänyt lapsen saaneiden naisten suurempaa painonnousua, ja tutkijat uskovatkin kyseessä olevan fysiologiset muutokset. Lähes kaikki paino tuli naisille ensimmäisen lapsen jälkeen. Seuraavilla raskauksilla oli vain vähäinen vaikutus painoon. - Naisen aineenvaihdunnassa tapahtuu muutoksia raskauden aikana, joita on vaikea kumota. Tämä näyttäisi olevan paras selitys painon nousulle, Annette J. Dobson Queenslandin yliopistosta totesi." Viestiä muokattu 4.2.2010 klo 9:24, muokkaaja: JamesBond007 |
|
4.2.2010 klo 10:44 |
^hmm.. Täytyykin ostaa joku päivä puntari ja tarkistaa tilanne. Just ennen raskautta painoin muistaakseni n. 47kg. Hmm.. Tämä täytyykin tosiaan tarkistaa. Jos paino on noussut yli kaksi kiloa niin täytyy alkaa dietille. Ettei vaan huomaisi 10vuoden päästä olevansa kauhea tankki :-D edit. Mums! Onpa muuten hyvää suklaata 8-) kohta se tämänki syöminen varmaan loppuu :-D Viestiä muokattu 4.2.2010 klo 10:53, muokkaaja: Muusaska |
|
4.2.2010 klo 20:04 |
^^ Mun mielestä laihtuminen on ihan täysin tahdon asia. |
|
5.2.2010 klo 2:09 |
Itse ainakin koen että haluaisin lapsen vasta siinä 20-30v paikkeilla. Tiedä tuota sitten. Riippuu toki miehestäkin. Mutta mielestäni tuossa nuoren ja vanhan välissä on ihan hyvä :) |
|
5.2.2010 klo 17:47 |
Nuorena ajattelin lapsia hankkia jos vain Jumala suo :) Naimisiin kesällä ja sitten katsotaan joskos :D Tuota nuorena lapsen hankkimista olen ajatellut siten että kun katsoo esim 18 vuotta lapsen syntymästä eteenpäin niin onhan se mukavaa kun on vähän "samalla tasolla" nuorukaisen kanssa. Pystyy puhumaan asioista avoimemmin ja silleen :) Viestiä muokattu 5.2.2010 klo 17:49, muokkaaja: cloud86 |










