Biologisesti on parempi, että nainen on nuorenpuoleinen. Kaikenlaiset ongelmat lisääntyy vanhemmiten, eikä välttämättä edes tule raskaaksi. Ja isompi riski lapsen vammaisuuteen ym. Kyllä homma on parasta hoitaa kolmekymppisenä tai alle. Toinen asia on sitten henkinen kypsyys ja sopiva elämäntilanne.

Nuorena ne se vesojen työntö aloitettava, periaatteesi on ihan oikea :-)

Hauska tuo hampaitten menettäminen, ei kai sentään nykyaikana. Kun pidät huolta sen suhteen millaista ravintoa käytät ja pidät sen mielellään kevyen ja kolestrittoman puolella ei varmaankaan isoisän sydänkohtaus ole uhkaamassa.

Siitä vaan hyppäys elämään ja hyvägeenistä puolisoa etsimään.

Minä olen tottunut siihen että monet lähipiirissä ovat tehneet lapsia yli 30 vuotiaana. Niinpä minulle on aina iso ihmetys ollut että jollain on lapsia jo parikymppisenä. Minä kun pidän heitä kuten pidin itseänikin siinä iässä aika lapsellisena ja epäkyspsänä. Ajattelen tietysti myös taloudellista näkökohtaa, että vanhemmilla olisi hyvä olla kohtuullisen vakaa toimeentulo.

Toinen puoli mitä olen viime aikoina herännyt ajattelemaan on että isoisät alkaa olla katoava luonnonvara. Itse olin jo 13 vuotiaana menettänyt molemmat isoisät, ja samantapainen tilanne taitaa olla nykyisinkin että papat, ukit tai vaarit eivät ehdi nähdä lapsenlapsien kasvavan aikuisiksi. En tiedä miten merkityksellinen tämä suhde on, tai kärsiikö lapsenlapset sen puuttumisesta, mutta kovin mummovoittoinen tuo isovanhemmuus on.

Tämä on varmaan ainoita epäkohtia joita osaan nyt nähdä kypsien vanhempien kohdalla. Jos jotain elämänkokemusta isovanhemmat voisivat olla välittämässä tai miehen mallia antamassa joka saattaa avioeroperheissä puuttua. Toisaalta jos perhe on ehjä niin yli 40v vanhemmilla saattaa olla jo hyvin vakaa elämänvakaumus ja kokemus jonka he voivat välittää lapsillensa. Hyvänä puolena voisi ajatella että jonkinlainen kriisivaihe avioliitossakin saattaa olla jo takana ja eletään sellaista tasaisempaa ja sitoutuneempaa aikaa jolloin lapsille jää enemmän aikaa kun vanhemmat eivät kilpaile toistensa huomiosta.

Omista vanhemmista lapset tällöin kuitenkin saattavat joutua luopumaan jo nuorena aikuisina. Toisaalta eipä sitä tiedä aina muutenkaan milloin lähtö tulee.

Minun lähipiiristäni löytyy niitä, jotka ovat tulleet äideiksi 17-kesäisinä ja niitä, jotka ovat saaneet esikoisensa yli nelikymppisinä. Itselleni ei jälkikasvua ole siunaantunut, mutta sanoisin, että mieluummin hieman vanhempana kuin nuorempana, sillä tuntemillani "teiniäideillä" ei ole kaikilla ollut kovinkaan paljon kärsivällisyyttä lastensa kanssa. Kaksi on päätynyt luopumaan lapsistaan. Tuntuu pahalta katsoa, kun pikkulapsille väsyneinä räyhätään ja huudetaan, kun omassa elämässäkin vielä riittäisi selvittämistä ja silti pitää pitää toisesta ihmisestä huolta ympäri vuorokauden. Toisaalta vanhemmuus varmasti tarvitsee tukea kaiken ikäisenä, eikä parikymppinen vanhempi välttämättä eroa mitenkään kolmikymppisestä tai nelikymppisestäkään vanhemmasta. Ihmisten ja perheiden tilanteet ovat erilaisia, mikä on rikkaus, mutta kovin nuorena lasten pykäämistä en osaa millään kannattaa.

No siis omasta mielestäni kuitenkin alta parikymppisenä lapsen hankkiminen ei ole nuorena vanhemmaksi tuloa, vaan lapsena vanhemmaksi tuloa. Ideaali-ikänä pitäisin sellaista 25 vuotta, vuoden sinne tai tänne.

Lapset nuorena, mutta en nyt sentään alle 20-vuotiaana olisi ollut valmis. 35v alkaa jo aika vanha olemaan.
Toisaalta tekisi mieli opiskella ensin loppuun ja lapsia vasta sitten, mutta... vähän epäilen, että saattaa tässä toisinkin käydä. =)

slslsl kuinka sinulta hampaat lähtee jos alkaa hommaamaan lapsia. Eihän niitä hampailla tehdä. Minulle paras ikä oli vähän alle 30 ja viimeiset tein yli kolmekymmisenä. Olisin halunut vielä vanhemmpanakin tehdä mutta kun joku tyhmä lääkäri oli laittanut putkeni poikki ilman minun suostumustani. Tehtiin sterilisoinnin poistokin mutta ( iso leikkaus) mutta siellä oli jo tullut sen verran vahinkoa että tuli vain kohdun ulkoinen raskaus. No hedelmällisyyshoidollakaan ei lasta saatu joten kaikki vain tyhmän lääkärin ansiota aikoinaan.

Luomumummo, onko sulle siis tehty pakkosterilisaatio? Ymmärsinkö nyt oikein?

Minuakin vähäsen kiinnostaa, että millaisessa tilanteessa moisen voi joutua kokemaan?

Minulle on tehty sterilisaatio ilman minun suostumustani, Minä oli synnyttämässä kolmatta lastani ja tämäkin oli tehtävä keisarinleikkauksella. Ikäni oli 30 ja kolmas lapsi niin lääkäri ehdotti että jos pistäsin nimen paperiin siltä varalta että jos näyttää siltä että pitää sterilisoida niin voitas tehdä se samalla. Sanoin että vain siinä tapauksessa voi tehdä sen jos lapsi on poika mutta jos ei ole niin ei saa sterilisoida. Itse en olisi halunut tehdä sitä missään vaiheessa. Se olikin shokki kun minut olikin sterilisoitu tietämättäni leikkauksen yhteydessä eikä missän vaiheessa lääkäri edes maininnut et nyt tehdään se vaikka olin koko synnytyksen ajan hereillä. Siitä meni vuosia ja silloinen mieheni oli kuollut sydänkohtaukseen ja olin tavannut uuden uskovaisen miehen ja halusimme lapsia mutta emme voinneet niitä tehdä ja sitten jouduin sairaalaan kovan kehkokuumeen vuoksi ja minua käytettiin ekaksi gynenpolin lääkärinkin luona ja kerroin hänelle tästä pakkosterilisonnista ja hän sanoi että he voisivat yrittää purkaa sen ja saimme 2kk miettimisaikaa. Soitin hänelle ja minun sterilisointini purettiin äitienpäivän aikoihin.Leikkaus kesti 2t30min. Kuukausi leikkauksen jälkeen tulin raskaaksi mutta se lapsi kasvoi kohdun ulkopuolella ja olin taas sairaalassa keskenmenon vuoksi. Pääsimme lapsettomuushoitoon ja kaikki tarkastukset oli tehty , hormonipiikitys resptit annettu ja aika jolloin tuo hedelmöitys suoritetaan mutta mieheni joutui liikkenneonnettomuuteen ja kuoli kahden viikon päästä vammoihinsa uuden vuoden yönä. Se oli musta joulu meillä. Hän meni sinä onnettomuuspäivänä suoraan töistä hakemaan postista vanhemmiltaan tullutta joululahjaa. Nykyisen mieheni kanssa yritimme vielä vanhoilla päivillä tuota lapsettomuushoitoa mutta kaikki päätyivät keskenmenoon.

kyllä nuorena on parempi, alle kolmekymppisenä.
itse en tosin usko olevani siihen menessä valmis,
siinä on niin paljon mutkia matkassa.

Lapsia nuorena vai vanhana?

Nuorena on parempi. Kun äidin ikä menee kolmenkympin päälle, terveysriskit kasvavat sekä äidin että lapsen osalta. Esim. 35-vuotiaalla on n. viisitoistakertainen riski saada downin lapsi 25-vuotiaaseen verrattuna.

Tosin sosiaalisesti ajattelen, että jos yliopistoon menee opiskelemaan, niin silloin kannattaa sen hetken odottaa, että puskee tutkinnon ensin loppuun ja vasta sitten lapset. Muussa tapauksessa tutkinto jää roikkumaan iäksi, mikä heikentää mm. eläkettä myöhemmin.

En tiedä mitä tuohon sanoisi mutta sanonpahan erään väestöliiton lääkärin sanoin että 40 vuotiatten naisten mahdollisuus saada kehitysvammainen lapsi on prosentin luokkaa ollut, siis tilastollisesti ja saman verran oli silloin todettu myöskin alle 30 vuotialla naisilla kehitysvammaisia lapsia. Tämä ei ole minun sanomaani vaan minun lapsettomuutta hoitaneen lääkärin puhetta. Itse yritin lasta 40-45 vuotiaana vielä. Syyn te tiedättekin.

"Tosin sosiaalisesti ajattelen, että jos yliopistoon menee opiskelemaan, niin silloin kannattaa sen hetken odottaa, että puskee tutkinnon ensin loppuun ja vasta sitten lapset. Muussa tapauksessa tutkinto jää roikkumaan iäksi, mikä heikentää mm. eläkettä myöhemmin."

Minä en kyllä ymmärrä, miten tutkinto voisi jäädä roikkumaan. Johtuu varmaan siitä, että minun tuttuni (pariskunta) ovat kyllä ihan opiskelleet lapsista huolimatta. Pientä taukoa väsymyksen yms. aikana tuli molemmille hetkeksi, mutta äitiyslomien jälkeen opinnot ovat jatkuneet normaaliin tahtiin. Hidastaahan se, mutta minun on ainakin vaikea kuvitella, että lapsien takia unohtaisi opiskelun siinä ohessa.

Meille tuli eka lapsi, kun oltiin 18 vuotiaita molemmat. Toinen tuli, kun olin 24.

Biologisesti kannattaisi hankkia aikaisin, mutta henkinen puoli on vähän eri juttu. Mutta ei se niinkään mene, että mitä vanhempi, sitä paremmat edellytykset olisi lapsien saantiin henkisesti.

"40 vuotiatten naisten mahdollisuus saada kehitysvammainen lapsi on prosentin luokkaa ollut, siis tilastollisesti ja saman verran oli silloin todettu myöskin alle 30 vuotialla naisilla kehitysvammaisia lapsia."

Niin no. 40-vuotiailla riski tosiaan prosentin luokkaa, mutta 45-vuotiailla jo 4%.
"Alle 25-vuotiaan naisen riski synnyttää down-lapsi on 1:2000, 35-vuotiaan riski on 1:300 ja 40-vuotiaan 1:100. 45-vuotiaan naisen riski synnyttää down-lapsi on jo yksi 25:sta."

Muista kehitysvammoista en sitten tiedä, mutta yli nelikymppisillä äideillä saattaa hyvin olla jo joitakin sairauksia esim. sydämessä/verenkiertoelimistössä (=äidin riskit lisääntyy). Muutenkaan vanhempana verisuonet ei mukaudu raskauteen enää yhtä hyvin, joten istukan toiminta saattaa vaarantua.
Myös keisarinleikkaukset esimerkiksi on vanhoilla ensisynnyttäjillä jopa kaks kertaa yleisempää kuin muilla. Ja lasten kuolleisuus on keskimääräistä korkeampi..

"Muussa tapauksessa tutkinto jää roikkumaan iäksi,"

Kyllähän se opiskeluoikeus aikanaan päättyy, ettei sitä nyt iäksi voi jättää roikkumaan. =)

Biologisesti kannattaisi hankkia aikaisin, mutta henkinen puoli on vähän eri juttu. Mutta ei se niinkään mene, että mitä vanhempi, sitä paremmat edellytykset olisi lapsien saantiin henkisesti.

Nimenomaan. Mä en usko, että missään iässä kukaan olisi ns. valmis vanhemmaksi, vaan siihen vanhemmuuteen kasvaa ja oppii pikkuhiljaa sitä mukaan kun lapsi syntyy ja kasvaa.

Minä en olisi ollut vielä kypsä vanhemmaksi alle 20 ja vähän ylikin mutta kun sain viettää nuoruuttani tarpeeksi aikaa niin se alkoi tympii ja halusin alkaa vanhemmaksi ja suunnittelin että tekisin lapsia 4-5, tyttöjä ja poikia. Mielestäni tein ihan oikean ikäisenä lapset koska olin henkisesti kypsä.

Minä olin ihan lapsi, kun sain ensimmäiseni, olin 18 vuotias. Mielestäni olin kuitenkin rohkea. Ja olen tosi ylpeä esikoisestani, hän on nyt ihana 10 vuotias.<3

Joku muu voi sen ikäisenä olla enemmän aikuinen.

Sanon tämän siksi että monelta nuorelta äidiltä on jäänyt nuoruus kokematta ja he ehkä haluavat vielä elää sitä nuoruuttaan ja lapsi kun tulee niin ei voi samalla lailla mennä ja monta nuorta äitiä olen tavannut jotka ovat olleet siitä harmissaan kun lapsi sitoo heidät .
Ihan kiva että on sellaisiakin nuoria äitejä jotka ovat henkisesti kypsiä vanhemmuuteen. Itse en olisi ollut, joten ihan oikea ratkaisu oli siirtää lapsen teko tuonnemaksi vaikka olin 15 vuotias kun aloin seurustelee ensimmäisen mieheni kanssa ja menimme myöhemmin naimisiin ja saimme tyttären. Ps .sexiä ei meillä ollut aluksi pitkiin aikoihin.

Esikoista pukkaa ja ikää on ittellä 24 ja tulevalla vaimolla 25. Tuossa tuumailtiin, että ihan hyvä ikä =) Henkisen puoleen ehtii onneksi jo useita kuukausia panostaa. Elämän tilannekin on meillä ihan hyvä lapsen saamiseen: Toisella jo ammatti ja itsellä valmistuminen vuoden sisään. Että mikäs tässä. Tervetuloa vaan.

Vaikea kysymys, johon ei ole yhtä oikeaa vastausta. Jotenkin kannattaisin vaihtoehtoa, että nuorena. Voisin uskoa tuohon Lauran esittämään ajatukseen, ettei sitä ole valmis ennen kuin lapsi sitten tulee. Toisaalta varsinkin alle 20-vuotiaana ollaan kovin lapsia vielä, mutta ehkä reilu 20? Tottakai oman tilanteen mukaan.

Jotenkin hämmentävää, että lapsia voi fyysisesti saada kovin nuorena mutta henkisesti siihen ei tuntuisi olevan kypsä kovin nopeasti. Nykyään ensisynnyttäjien keski-ikä taitaa olla 28 vuotta tai sinnepäin (jos muistan oikein), ennen luku on varmaan ollu paljonkin pienempi. Asiaa voi selittää vaikka koulutus ja siihen on varmaan muitakin syitä. Silti voisin esittää kysymyksen: kasvammeko hitaammin aikuisiksi nykyään? Vai oltiinko ennen vielä ihan lapsia kun lapsia saatiin? Jos oltiin, oliko se huono asia?

Aina se ideaali ei vastaa millään tavalla todellisuutta.

Olisin minäkin mahdollisesti voinut haluta lapsia himpun yli parikymppisenä, mutta parisuhteetta se oli hankalaa. Myöhemmin suhteeseen päästyä kävikin ilmi lisääntymiseen liittyvät muut ongelmat. Että auvoinen suunnitelma voikin osoittautua joksikin muuksi.

Oculuksen tavoin olen huomannut saman, että henkinen kypsyminen kestää nykyään kauemmin enkä osaa sitä pitää niin kamalan pahana asiana. Ei tarvitse enää solmia avioliittoa pahimmillaan varhaismurrosiässä (puhun nyt vain länsimaista, todellisuuttahan tämä on vielä valitettavan isossa osassa maailmaa) ja alkaa pukata lapsia kehityksen äärirajoilla. Vaikka tokihan jonkun keskustelijan mielestä ihmiset eivät tule missään raskaaksi alle 15-vuotiaina ;) Ihan varmasti poikkeuksia löytyy sen suhteen, että teiniäiti voi olla henkisesti huomattavasti kypsempi kasvattamaan lapsia kuin 15 vuotta vanhempi vertaisensa, mutta löytyy niitäkin, joiden jälkikasvu jää bilevaiheessa mummon hoidettavaksi.

Oli ikä mikä tahansa, toivoisin silti ihmisten ratkaisevat omat isot ongelmansa ennen kuin kasvatuksellaan siirtävät ne jälkikasvuunsa. Ei ole ollut kivaa katseltavaa vierestä esim. se tuttavaperheen äidin käytös, jossa hän on tehnyt lapsistaan hermoheikkoja koirakammoisia sen takia, että itse pelkää koiria. Ja jospa ihmisten mieliin alkaisi vähitellen painua sekin tosiasia, että lapsi hyvin hyvin harvoin pelastaa parisuhteen.

Kyllähän se opiskeluoikeus aikanaan päättyy, ettei sitä nyt iäksi voi jättää roikkumaan.

Tähän on pakko todeta, että ei pääty jos on vuonna kivi ja miekka saanut opiskeluoikeuden ilman nykyisiä aikarajoituksia pariinkin paikkaan ;)

Joo, tiedän kyl, mutta näin nykyään.;p

Itse olen 23-vuotias ja mulla on 2-vuotias poika. Lokakuussa tulee toinen lapsi, joka on kuulema tyttö :)

Se on jokaisen oma asia, että haluaako tehdä nuorena, vai odottaa että on "kypsempi".
Itse oon kuitenkin sitä mieltä, että nuorena ne lapset kannattaa tehdä.

Mä en oikeastaan koskaan ole halunnut lapsia, joten en ole kauheasti miettinyt tuota ikäasiaakaan. Suurin osa ystävistäni on vähän alle tai vähän yli kolmekymppisiä ja kyllä ainakin osa porukasta oli vielä parikymppisenä sitä mieltä, että lapset hankitaan sitten ennen kolmikymppisiä - nyt kuitenkaan vielä kellään läheisistä kavereistani ei ole lapsia. Osalla siksi, että onkin haluttu vielä vähän jatkoaikaa nuoruudelle, osalla parisuhde rempallaan eikä siksi mitään mieltä edes miettiä vauvoja ja sitten ainakin yhden parin tiedän kovasti toivovan jälkikasvua, mutta eipä vain kuulu. Eivät ole yksinkertaisia asioita nämä lainkaan.

Itse olen nyt vanhemmiten, eh, alkanut kallistua sille kannalle, että ehkä asiaa voisi joskus tulevaisuudessa harkita. Kietämättä vähän ahdistaa, että ei sitä harkinta-aikaa tässä enää ihan loputtomasti ole, vaikka onneksi niihin kolmikymppisiin on vielä useampi vuosi aikaa. No, aika näyttää, tuleeko musta 35-vuotias ensisynnyttäjä vai jäänkö ehkä sittenkin lapsettomaksi.

Atte:

Esikoista pukkaa ja ikää on ittellä 24 ja tulevalla vaimolla 25.

Ihmettelin, ettei kukaan ollut vielä tarttunut tähän ex-valvojamme mullistavaan uutiseen? Onnea!!

^no minä ku luulin että Atte on näitä ei seksiä ennen avioliittoa tyyppejä :-D

jokatapauksessa onnittelut minultakin!

Mulla on niin hyvä mielikuvitus, et voin ihan yhtä hyvin hoivata itseäni lopun elämää ja leikkiä omaa lapseani.

Ja raamatunhan mukaan mä olen lammaslapsonen.